Tietoa mainostajalle ›

Rakentamisen viha-rakkauslista juuri nyt

Asioita joita vihaan rakentamisessa

Maanalaiset asiat. Kuinka kallio kehtaa lohkeilla niin hitosti. Kuinka maa kehtaa olla erilaista eri kohdissa tonttia. Kuinka kaupungin putki kehtaa kulkea väärässä kohdassa meidän putkia ajatellen. Että vaihtoehtoja on kaksi, kumpikin ihan yhtä paskoja. Hintalappu 5-10.000€ ja aikataulu menee kuukaudella rikki.

Infra- ja lupa-asiat. Kun maalämpökaivoa pitäisi alkaa porata kahden tunnin päästä ja huomaamme pari pientä puuttuvaa asiaa: lupa poraukselle ja kolme kuutiota vettä. Ei siinä.

Muut random ongelmat, melkein joka päivä jotain. Ovea ei saa tuossa värissä. Ulkorappuset ei mahdu tuohon. Sisärappusia ei muuten kukaan ole vieläkään suunnitellut. Helsingin kaupungin hyväksymiä tietyn paloturvallisuusluokan autotallin ovia ei ole olemassa. Lasku X tulikin tuplasti aiottua isompana (no mikäpä ei).

Yksityiskohdat. Pitäisi valita ovipaneelin leveys, pistorasioiden muoto ja kattoon laitettavat valaisimet. Mutta kun ei kiinnosta. Kuka muka edes katsoo jotain rasioita tai kattoa? En edes yleensä huomaa mistä suunnasta kävelin johonkin taloon sisään.

Muiden mielipiteet. Sitten kun vihdoin muodostan mielipiteen niistä saamarin valoista, muut ovatkin eri mieltä (ja vielä hyvistä syistä).  Anna. Mulle. Spottitaivas.

Tuhannet päätökset ja niiden jatkuva pyörtäminen. Ei takkaa, massiivinen takka, takka tohon takka tähän eisaaaaaatana mä sytytän kohta itse itseni tuleen.

Valeäiti rakentaa tontti

Asioita joita rakastan rakentamisessa (ja joista kukaan ei kertonut!)

Ongelmien ratkominen nopein oivalluksin. Niitä hiton ongelmia tulee toki koko ajan. Mutta ne myös ratkotaan yllättävän nopeasti ja joskus jopa halvalla! Autotallin oven osalta arkkitehti keksi monen kuukauden pohtimisen jälkeen, että me voidaan tehdä piharakennuksesta se paloturvallinen osa. Ta-daa, ratkaistu! Se porauskin saatiin hoitumaan: lupa olikin ok ja porari toi vedet itse mukanaan. Kaikki ratkeaa!

Fiksut ihmiset. Kun törmäät vaikkapa HSY:n edustajaan, joka noin vain iloisesti ratkaisee sen vaikeimman eteen tulleen haasteen (se väärässä kohdassa kulkeva putki) ehdottamalla itse että hehän voivat tehdä meille oman putkiliitoksen. Hyvällä asenteella ja fiksulla idealla poistettiin meiltä 5-10.000€ lisäkustannus ja rakentaminen jatkui alle tunnissa.

Muutenkin olemme jo nyt törmänneet niiden kuuluisien rakennusalan mätämunien lisäksi paljon enemmän timantteihin. Ammattitaitoisiin, vastuuntuntoisiin ja rehteihin tekijöihin. Ei tämä ala pelkästään mätä ole!

Oppiminen. Tajuan, että ollaan päätetty jo tosi paljon ja tosi fiksusti, kuljettu jo tosi monta muotoilun mutkaa. Ymmärretään jo paljon valaistuksesta, keittiö alkaa olla toimiva paketti ja moni muiden pidemmällä olevien rakentajien kiroama käytännön ongelma on jo meidän papereilla mietitty. Uusia haasteita on toki tulossa mutta joka kierroksella ollaan fiksumpia!

Naapurit. On ihan mieletön onni ja luksus, että jo nyt pienen korttelimme ihmisissä on tyyppejä, joita halataan joka kerta kun nähdään ja joiden kanssa vaihdetaan jo ihan kaikkia elämän kuulumisia usein. Vähemmänkin tutut ovat valmiina auttamaan aina kun voivat ja vertaistukea, vinkkejä ja huumoria jaetaan päivittäin. Jos tämä on jo nyt näin kivaa, miten kivaa täällä onkaan sitten asua?

Edistyminen. Yhtäkkiä tänään oli se päivä, kun rakentamisen pelottavin, kallein ja suurin mörkö (kuiskaan sen: maatyöt) saatiin päätökseen. Vieläpä kehujen saattelemana! Kuulemma harvoin on maan alla työt näin pitkällä perustusvaiheessa. Että tähän voi sitten vain talon pykätä.

valeäiti rakentaa tontti

Jos tämä kuva ei teillä nyt ihan yhtä paljon ihastuta muutoksen valtava määrä, niin tässä tilanne kuukausi sitten aloituskokouksesta:

On siihen aika iso ja tasainen kuoppa saatu!

Seuraavaksi sitten perustushommiin ja taloa nostamaan. Luulen että edessä on taas aika paljon vihattavaa ja rakastettavaa, joten nämä listat saavat varmasti jatkoakin. Samalla aloitan “In bed with Valeäiti” -kuvasarjan, jossa minä asetun tulevalle sängylleni makaamaan aina kulloisenkin rakennusvaiheen sallimalla tavalla. Tässä ensimmäinen osa, enjoy!

valeäiti rakentaa tontti

Helpompi hengittää

Tiesittekö, että vain hyvin puhtaassa ilmassa kasvaa naavanpartaa, pitkäksi kasvanutta naavaa? Minä en tiennyt, opin sen (ja sanan naava) tänään perheemme luonto-oppaalta (Insinööri) pienellä retkellämme kosken varteen. Siellä on kaunis koski, uskomattoman kauniita puita, samettista polkua ja paljon naavaa.

Ei mikään ihme että siellä metsässä on hyvä olla. Siellä on ihmisen hyvä olla ja hengittää.

Mökillä Käpälämäessä on muutenkin aina parempi olla kuin mitä etukäteen pakkaillessa muistaisi. Vaikka itse mökki on vähän köpönen ja aina jonkin remontin vaiheessa, se on samalla niin symppis ja rakas että mieli rauhoittuu jo sisään astuessa.

Rannalla on iltaisin ihan hiljaista, usein myös tyyntä. Alan tulla niin vanhaksi että jo se saa onnelliseksi. Samoin kuin nitisevä saunamme, rätisevä kymmenen euron radio, lahoava laituri ja juomalaseina toimivat vanhat sinappipurkit. Ihan parasta.

Laiturin tosin saamme tänä kesänä uusittua. On ihan ok ettei tarvitse pelätä jonkun putoavan sen lautojen läpi veteen.

Viime viikonloppuna sää oli varsin suomalainen ja tavarat haisee taas kerran kotiin tultuamme homeelta, mutta kaikki oli silti ihanaa. Parhaat 48h naismuistiin.

valeäiti uusi blogi

valeäiti uusi blogi

Harjoiteltiin virvelöinnin lisäksi blogikuvausta. Halusin uusia kuvia uutta blogia varten ja oppia olemaan nätimmin kuvissa. Kumpikin onnistui, toki kaikenlaisia kuvia ehti kameraan tallentua siinä prosessissa.

Ja täällä sinäkin nyt sitten olet. Ihan uudessa Valeäidissä! Hän on aivan uunituore, heti painosta laitettu kaikkien nähtäväksi. En malttanut enää odotella ja haluan viimeistellä loput hommat kuntoon livenä.

Täälläkin pitäisi olla nyt helpompi hengittää. Teksti saa enemmän tilaa, asiat löytyy helposti (tsekkaa esim Taloprojekti -sivu) ja kaiken muunkin pitäisi olla parempaa kommentoinnista lähtien. Tiedän, että tämä ulkoasu on ensi silmäyksellä vähän wwwwooooaah mitä se muija ajatteli? , mutta juuri siksi rakastankin sitä. Ilmeen ja kaiken työn takana on ihana Aino kreiseine ideoineen ja olen äärettömän tyytyväinen lopputulokseen.

Tässä se nyt on. Toivottavasti ei käy Ainon ennustama tilanne, jossa osa tykkää, osa ei ja

osa varmaan vetää herneet nenään

Nythän se nähdään! Tervetuloa, tai tervemenoa jos herne kuitenkin sujahti sisään! Kertokaahan jos jokin ei toimi lainkaan niin laitetaan korjaukseen.

 

Tällä viikolla olen

Saanut töissä pari ahaa-elämystä, muutaman kivan palautteen, pari(kymmentä) epävarmuuden ja huijarisyndrooman hetkeä mutta myös kolmen tunnin huippusetin, jossa aivot kärysi ylikierroksilla ja keskittyminen oli totaalinen. Ihanaa.

Käynyt kesän ekan Lintsit. Vihdoinkin 120 rikkonut Ykkönen tuli mun kanssa reippaasti vuoristorataan, vaikka pelotti hirveästi. Minä kiljuin ja se oli aivan chillisti. Myöhemmin opin, että sillä oli silmät koko matkan kiinni.

Käynyt lenkillä yksin ja lasten kanssa. Nyt kun ne kumpikin pyöräilee hyvällä vauhdilla ja vakaalla otteella, me voidaan lähteä oikeasti koko perhe juoksu+pyörälenkille. Miäletöntä!

Panikoinut niitä keskenään kolaroivia pyöräilyhulluja (= rakkaat palleroni). Ei helvetti. On se hienoa että kumpikin osaa nyt pyöräillä, mutta voisiko se toinen ymmärtää ettei muita päin voi ajaa? Ihan liian hermostuttavaa touhua mulle.

Ajanut ekaa kertaa ikinä potkulaudalla itse.

Käynyt salilla ekaa kertaa kuukauteen. Heti kesäkuussa sitten taas.

Alkanut pitää tonttihankkeesta. Kohta sinne tulee kuoppa ja se on sairaan siisti juttu.

Istuttanut kukkia. Apua. Tämä + tontti + Prisma + lähiö..olenko aikuistumassa?

Ärsyyntynyt ja siten oiketetusti marttyyrina kiukutellut pöydälle jätetyistä tiskeistä, keskellä eteistä majailevista kengistä, liian täydestä bioroskiksesta ja ikuisesti seilaavista nukkekamoista.

Saanut aamulla viereeni yhden iloisen pienen äitienpäivän toivottajan ja toisen jolla kuulemma ei ollut mitään asiaa, mutta kylmä olisi. Käpertyi kainaloon lämmittelemään, se oli riittävä toivotus ja paljon enemmänkin.

Panikoinut punkkeja. Nyt on tonteilta varma havainto, eikä meillä vieläkään ole rokotuksia. Huomenna hoidetaan.

Ostanut vahingossa ruskean huulipunan. Ne oudon makeet Ozzy-lasit nyt vielä menee mutta tähän vedän rajan.

Nauhoittanut vielä yhden podcast-jakson, sittenkin. Todennut taas kerran että se on tosi kivaa hommaa.

Nähnyt ihanaa ystävää monen tunnin ajan ilman mitään tekemistä, suunnitelmaa tai kissanristiästä. Haahuiltiin ympäri Helsinkiä vähän väsyneenä, puhuttiin ihan kaikesta, juotiin maltillisesti, syötiin liikaa ja naurettiin. Aivan parasta.

Keksinyt sillä reissulla, että varttuneiden naisten kasvohoitosarjan nimi pitäisi olla Au Maturel.

Vihdoin osannut hellittää sellaisesta velvollisuuden tunteesta että pitäisi kirjoittaa jotain, ja kirjoittanut vain silloin kun olen halunnut kirjoittaa jotain. Same same mutta iso ero.

WhatsApp-riidellyt ja -sopinut.

Tehnyt monta koomista autocorrect-virhettä (tämä ei liity ylläolevaan riitaan).

Pessyt ainakin kymmenen koneellista pyykkiä.

Suunnitellut ihan kohta koittavaa NYC reissua, YEAH BABY!

Miettinyt matkalla tontille pyöräilevien typpien luo, että tässä se kyllä on. Hyvä arki, hyvä elämä. Prismaa ja iltapalaa, verkkareita ja korkokenkiä, töitä ja kevätjuhlia, mutaisia housuja, kasvustrategioita, seminaareja ja kadonneita sormikkaita. Niin paljon kaikkea, välillä liikaa mutta ei koskaan liian vähän.

Olen ollut sopivasti onnellinen sitten kai.