Yksi metatyö vähemmän: valmiit ruokakassit kotiovelle

(Yhteistyössä Sannan Ruokakassi ja Suomen Blogimedia) 
Meidän perheessä ei ole kuulkaa koko elokuun aikana kysytty “mitä tänään syötäisiin?”. Salaisuutena on meille uusi ja erittäin lämpimästi vastaanotettu tuttavuus – valmiit ruokakassit.

Sannan Ruokakassi (aikaisemmin Keittiökaverina tunnettu) on lähettänyt meille elokuussa yhteistyön nimissä pari pientä puuhapussia aina maanantai-iltaisin. Pusseissa on ollut kolme tai viisi ateriaa neljän hengen perheelle resepteineen ja raaka-aineineen. Kun yhteistyötä ehdotettiin, osa minusta huusi sisälläni lujaa “EI!”. Pelkäsin ruokien olevan vaikeita tehdä tai pahanmakuisia, ja että elämästä tulisi nyt yhtä ruoanlaittoa. Näistä vain viimeinen piti vähän paikkansa, ja senkin otin lopulta ihan ilolla vastaan.

Ruoat oli kaikki tosi helppo tehdä, jopa kaltaiselleni makaroni-martalle. Ohjeet oli selkeitä ja uskokaa tai älkää, sain jopa lapset mukaan ruoanlaittoon. Lopputulos oli aina maistuva. Porukalle upposi aivan ennenkuulumattoman hyvin kaikki punakampelasta välimeren pihveihin, silakoihin ja kokonaisiin kanankoipiin. Kaikki muuten ruokia, joita emme ole koskaan ennen tehneet. Elokuu onkin ollut meille yhtä isoa köksänkurssia. Olen oppinut jotain älyhelppoja perusniksejä, jotka varmaan pitäisi osata, ja ollaan syöty enemmän perunaa ja kasviksia kuin ikinä muulloin. Vaati valmiit ruokakassit tajuta että päivän kasviskiintiön voi saada ihan vain tarjoamalla lisukkeena…kasviksia. Ettei tarvitse olla salaattia. Se on hienoa se.

Toinen ilonaihe on ollut tinkimättömys raaka-aineissa. Ensimmäisen pussin kohdalla kohottelin kulmakarvoja kun kassista paljastui luomulihaa, tuoretta yrttiä, laktoositonta jugurttia…laskeskelin päässäni voiko nämä ainekset tosiaan tällä kustannuksella saada? Toisaalta välillä kaipailin ehkä vähän rouheampiakin makuja, ja pakasteherneitä en ehkä lähde enää kovin moneen ateriaan lämmittämään. Mutta ihan sama oikeastaan, otan mielelläni vastaan sen että ihan jokainen ruoka ei ole juuri niin tehty mitä itse tekisin, koska isoin hyöty on aivan kiistämätön: joku on ottanut kantaakseen ruoanlaiton metatyön. Mun ei tarvinnut kertaakaan miettiä mitä ruokaa tehtäisiin ja mitä se tarkoittaa kauppalistana. Sen säästetyn energian avulla olenkin sitten jaksanut tehdä sitä safkaa! Voitto!

Jo ekan viikon aikana huomattiin että viiden aterian kassi on meille ihan liikaa, koska emme kertakaikkiaan ole kotona joka päivä syömässä ja koska minä en kertakaikkiaan jaksa tehdä viitenä päivänä viikossa eri ruokaa. Aterioiden koko on sitäpaitsi sen verran runsas, että monesti meiltä jää yli vielä seuraavan päivän lastenruoka. Kolme ateriaa on juuri sopiva, ja pitää huolen siitä että meilläkin syödään vähän muutakin kuin pasta bolognesea ja uunikalaa.

Kolmen viikon kokeilun jälkeen tämä menee meille kyllä ehdottomasti “jatkoon” listalle. Hintakin on mun mielestä tosi passeli: neljän hengen kolmen päivän kassi maksaa vain 74€. Aika hyvä hinta koko viikon ruoiksi. Kasseja on neljää erilaista, kaikki eri vaihtoehdot viikon ruokalistoineen voi tsekata netistä.

Pistä ihmeessä kokeiluun sinäkin. Ensimmäisestä kassista saat normaalin erikoishinnan lisäksi 8€ lisäalennuksen kun laitat tilatessa mukaan koodin VALEÄITI16 (Koodit ovat voimassa 30.9.2016 saakka ja toimivat vain uusilla käyttäjillä). Sannan Ruokakassien toimitusalueina on tällä hetkellä Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kirkkonummi, Sipoo, Porvoo, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula, Hyvinkää ja Järvenpää.  joten laittakaahan muut paikkakunnat kovasti toiveita sisään. Toiveita kannattaa muutenkin esittää, niiden ansioista palvelu kehittyy jatkuvasti. Aikaisempien palautteiden perusteella on jo kuulemma kovaa vauhtia kehitteillä kasviskassi.

Itsehän arvostaisin ehkä vielä leipäkassia, kaljakassia ja karkkikassia..

25 Kommentit

  • Terhi

    Reseptilaatikkoa en ole vielä tilannut, mutta meille on tulleet kauppakassit kotiovelle lapsen syntymästä asti. Toki siihen on isosti vaikuttanut se, että mies harvemmin kotiutuu ennen seitsemää, eli arjen palikat on mun käsissä. Olen sitten jakanut niitä asuinmaasta riippuen Rewe-onlinelle tai Ocadolle ja vihanneslaatikoita toimittaville maatiloille. Maatiloilta saa muuten pienpanimoiden ja -viinitilojen kiliseviäkin pusseja. Täällä Lontoossa saa kotiovelle tilattua ihan mitä vain, vaikkapa pyykit silitettyinä. Paras näkemäni lähettiauto on kyllä ollut kiistämättä Cake the same day – niiden nettisivuilla saa tilattua aikas kustomoituja kakkuja 🙂 Tässä oma kirjoitukseni aiheesta http://kolmikieli.blogspot.co.uk/2016/06/laatikollinen-luomuvitamiineja.html

  • Anonyymi

    Alennuskoodi ei kelpaa…?

  • Anonyymi

    Ei mullakaan toimi.

  • Anonyymi

    Kokeilin tätä kerran. Toimitus oli jätetty ulko-ovelle ja sisälsi muun muassa pakasteita. Kysymykseeni pakasteiden kunnosta ulkona olon jälkeen ei vastattu (oli kuuma kesäpäivä). Pakasteiden säilyvyys toimituksessa jäi mietityttämään, enkä ole kokeillut toista kertaa. Hyvä ideahan tämä on, mutta pisti kyllä ihmetyttämään tuollainen läntätään kesäkuumalle ulko-ovelle pakasteet odottamaan -meininki….

  • Valeäiti

    Apua selvitän!!

  • Valeäiti

    Selvityksen alla!!

  • Valeäiti

    Nyt pitäisi toimia, jaksaisitko kokeilla uudestaan? Oli kuulemma tekninen vika sivustolla.

  • Valeäiti

    Nyt pitäisi toimia, jaksaisitko kokeilla uudestaan? Oli kuulemma tekninen vika sivustolla.

  • Valeäiti

    Tosi kurja juttu, super huono tilanne :/ Laitoin kommenttisi eteenpäin.

  • Valeäiti

    Meille tulee kans paljon kotiin siivouksesta ruokakauppaan, se on niin parasta! Mielenkiintoisia noi teidän 🙂

  • SanKari

    Mäkin bongasin tuon palvelun joku viikko takaperin, mutta ei se kyllä meille taida soveltua 😀 Nuo kassit kun siis tosiaan on neljälle, eikä edes sen tarkemmin selvitettynä, että neljälle mille (aikuiselle? Iso vai pieniruokaiselle? teinille? pikkulapselle?) Se neljän satsi ei tietysti meille riittäisi, mutta tuplana tilaamisessakin on se huono puoli, että joko ruokaa sitten jää yli ihan tolkuttomasti tai se ei riitä alkuunsakaan. Ja kun se toimiva ruokahuolto on aika arjen kulmakivi, niin ei uskalla ottaa riskiä.

  • Sannan Ruokakassi

    Hei! Sannan Ruokakassin Perhekassit sekä suurempi Pikakassi on suunniteltu 4:lle hengelle. Annokset on laskettu neljän aikuisen mukaan, joten syöjien koosta riippuen ruokaa saattaa hyvin riittää viidellekin 🙂 Kokeilemalla selviää kuitenkin parhaiten! Terveisin, Bettina/ Sannan Ruokakassi

  • Sannan Ruokakassi

    Hei! Olemme todella pahoillamme, että näin pääsi käymään ja tuotteet pilaantuivat. Meille on tietenkin tärkeätä, että koko kylmäketju säilyy ehjänä, joten suosittelemme, että joku on vastaanottamassa toimituksen sen saapuessa. Jos tietää, ettei ole kotona kassin saapuessa voi laittaa kylmälaatikon oven ulkopuolelle, johon kuljettajamme nostaa toimituksen. Yritämme antaa myös hieman tarkemman toimitusajan, jotta pystyy suunnittelemaan iltaa sen mukaan. Jos ei olla kotona joudumme jättämään toimituksen ja jatkaa matkaa, jotta kaikki ehtisivät saada toimituksen illan aikana. Olen todella pahoillani, että teillä kävi näin ja toivottavasti tahdotte kuitenkin kokeilla palveluamme kertaalleen. Terveisin, Bettina/ Sannan Ruokakassi

  • Valeäiti

    Ei kyllä teille riitä, pitäisi varmaan tilata tupla-annos 😀 😀 tai sitten lapset 3-7 saa vaan pärjätä ite 😉

  • SanKari

    Näinhän se, kun noita muksuja on seitsemän, joista osa on suuriruokaisia teinejä… 😀

  • Anonyymi

    Toimii 🙂

  • Valeäiti

    Jes, kiitos ilmosta! 🙂

  • Unknown

    Miten perheen eri allergiat huomioidaan näissä kasseissa? Esim. laktoosi, kala-allergia jne.

  • Sannan Ruokakassi

    Hei! Käytämme joko vähälaktoosisia tai laktoosittomia maitotuotteita. Kokonaan laktoositonta ruokakassia meillä ei tällä hetkellä ole. Sannan Ruokakassin Perhekasseista on saatavilla myös gluteenittomat versiot. Tämän lisäksi varsinaisia allergiaversioita ei ole valikoimassamme. Helpotusta tuo se tosiasia, että lähes kaikki kassin sisältämät ainekset ovat raaka-aineita, joten jonkin tietyn ruoka-aineksen poistaminen sujuu helposti. Uskomme, että kassista kokonaisuudessaan on monelle allergiaperheellekin hyötyä ja helpotusta arkeen. Terveisin, Bettina/ Sannan Ruokakassi

  • Minskitin

    Täällä jokunen sata kilometriä ylempänä (mualla) oon aina ihmetelly miten teillä siellä etelässä on nii kaikkee. Me vaan joudutaan ihan ite käydä kaupassakin =( Olisin täysin valmis ulkoistamaan sen puuhan. Mies joskus yrittää mutta… No, varmaan suurin osa tietää miten siinä käy.

  • Liina

    Tää on kyllä niin paras juttu.

    Musta tuntui, että viiden vuoden kognitiivinen kuorma putosi harteilta tänään kun väänsin ekat sapuskat Sannan ohjeistamana. Sitä ennen sain semmosen spontaanin väristyksen kun tajusin, miten ne safkat on suunniteltu silleen, että aineksia voi käyttää moneen ruokaan.

    Hyvä, ettei kuola valunut suupielistä ihan pelkästä helpotuksesta. Eikä vain siksi, että safka oli tosi hyvää.

  • Valeäiti

    Varmasti joku päivä sinnekin joku saa bisnestä aikaiseksi. Ehkä sinä? 🙂

  • Valeäiti

    I hear you sister! Erityisesti toi hävikin olemattomuus saa kyllä neurootikon sydämen lyömään hieman tasaisemmin.

  • Jani

    Kun tulisi jotakin järkeä nykyiseen työllisyyspolitiikkaan, niin tällainenkin työ voisi jollekin tuoda leivän pöytään. Itseäni tässä ruokakassihommassa kiinnostaa kustannuskulurakenne eli paljonko kassi sisältää niin sanotusti rahoille vastinetta ja paljonko siinä on kuluja kotiinkannosta ym. Mitään listaa sisällöstä en etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään ja näillä tiedoilla jäisi itselläni kokeilematta, jos palvelu täällä olisi ollut mahdollinen.

  • Valeäiti

    Mä veikkaan että bisnes ei ole tarjoajan suuntaan vielä kannattavaa. Mun nopeiden laskelmien mukaan meille tämä oli kuitenkin kannattava. Listat on tosiaan vähän huonosti näkyvillä, toivottavasti muutos tulee pian!

Tämän viestin kommentit on suljettu.