Tietoa mainostajalle ›

Kun en voittanut ja se oli juuri hyvä niin

Ei osunut voitto kohdille perjantain The Blog Awards Finlandissa. Nyt pitäisi heti ekana sanoa että hyvälle hävisin ja oli kunnia olla ehdolla, mutta jos ihan totta puhutaan, nämä fiilikset on pitänyt hakea vähän pidemmän kaavan kautta. Perjantaina olin ihan rehellisesti todella pettynyt. Gaalan valoloiste peitti hyvin allensa minun kirvelevät fiilikset kun silmäkulmassa nyki joku kummallinen iso möntti.

Hymyilin urheasti ja taputin voittajalle. Kun seuraavaa kategoriaa jo juhlittiin, minun päässäni soi.

Olen aivan paska, lopetan koko bloggaamisen, miksi edes ajattelin että olisi mahdollisuudet?

Ei sillä etteivätkö kilpakumppanit olisi kummatkin ansainneet voittonsa. Palkittu voittaja Tuure tekee aivan mieletöntä työtä omalla Tube-kanavallaan. Tuure on todellakin keskustelunherättäjä, rohkea, lahjakas ja sinnikäs Ja vielä niin nuori, ihana tyyppi! Isot onnittelut vielä kerran Tuurelle!

Sitten oli Eino, joka olisi myös ansainnut palkinnon. Eino nostaa jatkuvasti tapetille asioita, joihin minä en uskalla edes koskea. Alustaa, monimuotoistaa ja rakentaa taitavalla kynällään keskustelua joka vie yhteiskuntaamme parempaan suuntaan. Lisäksi on vielä komea ja ihana, todellakin olisi voittonsa hänkin ansainnut!

Oikeastaan, en ole ihan varma olenko vieläkään edes vakuuttunut siitä että juuri minä ansaitsin päästä edes finalistiksi näiden kahden rinnalle.

Kaiken lisäksi olin aidosti aivan naurettavan onnellinen jokaisen perjantaina voittaneen puolesta. Mamman voittaessa perhekategoriassa musta tuntui että tässä oli kaikki mitä tarvitsin. Kun Laura piti kiitospuhettaan, minä itkin onnesta kuin pieni vauva ja mietin että ei mun tarvitse enää edes itse voittaa.

Sillä tavalla taitava olen että osasin silti pettyä muutamaa minuuttia myöhemmin.

Ihan jouduin aidosti nieleskelemään uusia kyyneleitä. Reaktio oli itsellenikin yllättävä kunnes keksin miksi.

Olin pitänyt mahdollista voittoa pelastusveneenä, joka antaisi luottoa blogihommiin. Ajattelin palkinnon kertovan että riitän. Sillä olen tässä syksyllä ihan todella, todella paljon kipuillut Valeäidin kanssa, kokenut valtavaa riittämättömyyden ja huonouden tunnetta.

Eikä tässäkään ole mitään järkeä, koska koko vuosi on ollut ihan mieletön! Blogin muuttaminen omalle domainille oli mulle iso juttu, olen päässyt mukaan aivan mielettömiin yhteistöihin, saanut yhden podcast-kauden menestyksellisesti ulos ja olen ollut paljon enemmän mukana koko alan kehittämisessä. Tämä on monella tavalla ollut käänteen tekevä vuosi.

Mutta sitten on se saakelin Google Analytics, joka romuttaa kaiken. Luvut ovat blogimuuton jälkeen näyttäneet huonoilta. Huonoilta mihin verrattuna? Niin no, en tiedä. Verrattuna muihin, lupauksiin, fiiliksiin tai omiin odotuksiini kai. Joka kerta kun avaan sen pirun käppyräkoneen, tuntuu että kaikki viivat osoittavat alaspäin.

Katson käyriä ja mietin miksi. Mitä teen väärin? Onko tässä järkeä, miksi vielä edes yritän? Onko minulla tähän aikaa, onko mulla oikeaa tahtoa ja kunnianhimoa, onko edes osaamista – olenko riittävä?

No voi herranjestas sentään.

Olen huomaamattani pudonnut syvälle tavoitteellisuuden kuoppaan. Mikä pahinta, olen luonut sen kuopan ihan itse, sitä ei kukaan ole minulta vaatinut eikä tule koskaan vaatimaan. Tämä ei ole päivätyöni, tämä ei ole minuuteni mittari, luvut eivät ole osoitus arvostani muille eivätkä merkki muiden rakkaudesta tai sen puutteesta.

Tämä on rakas harrastus, jolle löydän aikaa koska haluan, ei siksi että olisi pakko.

Joten miksi helvetissä mun pitäisi edes kilpailla jotain lukuja vastaan?

Kaksi yötä nukuttuani aloin puskea takaisin valoisimpiin väreihin. Nyt muistan taas, missä olen ja mitä teen. Heräsin takaisin siihen totuuteen että on todellakin äärettömän suuri kunnia että pääsin ehdolle. Että minut valittiin tuhansien joukosta kolmen kovan joukkoon. Huh! Tästä maailman isoin kiitos teille, jotka minua ehdotitte sekä tuomaristolle joka tarttui ehdotukseen.

En saanut palkintoa mutta sain herätyksen. Muistutuksen siitä miksi tätä teen ja miten paljon tätä rakastan. Jos olisinkin voittanut, olisin mennyt tässä tavoitekuopassani vielä paljon syvemmälle. Onneksi en voittanut, pysyy joku roti tässä!

Olen todella kiitollinen että saan jo kuudetta vuotta kirjoittaa tätä blogia, ja että joku on sitä joskus lukenut. Olen todella, todella kiitollinen ja iloinen teistä kaikista; jokaisesta lukijasta, jokaisesta sivun klikkauksesta joka piirtyy sinne Analyticsin käppyröihin.

(Silti, laitan nyt kyllä sen Analyticsin vähäksi aikaa kiinni. Meidän suhteemme ei taida olla terveellä pohjalla.)

Hyvässä työpaikassa saa olla rikki

Tämän jutun ilmestyessä pauhaamme työkavereiden kanssa Pecha Kuchaa läpi, eli kerromme itsestämme kukin vuorollamme tarkkaan määritetyllä esityksellä. Esityksessä tulee olla 10 sivua, joista jokaisessa on vain kuvia, ei tekstiä lainkaan. Sivut vaihtuvat automaattisesti 15 sekunnin välein ja näissä 150 sekunnissa kerromme itsestämme kaiken mitä huvittaa kertoa.

Hauskaa!

Jos on hauskalla tuulella.

Kun tein omaa esitystäni, olo oli pitkästä aikaa tosi kurja. Huulet olivat vähän tunnottomat, poskia punotti ja päätä särki. Oli vaikea saada mitään aikaan. Vitutti ilman syytä. Olisin halunnut kertoa itsestäni jotain hauskaa, kiinnostavaa ja uutta. Sen sijaan tungin esityksen täyteen kuvia perheestäni, talosta ja lenkkipoluista. Ärsytti enemmän, otin hörpyn vettä ja leikin ihan muina Sanneina että se on viinii.

Eipä auttanut, tietenkään. Tähän auttaisi vain lenkki. Edelleen veri kohisi kasvoissa liikaa ja olo oli outo. Ensikertalainen voisi pelästyä kihelmöivästä tunteesta huulillaan ja omituisesta rauhattomuudesta joka päätyy lasittuneisiin silmiin.

Itsehän olen jo kokenut konkari, joten tiesin: Sympaattinen hermostoni käy ylikierroksilla. On aika relata, vähentää jostain, ettei väsy isosti. Nyt on vähän liikaa synttäreitä, podcasteja, työjuttuja, kylkiluita (mainitsinko että mursin sen viikko sitten? Hauskaa!) ja veroasioita.

Purin tunnotonta huultani ja jatkoin hommia. Keksin väkisin kivoja juttuja omasta elämästäni, kunnes tajusin että tässähän piti kertoa kuka minä olen. Tein kahdeksanneksi kohdaksi esitystä tämän:

Tästähän mun pitää kertoa. Että vaikka rakastan esiintyä, urheilla ja touhuta, olen myös aikamoinen herkkis, jolle kaikki on joskus vähän liikaa. Sitä ei tarvitse pelätä, eikä kavahtaa, mutta se on hyvä tietää. Saatan joskus sanoa

”Sori nyt en pysty, karmea olo. Pakko olla vähän aikaa ihan yksin”

enkä tarkoita sillä mitään pahaa. Silloin sitten vain olen hetken yksin ja möllötän. Kyllä se siitä. Tämän kaiken toki tietääkin jo moni töissä, koska me puhumme tosi paljon itsestämme ja fiiliksistämme. Osa avoimemmin kuin toiset, mutta kaikki kuitenkin ihan ihmisinä töihin saapuen. Meillä ei tapaa toimistossa kenenkään työminää vaan ihan minäminän siellä saa kohdata.

SE ON NIIN IHANAA että nyt oli pakko kirjoittaa isoilla kirjaimilla.

On mieletön ilo ja kunnia onkaan olla töissä paikassa, jossa voi sanoa ettei jaksa ja jossa tämän kaltaisen esityksen voi näyttää. On hienoa kuulla toisen kuumista kaupunkireissuista ja nauraa toisen kanssa pitkän avioliiton käänteille. Päiviimme mahtuu murheita lapsen päiväkotipäivästä tai koomisia tarinoita matkustamisesta sinne kaiken duunihässäkän sekaan.

Olen siis eksynyt täydelliseen työpaikkaan. Ainakin Maaret Kallion kuvauksen mukaan:

”Hyvässä työpaikassa ihminen saa olla olemassa kokonaisuutena: murheineen ja virheineen, mutta myös osaamisineen ja voimineen. Yksityisyydestä ei silti tarvitse luopua.”

Amen. Vitsi sellainen työpaikka on hyvä.

Kaikkien aikojen TOP20 Valeäiti jutut!

Kaivelin blogin muuton aikoihin Google Analyticsista tiedon kaikkien aikojen luetuimmista teksteistä. Lista oli osittain vähän yllättävä, mutta kaikin puolin kuitenkin jotenkin niin kuvaava että halusin laittaa sen myös tänne.

TOP20 sisältää arjen vinkkejä, murheiden jakamista, keskustelun avaamista. Sitä kaikkea Valeäiti kai onkin, kohta jo kuuden vuoden ajan.

 

Valeäidin TOP20 luetuinta tekstiä kautta aikain*:

*tai siis toukokuuhun 2017 mennessä. Siitä asti tämä teksti on roikkunut luonnoksissa.
  1. Unikouluohjeet En nyt sano että näillä aina toimii, mutta kyllä näillä aina toimii. Kokeile.
  2. Kantoreppuvertailu: manduca vs tula Klassikko. Edelleen seison sanojen takana, vaikka kantamisesta jo hyvä tovi onkin.
  3. Tonttipäiväkirja (kategorian pääsivu) Ah, rakentamisen ilot ja murheet. Näitähän on kiva seurata kun ei itse tarvitse osallistua, eikö?
  4. Valeäidin nauhoitukset (kategorian pääsivu) No hei huippua! Toinen kausi tulossa ihan just kohta!
  5. Hirviö sisälläni Ei niin kiva mutta tärkeä teksti siitä, miten lapsiin joskus menee hermot ja miksi siihen ei osaa suhtautua hyvin.
  6. Löisinkö? Kappas, sama teema. FYI: en.
  7. Ujo lapsi on fiksu Herkkislapset valikoivat.
  8. Lapsiperheen paras loma – kaikki vinkit Italiasta Ah ja voi, Italia! On parhaita lomia, mene!
  9. 20+1 lausetta joita miehille ei sanota Pitäisi tehdä tälle jatko-osa, koska lauseita kuuluu joka viikko lisää..
  10. Olen rikas ja se nolottaa – miksi? Nolottaa vähän vieläkin. Jos mun rahat kiinnostelee, tsekkaa myös aiheesta tehty Podijakso Salamatkustajan kanssa!
  11. Vaiennettu äidinvaisto Kertomus siitä, kuinka en uskonut itseäni ja lapsella oli turhaan puoli vuotta vatsan väänteitä maitoallergian takia.
  12. Mitä jätin kertomatta Kertomus siitä, kun masennuin.
  13. The niksiketju, parhaat vinkit jakoon No tällekin todellakin pitäisi tehdä jatko-osa, aivan mahtavia vinkkejä!
  14. Makaroni-martta Tarinoita ja tunnustuksia keittiöstä ja todella monta hyvää arkireseptiä teiltä, kiitos!
  15. Odotahan vain… kohta tulee jotain mahtavaa! Lohdutus kaikille pienten lasten kanssa väsyville.
  16. Pysyisitkö sinä raskauden aikana timminä? No en minäkään. Tässä avautumista siitä miten sitä kehdataan silti odottaa.
  17. Rikas, rakas, raskas elämä Vaihteeksi avautumista ruuhkavuosista ja sen aiheuttamasta ärsyketulvasta.
  18. Hiljaa hyvä tulee Hiljaiset lapset for the win!
  19. Minä en suojele sinua kaikelta Kertomus siitä miten pienen poikani jalka murtui. Voi snif.
  20. It gets better – äitiversio Melkein sama kuin kohta 15, koska eihän tätä voi olla liikaa kertomatta – asiat todella helpottuu!

Siinä se, aimo lataus synkkää ruuhkavuosiavautumista mustiin syksyiltoihin! Enjoy!

PS. Muistathan että voit äänestää minua yleisön suosikiksi The Blog Awards Finlandissa, se tapahtuu tästä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan hotelliyö Hilton Helsinki Strandissa ja liput TBAF 2017 -gaalaan kahdelle. Majoittuminen sisältää runsaan aamiaisen, kuntosalin ja allasosaston käytön sekä illallisen kahdelle ravintola Brossa.

Tässä kuussa tuomaristo sitten päättää, olisinko minä peräti Vuoden Keskustelunherättäjä. Iiks.