Tietoa mainostajalle ›

Maailma on epäreilu, mutta voimme korjata sen


Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi ja Suomen Blogimedia

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet tiukkoja kaltaiselleni sinisilmälle, joka uskoo ihmisen hyvyyteen. On ollut Barcelona, Turku ja juuri niitä ennen vuoden pysäyttävin palaveri.

Siellä opin että kamalien hyökkäysten lisäksi maailmassamme tapahtuu joka päivä ihan arkisesti sellaista jota en voi ymmärtää, vaikka kuinka yritän. Palaverissa näin myös tämän videon.

Hän on niin kypsä, valmiin näköinen uuteen rooliinsa. Tavallaan vatsansa kanssa ihan aikuisen näköinen. Sitten kasvoilla välähtää ilme, jonka tunnistan omasta lapsestani. Välillä päähän välähtää absurdi ajatus tuo mekko on kyllä hieno. Sitten muistan taas ettei sitä mekkoa kuuluisi olla olemassakaan. Fridah on melkein 13 ja synnyttää pian.

Ihan. Hiton. Karmeaa.

Plan International pyysi Paola Suhosen suunnittelemaan koon 130 äitiysvaatemalliston, jotta ihmiset heräisivät lapsiäitiyteen. Siis lapsi saa lapsen, vaikkapa 13-vuotiaana.

Miten voi muka 13-vuotias saada lapsen? Miten se on edes fyysisesti mahdollista, selviytyykö hän synnytyksestä hengissä? Ei aina. Voiko hänellä olla enää mitään järkevää tulevaisuutta sen jälkeen, kun koulunkäynti päättyy eikä tukiverkkoa enää ole? Yleensä ei.

Maailma on niin törkeän epäoikeudenmukainen paikka, että suuressa osassa palloamme surkeat kortit on jaettu jo sillä hetkellä kun Y-kromosomi jättää tulematta. Että ihan vain tytöksi syntyminen on paha virhe, joka oikeuttaa uskomattoman huonon kohtelun, hylkäämisen, pahoinpitelyn ja lapsiäitiyden.

valeaiti plan international miksi

Jos olet lukenut Valeäitiä pidempään, tiedät että tyttöjen asema on aina ollut lähellä sydäntäni. Rakastan jakaa #bosslady sanomaa, puskea kaikkia naisia rohkeasti pyytämään lisää palkkaa, puhumaan kovempaa ja sanomaan “ei”. Olen puhunut paljon sukupuolten välisestä tasa-arvosta mutta pysynyt aiheissa tiukasti Suomen sinänsä erinomaisessa olosuhteissa, ihan tietoisesti.

On ollut vähän liian vaikeaa ajatella, että oman tyttäreni vastinpari muualla maailmassa elää niin kamalaa elämää, etten minä oikein haluaisi edes nähdä kuvia siitä.

Tulevina kuukausina silmäni avataan kertaheitolla. Olen saanut kunnian toimia Salamatkustajan Sadun ja Mamma Rimpuilee Lauran kanssa Tyttöjen oikeuksien tukijana Plan International Suomelle. Tulen kertomaan teille syvällisemmin mitä Plan tekee ja miksi.

plan international toiminta

Tehtävä on raskas, mutta merkityksellinen. Tai oikeastaan minun tehtäväni on naurettavan kevyt: kirjoitan mitä opin ja miltä se minusta tuntuu ja toivon sillä saavani teidät mukaan vaikuttamaan. Raskaan siitä tekee se, että en voi enää olla näkemättä sitä kurjuutta, jota muut kohtaavat: köyhyyttä, väkivaltaa, toivottomuutta. Lapsiäitiys on taakkana äärettömän paljon raskaampi kuin mitä minä hyväosainen voisin koskaan joutua kokemaan.

Siksi tämä toisaalta on niin merkityksellistä. Yhdessä me voimme ihan oikeasti tehdä ihmeitä.

Olen aivan äärimmäisen kiitollinen, että saan kantaa oman korteni tähän kekoon tavalla, joka minulta onnistuu. Sillä minusta ei todella olisi Planin työntekijöiden hommaan.

Minä en voisi matkustaa maailman syrjäisimmille seutujen kurjimpiin yhteisöihin ja yrittää auttaa maailman heikoimmassa asemassa olevia, köyhien perheiden tyttöjä. Minusta ei olisi kertomaan aikuisille ihmisille että tyttöjen paikka on koulussa, ei avioliitossa; valistamaan lapsia että seksiin ei ole pakko suostua tai jos on (usein on) niin ehkäisyä on käytettävä.

Minusta ei olisi seisomaan kilometrien mittaisen koulutien varrella ja vahtia, ettei 12-vuotiasta raiskata pimeän koulumatkan aikana.

valeaiti plan international miksi
Meistä harva pystyy tekemään välitöntä hyvää, auttamaan paikan päällä. Onneksi on muita tapoja auttaa, vaikkapa Planin kautta.

Plan saa paljon aikaan. Järjestö esimerkiksi poistuu joskus kohteista, joihin on mennyt auttamaan, koska työ on tullut tehdyksi. Tyttöjen olot ovat parantuneet, pojatkin ovat turvassa ja kylän virallinen silpoja ei ole pelkästään jäänyt eläkkeelle vaan on alkanut valistaa muitakin kyliä toimenpiteen vaarallisuudesta. (Lisää tuloksia toiminnasta löydät täältä.)

Planin kaltaisten järjestöjen ansiosta minä ja muutkin silmänsä ummistajat voivat auttaa. Rahalla, ehkä myös ajalla jos siltä tuntuu.

valeaiti plan international

Miten voit auttaa?

Kaikista helpoin ja juuri nyt tehtävä apu on tekstarilahjoitus: Lähetä tästä heti viesti PLAN15 numeroon 16499 ja 15€ kilahtaa avustuskassaan.

Voit myös lahjoittaa verkossa itse valitsemasi summan, liittyä kuukausilahjoittajaksi, auttaa vapaaehtoisena tai ryhtyä kummiksi.

Minä aion liittyä kummiksi, ja siitä kerron seuraavassa tekstissä lisää. Sen sanon kuitenkin jo nyt, että toisin kuin usein pelätään, kummius ei velvoita mihinkään. Tämä yllätti minut, sillä olin ajatellut sen olevan todellisten Äiti Ammojen hommaa. Kummin ei kuitenkaan ole pakko rustata kirjeitä mustekynä sauhuten tai askarrella lunta.

Kivoja bonuksia kummilapselle lähetetyt terveiset tietysti ovat, ja samalla voi opettaa omille lapsille paljon arvokkaita asioita kun kertoo miksi tälläistä tervehdystä lähetetään. Ainoa mitä kummius velvoittaa, on minimissään 30€ kuukausilahjoituksen. Sillä rahalla autat keskimäärin kummilapsen lisäksi yhdeksää muuta yhteisön lasta.

Kolmekymppiä kuussa tarkoittaa siis kymmentä paremman toivon lasta. Tätä mietin seuraavalla kerralla kun aion ostaa taas yhden huulipunan.

Jos sinulla on mahdollisuus lahjoittaa rahaa tai ryhtyä kummiksi, tee se. Jos rahaa ei ole jaettavaksi, voit antaa aikaasi vapaaehtoistyöhön. Jos ajastakin on tiukkaa, auta levittämään viestiä: jaa, tykkää, huomaa Planin kampanjat. Kaikki apu auttaa tekemään hyvää, kuten tukemaan Fridahin kaltaisia tuoreita äitejä ja estämään uusien lapsiäitien synnyn.

JOKAISELLA TYTÖLLÄ ON OIKEUS PÄÄTTÄÄ, HALUAAKO HÄN MENNÄ NAIMISIIN JA PERUSTAA PERHEEN – JA MILLOIN SE TAPAHTUU -Plan International.

Miksi lahjoittaa Plan Internationalille?

  • 75% saaduista lahjoituksista menee suoraan avustustyöhön, tutkitusti. Järjestö auditoidaan useita kertoja vuodessa. (Ks. Usein kysytyt kysymykset) Loput 25% menee Planin toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen; ylläpitokustannuksiin, viestintään, varainhankintaan jne.
  • Järjestö ei ole sidoksissa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen tahoon
  • Plan menee sinne minne muut eivät mene: alueille, joissa muut järjestöt eivät ehkä ole edes käyneet. Planin kohderyhmää ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.

Lahjoitustavat:

Lue myös:

Tekstin kuvat Meeri Koutaniemi for Plan International Suomi

Isoja ajatuksia rullaportaissa 

Poika seisoo edessäni rullaportaissa. Jalassa ehkä koon 31 tennarit, päälle laskeutuu ihan oikean kokoiset lasten housut. Puhtaat ja trendikkäät. Päällä pehmeä huppari, kaulassa yllättävän raskaan oloinen hopeakoru. Paksu, vähän kihara tukka johon on tehty trimmerillä kaksi raitaa sivuun. Hätkähdän omista ajatuksistani. Hetkinen, hänhän seisoo siinä ihan yksin.

Onko hän sittenkin aikuinen? Ehkä lyhytkasvuinen? Katseeni liikkuu rullaportaan kaiteeseen nojaavaan käteen. Ei, kyllä tämä on lapsi. Ehkä viisivuotias, voi olla jo kuusikin. Vielä pulleat sormet nypeltävät ympäristöään tutulla tavalla omaa ihoa ja rullaportasta tunnustellen. Kerää kaikki pöpöt, mietin. Hänkin minun laillani selvästi ajatuksissaan, poika toimii vielä lapsenomaisesti pöpöistä ja muusta maailmasta välittämättä. Miettii jotakin ihan omaansa. Aivan selvästi lapsi.

Pieni vaihtaa asentoa vähän kyllästyneen näköisenä ja alan katsella ympärilleni. Kenen kanssa hän on? Ei kai yksin? Vaikka poika on siisti ja selvästi kokenut näissä rullaportaissa, ei noin pieni voi olla yksin Kampissa. Viisi askelta ylempänä poikaakin kyllästyneemmän oloinen aikuinen mies katsahtaa taaksepäin.

Raskaampaa hopeakorua kantava pää kääntyy takaisin omaan tylsyyteensä. Katseensa sivusi minua alle sekunnin ja poikaa ei ollenkaan, mutta ymmärrän. Isä.

Rullaportaat päättyy ja isä näyttää hetken siltä että aikoo varmistaa miten poika pääsee portaista pois. Hän ei kuitenkaan jaksa kääntää päätä kokonaan. Näen heti itseni samassa tilanteessa. No ni, valmiina. Än, yy, tee – rakas, keskity – nyt. Pienet sormet pitää meidän perheessä herättää poistumaan turvallisesti.

Edelläni portaista poistuva poika pärjää itse, on selvästi tehnyt niin kymmeniä kertoja.

En voi itselleni mitään, isän välinpitämättömyys pakottaa tarkistamaan. Seuraan tyyppejä. Isä ylittää Kampin metroasemaa reunustavat kolme bussikaistaa kertaakaan puhumatta, katse edelleen tylsistyneenä määränpäähäänsä lukittuna. Poika lompsii perässä sivuilleen katsomatta.

Bussi toisensa jälkeen kääntyy renkaitaan vasten niiaten pysäkeille, eivät onneksi yksikään samaan tahtiin kaksikon kanssa. Isä katoaa jonnekin Autotaloon, poika jää hetkeksi pyörimään katulampun tolpan ympärille. Lapsi löytää leikkipaikan vaikka keskeltä kaupunkia.

Juuri ennen kuin päätän lähteä pojan luo ja varmistaa, että hän todella on tuon aikuisen seurassa, poika lysähtää pois leikistään kuin olisi muistanut oman todellisuutensa, ja astuu isänsä perään Kelan ovesta.

Palaan taas omaan reittiin ja päässä surraa. Ei kai tämä nyt ollut ihan ok. Miten noin pieni voi olla noin yksin? 

Hänen elämässään ei ainakaan tämä aamuna ollut lainkaan iloa, leikkiä, tunneta. Harmaata asiointia vain välinpitämättömän aikuisen kanssa. 
Onko heillä elämässä suuria vaikeuksia vai olivatko he riidelleet? Ei lapselle vedetä mykkäkoulua. Oliko tämä väläys huonosta vanhemmuudesta vai olemattomasta isäsuhteesta? Mikä saa kohtelemaan pientä lasta kuin ilmaa, tarpeetonta taakkaa joka nyt vain seuraa mukana?

Minun lapseni ovat hemmoteltuja, he saavat leikkiä aamusta iltaan. Voiko tuohon poikaan enää liimata lapsen intoa vai onko se jo mennyt? Kutittaakohan häntä koskaan kukaan iltaisin mahasta?
Hemmetti että voikin yksi random kohtaaminen pysäyttää. Istun omaan bussiini. Yritän kaivaa oudolla tavalla masentavasta episodista jonkin opetuksen. 

Päätän opettaa lapsilleni kykyä nähdä oman maailmansa yli; empatiaa, jolla erilaisten perheiden elämää voisi ymmärtää sekä sellaista kiukkua, jolla maailman epäoikeudenmukaisuutta saadaan vähennettyä. 

Käykö teille koskaan näin, että joku ihan pieni ja ehkä olematon asia saa ajatukset pyörimään ihan hulluna? 

Ehkä tuijotan jatkossa vain kännykkää niin kuin yleensä.