Talon suunnittelu: lattia tuli taloon!

lattian valinta

Me olemme Insinöörin kanssa vähän sellaisia vanhan fiilistelijöitä. Ensimmäiset kaksi kotiamme olivat kauniisti vanhentuneissa kivirouvissa. Kummassakin lautalattia narisi ihanasti jalan alla ja ikkunoissa oli syvät ikkunalaudat. Näitä kahta piirettä etsittiinkin sitten niin vimmatusti seuraavan kodin metsästyksessä, joka lopulta päätyi tähän rakennushankkeeseen.

Kun sitten raksahommat lähtivät aikanaan CLT-kulmasta liikkeelle, muutimme vuosia kestänyttä mielipidettämme. Päätimme, että talosta tulee loft-henkinen ja lattiaksi jätetään rouhea betoni, korkeintaan mikrosementti.

Sitten kelataan yksi tontti ja kymmenisen talosuunnitelmaa eteenpäin. Yhtäkkiä käsissä olikin moderni puutalo. Ei loft, mutta ei kuitenkaan mikään vanha kivirouvakaan. Vielä kun betonin jättäminen lattiaan alkoi tuntua hankalalta, palasimme lautalattiamme pariin ja sopivan parketin metsästys alkoi.

lattian valinta parketin valinta parketin valinta parketti

Voi hemmetti niitäkin on sitten muutama joista valita.

Yhden kesän ajan roudasimme lapsemme milloin minnekin susirajan tuntumaan erilaisia lattioita katsomaan. Ihmettelimme tuntikausia erilaisia oksankohtia, vahan sävyjä ja laudan leveyttä. Selvitimme kiinnistytapoja ja laskimme neliöhintoja. Tapamme mukaan päätimme jo jotain ja sitten peruimme puheemme. Olohuoneemme matolta löytyi jatkuvasti kymmenkunta näytepalaa eri valmistajilta, monessa värisävyssä.

(Luulen että maksan lapsilleni muutaman terapiakäynnin 30 vuoden päästä kun he huutelevat unissaan “Kalanruoto! Tiililadonta! Kaakeliklinkkerisementti! Saarni vai tammi!”)

Lattiaa etsiessämme kaikki tiet tuntuivat johtavan suomalaiseen Timberwiseen. Sieltä löytyi kaunista lattiaa joka lähtöön ja lisäksi Timberwisen lattiat ovat ensimmäiset parketit maailmassa jotka valmistetaan täysin ilman formaldehydipitoisia liimoja. Tämän hyödyistä saimme vankkaa kokemussuosittelua eräässä illanvietossa mm. homeelle herkistyneeltä tuttavalta. Kuulemma Timberwisen lattioista hänellä ei mene nenä tukkoon, ehkä sama taika tapahtuu aina niistävälle Insinöörille?

Timberwise sai lopulta niin monta suositusta ja kehua, että päädyimme valitsemaan heidän laajasta valikoimasta omammekin. Jäljelle jäi enää vaikea valinta: mitä puuta, millä ladonnalla, millä sävyllä?

Halusimme lattiaan kontrastia, eloa. Lattian väri ei kuitenkaan saanut olla luonnoton. Todella monen kierroksen jälkeen valitsimme lopulta näillä periaatteilla puulajiksi lehtikuusen, joka on lattiamateriaalina melko oksainen ja eläväinen. Sävyksi valikoitu harjattu vahattu Nordic, joka on ehkä lähimpänä luonnollista lankun väriä, mutta kuitenkin vahattu, jottei lattia kellastu.

Timberwisen paketit saapuivat tontille viime viikolla ja avasimme heti yhden paketin nopeaa testiä varten.

timberwise lehtikuusi timberwise lehtikuusi timberwise parketti timberwise lehtikuusi

Tämän lyhyenkin tsekkauksen perusteella rakastan tätä lattiaa jo nyt! Se on kaunis ja ylväs, luonteikas ja kuitenkin rauhallinen. Lämmin lauta tuo muuten vähän kliiniseen ja ylivaloisaankin tilaan kaivattua lämpöä ja sisustaa kuin itsestään tätä tilaa. Lankut ovat ihanan leveitä, 185mm ja tuntuvat jalan alla juuri siltä miltä lattian pitääkin tuntua.

Ja mitä jo käyttökokemuksia muualta kuulin, ketsuppitahrat lähtevät kuulemma viikonkin jälkeen lattiasta noin vain eivätkä muut tahrat hevillä näy. Win!

Lehtikuusilattia ei ole kovuudeltaan kovin mahdollinen, siihen tulee väistämättä kolhuja. Ehkä se on vain hyvä, tuo lattiaa lähemmäs sitä lautalattiaunelmaamme. Teimme lopulta ihan tietoisesti myös sen epäkäytännöllisen päätöksen, että samaa lattiaa tulee myös keittiöön. Tiedämme toki että se tulee kärsimään vuosien saatossa siinä aika lailla, mutta silti preferoimme luonnollista kulumaa sen sijaan että ykköskerroksessa olisi pitänyt tehdä lattiamateriaalin vaihto jossain kohtaa. Puulattia on myös herkkä kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. Lattialämmityksen kanssa tämä tarkoittaa herkästi halkeamia, mutta senkin otamme ihan tietoisesti vastaan. Halkeilkoot, elävässä materiaalissa elämä näkyy.

Seuraavaksi nähdäänkin sitten miltä kaunotar näyttää ihan koko kerroksen leveydeltä, asennus ja muutto sen kuin lähenevät.

timberwise parketti valeäiti

9 Kommentit

  • @seoikeaomakoti / Katri

    Tuo on niin kaunis! ♥️♥️♥️ Mun ainaiset lankkulattiahaaveni romutti nuo meidän hurtat.. ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi koiruus sentään! Meille ei siis voi koskaan tulla koiraa 🙂

  • Outi / Kotitalolla

    Onpa ihana lattia! Voiko lattiaa rakastaa? Kyllä voi. Olen nyt viitisen kuukautta saanut huokailla uuden talomme lattian ihanuutta eikä loppua näy. Meillä on kans Timberwiselta parketti, harjattu oksaton extrememattalakattu tammi. I-HA-NA, sanoinko jo? Ja joo, parketti toimii keittiössä aivan loistavasti. Itse asiassa me tehtiin niinkin radikaali ratkaisu, että parketti alkaa suoraan ulko-oven kynnykseltä! Matto sieppaa pahimmat hiekat ja sama ihana lattia jatkuu koko talon läpi. Ja on koira ja kaksi lasta. Hyvin on selvitty toistaiseksi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No mä ainakin rakastan! Jo nyt! Voi sitä rakastaa! oi toi teidänkin lattia kuulostaa aivan ihanalta ja kiva kuulla että toimii keittiössäkin!

  • pilami

    Mun mielestä loistovalinta keittiöön(kin). Meillä on keittiössä kivikautta (voin syyttää tästä edellisiä asukkaita) ja jokainen astia on välittömästi rikki jos ne tippuvat lattialle. Parketissa, laminaatissa ja linoleumissa näin ei käy vaan astia on useimmiten ehjä vaikka tippuisikin. Ei meillä tietysti kauhean usein laseja tipahtele mutta välillä kuitenkin. Varsinkin kun olen viimeinkin onnistunut sitouttamaan lapsenikin tiskikoneen tyhkentämiseen ja täyttämiseen. 😉

    • pilami

      Haha.
      Ei nyt onneksi kuitenkaan kivikautta kun ola uudessa talossa elellään vaan kivilattia. 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      😀 No meillä on kyllä kivikautistakin, siltä mun ruoanlaitto näyttää 😀 Vanhassa kämpässä oli myös kivi_lattia_ ja on se vähän raju kun jokainen astia sitten todella menee rikki.

  • Nimetön

    Sama täällä, keittiössä lankkuparketti ja samaa merkkiä vielä. Moni sitä valintaa ihmetteli, mutta me kuljetaan kotona paljain jaloin, ja ajatus kylmästä laattalattiasta kesäaamuina oli vaan ihan liian puistattava. Eikä tarvinnut laittaa saumaa keskelle lattiaa myöskään. Ihanaa.

    • Valeäiti

      Joo just se tunne jalkojen alla! Nin paljon ihanampaa tassutella puun päällä ❤️

Tämän viestin kommentit on suljettu.