Kahdeksan tunnustusta

Sain taas A blog with substance -tunnustuksen, peräti kahdesti. Kiitos tunnustuksesta (Entinen) sadan kilon keijukainen ja Tyttönen tuolta!

Tässä kahdeksan uutta satunnaista faktaa minusta:

1. Luen muotilehdistä jutut, kuvia en jaksa katsoa. Järkevää.

2. Olen meluherkkä. Epäsäännölliset (kovat) äänet saavat inhottavan stressireaktion aikaan. Pitkään luulin että olen vain ärsyttävä nalkuttaja (”laita nyt se huono musa pois”), mutta sitten huomattiin että Ykkösellä on sama ongelma ja sen mummi osasi kertoa että vaiva on perinnöllinen.

3. Olen todella kaksinaismoralistinen, etenkin kotiasioissa. Tai siis lähinnä kaikki on aina Insinöörin syytä.

4. Olen käynyt melontakurssin, jolta muistan lähinnä että puuvilla on kastuessaan kylmää, villa lämmintä.

5. Joudun aina hetken miettimään kumpi on itä ja kumpi länsi. Muistisääntöinä on venäjä ja jenkit.

6. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen (aka laiska), pyrin välttämään turhia askareita. Lapsena bravuureitani oli hammasharjan kastelu tahnan kera ”hammaspesuna”, turvavyön ”kiinnittäminen” kädellä kiinni pitäen (saavutettu hyöty kyseenalainen) ja aikaisin ”nukahtaminen” ja siten kanin häkin siivouksen ”unohtaminen”. Nykyäänkin osaan kysyä tarpeeksi myöhään ”oisko voinu auttaa?”, jolloin työpanostani ei enää kaivata, mutta saan silti pisteet sen tarjoamisesta. Laiskuutta häiritsee kovasti suorittajaluonteeni, joka siivoaa ja touhuaa kotona. On sitäpaitsi pakko johtaa esimerkillä minua vielä laiskempaa Insinööriä.

7. Olen lähettänyt koelaulunauhan (c-kasetin, tietty) Tenavatähtiin. Laulettiin naapurin tytön kanssa ”Lintu ja lapsi” mitä sydäntä riipaisevimmalla tulkinnalla, mutta ovi ei auennut.

8. Vältän kiusallisia tilanteita kuin ruttoa. Joskus yritän pelastaa tilanteen valkoisilla valheilla, jolloin joudun vielä kiusallisempiin tilanteisiin. Yksi pahimmista keisseistä koitti kuntosalilla, jossa esitin lopulta tuntevani jonkun täysin tuntemattoman ihmisen ja pakoilin vastaanottovirkailijaa.

En laita tällä kertaa enää tunnustusta eteenpäin, napatkoon ken haluaa!