Keltaista kultaa

Aina välillä tipahdan tästä superäitikuplastani johonkin kummalliseen amatööriansaan. Silloin saatan sanoa esimerkiksi sellaisen dorkan lauseen, että ”hei tää Kakkosen vaippa on aika kuiva, onkohan se juonut tarpeeksi?” Äkkiseltään ihan fiksu lause, ja tavallaan ihan ammattihuomio.

Mutta sellaisen huomion jälkeen kannattaisi muistaa, että kyseessä on ehkä potalle kypsän ikäinen lapsi, ja kiinnittää huomiota siihen letkuun.

Mutta enhän minä voinut, kun juuri sillä hetkellä Ykkönen päätti kokeilla, mitä potalla istuessa tapahtuu, jos jalat aukaiseekin levälleen, noin niin kuin omaa toimitusta katsoakseen. Voin kertoa, että siinä tapahtuu sellaista, ettei minun tarvinnut katsoa sinne potan uumeniin tietääkseni mitä sinne piti mennä.

Ja viemärijutut sen kuin jatkuu. Sillä tästä hetkestä minuutin päästä päätti Insinööri korjata vähän tukossa olevaa vessan lavuaaria, ja laittoi tyhjentäen koko allaskaapin sisältöä lattialle. Laski siis esimerkiksi minun kynsilakkakama-laatikkoni sellaisenaan lattialle, sen muovilaatikon kansi siinä vieressä sillä tavalla huolimattomasti, mitä näin isojen lasten perheessä jo voi tehdä. Kun ei ne nyt sentään enää kaikkea syö.

Nyt te muistatte, että puhuin siitä letkusta.

No se letku laittoi menemään komeassa kaaressa (melkein) kaiken sen, mitä sieltä vaipasta puuttui, aika lähelle sitä mun kynsilakkalaatikkoani. Tarkennan: siihen kannen päälle. Amatööriäitinä nauroin asialle, enkä heti tarttunut siivoamiseen. Olihan vahinko aika pieni, muovisen kannen voi pestä kuitenkin. Tai sitten. Jos sattuukin olemaan 1v9kk lapsi, joka on tänään aiemmin uimahallissa läiskytellyt uimalaudan kanssa, saattaa nähdä tilanteen toisin. Aika hauskoja ne keltaiset pisarat tietysti tavallaan olivatkin, sinne meidän pyykkikoriin, kylpytakkiin, pesukoneeseen ja Kakkosen naamaan osuessaan.

Ja nyt joku oikein tarkkasilmäinen huomaa, että äsken sanottiin ”melkein”. Niin. Hei, olen Valeäiti, enkä aina ymmärrä edessäni piileviä vaaroja. Niinpä en laittanut letkumiehelle heti vaippaa, vaan annoin sen touhuta sohvalla.

Tuijotin hölmistyneenä ja täysin yllättyneenä vielä siinäkin vaiheessa kun kolmas desi tippui sen kylpytakin helmasta siihen Kakkosen jalkojen alla olevalle sohvatyynylle. Sitten tartuin toimeen (mieheen), ja astuin sohvatyynylle Kakkosta nostaakseni. Nostin äkkiä lämmineen jalkani pois juuri aiheuttamastani lammikosta ja siirryin takaisin kylppäriin.

Samalla kun hätistin pissaisten pyyhkeiden päältä löytynyttä Ykköstä meidän muiden mukana takaisin suihkuun, tuli mieleeni, että on muuten aika onni että päivän asuntonäyttö meni jo. Koska mikään Pinoa&Piilota ei toimi yhteen paljaaseen sohvatyynyyn, isoon koloon sohvalla ja valtavaan kasaan vähän haisevia, märkiä pyykkejä. Ei meidän uuni vedä niin paljoa kerralla.

Tuli myös ihan hetkeksi mieleeni, että olisiko nyt sen aika. Mutta ei, kyllä minä edelleen haluan uskoa että lapsi oppii potalle ilman harjoittelua, apua tai tavoitteita ihan itsestään.