Tietoa mainostajalle ›

Valeäiti ehdolla suuren maailman gaalassa!

En oikein tiedä miten aloittaisin tämän tekstin, joten kopioin suoraan sen mitä päässäni kaikui kun sain kesän alussa tästä tiedon:

OMG OMG OMG MÄ OLEN EHDOLLA BLOG AWARDSISSA!!

Siis The Blog Awards Finlandissa, blogimaailman Oscareissa, minä??

Nyt on pienen osa-aikabloggaajan polla melko sekaisin. Minut on tuomaristo suuressa viisaudessaan tuhansien joukosta valinnut TOP3:een. Niin siistiä! Ja kategoriakin on just eikä melkein:

”Sosiaalisen median kingi, joka erottuu joukosta. Vaikuttaja, jonka tekstit/videot/postaukset herättävät tunteita joko puolesta tai vastaan. Ei pelkää tarttua vaikeisiin aiheisiin eikä hätkähdä tunteikkaasta palautteesta.” TBAF kategoriakuvaus.

Sellainen olen siis minä. Keskustelunherättäjä. Kingi.

Se, olenko peräti Vuoden Keskustelunherättäjä selviää lokakuun lopussa järjestettävässä huikeassa gaalassa. Silloin isolle screenille läväytetään minun, Tämän kylän homopojan ja Tuure Boeliuksen naamat hetkeksi, kunnes joku meistä valitaan voittajaksi. Huh missä seurassa olen, arvostan!

Toissa vuonna sain näihin bileisiin kutsun maailman parhaan Katjan avecina. Olin ihan törkeän hämmentynyt. Minäkö, tosiaan? Seuraavana vuonna sain oman kutsun juhliin. Olin vaihteeksi hämmentynyt. Minäkö, todellako?

Tänä vuonna olen itse ehdolla. Tiedätte jo, miltä tuntuu.

Mutta tänä vuonna olen myös kiitollinen, liikuttunut, onnellinen ja ylpeä sen yhä enemmän hämmentyneen lisäksi. Myös melko paniikissa olen. Sillä tässä on edessä tilaisuus, jossa pitäisi näyttää ihan hiton komealta, tunnistaa kaikki vloggaajat ja yrittää pysyä pystyssä ja kuulla jotain oman jännittyneen sykkeen läpi.

Ehdokkaiden julkistustilaisuuden perusteella tässä on vähän harjoittelemista edessä, ainakin poseerauksen osalta.

Voittajan valitsee tuomaristo, joten tässä ei nyt voi muuta kuin odotella. Ja keskustella, hah!

Jos nyt kuitenkin haluatte jotain tukitoimintaa äänestyksen muodossa tehdä, voitte toki kannustaa minut hurjaan voittoon Yleisön suosikki – kategoriassa, johon kaikki 42 ehdokasta osallistuu! Äänestys tapahtuu tästä.

Vielä yksi juttu: JUMALAUTA MITEN SIISTII!

Kaksi viimeistä kuvaa lahjakkaan kanssaehdokkaan, Einon, käsialaa. 

Elokuu 2017: Kohta se on jo valmis (melkein)

Seuraa ammattimaisesti selostettua talon edistymistä.

In bed with Valeäiti 4.

Näyttää siltä, että talossamme on kohta harjakaisten aika. Se kuulostaa huonon sketsihahmon nimeltä, mutta ilmeisesti liittyy kuitenkin siihen että talossa on harja, katon harja. Eli katto, ja sehän se siellä jo melkein on! Oletan, että perinteeseen kuuluu jollain tavalla kossupullo sekä joku lahjottu kaupungin virkamies.

Viimeksi mainitulle ainakin voisi olla tarvetta, sillä pieni urhea talomme ei läpäissyt sille viime viikolla tehtyä runkokatselmusta. Kriittisistä paikoista (parin hassun tolpan välistä) puuttui eristettä ja gore texin tyyppistä kalvoa, jotka taistelevat talvisin kylmyyttä vastaan. Hupsistasaatana.

Mainittakoon, että yksi asentajaporukka heitettiin jo tätä ennen välissä pihalle ja tilalle tuli uudet ukot. Ihan kerralla ei hommia saatu oikein, mutta hyvällä sykkeellä niitä nyt korjaillaan.

Nyt kun mietin niin ehkä ihan hyvä, ettei virkamies ollut lahjottu. Olen antanut kertoa itselleni että ilman näitä nyt tehtäviä korjauksia talo olisi ollut oiva ehdokas hometaloksi.

Viimeisten parin viikon aikana talo on siis noussut ihan hurjaa vauhtia, puinen tolppa kerrallaan. Yhtäkkiä taivaalle kohosi jättimäisten tulitikkujen näköiset tolpat, joiden väleihin ilmestyi lisää tolppia (ammattimaisesti kuvattua, eikö?).

Parin päivän päästä niiden välissä oli lisää puuta, välipohjaksi sitä kai kutsuttiin. Taloon alkoi hahmottua seinien luurankoja, tulevia ikkuna-aukkoja. Tärkeintä mielestäni oli se, että pääsin ottamaan ensimmäisen In bed with Valeäiti kuvan tokasta kerroksesta, tulevan makkarin korkeuksista!

Viime päivinä taloon on ilmestynyt myös villaa. Hauskaa ekovillaa, joka on tehty kierrätyspaperista. Olin melko varma että kyseessä on viherpesty tuote, mutta niin vain sieltä meidän keittiön seinästä löytyi painettuna viestinä ainakin ”kl 13!” ja ”Salossa”.

Aidoista lehdistä, kotimaisista tuotteista me seinämme rakennamme.

Elokuussa tavaraa tuli tontille melkein päivittäin niin maan perkeleesti. Ikkunoita, villaa, terästolppia ja yksi katto. Talon palikat ei vaan mahtuneet enää minnekään, joten vuokrattiin kaupungilta pala katua. Sen olen aina halunnut tehdä.

Kuulitteko muuten että elokuussa vähän sateli? Jotain pientä myrskyä meibi? Se on kiva elementti kun tontti on täynnä puuta ja villaa.

In bed with Valeäiti 5.

Niin sanotusti v***ti villaa.

Niin sanotusti v***ti vettä.

In bed with Valeäiti 6. Ihan törkeän vaarallinen kuvauspäivä, sentti viereltäni lähti pudotus alimpaan mahdolliseen koloon.

Taloon tuli muutamassa viikossa siis (sata litraa vettä) runko, välipohja, kattotuolit, aluskate, sekä osa villoista ja tuulensuojalevyistä. Huh! Samalla viimeisteltiin sähkösuunnitelmia, sillä nyt niitä piuhoja aletaan laittaa jo lopullisille paikoilleen. Maatyöt saatiin kokonaan päätökseen ja kellariin ilmestyi valuvalmistelut (piuhaa, styroksia ja teräsverkkoa) sekä yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta yksi Kurasyöppö. Oh well.

Muuten, kun sanon näistä asioista että ollaan tehty jotain tarkoitan että Insinööri on tehnyt. Kaiken. Minä olen möhissyt sohvalla ja valittanut etten osaa enkä siis halua päättää kylppärin pistorasioiden paikkaa tai valojen värisävyjä.

Olen ollut sillä tavalla hyvä vaimo ja kiva rakennuskaveri. Näyttää se talo kuitenkin näinkin etenevän!

Ensi viikolla taloon tulee vielä peltikatto, ja kaikki seinät muuttuvat hetkellisesti sinisiksi tuulensuojalevystä. Parin viikon sisällä taloon myös lätkäistään ikkunat. Siitä ihan hetken päästä saadaankin jo laittaa kauniit mustat julkisivulaudat paikoilleen.

Toisin sanoen, parin viikon sisällä talomme näyttää ulkoa päin jo valmiilta. Kreisiä.

Lähden kossuostoksille.

Jaksa vielä hetken aikaa – kohta helpottaa

Havahduin tänään jo toista kertaa viikon sisällä samaan hassuun tilanteeseen. Olen kotona, yksin. Tehnyt kaikki askareet ruoanlaitosta tiskaamiseen. Minulla on vapaa-aikaa. Muistatko vielä sen? Se oli se aika töiden ja nukkumaanmenon välillä jolloin sai tehdä ihan mitä halusi?

Käänsin selkäni ja sillä aikaa lapset kasvoivat niin, että minusta tuli vähän tarpeeton. Toki mua tarvitaan laastarihommiin ja yöllä vakuuttamaan että heiluva hammas ei ole pelätysti joutunut mahaan, mutta näin päivisin kaiken rullatessa ilman havereita elämä on jo super helppoa.

Minulla on aikaa, energiaa ja tilaa. Lapsilla on omat menot, kaverit ja jutut. Ne eivät edes halua tehdä ollenkaan jatkuvasti minun kanssani jotain. Ja ne on vasta 5 ja 6!

Mieleen tulee kaikki ne hetket, kun olen huokaissut että kylläpä nyt helpottaa. Vuoden kohdalla, sitten toisen, Kakkosen täyttäessä kaksi kuukautta, tissivuoren helpottaessa synnytyksen jälkeen, ensimmäisen kolmen tunnin unipätkän kohdalla.

Jälkikäteen katsottuna ehdottomasti isoin helpotuksen hetki oli siinä kohtaa, kun kummatkin lapsista alkoivat olla ihmisiä, jossain Kakkosen kaksivuotispäivän jälkeen. Kun koko elämä ei ollut enää vaippaa ja uhmaa. Sitä ennen meininki oli aikamoista.

Klassikko muistutuksena niistä vuosista. Ei ryppyjä, vaan ei myöskään hetkenkään lepoa.

Kaksi pientä lasta on stand-up show vuoristoradassa, keittiövuoro pyörän päällä, krapula ja bileilta samassa paketissa. Ihan hullua menoa, joka on niin siistiä ettei tosikaan mutta josta ei ehdi nauttia kun yrittää selviytyä seuraavaan hetkeen asti.

Se joka sanoo pahaa-aavistamattomalle yhden lapsen äidille kahden menevän siinä kuin yksi, valehtelee törkeästi.

Lähiömutsi-Hanne kirjoitti aikoinaan tekstin, joka pitäisi jakaa neuvolassa kaikille odottaville perheille. Teksti kuvaa täydellisesti sitä, kuinka vanhemmuus on pahimmillaan pohjatonta riittämättömyyttä ja taistelua kiellettyjä ajatuksia sekä epäonnistumisen tunteita vastaan.

Itsekin taisin joskus kirjoittaa että ”uupumuksen, epäreiluuden, avuttomuuden, epävarmuuden ja taidottomuuden tunne joka minut silloin valtaa, on niin voimakas että se vie järjen mennessään.”

valeäiti elämä helpottaa

Rypyt ehkä syvenee, mutta voitonmerkki se vaan vahvistuu.

Nyt, täältä autuuden päämajasta, voin kertoa teille että it todella gets better. Niin paljon parempaa on edessä. Teille rakkaille hajoaville, huutaville, itkeville ja väsyneille arjen figdet spinnereille lupaan, että ihan kohta helpottaa. Jaksat vain vielä hetken aikaa. Vaikka seuraavaan yöhön tai karkkipussiin.

Sillä yhtenä päivänä huomaat, että kaikki on mahtavaa. Kaksi lasta on yhtäkkiä enemmän ja parempaa kuin vain yksi.

Nyt tämä kaksikko on ihan parasta mitä voisi olla ja vajaan puolentoista vuoden ikäero näyttää parhaita puoliaan. Sisarukset touhuavat kaikkialla keskenään ja ottavat uudessa tilanteessa toisiaan kädestä kiinni.

Enää vuosiin ei ole tullut niitä hetkiä kun pohdin kotiin tullessa mitä jos vain kävelisin oven ohi, enkä menisikään kotiin?

Lasten kanssa pärjääminen ei enää vaadi yli-ihmisen voimia, joiden loputtua rojahdetaan itkuisena sänkyyn. Elämässä ei enää tarvitse niin kamalan paljon pärjätä, ja lapset ovat suurimman osan ajasta aika mahtavia pakkauksia jotka antavat reilusti enemmän kuin ottavat.

Ja vaikka kurjia vaiheita ja uusia ongelmia tulee jatkuvalla syötöllä vastaan, minun omat taitoni, voimavarani ja unipankkini kasvavat ja vahvistuvat, tehden jokaisesta haasteesta edellistä helpomman hoitaa.

Jukka-pojan sanon siis sinulle, rakas väsynyt äiti: Jaksa vielä hetken aikaa.

Lue myös:

Yksi sauna vähemmän on enemmän

Palaan siihen aikaisempaan cliffhangeriin, jossa kerroin että olemme taas vaihteeksi laittaneet pakkaa sekaisin tekemällä uusia, isojakin muutoksia. Kaiken takana on sauna.

Olemme aina sanoneet, ettei meille ehkä tarvita saunaa ollenkaan. Yhtäkkiä olimme rakentamassa niitä kaksi. Samoin olemme toki sanoneet, ettemme halua kodinhoitohuonetta, ainakaan missään nimessä jonnekin kolmen kerroksen päähän vaatekaapeista.

Kaikista eniten olemme kuitenkin aina toivoneet, että saisimme itsellemme hulppean master bedroomin: makuuhuoneen, jonka yhteydessä on vaatehuone sekä meidän ikioma kylppäri, johon ei muualta pääse. Tätä ei ollut aiemmin tulossa.

Sen sijaan oli tulossa se turha toinen sauna, valtava kylppäri kylpyammeineen ja koko perheen yhteinen kylppäri johon oli ängetty myös koko pyykkihuolto.

Asuntomessuilla huomasimme, että monesta talosta oli jätetty sauna kokonaan pois ja korvattu juuri master bedroom -ratkaisuilla. Sauna löytyi pihalta, kuten meillä. Päässä alkoi raksuttaa. Viimeisin katsomamme kohde meni meiltä jo kokonaan ohi, kun kuljimme käytäviä muiden perässä zombeina katseet maassa, neliöitä ynnäten. Onnistuisiko se jotenkin näin?

Illalla piirtelimme ajatuksiamme kökösti vanhojen pohjien päälle ja totesimme että on tässä järkeä. Muutosehdotukset menivät eteenpäin arkkitehdille ja seuraavaksi ne palautuvat sieltä varmaankin aika monta astetta parempina.

Hirveä duuni, mutta nyt just tuntuu siltä että tämä muutos kannattaa. Me saamme master bedroomimme, lapset saavat pienen kylpyammeen, koti saa sotkuhuoneen (KHH) jonne kaikki urheilu ym. harrastaminen saa mennä ja piharakennus saa itselleen ansaitsemansa huomion.

Alla meidän kökköpiirustukset ehdotetuista muutoksista.

valeäiti rakentaa

moderni puutalo moderni puutalo

Yläkerta rauhoitetaan nyt toden teolla nukkumiseen ja peseytymiseen, pyykkishow ja harrastehässäkät menevät alas ja pihasaunasta tulee luksuspaviljonki sittenkin.

Tavallaan isoja muutoksia, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Merkitys asumisen kannalta on kuitenkin aika suuri, toivon todella että hyvään suuntaan.

Asuntomessuista oli kuin olikin tänä vuonna meille ihan todellista hyötyä! Tämän suuren päätöksen lisäksi taisimme löytää itsellemme hyviä lattiaehdokkaita ja saatoimme tehdä myös lopullisia linjauksia keittiön ulkonäöstä.

Mitähän sitä ensi viikolla keksisi muuttaa?

Rakentamisen viha-rakkauslista juuri nyt

Asioita joita vihaan rakentamisessa

Maanalaiset asiat. Kuinka kallio kehtaa lohkeilla niin hitosti. Kuinka maa kehtaa olla erilaista eri kohdissa tonttia. Kuinka kaupungin putki kehtaa kulkea väärässä kohdassa meidän putkia ajatellen. Että vaihtoehtoja on kaksi, kumpikin ihan yhtä paskoja. Hintalappu 5-10.000€ ja aikataulu menee kuukaudella rikki.

Infra- ja lupa-asiat. Kun maalämpökaivoa pitäisi alkaa porata kahden tunnin päästä ja huomaamme pari pientä puuttuvaa asiaa: lupa poraukselle ja kolme kuutiota vettä. Ei siinä.

Muut random ongelmat, melkein joka päivä jotain. Ovea ei saa tuossa värissä. Ulkorappuset ei mahdu tuohon. Sisärappusia ei muuten kukaan ole vieläkään suunnitellut. Helsingin kaupungin hyväksymiä tietyn paloturvallisuusluokan autotallin ovia ei ole olemassa. Lasku X tulikin tuplasti aiottua isompana (no mikäpä ei).

Yksityiskohdat. Pitäisi valita ovipaneelin leveys, pistorasioiden muoto ja kattoon laitettavat valaisimet. Mutta kun ei kiinnosta. Kuka muka edes katsoo jotain rasioita tai kattoa? En edes yleensä huomaa mistä suunnasta kävelin johonkin taloon sisään.

Muiden mielipiteet. Sitten kun vihdoin muodostan mielipiteen niistä saamarin valoista, muut ovatkin eri mieltä (ja vielä hyvistä syistä).  Anna. Mulle. Spottitaivas.

Tuhannet päätökset ja niiden jatkuva pyörtäminen. Ei takkaa, massiivinen takka, takka tohon takka tähän eisaaaaaatana mä sytytän kohta itse itseni tuleen.

Valeäiti rakentaa tontti

Asioita joita rakastan rakentamisessa (ja joista kukaan ei kertonut!)

Ongelmien ratkominen nopein oivalluksin. Niitä hiton ongelmia tulee toki koko ajan. Mutta ne myös ratkotaan yllättävän nopeasti ja joskus jopa halvalla! Autotallin oven osalta arkkitehti keksi monen kuukauden pohtimisen jälkeen, että me voidaan tehdä piharakennuksesta se paloturvallinen osa. Ta-daa, ratkaistu! Se porauskin saatiin hoitumaan: lupa olikin ok ja porari toi vedet itse mukanaan. Kaikki ratkeaa!

Fiksut ihmiset. Kun törmäät vaikkapa HSY:n edustajaan, joka noin vain iloisesti ratkaisee sen vaikeimman eteen tulleen haasteen (se väärässä kohdassa kulkeva putki) ehdottamalla itse että hehän voivat tehdä meille oman putkiliitoksen. Hyvällä asenteella ja fiksulla idealla poistettiin meiltä 5-10.000€ lisäkustannus ja rakentaminen jatkui alle tunnissa.

Muutenkin olemme jo nyt törmänneet niiden kuuluisien rakennusalan mätämunien lisäksi paljon enemmän timantteihin. Ammattitaitoisiin, vastuuntuntoisiin ja rehteihin tekijöihin. Ei tämä ala pelkästään mätä ole!

Oppiminen. Tajuan, että ollaan päätetty jo tosi paljon ja tosi fiksusti, kuljettu jo tosi monta muotoilun mutkaa. Ymmärretään jo paljon valaistuksesta, keittiö alkaa olla toimiva paketti ja moni muiden pidemmällä olevien rakentajien kiroama käytännön ongelma on jo meidän papereilla mietitty. Uusia haasteita on toki tulossa mutta joka kierroksella ollaan fiksumpia!

Naapurit. On ihan mieletön onni ja luksus, että jo nyt pienen korttelimme ihmisissä on tyyppejä, joita halataan joka kerta kun nähdään ja joiden kanssa vaihdetaan jo ihan kaikkia elämän kuulumisia usein. Vähemmänkin tutut ovat valmiina auttamaan aina kun voivat ja vertaistukea, vinkkejä ja huumoria jaetaan päivittäin. Jos tämä on jo nyt näin kivaa, miten kivaa täällä onkaan sitten asua?

Edistyminen. Yhtäkkiä tänään oli se päivä, kun rakentamisen pelottavin, kallein ja suurin mörkö (kuiskaan sen: maatyöt) saatiin päätökseen. Vieläpä kehujen saattelemana! Kuulemma harvoin on maan alla työt näin pitkällä perustusvaiheessa. Että tähän voi sitten vain talon pykätä.

valeäiti rakentaa tontti

Jos tämä kuva ei teillä nyt ihan yhtä paljon ihastuta muutoksen valtava määrä, niin tässä tilanne kuukausi sitten aloituskokouksesta:

On siihen aika iso ja tasainen kuoppa saatu!

Seuraavaksi sitten perustushommiin ja taloa nostamaan. Luulen että edessä on taas aika paljon vihattavaa ja rakastettavaa, joten nämä listat saavat varmasti jatkoakin. Samalla aloitan “In bed with Valeäiti” -kuvasarjan, jossa minä asetun tulevalle sängylleni makaamaan aina kulloisenkin rakennusvaiheen sallimalla tavalla. Tässä ensimmäinen osa, enjoy!

valeäiti rakentaa tontti