Harvoin tuntuu näin hyvältä maata sohvalla yöppärissä.
Kaksipäiväisen synttärijuhlinta on nyt takana, erittäin onnistuneesti. Neuroottinen suunnittelu työlistoineen ja jokapäiväisine leipomisineen teki tästä suorastaan helppoa. Okei, huikea synttärikakku* valmistui perjantaina vasta klo 01.15, mutta siitä eteenpäin olikin todella lungia. Hommat oli itseasiassa niin hyvin hanskassa, että viikonlopun aikana ehdittiin käydä myös ystävien uudessa kodissa kylässä ”pientä maalaushommaa” ihastelemassa, toisten luona vaatekutsuilla ja vielä isolla porukalla, suunnilleen sadan lapsen voimin, sunnuntaibrunssilla.
Ja sitten jossain välissä oli yhdet 40 ihmisen ja yhdet 14 ihmisen juhlat.
Lauantain juhlissa elettiin yksi hullu tunti, kun tuvassa oli alle metrin mittaisia kääpiöitä yli suositusten ja lisää ihmisiä lappasi ovesta sisään nopeammin kuin skumppaa ehti kaataa. Sen tunnin aikana en nähnyt Ykköstä juurikaan (kuulin kyllä sen kiljahdukset kun se availi paketteja puoliksi), Kakkosen olemassaolon unohdin täysin. Se oli onnekseen löytänyt monta hyvää turvapaikkaa erinäisten kummien ja ristiäispappien sylistä.
Kahteen juhlaan mahtui paljon ihania ihmisiä, valtava lapsilauma (oikeasti niitä taisi olla enimmillään kymmenen, vaikka Insinöörin arvion mukaan ”joku ainakin viisitoista”), hurja määrä ihania lahjoja, ilmapalloeläimiä, aivan liikaa porkkanakakkua ja marenkia, sekä monen monta iloisen ikimuistoista hetkeä. Seitsemältä Ykkönen vaelsi meidän sänkyyn pötköttelemään ja esitti toiveen ”kylpyyn”. Niinpä päivänsankari robottiveljineen (maailman hauskin kuva tulossa) pestiin vielä juhlallisesti vieraiden läsnäollessa ja lähetettiin nukkumaan. Me saatiin vielä nauttia kavereiden seurasta, kunnes monelle niistäkin tuli yhtäkkiä väsy. Kakkosen tunnin kestänyt huutoshow ei varmasti vaikuttanut tähän.
Oli miten oli, huutoshow päättyi Insinöörin, Kakkosen ja minun nukahtamiseen sohvalle telkkarin ääreen. Onnellisina ja rättiväsyneinä. Tämä ilta näyttäisi päätyvän melko samaan. Ensin joidenkin pitää vain tuhota toi vajaa skumppendaali.
Oli aivan mahtava viikonloppu, kiitos kaikille osallisille!
P.s. Silti vähän tuntuu ettei tätä kyllä jatkossa voida tehdä kaksi kertaa vuodessa. HopLopissakin on puolensa.
*Kuvia kakusta, pienestä robottimiehestä ja muista huikeista teoista seuraa heti kun kamera suostuu juttelemaan tietokoneen kanssa.