Tietoa mainostajalle ›

Onko pakko unelmoida jos ei halua?

Eräänä aamuna kuuntelen unelmaduunareiden Satun ja Hannen tuoretta podcastia, jossa he haastattelevat unelma-ammatissaan olevia ihmisiä. Vieraiden suusta tipahtelee hienoja viisauksia, kuten jos haluat tehdä jotain oikein palavasti, tee sitä. Unelmat saavutetaan tekemällä. Seuraavana päivänä jalaton ja kädetön mies puhuu liikuttavasti ja motivoivasti Nordic Business Forumin lavalla. Hän pyytää miettimään, mistä sinä unelmoit, ja sitten tarttumaan siihen pala kerrallaan.

Äh, sieltä se taas tuli. Kysymys, johon ilmeisesti pitäisi kaikilla olla vastaus. Mistä sinä unelmoit, mitkä ovat sinun haaveesi? Joka ikinen maanantaimotivaattori kertoo että on tärkeää jahdata unelmiaan ja samalla muistaa että if your dreams do not scare you, they are not big enough!

Blogikollega Emmikin kirjoitti taannoin todella kauniisti ja puhuttelevasti unelmista. Tekstiin vastasi yhtä liikuttavasti Nella omassa Kaukokaipuu-blogissaan.  Kumpikin paljasti loppuun omaan haaveensa; Emmi toiveensa esiintyä enemmän ja Nella haaveensa kirjoittaa kirja.

Unelmien ääneen sanominen (kirjoittaminen) tuntui kummastakin vaikealta, paljastavalta. Emmi kertoo:

”Harva asia on niin vaikeaa ja noloa, kuin omien unelmien ääneen sanominen”

Tämä on ihan varmasti totta! Mutta voin sanoa että on myös ihan hemmetin noloa että siihen vaikeaan kysymykseen joutuu vastamaan ”en minä tiedä”.

Kun en minä tiedä. Juuri nyt unelmoin auringosta, ihan vähän isommista tisseistä, täydellisen kypsästä avokadosta, Blog Awards voitosta, paremmasta tukkatilanteesta, yhden leuan vetämisestä, rauhassa kirjoittamisesta, hyvästä juoksulenkistä, flunssattomasta olosta, yöstä josta herään virkeänä.

Eikö tämä riitä? Vieläkö pitäisi isommin unelmoida?

Olen aina ollut tavoitteellinen mutta lyhytjänteinen. Haen välitöntä iloa ja poistan välitöntä surua. En katso kauas tulevaisuuteen enkä muistele vanhoja. En katkeroidu enkä oikein osaa kantaa kaunaa, mutta en myöskään fiilistele lomamatkoja kuukausia eteenpäin. Pakkaan reissuun päivä ennen lähtöä ja lentokentällä tajuan että hei siistiä, me ollaan menossa matkalle!

Onko mussa jotain perustavalla lailla vialla vai onko tämä koko unelmahomma ihan vähän aikamme vitsaus? Puhumme suuria, haemme tähtipölyä ja huikeita tunteita. Onko se välttämätöntä hyvän elämän saamiseksi? Toivottavasti en nyt asettele sanojani väärin, koska musta on ihan super mahtavaa että toiset unelmoi, sanoo sen ääneen ja lopulta odotetusti saavuttavat ne unelmansa. You go tyypit!

Ehkä vastustan vähän sisäisesti sitä tämän hetkistä fiilistä että jokaisella pitäisi olla joku (suuri) unelma. Voisin kuvitella laativani 101-tavoitelistan niin kuin Vastaiskun ankeudelle -blogin Jenny, mutta kovin isoja julistuksia en oikein näe tekeväni, edes hiljaa itselleni lausuen.

Kyllä minäkin kai tavallaan unelmoin kirjan kirjoittamisesta ja laulamisesta. Mutta ne ovat ehkä sellaisia kutkuttavia sunnuntaiajatuksia, eivät konkreettisia maalitauluja joita kohti ehkä edes haluaisin koskaan ponnistella. Tiedostan, etten ehkä haluaisi oikeasti elää laulajan elämää, eikä kirjan kirjoittaminen nyt selvästi ole priolistalleni päässyt kun en sitä kerran tee.

Moni melko unelmaiselta tuntuva asia on putkahtanut elämääni lähes sattumalta. Tämä blogi ja podcast, tuleva talo (joka juuri nyt on enemmän painajainen), liikunnan ilo, uudet ystävät, terveet lapset, työ jossa olen hyvä.

En minä tiedä. Ehkä olen vain tosi pienten ilojen ihmisenä kykenemätön isoihin unelmiin. Jos minä kerran hihkaisen ilosta kun huomaan taloyhtiön jätekatoksen uudistuneen, en ehkä kestäisi jotain järisyttävän ison unelman lähestymistä.

Ovatko unelmat liioitellussa markkina-arvossa vai pitäisikö munkin nyt vain kaivaa ne itsestäni esiin?

23 Comments
  • Satu
    lokakuu 6, 2017

    Hyvä juttu tämä! Tossahan noita sun unelmia jo tuli useampikin 🙂

    Ehkä tavoite on parempi sana kuin unelma. Koska mä taas on sellainen joka ei jaksa laittaa aikaa sellaisesta haaveiluun, mikä tuntuu epätodennäköiseltä saavuttaa. Tai sellaiselta, jonka tuloon ei voi itse kauheasti vaikuttaa. Tavoittelen sitä minkä tiedän saada rutistettua omalla työllä. En usko ihmeparantumisiin enkä lottovoittoihin. Joten en ripustaudu niihin, elämä on (mulle) helpompaa niin.

    Kyllä mä haluaisin kovasti tulla bestsellerkirjailijaksi tai luoda kerran viikossa 10 tuhatta jakoa saavia blogijuttuja, mutta ei siihen voi lopulta ihan kamalasti vaikuttaa. Tai että mun äidin syöpä parantuisi, mutta eihän se parane. En voi tehdä mitään noiden asioiden täydelle onnistuniselle, siksi en oikein niistä viitsi unelmoida.

    Musta on jotenkin kiitollisempaa ja oman elämän kannalta helpompaa asettaa sellaisia tavotteita, jotka on mahdollisia omalla duunilla todennäköisesti saavuttaa. Haluaisin vetää leukoja, käydä Kanarialla ja saada mökin Pohjois-Islannin vuonoilta. Ja saada ton työn alla olevan käsiksen valmiiksi 😀

    • Valeäiti
      lokakuu 6, 2017

      Tavoite on tosiaan parempi sana. Ja nyt kun luin tän sun luonnollisesti loistavan kommentin tuli mieleen että ehkä mä puhun tässä ennen kaikkea siitä ”intohimo-inflaatiosta” josta on tullut melko ahdistava ilmiö. Ollaan ehkä joskus sunkin kanssa tästä puhuttu..? Siis se että jokaisen pitäisi löytää joku suuri intohimo ja unelma sitä kautta. Musta se on vaarallinen ajatus joka saa olemaan tyytymätön hienoihin asioihin jotka saattaakin olla sitä unelmaa. Yllättävän moni ehkä elää jo unelmaansa.

      Sekavia ajatuksia isosta aiheesta näin heti aamuun täältä:)

      Sun äidille ❤️❤️❤️

  • Laura
    lokakuu 6, 2017

    Jes! Juuri yksi päivä ajattelin tätä samaa. En itsekään osaa nimetä mitään isoa unelmaa. Totta kai haaveilen asioista, mutta ne ovat juuri sellaisia ”lasi viiniä, matka Lontooseen, aikaa liikunnalle”. Eli ihan toteutettavissa ja toteutuneetkin.
    Sulla on hieno taito kirjoittaa asioista, joita en itse osaa pukea sanoiksi. Kiitos!
    Ja tsemppiä talon kanssa!

    • Valeäiti
      lokakuu 6, 2017

      Kiitos, olipa kivasti sanottu! 🙂 pienet unelmat ja haaveet on parhaita!

  • Lotta
    lokakuu 6, 2017

    Täällä toinen, joka ei unelmoi. Olet mielestäni ihan oikeassa siinä, että unelmat ovat tämän päivän vitsaus. Mikään ei riitä, koko ajan pitää hamuta lisää. Jos ei nyt tavaraa, eihän se ole trendikästä, niin kokemuksia ainakin.

    Olen kaltaisesi pienten ilojen ihminen. Näen, että tässä juuri on onnellisuuden siemen. Kaikissa niissä pienissä arjen palasissa, jotka tuottavat myönteisiä tunteita. Katso, mitä kaikkea sinulla jo on. Se on paljon enemmän kuin se, mitä sinulla ei ole.

    • Valeäiti
      lokakuu 6, 2017

      Se mua juuri nyppii, kun unelmista puhutaan kuin ne olisi kaiken onnen avain. Tavoitteita voi olla kuten Satu tossa hyvin kiteyttää, mutta sellainen ylimääräinen ”mistä olet intohimoinen” saa helposti arjen latteaksi.

  • Suzie Q
    lokakuu 6, 2017

    Hyvä teksti. Jotenkin tuli just sellainen fiilis, että yhtä tärkeää kuin osata unelmoida on juurikin huomata ympärillään olevat toteutuneet ja toteutumassa olevat unelmat (joita pitkän listan luettelitkin), vaikka kliseeltä kuulostaakin. Joillain ne jää unelmiksi, sulla moni niistä on toteutunut ja se on enemmän kuin super! Keep on dreaming.

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      Hyvä huomio! En oikeastaan edes ajatellut tuota näkökulmaa tätä kirjoittaessani mutta niinhän tähän jotenkin tuli kirjoitettua, että voi myös havaita jo toteutuneet jutut. Ei sillä että seuraavista asioista unelmoiva ei sitä tekisi, vaan ehkä sitä että minä olen tyyppinä sellainen että huomaan unelmani vasta kun ne ovat jo toteutuneet.

  • Mrs G
    lokakuu 6, 2017

    Mä olen käynyt pitkän prosessin itseni kanssa ja tällä hetkellä olen 210% tyytyväinen siihen mitä minulla on; en oikeasti haaveile isosti mistään.

    Elämä ei vienyt sinne minne kuvittelin sen vievän mutta tämä uoma missä soljun eteenpäin on ihana. Ja oikeasti jos mun suurin unelma on se että elän niin pitkään että näen lasteni kasvavan (tää on se BIG) niin silloinhan voi loogisesti ajatella että kaikki muu on pirun hyvin.

    Ylipäätään jos sulla on ”isoja unelmia” kuten vaikka se kirjan kirjoittaminen niin silloinhan elämä on todennäköisesti hyvin hyvällä mallilla muilta osin, ei tarvitse miettiä/huolehtia/toivoa mitään arkipäiväisempiä asioita.

    Juuri niin kuin tuossa aiemminkin kirjoiteltiin että monella on jo paljon kaikkea; elämä mallillaan. Mutta jos on sokea omalle onnelleen niin johtaako se tähän unelmien jahtaamiseen?

    Toisaalta aika moni tuttu on ehkä herännyt myöhemmällä iällä että siinä nuoruudessa ei ole ollut mitään haaveita; niitä ei ole tavoiteltu koskaan. Ei ole haettu unelmien kouluihin, lähdetty sinne reppureissulle, osallistuttu valokuvauskurssille, mitä ikinä nyt voikaan olla. Koskaan ei ole ollut mitään intohimoa/harrastusta. Ja nyt alkaa olla (omassa päässä) ne viimeiset hetket tavoitella jotain. Keski- iän kriisi joka on puettu siihen ”unelma” muotoon?
    En tiedä.

    Eilenkin pääsin 5 kilsan juoksulenkille metsään koiran kanssa ja sen jälkeen sain soitella pianoa tyhjässä talossa ennen kuin perhe kotiutui. Ihanaa!

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      Oi tuo sun juoksu + soittelu kuulostaa aaaaivan ihanalta! Ja sitten tämä kuulostaa pelottavalta: ”Toisaalta aika moni tuttu on ehkä herännyt myöhemmällä iällä että siinä nuoruudessa ei ole ollut mitään haaveita; niitä ei ole tavoiteltu koskaan.” –> mä kyllä pahoin pelkään olevani toi tyyppi! että kuusikymppisenä havahdun siihen etten koskaan tehnyt tämän laulamisen kanssa mitään.

      Niin että kai sitä olisi opeteltava vähän unelmoimaan, tavoitteellisesti. Etteivät jää haaveeksi.

  • Anni
    lokakuu 6, 2017

    Niin hyvä juttu ja niin ajankohtainen ja niin mun pään sisältä.

    Muakin on viime aikoina vähän ahdistanut, kun joka paikassa toitotetaan tee unelmista totta jne. Mä henkilökohtaisesti haluaisin työltäni tällä hetkellä jotain muuta, mutta mitä. Se on ehkä se ongelma, kun ei tiedä että mitä. Eikä oloa yhtään helpota lukea ja kuulla joka paikassa ”tee sitä mistä tykkäät ja lopeta ikävien asioiden tekeminen”. Tottakai tekisin ja lopettaisin, kun vaan tietäisin mitä tahdon.

    Pitäisikö perustaa kerho ”me ei unelmoida”? 🙂

    Kiitos tästä tekstistä, tämä antoi valoa tunneliin!
    Anni

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      No just toi – kun vain tietäisin mitä tahdon!! kuinka se voi olla niin vaikeaa? Perustetaan ”tahdottomat” ryhmä 😀

  • Elina
    lokakuu 6, 2017

    Ilo uudesta roskakatoksesta <3 Mä tunnustan että mulla on isoja unelmia/tavoitteita, joista osa on jo toteutunut ja osan toivoisin toteutuvan. Samaan aikaan ymmärrän hyvin, ettei kaikilla ole mitään "isoja unelmia" ja on ahdistavaa että yhteiskunta paukuttaa unelmapuhetta joka tuutista. Tottakai on hyvä miettiä, mitä elämältään haluaa, mutta jotenkin tästä unelmatykityksestä tulee usein sellainen olo, että ihmisille yritetään myydä jotain mitä he eivät tarvitse. Viime kauden päivystävät dosentit podcastissa todettiin musta erinomaisen fiksusti, että meidän pitäisi löytää nautintojen lisäksi myös "nautinnosta vapaita tiloja" eikä takertua aina liikaa siihen, että "olenko minä nyt oikeasti tämä ihminen joka vääntää tätä kahvia asiakkaalle tai pyörittää papereita toimistossa". Ts. ei ihminen pelkisty siihen mitä tekee työkseen, eikä elämä ole oikeasti mitään unelmahöttöä. Unelmahötössä on kolme keskeistä ongelmaa: Ensinnäkin se saattaa luoda ongelmia ihmisille, joilla ei oikeasti ole mitään ongelmaa. Jos on ihan tyytyväinen vaikka työhönsä eikä ole vaihtoehtoista ajatusta, on ihan tarpeetonta ahdistua siitä, ettei kyseessä välttämättä ole mikään kutsumus, jonka avulla maailma pelastuu. Toisekseen unelmahöttö luo keinotekoisesti ajatuksen siitä, että jokainen on (oikeistolaisesti) oman onnensa seppä ja pystyy mihin vaan. Totuus, jota nykyään on melkein rienaavaa sanoa on, että ei pysty. Kaikista ihmisistä ei ole kaikkeen. Eikä yhteiskunta anna kaikille tasapuolisia mahdollisuuksia saavuttaa omaa potentiaaliaan. Kolmanneksi usein unohdetaan, että kannattaa oikeasti varoa mitä toivoo, koska se saattaa toteutua. Esim. se unelma-ammatti, jossa itse olen ja joka haastaa jatkuvasti uusiin sfääreihin, vaatii myös aika hemmetisti työtunteja per viikko. Nyt kun olen kouluttautunut tälle tasolle ja panostanut hommaan, en usko että osaisin olla tyytyväinen missään muussakaan työssä. Kutsumusammatti on tavallaan sekä siunaus että kirous. Välillä mietin niinkin, että olisi ihanaa jos voisi tehdä jotain "tavallista" ja vähemmän vaativaa. Että ei olisi sitä intohimoa :). Suo siellä, vetelä täällä.

    • Satu
      lokakuu 7, 2017

      Elina, niin hyvin sanottu! Mua puistattaa se ”se on susta itsestäs vaan kiinni, sun suurin este katsoo sua peilistä” -jaadatus. Koska eihän se tietenkään ole totta.

      Se on hemmetin paljon kiinni myös tuurista ja ennen kaikkea lähtökohdista. Ne ei ole esteenä sille ettäkö ei voisi toteuttaa omia unelmiaan – eli tehdä niitä asioita, jotka tuntuu hyvälle. Mutta onhan niistä nyt ihan hirveästi apua.

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      Tää oli niin timanttinen kommentti Elina alusta loppuun! Ehkä tämä on just se mikä mulla oli mielessä mutta en ihan uskaltanut sanoa ääneen. Peilasin nyt vain omia fiiliksiä mutta olen aivan samaa mieltä – nyt on menossa vaarallinen unelmabuumi joka aiheuttaa varmasti todella paljon ahdistusta, sekoilua ja vääriä valintojakin.

      Tästä oli tosi hyvä Ted talk muistaakseni jossain, jossa valitettiin juuri tästä Intohimon nauttimasta ylisuuresta arvosta? muistaako joku?

  • Elina
    lokakuu 6, 2017

    Itselle tulee mieleen, että unelmissa, ja unelmoimisessa, on kyse myös lähtökohdista. Oli aika jolloin meidän perhe sinnitteli todella vähällä safkalla, koska raha oli todella tiukassa – unelmat kohdistui vakaaseen tulotasoon.
    Nyt unelmoin työpaikasta. En tietystä työpaikasta, vaan mistä vain omaa alaa läheltä liippaavasta, jostain mistä saisi jalan oven väliin. Tuntuu vaikealta tavoitella ja unelmoida suuria, jos oman elämän realiteetit pyörivät rahojen riittämisessä, duunin saamisessa tai terveenä pysymisessä. Jos aika kuluu sinnittelyyn.
    Välillä puheet unelmaduuneista / suurten tavoittelusta ja siitä, että jos unelmoit joistain, teet sitä, tuntuvat kohdistuvan vain tiettyyn osaan väestöä. On helppo sanoa, että pitää vain alkaa tehdä ja toteuttaa, jos perusta on kunnossa ja tukiverkkoja riittää.
    Vaikka onhan heitäkin jotka tästä ponnistaa, en sitä sano! Tahdon itsekin kirjoittaa kirjan, eikä mikään tosiaan estä mua sitä tekemästä. Pointti tässä ragessa taisi olla siinä, että ero on nykyään niin suuri, ja edelleen kasvava, – on nää jotka jauhavat unelmien toteutuvan jos ne itse toteuttaa, ja niitä jotka koittaa vain pärjätä kuun loppuun asti. Unelmat mahdollistavat realiteetit on kovin epätasaisesti jakautuneet.
    End of rant 😀 ihana, ajattelemaan laittava, virkistävästä näkökulmasta kirjotettu teksti, kiitos!<3

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      Tämä oli ihana rant, kiitos suuresti että jaksoit sen kirjoittaa! Olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit ja muakin ahdistaa tuo unelmapuhe, vaikka olenkin teoreettisesti sitä ryhmää jolla olisi varaa unelmoida. On ihan eri asia tavoitella intohimoja hyvistä lähtökohdista kuin tehdä kaikkensa vain selviytyäkseen.

  • Heli
    lokakuu 7, 2017

    Mutta tavallaan tavoite ja unelma on aika päällekäiset käsitykset joskus, ja ei mun mielestä ainakaan koko ajan tarvi unelmoida. Mä toteutin tänä vuonna elämäni suurimman unelman, kun pääsin opiskelemaan just sinne, minne oon aika halunnut. Mut vaikka se oli unelma, se oli suuresti myös tavoite. Mä tein vuosia töitä sen eteen.

    Mut sit nyt, ei mulla just nyt oo mitään unelmia. Mä elän täällä lääkiksessä sitä mun suuren intohimon kohdetta, mun unelmaa. Ja en tiedä, miks mulla pitäis heti olla uusi suuri unelma. Tai ehkä koskaan. Voisko vaan olla onnellinen siitä mitä on?

    • Valeäiti
      lokakuu 8, 2017

      Onneksi olkoon, ihan mahtavaa!! Luulen että tässä mennään ristikkäin parin eri termin kanssa (haaveet, tavoite, unelmointi, intohimo) ja ehkä tärkein oppi onkin mulle tästä keskustelusta se ettei kaiken tarvitse olla koko ajan totta. Välillä voi unelmoida ja välillä voi nauttia jo toteutuneista tavoitteista.

  • Katja - Tässä ja Nyt
    lokakuu 11, 2017

    Sinua seuranneena, olen ajatellut että sinä olet toiminnan ihminen, joka hääräilee unelmien äärellä alati 🙂 Että sä et vain tuskastele ja visioi unelmia, vaan sä vaan menet ja teet 🙂

    • Valeäiti
      lokakuu 12, 2017

      Oi, kiitos, onpa mukavasti ajateltu! Ehkä se on niin 😂

  • Kaukokaipuun Nella
    lokakuu 12, 2017

    Meitä on niin monenlaisia. Minä olen aina ollut unelmoija ja tulen aina olemaan. Saan siitä itse ihan valtavasti voimia. Unelmoin isoista ja pienistä asioista, kaikesta mikä tekee minut onnelliseksi.

    <3

    • Valeäiti
      lokakuu 12, 2017

      Niin meitä on ja se on ihanaa! Unelmoivat on parhaita, kokemukseni mukaan lempeämpiä ihmisiä kuin minä 🙂 haluisin ehkä itsekin osata unelmoida enemmän! Tässä oli juuri siitä kyse – osaanko minä unelmoida ja jos en niin haittaako se. En vieläkään tiedä 😀