No jos sitten minäkin, kuitenkin. Kyllä mekin sitä joulua vietettiin, vaikka jouluaattona en ensin asiasta ollutkaan ihan varma: meitä oli poikkeuksellisesti koolla vain meidän perhe, minun vanhemmat ja veljeni. Aivan liian vähän kaaosta meidän normaalijouluihin nähden siis. Hyvin silläkin porukalla saatiin vitsien taso aivan liian alas, farkkujen napit räjähtämään ruoan määrästä ja koko parketti peitettyä aukirevityillä paketeilla.
Tapaninpäivänä koossa oli vihdoin koko porukka seitsemän aikuisen ja neljän lapsen voimin. Ja meno oli sitten sen mukaista. Oli kiljumista ja repimistä, muutama mielen pahoitus ja pari ylimääräistä päiväunta. Lapsillekin. Joskus niiltä unilta herättiin vähän liian aikaisin ja sitten oltiin tunti sylissä. Pääsääntöisesti kaikki 7+4 olivat kuitenkin yhtä iloista perhettä ja erimielisyyksiä tuli korkeintaan siitä, onko Fortuna taito- vai tuuripeli. (Tietysti taito-, sillä Kakkonen voitti meidät kaikki muut about 200:lla pisteellä.)
Niin, Fortuna. Siitä tuli se joulun hittilahja, uskokaa tai älkää. Mummin itselleen ostama 20€ retropeli repi lapset ja aikuiset sinänsä valtavan lahjaröykkiön ääreltä tuntikausiksi. Ei kuulkaa paljon sukset, Myssyt, kylpytakit, korut, autot, nukkekodit tai uudet tabletit kiinnostaneet kun pöydältä löytyi kuitenkin pala vaneria, viitisenkymmentä naulaa, yksi rumpukapula ja kymmenen yhdeksän kuulaa.
Fortunan harvoilla erätauoilla hypittiin, riehuttiin, pompittiin, syötiin, pompittiin ja syötiin. Voi öh sitä syömistä. Jopa spagettimallinen Ykkönen alkaa näyttää uskottavalta Korvatunturin tyypiltä pömppömahoineen.
Selkeästi täysi napakymppi siis, tämäkin joulu. Nyt kun vielä Kakkonen lopettaisi ton jokailtaisen Soihdut sammuu – kabareen, olisin varsin valmis siirtymään seuraavaan vuoteen. Loppuun vielä perinteiset ”ei kasvoja, mutta sitäkin enemmän muistoja” -kuvat, olkaa hyvät!
P.s. Inspiraation otsikolle antoi ohikävelevä, paidaton Insinööri. You do the math.