Kuinka väsyttää liian aktiiviset aivot?

vinkkejä blogin perustamiseen

Työkaveri avasi huomaamattaan pienen matopurkin lounaalla:

”Miten sä aina jaksat aina olla noin hirveän tehokas? Kun sulla on tämä työ, blogi, rakennushommat ja pari lastakin?”

Sen kummempaa ajattelematta vastasin, etten jaksakaan, mutta en voi sille oikein mitään.

Aloin selventää matopurkkia hämmentyneelle työkaverille ja tulin samalla itse ymmärtäneeksi koko kupletin. Suurin ongelmani on se että olen liian nopea, kaikessa. Käyn ihan luonnostani ylikierroksilla ja sille pitäisi löytää jotain purkumekanismeja. Normaalioloissa turbotemponi on minusta ihan ok, se on vain ominaisuus jonka tunnistan perheestäni myös. Siskoni ja isäni puhuvat, siivoavat ja kävelevät ihan samalla naurettavalla tahdilla. Hups vaan ja seuraavaan hommaan! Vain meidän perheessä saadaan mustelmia siksi että ovi aukeaa liian hitaasti suhteessa läpimenovauhtiimme.

En siis ole mikään stressikimppu ja aina rikki (vaikka myönnän että se saattaa siltä täällä blogissa kyllä näyttäytyä), vaan olen vain tosi, tosi nopea. Käyn jatkuvasti sellaisella suoritustasolla, jolla rauhallisemmat tyypit ovat silloin kun stressi on kovimmillaan. Ongelma tästä tulee sitten kun minulle tulee oikeasti paljon tekemistä, silloin ei ole enää mitään mihin korottaa. Lisäksi näistä kierroksista palautuminen on vaikeaa, siksi varmaan olen aina aamullakin vielä väsynyt. Jos ei pysähdy illalla, ei pysähdy yölläkään.

Olen virittynyt väärin, ja nyt tässä 35 ikävuoden kolkutellessa voisin alkaa tehdä sille jotain.

Näen turbovauhtini selkeimmin videoissa joita minusta on huomaamattani kuvattu. Kun naputan kättä mielestäni rauhallisesti, se näyttäytyy nauhalla stressaavana tikityksenä. Kun meikkaan mielestäni seesteisesti, videolla se onkin hirveän vauhdikasta läästimistä. Vauhti jolla lapsille puhua papatan on aivan kreisi, ihmettelen että perhe ylipäänsä saa jotain selvää puheestani! (mutta tätä en aio myöntää seuraavan kerran kun kiistellään siitä pyysinkö laittamaan maidon jääkaappiin vai en).

Eikä se ole vain puheeni, kävelyni tai meikkaamiseni, ylipäänsä koko pääni prosessoi yliluonnollista vauhtia. Mulla soi aina joku biisi päässä, tai joskus jonkin puheen pätkä. Sen taustamusan päällä puhelee yhtä aikaa kahdesta kuuteen ajatusta. Yhdestä seuraa toinen, muistan jotain eiliseltä ja yhtäkkiä olen jo uutta blogijuttua kirjoittamassa.

Pitää muistaa ilmoittaa Kakkonen eskariin, siitä saisi muuten ehkä hyvän blogijutun, maitoa pitää ostaa, voisi perustaa oman ruoan verkkokaupan, pitääkin muuten tarkistaa välikausivaatteiden tilanne ai niin niitä on kahdet kellarissa, huomiseksi on varattava neukkari…ja samalla olen noukkinut kymmenen sukkaa, laittanut koneen pyörimään ja todennäköisesti sanonut Insinöörille että hei Kakkonen puhuu sulle, vastaa sille.

Insinöörillä ja lapsillamme on nimittäin hallussaan se ominaisuus jota eniten kadehdin: jumahtaminen. Haluaisin niin paljon olla joskus itsekin sillä tavalla nollat taulussa, ettei päässä pyöri mitään. Tuijottaa tyhjyyteen ja ladata. Siihen ei selkeästikään pääse suorittamalla ja tekemällä, sen nyt olen oppinut. Mitä kiireisempi olen, sitä enemmän keksin tekemistä ja luon uutta. Kun olen pakotetusti joutilaana, en osaa tehdä mitään, tai olla tekemättä mitään. Enkä rentoudu.

Vähän samalla tavalla kuin on lapsia joilla on niin paljon energiaa että vasta viiden tunnin hiihtolenkki, HopLop ja neljä painimatsia saavat heidät hetkeksi istumaan rauhassa sohvalle, ovat aivonikin kuin liian vähän puistotettu vekara. Ne pyörivät, surraavat ja riehuvat a i n a. Päivin öin.

Uskon että tämä on harjoiteltavissa oleva taito, ja haluankin nyt oppia pysähtymään, hidastamaan, rauhoittamaan ajatukseni. Krapula on toimiva, mutta hieman arveluttava keino. Tervehenkisemmiksi vaihtoehdoiksi olen tunnistanut perinteisen meditaation mutta lisäksi kiinnostaisi kokeilla jotain käsityön henkistä, vaikka niissä susihuono olenkin – tai ehkä juuri siksi. Muistelisin että mekaaninen, toistuva työ käsillä saa aivotkin jotenkin nollautumaan, olenko ihan hakoteillä? Tässä kategoriassa olisi kai värityskirjat, piirtäminen, sudokut, neulominen (yök)?

Onko siellä muita liian nopeita jotka ovat keksineet tapoja jarrutella? Mielelläni kuulisin vinkkejä!

Lue myös: 

  • Kiire sopii minulle – muka
  • Ei minkään tekemisen sietämätön vaikeus
  • Antakaa lisää voita tai vähemmän leipää
  • Muista hengittää välillä

35 Kommentit

  • Elina

    Toinen duracell-sisko ilmoittautuu. Olen lukenut (joskaan en tod. ole ko. alan asiantuntija), että tällaisille piirteille on biologinen ja aivokemiallinen taustansa, mikä tekee osasta meistä duracell-pupuja halusimme sitä tai emme. Helen Fisherin ja kollegojensa tutkimuksissa on selvinnyt, että on olemassa neljä erilaista temperamenttityyppiä joilla on fysiologinen pohja. Kaikki ovat jossain määrin kaikkia temperamenttityyppejä, mutta usein kaksi dimensioista dominoi käyttäytymistä. Dopamiiniherkät ovat energisiä ja uteliaita, serotoniini on yhteydessä varovaiseen ja normeja kunnioittavaan toimintaan, testosteroni suuntaa analyyttisyytteen, oksitosiini/estrogeeni sosiaalisuuteen ja introspektiivisiin pohdintoihin. Tällaiset temperamenttipiirteet selittävät arvioiden mukaan 40-60% persoonallisuuden vaihtelusta eri ihmisten välillä, joten tietenkin tämä malli jättää vielä paljon muiden tekijöiden selitettäväksi. Joka tapauksessa on jotenkin helpottavaa ajatella, että tässä on biologiaa mukana, että minä en ole erilainen tai itseäni kohtaan ”hankala” pelkästään tahdonalaisista syistä. Itsellä dominoiva kombo on analyyttinen ja energinen, mikä ohjaa helposti jatkuvaan suorittamiseen ja tulevan suorittamisen suunnittelemiseen. Mulla hetkessä oleminen vaatii joko flow-tilan, tai tosi rankkaa ja/tai vaarallista liikuntaa. Tällä hetkellä harrastan täyspitkiä triathlonkisoja, mutta myös karate (nyrkki tulee naamaan jos miettii jotain muuta) ja sukeltaminen (paljon huomioitavia turvallisuusjuttuja) auttavat olemaan läsnä hetkessä. Kotityöt ja käsillä tekeminen toimivat, jos kuuntelen äänikirjaa tms. samalla. Olen luopunut tavoittelemasta sellaisia lomapäiviä, jolloin en suunnittelisi tekemisiäni ollenkaan ja pyrkinyt nauttimaan niistä hetkistä, jolloin olen läsnä hetkessä (esim. rääkkiliikunta). Meditoinnin olen aloittanut monta kertaa, mutta en ole jotenkin jaksanut pitää yllä tapaa pidemmän päälle. Mutta ehkä rääkkiliikunta on villikon meditointia 🙂 Ainakin fyysinen väsymys parantaa unen laatua, eivätkä stressaavammatkaan työasiat tai elämänvaiheet ole toistaiseksi aiheuttaneet unettomuutta, burnoutia tai muuta kurjaa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei Duracell Elina, tämähän oli vallan mindblowing kommentti! Täytyy todellakin tutustua tohon tarkemmin, kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta ja paikkansa pitävältä.

      Mullakin liikunta on tosi hyvä, erityisesti koris ja ratsastus on ollu tosi hyviä. Sanoisin että alamäki alkoi kun ne joutui lopettamaan 😀 Kiipeily on kyllä kans kivaa ja tanssi, mutta niissä kaikissa on selän kanssa vähän haasteita.

      • Elina

        https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2015.01098/full tuolta voi lukea näistä temperamentin biologisista taustoista. Tossa on vaan riskinä se, että vaikka lukisi asiasta ihan itsensä ymmärtämisen takia, alkaa helposti kategorisoida kaikkia tapaamiaan ihmisiä sen mukaan 🙂

        Sopisiko uinti selälle? Itse aloitin uinnin ihan nollasta 2014, ja vaikka tekniikan opettelu alussa vaatii duunia, sitten kun se alkaa sujua jollain tavalla, uimalla saa kropan erinomaisesti väsytettyä ja vielä lyhyessä ajassa. Ja kaakeleiden katseleminen on meditatiivista. Kaikkein ihaninta on kuitenkin avovesiuinti kesällä märkkärillä, koska tuossa yhdistyy luonnossa oleminen, rauha ja treeni. Suosittelen lämpimästi!

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Kiitos, täytyy tsekata!

          Uinti on tullut mulla takaisin palettiin nyt kun Ykkönen kävi uimakoulun. Vähän se ottaa kyllä selkään sekin (menee väkisin liian notkolla rinulissa ja väsyttää) mutta ei todellakaan pahasti ja on just hyvä kun siinä todella ei voi tehdä mitään muuta samalla – ei edes kuunnella mitään! Täytyy muistaa vaan käydä nyt siellä.

  • Noora

    Joo! Tunnistan. Projektiudun helposti. Jos meneillään on vaan kaksi hommaa samaan aikaan (esim. työ ja vapaaehtoistyö), haalin huomaamattani siihen päälle vielä jonkun vanhempainyhdistyshässäkän, blogin ja kouluttautumisen työn ohessa. Samalla ihmettelen, miten joku (esim. mieheni) voi kanavasurffailla rauhassa mihinkään kunnolla keskittymättä illalla lasten nukahdettua. Itsehän katson silloinkin jotenkin maanisesti niitä sarjoja ”jotka mulla on jäänyt rästiin”.
    Oon siis tyyppi, joka suorittaa vapaa-aikaakin. Ihan sairasta.

    Tämä on myös se piirre, jonka takia kotiäitivuodet oli mulle jotenkin tosi vaikeita. En pystynyt keskittymään vaan siihen Duploilla rakentamiseen ja inhosin, kun keksin siihen sivuun jonkun proggiksen, joka aina keskeytettiin viiden minuutin välein. Puuh.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mua naurattaa kun niin tunnistan ton ”vain kaksi hommaa päällekkäin” – eihän sekään ihan kovin normaalia ole että on kaksi hommaa 😀 Monet käy kuule vain töissä ja tulee sit ihan tyytyväisinä kotiin! Ja sitten on meitä jotka hamstrataan elämä ihan täyteen..

      Tunnistan todellakin myös ton kotiäitiyden tilanteen, huh. Mistäs luulet tämän blogin alkaneen? 🙂

  • Anonyymi

    Minä! Siis olen nopea, en tiedä onko jarrutteluvinkkejä jaettavaksi. Oon myös huomannut ton krapulakonstin, pari kertaa vuodessa ihan toimiva ratkaisu 😉 Mutta ne muut n. 360 päivää…

    Joskus harvoin on sellaisia viikonloppuja ettei ole suunnitelmia valmiina, ja aamulla herätessä eka ajatus on että onpa ihanaa tällänen vapaapäivä ilman tekemistä. Paitsi että ei oikeasti ole! Koska en osaa vaan olla. Pitää olla jotain säpinää, tai alkaa hermostuttaa.

    Meilläkin tämä on selkeästi sukuvika. Mulle on selvinnyt nyt 34-vuotiaana (eli tämän talven aikana) että kaikki keski-ikäiset, jo aikuisten lasten vanhemmat ei välttämättä harrasta mitään! Mitä ne sitten tekee??!?! Käsittämätön ajatus.

    Sitä paitsi, mitä enemmän tekemistä sitä helpommin hommat tulee hoidettua. Mulle ei sovi sellainen että olisi aikaa joku yksi asia hoidettavana, ihan koska vaan. Silloin keksin kyllä kaikkea muuta mutta se yksi asia ei valmistu. Jos taas hommaa on paljon, niin sitä vaan puksuttaa eteenpäin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Eih, tämäkin niin totta: ”Joskus harvoin on sellaisia viikonloppuja ettei ole suunnitelmia valmiina, ja aamulla herätessä eka ajatus on että onpa ihanaa tällänen vapaapäivä ilman tekemistä. Paitsi että ei oikeasti ole! Koska en osaa vaan olla. Pitää olla jotain säpinää, tai alkaa hermostuttaa.”

      NIIN JUST! ollaan me hulluja 😀

  • Katri

    Tuttuja fiiliksiä tekstissä ja kommenteissa. Itsehän en rauhoitu krapulassakaan kuin ehkä pariksi tunniksi: ikävuosia 27, enkä ole ikinä kokenut varsinaista krapulaa. Ryyppyreissujen jälkeiset päivät on mulla siivouspäiviä 😀 (hirveän älylliseen toimintaan en minäkään silloin pysty…)

    Flow-tila on ainut, missä pystyy hetken keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, eli rauhoittamaan aivoja edes hieman. Hyvän kirjan lukeminen toimii mulla parhaiten, tai jonkun uuden (ei liian vaikean) asian opetteleminen. Käsityöt voi siis olla hyvä idea 🙂 Hitaampaan rytmiin tottunut mies pakottaa mutkin välillä ”ottamaan rennosti”, mutta se on hirveintä ikinä, eikä yhtään rentoa.

    Täältä siis suositus jonkun kiinnostavan tekemisen parissa rauhtoittumiseen – kai mindfulnesskin on tekemistä ;D

    Lisäksi positiivisena voi pitää sitä, että tunnistaa taipumuksensa, ja osaa ehkä sen myötä varoa polttamasta itseään loppuun. Koska sitä joustamisen varaa ei tosiaan hirveästi ole lisätä tekemisiä elämäänsä, kannattaa aina miettiä tarkkaan, mihin vastaa kyllä – ja myös sitä, milloin jostain olisi hyvä karsia tehdäkseen tilaa kiinnostavammille asioille.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mä kans ajattelen niin että just nyt parasta on se että tunnistan tän itsessäni. Silloin on ainakin joku näennäinen mahdollisuus tehdäkin asialle jotain. Ehkä 😀

      Aloitan sillä että yritän välillä ihan tietoisesti tehdä joitain asioita hitaammin ja jätän aikatauluille enemmän tilaa. Nythän sen kalenterin tuuppaa ihan täyteen kun kerran voi – minähän ehdin mitä vain!

  • Mari

    Samahan se täälläkin. Viime aikoina olen ollut suorastaan vihainen, että minun nopeana ihmisenä pitää koko elämäni sietää hitaita ihmisiä. Miten kauan voi mennä ajatuksen muodostamiseen, kun samassa ajassa itse olen käynyt läpi tuhansia asioita ?!?!? 🙂 You know.

    Konsteista en tiedä. Itse putosin burnouttiin ja nyt vuosi sen jälkeen koen olevani enemmän seesteinen ja oppineeni olemaan nollat taulussa. (Niin kammottava koulu koko burnout, että ei suosituksia todellakaan sille!)
    Tunnistan kuitenkin voimavarani huomattavasti paremmin nykyään ja olen alkanut jopa aavistuksen vaikeaksi muille ihmisille, koska kuormitin itseäni myös paljolla avustus/hyväntekeväisyydellä…. Ja kun en osaa pyytää apua …
    Olen opetellut joogaa (yin), jossa vain ollaan.
    Se tunne, kun keskityt vain yhteen asiaan!!!
    Hengittämiseen.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ”olen ollut suorastaan vihainen, että minun nopeana ihmisenä pitää koko elämäni sietää hitaita ihmisiä. Miten kauan voi mennä ajatuksen muodostamiseen, kun samassa ajassa itse olen käynyt läpi tuhansia asioita ?!?!?”

      HAHAH NIMENOMAAN 😀 😀 Pakko kai se on silti sietää, esim omaa miestä joka on ns. normaalia kastia 😉

      On niin ihana tunne kun joskus pääsee siihen keskittyneeseen tilaan. Mulle nää somet ja muut tuntuu tekevän siitä yhä vaikeampaa, ja aina välillä mietin jotain somedetocxia..mut sit en kuitenkaan 🙂

  • Ansku

    Sama täällä! Ovet muuten aukeaa liian hitaasti, ja mieheltäkin jos joku jotain kysyy,multa se vastaus yleensä tulee kun en jaksa odottaa etä mitä se vastaa.. joskus kyllä osaan siinä tilanteessa sanoa, että ”mä oon nyt hiljaa niin sä saat rauhassa vastata”, en siis voi vaan olla hiljaa.. 🙂

    Ansku

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jep, sama – olen oikein opetellut antamaan miehelle tilaa vastata itse. Ja lapsille myös! Kai se on hyvä että on tämmöinen vastakohta miehenä 🙂

  • Emilia

    ”Eikä se ole vain puheeni, kävelyni tai meikkaamiseni, ylipäänsä koko pääni prosessoi yliluonnollista vauhtia. Mulla soi aina joku biisi päässä, tai joskus jonkin puheen pätkä. Sen taustamusan päällä puhelee yhtä aikaa kahdesta kuuteen ajatusta. Yhdestä seuraa toinen, muistan jotain eiliseltä ja yhtäkkiä olen jo uutta blogijuttua kirjoittamassa.”
    SIIS TÄMÄ NÄIN! Kun joku kertoisi et miten ne ajatukset sais olemaan hetken hiljaa tuolla pään sisällä.

    Juu-u, käsi ylös virh.. siis ominaisuuden merkiksi.

    Mä luen kirjoja, ja siitä että kykenen lukemaan kirjoja niin aina jotenkin havahdun siihen että en ole _vielä_ liian stressaantunut. Jos stressaa liikaa niin ei pysty lukemaan. Lukemisessa se pää ei tietty rauhoitu, mutta se vaihtaa maisemaa. 😀 Toki tässä on sellainen suo, että koska olen myös kirjoihin uppoutujaluonnetta, niin perhesuhteet kärsii toisinaan siitä että äitin täytyy viimeistellä trilogia ennen kuin kykenee palaamaan reaalimaailmaan riittävän usein.

    Oon kyllä värityskirjoja pohtinut, toisinaan kun saan tuon vajaan 4-vuotiaan kanssa värittää jotain niin siitä kyllä huomaa että siihen sillä tavalla rauhoittuu. Ehkä pitäisi hankkia omat kynät ja värityskirjat ja väritellä niitä näin iltaisin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei toi on niin totta, mullakin kirjan lukeminen on merkki siitä että olen ok! En ole hetkeen mitään kirjoja lukenu 😀 Ja samoin minäkin sitten tietysti jään siihen jumiin..ihan viime vuosina olen onneksi oppinut että kirjojakin _voi_ jättää kesken!

      Ei toki lukua sentään, mutta..

  • Nimetön

    Vähän samanlaisia ongelmia mullakin – en osaa olla ajattelematta mitään, ja aivot on jatkuvasti ylikierroksilla. Meditaatio tuntuu liian vaikealta. Mutta käsillä tekeminen auttaa ehdottomasti! Kiireisinä ja stressaavina kausina on työn alla aina joko iso palapeli, värityskirja tai virkkaaminen (enkä todellakaan ole mikään käsityöihminen!). Nämä kaikki rauhoittavat ihmeen hyvin ja aivot pääsee lepotilaan, joten suosittelen kokeilemaan!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Täytyy kyllä kokeilla, oon vaan niiin super paska niissä! Mut ehkä se jotain auttaisi…

  • Hanna

    Mun työpsykologi kysyi multa kerran, että makaatko sä koskaan sohvalla tekemättä mitään. Olin touhunnut itseni uupumuksen partaalle ja oli pakko alkaa keksiä keinoja tasapainon löytämiseen. Että hep vaan täältäkin.

    Meditointi ei tule kysymykseen missään tapauksessa, mulle toimii liikunta rauhoittumiseen parhaiten. Neulomisesta tykkään, mutta en ole siinä kovin hyvä, mikä pistää turhauttamaan. ? Mies on jo tottunut mun hääräämiseen ja suunnitteluun, mutta uskaltaa onneksi painaa jarrua tarvittaessa. Tämä tammikuu on ollut nyt tosi vaikea, kun opinnot ei ole vielä alkaneet tälle lukukaudelle (tokihan teen ytm-tutkintoa töiden, perheen ja itseni ohessa, se tasapaino on vieläkin vähän hakusessa… ) ja huomaan välillä pyöriväni kotona tuskallisen toimettomana. Olen suunnannut energiaa sitten siihen liikkumiseen, tälle viikolle liikuntakertoja tuli kuusi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sohvalla? Siis…kirjoittamassa blogia, jumppaamassa selkää tai suorittamassa telkkarisarjaa…?

      Liikunta on kyllä paras. En ole varma kestäisinkö käsitöitä just ton takia kun olen niissä niin huono ja sitten turhaudun. Eikö näppiksen hakkaamista lasketa käsitöiksi? 😀

  • Joksu

    Yksi lisää täällä, hei. Ratkaisua vain en ole keksinyt vielä. Tämä iski erityisesti: ”Ongelma tästä tulee sitten kun minulle tulee oikeasti paljon tekemistä, silloin ei ole enää mitään mihin korottaa.” Sillä tätä on nyt koeteltu viimeiset 2 kuukautta töissä ja jaksamisen, sekä henkisen että fyysisen, rajoilla käyty. Nyt näyttää vähän helpottavan, mutta rästissä on niin paljon muuta, että täysillä saa vetää edelleen. Nukahtamiseen tämä aivojen ylikierroksilla pörrääminen vaikuttaa pahiten.

  • Joksu

    Yksi lisää täällä, hei. Ratkaisua vain en ole keksinyt vielä. Tämä iski erityisesti: ”Ongelma tästä tulee sitten kun minulle tulee oikeasti paljon tekemistä, silloin ei ole enää mitään mihin korottaa.” Sillä tätä on nyt koeteltu viimeiset 2 kuukautta töissä ja jaksamisen, sekä henkisen että fyysisen, rajoilla käyty. Nyt näyttää vähän helpottavan, mutta rästissä on niin paljon muuta, että täysillä saa vetää edelleen. Nukahtamiseen tämä aivojen ylikierroksilla pörrääminen vaikuttaa pahiten.

    Aiemmin olen lukenut kirjoja paljon ja se on rauhoittavaa, mutta tällä hetkellä ei riitä keskittymiskyky siihenkään. Parhaiten auttaa liikunta ja siksi ykkösvaihtoehto huomenna alkavaan lasten eri paikkoihin kuljettamiseen on pyöräily.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Pyöräily onkin muuten hyvä, koska siinä ei voi edes kännykkää räplätä samalla! Harmi että sulla vaikuttaa nukahtamiseen, mulla toi lähti Kakkosen valvoessa niin saamaristi että entisen kukkujan tilalle tuli narkoleptikko…no ei oikeasti siis mutta nukahdan tosi helpolla nykyään, myös päivisin.

      Tsemppiä sinne! <3

  • Mrs G

    Mukana! Mutta musta tuntuu että mä olen ”parantunut” tästä, en tiedä miten? Ehkä oman isän kuolema pysäytti mut ja ohjelmoi mun aivot uudestaan?

    Useimmiten iltaisin musta tuntui että mun pää vasta käynnistyi ideoimaan kaikkea enkä mä voinut käsittää että miten joku malttaa nukkua?

    Mutta siis fyysinen rasitus on mulle se mikä lopulta kaatoi mut sänkyyn niin ettei päässä liikkunut enää mitään valojen sammuttua. Halkojen hakkaaminen, rakennusten purkaminen sorkkaraudalla, ojan kaivaminen kuokalla, rankoja kantaminen metsästä umpihangessa…. koko talon siivoaminen yhtenä päivänä, ah siitä alkaa olla illalla jo ihan loppu jos vaan on tarpeeksi likainen. Ja hei pihan laittaminen; maan roudaaminen kottareilla ja kivien kantaminen kukkapenkkeihin. Tää toimii kanssa kun kädet ovat rakkuloilla, joka paikka jumissa, aurinko uuvuttanut; suosittelen!

    Jas siis nythän mä olen mitä paras mutsi kun molemmilla lapsilla on monta harrasstusta, kuljetusta paljon, aktiivista seuratoimintaa niin jes, mä olen mukana, aikataulutan viikot, tsemppaan ja pölötän niille muille vanhemmille kaikkea. Toimii hyvänä kanava purkaa tätä tehokkuutta eikä mua ala ahdistaa kun on liikaa aikaa. Mä toimin hyvin kun elämässä on ”lukujärjestys”.

    Mä olin varmaan parikymppisenä rasittava; muistan sen perus levottoman olon joka oli koko ajan. Kotona mulla ei ollut kuin sänky ja pöytä kun enhän mä edes ollut siellä koskaan; mitä ihmettä ihminen tekisi kotona möllöttämässä muuta kuin nukkuu (yrittää nukkua)? Onko joku muka kotonaan? Mä opiskelin ja tein kuussa töitä 120 tuntia, sain stipendit ja siltikin kun istui tuoliin niin piti nousta ylös kävelemään ympyrää .

    Mutta hei; nykyään mä pystyn heittäytymään sohvalle ihan rauhassa että toivoa on?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mä en muista ikinä olleeni tolla tavalla erityisen ahkera tai ansioitunut siltikään, lähinnä sählään ja hutiloin joka suuntaan ja kyllästyn nopeasti. Saatan just vetää kaikki vaatteet kaapista ja sitten siirtyä jo seuraavaan tehtävään ja ihmetellä sitten illalla miksi huone on täynnä vaatteita 😀

      Joku ehdotti mulle kerran ADHD testiä, mutta..en jaksanut tehdä sitä lopppuun asti 😀

      Elämässä on kyllä hyvä olla lukujärjestys, ehdottomasti! Muutenhan sitä menee kaikki aika ihan hukkaan! En tiedä mitä sitten tapahtuisi mutta laitan vielä yhden huutomerkin! 😀

  • Riimi

    Jonon jatkoksi. 🙂

    Oletan, että ylemmissä kommenteissa tuli jo käytännön vinkkejä (olen näet niin kierroksilla etten kykene lukemaan niitä huolella), mutta tässä itselle tärkein oivallus:

    Rauhoittuakseni minun on siedettävä sitä epämukavaa oloa, joka ensimmäisen 3-7 minuutin jälkeen alkaa tykyttää, että voisi alkaa tehdä jotain muuta. Tarkistaa jonkun asian kännykällä. Käydä laittamaan huomiset vaatteet valmiiksi. Viedä tuon kupin tuosta keittiöön. Kirjoittaa sen yhden tekstiviestin.

    Toisin sanoen on otettava Pomodoro-tekniikka käyttöön rauhoittumisessa. Nyt väritän tätä värityskirjaa 25 minuuttia, ennen en saa nousta. Tai neulon vain. Tai luen tätä yhtä kirjaa. Tai kävelen ajattelematta mitään, ottamatta valokuva, kuuntelematta musiikkia, koskematta kertaakaan kännykkään.

    Työ-pomodorosta poiketen rentoutumisversiossa voi ihan hyvin jatkaa sen 25 minuutin jälkeen vaikka seuraavat 2 tuntia, jos siltä tuntuu, ihan ilman taukoja. 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei nää on ihan törkeän hyviä neuvoja ja vinkkejä, kiitos! Otan todellakin käyttöön! Ja nyt voisin myös kokeilla ihan työ pomodoroa kun piti töitä tehdä ja vastailen vaan täällä näihin kommentteihinne 🙂

      No paljon tärkeämpää tämä on. Olette kivempia kuin mun duunit.

      Tää on muuten todella vaikeaa ja siksi pitäisi harjoitella: ”Tai kävelen ajattelematta mitään, ottamatta valokuva, kuuntelematta musiikkia, koskematta kertaakaan kännykkään.”

      Kiitos!

  • La

    En varmaan ole luonnostani ylikierroksilla, mutta olen ollut sitä jotain 12 vuotta..aikuisuus on paskaa.

    Kun käyn kierroksilla, hidastan kaikkea toimintaa. Taukoja pitää pitää, varsinkin silloin kun ajattelee että ”teen tän nyt tässä heti samalla energialla”, silloin ei oo oikeesti energiaa. Pidä tauko ja tee mitä on pakko, pidä uusi tauko. Lasten kanssa on pakko välillä poiketa tästä, esim. laitteiden käytön kiellon pitkitys (esim. puh pois hetki ennen läksyjen tekoa on smoothimpi läksyjen aloitus kuin yrittää siirtyä kännyn käytöstä suoraan läksyihin as-lapsen kanssa) ja ruoka-ajan pitkitys ei toimi..oikeestaan ikinä.

    Kun syö pitää pureskella suussa oleva ruoka ennen seuraavaa haarukallista. Ei ottaa heti kamaa välineeseen.
    Kiire välipalat PITÄÄ pureskella, muuten on huono olo.

    Sinivalo laitteiden, eli tv, tietokone, känny, käytön lopetus 1-2h ennen nukkumaan menoa. Oikeasti.
    Ei liikuntaa 1-2h ennen nukkumaan menoa, ei edes venyttelyä (veri lähtee kiertämään ja on energinen). Rentoutus on ok. Rentoutus kerran päivään, mielellään keskellä päivää..

    Nää hyviä kavereita, niitten seurassa tiedät missä oikeesti mennään.

    Osa pohdittavista asioista sulkee mielessään arkistoihin ja kaappeihin. Mietin niitä huomenna, en nyt. Saattaa liittyä siihen että työ ja koulu eivät ole intohimoni, ehkä kivoja töitä on kiva miettiä vapaa-ajalla…tai jos on sen henkinen et pää kestää että miettii illalla töitä. Mun ei kestä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ihan älyttömän hyviä vinkkejä sullakin, kiitos! Miten te olette kaikki näin fiksuja? oon niin iloinen että taas kirjoitin jostain jonka ajattelin olevan vain mun juttu ja meitä onkin näin paljon.

      Tämä kohta osui pahasti mun nilkkaan:

      ”Varsinkin silloin kun ajattelee että ”teen tän nyt tässä heti samalla energialla”, silloin ei oo oikeesti energiaa. ” JUURI NIIN. Olen tosi usein huomannut kuinka rasitan ihan viimeiseen tippaan itseni.

      ”käyn vielä kaupassa, no meen samalla tankkaamaan, tuonkin nää samalla sisään” ja sitten en meinaakaan päästä enää kotiovesta sisään kun olen niin super poikki. On ihan ok että energiaa jää. Miksi siitä on semmoinen jäytävä pelko aina että kohta se vaan loppuu?

  • Nimetön

    Kokeile musiikkiharrastusta? Mä aloin näin aikuisena soittaa pianoa kuvionuoteilla. Se on niin koukuttavaa! Pakko keskittyä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Laulaminen on mulle tosi tärkeä rentoutuskeino joo! Mutta en muista laulaa 😀 tarvisin jonkun tulevan keikan että muistaisin treenata. Ei tule lallateltua oikein, mitä stressaantumeempi olen sitä vähemmän muistan laulaa..

  • Leila

    Liityn joukkoon 🙂
    Moni kohta kolahti, myös tuo viimeinen et ”teen tän nyt tässä heti samalla energialla”. Niin usein tuo toistuu kotona, ja sit onkin energiat niin loppu et joko hermostuu lapsille tai lysähtää voimattomana maahan,eikä jaksa seuraavaan puoleen tuntiin tehdä muuta kuin tuijottaa fbtä, tai blogia 🙂
    Mulle auttaa ajatusten hiljentämiseen ja yhteen asiaan keskittymiseen tanssiminen, tanssitunnilla parhaiten, mut myös kotona 5min saattaa joskus olla avuks.
    Rukoileminen auttaa mua myös. Jumalalle voin rukouksessa tuoda kaikki asiat jotka sillä hetkellä stressaa ja pyörii päässä. Siinäkin jo 1min auttaa, mut mitä kauemmin rukoilee sitä rauhallisempi on sen jälkeen.
    Vapaa-aikaakin tulee suoritettua joo, miten siitä oppis pois?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ihania keinoja sulla! En Mä tiedä oppiiko siitä suorittamisesta koskaan kunnolla pois, ehkä sen voi hyväksyä itsessään ominaisuutena?

  • Janna

    Mä niin samaistun tähän blogitekstiin ja näihin kommentteihin!
    Itse olen löytänyt pienen tauon käsitöistä, silloin voin sentään istua perseelläni ja suorittaa samalla sitä sarjojen katsomista (joku puhui siinäkin suorittamisesta ja tunnistin itseni).
    Haluaisin lukea kirjoja, mutta siinä oikeasti en osaa tehdä kuin sitä yhtä asiaa, niin suunnittelen nyt harjoittelevani neuletyön tekemistä kirjaa lukiessa ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi näitä käsitöitä, pakko kai sitä on vähän kokeilla! Jos vaan solmin jotain naruja yhteen ??

Tämän viestin kommentit on suljettu.