Kun lapseni kehityskeskusteluun vein

Käykö teille koskaan niin, että muutatte ihan tavallisen tilanteen vahingossa melko kiusalliseksi koska yritätte käyttäytyä niin kuin luulette olevan sopivaa? Saatatte vaikkapa valehdella olevanne ystäviä jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa?

Jälkimmäiseen tarinaan voidaan palata vähän myöhemmin, nyt keskitytään siihen kuinka vastasin Ykkösen terveydenhoitotarkastuksessa esitietolomakkeeseen. Se saattoi mennä vähän huonosti.

Lomakkeessa kysyttiin kaikki perusasiat nimestä hetuun sekä terveydentilaan ja allergioihin. Nämä melkein vielä osasin, hetua lukuunottamatta. Kuka sen nyt muistaa. Sitten meni vaikeaksi, sillä The Lappu alkoi kysellä kauheasti meidän perheestä. Ollaanko me vanhemmat naimisissa, eronneita tai uudelleen naimisiin menneitä; miten me asutaan ja miten me eletään.

Kuinka monta kertaa päivässä syödään (entä viikonloppuisin?) ja mitä parannettavaa ruokavaliossamme on. Kuinka monta tuntia lapsi nukkuu (mistä mihin), paljonko on ruutuaikaa ja valvotko käyttöä, mitä harrastatte ja kuinka monta tuntia päivässä lapsi liikkuu. Huh.

Ymmärrettävästi jo ensimmäisten kysymysten jälkeen otsalleni alkoi nousta hikikarpaloita. Ymmärsin, että edessäni on perheemme syväanalyysi. Tässä se nyt on. Meidän perhettämme lopullisesti mittaava Lappu. Tähän tulee kulminoitumaan kaikki menneet seitsemän vuotta, kykymme toimittaa hyvää vanhemmuutta. Apuva.

Aloin vastata kysymyksiin rehellisesti, mutta sillä tavalla hyvät puolet esiin nostaen, siis valikoidun rehellisesti!

Alkoholia juomme kohtuudella, ruokajuomana! Syömme hienosti aika paljon kotiruokaa, mutta herkkuja voisi tietysti syödä vähän vähemmän,  hymiö perään. Vietämme kyllä juu mielestäni riittävästi aikaa yhdessä ja teemme silloin kaikenlaista.

”Mitä teette yhdessä perheenä?”

Tässä kohtaa alkaa mennä oudoksi. Listaan kaiken hyvän, jota teemme: ulkoilemme, urheilemme ja leikimme yhdessä. Sitten kerron että harrastamme käden töitä.

Käden töitä?

Mitä?

Siis…mitä?

Ok.

Siirryn seuraavaan kysymykseen vaikken vieläkään tiedä, mitä ne käden työt ovat. Nyt Lappu kysyy minulta, mitä kaikkea hyvää lapsessani on. Helppoa, ajattelen! Hänhän on mahtava! Kerron asiallisen tiiviisti lapseni hyviä ominaisuuksia, ja sitten Lapun voima iskee minuun taas. Jotenkin käteni muotoilee paperille lauseita, joita voisi kirjata kehityskeskustelun muistiinpanoihin.

Kerron Ykkösen olevan aktiivinen osa perhettämme.

Aktiivinen osa perhettämme? Mitä se tarkoittaa? Että hän osallistuu tiimityöskentelyyn, antaa rakentavaa palautetta ja tuo kehitysehdotuksia pöytään vai?

Voi jeesuksen pöksyt sentään. Kuinka sekaisin voi yksi Lappu ihmisen laittaa.

Siinä vaiheessa kun terkkari lukee innostuneena Ykköselle minun kirjoittamiani hyviä asioita ääneen ja pysähtyy hetkeksi miettimään, leijun ulos ruumiistani. Tiedän mitä on tulossa. Siirryn katonrajaan katselemaan huonoa versiointia Siskonpedin sketsistä, ja näen kuinka terkkari pelastaa tilanteen sanomalla Ykköselle että ”sitten sun äitisi kirjoitti tänne että olet…aktiivinen”.

Joo no se sun äitisi kirjoitti sinne kaikkea muutakin skeidaa, jota terkkari ei nyt vain ystävällisesti lue ääneen.

Huh huh. On se hyvä että tyttäreni on aktiivinen osa perhettämme, koska luulen että mun kannattaa nyt vähän passivoitua.

Kuvat Sanni Riihimäki

26 Kommentit

  • Laura

    Ahhahhaaa, kädentaidot! Nauroin sille jo eilen ääneen, kun katsoin sun Instastorya. Lapun voima on mahtava, kiitos tästä 😀
    Ps. Sun blogi on mun ykkössuosikki, älä välitä niistä Google analyticsin luvuista, kirjoitat ihan timanttista kamaa!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ihanaa, kiitos! Kyllä tämä tästä, otan vahvan paluu tänne perusarjen pariin niin alkaa olla mullakin taas kivaa ?

  • Tarja

    Heh! I feel you sister! 🙂 Nuo laput on paholaisen keksintö. Siinä järkevämpi ihminen menee sekaisin, koska tuntuu, että ihan varmasti on lastensuojelu ovella, jos ne saa tietää, että lapsille tarjoillaan eineksiä, eikä oikeasti patikoida raikkaassa syysilmassa koko perheen voimin, vaan syödään sipsejä sohvalla ja katsotaan Huutokauppakeisaria 😀 😀
    Mut tokalla se muuttuu sitten astetta jännittävämmäksi, kun lapsi käy siellä terkalla ihan yksin – hieman on jännittänyt, että mitä se meidän suht avoin tokaluokkalainen siellä on mahtanut kertoilla…

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      A p u a meneekö se siis ensi vuonna kertomaan niitä juttuja itse? Ihan aktiivisena jäsenenä?

      • Tarja

        😀 Aktiivinen jäsen hoitaa asian ensi vuonna ihan itse… Toisaalta: no more the Laput 😀

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Ah, Lapulle kuolema!

  • Satu

    Haha, repesin! 😀 😀

    Ja samalla mietin että
    Siis mitäääh – noin yksityiskohtainen tiedustelulomake? Haluaisinpa nähdä islantilaisvamhemmat täyttämässä. Mulle aivan uusi juttu. Kiinnostavaa!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Joo se oli oikeasti tosi kiinnostava! Oli ihan älyttömän yksityiskohtainen, siellä oli kaikki uupumuksesta vitamiineihin, sosiaalisiin suhteisiin ja kotiintuloaikoihin. Mieletön vanhemmuuden check-list, olisin halunnut tän joskus neljä vuotta sittten oikein täytettynä ohjeeksi!

      • Nimetön

        Ihan kauheeta kyttäystä! Yök.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          No musta ihan hyvä että kysellään kyllä, vaikka vähän lukkoon menenkin ?

  • L

    lol totaalirepeäminen käden taidoille. oon säveltäny vastaavaa juttua työhakemuksiini ja hikoillut sit haastattelussa kun rekryäjä lukee ääneen jotain_hieman_ liioiteltuja rakkaudentunnustuksia kulloinkin kyseessä olevaa firmaa kohtaan

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ja siis toim huom käden töille ????

  • Marjukka

    Ihan mahtavaa, että kirjoitit tästä juuri nyt. Mä sain lapun eteeni tänään ja tuskailin kysymyksiä. Kohta ”mitä teette yhdessä perheenä?” jäi vielä mietittäväksi huomisen aamukahvin yhteyteen, koska yläastelaisellamme on jo huomenna tarkastus. Oikeasti, tuo kysymys löi tyhjää ja me kuitenkin ollaan aika paljon yhdessä. Riittääkö se? ollaan yhdessä? Huoh!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Riittää! Kunhan teette myös käden töitä! 😀

  • EmiliaMaria

    Hei mä ahistuin jo päiväkodin jotain 16 sivuisesta vasu-lomakkeesta niin että piti ottaa puoli pulloa punaviiniä ennen kuin edes aukaisin koko hommaa 😀 Tänä vuonna sitä ei oo muuten edes tuputettu. (miksiköhän!)

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ruokajuomana vain!

  • Terkkari ja neljän ihanan ipanan äiti

    Terkkana ymmärrän pointin. Laajoissa terveystarkastuksissa vaan pitäisi osata huomioida koko perheen hyvinvointia eikä kukaan ole ajatustenlukija, että tietäisi kysymättä. Itse neljän lapsen äitinä olen myös näihin vastannut ja huomannut, että on vaikea sanoittaa sitä perusarkea ja kuvata omaa lastaan.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      En Mä sitä kyselyä lainkaan kritisoi, hyvä että kysytään! Nauroin vain omaa kykyä vastata siihen mitenkään fiksusti 😀

  • Ke

    Meillä oli sama kysely hetki sitten kun eka aloitti koulun. Omaan kyyniseen tapaani julistin (ja hieman saarnasin) lasussa työskentelevälle puolisolle, että EN kerro, ei kuulu niille. Siis kunnon Kuningas Ei-asenne: Mä en tahdo eikä mun tarvitse!
    Ja en täyttänyt the Lappuun kuin henkilötiedot ja allergiat. Ei ole miehen kollegat vielä kyselleet perään 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mahtava, kunnon uhma peliin vaan! ?

  • Satu

    hahaaa 🙂 niin paras.

    Mä jäädyin aikanaan Lapun kanssa kun kysyttiin perheen vahvuuksia: laitoin että ollaan ihan tavallinen perhe.. kunnes liian myöhään tajusin et ei se kai oo vahvuus. Luokkakaverin perhe oli kirjoittanut että huumori ja rakkaus ja mä olin ihan et miksi mä en tajunnut noita – oi miksi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No mut hei ”huumori ja rakkaus”? Kuulostaa ihan ”aktiiviselta perheenjäseneltä”, on sielläkin panikoinut joku ?

  • Anu / Konalla

    Hahah! Ihan mahtava! Mä täyttelin viimeksi lappusia viime keväänä, kun haettiin tyttöä tänne päiväkotiin. Siinä kysyttiin vessassakäyntitapoja ja ”language used”. Jälkimmäistä en tajunnut ollenkaan, mutta ekaan valehtelin, että ”goes by herself”. Kotonahan edelleen huhuilee vessakaveria aina tai vähintään pitää oven auki, jotta siinä saa sitten joku hengailla lähistöllä. Toivottavasti ei toimi näin päiväkodissa, mutta tosiasiassahan en tiedä. Täällä sitten opin, että kaikki (oikeesti jokainen) käyttää vielä 6-7-vuotiaidenkin kanssa sanaa potty. Siis potta, mitä sairasta. Do you have to go potty? Onko karmivampaa? On ehkä, mutta on se silti aika karmivaa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Yöööök on aika karmiva ? mäkään en kyllä tajua tota käytettyä kieltä mutta ihan samalla tavalla sujuvasti valehtelin samaan kysymykseen 😉

  • M

    Täällä päin on mitä karmivin Vasu Lappu… A4 arkki jossa yläreunassa yksi ainoa kysymys: pyydetään kertomaan jotain lapsesta. Tämän jälkeen on koko sivun kokoinen tyhjä kohta, johon saisi vastauksensa runoilla. Voi sitä hetkeä kun kaikki ajatukset katoavat päästä ja tuijotat tyhjää paperia. Sekin vähä mitä paperille saa tuotettua, on tyyliä: ”no siis se on 5v”

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi apua, I feel you ??

Tämän viestin kommentit on suljettu.