Tietoa mainostajalle ›

Viisi lastani

Perheessämme on kolme uutta lasta, jotka ovat liittyneet perheeseemme osana lähiöpakettia. Tai no, joskus uusia lapsia on kolme, joskus yksi, joskus viisi. Taloyhtiössämme on yli kymmenen suunnilleen Ykkösen ja Kakkosen ikäistä lasta, joista peräti neljä ekaluokkalaisia tyttöjä. Aikamoinen jättipotti uusia ystäviä yhdessä talossa!

Ensimmäisinä viikkoina moikkailimme muita ujosti pihalla. Seuraavina aloimme tavata sattumalta iltaisin taloyhtiön leikkipaikoissa. Lopulta puolen vuoden tutustumisen aikana olemme siirtyneet ns. kaikki samaa laumaa -moodiin, jossa ovet käy tiuhaan ja kengät unohtuvat vääriin koteihin. Tänään ovikello soi kahdesti ruoanlaiton aikana, ja lopulta sohvalla istui viisi lasta räkättämässä jollekin leffalle. Melko ihanaa.

Myös paikoin melko rasittavaa, jos ihan rehellisiä ollaan. Uusien kavereiden myötä säädön määrä kun ei ainakaan ole vähentynyt.

Keskellä oleva ihanus kestitsee meidän lapsia harva se päivä.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ei nyt ensinnäkään käy lapsiltakaan aina ihan kivutta, ja tässä viime kuukausien aikana ollaan saatu toimia sekä amorina että erotuomarina kun lapset ovat hakeneet uuden ystävyytensä muotoja. Ensin ei millään keksitty mitään yhteistä tekemistä, sitten unohdettiin yksi kaveri toisen hinnalla, lopussa laastaroitiin milloin kenenkin polvea kun pyöräleikit kävi liian kuumana.

Nyt kun kaikki ovat keskenään kavereita, kärsimme pienestä runsaudenpulasta. Useana päivänä viikossa lastenhuoneessa heitellään leluja koko korttelin voimin ja ruokapöydän ympäriltä löytyykin yhtäkkiä seitsemän nälkäistä suuta. Voinksmä tulla teille syömään on muuten yllättävän yleinen kysymys, ja siihen on vaikea vastata et. Onneksi olemme tajunneet siirtyä eineksiin ja puolivalmisteisiin.

Omalla tavallaan tämä on mitä suurinta luksusta. Lapset viihtyvät vihdoinkin hyvin keskenään ja ne saa helposti ulos. Arkeemme on ilmestynyt yllättävää vapaa-aikaa aikuisille ja hurjasti touhua lapsille! On päiviä, jolloin meidän lapset menee moneksi tunniksi alakertaan touhuamaan, ja kauppareissuja joihin ei tarvitsekaan ottaa lasta mukaan kun voi vain laittaa seuraavan rapun naapurille viestin että katsotko meidänkin likkaa siinä samalla.

Toisaalta välillä tuntuu, että oma rauha on liian kortilla.Viisi lasta on aika paljon enemmän sotkua, ääntä ja meininkiä kuin kaksi. Vaativa työ, talokaaoksen haasteet ja huonosti nukuttu yö saavat joskus huokaisemaan syvään kun ovikello kilahtaa. Viimeisen parin viikon aikana huomasin pari kertaa ajattelevani ei taas, voidaanko olla vain meidän perheen kesken.

Sittenhän sen tajusin. Voin myös sanoa sen ääneen!

Kuvassa näkyvän parturin vaimo on kestinnyt meidän lapsi melko monta (kymmentä) kertaa.

On ihan ok sanoa että nyt ei sovi, tuletko vaikka huomenna uudestaan. Tai kertoa että tänään ei riitä kaikille ruoka, menkää omiin koteihinne syömään. Muistuttaa, että leikit siivotaan lopuksi ja komentaa kaikkia lopettamaan se sohvalla riehuminen.

Kesti kumman kauan tajuta, että (ei enää niin) vieraita lapsiakin voi ja pitää komentaa. Että on ok sanoa että nyt on muiden aika mennä omiin koteihin. Heti kun sen tajusi, helpotti. Meillä on edelleen lupa ja syy vaalia omaa rauhaamme ja vetää rajoja. Kaverit ei häviä mihinkään, elleivät sitten sinne omiin koteihinsa (mieluiten meidän vekaroiden kanssa).

Vaikka melko erakkoja omalla tavallamme olemmekin ja tämä yhteisöllinen elämä on siksi paikoittain vähän rankkaa, en enää mistään hinnasta vaihtaisi tätä tilannetta siihen Töölön umpioon, jossa emme puolentoista vuodenkaan aikana saaneet puhuttua kuin yhden perheen kanssa.

Jos joku siellä naapureista luki tämän niin terveisiä: tänne ovat teidänkin lapset tervetulleita aina. Paitsi silloin kun sanon ettei nyt sovi.

Sama pätekööt myös toisin päin!