Tietoa mainostajalle ›

Joulukuu 2017: Yläkerta hahmottuu

Nyt edetään jo niin rytinällä että jännittää. Yhtäkkiä keskustellaan sisäjuttujen asennuksista ja muuttopäivästä on tulossa oikeasti kiinnostava. Enää ei voi ylimalkaisesti heittää että joskus ensi vuonna vaan on oikeasti kelattava milloin se valmistumispäivä ehkä koittaa. Kysyttäessä minä vastaan muuten aina ”heinäkuuhun mennessä” ja Insinööri ”kyllä mä lähtökohtaisesti Vappua ajattelen”. Ehkä on siis turvallisinta sanoa että kohta alkavan talven jälkeen ja juuri ennen seuraavan alkua.

Joulukuussa taloon rakennetaan yläpohja (kuulemma tavalliset ihmiset saattavat kutsua tätä nimellä katto) ja siihen tulee eristeet. Väliseinien runkoja aletaan rakentaa, ja yläkerran muodot hahmottuvat ensimmäistä kertaa. Lasten huoneiden väliseinää muutetaan viime hetkellä ja nyt sinne mahtuu halutessa hienot parvet katon rajaan. Niistä tulee niin hienot! Koko yläkerta on itse asiassa yllättävän hieno ylipäänsä.

Kattoon tehdään myös läpivientejä (kuulemma tarkoittaa että sinne saatiin kaikenmoisia putkia vedettyä) ja seiniin laitetaan toinen kerros villaa sekä hengittävät Intello-kalvot.


Tähän väliin kuvitellaan hetki meidän erästäkin iltaa, jossa testaamme sitä kuuluisaa hengittävää kalvoa kotona. Ensin Insinööri sanoo ”jos tästä ei tule vesi läpi niin sitten ei lähde meidän talostakaan kosteus pois”, varttia myöhemmin minä hyperventiloin ja Insinööri rauhoittelee laittaneensa kalvon väärin päin vahingossa. Lopulta toteamme, että tärkeintä on että ulkoseinät hengittävät nyt vettä pois ja siellä se nyt kuivuu. En ole varma olenko edelleenkään ok tämän kanssa.

Kiiltävistä julkisivun laudoista keskustellaan toimittajan kanssa ja hekin toteavat että huonoa kamaa on. Korjataan. Valittuja seinävessoja metsästetään ympäri pääkaupunkiseutua ja neljä ostetaan hyvään hintaan.

Kaupungin lumiaura kolhaisee katukivetyksiämme. Lapset ovat puolet kuusta sairaana. Auto menee melkein lunastukseen pönttö kyydissään. Pöntöt selviävät ehjinä.

Loppukuusta yläkerran kylppäreitä suunnitellaan tosissaan; pyöritellään tuskaisen paljon mittoja, vessan koteloita, peilejä. Teemme hurjasti päätöksiä ja jopa valitsemme ne pahamaineiset kylppärin laatat. Joulukuussa se keittiökin ihan oikeasti viimeistellään. Päätämme ovien värin, vetimet, välitilat yms. (Ihan kohta kerron keittiöstä lisää!).

Aina välillä puhalluttaa tämä kaikki.

Päätöksiä on edelleen tehtävänä aivan käsittämätön määrä, ja taisteluväsymys alkaa tuntua. Tiuskin että mulle on aivan saatanan sama jotkut pistorasiat, jonka jälkeen vaadin sittenkin osallistua päätöksentekoon. Joskus tuskaa auttaa kun katsoo taaksepäin. Silloin tajuan että olemme jo tehneet aivan valtavan määrän päätöksiä, tosi isoista asioista. Nyt tehtävät päätökset ovat se kuuluisa viimeinen maili, joka on vieläpä aikaisempia helpompi, sillä edelliset päätökset viitoittavat tietä.

Nyt vain tsemp tsemp ja saksalaisia verkkokauppoja koluamaan. Kyllä ne hanat vielä sieltä löytyy.

p.s. Joulukuussakin satoi. Kurahanska ylös jos yllätyit.

Marraskuu 2017: Ulkoa valmis!

Vuorossa säätaannuste: marraskuussakin satoi. Ihan vitysti.

Sitten siirrytään muihin vielä vähemmän uutuusarvoa sisältäviin asioihin: kiistelimme Kastellin kanssa. Talosta puuttuu edelleen nauloja, kapuloita ja hermoja. Meiltä. Kilautamme Kastellin omaan järjestelmään edelleen uusia viestejä vanhan reklamaatioilmoituksen jatkeeksi, tällä kertaa nalkutamme monesta pienestä jutusta ja sitten sellaisesta isosta jutusta kuin myöhästyikö toimitus vai ei.

Voitte arvata, lukeeko sopimuksessamme mitään toimitusaikataulusta (myöhästymissakoista kyllä). Voitte arvata, myöhästyikö toimitus Kastellin mielestä, vaikka työnjohtaja puhui elokuun lopusta ja todellisuus oli lokakuun puoliväli.

Nihkeilemällä saamme hinnasta nihkeän tonnin neuvoteltua pois. Oikeampi summa olisi varmaankin vähintään viisi, mutta emme jaksa enää vääntää. Ihan kuun lopussa toteammekin että tämä saa nyt riittää ja sovimme työn luovutetuksi.

Sehän nyt ei toki tarkoita, että hommat olisi kunnossa. Seitsemäs reklamaatioviesti laitetaan joulukuun puolella, otsikolla ”rakenteellisia ongelmia 2”. Päätän kuitenkin nyt lopettaa tästä asiasta valittamisen, sillä samalla tapahtuu paljon hyvää ja tämä saaga on nyt suunnilleen taputeltu.

Mitä nyt julkisivulaudoista melko moni pitäisi vaihtaa, koska ovat huonoa laatua ja talo näyttää vääränlaisten heijastusten takia laikukkaalta.

Piti se valittaminen lopettaa.

Ihan kohta! Kerron vielä että marraskuun alussa joku valopää murtautuu taloomme. Vetää väliaikaisen ulko-oven lukon vallan pois ja astelee sisään ihastelemaan. Kaipasi varmaan kuivia eristeitä, sillä meiltä hän ei ainakaan mitään vie.

Niihin hyviin juttuihin! Marraskuun aikana saadaan vihdoin talon julkisivu kokonaan ylös, jee! Nyt hän alkaa jo näyttää omalta itseltään (Paitsi ne paskat laudat. Nyt lopetan)! Insinööri haluaa kertoa että ulos laitettiin myös ”smyygilaudat”. Kuulostavat meikkaushommilta. En tiedä miksi joudun meikkaamaan ulkona, mutta olkoon sitten niin.

Sisälläkin tapahtuu paljon: välipohja rakennetaan, ala- ja yläkertaan tulee kumpaankin lattiavalu. Meillä on vihdoin ihan oikeat lattiat läpi talon. Lattialämmitys asennetaan tietysti sitä ennen lattian sisään, ja muitakin putkia (kuulemma kaikki tarpeellinen ilmastoinnista vesiin) vedellään paikkoihin joiden uskon olevan tärkeitä.

Keskustelemme vaihteeksi takan paikasta. En voi uskoa että keskustelemme taas takan paikasta. No nyt se on päätetty, koska varaus on asennettu. En enää muista tätä kirjoittaessa mihin se päätyi.

Puhumme Insinöörin kanssa iltaisin lähinnä näillä lauseilla: ”Eihän se talo nyt ole märkä?” ”Ei se ole. Sieltä on ne märät otettu pois.” ”Mutta miten voit muka tietää varmasti, vaadin sensoreita ja mittaamista!” ”Ei se ole märkä, se on tarkistettu” ja niin edelleen.

Minulle on kerrottu, että talo ei ole märkä. Uskon, etten tule koskaan uskomaan sitä.

Marraskuussa yläkerran kylppäriin tulee ensimmäinen lattiakaivo ja tilaamme puusepältä portaat. Niiden kustannus on vähintään kaksinkertainen budjetista.

Napsimme muutamia eri In Bed With Valeäiti -kuvia. Eräänäkin iltana suhaamme tontille vielä myöhään uimatreenien jälkeen, jotta kuva ehditään napata ennen seuraavan päivän valua. Luonnollisesti sitä valua ei aamulla tullutkaan, sillä tyypeiltä puuttui oikeanlaista sähköä.

Lapset nukahtavat ainakin kerran tämän kuun aikana auton takapenkille. Niiden penkkien päälle alkaa olla aivan uskomattoman härski kerros likaa. Takakontista löytyy kaikkea lapiosta pissapoikaan. Minä olen koko viimeisen viikon verkostoitumassa, humalassa tai krapulassa (#slush) ja Insinööri selviytyy kaikesta yksin. Huh.

Silti, päällimmäiseksi jää kiitollisuus siitä että talo on nyt vihdoin ulkoa valmis, suojattu. Sekä vahva tunne siitä että tästä tulee talo, hieno talo. Ensi vuodesta tulee kova.

Lokakuu 2017: Säältä suojaan, pah

Satuitteko huomaamaan, että on ollut hieman sateinen syksy?

Hesari uutisoi lokakuun 13. päivä, että ”Helsingin seudulla ei ole 58 vuoteen satanut lokakuun alussa yhtä paljon kuin nyt.” Tietysti, sopii karmaani. Kuun loppuun mennessä tilanne oli jo ihan katastrofaalinen: kokonaissademäärä oli hurjat 169mm kun edellisvuonna vastaava luku oli 19mm. ENSILUMI SATOI. Siis ihan oikeasti.

Sateesta viis, onneksi olemme ostaneet talopaketin nimeltä ”säältä suojaan”! Arvatkaa, onko taloa kertaakaan suojattu asentajien toimesta? Arvatkaa, kuinka monena iltana Insinööri on käynyt asettelemassa pressuja parhaansa mukaan? Arvatkaa kuinka helvetin märkä koko talo on nyt?

Ai niin, yksi pikku juttu vielä. Murran lokakuun ensimmäisenä päivänä kylkiluuni sotkuisella tontilla. Sateesta liukas maa vetää jalat alta ja pajautan koko painollani rakennustelinekasaa vasten.

Jossain kohtaa lokakuuta tuntuu että tämä alkaa yksinkertaisesti riittää. Jatkuva sade ja edelleen jatkuvat kiistat asentajien kanssa hiertävät meiltä kohta pään irti.


Nyt on se hetki kun alan puhua Kastellista heidän oikealla nimellään. Siinä vaiheessa kun asentaja huutaa meille koska me vaadimme suunnitelmien mukaista työtä, peli on pelattu ja somekortit heitetään pöytään. Kastelli olisi voinut esimerkiksi lukea sen edellisen tekstin, jonka heille linkkasimme ja ottaa siten asian haltuun.

Sen sijaan sama meno jatkuu. Asioita lupaillaan, viikot vaihtuu. Lokakuun 13. päivä kyselemme Kastellin sähköisessä järjestelmässä, missä Kastellin tyypit viipyy kun ei ole koko viikkoon näkynyt työmaalla. Tappelemme edelleen tuulensuojalevyjen asennussuunnasta ja niihin ammuttujen naulojen määrästä.

Lopulta elokuun loppuun sovittu töiden valmistuminen on totta vasta lokakuun 15. päivä. Talomme on seissyt puolitoista historiallisen sateista kuukautta kastumassa, kun se olisi voinut olla suojassa jo aikoja sitten.

Vituttaa.

Kastellin osuus on nyt siis onneksi ohi, mutta vielä löytyy korjattavaa. Villat ovat kastuneet läpimäriksi ja niistä iso osa pitää vaihtaa. Kuuluisista tuulensuojalevyistä ja niiden vielä kuuluisimmasta naulaamisesta osa on mennyt vähän sinne päin. Ihan kiva että nauloja vihdoin lisättiin, mutta olisiko joku voinut vaikka miettiä osuuko naulat johonkin?

Ihana, uusi talo. Melkein näyttää vasta rakennetulta.



Mitähän muuten kävisi, jollei Insinööri aktiivisesti etsisi ja löytäisi näitä vikoja?

Kastellin lähdettyä ihana urakoitsijamme Pumara ottaa homman taas haltuun ja meno on heti aivan erilaista. Tulemme tontille  ja ihastelemme miten siistiä täällä pitkästä aikaa on. Samalla urakoitsija soittaa ja pahoittelee, ettei ehtinyt siivota kunnolla.

Pieni ero meiningissä.

Lokakuussa tapahtuu onneksi myös edistystä. Pääsemme vihdoin laittamaan julkisivupaneelit melkein kokonaan, sähkö/putkityöt etenevät, kellariin nousee väliseiniä ja ykköskerroksen lattia valetaan ja olohuoneen ikkunarivikin saadaan pitkän vänkäämisen jälkeen asennettua – tosin se tehdään tietysti kuitenkin eri tavalla kuin sovittiin. Pumara puhkaisee meille yhden ylimääräisen ikkunan kellariin sillä aikaa kun Kastellin hommia odotellaan. Haemme Köpiksestä sisustusinspiraatiota ja päätämme jättää kellarin lattian betonivalulle.





In bed with Valeäiti, vidusti villaa, vinoon heitettyjä nauloja ja varmaan jo homettakin.

Marraskuu, ole meille parempi.