Lähtiköhän se jo koulusta? Onko suojatien kohdalla tänään auto? Katsooko autoilija tietä vai Facebookia?
Miksei se vastaa? Onhan se kotona kun avaan oven?
Minnehän ne meni leikkimään? Ikkunoista ei näy mitään.
Siellä on jo tosi pimeääkin. Kuinka monta minuuttia siitä on kun ovi pamahti kiinni? Löytyyhän sen pihalta kun menen hakemaan?
Meidän pienet ovat kasvaneet ihan liian nopeasti viime aikoina, en oikein tahdo pysyä perässä. Ykkönen on kulkenut nyt viikon tai kaksi itse koulusta kotiin, kotoa kouluun. Kaikki on sovittu, harjoiteltu ja turvalliseksi havaittu. Joka päivä kello 13.22. tulee puhelu. Äiti voinko mä lähteä tänään yksin kotiin?
Katson kännykästä onko hän jo perillä. Kotimatka kestää yli puoli tuntia, vaikka matkaa on vain reilu kilsa. Hän rakastaa kävellä hitaasti, ihan omaa tahtia.
Minä rakastan häntä ja olen joka päivä sydän vähän kallellaan.
Kakkonen on alkanut liikkua enemmän kavereiden kanssa ulkona. Joku tulee pimpottamaan ovikelloa, eteisessä kahisee hetken, sitten kuuluu reipas moikka! ja ovi pamahtaa kiinni. Rappukäytävässä kaikuu vielä hetken kikatus ja höpötys, sitten hiljenee. Lasken minuutteja, joskus vähän unohdan. Muistan sitten paniikissa miettiä mihin ne meni ja mitä ne tekee.
Hän rakastaa leikkiä ulkona kavereidensa kanssa, joskus yksinkin.
Minä rakastan häntä ja olen joka päivä sydän vähän kallellaan.
Vanhemman huoli on ihan omaa sarjaansa. Mikään muu kokemani tunne ei kosketa yhtä syvältä, revi yhtä hajalle. Se tuntuu väärältä ja vaisto huutaa että tämä huoli pitää poistaa, miten minä annoinkin tämän tapahtua. Miksi päästin heidät lähtemään, miksi annoin mennä siihen keinuun? Toisille huolille ei voi mitään eikä niitä voi ennustaa. Useimpien huolien on pakko antaa tulla ja olla, ei niitä voi poistaa.
Epävarman vieraan kanssa on opittava elämään alusta alkaen.
Syntyykö hän terveenä, saako hän syötyä, osaanko hoitaa vauvaa, oppiiko ajallaan, pärjääkö päiväkodissa, laskeeko kuume, kulkeeko henki, kiusaako joku, kiusaako hän, pääseekö kotiin turvassa, eihän mene rakennustyömaalle.
Onko nämä kaverit hyviä, polttavatko tupakkaa, jääkö yksin, tuleeko raskaaksi tai loukkaako itsensä rinteessä, pyörällä, jonkun kyydissä.
Ensin huolena olemme me ja meidän taitomme, sitten he ja heidän taitonsa. Luottamus on kaikkiin suuntiin pienessä testissä joka päivä, syntymästä hamaan tulevaisuuteen.
On se huoli toisaalta hienokin tunne. Se kertoo, että elämässä on jotain todella kaunista ja arvokasta. Se rakas paketti on sinulle niin merkityksellinen, että sen rikkoutuminen saisi sinutkin rikki. Lähetät maailmaan hauraimmman, tärkeimmän, kaikkesi ja toivot että maailma on sille hyvä.
Minun tehtäväni on vahvistaa sitä tärkeintä pakettia ja uskoa että hän osaa tehdä matkastaan hyvän.
Tänään on kaikki hyvin, minä tiedän
sä tulit käymään vaan
On silti mulla takiasi aina
sydän vähän kallellaan
sydän vähän kallellaan
Minä en suojele sinua kaikelta