Maltillista raivoa lastenhuoneen sisustamisesta

Hieman normaalia sotkuisempi tila.

Erittäin normaali tila.

Tätä tunnelmaa havitellaan.

Lastenhuone. Hemmetti että vihaan lastenhuoneita. Tiedättekö mitä lastenhuoneesta löytyy? Silppua, sälää, maton uumeniin piilotettuja jalanpohjantappajia (pikkulegot), arveluttavia tahmeita esineitä jotka voivat olla räkää tai voivat olla muovailuvahaa, puolikkaita saippuakuplasäiliöitä (jossain on vesivahinko, missä???), vähän käytettyjä kalsareita, kannestaan repsottavia kirjoja…olit sinä sitten mikä tahansa Martta niin tämä on ainakin meidän lastenhuoneemme totuus. Melkein aina. Kerran puolessa vuodessa saan raivarin ja siivoan eli heitän roskiin 20% siitä rikkinäisen tai vaillinaisen tavaran silpusta. Piilotan sen hemmetin parkkihallin ja jemmaan neljätoista pehmofakinpupua kirppiskassiin. Seuraavana päivänä lapsi tulee kotiin jonkun tarhasta saamansa Pikkujätti-huivin ja neljän itse askartelemansa pääsiäistipun kanssa ja löytää kaapin perukoilta piilotetun parkkihallin, jota ei sittenkään, kuitenkaan, missään nimessä saa laittaa pois kun hän juuri leikki sillä kolme vuotta sitten.

Ja kun sinne ei saatana saa mitenkään kaunista ja järkevää säilytysratkaisua tehtyä. Jos on nättiä, on niin vaikeaa ettei kukaan koskaan ikinä sinne mitään siivoa. Jos on järkevää, on niin hiton rumaa että voisi samantien asua kaupungin perhekahvilassa, jonka laatikoissa lukee “aterimet”, “nuket”, “lakanat” ja varmaan jossain “parisuhde”.

Minä haluan järjestystä! Minä haluan estetiikkaa! Minä haluan kävellä pelkäämättä syviä avohaavoja paljaissa jaloissani! Minä haluan tämän vähällä rahalla!! Eikö pieni ihminen voi tätä saada??!?!

Insinööri huomautti eilen että saatan nyt ottaa tämän proggiksen vähän raskaasti. Onko se nyt muka raskaasti ottamista että googlaa säilytysratkaisuja kaikki hereilläolotunnit, käy IKEAssa (virhe)ostoksilla, kieltää lapsia leikkimästä huoneessa lainkaan kunnes tämä järkyttävä askartelupisteen tilanne on ratkennut ja lopulta itkee illalla omaa kurjaa kohtaloaan kun mistään ei löydy sopivaa työpöytää ja voisit sinäkin nyt jotenkin osallistua tähän päätöksentekoon, mitä sinä sitä taloa mietit kun meillä on LASTENHUONE KESKEN. Ei se kovin raskasta ole.

Ostettiin sinne sentään uusi matto. Johan kirkastui! Paitsi että matto haisee aivan kamalalle. Kemikaalille, homeelle, mitä näitä nyt on. Se lemusi koko huoneen siihen uskoon että heitettiin se rappukäytävään pariksi tunniksi. (Ennen tulikiven ja homeen katkuista reklamaationta haistelin vielä varuiksi eräässä kaupassa saman maton toista yksilöä. Sekin haisi.)

Jännä nähdä mitä tänään käy, kun Ykkönen taas kysyy saisiko hän tänään jo äiti askarrella ja voidaanko nyt vaan laittaa ne hyllyt siihen seinään jo. Ehkä käyn taas itkemään että ei, hyvä lapseni, tämä ei ole niin yksinkertaista, ensin pitää miettiä taloudellis-esteettis-hyödyllisnäkökulma ja pitäähän sitä ottaa huomioon miten siitä jonkun Pinterest jutunkin saa. Katsos kun halvalla pitäisi osata hackata söpö ja hieno kulma lapselle, niin kuin kaikki muutkin, mutta en minä sitä lapseni osaa, minä osaan vain ostaa sinulle pillimehuja ja pärisyttää mahaasi.

Voi olla että Insinööri ratkaisee pelin ja raivolla ruuvaa kiinni ne IKEAn rumat hyllyt, jotka sitten meneekin väärälle korkeudelle ja lapset joko lyö siihen naamansa neljästi päivässä tai eivät ylety tavaroihin. Sitten minä otan ja itken koko loppuvuoden kun lastenhuone on niin ruma (eikä tavarat edelleen paikallaan) ja parkkihallikin tuossa vain pölyttyy.

Lastenhuone. Uusi kirosana varastooni.