Pelkäsin ihan oikeasti tänne kauas lähiöön muuttoa. Muutokset on mulle muutenkin vaikeita, ja tämän ajattelin olevan todella iso tapaus nieltäväksi. Alue tuntui tosi kaukaiselta ja koko elämä vaikutti menevän ympäri.
Saattaa toki olla että niin vielä käy. Mutta nyt kun olen täällä, oman porukkani kanssa, ja katson tätä meininkiä, pullistun onnesta. Että me saadaankin asua tälläisella alueella.
Pelkäsin ihan oikeasti rakennusprojektiin ryhtymistä. Tontilla käynti tuntui kamalalta velvollisuudelta, ikuiselta savotalta joka nielee kaikki rahat ja viimeisetkin rippeet mielenterveydestä.
Saattaa toki olla että niin vielä käy. Mutta nyt kun olen täällä, oman porukkani kanssa, ja katson tätä pientä plänttiä, pullistun onnesta. Että me saadaankin rakentaa tällaiselle mestalle.
Lapset kulkevat paikasta toiseen juoksuaskelin ja hymy suussa. Ilmoittavat ettei vanhaa kotia ole yhtään ikävä ja voidaanko taas mennä tontille. Minä hypin päivä päiltä lapsellisempana ilopupuna revittyjen mättäiden välissä.
Kyllä on ihanaa olla väärässä.