Salimuia jo vuodesta 2013

Hanskat löyty onneksi vielä kassista, eikä edes haissu kovin pahalta. Tutusti ne sujahti käteen. Eilen oli jalkapäivä ja ehkä sitten lauantaina kädet ja sunnuntaina tissit, katotaan nyt. Kunhan epäkäs tulee hvyin haltuun. Noita kertoja on kuitenkin vielä kortilla yhdeksän jäljellä, riittää hyvin ens kesään saakka. Viime viikonloppuna kokeilin huvikseen vähän leukoja ja kyyyllähän niitä joku viis, kuus ehti mennä. Sitte Insinööri ei enää jaksanu kannatella mua.

Noita protskumääriä mä tietysti mittailen aika ahkerasti, vaikka herat oon jättänyt viel kauppaan. Ruokavaakaa en oo vielä ostanut, kun nää jutut on niin hyvin hanskassa muutenkin. Tiedän ihan ilmankin, että karkissa on tosi hyvässä mittasuhteessa noi aminot ja leipä on hirveen hyvä hidas hiilari.

Eilen meni siis toi treeniohjelma ykkönen, vähän niin kuin alusta vaikka ei tää tauko nyt niin pitkä ollut. Sellainen kolme, kolme ja puoli vuotta. Oikeastaan ihan hyvä semmoinen pieni palautus tähän väliin. Ehkä mä meen vaan aluksi vähän kevyemmillä painoilla ja sitten kohta supersarjoihin. Kuitenkin joku viistoista vatsalihastakin tein eilen, vähän pitää varoa.

Hyvin tää tästä taas lähtee. Kohta onki sit hyvä pitää taas pieni tauko. Ehtii palautua.