Kotini on roskikseni

Joulu on täällä, ihan just! Huomenna kaikki on ihanaa ja mistään ei saa valittaa. Hoidetaan se siis alta pois nyt.

Olen kuullut, että jotkut tekevät joulusiivouksen. Minä en. Teen arkiraivauksia, olosuhteiden pakosta. Eräänäkin hetkenä kodistamme löytyi niiden normaalien lojuvien vaatteiden ja tiskien lisäksi seuraavaa:

Suihkussa on puolikas joulukuusi. 
Siivouskomeron edestä löytyy ylimääräinen kylmälaukku ja sen alta yksi (1) säärystin. 
Lastenhuoneen lattialla on noin neljä (4) A4-paperia. Palasina. 
Eri huoneiden lattialta löytyy yhteensä seitsemän (7) sukkaa, viittä (5) eri paria. 
Kaikki sohvatyynyt ovat lattialla. 
Keittiön lattialla on yksi (1) paperilennokki, lastenhuoneen lattialla kaksi (2) ja pöydällä ehkä kaksitoista (12). 
Kaunis sisustuselementtimme, valokuvataulu, on uudelleen sisustettu. Siihen on teipattu kymmenen (10) A4 mustavalkoprinttiä muista valokuvista. Pääasiassa Kakkosen kuvista. 
Makuuhuoneemme parioviin on teipattu ex-naapureiden joulukorttien lisäksi kymmenisen (10ish) lasten ”taideteosta”. Noin metrin korkeudelle. 
Lego-joulukalenteriden osia löytyy arvioni mukaan seitsemänkymmentäkolme (helvetisti) erinäisistä paikoista, kuten työpöydältäni, sohvatyynyn välistä ja kumihanskasta suihkukopin lattialla. 
Siis suihkukopin lattialla on kumihanskoja. Sen puolikkaan joulukuusen alla.
Lattioilta löytyy tavanomaisen askartelusilpun ja ruoantähteiden lisäksi joulukalenterin luukkuja, koska ne pitää kuulemma kaikki säästää. 
Myös legokalenterin jokaisen luukun pussit pitää säästää. 
Talon siistein kohta on kaappi, jossa on viiniä ja laseja. Rakastan sitä kaappia, monestakin syystä. 
Mutta nyt, nyt olemme anoppilassa. Kaikki omat sotkut on jo unohdettu, ja on taas aika tehdä muille ihan uusia sotkuja.
Ja palata tiistaina järkyttävän sotkun ja entistä pahemman tavaraähkyn keskelle. Ihanaa.

HYVÄÄ JOULUA KAIKKI KANSSARÄMPIJÄT!