Tietoa mainostajalle ›

Jaksa vielä hetken aikaa – kohta helpottaa

Havahduin tänään jo toista kertaa viikon sisällä samaan hassuun tilanteeseen. Olen kotona, yksin. Tehnyt kaikki askareet ruoanlaitosta tiskaamiseen. Minulla on vapaa-aikaa. Muistatko vielä sen? Se oli se aika töiden ja nukkumaanmenon välillä jolloin sai tehdä ihan mitä halusi?

Käänsin selkäni ja sillä aikaa lapset kasvoivat niin, että minusta tuli vähän tarpeeton. Toki mua tarvitaan laastarihommiin ja yöllä vakuuttamaan että heiluva hammas ei ole pelätysti joutunut mahaan, mutta näin päivisin kaiken rullatessa ilman havereita elämä on jo super helppoa.

Minulla on aikaa, energiaa ja tilaa. Lapsilla on omat menot, kaverit ja jutut. Ne eivät edes halua tehdä ollenkaan jatkuvasti minun kanssani jotain. Ja ne on vasta 5 ja 6!

Mieleen tulee kaikki ne hetket, kun olen huokaissut että kylläpä nyt helpottaa. Vuoden kohdalla, sitten toisen, Kakkosen täyttäessä kaksi kuukautta, tissivuoren helpottaessa synnytyksen jälkeen, ensimmäisen kolmen tunnin unipätkän kohdalla.

Jälkikäteen katsottuna ehdottomasti isoin helpotuksen hetki oli siinä kohtaa, kun kummatkin lapsista alkoivat olla ihmisiä, jossain Kakkosen kaksivuotispäivän jälkeen. Kun koko elämä ei ollut enää vaippaa ja uhmaa. Sitä ennen meininki oli aikamoista.

Klassikko muistutuksena niistä vuosista. Ei ryppyjä, vaan ei myöskään hetkenkään lepoa.

Kaksi pientä lasta on stand-up show vuoristoradassa, keittiövuoro pyörän päällä, krapula ja bileilta samassa paketissa. Ihan hullua menoa, joka on niin siistiä ettei tosikaan mutta josta ei ehdi nauttia kun yrittää selviytyä seuraavaan hetkeen asti.

Se joka sanoo pahaa-aavistamattomalle yhden lapsen äidille kahden menevän siinä kuin yksi, valehtelee törkeästi.

Lähiömutsi-Hanne kirjoitti aikoinaan tekstin, joka pitäisi jakaa neuvolassa kaikille odottaville perheille. Teksti kuvaa täydellisesti sitä, kuinka vanhemmuus on pahimmillaan pohjatonta riittämättömyyttä ja taistelua kiellettyjä ajatuksia sekä epäonnistumisen tunteita vastaan.

Itsekin taisin joskus kirjoittaa että ”uupumuksen, epäreiluuden, avuttomuuden, epävarmuuden ja taidottomuuden tunne joka minut silloin valtaa, on niin voimakas että se vie järjen mennessään.”

valeäiti elämä helpottaa

Rypyt ehkä syvenee, mutta voitonmerkki se vaan vahvistuu.

Nyt, täältä autuuden päämajasta, voin kertoa teille että it todella gets better. Niin paljon parempaa on edessä. Teille rakkaille hajoaville, huutaville, itkeville ja väsyneille arjen figdet spinnereille lupaan, että ihan kohta helpottaa. Jaksat vain vielä hetken aikaa. Vaikka seuraavaan yöhön tai karkkipussiin.

Sillä yhtenä päivänä huomaat, että kaikki on mahtavaa. Kaksi lasta on yhtäkkiä enemmän ja parempaa kuin vain yksi.

Nyt tämä kaksikko on ihan parasta mitä voisi olla ja vajaan puolentoista vuoden ikäero näyttää parhaita puoliaan. Sisarukset touhuavat kaikkialla keskenään ja ottavat uudessa tilanteessa toisiaan kädestä kiinni.

Enää vuosiin ei ole tullut niitä hetkiä kun pohdin kotiin tullessa mitä jos vain kävelisin oven ohi, enkä menisikään kotiin?

Lasten kanssa pärjääminen ei enää vaadi yli-ihmisen voimia, joiden loputtua rojahdetaan itkuisena sänkyyn. Elämässä ei enää tarvitse niin kamalan paljon pärjätä, ja lapset ovat suurimman osan ajasta aika mahtavia pakkauksia jotka antavat reilusti enemmän kuin ottavat.

Ja vaikka kurjia vaiheita ja uusia ongelmia tulee jatkuvalla syötöllä vastaan, minun omat taitoni, voimavarani ja unipankkini kasvavat ja vahvistuvat, tehden jokaisesta haasteesta edellistä helpomman hoitaa.

Jukka-pojan sanon siis sinulle, rakas väsynyt äiti: Jaksa vielä hetken aikaa.

Lue myös:

JAA
  • 389
    Shares
36 Comments
  • Katja
    elokuu 23, 2017

    Taisin saada juuri kuopuksen nukahtamaan lähes kahden tunnin taistelun päätteeksi ja itse vielä jumppakamoissa eikä jaksaisi pesulle. Itku tuli, kun tämän luin. Kiitos tästä blogikollega. <3 Josko jaksan sinne pesulle.

    • Valeäiti
      elokuu 23, 2017

      Oi mä niiiiin tiedän mistä puhut – juuri tosta ajatus tähän tekstiin tänään lähti! Meillä oli ihan jäätävää nukutusta 2-3v kun Kakkonen nukkui päiväunet tarhassa. Tänään katsoin kun ne kömpi itse sänkyyn iltasaduilleen (siis lukivat itse itselleen, sekin vielä!) ja minä tulin tähän koneelle. Että morjes mikä ero.

      Nyt meet pesulle niin tulee parempi mieli, sitten vähän teetä ja sympatiaa! <3

      • Katja
        elokuu 24, 2017

        Kiitos. <3 Paruin suihkun edessä väsymystä vielä ennen kuin pääsin sisälle. 16kk ikää pienellä ja tahtoa riittää. Lääh. Huominen on parempi. Öitä! 🙂

    • Mervi
      elokuu 23, 2017

      Ouh, mä just mietin että olisinki uskonut, jos joku olisi sanonut näin mulle kaksi vuotta sitten… Mutta nyt voin todistaa että todellakin näin tulee olemaan! Mun kaksoset on nyt 4.5 vuotiaita – ja nykyään harmittaa, jos ovat ehtineet jo nukahtamaan ennen kuin tulen pilateksesta kotiin (kun ennen hidastelin että varmasti ovat ehtineet nukahtaa) 🙂

      • Valeäiti
        elokuu 23, 2017

        Hahaha Mä todellakin tiedän mistä puhut! Aiemmin sitä katsoi kellosta että nyt ehkä uskaltaa mennä kotiin, ovat varmasti nukahtaneet ja nykyään on ihan sillai et voi pylly, ei ehditä nähdä juuri ollenkaan. Parasta!

  • Tytti
    elokuu 23, 2017

    Juuri näin! Meillä lapset on 5v. ja 7v. ja ihan supermahtavassa iässä. Voisin pysäyttää ajan tähän, vaikka uskonkin että meno paranee vielä entisestään.

    Yksi rajapyykki on mun mielestä se, että jonain päivänä sitä huomaa tekevänsä lasten kanssa asioita joita tekisi mielellään muutenkin, esim. pelaavansa lautapelejä ihan oikeilla säännöillä. Tai se että jos on ainoana aikuisena muutaman päivän lasten kanssa, niin ei mökkihöperöidy tai aktiivisesti ekan illan jälkeen kaipaa aikuista seuraa koska lastenkin kanssa saa hyviä keskusteluja aikaan ja voi tehdä ihan tavallisia järkeviä asioita.

    Ja kaikki harrastukset joita voi tehdä yhdessä! Jos onnistuu houkuttelemaan lapsen omiin vanhoihin/uusiin suosikkeihin niin yhtäkkiä sitä taas voikin harrastaa kaikenlaista, jopa niin että se ei ole pois perheen ajasta. Toki ei päde kaikkiin harrastuksiin mutta esim. meillä alkaa näyttää siltä että koko perhe lumilautailee, ja mikäs sen mukavampaa (ja kalliimpaa 😬).

    Ja vielä pisteenä iin päälle: kaikilla alkaa olla jo jonkinlainen vastustuskyky – tai ainakin kaikki osaa jo oksentaa pönttöön ja sekin on jotain se.

    • Valeäiti
      elokuu 23, 2017

      Joo! Joo näihin kaikkiin! MAHTAVAA!!

  • pilami
    elokuu 23, 2017

    Meidän naapurin poika on omaa esikoistani kolmisen vuotta vanhempi ja sillä vasta hyvät jutut onkin. Sen kanssa voi jutella melkein kuin vertaiselleen. Olen aika häkeltynyt että tuohon suuntaanko tässä ollaan kovaa vauhtia menossa. Mahtavaa. Ihan alakouluikäinen hänkin siis vielä.

    Meillä ei silti vielä(kään) illat oikein suju. Hommat ei etene ja kauheata vatulointia joka kohdassa. Mä vihaan hampaiden pesua. Luin joskus jostain että 10-vuotias osaisi jo käden hienomotorisesti kunnolla itse. Sitä ikää odotellessa..

    Mut muuten kyllä, ihan leppoisaa. Paitsi että arjen kuormittajaksi näyttää muodostuvan lasten harrastukset ja niiden omituiset alkamisajat kuten 16:45. En jummarra. Olen tavannut olla silloin vielä töissä.

    Olen muuten katsellut muutamia lähemmäs 50-vuotiaita lapsettomia naisihmistä ja ne on tosi nuoren näköisiä. Siis todella nuoren näköisiä. Esim. jotain 38-vuotiaan näköisiä. Tää 7-vuoden univelka on kyllä vaatinut veronsa ainakin tästä mutsista. Näytän esikoiseni vauvakuvissa häkellyttävän nuorelta vaikka niistä on vasta se 7 vuotta. Ja olin kuitenkin 29. 😀

    • Valeäiti
      elokuu 23, 2017

      Älä saatana, toi vanheneminen on kyllä paha 😂😂 ja on meilläkin illat ihan jäätävää taistelua edelleen myös. Tänään just valitin lapsille et hei tää oli ennen helpompaa kun olitte vauvoja. Nyt saa joka käskyn sanoa kymmenen kertaa ennen kun alkaa edes kuunnella.

      Mut silti, nyt tässä iässä omalla asenteella voi jo oikeasti vaikuttaa. Voi sanoa et nyt en jaksa teitä. Se 143 kertaa sängystä pois tuleva taapero oli niin raskas.

  • J
    elokuu 23, 2017

    Olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, se oleminen lasten kanssa on helpottunut, MUTTA viitaten edellisen kommentoijan tekstiin: en koskaan ehdi enää olla töissä! Alakoululainen kaipaa ohjausta niin aamulla kuin koulun jälkeen (iltapäiväkerho päättyy jo kello 16), harrastuksia on useana iltana viikossa, ihan ihmeaikoihin. Koulua takana pari viikkoa ja saldot reippaasti jo pakkasen puolella. 🙂 Arki on tosi erilaista, yhdessä tekeminen on aidosti kivaa, mutta se jatkuva kiirekiire on myös ihan eri tavalla uutta. Nyt kunnallisen päiväkodin aukioloajat tuntuu ihan luksukselta.

    Ja meillä kyllä lapset tappelevat keskenään, eivät siis kuljeskele käsi kädessä kuin hyyyyvin harvoin! Tästä olen kyllä kade.

    Parasta on kyllä viikonloppuaamut. Osaavat ottaa itse aamupalan ja katsoa aamupiirretyt. Se on itselle ollut sellainen vedenjakaja.

    • pilami
      elokuu 23, 2017

      Hahah, silleen tietty kiva että muilla sama ongelma: ei ehdi olla töissä! Aamulla kun lapsen lähettää kouluun ja iltapäivällä hakee ip-kerhosta niin morjens. Työpaikalla ehtii olla sen 6,5 tuntia. Ajatuksena on kyllä tässä laittaa lapsi kulkemaan itse kotiin sieltä ip-kerhosta (silloin kun ei ole kiire sinne 16:45 alkavaan harrastukseen) ja kai se jossain kohtaa ekaluokkaa pystyy lähtemään itsekin tyhjästä kodista kouluun? Pystyykö?!?! Olen kuullut liikaa tarinoita auki jätetyistä ovista (siis ”tuulee sisään” auki).

      • J
        elokuu 24, 2017

        Oman kokemukseni mukaan vähiten työpaikalla fyysisesti viihtyvät ja eniten etätöitä tekevät ovat juuri niitä alakoululaisten vanhempia, jotka viilettävät harrastuksesta toiseen ja viettävät töissä päivät puhelimessa ohjaten lasta siitä, mistä löytyy välipala tai kadoksissa oleva ympän kirja. 😀 Kannattaa muuten lukea Eve Hietamiehen Hammaskeiju, siinä seurataan mahtavalla otteella lapsen ekaluokan aloittamista ja sitä, kuinka isä yrittää ehtiä edes j-o-s-k-u-s sinne töihinkin.

        Varmaan nämä ovat myös asuinaluekohtaisia, koska ei täällä liiku alle kouluikäiset metriäkään itsekseen, ja ekaluokkalaiset hyvin harkitusti, joten vielä en päässyt ihan Hannen ”Olen yksin kotona” -fiilikseen mukaan. Mutta kaikki aikanaan. 🙂

        Meillä on muuten viimeisen kahden viikon periodilla ollut alakoululaisella futista 8 päivänä. Joko treenit, turnaus, peli-ilta tai muu tapahtuma. 8/14 alkaa olla jo sellainen ratio, ettei tähän kannata miettiäkään lapselle toista harrastusta.

        • J
          elokuu 24, 2017

          Tai itselle sitä ensimmäistäkään. 😀

        • Valeäiti
          elokuu 25, 2017

          Hammaskeiju luettu! 🙂

          Tämä on todella aluekohtainen juttu. Keskustassa meillä oli ihan sama tilanne kuin sulla, mutta nyt kun lapset voi päästää yksinään jo tosi pitkiksi ajoiksi turvalliselle pihalle (hyvä taloyhtiö jossa on sisäpihalla isot alueet) niin meininki on aivan eri. Toi yksin kotona – hetki tulee siis aina siitä että ollaan kotona ja lapset pihalla kavereiden kanssa.

          Omat harrastukset vie meillä onneksi vielä toistaiseksi eniten aikaa! Kun yksi haluaa vaan blogata ja urheilla 😀

    • Valeäiti
      elokuu 25, 2017

      Tämä on toki totta! siksi mä yritän aktiivisesti pitää huolen ettei meillä olisi noita harrastuksia ollenkana mutta niin vaan niitä aina tuppaa tulemaan 1-3 iltaa viikossa. IP Kerhokin valittiin ihan tietoisesti niin että on viiteen asti, muuten ei ikinä ehtisi olla töissä.

      Nyt kun vielä Insinöörin on raksatyömaalla kaikki aamut ja illat, mä olen vienyt ja hakenut lapset = työaikaa päivällä ehkä 6h ja loput illalla.

      Mutta SILTI: nyt ei tarvitse itkeä joka ilta rankkaa päivää 😀

      • Valeäiti
        elokuu 25, 2017

        Tämä vastaus siis J:n kommenttiin, en vielä ihan osaa tätä wordpressin kommentointilogiikkaa…:)

      • J
        elokuu 25, 2017

        Ei tarvitse itkeä ei. Suihkussakin saa käydä useimmiten rauhassa ja kirjoja pystyy lukemaan lasten hereillä ollessa. Eli kyllä on monin paikoin helpottanut!

        Ja jos mennään leffaan tai teatteriin, niin ne alkaa oikeasti olla jo aika viihdyttäviä leffoja tai näytöksiä. Ei niitä taaperoille suunnattuja teletappi-tyylisiä tai titi-nallea. 🙂

  • Yksis
    elokuu 24, 2017

    Mitä isommaksi nää kasvaa sitä parempaa tulee vanhemmuudesta. Näin viimeyönä painajaista että olin raskaana ja odotin TAAS kaksosia, itkuisena selitin miehelle etten näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää raskaus…

    Onneksi ne on jo seitsemän ja seitsemän ja yhdeksän. Kyllä ne edelleen tarvitsee, mutta ne tarpeet on toisenlaisia ja sopii mulle paremmin kuin se loputon vaipanvaihtaminen.

    • Valeäiti
      elokuu 25, 2017

      Oh man mä niin ymmärrän!! Siitä tietää että perheluku on täynnä kun raskausunet on painajaisia 😀

      Toi on hyvin sanottu että ”sopii mulle paremmin”, mulla on ehdottomasti sama. Jaksan kyllä puhua asioita halki tunnesmoothien kanssa mutta jatkuva palveleminen ja taaperon viihdyttäminen oli mulle paha.

  • Mrs G
    elokuu 24, 2017

    Joo siis nää rypyt!!! Mä oon alkanut tunkea kaiken maailman voiteita koska peili… omg mitä ihmettä mun naamalle on tapahtunut??? Mihin ne vuodet hävisi 25 jälkeen… ai niin, lisäännyin….ja se näkyy (mä huomaan…) nyt kun lopultakin ehtii kiinnittää huomiota itseensä.

    Mutta kyllä, täällä kanssa kohta 6 ja 7 skidit ja elämä on ihan huippua. Pienempikin kävi eilen suihkussa ja ilmoitti itse pesseensä hiukset ja juu, oli laittanut hoitoainettakin ja huuhdellut kunnolla.

    Mihin mua tarvitaan??? KKK= kuljeta, kustanna, kannusta (tähän…)

    • J
      elokuu 24, 2017

      KKK – mahtava! 🙂

    • Valeäiti
      elokuu 25, 2017

      KKK ja tiukat aineet naamaan – niillä mennään!

  • Heidi
    elokuu 24, 2017

    Tän ku olis lukenu sillon ku lapsi oli 8 kk-2v! Nyt kun se on jo lähempänä neljää, elämä on niin lepposta! Liian vähät unet sai tämän äidin soutamaan melkoisessa aallokossa pikkulapsiajan. Nyt vähän harmittaa, kun tuntuu, että vaati itseltä liikaa ja sitä kautta kuormitti arkea entisestään. Mutta parhaansa sitä sillon teki. Jos joskus vielä toisen sais, nii ehkä osais ottaa rennommin.

    Mutta kertokaa mulle tuosta harrastushässäkästä, mikä tuntuu vaivaavan sitten kaikkia alkaen 3-vuotiaiden vanhempia? Miksi niitä harrastuksia pitää ottaa niin paljo, että aina on vaan kiirekiirekiire. En ymmärrä, mut haluaisin tietää. Tuun ympyröistä, jossa perheissä on useita lapsia (meillä oli 6, kavereiden perheissä 3-10). Ei me tai kaverit mitään erikoisempaa harrastettu. Käytiin MLL:n ilmasessa liikuntakerhossa kerran viikossa ja muina iltoina leikittiin kavereiden tai sisarusten kans. Ei kellään olis kyllä ollut edes vara laittaa 5 lasta pelaan jääkiekkoa johonki seuraan. 😀 Mut vaikka mulla olis vara oma lapseni laittaakin ”melkein-mihin-vaan”, niin en halua. Yks vapaaehtoinen tule jos jaksat -liikuntakerho on meillä ainaki ihan tarpeeksi.

    Tulipa pitkä kommentti, ku pitkästä aikaa kommentoi. Samalla kiitos Hanne loistavista ja ajatuksiaherättävistä teksteistä!😘

    • J
      elokuu 24, 2017

      Olen tuo kirjoittaja, joka otti puheeksi lasten harrastuksiin liittyvän kiirekiireen. Meillä siis alakoululaisen ihan perusjalkapalloharrastus on viimeisen kahden viikon sisällä vienyt 8 iltaa tai viikonloppuaamua. Lapsi aloitti harrastuksensa vasta alkuvuonna, joten hyvin nopeassa tahdissa harrastaminen muuttui sellaisesta kerta viikkoon -toiminnasta 2-3- kerta viikkoon + mahdolliset turnaukset päälle. Lapsi harrastaa vain tätä yhtä lajia, joten mistään harrastusten keräilemisestä ei ole meillä kyse. Monet harrastukset vaan ihan huomaamatta vakavoituvat siinä vaiheessa, kun on kyse alakoululaisesta. Se on minusta sääli, mutta en toisaalta halua omista mukavuussyistäni seistä lapsen harrastamisen tielläkään. Se kun tiedetään, etteivät nykyajan lapset ja nuoret liiku tarpeeksi (varsinkaan näin älykännyköiden aikakautena tai erityisesti kaupunkiympäristössä) ja toisaalta liikunta edesauttaa oppimista ja keskittymistä ja mitälie. Lapsi itse haluaisi tähän päälle lätkäharrastuksenkin, mutta siihen olen vetänyt rajani. 🙂

      Sain itsekin lapsena harrastaa, mutta silloin tosiaan monet harrastusmahdollisuudet tarjosi kaupunki tai seurakunta. Nykyään harrastetaan ehkä enemmän seuratasoisesti ja sitä myöten kalliimmin ja tavoitteellisemmin. Vanhempien osallistaminen on päivän sana paitsi koulussa, myös harrastuksissa. Omat vanhemmat eivät tällaisessa kuljetusrumbassa koskaan olleet. Itsekin olen itseni löytänyt tästä ihan yllättäen. 🙂 Toisaalta tämä on nimenomaan sitä yhdessäoloa vähän isomman lapsen kanssa ja yhteisten intressien jakamista. Niin kauan kuin olen lapsen mielestä tervetullut seuraamaan treenejä, on se vain positiivista. Vaikka myös aikavievää.

      • Valeäiti
        elokuu 25, 2017

        Tää on ehdottomasti yksi isoimmista ongelmista lasten harrastamisen kanssa: ihan liian usein homma menee tosi vakavaksi tosi nopeasti. Moni lopettaa sen takia kokonaan harrastamisen kun haluaisi käydä vaan vähän potkimassa palloa mutta ryhmät on liian tosissaan. Nyt onneksi näin täällä paikallisen koulun ilmotaululla että oli alkamassa nimenomaan ”harrasteryhmä” futikseen joka oli just sellainen pallon potkiminen josta voi sitten halutessaan siirtyä ”tosiryhmiin”. Musta se oli mahtava idea!

    • Valeäiti
      elokuu 25, 2017

      Kiitos Heidi kommentista, ihana että olet täällä lukemassa näitä! <3

      Se on tosiaan niin että kun lapset kasvaa ja erityisesti toi nukkuminen helpottuu niin taivaan ovet aukenee 😀

      Harrastuksista: en tiedä. Se on selvästi nyt vähän trendi, _kaikki_ harrastaa jotain ja se tuntuu painostukselta. Me ollaan aloitettu alunperin harrastamaan liikuntalajeja fyssarin ehdotuksesta ja se on vähän jäänyt päälle. Mutta edelleen ollaan tiukkoja siitä ettei viikkoon tulisi kuin noin kaksi harrastepäivää. Sekin on välillä liikaa.

      Toisaalta jos lasta kiinnostaa kovasti vaikka musiikki, haluaisin sitä kyllä tukea. Vaikka eihän tässä tietenkään mikään kiire ole.

      • pilami
        elokuu 25, 2017

        Mäkin aina aiemmin ajattelin ettei mihinkään harrastuskuskausrumbaan kuin viimeisessä hädässä. Mutta tässä sitä ollaan. Ja siihen on päädytty siksi että a) lapset ovat halunneet harrastuksen emmekä toki halua olla sille esteenä ja b) näköjään nämä vähän vanhemmat lapset ihan tykkää siitä ohjatusta toiminnasta. Eikä parin lapsen vanhempana tarvita kuin yksi harrastus per lapsi niin johan niitä kuskauskertoja on viikkoon 2-6. Tai enemmänkin.

        Näkisin, että harrastustoiminnassa olisi ainakin seuraavaa kehitettävää:
        – toimintaa kouluihin ip-kerhojen aikaan ja heti koulupäivän jälkeen. Lapset olisivat harrastaneet harrastuksensa silloin kun vanhemmat ovat vielä töissä. Poistaisi myös tyhjien iltapäivien ongelmaa
        – matalan kynnyksen toimintaa myös joukkuelajeihin. On aika naurettavaa että esim. futiksessa lapselle pitää ostaa nimikoitu pelipaita ja tietyn väriset sukat seuran logolla. Kas näin saadaan varustehankintojen kustannukset triplattua. Ei nyt 6-vuotiaat mielestäni tarvitse tällaisia edes seuratoiminnassa.
        – joukkuelajien harjoituksia enemmän koulujen liikuntasaleihin –> harrastuspaikat lähempänä koteja

        • Valeäiti
          elokuu 25, 2017

          Vitsi nää sun teesit on ihan timanttiset! Just noin pitäisi tehdä. Sitten olisi maailma korjattu 😀

        • J
          elokuu 25, 2017

          Hyvät teesit. 🙂

          Jos mennään paljon ajassa taaksepäin, niin koulujen salithan ja esim. kaupunkien liikuntahallit olivat ennen iltaisin ja viikonloppuisin lapsille avoimia. Senkus meni. Sitten niitä tiloja alettiin vuokraamaan seuroille ja iltaisin ja viikonloppuisin niihin pääsikin vain seuran kautta. Ja pikkuhiljaa nousivat vuokrat. Ja sitä kautta harrastusmaksut. Halleja ei enää oikein rakennettukaan, niin yksittäiset seurat alkoivat rakennuttamaan yksityisellä rahalla omia hallejaan ja kenttiään —> Harrastusmaksut nousivat lisää, kun kuluja piti saada katettua. Ja toisaalta matkat harrastuspaikkoihin pitenivät.

          Eli monin paikoin harrastustoiminta on yksityistynyt.

          Harrastuskerhot koulujen yhteydessä on aivan ykkösiä! Päiväkotienkin yhteydessä toimivat, meillä kokemusta tästä.

          Toisaalta meidän lapsi halusi itse aivan ehdottomasti seuraan, eikä pelkkään kerhoon. Kyllä täällä palloilukerhokin olisi ollut.

  • Hakula
    elokuu 24, 2017

    Niin, tuota minäkin odotin, kunnes toinen kaksosista ei sitten kehittynytkään odotetulla tavalla, vaan pääsi autismin kirjon alle. Että se siitä. Asiat vaan vaikeutuu, kun odotukset kasvaa, eikä helpotusta ole nähtävissä. Superäitiyttä ei vaaditukaan se kaksi/kolme vuotta, vaan hamaan tulevaisuuteen. Ei, se ei muuttunut kivaksi, ei, se ei muuttunut helpoksi, vaan vieläkin vaikeammaksi.

    • Valeäiti
      elokuu 25, 2017

      Voi olen tosi pahoillani sun ja teidän puolesta. Asiat ei tosiaan aina mene niin kuin toivoisi ja silloin ollaan aivan eri keskusteluissa eikä tälläinen normarjen kuvaus tietenkään siihen kuulu.

      Toivottavasti teilläkin joku vuosi koetaan helpotusta vaikeutumisen sijaan <3

  • Tyyppi Tyyppinen
    elokuu 26, 2017

    Moikka, oon on/off -lukenut sun blogia suunnilleen alusta asti ja nyt ekaa kerta tuli tarve kommentoida. Silloin oli lapsettomuushoidoissa ja olin vähän kade, ja nyt mulla on 2v2kk taapero ja 8kk vauva ja mitä ihmettä, tän tekstin jälkeen oon taas vähän kade 😂😂😂

    No ei oikeasti oon tosi onnellinen enkä halua aikahyppyä vuosien päähän, mutta oikeasti helpottavaa kuulla että suunta on (toivottavasti) ylöspäin 🙂

    • Valeäiti
      elokuu 27, 2017

      No voi Tyyppiseni! Kuinka siistiä että olet ollut täällä mukana jo pitkään, arvostan! 😘 ymmärrän niin ton kateusaspektin, muistan itsekin aika monta kertaa katselleeni vihreillä silmillä muiden menoa ☺️ nyt just kaikki on kyllä hyvin ja sullakin varmuudella sama edessä! Enää hetki! 😜

    • Valeäiti
      elokuu 27, 2017

      Ja onnea vielä ihanista tyypeistäsi, mukava kuulla että hoidoista on päästy tähän asti ❤️

      • Tyyppi Tyyppinen
        syyskuu 2, 2017

        Kiitos, he ovat melko mainioita pikkutyyppejä <3

        • Valeäiti
          syyskuu 3, 2017

          <3