Miltä synnytys tuntuu kätilöstä?

Valeäidin nauhoitukset on tällä tuotantokaudella saanut hirmuisesti uusia kuuntelijoita ja paljon hyvää palautetta – kiitos kummastakin kovasti! On ilo huomata, että oma tekeminen kehittyy ja viihdytte ohjelman parissa.

parhaat podcastit

Tällä viikolla julkaistiin toisen tuotantokauden neljäs jakso, jossa Heli kertoo kätilön silmin synnytyksestä. Mukaan mahtuu muutama aivan todella yllättävä juttu (vauva pikkuhousuissa mainittu!), pientä lempeää kritiikkiä lääkärikuntaa kohtaan ja nippu hyviä vinkkejä synnyttäjille synnytyslaulusta isien valmennukseen. Puhumme myös työn vaikeita puolista ja pohdimme sitä iänikuista: kuinka kauan tässä pitää oikein ponnistaa turhaan ennen kuin todetaan että leikattava on?

Saamani palautteen perusteella uskallan suositella jaksoa kaikille, myös lapsettomille ja isille!

Varoitus kuitenkin: eräs nimeltä mainitsematon, jo kolmesti synnyttänyt kertoi haluavansa tämän kuunneltuaan mennä uudestaan synnyttämään. Ehkä hän on hieman kajahtanut, tai ehkä Heli oli vain niin vakuuttava. Toisaalta eräs toinen nimeltä mainitsematon, kohta kolmannen kerran synnyttävä löysi myös tästä paljon kiinnostavaa! Mutta sitten eräs nimeltä mainitsematon jo synnytyksensä hoitanut närkästyi hieman.

Mitähän mieltä sinä tulet olemaan? Mene ja kuuntele itse!

Jaksoon pääset tästä:

Ja vielä siltä varalta, että olette missanneet edelliset jaksot, tässä vielä kolme ensimmäistä:

Ensimmäisessä jaksossa isyydestään kertoo lukemattomia fanipalautteita kerännyt Jani Toivola, jonka ääni on kuulemma täydellinen ja tämän jakson olisi haluttu olla vielä paljon pidempi:

Toisessa jaksossa ihana Elina kertoo perheensä surullisen tarinan kohtukuolemasta jaksossa, joka päättyy aurinkoon ja toivoon (huom: jakson kuuntelusta menee 0,20€ Elinan hyväntekeväisyyteen!)

Kolmannessa, lööppeihin yltäneessä jaksossa Anna Puu kertoo avioerostaan. Spoiler alert: ei siinä mitään lööpin arvoista ollut, mutta äärimmäisen kiinnostava jakso kuitenkin!

Viidennessä jaksossa ensi viikolla sukelletaan sitten kiusaamisen maailmaan lastentarhanopettajan ja luokanopettajien silmin. Kuuntelen sitä tässä samalla ja voin kertoa että siitäkin tulee kova! Tiistaina kuullaan!

16 Kommentit

  • Kolmen äiti

    Itse koin ohjeen pysyä kotona niin kauan kuin vain voi / sinnitellä kotona pitkään erinomaisen huonona. Ensisynnytykseni (kuten seuraavatkin) oli nopea, ja oli vain minuuteista kiinni, ettei vauva syntynyt autoon. Sama toisen kohdalla, joka oli vielä riskiraskaus ja seuranta synnytyksen ollessa käynnissä olisi ollut tärkeää. Toisenkaan kohdalla en saanut neuvoa tulla aiemmin vaikka yleensä kai toinen syntyy nopeammin kuin ensimmäinen. Kolmannen kohdalla vihdoin ehdin tuntia ennen syntymää sairaalaan. Tuntuikin ihanan rauhalliselta.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Huh, noin nopeat synnytykset! Ohjeet on aina vaikeita, kun löytyy tietysti kummastakin ääripäästä synnytyksiä ja on vaikea tietää etänä, mitä koulukuntaa sen hetken äiti ja vauva edustaa..mutta tämän sanottuani niin mustakin tämä on aina ollut vähä huono ohje. Ymmärrän sen täysin, koska varmasti iso iso osa erityisesti ensisynnyttäjistä tulee turhan aikaisin sairaalaan, mutta itse kyllä myös koin ettei siellä kotona ollut mitenkään kiva olla vaikka onkin sairaalaa mukavampi ympäristö – kotona oli huoli! Ehkä Helin pointti tässä kuitenkin oli se että hyvällä valmentautumisella sinne kotiin olisi helpompi jäädä pidemmäksi aikaa? Onneksi te ehditte kuitenkin ”ajoissa” lopulta!

      • Nimetön

        Just näin! Jälkikäteen varsinkin mulle tuli hirveä olo siitä, että entä jos jotakin olisikin ollut vauvalla hätänä. Nopeassa synnytyksessä mieli ei ehdi ollenkaan mukaan vaikka onhan siinä nyt toki mahtaviakin puolia. Helpoista ja nopeista synnytyksistä tulee aika vähän puhuttua julkisesti, kun ne eivät ole ns. valtavirtaa.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Totta. Ja ehkä oikeastaan voisi ajatella että koskaan ei ole liian aikaista tulla sairaalaan. Sit jos onkin hidasta niin voi mennä kotiin odottelemaan.

  • Milla Periaatteen Nainen

    Ihan eka sellainen yleispalaute: Tykkäsin ykköskaudestakin (no daah!) mutta susta on tullut tälle tokalle kaudelle tosi pro! Se ohjelma sujuu hauskasti, luontevasti mutta astetta ammattimaisemmin (ei sillä että se viimeksikään olisi mitään Spinal Tapia ollut). Ylipäänsä olen nyt liikuttunut viime aikoina kaiken sun materiaalin parissa, milloin nyyhkinyt blogissa tai Instassa Ugandan-matkalle ja milloin fiilistellyt Podcastin parissa – se on mun tiskaustaustamusa ja toimii täydellisesti.

    Ja siis toi synnytysjakso! Aah haluaisin vain puida omia synnytyksiäni mutta se antoi myös sen oivalluksen, että vaikka ensimmäinen synnytys oli just sellainen klassinen ”kestää sata tuntia, oksennan kivusta ja kiroilen niin paljon että mies karkaa koko rikospaikalta”-puristus niin kyllä, sitä voi silti pitää onnistuneena – ei vain siksi että syntyi terve lapsi vaan että hei, ensisynnytykseksi se taisi olla aika tyypillinen mutta silti aika jees. Ne loput synnytyksethän oli pelkkää emansipaatiota!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️ no nyt Mä oon täällä ihan tippa linssissä. Kaikesta. Kiitos ❤️❤️❤️❤️❤️

  • Suvi

    Hei! Mistä on tuo ihana mekko?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tämä ihana on käsin tehty uniikki kappale, tältä Latvialaiselta tekijältä : https://www.malvine.lv/

  • Satu

    No mun kommentin jo tiedätkin. ? Mutta kerrottakoon nyt muillekin, että khyyl mua aika paljon korpesi kätilön sanoma ”sängyssä pötköttelevistä” puudutetuista synnyttäjistä. Siinä tuli vähän sellainen olo että nuo muut huhkivat ahkerasti eri asennoissa aktiivisesti pusertamassa vauvaa ulos mutta puudutettu makaa rennosti sängyllä. I wish.

    Mulle tulee joka kerta puolivillainen ja melkein surullinen olo, kun kuuntelen ammattilaisten kertomia synnytysjuttuja. Vaikka olen tosi vahva ja hyvässä kunnossa ja terve ja muutenkin hyvät pelikortit käsissä, synnyttäminen oli mulle ihan vitun hirveää. Joka kerta kun joku synnyttämisen ammattilainen sanoo kipulääkkeistä, että sitten ei tunne kipua ja ”pötkötellään sängyssä” ja mainitsee samassa asiayhteydessä laulamisen tärkeyden, niin kyllä mun sisällä aina vähän hajoaa jotain.

    Enkä mä oikein edes tiedä, kenen vika se on. Tai siis tiedänhän mä: mun ongelmahan se on. En ole kauhean hyvä ottamaan vastaan pienintäkään kritiikkiä asiasta, jonka olen mielestäni tehnyt hyvin, paremmin kuin olisin itsekään uskonut. Ja tämä tavallaan iskee just siihen kipeään paikkaan. Selvisin siitä puserruksesta, mutta sitten joku kuvailee sitä pötköttelyksi. Ei saatana. En vaan voi sille mitään että se tuntuu tosi ikävältä, vaikka tiedän, että kyse on yhdestä sanasta ja olen varma, että ei kätilö varmasti missään nimessä edes tarkoittanut vähätellä niitä, jotka turvautuvat kipulääkitykseen.

    Mun sielu vaan janoaa kuulla joltain kätilöltä, että on ihan sairaan hyvä juttu ottaa niitä kipulääkkeitä. Jos joku jopa rohkaisisi siihen. Se olisi ollut turvallista ja rohkaisevaa kuulla ennen synnytystä. Ehkä siitä koko touhusta ei olisi jäänyt niin huonoa kokemusta itselle. Ja näköjään ne samat huonot kokemukset nousee aina pintaan kun lukee ja kuuntelee näitä synnytysjuttuja.

    Nämä kaikki podcastjaksot on muuten olleet ihan sairaan hyviä ja on todella virkistävää, ettei kaikkien vieraiden kanssa ole itse samaa mieltä. Tätä jaksoa mä tosin en pysty kuuntelemaan uudestaan. Kaikki muut oon 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kuuntelet jaksoja uudestaan?! Hullu, ihana sinä! <3

      Tosi hyvä tämä kommentti kaiken kaikkiaan, kiitos että jaksoit sen vielä tänne naputtaa! Ymmärrän ihan täysin tän näkökulman ja fiiliksen, mulla on sama antipatia. En itse tajunnut jaksoa tehdessä kyllä tätä, ehkä siksi että livenä mulle oli niin selvää ettei Heli ollut sellainen "luomusti on sinun synnytettävä" - itse asiassa vähän jopa toisin päin koin sen keskustelun! Mutta niinhän tossa yhdessä kohdassa tosiaan pötköttelijöistä puhuttiin 🙂

      Olis kyllä pitänyt pureutua tohon kipulääkeasiaan ehdottomasti enemmän! Samoin just tää "Ole kotona niin pitkään kun voi" - musta ylipäänsä sitä synnyttäjän kipua, huolta ja epävarmuutta yleisesti vähätellään. Täähän on Helillekin ihan supertärkeä asia, siksi juuri tekee nyt yrittäjänä synnytysvalmennusta, jotta tämä kaikki helpottuisi! Ei siis siksi että lääkkeitä tarvittaisiin vähemmän vaan siksi että synnyttäjä kokisi olevan itse enemmän tilanteen päällä ja osaisi arvioida paremmin mitä tarvitsee, pitääkö lähteä sairaalaan jne.

      Synnyttäminen ON heviä hommaa, josta jää aika helpolla isot arvet - sekä fyysisesti että henkisesti 🙂 Ihanaa että puhutaan siitä!

  • Katariina

    Ihana podcast, jonka olen vasta löytänyt. Hyvä sä!
    Olenko väärässä, mutta etkö sä haastatellut myös Hanna G:tä? Onko tätä jaksoa koskaan tullut ulos?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mahtavaa että löysit ja tykkäät! 🙂 Hanna oli todella mukana, jaksossa numero 8! Huomenna tulee viitonen ulos eli muutaman viikon joudut vielä odottamaan 🙂

  • Pire

    Olipa Heli ihanan kuuloinen Kätilö 🙂 minä en taas ottanut sitä ”pötköttely” sanaa mitenkään pahana,koska niinhän se kai vaan on. Et saa liikkua koska olet lääkitty tietyllä lailla. Ja ehkä täällä meillä päin kätilöt kannustaa kipulääkitykseen tarvittaessa. Tai eivät mitenkään aktiivisesti sitä ”luomisynnytystä” aja,vaan pitävät kortit auki molempaan vaihtoehtoon. Niin siksi pötköttely sana ei särähtänyt omaan korvaan,koska kokemus on taas ihan eri kuin aikaisemmalla kommentoijalla. Se on niin totta, että jokainen synnytys on niin eriainen ja henkilökohtainen ja jokainen äiti sen varmasti yrittää tehdä omalla parhaalla tavalla 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiva kuulla 🙂 ihan varmasti oma kokemus vaikuttaa tosi paljon tämän jakson kuunteluun! Ja hyvä niin, ollaan onneksi yksilöitä kaikki 🙂

  • Nimetön

    Hyvä jakso ja tosi hyvä aihe! Synnytysjutut ovat tosi mielenkiintoisia, muiden saman läpikäyneiden kanssa etenkin on hauska muistella ja vertailla kokemuksia. Vähän niin kuin inttijutut!

    Tämän voisi kuunnella uudestaan. ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kiitos, ihana kuulla et toimi!

Tämän viestin kommentit on suljettu.