Tiedättekö, kun ihminen saa yhden (ainoan) mahdollisuuden leikkiä glamöröösiä gaalatähtöstä. Kun se oikein kehtaa ja uskaltaa ja menee oikein dissainerin liikkeeseen pyytämään mekkoa lainaksi. Kun se parhaansa mukaan esittää korrektia, fiksua ja uskottavaa bloggaajaa ja siemailee ihan sivistyneesti vähän seljankukkadrinkkiä.
Kun se lähtee ihan tosi hyvissä ajoin kotiin ja on kauhean tyytyväinen kun tuli niin hyvin edustettua. Että kyllä nyt sai Katri/N hyvää näkyvyyttä kauniille asulle, ja oli varmaan se Katjakin ihan tyytyväinen Eiffel-Aveciinsa.
Kun se sitten menee ja kuola poskella odottaa, kuinka kauniita kuvia siitä on siellä juhlissa varmasti otettu, ja löytää tämän ajattoman hetken:
Ei jumalauta.
Anteeksi kaikki. En millään olisi kyllä muistanut että pääsääntöisesti huusin ja näytin dorkalta. Puolustuksekseni sanottakoon, että varmaan tässäkin kohtaa taustalla soi Haddaway.
Kirsikkana kakun päällä? Löysin toisen kuvan. Se näytti paljon paremmalta:
Ja vielä sokerina kuolonmaljani pohjalla? Kun kuulen että ”toi on niin tyypillinen ilme sulle!”. Siis suu auki ja V-merkkiä kehiin.
Ei jumalauta.