Tietoa mainostajalle ›

He kaikki myös

Taas näitä #metoo -juttuja. Alkaako jo kyllästyttää?

Minäkin tein oman statukseni. Minäkin olin ensin että no kelläpä ei näitä olisi, varmaan minullakin vaikka en niitä ihan muista, mutta laitetaan nyt tämä.

Ajattelin tietysti että omat kokemukset ovat tosi kesyjä, lähinnä jotain vähän liian innokkaasti haettuja suudelmia. Koin kuitenkin tärkeäksi aiheen, joten osallistuin.

Sitten aloin lukea muiden juttuja. Pupulandia-Jennin tekstin, jossa liian usein tekijänä oli joku vanhempi; Stellan tekstin, jossa hän kertoo ihan liian monesta aivan liian törkeästä tapauksesta omalla kohdallaan.

Huh, mitä tarinoita, mietin. Ihan kamalaa. Yllättävän monen jutun kohdalla mietin että ai niin. Kuulostaa tutulta.

Olihan tosiaan niitä kertoja minullakin. Vaikkapa se kun menin omituisille jatkoille kaverin kanssa ja pussailtiin joidenkin poikien kanssa kunnes hommalle tuli äkkiloppu. Kolmas kaveri ilmestyi huoneeseen, osoitti meitä kaikkia aseella ja ilmoitti että nyt kaikki lähtee täältä vittuun jos minä en saa pillua. Ei sillä että sitä olisi kukaan muukaan ollut saamassa, mutta lähdettiin sitten pois.

Tai se kun oltiin etkoilla ja makoilin muiden seassa lattialla. Vieressä makaava laittoi kätensä minun housuihini. Tiedäthän, kännissä ja läpällä.

Sekin on näemmä ikäryhmälleni normaalia, että ala-asteella pakoilimme tunnettua popliinitakkista, joka kuulemma aina siellä minun koulumatkani poluilla vilautteli. En koskaan nähnyt.

Oli myös melko kuumottavaa kun minuun ihastunut (minä en häneen) vei omaan huoneeseen lukkojen taa, koitti väkisin suudella ja kertoi varanneensa meille yhteisen matkan. Tarvitsen enää sun hetun. Onpa onni että satuin oksentamaan siiderini heti sen perään, se oli hyvä pakokeino.

En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa asiakas, kollega tai esimies on vitsaillut sopimattomasti, hymyillyt väärässä kohtaa tai nuollut yhtäkkiä kaulaa tanssilattialla pikkujouluissa (no se sentään oli vain yksi kerta).

Totta kai minuakin on keskellä päivää Espalla täysin tuntematon, reilusti vanhempi mies kouraissut vastaan tullessaan jalkojeni välistä. Sinne vain hameeseen sujahti koko koura yllättävällä voimallaan. Katsoin taakse shokissa vihaisesti huutaen ja hän jatkoi matkaa vinosti hymyillen.

Ja kyllähän joku minua seurasi autollaan kaksi viikkoa sitten kun saavuin myöhään (liian myöhään, oma moka!) yöbussilta. Pysähtyi sille suojatielle, josta jatkoin metsäpolulle. Nousi kuskin paikalta ja suuntasi kohti metsää, perääni. Ehdin kotiin tälläkin kertaa.

Tosiaan, olihan sitten sellainenkin kun heräsin yöllä siihen että viereeni ”sammunut” kaveri laittoi kätensä paitani alle. Revin käden pois ja jatkoin nukkumista. Sattuuhan näitä.

Huorittelua, suihinottojen vonkaamista, väkisin suutelua. Tissien kourimiselta olen enimmäkseen välttynyt ja vasta Stellan kirjoituksen jälkeen ymmärrän että isot rinnat tekisivät tässäkin kohtaa muiden elämästä vaikeampaa. Onnea on pienet tissit ja hemmetin kova ääni.

Jos jotain tämä lähes itsekseen leimahtanut kampanja on tehnyt, se on saanut ymmärtämään miten paljon tätä on minullekin tapahtunut ja miten paljon olen niistä asioista itseäni syyttänyt. Häpeän edelleen. Sitä että olin monessa tapauksessa itse humalassa tai matkalla siihen. Sitä että kihertelin huomionhakuisesti, tai että olin alkuun osin imarreltu. Erityisesti asekeissi hävettää niin paljon etten meinannut kehdata kertoa tätä insinöörille ennen tekstin julkaisua.

Miksi olinkaan päätynyt niin paskaan seuraan, miksi janosin huomiota joltain aivan onnettomista tyypeiltä, miten päädyin pussailemaan jotain josta en pitänyt lainkaan, miksi lähdin kikattaen karkuun kun olisi pitänyt soittaa poliisi?

Voi jumalauta että olisikin pitänyt soittaa poliisi.

Niitä vähän vähemmän vakavia juttuja on tapahtunut kymmeniä. Pääasiassa teini-iän ohilyöntejä, joista en tavallaan osaa syyttää niitä teinipoikia vieläkään. Se tuntui kuuluvan nuoruuteen se kaikki sekoilu, josta vain osa oli seksuaalista.

Ymmärrän hyvin, mistä Sinkkonen puhui Hesarissa. Tuntuu että nuoren aikuisen ahdistelun takana on joskus vain hataraa itsensä hakemista, väärien mallien matkimista. Ollaan se Jätkä vaikka ei haluttaisi olla, samalla lailla kuin ei oikeasti haluttaisi olla se tyttö joka lähtee random tyyppien kanssa jatkoille.

Ehkä pahinta siksi onkin se että osa heistä kasvaa isoksi kuvitellen että tämä kaikki oli ihan OK. Jatkavat puristeluaan vaikka aikuinen jo tietää ettei tämä sekoilu ole enää millään tasolla hauskaa. Sanotaan EI, mutta jatketaan koska ”tätähän sä halusit”.

Mietin omia juttuja kirjoittaessa kuinka moni minua häirinneistä saattaa tunnistaa itsensä. Häpeää ehkä itsekin mennyttä minäänsä joka haki väärällä tavalla huomiota. Jos kerran suurin osa ellei kaikki tutuista naisista on tätä kokenut, tarkoittaako se että melko iso osa miehistä voisi laittaa omaan statuksensa ”it was me” kertoen toimineensa väärin joskus?

Häirintä on kaikin tavoin perseestä. Se jättää isoja jälkiä ihmiseen ja vaikuttaa kaikkiin tuleviinkin ihmissuhteisiin. Häirintää tapahtuu kaikissa ihmisryhmissä ja sukupuolissa, suhteiden sisällä ja tuttujen kesken. Parisuhteissa, työpaikoilla, kaduilla, baarissa. Naisen ruumis on edelleen yksi halvimmista.

Ein pitäisi olla ei vaikka sen sanoisi yhden joon jälkeen. Myös ei sittenkään on edelleenkin ei.

Tämä kampanja menee ohi ja unohtuu. Tämäkin teksti tuntuu jo rasittavalta toistolta. ”Joo joo me kuultiin jo”. Huomio on siis herätetty, hyvä. Nyt on aika toimia.

1. Puhu. Huomaa oma tilanteesi. Soita naisten linjalle jos koet ahdistelua. Ilmainen numero on 0800 02400. Puhukaa töissä, ottakaa asiat esiin. Monilla aloilla #metoo on herättänyt todella hyvää keskustelua, jonka uskon muuttavan asioita oikeasti.

2. Opeta lapsillesi että he vastaavat itse omasta reviiristään, vartalostaan. Siihen ei saa kukaan koskea ilman lupaa, sitä ei ole kenenkään OK kommentoida ilman lupaa. Ja luvan voi aina vetää pois, saa muuttaa mielensä. Tämän luvan rikkominen on väärin.

Te kaikki miehet jotka olette kampanjan myötä muistaneet jotain kipeää, on ihan tosi kova veto pyytää anteeksi. Sitä olemme jo ilahduttavasti vähän nähneetkin. Te kaikki naiset jotka olette kertoneet rohkeasti, kiitos. Te kaikki ihmiset, muistakaa olla ihmisiä toisillenne.

Lue myös: 

8 Comments
  • Jaana
    lokakuu 20, 2017

    Minusta tässä kampanjassa unohdetaan kokonaan se, että myös miehet kokevat seksuaalista häirintää. He eivät vain ehkä kehtaa siitä samalla tavalla puhua kuin naiset. Jotenkin nyt jäi tästä sinunkin teksistäsi sellainen kuva että kaikki miehet on paskoja ja naiset pelkkiä uhreja.
    Mä olen yöelämässä pyöriessäni saanut seurata sivusta kun töissäoleva ystävät joutuvat kestämään (nuorilta, keski-ikäisiltä) naisilta vaikka ja mitä puristelua, lähentelyä, vihjailua jne. Aika härskiin settiin naisetkin pystyvät ja jostain syystä kokevat oikeutetuksi toimintansa koska a) käyvät baarissa joskus ja pikkujouluissa tai b) kyllähän nyt miehen pitäisi olla otettu kun niinkin kaunis (känninen :D) nainen olisi kiinnostunut (ainakin ilmaisesta drinkistä, jonon ohituksesta lippuluukulla tai biisilistoilla).

    Mä en ole (onneksi!!) ikinä kokenut miesten osalta mitään ylimääräisiä puristeluita, stalkkausta tai käsien housuuntunkemista ja huorittelutkin on tullut lähinnä muilta naisilta.. 😀 Olen siis ilmeisen harvinaisessa ja onnekkaassa asemassa, koska erinäiset vihjailutkin on pystynyt kuitata ”ei ikinä sun kanssas”-kommentilla.

    • Valeäiti
      lokakuu 20, 2017

      Ei unohdeta, mutta naisiin sitä kohdistuu enemmän ja tällä kertaa puhutaan naisista. Erityisesti siksi että naisille se on paljon tavallisempaa, systemaattisempaa ja toistuvaa. Miehelle useimmiten (huom: useinmiten) yksittäisiä kokemuksia.

      Toivottavasti kampanja ja asia leviää niin paljon että pian puhutaan myös miehistä ja kaikesta ahdistelusta. Ollaan ihmisiä toisillemme.

      Jos joku epäkohta nostetaan huomioon, se ei ole mielestäni muilta epäkohdilta pois. Miehet saa ihan kauheasti häirintää osakseen, sekin on tosi perseestä. Siksi tuolla minunkin tekstissä lukee että kaikki häirintä on perseestä.

      Esimerkeissä ja teksteissä korostuu naiset koska ne ovat naisten kirjoittamia ja itsestäni tässä puhun 🙂 mutta olet ihan oikeassa. Miehillekin rauha!

    • Valeäiti
      lokakuu 20, 2017

      Ja Ps Hahah todellakin naiset häiritsee myös naisia, voi tota huorittelun määrää! 😂

      • Katja
        lokakuu 23, 2017

        Musta on sietämätöntä, että heti kun puhutaan naisten oikeuksista, joku tulee huutamaan, että entä miesten oikeudet. Enbuske kirjoitti siitä näkökulmasta erittäin hyvän kannanoton, jonka toivon jokaisen miesten oikeuksista huolestuneen ihmisen lukevan.

        • Valeäiti
          lokakuu 24, 2017

          Toi Enbusken teksti oli kyllä tosi hyvä!

        • Jaana
          lokakuu 25, 2017

          Jaa, eli nainen ei saa esittää kuin muita naisia ylistävän ja miehiä halventavan kommentin?
          Selvä, tämä kommentti kertoikin taas sen mihin nämä kampanjat _aina_ menevät.
          Osa naisista uhriutuu. Muidenkin puolesta. Ja se suvaitsevaisuus unohtuu siinä sivussa.

          • Valeäiti
            lokakuu 25, 2017

            Mmm en ole ihan varma mitä kohtaan tämä kriitikki (?) oli, ilmeisesti Katjan kommenttiin? Mielipiteitä saa esittää joka suuntaan, itseäni ärsyttää myös se tajuton off topic ohilaukausten määrä mitä joka ikinen hyvää tarkoittava kampanja saa aikaan. Kun syntyy juuri väittelyä siitä mitä ja miten asiaa saa kommentoida. Musta se on ihan sama, kunhan alkuperäinen aihe saisi vielä jonkun siivun huomiosta. Mutta kai kaikki keskustelu on hyvää, kunhan edes jostain puhutaan.

  • Hippunen
    lokakuu 20, 2017

    On kommentoitu, kourittu ja puristeltu… Koska halusin, koska annoin ymmärtää tai mulla oli vain niin hyvä perse. Vmp. Ahdistavia kokemuksia, mutta pahin on se kerta, kun ihan varmasti en antanut ymmärtää enkä halunnut. Eikä hänen olisi ikinä pitänyt minun persettä edes katsoa. Pahin on se, kun sukulaismies käy käsiksi ja puristelee sekä kourii samalla, kun halaa niin tiukasti, etten meinannut päästä otteesta pois. Pääsin kuitenkin ja tilanne oli ohi, kun äitini tuli paikalle. En pystynyt sanomaan, mitä juuri oli tapahtunut. En ole pystynyt sanomaan vieläkään. Ja edelleenkin oksettaa, kun tilannetta muistelen, vaikka siitä on aikaa jo ainakin 26 vuotta. Olin silloin ehkä 12- tai 13-vuotias.

    Haluan nostaa esiin nyt yhden jutun… Hiljaisen hyväksynnän. Sen, ettei näiden kähmivien törppöjen tekemisiin puututa. Usein uhriksi joutunut on niin hämmentynyt, ettei osaa mitään sanoa, mutta vieressä on ihmisiä, jotka näkivät… Heidän pitäisi sanoa, ettei kähmiminen ole okei. Ei pitäisi selitellä, että kännissä ja läpällä tai se nyt vain on sellainen. Jokainen saa olla sellainen, kun on tiettyyn rajaan asti, mutta jotkut asiat ovat silti väärin eikä niitä vain saa tehdä. Ja kuka nyt edes haluaisi olla kähmijänä tunnettu?!

    Jos meidän suvussa olisi kähmintä tuomittu. Jos suvun naiset eivät olisi hiljaa hyväksyneet, että se nyt vain on semmoinen. Niin ehkä hän olisi jättänyt minut rauhaan silloin vuosia sitten. Ehkä hän ei olisi mummon syntymäpäiväjuhlissa kouraissut äidin serkkua perseestä. Ehkä hän tietäisi, että yhteenkään naiseen tai tyttöön EI SAA koskea ilman lupaa. Eikä tyttöön luvan kanssakaan. Mutta ei. Kukaan ei ole sanonut mitään. Kukaan ei ilmeisesti ole tajunnut, että joskus se uhri ei olekaan aikuinen, vaan joku meistä lapsista. Olisiko joku ajoissa puuttunut, jos olisivat näin pitkälle ajatelleet? Uskoisin. Itse en omaa tytärtäni jätä kähmijäukon lähelle vahtimatta. Enkä hänen lähelleen mene, ellei mieheni ole vieressä. Silloin tiedän, että hiljaista hyväksyntää ei tule, jos hän minuun koskee. Silloin olen turvassa.