Tammikuun tuulet

Vuoden pisintä kuukautta on vieläkin yli puolet jäljellä. (Yh.)

Kummasti sitä kuitenkin riittää energiaa, ainakin kun saa pari kahdeksan tunnin yötä alle. (Ah.)

Niillä energioilla revin itseni ja insinöörin suorittamaan vasta lanseerattua urheilupäivää, ja kävimme tunnin reippaalla kävelyllä kirpakassa pakkaskelissä.

Mikä lie tammikuun tuuli, hyvät yöunet vai lenkkikö sen sai aikaan, mutta tällä kotimatkalla on vähän keskivertoa enemmän intoa ja ideoita. En minä ihan joka sunnuntai suunnittele omaa taloa, haaveile juuri koeajetusta autosta, suunnittele matkaa, luotsaa mökkiprojektia, ilmoittaudu tanssitunnille ja kehittele uuden sisustustavaratalomme konseptia. Valitettavasti lottokuponki ei tukenut yhtäkään näistä suunnitelmista, vaikka aviomies samoilla linjoilla onkin.

Se on kuitenkin taas sunnuntai-ilta käsillä, joten tontin/auton/lentojen/terassin ostamisen sijaan taidan pestä pyykkiä ja suunnitella ensi viikon ruokalistaa.

Sillä aikaa toisilla meistä on mielessä lähinnä nukahtaminen.