Tietoa mainostajalle ›

Hirveästi palloja ja loputon tanssilattia – Varjoawards 2017!

juhlat popup kemut

36 tuntia sitten seisoin juhlatarvikekauppa Pop up kemut oven takana ja katsoin epäuskoisesti sisään. Nuo kaikki pallot pitäisi mahtua autooni.

En todellakaan ollut tajunnut, kuinka hemmetin paljon vie tilaa #varjoawards kirjoitettuna valtavina heliumilmapalloina. Jos sinä mietit samaa, voin kertoa että suunnilleen yhden farmariauton verran. Sen verran, että niiden kanssa kuski mahtuu kyllä kyytiin mutta ei näe ikkunoista ulos.

Älkää kertoko kenellekään että ajoin Turkuun asti nojaamalla enemmän ennakointiin, arviointiin ja tuuriin kuin näköön.

Päädyin kaikkien yllätykseksi ihan ehjänä Turkuun Mamman luo. Laura-Mamma, tuo Varjoawardsin neitseellinen äiti, oli taas laittanut parastaan. Roudannut menemään pöytää, tuolia, lasia ja harkkoja niin että meille oli ilmestynyt aivan oikea gaalatila Rabbit Visualsin tiloihin.






Niin kuin kaikissa gaaloissa, myös Varjoawardseissa on niin hyvää ruokaa ettei kukaan edes tajua sen olevan all vege (kiitos Roots Kitchen!) liikaa juomaa, runsaat goodie bagit ja valokuvausseinä.

Rakastan Varjoawardseissa sitä, että ne ovat kuin Turku: pienet mutta suureelliset. Ihmisiä on vähän, mutta meininki pelkkää superlatiivia. Lanteet keinuu, joululauluja lauletaan moniäänisesti, Insta storeja tehdään, katsotaan ja lähetellään, juomaa kaatuu ja se siivotaan. Otetaan kuvia joilla päädytään Iltalehteen, luetaan Jodelista uusimmat juorut meistä, syödään niin että saadaan uskottavat vauvamahat ja jaetaan kaikille palkinnot, tietysti.

Itsehän olin Vuoden Omakotirakentaja. Tuomariston mukaan sisustusblogien sarjassa inspiroiva ja rakentamiseen kannustava Kastelli-lähettiläs. Parasta.







Kaikkein eniten rakastan Varjoawardsissa ihmisiä. Tuttua ja kohta tuttuja, vanhoja rakkaita ja uusia jännittäviä. Osan kanssa vedetään samat läpät viidettä(toista) kertaa, toisten kanssa vietetään vuosipäivää ensikohtaamisesta ja mikä parasta, joidenkin kanssa tutustutaan ihan ensi kertaa.

Välillä sitä seisahtuu diskovalojen keskelle miettimään miten omituista tämä kaikki on. Kuinka emme oikeasti tunne, mutta tiedämme jo paljon. Sidoksemme toisiimme on löyhä, mutta innostava. Sitä saattaa tajuta että täällä sitä vaan bailataan menemään juuri ihan minunlaisten ihmisten keskellä, ja kuitenkin niin kaukana siitä mitä useimmiten päivisin olen. Tai kuten  Vuoden Kauneimmat lauseet -Laura sen kauniimmin asetteli:

”Katselen kimaltelevia asuja ja aitoa hauskanpitoa, olen osa sitä ja sitten en kuitenkaan ole.”

Meitä kaikkia yhdistää se, että olemme joskus kotona yksin aloittaneet jotain. Blogin, snäppitilin, vlogin, tai vaikka yrityksen. Ollaan kaikki tehty jotain melko uskaliasta ja uutta ja päädytty lopulta yhteen Turun yössä laulamaan ja tanssimaan.

Onhan se nyt aivan mahtavaa! Tuo pieni kokemani jännitys on ehkä yksi Varjowardsin parhaita puolia. Joka vuosi on uusi cocktail ihmisiä, mahdollisuus uusiin legendoihin ja moneen tärkeään kohtaamiseen. En jaksa odottaa että ehkä ensi vuonna tulee taas seuraava Varjoawards kurkkuineen päivineen.

Einon upeista kuvista sen näkee: Meillä oli ihan sikahauskaa.

Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia ihania paikalle tulleita ja ihan erityisesti järjestäjäporukkaamme Emmi, Päivi, Maiju, Eino, Janna, ja tietysti Laura. Ilman sinua tätä ei olisi.

Ja nyt, koska roudasin ne saatanan pallot henkeni uhalla Turkuun, tässä niitä vielä lisää:

Ensimmäinen kuva Kaisa / No Home Without You, toinen kuva sekä viimeiset pallojubileet minun, kaikki muut Eino Nurmisto.

Valeäiti ehdolla suuren maailman gaalassa!

En oikein tiedä miten aloittaisin tämän tekstin, joten kopioin suoraan sen mitä päässäni kaikui kun sain kesän alussa tästä tiedon:

OMG OMG OMG MÄ OLEN EHDOLLA BLOG AWARDSISSA!!

Siis The Blog Awards Finlandissa, blogimaailman Oscareissa, minä??

Nyt on pienen osa-aikabloggaajan polla melko sekaisin. Minut on tuomaristo suuressa viisaudessaan tuhansien joukosta valinnut TOP3:een. Niin siistiä! Ja kategoriakin on just eikä melkein:

”Sosiaalisen median kingi, joka erottuu joukosta. Vaikuttaja, jonka tekstit/videot/postaukset herättävät tunteita joko puolesta tai vastaan. Ei pelkää tarttua vaikeisiin aiheisiin eikä hätkähdä tunteikkaasta palautteesta.” TBAF kategoriakuvaus.

Sellainen olen siis minä. Keskustelunherättäjä. Kingi.

Se, olenko peräti Vuoden Keskustelunherättäjä selviää lokakuun lopussa järjestettävässä huikeassa gaalassa. Silloin isolle screenille läväytetään minun, Tämän kylän homopojan ja Tuure Boeliuksen naamat hetkeksi, kunnes joku meistä valitaan voittajaksi. Huh missä seurassa olen, arvostan!

Toissa vuonna sain näihin bileisiin kutsun maailman parhaan Katjan avecina. Olin ihan törkeän hämmentynyt. Minäkö, tosiaan? Seuraavana vuonna sain oman kutsun juhliin. Olin vaihteeksi hämmentynyt. Minäkö, todellako?

Tänä vuonna olen itse ehdolla. Tiedätte jo, miltä tuntuu.

Mutta tänä vuonna olen myös kiitollinen, liikuttunut, onnellinen ja ylpeä sen yhä enemmän hämmentyneen lisäksi. Myös melko paniikissa olen. Sillä tässä on edessä tilaisuus, jossa pitäisi näyttää ihan hiton komealta, tunnistaa kaikki vloggaajat ja yrittää pysyä pystyssä ja kuulla jotain oman jännittyneen sykkeen läpi.

Ehdokkaiden julkistustilaisuuden perusteella tässä on vähän harjoittelemista edessä, ainakin poseerauksen osalta.

Voittajan valitsee tuomaristo, joten tässä ei nyt voi muuta kuin odotella. Ja keskustella, hah!

Jos nyt kuitenkin haluatte jotain tukitoimintaa äänestyksen muodossa tehdä, voitte toki kannustaa minut hurjaan voittoon Yleisön suosikki – kategoriassa, johon kaikki 42 ehdokasta osallistuu! Äänestys tapahtuu tästä.

Vielä yksi juttu: JUMALAUTA MITEN SIISTII!

Kaksi viimeistä kuvaa lahjakkaan kanssaehdokkaan, Einon, käsialaa. 

Elokuu 2017: Kohta se on jo valmis (melkein)

Seuraa ammattimaisesti selostettua talon edistymistä.

In bed with Valeäiti 4.

Näyttää siltä, että talossamme on kohta harjakaisten aika. Se kuulostaa huonon sketsihahmon nimeltä, mutta ilmeisesti liittyy kuitenkin siihen että talossa on harja, katon harja. Eli katto, ja sehän se siellä jo melkein on! Oletan, että perinteeseen kuuluu jollain tavalla kossupullo sekä joku lahjottu kaupungin virkamies.

Viimeksi mainitulle ainakin voisi olla tarvetta, sillä pieni urhea talomme ei läpäissyt sille viime viikolla tehtyä runkokatselmusta. Kriittisistä paikoista (parin hassun tolpan välistä) puuttui eristettä ja gore texin tyyppistä kalvoa, jotka taistelevat talvisin kylmyyttä vastaan. Hupsistasaatana.

Mainittakoon, että yksi asentajaporukka heitettiin jo tätä ennen välissä pihalle ja tilalle tuli uudet ukot. Ihan kerralla ei hommia saatu oikein, mutta hyvällä sykkeellä niitä nyt korjaillaan.

Nyt kun mietin niin ehkä ihan hyvä, ettei virkamies ollut lahjottu. Olen antanut kertoa itselleni että ilman näitä nyt tehtäviä korjauksia talo olisi ollut oiva ehdokas hometaloksi.

Viimeisten parin viikon aikana talo on siis noussut ihan hurjaa vauhtia, puinen tolppa kerrallaan. Yhtäkkiä taivaalle kohosi jättimäisten tulitikkujen näköiset tolpat, joiden väleihin ilmestyi lisää tolppia (ammattimaisesti kuvattua, eikö?).

Parin päivän päästä niiden välissä oli lisää puuta, välipohjaksi sitä kai kutsuttiin. Taloon alkoi hahmottua seinien luurankoja, tulevia ikkuna-aukkoja. Tärkeintä mielestäni oli se, että pääsin ottamaan ensimmäisen In bed with Valeäiti kuvan tokasta kerroksesta, tulevan makkarin korkeuksista!

Viime päivinä taloon on ilmestynyt myös villaa. Hauskaa ekovillaa, joka on tehty kierrätyspaperista. Olin melko varma että kyseessä on viherpesty tuote, mutta niin vain sieltä meidän keittiön seinästä löytyi painettuna viestinä ainakin ”kl 13!” ja ”Salossa”.

Aidoista lehdistä, kotimaisista tuotteista me seinämme rakennamme.

Elokuussa tavaraa tuli tontille melkein päivittäin niin maan perkeleesti. Ikkunoita, villaa, terästolppia ja yksi katto. Talon palikat ei vaan mahtuneet enää minnekään, joten vuokrattiin kaupungilta pala katua. Sen olen aina halunnut tehdä.

Kuulitteko muuten että elokuussa vähän sateli? Jotain pientä myrskyä meibi? Se on kiva elementti kun tontti on täynnä puuta ja villaa.

In bed with Valeäiti 5.

Niin sanotusti v***ti villaa.

Niin sanotusti v***ti vettä.

In bed with Valeäiti 6. Ihan törkeän vaarallinen kuvauspäivä, sentti viereltäni lähti pudotus alimpaan mahdolliseen koloon.

Taloon tuli muutamassa viikossa siis (sata litraa vettä) runko, välipohja, kattotuolit, aluskate, sekä osa villoista ja tuulensuojalevyistä. Huh! Samalla viimeisteltiin sähkösuunnitelmia, sillä nyt niitä piuhoja aletaan laittaa jo lopullisille paikoilleen. Maatyöt saatiin kokonaan päätökseen ja kellariin ilmestyi valuvalmistelut (piuhaa, styroksia ja teräsverkkoa) sekä yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta yksi Kurasyöppö. Oh well.

Muuten, kun sanon näistä asioista että ollaan tehty jotain tarkoitan että Insinööri on tehnyt. Kaiken. Minä olen möhissyt sohvalla ja valittanut etten osaa enkä siis halua päättää kylppärin pistorasioiden paikkaa tai valojen värisävyjä.

Olen ollut sillä tavalla hyvä vaimo ja kiva rakennuskaveri. Näyttää se talo kuitenkin näinkin etenevän!

Ensi viikolla taloon tulee vielä peltikatto, ja kaikki seinät muuttuvat hetkellisesti sinisiksi tuulensuojalevystä. Parin viikon sisällä taloon myös lätkäistään ikkunat. Siitä ihan hetken päästä saadaankin jo laittaa kauniit mustat julkisivulaudat paikoilleen.

Toisin sanoen, parin viikon sisällä talomme näyttää ulkoa päin jo valmiilta. Kreisiä.

Lähden kossuostoksille.