Ontelolaattaa (ei tarttuvaa)

Huraa, olemme edenneet toiseen kerrokseen!

Taloon saapui tänään ontelolaattaa. Ei huolta, kyseessä ei ole mikään uusi ihmeellinen tarttuva vatsatauti. Ontelolaatta on yksi sadasta talon rakentamiseen liittyvästä sanasta, joita olen tässä kuussa oppinut.

Jättimäisistä ontelolaatoista (kuulostaa vieläkin ällöltä, eikö?) muodostui parissa tunnissa välipohja kellarin ja 1. kerroksen välille. Ontelolaattojen päälle tulee vielä ohut eristekerros, lattialämmön putkisto ja betonivalu. Näiden päälle pitää sitten vielä jossain vaiheessa valita sopiva parketti.

Monta kerrosta on tässäkin työvaiheessa edessä, mutta siisti etappi tämäkin sillä pääsimme tänään laattojen päälle tepastelemaan suunnilleen tulevan olohuoneen lattian korkeudella. Otimme luonnollisesti ensimmäisenä sen tärkeän kuvan:

In bed with Valeäiti 3. Sarjassa makaan tulevan sänkyni kohdalla rakennusvaiheen sallimalla tavalla.

Ensimmäistä kertaa koko projektin aikana näen ja koen, miltä tuleva olohuoneemme tuntuu ja mitä sen ikkunoista tulee näkymään. Pari nopeaa huomioita: hitto tämä talo on korkea. Ja täältä näkyy sittenkin metsää! Olkkari tuntuu vielä melko isolta, mutta ei kuitenkaan jätiltä.

Kaikki hyvin siis toistaiseksi! Hommat etenee ajallaan ja 3D visualisointiin kykenemätön muikkeli on iloinen kun ymmärtää jatkuvasti paremmin mitä ollaan rakentamassa.

moderin puutalo rakentaminen

P.s. suuri kellarimyllerrys näyttää päättyvän todella onnellisesti: saamme pyykit myös yläkertaan ja silti ne kaksi kylppäriä mahtuu sinne! Päivitän kuvia kun hommat tarkentuu.