Tietoa mainostajalle ›

Elokuu 2017: Kohta se on jo valmis (melkein)

Seuraa ammattimaisesti selostettua talon edistymistä.

In bed with Valeäiti 4.

Näyttää siltä, että talossamme on kohta harjakaisten aika. Se kuulostaa huonon sketsihahmon nimeltä, mutta ilmeisesti liittyy kuitenkin siihen että talossa on harja, katon harja. Eli katto, ja sehän se siellä jo melkein on! Oletan, että perinteeseen kuuluu jollain tavalla kossupullo sekä joku lahjottu kaupungin virkamies.

Viimeksi mainitulle ainakin voisi olla tarvetta, sillä pieni urhea talomme ei läpäissyt sille viime viikolla tehtyä runkokatselmusta. Kriittisistä paikoista (parin hassun tolpan välistä) puuttui eristettä ja gore texin tyyppistä kalvoa, jotka taistelevat talvisin kylmyyttä vastaan. Hupsistasaatana.

Mainittakoon, että yksi asentajaporukka heitettiin jo tätä ennen välissä pihalle ja tilalle tuli uudet ukot. Ihan kerralla ei hommia saatu oikein, mutta hyvällä sykkeellä niitä nyt korjaillaan.

Nyt kun mietin niin ehkä ihan hyvä, ettei virkamies ollut lahjottu. Olen antanut kertoa itselleni että ilman näitä nyt tehtäviä korjauksia talo olisi ollut oiva ehdokas hometaloksi.

Viimeisten parin viikon aikana talo on siis noussut ihan hurjaa vauhtia, puinen tolppa kerrallaan. Yhtäkkiä taivaalle kohosi jättimäisten tulitikkujen näköiset tolpat, joiden väleihin ilmestyi lisää tolppia (ammattimaisesti kuvattua, eikö?).

Parin päivän päästä niiden välissä oli lisää puuta, välipohjaksi sitä kai kutsuttiin. Taloon alkoi hahmottua seinien luurankoja, tulevia ikkuna-aukkoja. Tärkeintä mielestäni oli se, että pääsin ottamaan ensimmäisen In bed with Valeäiti kuvan tokasta kerroksesta, tulevan makkarin korkeuksista!

Viime päivinä taloon on ilmestynyt myös villaa. Hauskaa ekovillaa, joka on tehty kierrätyspaperista. Olin melko varma että kyseessä on viherpesty tuote, mutta niin vain sieltä meidän keittiön seinästä löytyi painettuna viestinä ainakin ”kl 13!” ja ”Salossa”.

Aidoista lehdistä, kotimaisista tuotteista me seinämme rakennamme.

Elokuussa tavaraa tuli tontille melkein päivittäin niin maan perkeleesti. Ikkunoita, villaa, terästolppia ja yksi katto. Talon palikat ei vaan mahtuneet enää minnekään, joten vuokrattiin kaupungilta pala katua. Sen olen aina halunnut tehdä.

Kuulitteko muuten että elokuussa vähän sateli? Jotain pientä myrskyä meibi? Se on kiva elementti kun tontti on täynnä puuta ja villaa.

In bed with Valeäiti 5.

Niin sanotusti v***ti villaa.

Niin sanotusti v***ti vettä.

In bed with Valeäiti 6. Ihan törkeän vaarallinen kuvauspäivä, sentti viereltäni lähti pudotus alimpaan mahdolliseen koloon.

Taloon tuli muutamassa viikossa siis (sata litraa vettä) runko, välipohja, kattotuolit, aluskate, sekä osa villoista ja tuulensuojalevyistä. Huh! Samalla viimeisteltiin sähkösuunnitelmia, sillä nyt niitä piuhoja aletaan laittaa jo lopullisille paikoilleen. Maatyöt saatiin kokonaan päätökseen ja kellariin ilmestyi valuvalmistelut (piuhaa, styroksia ja teräsverkkoa) sekä yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta yksi Kurasyöppö. Oh well.

Muuten, kun sanon näistä asioista että ollaan tehty jotain tarkoitan että Insinööri on tehnyt. Kaiken. Minä olen möhissyt sohvalla ja valittanut etten osaa enkä siis halua päättää kylppärin pistorasioiden paikkaa tai valojen värisävyjä.

Olen ollut sillä tavalla hyvä vaimo ja kiva rakennuskaveri. Näyttää se talo kuitenkin näinkin etenevän!

Ensi viikolla taloon tulee vielä peltikatto, ja kaikki seinät muuttuvat hetkellisesti sinisiksi tuulensuojalevystä. Parin viikon sisällä taloon myös lätkäistään ikkunat. Siitä ihan hetken päästä saadaankin jo laittaa kauniit mustat julkisivulaudat paikoilleen.

Toisin sanoen, parin viikon sisällä talomme näyttää ulkoa päin jo valmiilta. Kreisiä.

Lähden kossuostoksille.

Yksi sauna vähemmän on enemmän

Palaan siihen aikaisempaan cliffhangeriin, jossa kerroin että olemme taas vaihteeksi laittaneet pakkaa sekaisin tekemällä uusia, isojakin muutoksia. Kaiken takana on sauna.

Olemme aina sanoneet, ettei meille ehkä tarvita saunaa ollenkaan. Yhtäkkiä olimme rakentamassa niitä kaksi. Samoin olemme toki sanoneet, ettemme halua kodinhoitohuonetta, ainakaan missään nimessä jonnekin kolmen kerroksen päähän vaatekaapeista.

Kaikista eniten olemme kuitenkin aina toivoneet, että saisimme itsellemme hulppean master bedroomin: makuuhuoneen, jonka yhteydessä on vaatehuone sekä meidän ikioma kylppäri, johon ei muualta pääse. Tätä ei ollut aiemmin tulossa.

Sen sijaan oli tulossa se turha toinen sauna, valtava kylppäri kylpyammeineen ja koko perheen yhteinen kylppäri johon oli ängetty myös koko pyykkihuolto.

Asuntomessuilla huomasimme, että monesta talosta oli jätetty sauna kokonaan pois ja korvattu juuri master bedroom -ratkaisuilla. Sauna löytyi pihalta, kuten meillä. Päässä alkoi raksuttaa. Viimeisin katsomamme kohde meni meiltä jo kokonaan ohi, kun kuljimme käytäviä muiden perässä zombeina katseet maassa, neliöitä ynnäten. Onnistuisiko se jotenkin näin?

Illalla piirtelimme ajatuksiamme kökösti vanhojen pohjien päälle ja totesimme että on tässä järkeä. Muutosehdotukset menivät eteenpäin arkkitehdille ja seuraavaksi ne palautuvat sieltä varmaankin aika monta astetta parempina.

Hirveä duuni, mutta nyt just tuntuu siltä että tämä muutos kannattaa. Me saamme master bedroomimme, lapset saavat pienen kylpyammeen, koti saa sotkuhuoneen (KHH) jonne kaikki urheilu ym. harrastaminen saa mennä ja piharakennus saa itselleen ansaitsemansa huomion.

Alla meidän kökköpiirustukset ehdotetuista muutoksista.

valeäiti rakentaa

moderni puutalo moderni puutalo

Yläkerta rauhoitetaan nyt toden teolla nukkumiseen ja peseytymiseen, pyykkishow ja harrastehässäkät menevät alas ja pihasaunasta tulee luksuspaviljonki sittenkin.

Tavallaan isoja muutoksia, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Merkitys asumisen kannalta on kuitenkin aika suuri, toivon todella että hyvään suuntaan.

Asuntomessuista oli kuin olikin tänä vuonna meille ihan todellista hyötyä! Tämän suuren päätöksen lisäksi taisimme löytää itsellemme hyviä lattiaehdokkaita ja saatoimme tehdä myös lopullisia linjauksia keittiön ulkonäöstä.

Mitähän sitä ensi viikolla keksisi muuttaa?

Kaikkea sitä kuuleekin!

Käytiin loman viimeisenä päivänä vesipuistossa.

Voitteko uskoa, miten jollekin perheelle siellä kävi?

Ne meni koko porukka sellaiseen hienoon vesiliukumäkeen, jonka ilmoitettiin olevan ok yli neljävuotiaille. Ihan ohjeiden mukaan menivät niin että aikuinen aina ensin ja perässä lapsi.

Perheen äiti meni ensin. Vesiliukumäki oli pitkä ja ihan sairaan hurja vaikka meni istuen. Sitä äitiä kuulemma pelotti vähän itseänsäkin matkalla ja se mietti että oh shit, tulipa valittua vähän liian hurja liukumäki, mitenhän lapset pärjää. Ja että miten ne täällä ulkomailla päästäkin näin pienet lapset näin hurjiin mäkiin.

Sinne korkeuksiin ei tietysti auttanut varoittavia sanoja huudella kun seuraava, se viisivuotias, oli jo tulossa alas. Eikä ne olisi kuulleetkaan.

Äiti nosti napaan valahtaneen yläosansa vahdin harmiksi ylös ja jäi odottamaan poikaansa.

No tiedättekö, voitteko uskoa, sille pojalle oli käynyt sitten niin että se oli siellä ylhäällä odottanut omaa vuoroaan iloisesti tanssahdellen. Jotenkin ihan ihmeellisesti siinä sitten pääsi käymään niin että se oli sitten kompuroinut siinä tanssiessaan suoraan siihen liukumäkeen – ja kaatunut siihen sitten mahalleen.

Tietäähän sen mitä käy kun liukkaaseen mäkeen kaatuu. Se tuli sitten naama edellä sen mäen se poika.

Ylhäällä odotellut lapsen isä oli kuulemma vain todennut jonossa kauhistelleille että o-ou.

Alhaalla se nyt vähän paremmin puettu äiti oli sitten vain kuunnellut, kuinka putkesta tulee ihan kauhea huuto ja lopulta sieltä sitten oli putkahtanut oma poika mahallaan, naama edellä ja kauhua silmissä.

Se poika oli kyllä kuulemma hetken jälkeen ollut sit taas ihan ok eikä ”se mäki ole nyt enää koko ajan mielessä”. Ostivat sitten muistoksi paidan, jossa kerrotaan että hän selviytyi (tosin eri mäestä kuin siitä traumamäestä, mutta siihenkin ne sitten lopulta meni ja siitäkin se ihan hienosti kuulemma selviytyi eli paita on ihan oikeassa).

Aikamoinen liukumäki ja aikamoinen perhe.

Kuvan poika ei liity tapaukseen (eipä)