***
Miten Kanarialle pääsee?
Hirveän hyvä lähtökohta kaikelle on se, että menee siinä kahden aikaan yöllä nukkumaan, kun kotoa on lähdettävä viideltä aamulla. Tämä tarkoittaa pienen väsymyksen lisäksi sitä, että pakkaaminen ei menekään ihan sillä tavalla jouhevasti ja etukäteen hoitaen, vaan että asioita etsitään kuumeisesti yhdeltä yöllä, eikä olla enää yhtään varmoja mitä sinne laukkuun on jo pakattu. No mutta ei sieltä ilmeisesti mitään hirveän tärkeää jäänyt. Ellei laske rattaita tärkeiksi. Kiva yllätyshän se oli siellä lentokentän jonossa, kun huomasin ihmetteleväni että mihinkäs nämä lapset piti sitten laittaa. (Kiitos Tulan, Helsinki-Vantaan lainarattaiden ja hienon hotellimme rattaanvuokrausmahdollisuuden, kaikki on kosher sittenkin.)
6,5h lentomatkamme alkoi muutenkin aika Valeäidille sopivaan tyyliin, kun ensimmäinen vaatteenvaihto saatiin suorittaa jo lentokentällä. Sinänsä oli tosi hyvä idea laittaa lapset nukkumaan matkavaatteissaan, mutta eipä tullut mieleen, ettei Kakkosen juomatottumuksilla voi vetää yövaipalla vielä kahdeksalta aamulla. No pissaahan se vain on. Ihan samoin en enää ajatellut koneessa, kun vaihdoin Ykköseltä erittäin mielenkiintoisen konsistenssin omaavaa ei-pissaa siellä pienessä lentävässä huussissa. Enkä varsinkaan siitä viiden minuutin päästä, kun palasin rikospaikalle ja yritin miettiä, miten sama kama saadaan pestyä rimpuilevan Kakkosen reisiltä, kun lavuaari oli jo tukossa aikaisemmin mainitusta. Tästäkin toki selvittiin suhteellisen pienillä sotkuilla ja vain yhdellä uudella kuhmulla Kakkosen päässä (pytyn kansi).
Nukkuivat muuten senkin episodin yli, jossa piti kiinnittää turvavyöt kahdelle nukkuvalle alta minuutin. Muuten meni kivuttomasti, paitsi Ykkösen osalta, joka ehti tipahtaa penkiltään ennen kuin kerettiin köyttämään. Kiva tapa herätä, uskoisin, mutta näköjään riittävän kova tälli muös nukuttaa lapsen uudestaan, joten lose-win-tilanne lopulta tämäkin. Välilaskun aikana tuli kyllä huomattua, että muutkin kuin sylilapset voi olla aika rasittavia matkustajia. Ainakin ne, jotka kipittää purserin luo tivaamaan, miksi jouduimme tekemään välilaskun, eikä tyydy totuuteen navakasta tuulesta. Sillä onhan se ihan luonnollista olettaa, että Airbusilla lennetään Portugaliin halvemman bensan perässä. Purseri korjasi väärän luulon kertomalla ihan kaikille kaiuttimien kanssa että bensalasku oli 35.000€. Jokin kertoo minulle, että sitäkin ketutti tuo ”kysynpähän vaan” -matkustajatyyppi.
Lento oli siis taas aika tuskaa. Tyhmiä kanssamatkustajia, kuumaa, vaikeaa, ahdasta ja tällä kertaa vähän enemmän huudontäyteistä kun univelkaa oli kaikilla. Kakkonen oli selvästi vaikeimmassa mahdollisessa iässä (?), kun unta ei enää riitä päivisin niin paljon, eikä mikään tekeminen ole riittävän kivaa sillä kolibrin keskittymiskyvyllä. Kun pitäisi saada vain kävellä ja kiivetä ja saakin vain istua ja kököttää.
Viimein pääsimme kuitenkin Las Palmasin lentokentälle, jossa suoritimme formulatyyppisen välitankkauksen ja -saniteettitipuolen virkistämisen kahdelle ”hieman” reissussa rähjääntyneelle lapsellemme. Siis niille paljasjalkaisille, räkänokkaisille ja takkutukkaisille (Ykkönen) ympäri lentokenttää juokseville rusinan ripottelijoille. Jäljellä enää yksi vaivainen bussimatka ja tämä oli tässä!
Luulisi minunkin jo tästä blogista oppineen, ettei koskaan pidä tuulettaa onnistunutta matkaa liian aikaisin. Tai sitten olisi ollut kiva olla edes sen verran tarkkasilmäinen, että olisi tajunnut lasten kiukuttelun olevan pahoinvointia ja lämpöhalvausnuutumista ennen kuin Kakkonen oksensi täyslaidallisen itsensä ja Insinöörin päälle. Viimeiset kymmenen bussiminuuttia istuin vihreän ja lähes elottoman Ykkösen kanssa etupenkillä, osoittaen hurjalla innolla kaikkea suoraan edessä ja ulkona olevaa. Pelättyäni pahinta jokaisen kymmenen liikenneympyrän kohdalla pääsimme vihdoin ihan perille asti. Niin olin helpottunut oksennuksen välttämisestä, etten edes tajunnut hävetä saapumistamme viiden tähden hotelliin yhden paidattoman lapsen ja yhden pienen, naispuolisen Uuno Turhapuron kanssa.
***
Näin. Koska mukaan oli näköjään pakattu vain iPad, jolla on mahdoton kirjoittaa, ja koska netti toimii vain aulabaarissa, saattaa blogin päivittäminen vähän jäädä. Tai sitten saatte paljon mielenkiintoista hörinää ja minä olen viikon putkeen pienessä hiprakassa. Hyvältähän sekin kuulostaa.