Kahdeksan päivän saldo

Kameralle tallentui 255 kuvaa, tietokonetta en avannut kertaakaan.
Tulin yhden kirjan kanssa ja lähdin kahden puoliväliin luetun kirjan kanssa.
Ykkönen oppi uimaan, ihan ilman kellukkeita ja ilman apua. Iso tyttö! 
Se oppi myös pyytämään palvelua radiopuhelimella. 
Vatsatauti taisi saada vain kaksi uhria yhdestätoista, huh. 
Silti, pelkkä tieto sen mahdollisuudesta tai jokin oikea versio siitä sai moneksi päiväksi vähintään kyseenalaisen etovan olon itsellekin. 
Minulla kiristää kaikki vaatteet. 
Ei saatana luin juuri noi kaksi edellistä peräkkäin. Huomenna apteekin kautta. 
Kakkonen on erivärinen kuin ennen.
Ykkösellä on nyt ikiomat turkoosit neppikset.
Lapset uivat yhteensä pari vuorokautta.
Minä löysin maailman parhaimman kesähameen outletista ja uuden kassin viimeisellä kolmella minuutilla.
Me syötiin Insinöörin kanssa kahtena peräkkäisenä iltana melkein kaksi kiloa lihaa. 
Juotiin myös yhdellä lasilla puolet eräästä viinipullosta. 
Aloitettiin tuon liha- ja viinisyöpön kanssa 11. yhteinen vuosi. 
Toscana oli ihana.