Synnytysvideoiden jälkeen

”Mä kuulin että siellä pakotettiin isät puhumaan keskenään tunteista”
”Ja sit siellä katotaan synnytysvideo, siis kuka sellaisen haluaa nähdä?”
”Enkä todellakaan ole puhumassa imetyksestä tuntemattomien ihmisten kanssa”
”Meidän ryhmässä ainakin oli pelkkiä hulluja”
”Joo ei mekään sinne todellakaan enää mennä”

Kuntien tarjoama perhevalmennus kärsii paljolti (osin ansaitusti) ennakkoluuloista. Moni tuntemamme perhe on jättänyt leikin kesken niiden muutaman ensimmäisen kerran jälkeen. Ei ihme sinänsä, joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä kerätään arkiaamuisin kolmeksi tunniksi puhumaan tunteista, synnytyksestä ja imetyksestä. Niiltä osin se ennakkoluulo pitää nimittäin paikkansa, noista jutuista siellä oikeasti puhutaan.

Mutta jos pääsee omista koulufläsäreistään ja teiniangsteista yli, voi saada aika paljon. Ensinnäkin ne kamalat keskustelu aamuisin saattavat olla ihan oikeasti hyödyksi. Tee kuten koulussa: punastele ja mökötä, teeskentele ettet kuuntele. Mutta säilö ne jutut salaa korvan taa, saatat tarvita niitä.

Toisekseen, perhevalmennus muuttuu kullanarvoiseksi vasta vauvojen synnyttyä. Etenkin ensimmäisen lapsen kanssa on erittäin hyödyllistä jutella muiden samanikäisten vauvojen vanhempien kanssa. Kun paikalla on myös alan ammattilainenkin, on melko varmaa että saat tapaamisissa vertaistukea, neuvoja ja ideoita. Kannattaa siis ainakin kerran kokeilla.

Sokerina kakun päällä on sitten ne ”hullut”, ne muut vanhemmat ja perheet. Kun yhdistävänä tekijänä on vain samoihin aikoihin hedelmöittyneet munasolut, on tietenkin suuri riski että ryhmässänne on muitakin kuin sielunkumppaneitasi. Tai sitten käy niin kuin meille, ja muutama kunnan järjestämä tapaaminen tuokin useita rakkaita ystäviä elämääsi.

Me tapasimme oman ryhmämme melkein kaksi vuotta sitten, Betanian perhekahvilassa. Siitä eteenpäin, melkein vuoden päivät, olimme täällä todella paljon. Kävimme vauvahieronta- ja kukkuluuruukerhot, laulelimme tiistaisin ja tapasimme toisiamme muuten vain kahvia juoden, lasten leikkiessä rauhassa taustalla. Betania oli meille kuin yhteinen olohuone. Ykkönen oppi kävelemäänkin siellä.

Tämän sadepäivän kunniaksi palasin Betaniaan ihmettelemään yli vuoden tauon jälkeen. Meitä kohtasi uudet lapset, mutta sama ystävällinen vastaanotto, samat lelut, sama mukava meininki ja edelleen herkulliset euron pullat ja 50 sentin kahvit.

Niin, entä ne muut hullut? Niistä hulluista tuli meille todella tärkeä verkosto. Niin lapset kuin äiditkin ovat edelleen keskenään läheisiä ystäviä. Pidimme yhteiset yksivuotissynttärit, vierailimme ristiin kaksivuotiaiden juhlissa. Soittelemme viikottain, lähetämme avautumistekstiviestit korvatulehdusten ja kiukkupäivien keskellä. Mikä parasta, nyt jo kahdella muullakin perheelle on taas vauva kuvioissa, ja kolmaskin kahden perheen lapsi on syntymässä.

Perhevalmennus, tuo legendaarinen kammotus, toi meille ja minulle enemmän kuin olisin ikinä uskonut.

Sen kunniaksi ilmoitin Ykkösen tänään Ilo liikkua – kerhoon. Ja myös toisenkin meidän ryhmäläisen, mutta se ei vielä tiedä sitä. Aion herättää Betania-perinteen uudestaan henkiin.