Tietoa mainostajalle ›

”Sitten kun perunat on kypsiä”

8 Permalink

Vietimme itsenäisyyspäivän Mukkilassa, Insinöörin vanhempien luona. Kuten aina, juhlissa oli summittainen alkamisaika ja löyhä vieraslista. Ne tulevat ketkä pääsevät ja yleensä vielä vähän päälle. Nämäkin juhlat kestivät suunnilleen kahdesta (ensimmäiset tulivat toki jo puolelta) noin kuuteen (viimeiset lähtivät toki yhdeksältä) ja taas kaikkea ruokaa jäi valtavasti yli.

Aluksi joimme glögit kauniisti valaistussa navetassa, esittelimme tämänkertaisen sekalaisen seurueen toinen toisilleen ja kuuntelimme tarinoita läpi vuosikymmenten. Lauloin kälyni kanssa Finlandian ja Kakkonen veti koko Joulu on taas -biisin yksin kaikkien edessä.

Otimme piparia ja joulutorttua. Jollei kahvia olisi ollut jatkuvasti pannuissa ja termareissa, joku olisi varmasti sanonut ei mua varten tarvitse keittää ja juonut sitten vielä neljännen kupillisen. Juhlaväki oli enemmän hiljaa kuin äänessä, kahvejaan siemaillen ja kuulumisia vaihtaen. Silloin tällöin koko seurue oli hetken jos toisenkin yhdessä hiljaa.

Mukkilan juhlissa ei ole koskaan kiusallista hiljaisuutta, mutta näissä voisi olla kiusallisen puheliaita ihmisiä.

Vaikka tavallaan jokin kuviteltu amerikkalainen puoleni välillä haluaisi rikkoa sitä tasaista tyyntä, jonka vallassa juhlimme, rakastan kuitenkin syvästi meitä suomalaisia kaikessa eleettömyydessämme.

Ne ne vasta juhlat ovatkin kun pöytä notkuu tauotta. Ensin vähän suolaista suupalaa, sitten välikahvit, jos sitten vähän lisää taas kaloja ja keittäisinkö kuulkaa kahvit? Ei mua varten tarvi keittää, mutta jos sinäkin kerran. Oikeissa juhlissa illallisen aloitusajankohdaksi sovitaan se kun perunat ovat kypsiä.

Suomessa on monta korjattavaa asiaa, mutta kyllä mä sanon että tämä ihan tavallinen vakaa kansa on ainutlaatuinen. Mestariteos, jota ei tarvi apgreidailla. Kerroin sen Hollannista tupsahtaneelle Slush-tutullekin: Varaudu siihen, että suomalaiset eivät käytä ylisanoja tai hukuta sinua aplodeihin. Mutta jos suomalainen sanoo, että tämä oli hyvä niin se todella oli hyvä.

Täytyy kyllä sanoa että nämä itsenäisyyspäiväjuhlat olivat taas oikein hyvät.

8 Permalink