Vuodenajat, mikä ihana tekosyy

Tiedättekö, mitä tekee pesunkestävä äitibloggari lauantaiaamuna? Menee hypistelemään lasten ulkovaatteita – ja on siitä innoissaan.

Päivän menulla oli Reiman* mahtavien vaatteiden (ja ihmisten) lisäksi tietysti muiden kivojen äitibloggareiden näkemistä ja kuulumisten vaihtoja. Eli nuhaa, päiväkotien aloitusta, eroahdistusta, sadevaatteita ja yöunia (tai niiden puutetta). Olipahan kerrassaan mukava aamupäivä siis! Tosin ensi kertaan sovimme sisällytettävän enemmän kaljaa. 
Ja vähän niistä vaatteista. Ooh, kuulkaa. En tietenkään ärsyttävästi saa teille vielä mitään oikeasti näyttää, mutta oh ja ah mitä kaikkea ihanaa ensi kevääksi on kaupan hyllyille suunnitteilla talouksiemme kohtaloksi. Saimme sentään luvan kertoa blogeissamme heti ensimmäisten joukossa sitten kun nämä uudet ihanuudet vihdoin ovat kaupoissa, joten malttakaa hetki mielenne. 
Sitä odotellessanne näytän teille sentään muiden mammojen (ja yhden ihanan pienemmän statistin) naamoja, kun ne hihkuivat onnesta uusien teknisten rahareikiensä edessä. Lisäksi kerron teille muutaman päähän jääneen faktan: 
  • Nyt 10-vuotiailla lapsilla on ensimmäistä kertaa historiassa lyhyempi eliniänodote (viidellä vuodella) kuin vanhemmillaan. Koska ne ei liiku, ei ulkoile. Mars metsään! 
  • Lapset ei myöskään kehity yhtä hyvin fyysisesti, koska niille annetaan ennalta määrättyjä malleja turvalliseen, sopivaan, ja epäpelottavaan kiipeilyyn. Again, mars metsään ja pelottaville paikoille omien taitojen rajoja hakemaan.
  • Ulkoiluvaatteissa käytetty polyuteraamikälie on samaa johdannaista pannuteflonissa käytetyn materiaalin kanssa. Tämä aine on siitä kiva, että se pitää ruanlaiton helppona, vaatteesi kuivana ja sohvasi liattomana, mutta siitä jokseenkin epämukava ettei vielä tiedetä varmasti poistuuko se ihmisen kehosta. Siis ikinä. Reiman viestintävastaavakin kertoi luopuneensa teflon-pannuista ja kattiloista, ainakin lasten ruokien valmistamisen aikana. 
  • Vettä kestävä ulkovaatteet kannattaa pitää hyväkuntoisina ja kierrättää eteenpäin niin pitkään kuin mahdollista. Lopuksi ne eivät saisi päätyä ainakaan palavaan jätteeseen, koska se äsken mainittu materiaali muuttuu ylläripylläri myrkyksi palaessaan. Pidä siis vaatteet pitkäikäisinä! Hyvänä ne pitää lian hellä poistaminen ja säännöllisen epäsäännöllinen lämpökäsittely: hetkeksi 40 asteen lämpöön ja kosteussuoja leviää taas tasaisemmin koko vaatteen päälle. Tsekkaa ohjeet jokaisen vaatteen omasta lapusta tai suoraan vaatteen valmistajalta. Lisäksi herkän väriset ulkovaatteet kannattaa suojata sillä kengistä tutulla suihkeella, eipä ole tullut ennen mieleen. 
  • Siisteintä mitä äidit tietää on henkselit haalarin sisällä ja kaunis harmaa ulkoiluvaatteessa. Ja pannacotta.
Sitten niitä naamoja ja vähän vaatteitakin.

Kuva PeNa. 

Suurimman oohaah-ihastuksen aiheutti ehkä nämä alla näkyvät, jo verkkokaupasta saatavat vaatteet: vakosammariulkohousut!* Siis vedenkestävät sammarit, kreisiiii. Samoin nuo katu-uskottavat ulkolegginssit* oli livenä reiiiiilusti hienommat kuin tässä hätäisessä kuvassa, ja talven toppavaatemallisto vain ihanan kaunista katsottavaa. Jos perustelee sillä, että tarhaan tarvii yhdet ja kotiin toiset…?

Muuten, tiedättekö mitä tekee pesunkestävä äiti kotiin palatessaan? Siivoaa sillä aikaa kotiin syntyneen brunssin jäljet. Onneksi apuna oli kaksi varsin oma-aloitteista ja innokasta tiskaajaa, jotka hoitivat ihan itse itsensä sopivalle korkeudelle.

(*Tämä teksti, yllättäen, kertoi yhteistyöstä, jonka aikana bloggaaja sai kuvissa esitetyn ilmaisen lounaan, paljon mielenkiintoista tietoa ja hyvää mieltä. Lisäksi tähdellä* merkityt linkit ovat osa affiliate-verkostoa; jos ostat jotain linkin klikkaamisen jälkeen, saan siitä roposen.)
Edit: Muokattu Reiman viestintävastaavan viestiä teflon-pannuista; olin käsittänyt asian hieman väärin. Tällä hetkellä siis vasta tutkitaan aineen vaikutusta ihmiseen. Tämä tosin on mielestäni jo ihan riittävä peruste jättää ko. kemikaali pois ruoanlaittoon liittyvistä asioista.