Yksi sauna vähemmän on enemmän

Palaan siihen aikaisempaan cliffhangeriin, jossa kerroin että olemme taas vaihteeksi laittaneet pakkaa sekaisin tekemällä uusia, isojakin muutoksia. Kaiken takana on sauna.

Olemme aina sanoneet, ettei meille ehkä tarvita saunaa ollenkaan. Yhtäkkiä olimme rakentamassa niitä kaksi. Samoin olemme toki sanoneet, ettemme halua kodinhoitohuonetta, ainakaan missään nimessä jonnekin kolmen kerroksen päähän vaatekaapeista.

Kaikista eniten olemme kuitenkin aina toivoneet, että saisimme itsellemme hulppean master bedroomin: makuuhuoneen, jonka yhteydessä on vaatehuone sekä meidän ikioma kylppäri, johon ei muualta pääse. Tätä ei ollut aiemmin tulossa.

Sen sijaan oli tulossa se turha toinen sauna, valtava kylppäri kylpyammeineen ja koko perheen yhteinen kylppäri johon oli ängetty myös koko pyykkihuolto.

Asuntomessuilla huomasimme, että monesta talosta oli jätetty sauna kokonaan pois ja korvattu juuri master bedroom -ratkaisuilla. Sauna löytyi pihalta, kuten meillä. Päässä alkoi raksuttaa. Viimeisin katsomamme kohde meni meiltä jo kokonaan ohi, kun kuljimme käytäviä muiden perässä zombeina katseet maassa, neliöitä ynnäten. Onnistuisiko se jotenkin näin?

Illalla piirtelimme ajatuksiamme kökösti vanhojen pohjien päälle ja totesimme että on tässä järkeä. Muutosehdotukset menivät eteenpäin arkkitehdille ja seuraavaksi ne palautuvat sieltä varmaankin aika monta astetta parempina.

Hirveä duuni, mutta nyt just tuntuu siltä että tämä muutos kannattaa. Me saamme master bedroomimme, lapset saavat pienen kylpyammeen, koti saa sotkuhuoneen (KHH) jonne kaikki urheilu ym. harrastaminen saa mennä ja piharakennus saa itselleen ansaitsemansa huomion.

Alla meidän kökköpiirustukset ehdotetuista muutoksista.

valeäiti rakentaa

moderni puutalo moderni puutalo

Yläkerta rauhoitetaan nyt toden teolla nukkumiseen ja peseytymiseen, pyykkishow ja harrastehässäkät menevät alas ja pihasaunasta tulee luksuspaviljonki sittenkin.

Tavallaan isoja muutoksia, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Merkitys asumisen kannalta on kuitenkin aika suuri, toivon todella että hyvään suuntaan.

Asuntomessuista oli kuin olikin tänä vuonna meille ihan todellista hyötyä! Tämän suuren päätöksen lisäksi taisimme löytää itsellemme hyviä lattiaehdokkaita ja saatoimme tehdä myös lopullisia linjauksia keittiön ulkonäöstä.

Mitähän sitä ensi viikolla keksisi muuttaa?

27 Kommentit

  • Rakentaja pohjoisesta

    Hei, innostuitteko mikrosementistä lattioihin?
    Itse ihastuin siihen ja myös kylppärin seiniin sitä haluaisin. Harmi vaan kun täällä pohjosessa niiden tekijät on harvassa ja hyvin työllistettyjä…
    Toinen asia mikä ihastutti oli vaalean puun sävyiset keittiöt ja nämä kaksi asiaa voisivat toimia hyvin yhdessä! 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      hmm, niitä ollaan mietitty tässä matkan varrella mutta ehkä ei olla vielä siinä vaiheessa ollenkaan kun ei nyt hypännyt sillä tavalla silmiin.. On ne aika kauniita kyllä! Keittiön puun sävy oli juuri se mikä tuolla varmistui 🙂 Betoni ja puu tai mikrosementti ja puu on niiiiin hyvät yhdessä, jotenkin siihen on päästävä kyllä!

  • Ilona

    Hei, ihan huomiona. Olen asunut asunnossa jossa makkarit kylppärit ja pukeutumistilat olu 3krs. Ja jodinhoitohuone pyykkishow kellarissa. Siine ramppaamisessa oli pohkeet kovilla kun kaikki pyykki kulki ensin kaksi kerrosta alas ja samat kaksukerrost ylös. Itse en enää halunnut että pyykkihuolto on eri kerroksessa kuin pukeutuminen.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Niinpä. Niinpä, niinpä, niinpä. Tämä on niin tiedossa ja tämän takia talo oli ennen sellainen kuin oli. Mutta päädyttiin nyt kuitenkin uhraamaan pohkeet monen muun hyvän asian tieltä. Yläkerrassa loppui vaan neliöt kesken perhana! Ajattelen niin että on opeteltava vaan siihen että kaikki vie omat pyykkinsä alas ja hakee omansa ylös. Sitten joskus 😉 näin meillä oli lapsuuden kodissakin. Ja hei; meillä on vahingossa pyykkikuilu! rappusten keskeltä voi heittää kamat alas! 🙂

      • Eeva

        Just piti kommentoida, että saisko pyykkikuilua minnekään, mutta sehän onkin jo hoidossa! ?

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Joo, korttelin hienoin! 😀

  • Joni

    Hyvä tulee! 🙂

    Meidän kolmen kerroksen elämä on vähitellen on vuosien aikana muotoutunut niin, että kellarin kkh:sta tai sen läheisyydestä löytyy nykyään myös kaapit kaikille meidän vaatteille. Näin niitä ei tartte enää roudata ekana kellariin pesuun ja sitten siitä vielä takaisin ylimpään kerrokseen. Siirtyminen alakertaan pukeutuakseen ei tunnu yhtään niin raskaalta kuin vaatteiden roudaaminen yläkertaan.

    Jos jotain vielä vois tuossa optimoida meidän elämään paremmin, niin tosiaan sellainen pyykkikuilu oli hyvä. Nyt keskikerroksen rappusissa on lähes aina joku likainen vaate odottamassa vientiä alakertaan.. 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi hemmetin hemmetti, älkää nyt kertoko siellä niitä totuuksia! 😀 Pyykkikuilu toki helpottaa oikeasti paljon..Meillä on aina se mahis, että jätetään yläkerta sellaiseksi kun oli ennen (pieni KHH siellä) mutta sitten me menetetään se vanhempien hulppea makuuhuone. Hmm. Pitäähän näitä vielä miettiä.

      Propsit hei kaikin puolin kommentista, olikohan sulta eka ever? Tässä aplodit ja syvä kiitos! 🙂

  • Saana

    Hmmm.. mä ehkä miettisin, saisko tosta kellarin harrastetilasta vähän nipistettyä, ja kodariin sit lasten vaatekaapit. Meillä ykskerroksinen talo, ja tein muuttaessa ratkaisun, et mahdutan lasten vaatteet minikodinhoitohuoneeseen. Ja kyllä oon kiitelly: rummusta kuivat suoraan kaappiin. Lasten vaatetta tulee kuitenki pestyä ihan kokoajan, toisin ku esim. lakanoita. Ihan älyttömästi helpottaa pyykkirumbaa tuollainen pikkujuttu.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sais, ja se toimisi varmasti tosi hyvin muutaman vuoden! Sitä mä mietin että Ykkönen on kuitenkin viiden vuoden päästä 12. Haluaako se sitten tulla alakertaan pukeutumaan? Mä luulen että kun jengi meillä vanhenee, halutaan että vaatteet ja pukeutuminen on omissa huoneissa. Toki siihen on aika pitkä aika ja toi on kyllä aika hyvä idea siihen asti…hmmm…

  • Yksis

    Kokemuksen syvällä rintamaäänellä huutelen myös täältä, et miettikää vielä sitä pyykkihuollon siirtämistä pois yläkerrasta. Mitään en niin vihannut kuin niitten vaatteitten raijaamista ylhäältä alas ja alhaalta ylös ne vuodet kun sitä jouduin tekemään.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      :/ voi pylly. No on aina vaihtoehtona pitää yläkerta sellaisena kuin se tässä aiemmin oli. Pitää miettiä.

      • Anni

        Minäkin kommentoin, vaikka asunkin ahtaasti rivarissa.

        Minusta makuuhuoneen kannattaa olla tosi pieni, että sinne mahtuu vain sänky, eikä mitään sen kummempaa. Se rauhoittaa unta, kun ei ole kaikenlaista pöytää, läppäriä ja muuta siellä. Sellainen unipesä siis. Nipistäisin siis makkarin pienemmäksi. Silloin saisitte sen pyykkihuollon pohkeille paremmaksi.

        Ja woa vau, ihanaa ihanaa ihanaa että joku muukin kannattaa saunan ulkoistamista! Niin sen pitää ollakin. Ihan turha energiasyöppö huone talon sisällä, sen kerran kun saunoo niin sen voi tehdä eri rakennuksessa. Tätä olen miettinyt, meillä kun rivarin sauna on nyt urheiluvarastona!

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Me ollaan aina oltu ihan samaa mieltä! Kaikissa kämpissä makkari onkin ollut tosi pieni. Niin on kyllä nyt tässäkin. Ei tätä oikein millään saa enää nipistettyä vaikka kaapit siirtäisi johonkin muualle…

          Mutta nyt näyttää siltä kuitenkin että kaksi kylppäriä plus kodinhoito mahtuu kyllä tuonne ylöskin! Jee!

  • Heli

    Meillä oli lapsuudenkotona (eli vielä 5v sitten) pyykkikone ja khh alhaalla, vanhempien makkari alhaalla mut meidän lasten ylhäällä. Kyllähän siitä tuli ruikutusta, että puhtaita vaatteita oli rappusilla matkalla ylös, mutta likaiset sai näppärästi heitettyä alas kyllä.

    Ja meillä oli lasten pyykkikori ylhäällä, joten jos kävi ylhäällä suihkussa voi laittaa pyykit siihen, ja meidän lasten vastuulla oli sit roudata se alas jos vaatteensa halusi puhtaaksi. Ei se ole mikään mahdoton vaiva, ja teilläkin lapset kykenee itse siihen ainakin osittain jo nyt.

    Ja toisaalta pyykkien vieminen ylös: iso kori tms, ja kaikki pyykit saa samalla kertaa ylös.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No siis just näin meilläkin toimi koti-kotona! Uskon kyllä että senkin saisi toimimaan. Meillä on vielä se eri juttu tässä että pääsisäänkäynti on sieltä kellarista. Eli tullaan joka tapauksessa sen pyykkiosaston kautta jatkuvasti, eikä sinne tarvitse sinänsä tehdä erillisiä retkiä niin paljon. Mietitään tässä nyt kuitenkin vielä onko tässä järkeä vai ei..

  • Elisa

    Omassa lapsuuskodissa oli khh alimmassa ja makuuhuoneet kolmannessa ylimmässä kerroksessa ja neljä lasta. En kyllä muista että mutsi olisi ikinä tuskaillut tai edes maininnut mitään koko asiasta.
    Yläkerran kylppäristä kannettiin pyykit alas pari kertaa viikossa ja puhtaan pyykin korissa ylös kerran tai kaksi viikossa. Mä todennäköisesti tekisin pohjan noin kuin te! Ja portaiden kävely on hyvää hyötyliikuntaa 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Heiiii mihin mun vastaus on hävinnyt? iik, anteeksi! Tämä oli nimittäin ihan sama kokemus kun meillä, ihan tismalleen sama! Ei kukaan siitä osannut valittaa (tai no teinit nyt varmasti valitti kaikesta), sen kuin kannettiin vain.

  • pilami

    Mä en itse henk.koht. ymmärrä näitä master bed roomin kylpyhuoneita. Mulla palais pinna jos itse sais nukkua ja mies hoitaisi itsensä ihmisen näköiseksi siinä ihan vieressä ja kulkisi koko ajan makarin läpi (meillä siis aikaisemmin heräävä vie illalla vaatteet olkkariin tai kodinhoitohuoneeseen ettei pidempään nukkuva häiriinny). Mut pihasaunan muutosajatukset mäkin ottaisin. 🙂 Eiköhän tosta tule just teille hyvä talo!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hah, me mennään nukkumaan ja herätään joka päivä ihan samaan aikaa niin tota ongelmaa ei ole. Mutta nyt kun sanot niin toihan on ihan todellinen ongelma jos on eri rytmit! Kiitos kannustuksesta 🙂

  • Tytti

    Meillä on vanha talo kolmessa kerroksessa ja asia mistä olen viikoittain kiitollinen on se että pyykkihuolto ja vaatekaapit on samassa kerroksessa. Tosin meillä ne on keskimmäisessä, samassa kuin keittiö ja olkkari. Muusta mulla ei ole kokemusta mutta itseni tuntien tulisin hulluksi jos ne olisi kahden kerroksen päässä toisistaan.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mä luulen että tämä on vähän tottumuskysymys. On sitä hankalampiinkin olosuhteisiin totuttu kerrostaloasujana 😉 mutta totta kai olisi sika paljon helpompaa jos ne olisi samassa kerroksessa. Mä vaan taidan tulla jo nykyään hulluksi siitä että ne pyykit on _aina_ mun vessaan menon tiellä! Aika näyttää missä kohtaa tulen sitten hulluksi täällä ??

  • Eeva

    Meillä oli lapsuudenkodissa pyykkikone ihan alakerrassa, porukoitten makkari keskikerroksessa (ja siellä myös liinavaatteet) ja kolmen lapsen huoneet yläkerrassa.

    En muista, että pyykkien kanssa olisi ikinä ollut mitään ongelmaa. Meillä toki oli suihkutilat ihan siellä alhaalla, niin vaatteet jäi luonnollisesti sinne. Kuivaus tapahtui joko ulkona tai talviaikaan pyykkinarulla siellä ihan alhaalla. Pyykit kuivina keskikerrokseen, ja lapset vei siitä omansa ylös.

    Mä olisin valmis tohon tein ratkasuun saadakseni kylppärin makuuhuoneen yhteyteen. ?

    Aloin jopa puhua miehelle, pitäskö mein tehdä pihasauna ja muuttaa nykynen sauna vaatehuoneeks tai muuksi hyödylliseksi tilaksi – enkä saanut täyttä tyrmäystä! Kiitos siis ideasta!

    Toisaalta meillä on myös yksi mahdollinen ajatus korottaa kattoa ja saada siten yläkerta tai sitten rakentaa erillinen autotalli ja tehdä nykyisestä autotallista uudet saunatilat… Ideoita riittää, mutta onneks todellista tilantarvetta ei just nyt oo, kun ylimääräisiä makkareita on jo kolme. ? Silti suunnittelu ja haaveilu on ihanaa!

    Tsemppiä!

    • Anni

      ”Aloin jopa puhua miehelle, pitäskö mein tehdä pihasauna ja muuttaa nykynen sauna vaatehuoneeks tai muuksi hyödylliseksi tilaksi – enkä saanut täyttä tyrmäystä! Kiitos siis ideasta!”

      Kannatan! Tosin olenkin jäävi, kun en tykkää saunomisesta. Nykyään kylpyhuoneet on niin lämpimiä, että saunaa ei tarvita lämmittelyyn, kuten joskus 50-luvulla. Sauna voi ihan hyvin olla pihalla. Meilläkin rivarissa olisi paljon lisäneliöitä hyödyllisempään, jos sauna olisi jätetty rakentamatta parhaalle paikalle, pyykkihuollon viereen.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Tämä on selvästi yleistyvä trendi! Luulen että tuleva talon ostajakin sitten joskus arvostaa enemmän kodaria kuin saunaa.

        Hyvä pointti toi lämmenneet kylppärit!

  • Johanna

    Meillä vaan kaksi kerrosta mut onhan se silti oma hommansa niitä pyykkejä roudata. Mutta en silti siirtäis kodaria ylös: ihaninta ikinä on kesäisin viedä pyykit ulos kuivumaan, joten sieltä täytyy olla käynti pihalle! Vaikka siitepölyallergioiden vuoksi tuo ulkonakuivauskausi jääkin lyhyeksi, on se sen arvoista :).

    Hyvälle näyttää suunnitelmat! Kompromisseja joutuu kai aina rakentaessa tekemään ja vaikkei joutuiskaan niin joskus (aina?) huomaa myöhemmin ettei kaikki ratkaisut toimi. Ja kun lasten kasvaessa muuttuu niin moni juttu arjessakin ettei niihin osaa varautua… Tsemppiä päätösten tekoon (onneksi meillä on rakentaminen jo takana, heh 😉 ).

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tämä on kyllä yhtä kompromissia! Uskon myös että jotkun ratkaisut osoittautuu huonoiksi vaikka kuinka yritetään nyt miettiä. Ja jos talossa oikeasti päädytään asumaan kymmeniä vuosia niin tarpeet ja toiveet ehtii kuitenkin tosi paljon muuttua! Kiitos kommentista, nää on iso apu!

Tämän viestin kommentit on suljettu.