Minusta tuli Valeäiti – ja oikea äiti

Uusi vuosi taisi vaihtua tossa pari oksennusta päivää sitten, joten jos nyt sitten vihdoin sitä vuosikatsausta. Se on pakko tehdä tänne, koska jos se ei täällä lue, en sitä enää hetken päästä muista. Niinpä kävin omia blogiarkistoja läpi, ja sain niiden avulla koottua muutamia juttuja viime vuodesta.

Mitä vuonna 2012 siis oikein tapahtui?

Asioita, joita muistelen kiikkustuolissa:

  • Mr.Burrito, kuu-ukko, irvistelijä – ihana Kakkonen. Tulit, huusit ja valloitit.
  • Ykkösen ensiaskeleet isosiskona. Melkein mykästä tuttiritarista on vuoden aikana kuoriutunut tanssiva, jutteleva, vitsaileva (!), huolehtiva,taitava lapsi (ei siis mikään vauva enää, vaikka hän tuttinsa vaatii väittämällä ”mutku mä olen niin pikkuinen”)
  • Blogimaailmaan uppoaminen ja sitä kautta uudet kaverit ja kuviot. Ihan superjees tämä kaikki.
  • Jenkkimatka. Kaikeassa kauheudessaan ihan mahtava kokemus ja itsensä ylittäminen.
  • Ravintolapäivä. Sama kuin edellinen.

Asioita, jotka jätän mielelläni taakse:

  • Loppuraskauden tuskat kera taaperon, oksennussynnytys ja ekat vauvaviikot ja -kuukaudet. Ne vaan ei ollu kivoja. 
  • Ykkösen sairaalakeikka
  • Kaikki suru-uutiset (vaikka eihän niitä koskaan voi taakseen jättää)
  • Hirviöhetket ja valtava univelka. (No nämä nyt ei ainakaan ole jäämässä mihinkään, mutta ainahan saa toivoa.)

Asioita, joille voin ja aion tehdä jotain:

  • Täysi urheilumattomuus saa muuttua joksikin muuksi. Jos vaikka kerran viikossa, edes kävelyä. 
  • Mulla on ihan valtava ikävä mun kavereita. Näin lonkalta heittämällä ATBG, mustatukkaisten goottien kopla (A,M&T), Karo, Elppi, rouvalan naiset (ja vähän miehetkin)…tietäkää, että teitä jokaista haluaisin nähdä tai kuulla paljon nykyistä enemmän, ja se on vain itsestäni kiinni. 
  • Mulla on myös vähän ikävä mun aviomiestä, sitä kameli&keila-tyyppiä.
  • Pikkuisen on myös ikävä minua itseäni, sitä joka ei huomaa Tärkeässä Tapaamisessa takissaan räkää uhmaitkujen jäljiltä.

Asioita, jotka aion hyväksyä

  • En voi tehdä kaikkea.
  • En voi tehdä kaikkea hyvin.
  • Kaikkea ei aina tarvitse tehdä.
  • Tää on nyt vähän tätä.

Asioita, joita toivon tältä vuodelta:

  • Onnistunut paluu töihin
  • Iloiset lapset minimiuhmalla
  • Enemmän ja keskittyneempää aikaa parisuhteelle
  • Vauvoja! No EN itselleni, vaan muille. Lupaavalta näyttää.
  • Mökkiprojektin huima eteneminen huussista huvilaksi
  • Joku kiva matka, vaikka alle vuorokauden matkustamisella ja vähemmällä perhepäivähoitomeiningillä.

Summa summarum:
Vuoden ehdoton kohokohta on yksi pikkuveli ja sen pienen pieni isosisko. Kakkosen vauvavuodesta valtaosa asettui tähän vuoteen, ja nyt 10kk kohdalla alamme vähitellen olla ihan oikea lapsiperhe. Ykkösen vauvavuosi oli jotenkin niin sumua, että uuteen äitiyden rooliin oli todella vaikea asettua. Ihan oikeasti tunsin itseni valeäidiksi, sellaiseksi joka esittää asettavansa rajoja, etsivän kurahanskoja ja puhaltavan pipejä kun oikeasti takaraivossa jyskytti vähintään kaksi kertaa päivässä ”mitenhän tämäkin pitäisi muka tehdä”. Nyt kun lapsia on kaksi, alan löytää sen oman äänen. Äitinä oleminen ei tunnu enää pelkästään siedettävältä luonnolliselta ja hyvältä, se tuntuu omimmalta. Vielä vuoden alkaessa mietin, miten itseni määrittelisin uusille ihmisille. Nyt tuntuu aivan selvältä, että määrittelen itseni ensin ja ennen kaikkea äidiksi. Olenhan minä paljon muutakin, mutta mikään muu niistä asioista ei saa minun ydinolemustani järkkymään. Tulen olemaan aina äiti, ja nyt se tuntuu jo aivan valtavan hyvältä asialta.

Toinen iso juttu elämässä oli tämän blogin aloittaminen, kohta päivälleen vuosi sitten. En olisi ikinä uskonut, miten tärkeä harrastus tästä voi tulla, ja miten paljon (ja laadukkaita) lukijota tämä löytää. Tästä tulossa erikseen ihmettelyä ja fiilistelyä sitten on the day, mutta kiitos jo nyt teille kaikille!

Loppuun vielä random setti kuvia vuoden varrelta, enjoy (tai naura mukana, miten vain)!