Tietoa mainostajalle ›

Olisipa se edes PMS

Tähän aikaan huomenna astun ulos lentokoneesta ja ihmettelen JFK:n hälinää. Puristan passia hikisesti ja toivon, etten näytä t e r r o r i s t i l t a (eihän ne lue suomalaisia blogeja, eihän?). Venyttelen yhdeksän tunnin aikana vielä pahemmaksi mennyttä selkääni ja mietin, onko vuokraamamme AirBnB kämppä oikeasti olemassa.

Parempi olisi, koska siellä on kattoterassi.

Kattoterassi! New York, ystävät, vapaus, loma, aurinko! Tässä pitäisi olla aivan todella, todella fiiliksissä!

Sen sijaan löydän itseni itkemästä pimeästä makkarista, koska olen taas menettänyt hermoni lapsille. Kitissyt ja nalkuttanut ja vähän huutanutkin. Sitten itken sitä etteivät ne edes tajua mun olevan surullinen ja että ne nauraa kikattaa siellä kahdestaan. Että menetän senkin mukavan hetken niiden kanssa.

Viimeisen hetken.

Ihan kuin olisin lähdössä kuuhun. Että nyt kun on tämä viimeinen ilta niin pitää lasten kanssa olla oikein läsnä ja iloinen ja meidän kaikkien pitää vaan halata ja olla onnellisia ja ne voisi vaikka pukea ne vitun yöppärit kun pyydän eikä repiä uutta sohvaa.

Ei saatana.

Voisinpa ottaa näin rennosti tällä upealla uudella sohvallamme. Mutta en voi, koska vituttaa myös se etten saa aikaiseksi ottaa sohvasta parempia kuvia. Aaaaargh. Kerron silti että se on Hakolan Lazy ja se on ihana. NIin on toi poikakin.

Kärsin siitä yberärsyttävästä äitiyden sivuoireesta, jossa poden huonoa omatuntoa siitä että mulla on aivan luksusreissu edessä. Oletan, että minua tullaan siitä rankaisemaan. Viiden päivän aikana tulee varmasti soitto kotoa että joku on joutunut sairaalaan. Tai joudun itse jonkun p o m m i n alle (huomaattehan miten nerokkaasti välttelen sitä T-leimaa!)

Lapset joutuu sitten kasvamaan raajarikkoina ja äidittöminä koska mutsin oli pakko mennä johonkin perkeleen New Yorkiin.

Kannattiko, nii?

En olisi uskonut sanovani näin, mutta toivottavasti mulla alkaa vaikka menkat huomenna. Olisipa tämä PMSää. Koska muuten kyllä vituttaa olla näin hullu akka.

P.s. HUOMENNA NEW YORK!!!!

 

(ei se fiilistely kyllä vieläkään ihan aidosti lähde).

Ennen oli tissit, sitten tuli lapset

Paula Koivuniemi tässä moi. Ääni lähti joskus perjantain illansuussa eikä ole vielä näkyillyt. Jos törmäätte sellaiseen hunajaiseen podcast-juontajan ääneen (siitä huomenna taas näytteitä!) niin pyytäkää palaamaan tänne itään. Olisi vähän nalkutettavaa, laulettavaa ja naurettavaa tehtävänä.

Edelliseen viitaten, kun herää joka yö neljältä tyhjentämään ikitukkoista nenää ja yskimään parit keuhkot pihalle, ei jaksa tuottaa kunnollista tekstiä. Siksi on parempi pysyä näissä lyhyissä töksähtelyissä. #marttyyrinpäiväkirjat.

Mutta sitten toisaalta, tässä väsymystilassa sitä on samalla tavalla armollinen itselleen kuin darrassa (jotenkin onnistuin leipomaan senkin olotilan itselleni viikonloppuna kahdesti), että voi vaikka lounastunnilla ohimennen ostaa itselleen kahdet tennarit alle viidessä minuutissa.

Tässä tilassa ei kuitenkaan ole parasta tehdä kirppisilmoja. Ref kaksi äskeistä: ”Superkuuma kesämekko, törkeän siisti ruskettuneella iholla. Myös vähän törkeän lyhyt jos ottaa vähän massaa ja mekosta tuleekin vähän pieni (ei käynyt siis tietenkään mulle). ” (…) ”Jatkamme minun vartaloni muutostarinoilla. Ennen oli tissit, sitten tuli lapset. Ja niin kävi tämä maailman ihanin Karen Millen yhden käyttökerran jälkeen väärän malliseksi”.

 

Kevättä kohti, tyhjin rinnoin.

Lauantain juhlissa tanssiminen ilman mukana laulamista (lue: huutamista) oli kamalaa. Tuntui kuin vetäisi mykkäfilmissä. Tai sellaisessa leffan kuvauksissa, jossa statisteille on sanottu ”kuvitelkaa että tanssitte musiikin tahtiin”. Ilmeisesti olen maailman ainoa statisti, joka laulaa mukana kurkku käheänä anna sun peppusi keinua vaan keinua vaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, tuossa mykkien joukossa se saattaa olla vähän ärsyttävää kun yksi laulaa täysiä. Sori not sori.

Sitä en sitten osaa käsittää että kun tilaa yhdenlaisen talon, saa takaisin toteutuskuvat toisenlaisesta talosta. Call me nipo, mutta jos on suorat kulmat ranskalaisissa parvekkeissa niin ei niihin nyt saakeli puolipyöreitä sitten rakenneta. Talostamme myös ilmeisesti kuvataan elokuvaa. Japanilaista trilleriä nimeltään liikkuvat ovet, madaltuvat ikkunat.

Väliaikaisen kotimme rappukäytävän toisen ja kolmannen kerroksen välissä tuoksuu tosi hyvältä. Ihanaa kun joku jaksaa pestä rappusiakin!

Tähän mitenkään liittymättä, ihan mahtava yllätys että Kakkosen uudet välikausikengät voi pestä koneessa.

Kakkosesta puheen ollen, tarhan tyypit tänään kyseli että mitenkäs se siirto menikään, että elokuusta ette sitten enää tule tänne? Meinasin ehkä ihan vähän räkäpäissäni käydä siinä parkumaan, kun tajusin että ihan muutaman viikon päästä lopetamme tuossa ihanassa lapsemme kasvattaneessa lintukodossa. Kevätjuhlalahja-ahdistus to the max!

Tänään tuli Laurin taloista toinen jakso, ja Katsomosta löytyy kaikki jo kaikki jaksot Laurin oma talo -nettisarjasta. Sen vikassa osassa saattaa näkyä joku markkinointihenkinen ihminen, joka oikeasti kuvasi Alvardagin Instaan jännää behind the scenes -videota, mutta päätyi ohjelmaan näyttäen siltä tosi-tv ohjelman kuvausten statistilta, joka ei vaan vittu pystynyt pysymään pokkana vaan kuvaa ihan kiimassa julkkiksia samalla kun piti kuvitella että tanssii musiikin tahtiin. OH LORD miten noloa. Onneksi se en ollut minä.

Mun ei vissiin tarvitse haaveilla urasta statistina.

Ei ehkä myöskään minkäänlaisena kustannustoimittajana. Yhdys sanat menee väärin ja tämäkin teksti olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten, vaikka ekojen tissien kohdalla.

Tissit.

Olisinpa enemmän kipeä

Tiedättekö sen tunteen, kun toivoisi olevansa enemmän kipeä?

Tänään piti olla ihan superkiva päivä. Oltiin sovittu tulevan blogijutun merkeissä tutustumiskäynti ja vapaaehtoispäivä Lahden Punaisen Ristin Konttiin.

Sitten heräsin kolmatta päivää kaktus kurkussa, nenä tukossa ja pää sumussa. Korvat niin lukossa ja paineessa että pihinä vain kuului. Raahustin aamiaispöytään ja ajattelin että kipeitä tässä nyt sitten kuitenkin ollaan. Tungin kuumemittarin korvaan ja odotin tuomiolukua.
37.4. Täh. Eihän se ole kuin juuri ja juuri lämpöä. Liian vähän kuumetta.
Tiedättekö sillä tavalla ärsyttävän vähän, että suorittaja sisälläni ei ihan anna lupaa olla ja levätä vaikka olo on rekan alle jäänyt. Mutta kun numerot ei sano että olisin kipeänä, mä vaan varmaan laiskottelen! Olen vain väsynyt, kyllä kahvi parantaa!
Olet kipeä, jää kotiin. 
Mutta kun on iso reissu sovittuna, flunssaisille lapsillekin jo hoitaja tilattu Stellalta. En mä voi jäädä kotiin. Jos jotain niin menen sitten töihin. Mutta kun en jaksaisi, tarvisin makuuasentoa. No menen sitten sinne Lahteen. Tulen siitä heti kotiin lepäämään ja vapautan sen hoitajan.
Olet kipeä, jää kotiin. 
Insinööri palautti maan pinnalle, totesi että instakuvani oli selkeä julkinen avunpyyntö. En anna sun lähteä auton rattiin nukahtamaan. Nyt jäät kotiin ja lepäät. Sitä vartenhan se hoitajakin sitten on.
No hyvä on sitten saatana. Täällä minä nyt ”lepään” makkarissa, kipeät lapset keittiössä jonkun tuntemattoman hoitajan kanssa.
Olkoonkin että keittöstä kuuluu iloista naurua ja mulla silmät lurppaa väsymyksestä. Omatunto piikittelee silti joka suunnasta. Tee nyt sitten niitä töitä. Pitäiskö sun kuitenkin lähteä Lahteen? Lähetä nyt se hoitaja edes kotiin.
Hoh. Ei ole helppoa tämä (muka) sairastaminen.
Olet kipeä, jää kotiin. 
 
PS: Vinkki viitonen! Kuvassa näkyvä kuumemittari on ollut paras ostos ikinä. Ostettiin se kuusi vuotta sitten kun Ykkönen oli vauva. Nopea, kivuton ja riittävän tarkka. Samoilla pattereilla on menty kuusi vuotta ja vielä pelittää. 70€ so well spent.