Tietoa mainostajalle ›

Kaikki työni – mitä niissä rakastan ja minkä voisin lopettaa

Eräänä kauniina iltapäivänä kävelin podcast-nauhoituksista hymy korvissa. Juuri lopetettu keskustelu vielä korvissani mietin miten älyttömän siistiä hommaa se onkaan, kuinka onnekas olen että saan tehdä tätäkin päivätöiden ohella. Jostain päähäni pälkähti ajatusleikki: jos joku pyytäisi luopumaan Valeäiti-jutuista tai päivätöistäni, miten valitsisin?

Erityisen suuri onni on siinä, ettei mun tarvitse valita. Työni on niin yrittäjäluonteista, että saan mahdutettua joskus työpäiviinkin podinauhoituksia, blogitapaamisia ja luottamustehtäviä. Mutta entä jos oikeasti pitäisi valita?

Ykkösenä säilyvien listalla tulee tietysti se päivätyöni. Ansainnan, vastuun ja sitoutumisen kautta. Lisäksi se on aivan mahdottoman siistiä!

Olen operatiivisena johtajana 15 hengen yrityksessä, joka auttaa isoja yrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa toimimalla kuten startup tai niiden kanssa yhteistyössä (avainsana Corporate Venturing jos kiinnostaa enemmän). Yrityksemme myös rakentaa itse uusia yrityksiä ja sijoittaa kasvuyrityksiin. Töissä parasta on se että pääsen käyttämään aivoistani kaikki voimat ja vähän yli. Joskus kun väännämme porukalla isoa hanketta, huomaan miettiväni että pähkäilymme on niin haastavaa että pärjään juuri ja juuri. Se tuo mulle jotain omituista tyydytystä – on tosi kiva tehdä työtä jota ei oikeastaan koskaan osaa. Joka päivä teen jotain jota en ole ennen tehnyt, mietin jotain mitä joku muu ei ole vielä ratkaissut tai hahmotan jonkun asian piirun verran kirkkaammin kuin aikaisemmin. Työmme on tosi intensiivistä, mutta tosi antoisaa.

Sekään ei haittaa, että kaikki projektimme tähtäävät parempaan maailmaan. Eräässäkin hankkeessa yritämme poistaa kaikki polttomoottoriajoneuvot Delhin bilekorttelista, toisessa mietimme parempaa vanhuutta. Melko siistiä. Sitten on vielä ne ihmiset! Kivat, viisaat asiakkaat ja aivan mieletön oma tiimi.

Tämän vastapainoksi tarvitsen blogiani. Valeäiti on täysin vapaa paikka, jossa saan tehdä ihan mitä haluan ja juuri sillä vaatimustasolla joka kulloinkin mulle sopii. Blogityö on luovaa, hauskaa, sosiaalista ja palkitsevaa. Yleensä blogi ei olekaan varsinaisesti työ mutta onneksi se on vähän sitäkin – yhteistyöt tuo mukanaan sopivaa vaatimustasoa joka taas kerran opettaa ja toisaalta tutustuttaa usein aivan uusiin asioihin. Blogin kautta pääsen aivan mielettömiin juttuihin, joita ei rahalla saisi; tutustumaan luonnonkosmetiikan maailmaan tiskin takaa, osallistumaan telkkariohjelmiin, oppimaan hyväntekeväisyysjärjestön työstä (kohta käytännössäkin!). Ei, blogia ei voi ehkä koskaan lopettaa vaikka näin seitsemännen vuoden käynnistyessä hieman onkin jutunaiheista pulaa.

Podcast on työpaletistani tuorein ja ehkä hauskin. Tämäkin työ on todella haastava ja vielä vähän uusi juttu, jossa oma osaaminen on jatkuvasti koetuksella. Nauhoitusten aikaan saamiseksi on käsikirjoitettava kausi (mitä aiheita ja mitä vieraita), rekryttävä juuri oikeat tyypit ja mietittävä jokaiselle juttutuokiolle jonkinlainen runko. Valmiit jaksot pitää vielä editoida, nauhoittaa tiiserit ja mahdolliset mainospätkät sekä lopuksi julkaista tuore jakso saatesanoineen.

Itse nauhoitushetkessä on jotain samaa kuin ison strategiatyöpajan järjestämisessä. On oltava tosi skarppina seuraamassa miten keskustelu etenee, samalla kuitenkin läsnä hetkessä jotta voi tarttua oikealla hetkellä mielenkiintoiseen lauseeseen tai potentiaaliseen vitsiin. Välillä pitää kurkkia muistiinpanoja ettei jotain oleellista jää sanomatta, ilman että unohtaa kuunnella vierasta. Samalla pitäisi miettiä ettei aika mene liikaa yli puolen tunnin, että koko jutussa on jokin punainen lanka ja en kai tullut sanoneeksi jotain hölmöä. Puhetta ei voi samalla tavalla editoida kuin kirjoitusta ja siksi nauhoittaminen on niin hurjan haastavaa.

Podi on kuitenkin hirveän luontevaa tekemistä mulle. Rakastan puhumista, ihmisiin tutustumista, asioiden pähkäilyä ja esiintymistä. Valeäidin nauhoitukset on kaikkea sitä! Työssä on bonuksena aivan oma tenhonsa, jonka luulen olevan tuttua TV-työtä tekeville. Kun sen kaiken hässäkän keskellä tuntee miten hyvä tilanne keskustelussa juuri syntyi, kaikesta jännityksestä huolimatta, melkein vahingossa. Vieras sanoi jotain, jonka tiedän kolahtavan kuulijoihin tai me onnistuimme yhdessä luomaan jotain hauskaa. Nauhalle tallentui hieno tarina, vaikka todellisuudessa me istumme vähän liian kuumassa studiossa hölmöt luurit päässä.

Viime vuoden kuva, mutta saattaa pitää paikkansa tänäkin vuonna!

Podcast on myös todella intensiivistä, ja paikoitellen melkoinen aikasyöppö. Vaikka rakas onkin, podi on jo monesti ollut liipaisimella siellä tiputettavien listalla. Nyt on kuitenkin jo 9/12 jaksoa purkissa, joten eiköhän tästä vielä liveksi päästä!

Näiden lisäksi teen vielä jonkin verran luottamustoimia: hallitus-, ohjausryhmä-, advisor-töitä, suurimmaksi osaksi ilman palkkiota. Tästä syystä näistä osa on helpompi tiputtaa ja toisaalta niissä sitoutuminen on ohuempaa.

Niissäkin on kuitenkin omat erinomaiset puolensa. Luottamustehtävät ovat luonteeltaan muutaman tunnin työpätkiä, joissa minulta odotetaan aidosti vain läsnäoloa ja kommentointia. Kaikista töistäni ne tuntuvat suurimmalta kunnialta. Kokemukseni on arvostettua ja pieni panokseni tuo yleensä aina muille arvoa. Enkä joudu itse tekemään mitään niistä ehdotuksista, joita pöytään tuon! Kuulostaa härskiltä mutta juuri tämä on oikeasti tärkeää kehitystyössä. Ulkopuolisen ihmisen on helpompi osoittaa tärkeät kehitysaskeleet kun ne eivät automaattisesti tupsahda omalle to do -listalle.

Muita Ihania Tiinan upea kuva pitää paikkansa jokaisen duunin kohdalla.

Paletti kuulostaa näin kirjoitettuna vähän hengästyttävältä, mutta itse näen jokaisen tukevan toista. Somekanaviin voi purkaa aamun kiukut ja on helpompi tulla töihin; podcast on tärkeää oppia myös päivätyön markkinointiin; hallitustöistä tulee aina ajatusta myös päivätöihin ja niin edelleen. Kaikki ovat omalla tavallaan mulle tärkeitä, ja toistaiseksi ne pysyvät kaikki vielä mukana meiningeissä.

Himmailen jokaista osa-aluetta tarpeen mukaan. Joskus teen päivätöitä 30 tuntia viikossa, joskus 50. Välillä blogi jää koko viikoksi ja toisinaan (useimmiten) siihen menee hyvät kymmenen tuntia viikosta. Tehtyjä tunteja lasken harvoin, kalenteria sumplin sitäkin enemmän ja oloani tunnustelen päivittäin. Minulla on lähes aina vapaus valita mihin aikani käytän ja toisaalta vastuu tehdä sillä vapaudella hyviä päätöksiä. Joskus on tiukkaa mutta useimmiten vain ihan super mahtavaa enkä siksi ainakaan vielä osaa lopettaa näistä mitään.

Minkälainen teidän paletti on ja mikä työssä tai töissä on kivaa? Mitä jättäisit pois jos pitäisi?

 

Lue myös: 

JAA
28 Comments
  • Tessa
    helmikuu 4, 2018

    Mä oon miettinyt itsekin tällaisen jutun kirjoittamista, en blogiin vaan ihan omille nettisivuilleni. Taidepiireissä on yleisesti totuttu ajattelemaan, että hyvä kuraattori ei voi olla taiteilija, ja jos on taiteilija ei voi sitten tehdä tuotantopuolen hommia, ilman että joku mystinen ’taiteilijuus’ kärsii. Mä oon eri mieltä! Kaikki mun hommat tukee toisiaan. Paletti on seuraavanlainen:
    1. Toimin päätyössäni taiteilija Eija-Liisa Ahtilan näyttelypäällikkönä ja tuotantoyhtiö Kristallisilmän tuotantokoordinaattorina. Eli käytännössä: E-L tekee taiteen, mä teen kaiken muun eli hoidan yhteydenpidon museoihin, teen näyttelypiirrokset, tiedotetekstit, kutsut ja varmistan että kaikki muut hoitavat hommansa.
    2. Olen kuvataiteilija. Teen taidegrafiikkaa ja animaatioita. Vuonna 2018 töitäni on esillä kahdessa soolonäyttelyssä, kahdessa ryhmänäyttelyssä ja taidegraafikkojen teosvälityksessä.
    3. Olen myös taidejournalisti. Kirjoitan taidehaastatteluja HIAPin blogiin ja vuosijulkaisuun sekä artikkeleja mm. Taide-lehteen ja kirjallisuuslehti Lumoojaan. Osa jutuista päätyy omaan kulttuuriblogiini. Jossain määrin pyrin myös näin tukemaan edustamiani taiteilijoita (katso kohta 5).
    4. Teen tutkimusta. Olen Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija, teen väitöstutkimusta epäkaupallisen taidegrafiikan kuratoinnista.
    5. Olen kuraattori, järjestän siis näyttelyitä. Tällä hetkellä olen yhdessä taiteilija Erika Erren kanssa työstänyt hänen seuraavia ideoitaan, ja olen hakenut hänen kanssaan muutamaa mahdollisuutta.

    • Valeäiti
      helmikuu 4, 2018

      Huhheijaa, sullakin on kyllä mahtava setti tuossa! monta juttua mutta tosiaankin näyttävät olevan tosi toinen toistaan tukevia. Jännä nähdä taidemaailman kulissien taakse, ihan uusi maailma mulle. Voin kuvitella kyllä ton taiteilijamystiikan, se lienee monessa muussakin ”intohimoammatissa” asenteena?

      Kiitos tästä, oli tosi mielenkiintoinen kommentti!

  • Petra / Viilankantolupa
    helmikuu 4, 2018

    Onpa vivahteikas paketti, kuulostaa kivalta! Mun paletti on nykyään paljon ilmavampi kuin aiemmin, jolloin pahimmillaan hanskasin täysipäiväisen vuorotyön ohella päivittäisen tavoitteellisen bloggaamisen, opinnot yliopistolla ja satunnaiset freelance-kirjoittelut paikallislehteen. Aivan liikaa vaatimuksia yhdelle pääkopalle, en muistele lämmöllä.

    Nykyään en päätyön ohella tee enää muuta kuin kirjoitan höntsäillen blogia, käännän ja oikoluen tutuille jotain yksittäisiä pikkuprojekteja ja teen satunnaisesti meikkejä ja kynsiä. Mutta painotan sanaa satunnaisesti, tuntuu että nykyään uin luppoajassa ja se on tunnetila, joka on ollut kovan opettelun takana. Tasapainosta varmaan kertoo se, että tekisi mieli tehdä enemmän.

    Toisaalta olen aina tehnyt paljon töitä. Pihvinkääntäjänä tein kahdessa hamppariraflassa täysiä tunteja, kauneusalan yrittäjänä painoin hulluja kuusipäiväisiä viikkoja, äitiyslomalla opettelin uuden ammatin ja heti lomalta palattuani tein kahdessa paikassa reilua puolikasta viikkoa, niin että lopulta olinkin töissä yleensä aina koko viikon, ja kun viimein luovuin tämän duon toisesta puolikkaasta, otin alle blogin ja opiskelut. Harmi, ettei tämä yletön suorittaminen ole koskaan yltänyt kotitöihin saakka. 😀

    Nyt yhden ainoan työn (ja rahalähteen) kanssa katse harhailee jatkuvasti horisontissa ja pääkopassa raksuttavat sivuduunien moninaiset mahdollisuudet, mutta ehkä nyt hetkisen aikaa yritän pitäytyä tässä tilassa ja kuulostella, josko tuo sitkeä ylityöllistymisen kaipuu hellittäisi. Voihan se olla, että elämässä olisi muitakin tapoja osoittaa tärkeytensä ja suoritusorientoituneisuutensa, kuin työsuhde. Köh. 😀

    T. Hikarille hyväksyntää -86

    • Valeäiti
      helmikuu 4, 2018

      No huh on sullakin ollut aikamoinen kattaus! Tosi upeaa että olet opetellut vähentämään, toivoisin itsekin pääseväni tuohon luppoaikamoodiin mutta en taida olla siihen vielä ihan valmis.

      ”Voihan se olla, että elämässä olisi muitakin tapoja osoittaa tärkeytensä ja suoritusorientoituneisuutensa, kuin työsuhde.” no köh tosiaan 😀 Tunnistan ja tunnustan! Voi meitä suorittajia!

  • Lintunen
    helmikuu 4, 2018

    Mua heikottaa nää teiän listat. Ja hävettää omasta puolesta väkisinkin. Mä olen ammatiltani koordinaattori, lähinnä logistiikan puolella. Olen hyvä työssäni ja nautin siitä, että töissä on monta rautaa samaan aikaan tulessa. Haaveilen jatko-opinnoista, että pääsisin tekemään mm. tuotannon- ja logistiikan suunnittelua laajemmin. Mulla on kuitenkin erityislapsi ja olen ollut hänen takiaan kokonaan pois töistä rapiat puoli vuotta. Tajusin, että kun palaan töihin, pyrin tekemään 80% työaikaa, ei musta ole tällä hetkellä muuhun. Pyrin siis vähentämään, karsin kaiken turhan. Poden perfektionistisena suorittajaluonteena huonommuutta tästä ja nostan hattua kaikille pienten (ja jo isompienkin) lasten vanhemmille, jotka jaksaa pyörittää moista palettia.

    • Valeäiti
      helmikuu 4, 2018

      Älä nyt herranen aika mitään häpeile – sähän teet 100 x tärkeämpiä hommia kuin minä, ja selvästi osaat myös paremmin rajoittaa tekemisen määrää! Eihän tässä mun setissä esimerkiksi ole kovin paljon järkeä. On tyhmää raijata mukanaan tälläistä vastuukuormaa. Vaikka niihin ei aina paljon aikaa kuluisikaan, ne ovat tuolla jossain pääkopan uumenissa kuitenkin.

      Mäkin yritän joku päivä vähentää ja nostan hattua kaikille teille jotka ovat sen jo tajunneet!

      Tsemppiä <3

      • Lintunen
        helmikuu 5, 2018

        Tajusin just, että tähän vaikuttaa myös se, että en suhtaudu työhön kovin intohimoisesti. Mulla ei ole sellaista palavaa intohimoa oikeen muuhunkaan, suhtaudun elämään aika tyynesti ja olen muutenkin pienten ilojen sekä tasaisen onnen ihminen: kun saisi sen ihan kivan, riittävän monipuolisen työn perheen ja muun elämän lisäksi, mulla olis kaikki.

        • Valeäiti
          helmikuu 5, 2018

          Toi kyllä vaikuttaa varmasti! Itsekin oon aika himoton (lol) mutta toisaalta niin tavoitteellinen että jos jotain teen niin haluan tehdä sen hyvin. Joka johtaa siihen että jos jossain olen hyvä niin haluan tehdä sitä 😀 Olisi kyllä aivan tosi ihanaa olla onnellinen vähemmällä. Ehkä osaankin joku päivä!

    • Joksu
      helmikuu 5, 2018

      Minulla ei ole erityislasta (ainakaan diagnosoitua, ykkönen tulee tarvitsemaan alkavalla koulu-urallaan tukea, muoto on koulun ja erityislastentarhanopettajan mietinnässä), mutta kaksi lasta isommalla ikäerolla. Ja allekirjoitan Lintusen kommentin ihan täysin. Kakkosen ensimmäinen 9kk oli minulle pelkkää univajetta ja menin hullu töihin silloin aivan raatona. Tuossa kohtaa vastuu yöheräilystä siirtyi isälle, mutten silti nikkunut hyvin. Kakkonen alkoi nukkua vasta 1v2kk lähes kokonaisia öitä. Nyt ikää 1v5kk.

      Oli siis oman jaksamisen takia pakko opetella karsimaan palettia, vaikkei se täydellisyyden tavoittelijan ja suorittajan pirtaan oikein istukaan. Pidän työstäni ja olen siinä varsin hyvä, mutta sitä on liikaa ja töihin palatessani organisaatio muuttui ja minulla on uusien hommien opettelu edelleen kesken. Kaista ei päässä tunnu riittävän vaan, mutta ehkä se tästä pikku hiljaa. Karsin paletista yksi kerrallaan kaikki luottamustoimet, ehkä parin vuoden päästä voi jatkaa. Samoin oma liikunta on supistunut työmatkapyöräilyyn (talvella tauolla sekin), kun ei täysien työpäivien ja lasten kanssa olemisen lisäksi vaan jaksa.

      Tulipahan vuodatus, mutta on tunnelin päässä jo valoa, vaikka tämä viikonloppu menikin kuumeisen kuopuksen unta valvoessa.

      • Valeäiti
        helmikuu 5, 2018

        Ai kamala, niin tulee elävästi omat muistot mieleen tätä lukiessa. Miten väsynyt sitä olikaan ihan jatkuvasti! NYt on just niin paljon virkeämpi että lataa palettinsa sitten ihan täyteen..

        Hyvä että olet osannut vähentää ja mahtavaa että valoa jo pilkistää 🙂

  • Nimetön
    helmikuu 5, 2018

    Itku kurkussa lueskelen näitä teidän juttuja, ihanaa kun joku saa tehdä sellaista mistä nauttii. Itse olen vasta valmistunut ja työtön. Koko muu paletti on kasassa, ihana perhe, koti, toimeentulo, kaikki muu paitsi työjutut. Tällaisella yleispätevällä yliopistotutkinnolla kun ei tunnu olevan mitään arvoa työmarkkinoilla.

    Toivottavasti en löydä itseäni vuoden päästä kaupan kassalta kun kunnianhimoa olisi paljon muuhunkin. Ihan hirveää kuinka työttömyys on kytköksissä omanarvontuntoon ja kaikkeen muuhunkin elämään.

    Tästä tuli nyt valitusvirsi, sori siit 🙏 Mutta siis pointti oli, että ihanaa, että on mahdollista nauttia työstään ja yhdistellä erilaisia juttuja! En todellakaan ole kenellekään kateellinen, ja siitä olen ylpeä.

    • Valeäiti
      helmikuu 5, 2018

      Voi ei, olen pahoillani 🙁 Mä pystyn ymmärtämään tosi hyvin että työttömyys vie monelta asialta pohjan. Olen itse alakuloinen jo ihan palkkatöissä jos yhtäkkiä ei ole paljon projekteja, koska jo silloin tunnen itseni vähän vähempiarvoiseksi.

      No, tuossapa tuli samalla sitten paljastettua miksi mulla on niin paljon näitä eri hommia 😀 Että eipä tämäkään hyvä ole, olisi mahtavaa olla onnellinen ihan ilman raatamistakin.

      Toivon että löydät pian duunia! Ja hatunnosto ettet silti ole kateellinen, se on hienoa. Kateus vie vain energiaa <3

    • Joksu
      helmikuu 8, 2018

      Mä niin ymmärrän, olin itse työttömänä 2,5 vuotta tässä välissä, kun äitiysloman jälkeen paketoitiin pois ex-känny-yhtiön talouspuolelta. Kyllä masensi ja pitkään. Yleispätevä korkeakoukututkinto täälläkin ja työkokemus muuta kuin opiskeltu niin ei meinannut töitä löytyä millään. Viimein natsasi ja jotakuinkin unelmaduuni, jos työmäärä olisi missään suhteessa tekijämäärään.

      Tsemppiä etsintään, ei mitään harjoittelua sisältäviä työvoimakoulutuksia olisi tarjolla? Kävin niitä kaksi ja molemmista oli hyötyä tulevaisuuteen, vaikkei niistä vakityöpaikkaa löytynytkään. Varsinkin Doing Business in China and India -kurssi oli Aasia intoilijalle hyvä ja opettavainen kokemus kaikin puolin.

      • Valeäiti
        helmikuu 9, 2018

        Hei mahtavaa että löysit unelmaduunin ❤️❤️❤️

  • Anonyymi
    helmikuu 5, 2018

    Itku kurkussa lueskelen näitä teidän juttuja, ihanaa kun joku saa tehdä sellaista mistä nauttii. Itse olen vasta valmistunut ja työtön. Koko muu paletti on kasassa, ihana perhe, koti, toimeentulo, kaikki muu paitsi työjutut. Tällaisella yleispätevällä yliopistotutkinnolla kun ei tunnu olevan mitään arvoa työmarkkinoilla.

    Toivottavasti en löydä itseäni vuoden päästä kaupan kassalta kun kunnianhimoa olisi paljon muuhunkin. Ihan hirveää kuinka työttömyys on kytköksissä omanarvontuntoon ja kaikkeen muuhunkin elämään.

    Tästä tuli nyt valitusvirsi, sori siit 🙏 Mutta siis pointti oli, että ihanaa, että on mahdollista nauttia työstään ja yhdistellä erilaisia juttuja! En todellakaan ole kenellekään kateellinen, ja siitä olen ylpeä.

  • Tutkimusmatkailija
    helmikuu 5, 2018

    1) Mä olen tutkija miesvaltaisella alalla, ja homma on oikeastaan enemmän elämäntapa kuin työ. Aiemmin en laskenut työtunteja, mutta jossain vaiheessa väikkäriprosessia päädyin itse pitämään kirjaa tunneistani vaikka niitä ei kukaan muu kysellytkään -ihan siitä syystä että itse tiedän että olen yrittänyt, vaikka melkein aina tuntuu ettei ole saanut tarpeeksi aikaan. Kirjoittamani tekstit ovat sellaisia, että joka lauseen perässä on lähdeviite. Haastekerrointa lisää, että osa käyttämästäni taustamatskusta on kiinaksi. Vaikka joskus yrittäisi itse madaltaa vaatimustasoa, se ei käytännössä oikein onnistu kun heikompi teksti tulee sitten journaalista bumerangina takaisin. Duunia tulee tehtyä tällä hetkellä 40-50t viikossa, mutta välillä on ns. McKinsey-viikkoja, jolloin mennään yli 70 tunnissa.
    2) Tämänhetkinen hommani sisältää päivystävää dosentointia, eli kommentoin erittäin laajalla skaalalla medialle alaani liittyviä asioita. Kommentointi on siitä haastavaa, että perusteltu mielipide pitäisi olla olemassa noin 5min sen jälkeen kun huomion kohteena oleva asia on tapahtunut. Muutaman kerran olen löytänyt itseni deskiltä iltauutisista.
    3) Olen opettanut yliopistolla 10 vuotta sivutyönä. Tämän satunnaisen opettamisen laitoin nyt 2018 hyllylle, eli hei jee, mä osasin karsia jostain. Osasyy oli, että akateeminen cv on opettamisen osalta jo riittävän hyvä.
    4) Rankka työ vaatii rankat huvit. Soitin pitkään puoliammattilaisissa sinfoniaorkestereissa, jotka harjoittivat ammattiorkesterien ohjelmistoja. Näinä aikoina treenasin noin tunnin päivässä. Lapsena ja nuorena käytin musiikkiin tosi paljon aikaa. Tämän olen karsinut koska nykyään kohta 5 vie melkein kaiken ajan.
    5) Eli siis urheilutreenit. Nämä ovat harrastuksia, mutta treenaan tavoitteellisella tasolla tällä hetkellä. Kisakauden vaiheesta riippuen treenaan 8-15 tuntia viikossa, ja vietän lomia treenileireillä ulkomailla.
    6) Sitten on Ö- mappi eli osasto: ”näille ei ehkä koskaan tapahdu tämän enempää, mutta toivossa on kiva elää”. Pöytälaatikossa lojuu yksi startupidea liittyen tekstiilien kierrätysjärjestelmiin, ja romaanikässärin alku.
    Niin, tässä vaiheessa lapsia ei ole, koska lapset eivät oikein sovi yhteen pitkien työviikkojen ja reissaamisen kanssa. Pelkkä duuni ja lapsi/lapset voisi mennäkin, mutta toisaalta en jaksa tehdä mun duunia ilman rääkkitreenejä. Tilanne on siis ns. vaiheessa. Intohimotyöstäni en halua luopua, mutta koitan miettiä pääni puhki jotain järjestelyä, jolla pikkulapsiajasta selviäisi hengissä ja pystyisi silti tuottamaan akateemista tekstiä vähillä yöunilla…jepjep. Ja kuu on juustoa.

    • Valeäiti
      helmikuu 5, 2018

      Mä haluaisin ihan hirrrrveästi nyt tietää mikä tämän sun tieteenala on! Ihan sika mielenkiintoinen kommentti, hatunnosto kaikelle tuolle!

      Mitä tulee lapsikyssäriin niin kyllä mä lämpimästi suosittelen sukeltamaan tämän startupin kyytiin, vaikka se nyt tuntuisikin vaikealta yhtälöltä. Jotenkin asiat kyllä selviää ja duunit kyllä odottaa, taipuu, muovaantuu. Ei niistä pakko luopua ole!

      Mutta hyvähän se on täältä sivusta huudella 😀

  • pilami
    helmikuu 5, 2018

    Mä käyn töissä ja siinä se. Muuta elämän täytettä en varsinaisesti ole perheen ja koiran lisäksi haalinut. Tykkäisin opiskella (sitä on töiden ohessa kyllä tullut tehtyä), mutta tässä elämäntilanteessa se ei vain istu mun arkeeni. Mulla on sen verran vaativa työ ja siihen kuuluu jonkin verran matkustamista ja iltamenoja (ja illalla jatkuvaa työpäivää). En halua mitään muuta lisää. Olen itse asiassa ihan tietoisesti karsinut aikasyöppöjä kuten luottamustoimet ja harrastukset. Mulle onnea tuottaa eniten se, että mulla on aikaa olla rauhassa ja keskittyneesti lasten kanssa. Arvotan siis lasten kanssa vietetyt illat omien harrastusteni ja muiden menojeni edelle. Mun mielestä tärkeintä on löytää ne itselleen nerkityksellisimmät asiat joista sitä energiaa ja onnea saa itse parhaalla panos/tuotos -suhteella. Joku puhuu arvoista. Kai mä oon vähän vanhakin jo kun joka suuntaan ei tarvi höntyillä. Toki olen myös ihmisenä sellainen että tarvitsen rauhallista oleiluaikaa. Sellaista ”tekemättömyyttä”. Muuten alkaa vanne kiristää päätä.

    • Valeäiti
      helmikuu 5, 2018

      Sä olet NIIN oikeastta tässä kaikessa. Kaikki tarvitsee tekemättömyyttä, minä myös! Mutta nautin myös tekemisestä. Siksi tän yhtälön tekeminen on joskus vaikeaa. Mä haluaisin kanssa osata vähän vähentää mutta äkkiä mä sitten sen aukon jollain täyttäisin…

    • Joksu
      helmikuu 8, 2018

      Tällä linjalla minäkin menen tällä hetkellä. Haluan viettää lasten kanssa sen vapaa-ajan, mitä kohtuullisen vaativasta työstä jää. Iltatöitä klo 21 jälkeen kotan välttää, sillä se karkaa äkkiä käsistä vanhasta kokemuksesta. En kaipaa sitä aikaa, kun excel pyöri jo unissakin. Keilailu on ainoa oma harrastus, josta koitan pitää kiinni. Tällä hetkellä sekin menee sillä tasolla, ettei juurikaan jaksa/ehdi harjoitella ja joukkuekilpailut vedetään 20-30 -vuotiaana tehdyllä pohjalla.

      • Valeäiti
        helmikuu 9, 2018

        Joo huh mäkään en haluaisi enää duunijuttuja illalla pyörittää. Se oli tylsää aikaa.

  • Zen
    helmikuu 5, 2018

    Huoh. Mä tykkään mun töistä mutta en ole valmis antamaan niille paljoa enempää kuin keksimäärin sen 1/3 vrk. Loput harrastan itse, hengaan perheen kanssa ja hoidan pakolliset arkirutiinit, usein ehdin jonkun hetken illasta ihan vaan köllötellä sohvallakin. Ja yöt nukun. Ihan tarpeeksi täyteläistä on elämä ilman kaikkea ylimääräistä suorittamistakin. Jotenkaan en ole valmis antamaan vapaa-aikaani kenenkään muun käyttöön ja olen sitä mieltä, että työstä saatava korvaus ei oikein koskaan riitä kattamaan menetettyjä tunteja. Vaikka toki itsekin saan työstä muutakin kuin palkan, se on mielekästä, haastavaa ja kiinnostavaa, mutta silti elämä on muualla kuin töissä. Tietty noissa paleteissa työn ja harrastusten raja lienee häilyvä.

    • Valeäiti
      helmikuu 5, 2018

      No mä näen tän ehkä vähän eri tavalla. Eniten juuri siksi että päivätyön ohella nää muut on kuitenkin lopulta harrastuksia, joista vaan sattuu joskus saamaan rahaa. Tykkään tehdä niitä enkä koe että annan vapaa-aikaani jonkun muun käyttöön.

      En tiedä luenko tätä väärin mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että ajattelit mun elävän vain töitä / suorittamista varten – niin ei ole enkä tarkoittanut niin kirjoittaa 🙂 Tykkään tehdä paljon! Ja vähennän kyllä aina kun tuntuu että teen jotain juttua jonkun muun kuin itseni takia.

  • Kati
    helmikuu 5, 2018

    Moi Valeäiti! Olen upouusi lukijasi, enkä siis tiedä taustaasi tarkemmin (en ole vielä ehtinyt lukea postauksiasi taaksepäin ((paitsi raksajutut))). Haluaisin tietää millaista työntekosi & muu ajankäyttösi on erilaista (vai onko se?!) juuri nyt vs. siihen aikaan, kun perheessäsi oli pienet lapset (eli toinen vauva (esim. 1v.), toinen isompi)? Oliko se erilaista? Vai oliko se silloinkin kuten kuvasit tässä postauksessa? Muuttuuko oma ajankäyttö vuosien mukana?

    • Valeäiti
      helmikuu 5, 2018

      No heippa Kati, tervetuloa! 🙂 Ja hiton hyvä kysymys!

      Ei mun ajankäyttö sillä tavalla ole varmaan muuttunut, että liian täyteen mulla on aina ollut tapana kalenterini tuupata. Menin takaisin duuniin kun Ykkönen oli 2v6kk ja Kakkonen 1v1kk ja silloin kyllä paletissa oli lähinnä työt, blogi ja jonkin verran urheilua. Blogi vei silloin ehkä määrällisesti saman verran aikaa mutta oli paljon enemmän harrastus..

      Kyllä sitä silloin toisaalta paljon enemmän vietti kotona aikaa, lapset tarvtitsi sitä eri tavalla. Nytkin toki mutta kotona ollessakin pystyy jo tekemään asioita: treenamaan tai kirjoittamaan!

      Toivottavasti jäät tänne vielä roikkumaan! Löysithän arkiston tuolta alhaalta?

  • Sari
    helmikuu 7, 2018

    Moi, minua kiinnostaisi tietää tarkemmin, että teetkö kokopäiväistä päivätyötä vai onko päätyösi osa-aikainen, kun mainitsit sen työn olevan yrittäjäluonteista? Kysyn siksi, että tosiaan minuakin alkaa hieman hengästyttää, kun luen sinun tekemien töiden määrää, heh.

    Minusta on nimittäin aina supertehokkailta vaikuttavien ihmisten kanssa jutellessa tosi mielenkiintoista tietää, että mistä he tinkivät, että kaikki tekeminen on mahdollista. Eli jos tekee lähes mitä tahansa kokopäiväistä palkkatyötä, se tarkoittaa läsnäoloa töissä n. 8 h päivässä + työmatkat. Sen jälkeen ei ehdi kovin montaa tuntia tehdä muita töitä, ellei nipistä oikein kunnolla a) kotitöistä, b) perheajasta, c) harrastuksista (jos niitä on koskaan ollutkaan), d) nukkumisesta, e) jostain muusta, mistä?

    Viikonloput on tietty eri juttu, silloinhan ehtii tehdä pari kokonaista päivää töitä, jos ei tarvitse vapaata! Mutta olisi kiva kuulla sun ratkaisu. Ehkä se blogistasi jostain jo löytyykin…

    • Valeäiti
      helmikuu 7, 2018

      Moi! Ei ole duuni osa-aikaista, mutta meillä ei seurata työtunteja. Työaikaa ei oikeastaan edes ole, eikä läsnäolo varsinkaan ole mikään menestyksen mittari! Olen tilivelvollinen itselleni ja muille tiimiläisille siitä että duunit hoidetaan niin että firma kukoistaa. Se kuinka paljon työtunteja tulee, mihin vuorokauden aikaan, minä viikonpäivinä ja missä on aika pitkälti minun päätettävissäni.

      Useimmiten toki teen aika pitkälti 9-17 välissä päivätyöt ja blogijutut iltaisin sekä viikonloppuisin. Viikonloppuun mulla tulee herkästi 4-6h blogihommia eli yhden työpäivän verran. Iltaisinkin kertyy helposti 3-5 tuntia.

      Sit täytyy muistuttaa etten tee näitä kaikkia hommia koko ajan yhtäaikaa. on viikkoja jolloin teen vain paljon töitä, on viikkoja jolloin teen vähän blogiakin päivisin. Jos jostain nipistän niin kaikista noista mainitsemistasi! Ensin ehkä kotiöistä, sitten nukkumisesta. Myönnän että joskus perheaikakin kärsii ja harrastuksiahan tässä jo onkin pöydällä 🙂 .

      Semmoinen setti!

  • Sanni
    helmikuu 13, 2018

    Mulla oli ennen tosi monipuolinen ja värikäs paletti. Töitä, lapsia, luottamustehtäviä, opintoja, remontointia, reissuja, projekteja, mitä kaikkea… Viime vuodet olen karsinut karsimasta päästyäni (mikä onkin ollut ihan pakollista lapsimäärän lisääntyessä ja työn muuttuessa vaativammaksi; en halua uupua).

    Mun palettiin kuuluvat:

    1) Työ. Teen julkisen hallinnon organisaatiossa viestinnän asiantuntijatehtävissä 40 viikkotunnin kokonaistyöaikaa ja yritän pysytellä about siinä. Teen työstäni keskimäärin 70% työpaikalla tai työmatkoilla ja 30% kotona tai muualla iltaisin, aamuisin tai joskus viikonloppuisin. Joustelen siis jonkin verran, mutta tunnit mulla ei pahasti pauku. Välillä teen pidempää päivää tai viikkoa, mutta sitten taas pidän vapaata. Kirjaan aina kaikki työtuntini huolellisesti ylös.

    2) Vapaa-aika. Vapaa-ajalla olen kolmelapsisen perheen äiti, kuskaan, kokkaan, siivoan, kuulustelen läksyjä, pesen pyykkiä, keskustelen perheenjäsenieni kanssa, hoidan aivan helvetisti koululaisten ja päiväkotilaisen elämään liittyvää metatyötä, yritän ulkoilla ja urheilla, juon kahvia, luen, kirjoitan harvakseltaan blogia, katson joskus elokuvia, nukun, tapaan välillä ystäviäni ja harrastan satunnaisesti kulttuuririentoja.

    Muuta ei elämääni tällä hetkellä mahdu. Ei ole ollut helppoa karsia kaikkea mielenkiintoista, houkuttelevaa, hyödyllistä ja tarpeellistakin pois. Mutta toisaalta nautin aivan älyttömän paljon tästä selkeästä (joskin jo sellaisenaan ääriään myöten täydestä) paketista. Näillä mennään ainakin siihen saakka, että lapsista nuorinkin, nyt 5-vuotias, on kunnolla kouluiässä.

    Sitten voin lähteä vaikkapa MLL:n tai SPR:n vapaaehtoiseksi, alkaa sisustaa kotia tai kirjoittaa sen romaanin. Toistaiseksi on aikalisä kaiken muun paitsi kohtien 1 ja 2 suhteen. Olen iloinen: voimani riittävät tällä hetkellä hyvin, vaikka rajoilla mennään. Olen mielestäni onnistunut, kun pystyn hanskaamaan samaan aikaan kolmelapsisen perheen ja haastavan työn uupumatta. Tätä venettä ei tee mieli keikuttaa.