Perheemme onkin jo tässä

Kerron nyt ihan rehellisesti yhden asian. Olen aina ajattelut, että me saamme kolme lasta. Niin myös Insinööri. Ylläri sinänsä että kolmen lapsen perheessä kasvaneet haluaisivat itselleenkin kolmen lapsen perheen.

Pienellä ikäerolla saapuneiden kahden ensimmäisen rakkaan aikana kävi kuitenkin ns. perinteiset. Univelka vei hulluksi, työelämään oli kova ikävä ja parisuhde kärvisteli nenäfridan, selkäkivun ja maitoallergioiden välissä. Siinä meni kolme, neljä vuotta onnellisessa kaaoksessa niin että hujahti.

Aikaa kului, kaikki helpottui.

Melkein seitsemänvuotias ja viispuolikas elävät jo monella tavalla kuin aikuiset. Ne nukkuvat, kävelevät, syövät kun on nälkä, niistävät itse räkänsä ja kertovat jos meinaa tulla laatta. Ovat varsin kelpo seuraa eikä asioiden tekeminen kahden lapsen kanssa ole enää mikään juttu.

Päivää ei enää tarvitse suunnitella kenenkään päiväunien ympärille (korkeintaan omien), lapset voivat olla hetkittäin jopa yksin kotona ja hoitoon ne saa hyvin helposti, jopa tuntemattomalle hoitajalle. Auton turvaistuimia ja keittiön juniorituoleja lukuunottamatta taloudestamme ei löydy enää juuri mitään lapsituotteitakaan.

Olemme taas Insinöörin kanssa puheväleissä.

Kaikki on siis ihanaa.

Sitten havahduin muistamaan, että meillähän piti olla kolme lasta. Se vain olisi  kai pitänyt jo tehdä pari vuotta sitten, ennen kuin arki liikaa helpotti. Sillä mitä helpommaksi elämä muuttuu sitä vähemmän sen hajottaminen taas vaikeaksi kiinnostaa. Alan ymmärtää, että meiltä ei oikein löydy enää valmiutta vauvaan.

On vain vaikea karistaa sitä ajatusta, tunnetta, että meitä pitäisi olla viisi. Samalla ajatuskin vauvasta saa aikaan kymmenien eri ”sitäpaitsi..” -selitysten vyörymisen kielen päälle:

Kolmas lapsi syntyisi jo ihan hirmuisella ikäerolla vanhempiin sisaruksiinsa. Meillä ei riitä rahat. Meillä ei riitä ehkä huoneetkaan. Selkäni ei mitenkään kestäisi taaperon nostelua, pääni ei mitenkään kestäisi vauva-aikaa. Sitä paitsi, mitä jos jokin menisi vikaan. Mitä jos niitä tulisi useampi? Mitä jos häntä ei tulisi ollenkaan?

Kuinka kävisi parisuhteelle, entä miten isompien lasten kanssa enää ehtisi olla? Kuinka kasvatetaan samaan aikaan kahta esiteiniä ja yhtä eskariuhmaista? Ilman terapiaa? Raskaanakin pitäisi olla, ja synnyttää! Ja sitten taas mahtua johonkin vaatteisiin, ne hormonitkin ai saakeli.

Yhtäkkiä huomaan että ikkuna kolmannelle taisi mennä kaiken tämän kaaoksen keskellä hiljaa hissukseen kiinni. Ei sanonut mitään sulkeutuessaan, hiipi vain hiljaa bileistä kotiin.

On uskottava, että perheestämme tulikin 2 + 2 kokonaisuus. Se onkin juuri sellaisena aivan todella hieno kokonaisuus, enemmän kuin olisi koskaan voinut toivoa tai kuvitella!

Mutta kun kukaan ei kertonut tätä mulle silloin kun Kakkonen oli vauva. Mulla oli aina takaraivossa “ehkä vielä joskus”, enkä tehnyt luopumiseen liittyvää surutyötä. Bloginimiäkin oli mietittynä: Kolmonen. Tai Viimeinen. Olisipa joku sanonut mulle että tämä Kakkonenkin saattaa olla se Viimeinen pieni.

Eikä kukaan varoittanut, että 35. synttäreiden lähestyessä sitä saattaa alkaa laskea vuosia, joita on vielä jäljellä. Yhtäkkiä varma päätös kahdesta lapsesta tuntuu vaikealta. Apua, kohta kaikki mahdollisuudet muuttaa mielensä ovat ohi!

En ole oikein hyvä sulkemaan mitään valintoja pois, haluan aina pitää jonkin takaoven auki. Sitä kai olen tässä jo monta monta vuotta tehnytkin. Että kyllä sen kolmannen sitten vielä joskus ehtii jos siltä tuntuu.

No ei siltä tunnu, oikeasti. Mutta ihan kamalaa ajatella että jos ei kohta niin ei koskaan. Ellei blogiin ilmesty joku päivä hahmo nimeltä Vahinko, tämä oli nyt tässä. Haikeaa.

Onko muilla vastaavaa tuskaa menossa pään sisällä? Miten te ratkaisette tämän? Hetkinen. Onko tämä se hetki elämässä jolloin ihmiset erehtyvät hankkimaan…koiran? Apua.

PS. melkein samat pohteet löytyi Puutalobabyn puolelta, sielläkin se lopullinen kello jo tikittää kovasti korvaan!

104 Kommentit

  • Tarja

    Samat ajatukset käyty läpi; tosin paljon nopeammalla syklillä: kun aloittaa koko prosessin vasta 35-vuotiaana, ei oikein ehdi edes ajatella, että sitten joskus… Vielä pienemmän synnyttyä laitoksella ajattelin, että kolmaskin vielä, vaikka synnytykset oli aika hankalia ja olin pelkästään iloinen, että ne lapset oli minusta terveinä revitty ulos. Sitten kävi tuo sama kuin teilläkin. Samalla aika ratkaisi homman: yhtäkkiä olin 40+. Nyt jos saisin lapsen, olisin 50v. kun se täyttäisi 5v 😀

    Eipä sillä: yhä se käy silloin tällöin ajatuksissa. Että jos meitä olisikin viisi. Että millaistahan olisi olla kolmen lapsen äiti. Mutta näin on hyvä ja minulla on paljon enemmän kuin edes osasin joskus kuvitella <3

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Oi että, onpa ihanaa että sait kaksi kuitenkin! Juuri joku mulle tilitti miten kaikki riskit moninkertaistuu 35 ikävuoden jälkeen…:/

      Olisi aika rankkaa olla viisivuotiaan äiti 50v. Monelle miehelle todellisuutta, joskus mietin tekeekö heidän mieli sanoa vauvaa haikailevalle puolisolleen ettei enää ole vauvaiässä? Kiitos kommentista, ehkä mullekin käy noin että huomaan kaiken olevan just hyvin! 🙂

  • Katja

    Mä kuulun siihen ”ei pitänyt tulla yhtään” -kerhoon, mutta haluan vain sanoa, että toi lasten ikäero ei ole oikeastaan syy, koska se on aivan mahtava asia ja siihen vanhempaankin siarukseen voi tulla ihan mahtava suhde. Lisäksi sulla on hoitajat valmiina. Eli anna mennä vaan jos siltä tuntuu. 😉

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hahahah älä nyt saatana, en anna mennä! 😀

    • Kippuralla

      Esikoisen ja kuopuksen välissä on 2vkoa vajaa 9v. Toki tässä välissä on muutama muu laps, mutta en tainnut kertaakaan miettiä että mitä se tarkoittaa että on vauva ja pari koululaista myös.
      Tietysti se on uuvuttavaa kun tuntuu että koskaan ei kukaan nuku. Sit kun se pienin sammuu 20:15 niin isommat valvoo vielä kello 23 kun on kesäloma. Tai kun pitää ravailla kokoajan jossain neuvolassa, hammaslääkärillä, oikojalla, mikä aamu on vasutai vanhempainvartti, tai tavataan erityisopettaja..
      Kuopus täytti juuri 2v ja juuri itkee kun isoveli ja isosisko ei ottaneet mukaan partioleirille.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Huh, hyvin maalattu, kiitos. Tämä on hyvä näin ?

  • Emily

    Ihan samat fiilikset ja ikäkin 🙂 Meillä on lapset myös pienellä ikäerolla, nyt 6v ja 7v. Jossain vaiheessa oli haaveita kolmannestakin, mutta ei kuitenkaan niin suuria että niitä olisi lähdetty toteuttamaan. Minusta oli kivaa olla raskaana ja pikkuvauvat on aika ihania, mutta sekoilevien taaperoiden kanssa menee hermo, kotiäitiys ei sopinut mulle ja univaje ajaa hulluksi. Myös rahalliset realiteetit painaa aika paljon vaakakupissa. Mitään takeita ei edes olisi että kolmatta voisi saada, sillä esikoinenkin on saatu vasta lapsettomuushoitojen avulla.

    Nyt kaikki on niin ihanan helppoa kun lapset osaavat jo paljon itse, niiden kanssa voi tehdä kaikkea oikeasti kivaa ja saa nukkua viikonloppuna vaikka kymmeneen jos haluaa. Lisäksi tuntuu että nyt vihdoinkin on aikaa ja energiaa myös omille projekteille kun elämä ei ole pelkkää päikkäri/vaippa/sose/uhma-selviytymistä.

    Kaverien pikkuvauvojen sylissä pitäminenkään ei aiheuta enää minkäänlaista vauvakuumetta, onhan ne söpöjä mutta kiva kun voi antaa takaisin siinä vaiheessa kun itku alkaa 😀

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Allekirjoitan tästä ihan kaiken sentilleen! Nyt ehtii rakentaa taloa ja nukkua kymmennen, parasta!

  • Helmiina

    Mulla on just noin hankala tilanne… Paljon keskivertoperhettä enemmän lapsia, joista nuorin menee vitosluokalle. Häntä odottaessa tehty pysyviä päätöksiä ehkäisyn suhteen ja toteutettu synnytyksen jälkeen. Nyt on uusi suhde avioeron jälkeen ja vauva-asiat mielessä. Ikää 40+. Ehkäisyn voisi ehkä purkaa tai koeputkihedelmöitys voisi onnistua. Mutta haluanko vielä yhden vauvan? Jaksanko vauva-ajan, uhmaiät ja teinimyrskyt? Haluanko olla 60 v. kun lapsi aikuistuu? Haluanko olla elämässäni jotain muutakin kuin äiti? Olen ollut äiti alaikäisille lapsille reilut 23 vuotta ja kun nuorin täyttää 18, olen ollut sitä 30 vuotta. Mutta joku juttu sisällä sanoo kovasti, että vauva olisi kauhean kiva saada… Ja kyllä, kun nuorin oli kaksi, otin perhoskoiran vauvakuumeeseen. Ja mä mietin koko viimeisen raskauden ja vauva-ajan, että tämä on nyt viimeinen. Nautin rankoistakin hetkistä, kun mietin, ettei enää koskaan tule raskaudesta johtuvia vaivoja, yövalvomisia.. Onko mulla vaan vanhenemisesta johtuva pakokauhu vai haluanko tarjota lapsettomalle, itseäni nuoremmalle miehelleni mahdollisuuden perheeseen? Näitä olen nyt muutaman kuukauden vatvonut ja mietiskely jatkuu.. Ei oo helppoo olla nainen!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ah, niin ymmärrän! Uusi suhde saa ihan varmasti vauvakuumeen roihuamaan ❤️ ehkä jos toive lapsesta on tosi kova, ei kannata ajatella elämää 20v päähän? Mulla sillai helpompaa kun se ajatus on oikeasti aika hiljainen. Tekee juuri mieli antaa itkevät vauvat takaisin omistajilleen enkä jaksaisi vahtia juuri kävelemään oppinutta… helppo valinta siis 🙂 tsemppiä sulle pohdintoihin!

    • Saana

      Hmmm, siksikö meille tuli kissa? ? Kuopus täytti keväällä kaksi.

      Vauvakuumeesta en ole päässyt, ja aina olen halunnut monta lasta, esim kuus ois tosi jees. Mies on vähän eri kannalla, kuulemma nuo kakskin riittäis. Tosin ikää mulla on kymmenen vähemmän ku sulla, ehtiihän tässä vielä. Pitäs varmaan vaan toimia, ennen ku uhmis on selätetty…

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Äkkiä nyt! Ennen kuin kissoja tulee liikaa! 😀

  • S85

    Minä olen aina ajatellut, että kaksi lasta on hyvä, kolme ihan maksimi. Nyt meitä on viisi – lapset 4v, 2v ja kohta 5kk. Koko ajan yritän ajatella, että tämä on tässä, näin on hyvä. Laitan vauvan vaatteita myyntiin, koska eihän niitä enää tarvita. Mahdutaan tavalliseen autoon. Kun lapset kasvaa, on kaikki taas helpompaa ja jää aikaa muuhunkin kuin päiväunien suunnitteluun, uhmaikäisten komentamiseen, soseiden keittelyyn jne. jne. MUTTA… Minä (järkevä ihminen) mietin silti vähän väliä, että mitä jos… Voisiko meitä ollakin kuusi.. Sitten mietin rahaa, aikaa ja kaikkia niitä seikkoja, jotka puoltavat sitä, että nyt on hyvä. Olenhan jo 32 ja mies täyttää kohta 40.. Kunnes taas huomaan miettiväni, millaista raskausaika oli (kaikki ovat olleet helppoja), miten ihanaa oli saada vauva ensimmäistä kertaa syliin… Loputon kierre… Enkä tiedä, miten tässä käy.. Loppuuko tämä koskaan??

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No sä olet selvästi sit niitä ikuisia vauvakuumeilijoita! ?❤️ hirveä hasardi että olet vielä noin nuori (kyllä!), ehdit tehdä vielä monta 😀 ota koira? ?

  • Helmiina

    Jatkoa edelliseen, että olin melkein parikymmentä vuotta kotona lasten kanssa, vasta kolmas vuosi töissä opiskelujen jälkeen. Eli muu kuin kotiäitiys on mulle melko uutta. Ja siksi ehkä onkin vaikea päättää, haluanko palata tuttuun ja turvalliseen vai jatkaa tätä uutta polkua työelämässä. Molemmissa on puolensa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ah, ymmärrän tämänkin puolen. On ne niin eri maailmat! Sekin on ehkä osa tätä mun kriisiä – että tästäkö sitten kolmekymmentä vuotta vain duunia? Ilman taukoja? Äitiyshän se vasta lomaa onkin ?

  • kookoo

    Oih ja voih! Kyllä! Samassa veneessä ollaan.

    Kun ensin oli omassa pienessä sinkkumielessään jo alkanut pohtia vaihtoehtoisia tapoja lasten hankkimiseen ja sitten yhtäkkiä 32-vuotiaana tapaakin täydellisen Kumppanin, joka vielä vilautteli loistavaa Isä-potentiaalia. Siinähän kävi niin, että päiviä vaille kolmenelosena syntyi esikoinen ja korkeassa 35v 2kk iässä toinen. Omassa mielessäni nimenomaan Toinen, ei Kuopus. Eikä todellakaan Viimeinen. Kumppani on edelleen mulle täydellinen ja käytännössä osoittautunut loistavaakin paremmaksi isäksi, mutta kohtalaisen kaoottiset vauvavuodet sai sen(kin) säikähtämään.
    Oma haaveilu on kuitenkin elänyt koko ajan vahvana ja välillä asiaa on tullut itkettyäkin. Puitteet ja parisuhde on kunnossa, nää kaksi tenavaakin näyttävät olevan kaikin puolin onnistuneita tapauksia. Elämä on niin helppoa kuin se lapsiperheessä voi olla.
    Korvien välissä käydään kuitenkin kovaa vääntöä: mies totesi alkuvuodesta, että ehkä se yksi meille vielä saisi tulla. Mutta. Mä täytän tässä kuussa 40. Onko mitään järkeä? Nyt eletään tilassa, jossa raskaus ei olisi järkytys, vaan jopa tervetullut. Silti oma ikä ja koko ajan helpottuva arki hämmentävät kuviota. Omassa mielessä oon asettanut takarajan kuluvan vuoden loppuun. Jos perhekoko ei osoita kasvun merkkejä, alkanee jonkinlainen surutyö. Jos osoittaa, niin… apua?!?!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mun kaverilla on loistava perheen lisäys neuvo: sitten kun vahingossa alkava raskaus ei tuntuisi enää katastrofilta, on aika alkaa yrittää. Eli anna palaa vaan! 🙂

  • Sanna / Kototeko

    Me oltiin jo melkein päätetty et lapsiluku oli täynnä. Miehellä oli lapsi edellisestä liitosta ja meillä yhteinen viisi vee poika. Jossain taka-alalla mulla vaan nakutti ajatus toisesta yhteisestä lapsesta ja että haluaisin vielä tytön. Sit vaan totesin ja nyt tai ei koskaan. Ennen kuin täytän 40. Mies suostui. Noin kuukauden päästä olin raskaana ja tyttöhän sieltä tuli. Ei tosin sentään vielä kuukauden päästä. ? Oon iloinen et pidin pääni ja valitsin noin. Nyt typy on kohta neljä. Eli siis tarinan opetus oli? Jaa-a. Ei opetusta. ? Pystyn kyl hyvin samastuu tuohon mistä puhut. Minäkään en jaksais kyl enää yhtään vauva-arkea ja valvomisia sun muita ja eipä nyt enää tartte ees miettiikään moista. Koska ikä. Sulla on kiva tapa kirjottaa. En oo ikinä seurannut mammablogeja. Mamma rimpuilee ja tämä on nyt solahtaneet lukulistalle. ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Eikä, miten ihana tarina! ❤️ ei opetusta aina tarvita 🙂 mahtavaa että teillä meni kaikki noin nappiin!

      Kiitos ihanasta kommentista, kiva kuulla että olen päässyt listalle ja vielä noin hyvään seuraan! Mamma on paras!

  • Anri

    Halusin kolme joten pakko se oli se rykästä. Jälkeenpäin hieman kadutti ja ajattelin väsyneenä että iteppä läksin mut nyt kun nuorin on yli 3v ja taidoiltaan sama mitä isommat 6 vuotiaina oon tosi onnellinen että rykästiin. Kolmannen jälkeen olo oli heti seesteinen eikä yhtään tyyppiä enää meidän porukasta puutu. Vahva suositus 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Olet ehkä ensimmäinen jonka kuulen myöntävän että hieman kadutti, vaikka uskon että se on tosi yleistä. Ei se vauvaelämä koskaan helppoa ole ja joskus yön pimeinä tunteina voi kyllä vähän miettiä oliko pakko..hienoa että nyt elämä kantaa mutten kyllä halua mitään suosituksia ????

  • Hanna, Yli pyykkivuorten -blogi

    Hyviä ajatuksia! Minulla oli niin kauhea vauvakuume, että järkipuhe ei tehonnut. Meillä syntyi kolmas, kun eka oli 7,5v ja toka paria kuukautta vaille 5v. Meidän perheeseen tarvittiin se kolmas, mutta kaksi olisi ollut varmasti helpompi ja näppärämpi ratkaisu monin tavoin. Onnea päätöksen tekemisestä!

    Kirjoitin just postauksen aiheesta, jos meillä ei olisikan kolmatta: https://blogit.kaksplus.fi/ylipyykkivuorten/2017/07/24/jos-meilla-ei-olisikaan-iltatahtea/

    Ps. Kirjoitat hyvin, sitä on ilo lukea!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Eiiiiih ei tollaisia tekstejä saa kirjoittaa! Pilaa koko hyvin alkaneen tyytymisen ? kiitos ihanasta kommentista ?

    • Sanni

      Meillä on ihan sama setti kuin Hannalla, ja meidän perheestä kolmas teki kokonaisen. Toki hän on ollut helppo ja eheyttävä tapaus koko pian viisivuotisen elämänsä, aina odotusajasta ja synnytyksestä lähtien.

      Jos kolmoselle ei olisi annettu lupaa tulla, olisin jäänyt haikailemaan, tiedän sen. (Sain ekat lapset alle kolmekymppisenä ja olin aina ajatellut, että kolme olisi hyvä määrä. Kakkosen haastavat ensimmäiset vuodet meinasivat torpata koko ajatuksen, mutta onneksi uskallettiin vielä yrittää.) Kuopuksen myötä kaikenlainen vauvakuumeilu loppui kuin seinään. Kolme lasta on ylenpalttisen ihanan riittävästi, näin on superhyvä.

      Nelihenkinen perhe on kyllä näppärä paketti, mutta toisaalta kolme lasta muodostaa jo pienryhmän ja siten hauskalla tavalla sisarusten alayhteisön. Musta se on huippua. Parittoman jengin dynamiikkajutut myös opettavat aika paljon – sekä lapsia että meitä aikuisia. Täytyy sovitella ja tehdä kompromisseja paljon enemmän kuin 2 aikuista + 2 lasta -kombolla täytyi.

      Me ei olla koskaan haaveiltu mistään sisarusten paita ja peppu -meiningistä, ja niinpä olemme olleet iloisesti yllättyneitä, kun tyypit (13, 9,5 ja 4,5 vuotta) ovat sekä kolmikkona että parivaljakkoina oikein hyvää pataa ja seuraa toisilleen. Ei isot ikäerot aina tarkoita sitä, että olisi vain vähän yhteistä – kuten ei sukupuolierotkaan.

      Mutta kaikkein tärkein juttu lapsilukuasiassa (jos sitä nyt valikoimaan pääsee) on tietenkin se, että kokee itse voivansa elää jokseenkin onnellisena ja tyytyväisenä. Ei mikään muu ole tärkeää.

      p.s. Kolmosen kanssa oli IHANAA äitiyslomailla, kun isot olivat jo koulussa ja eskarissa. Ai että, elämäni paras vuosi. <3

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Iiiiik miten ihana viesti, tälläisestä tulee melkein jo vauvakuume! ? ikäerotkin toimii näköjään 🙂 ihan mahtavaa että teillä on niin hieno setti kasassa, toivottavasti kaikki kolmosta haikailevat näkee nyt tämän viestin niin saadaan Suomen syntyvyys kohdilleen ?

  • A

    Meillä on vain yksi ainokainen. Pitkään mun mielessä oli että kaksi lasta meille tulee…mutta vuodet vieri (odotellen että helpottaisi ja jaksaisi) ja nyt meillä on viskari ja huh, ajatus raskaudesta, synnytyksestä, vauvavuodesta ja taaperosta ois, huh, aikamoinen. Ikääkin on ja se ois silleen now or never ja kallistuu vahvasti never (silleen että jos mies suostuisi laittamaan piuhat solmuun niin se ois mahtavaa, mutta sen miehisyys kuulemma kärsisi…ookoop). On se surutyö ollut vähän jatkuvaa, siis kun näin on todellakin hyvä (lapsi on mahtava, ihan täydellinen pakkaus ja on ihanaa kun oma elämäkin alkaa olla kuosissa…mitä nyt että kohta 40v. ei vieläkään tiedä mitä tekisi isona, vaikka hyvin palkattua pätkätyötä tekeekin), niin miksi ihmeessä pitäisi hajoittaa pakkaa (siis mitään fyysistä kaipuuta mulla ei ole vauvan saamiseen, mä alan tykätä lapsista vasta siinä vaiheessa kun ne puhuu ja kävelee…vaan se surettaa, että ainokaisella ei sitten ole sisaruksia, mikä on niin hurja rikkaus, että siksi surettaa).

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Mulle juuri tämä sisarusasia oli jotenkin niin iso ettei useamman lapsen päätöstä tarvinnut edes tehdä. Nyt toki ymmärrän ettei elämä ole niin mustavalkoista, sisaruksen veroisen kaverin voi saada vaikka naapurista. Mutta kolmannen suhteen mulla ei ole samanlaisia ajatuksia, se ei tunnu enää ”pakolliselta”. Mutta on se aina vähän surutyötä, hyvä sana!

  • Mari

    Meillä kolmonen syntyi silloin, kun esikoinen oli 5 ja keskimmäinen 3. Ajateltiin juurikin, ettei ikäero isompiin venähtäisi liian suureksi, jotta olisi seuraa heistä toisilleen. Nyt ei enää vauva-aika uudelleen houkuttelisi lainkaan, mutta olenkin sinua viitisen vuotta vanhempi. Toisaalta isommalla ikäerolla isosisarukset voivat auttaa jo aika paljon vauvan kanssa ja huolehtivat monista omista jutuistaan itse. Itsestäni tuntui jo viisivuotias esikoinenkin tosi omatoimiselta kolmosen syntyessä, samoin keskimmäisemme on ollut ihanan helppo tapaus.

    Omassa ystäväpiirissä useampaan perheeseen on toivottu ja saatu kolmonen silloin, kun jompikumpi isommista lapsista on aloittanut koulun. Ekaluokkalainen on voinut näin ollen tulla koulusta suoraan kotiin.

    Kolmosen kohdalla kävin samoja tuntemuksia läpi kuin sinä, päällimmäisenä se, voiko kolmannellakin kerralla kaikki mennä hyvin. Odotukset ovat menneet kaikilla kerroilla hyvin, samoin synnytykset ovat olleet nopeita ja helppoja. Kolmosen syntyessä olin sinun ikäisesi.

    Päätökseen voi liittyä varmasti paljonkin haikeutta biologisen kellon tikittäessä. Ystäväperheissä on hankittu myös koiria juuri tuossa vaiheessa kun voimavaroja on vapautunut lasten kasvettua isommiksi. Toki lemmikit on varmasti olleet myös kovasti lasten toivomia. Meille koira tuli jo ennen lapsia. 😉

    Sisarussuhteesta aika pieni osa loppujen lopuksi asutaan saman katon alla. Toki sinä aikana suhde muotoutuu ja on näkyvimmillään ainakin vanhemmille (niin hyvässä kuin pahassa). Jos ajattelee että meillä esikoisen ja kolmosen ikäero on viisi vuotta, niin kokonaisena perheenä olemme ehkä samassa osoitteessa noin 15 vuotta. Aika monta vuotta he siis ovat sisaruksia toisilleen erilläänkin. Aikuisena 5-10 vuoden ikäero ei tunnu niin paljolta, enemmän vaikuttaa ehkä luonteet jne. Mietin vain että annetaanko tälle sisarusten ”leikkikaveruudelle” ehkä turhankin paljon painoarvoa, kun mietitään ’sopivia’ ikäeroa ja perhekokoa.

    Oikein hyvää loppu kesää sinulle! Blogiasi on kiva lukea, myös talonrakennusjuttuja vaikka oman rakennuttamisesta muutama vuosi jo onkin. Ihana kuitenkin nyökytellä monille kirjoittamillesi jutuille.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Kauniiden sanojen lisäksi tässä oli paljon hyvää kokemusta johon tarttua 🙂 tuo sisarusten ikäero saa aivan varmasti liikaa painoarvoa. Luonne voi hyvinkin vaikuttaa paljon enemmän kuin ikä!

      Koiraa meille ei kyllä ole tulossa :?? tehdään nyt yksi talo valmiiksi ensin ja hankitaan sitten vaikka kala! ??

      Ihanaa kesää sinnekin!

  • Anna

    Täällä Kolmonen on nyt tulossa hieman oman 35-vuotissynttärin perään, enkä koe olevani nyt tai vielä vähään aikaan liian vanha. Johtuu varmaan upeista itseäni vanhemmista äitiystävistä, joita mulla on kosolti. Lapsi laitettiin alulle ilman minkäänlaista vauvakuumetta, nimeäisin kaksi keskeisintä syytä päätöksen takana:

    1) Just siksi, kun noi vähän isommat (nyt 5- ja 3-vuotiaat) on niin ihania! Nimittäin allekirjoitan ajatukset raskaudesta ja vuosista 0-2, en odota erityisen innolla lieveilmiöitä. Mutta jos toi positiivinen kasvu on pysyvä ilmiö, niin kyllä mä haluan ympäröidä itseni näillä tyypeillä. (Tietenkin pelottaa, että tällä kertaa jokin menee pieleen, mutta jotenkin siihenkin suhtaudun paljon rauhallisemmin kuin ekalla tai tokalla kerralla. Ja ihan kaikkeen muuhunkin, mikä on myös ihanaa!)

    2) Mulla on itselläni kolme sisarusta, joista jokainen tuo niin paljon onnea ja rakkautta, apua ja turvantunnetta elämään, etten voi sanoin kuvailla. Ihan yhtä paljon kaikki, ikäerosta riippumatta 😉 Siispä kiivaasti haluan antaa omille lapsilleni ainakin lähtökohdan samanlaiseen komboon (vaikka Nelosta tuskin sentään jaksamme pusertaa – hats off mun vanhemmille).

    Mutta kyllä mä nyt odotan yhä suuremmalla innolla niitä omia nelikymppisiä – koska tässä vaiheessa melkeinpä tiedän, että silloin tää eritteiden, kantamisten ja huonojen unien kyllästämä elämänvaihe on vihdoin vaihtunut seuraavaan, epäilemättä entistä ihanampaan! 🙂 Nää on pitkiä vuosia, mutta kuluvat nopiaan.

    Mutta molemmat syyt on, kuten näkyy, on tosi subjektiivisia. Kuten on koko aihe. Joten toivon sulle ja kaikille vain maksimaalista mahdollista mielenrauhaa aiheen ympäriltä, ja onnea siihen oman jälkikasvun kanssa elettävään jännittävään, tuntemattomaan tulevaisuuteen!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Haha, ihana, kiitos! Mä olen kans aina välillä harhautunut miettimään että nää tyypithän on ihan mahtavia isoina, eli hetkinen – kolmaskin olisi joskus iso ja ihana ? mutta on tässä niin paljon pelissä ettei juuri nyt etäinen haave kolmesta lapsesta millään pääse tämän hetken fiilisten ja realiteettien yli.

      Ihanaa kesän päätöstä teidän perheelle! Ps. Neljäs, JOO!!

  • Samoja aatoksia

    Olen krooninen vauvakuumeilija, enkä usko koskaan olevani täysin sinut sen ajatuksen kanssa, että raskaus- ja vauva-aika on lopullisesti osaltani ohitse. Niinpä minäkään en koskaan suhtautunut kuopuksen raskauteen tai vauva-aikaan viimeisenä. Hänenhän piti olla keskimmäiseni, tai vasta 2+2 sarjan ensimmäinen kakkonen. (Koska neljäkään lasta ei tuntunut vauvahuuruissa mahdottomalta.)

    Kuitenkin jos mietin asiaa sen kysymyksen kautta, että millaista haluan arkemme (ja lomamme!) olevan, niin olen sitten kuitenkin optimaalisempi pikkuperheen äidiksi kuin suurperheen (3 lasta kait lasketaan jo suurperheeksi!) äidiksi. Kaipaan liikaa rauhaa ja omaa aikaa, kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, kahdenkeskistä aikaa kummankin lapseni kanssa. Perheyksikkönä neljä on aika sopiva luku: kaksi aikuista, kaksi lasta. Kaksi kättä, kaksi lasta. Kaksi miespuolista, kaksi naispuolista. Tässä on sellainen aika hyvä balanssi päällä. Kaksi lasta on keskiluokkainen klisee, mutta toimiva sellainen. (Eikä toimivista ratkaisuista muodostukin niitä kliseitä?) Kolmas sekoittaisi pakkaa jo aika lailla. Juuri olemme saavuttamassa Harry Potter -iän. Miten ehdin lukea lapsilleni Potterit, jos talossa on taas uusi vauva/taapero/uhmaikäinen? Kiinnostaako niitä enää sitten myöhemmin kuulla? Kun tämä vaihe, kun lapset ovat leikki- tai alakouluikäisiä, on monen mielestä sitä kulta-aikaa, tyyntä ennen myrskyä (teinivuosia). Menisikö jo olemassa olevien lasten parhaat vuodet ohi siinä vauvasumussa? Koska just nyt niiden kanssa alkaa olla aika supermielenkiintoista!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No just näin! Alusta loppuun samoja aatoksia mullakin!

      • Samoja aatoksia

        Meillä on tosiaan mennyt nämä pohdinnat samaa tahtia, muistan aikaisemmat kirjoituksesi aiheesta. 🙂 Tietynlainen valaistuminen asiasta tuli nyt onnistuneen ja aktiivisen kesäloman aikana. Moneen otteeseen mietin, että tätäkään en nyt tekisi (yksin, mieheni tai lasten kanssa), jos eläisimme edelleen sitä vauva- tai taaperovaihetta.

        Ja se raha. Siitä on tylsä puhua ilman että kuulostaa arvoiltaan kovalta. Mutta kyllähän meidän järjestelmämme kannustaa pieniin ikäeroihin, ei suuriin. Kaikki tulonmenetykset ja maksut alkaisivat alusta, täysimääräisinä. Koska jos on 2-3 lasta samaan aikaan päivähoidossa/harrastuksessa yms., sisarusalennus tasoittaa kuluja. Jos teet kolmannen ns. uudessa sarjassa, kaikki maksut menevät jatkossa täysimääräisinä. Ihan kuin olisi esikoinen kyseessä. Kolmannen päivähoitomaksut olisivat olleet heti perään tehtynä minimaaliset, nyt täydet. Eihän sillä muuten väliä, mutta samalla pitäisi kyetä maksamaan isompien lasten harrastus- ja leirikustannukset. Hoitovapaan menojakaan et enää yhtä helposti supista kun taloudessa on kouluikäisiäkin.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Voitko linkata mulle ne mun vanhat tekstit kun en enää itse muista enkä millään googletuksella löytänyt 😀 Vähän on tullut kirjoitettua vuosien mittaan 😉

          Tuo raha-asia on mielenkiintoinen pointti. Toki mäkin olen sitä laskenut mutta en tota aspektia tajunnut ollenkaan – tosiaan kolmas olisi kuin esikoinen mutta kahdella isolla rahareiällä! Ihan hullun kallista hommaahan tämä alkaa pikku hiljaa muutenkin olla kun pelkkään talvivarusteluun menee aina satasia…

        • Sanni

          Tämä raha-asia on kyllä totinen tosi. Kaksi harrastavaa koululaista, yksi harrastava päiväkotilainen JA täydet hoitomaksut.

          Ja toki viisihenkisenä perheenä kaikki muutenkin maksaa enemmän: ruoka, vaatteet, vakuutukset, ehkä lisäneliöt ja kenties isompi auto, vähäinenkin matkustelu… Pieni- tai keskituloisena joutuu aika paljon priorisoimaan kulutusvalintojaan. Me on päätetty, että lapset saavat harrastaa, ja sinnepä ne ylimääräiset pennoset sitten uppoaakin. Mutta en vaihtais. (Trioa enkä niiden iloa harrastuksistaan.)

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Meillä on just haasteena kun talo rakentamisen myötä elintasoa nostettiin just potenssiin kymmenen. Hetkeen on vaikea edes mistään kustannuksista vähentää, saati lisätä. Toki meillä on tosi hyvä tilanne tulopuolella mutta nyt ei silti ole vielä mikään pakkorako. Kolmen lapsen kanssa, vaikka viiden vuoden päästä rahan tarve olisi aivan jäätävä. Pitäisi ehkä eka voittaa lotossa. Sitten vielä vauvalotossa 😉

  • Sipu

    Meillä on kuusivuotias ja ollaan päätetty että meidän perhe on Tässä. Mies on täysin samaa mieltä, hänellä kuitenkin ikää 45+ ja itse olen 35. Nyt jos lapsen saisi, niin mies pääsis eläkkeelle, kun hän olisi täysi-ikäinen…Raskaus, synnytys ja vauva-aika oli tosi helppoja, enkä joutunut kuin yhtenä yönä valvomaan kaksi tuntia itkevän vauvan takia. Näistä johtuen en enää edes uskaltaisi yrittää toista lasta. En osaa edes kuvitella, että mitä se univaje ja yövalvomiset on. Olen vain lukenut toisten tarinoita ja miettinyt, että olen ollut aivan liian onnekas ja etuoikeutettu kokemaan sellaisen vauva-arjen, kun sain. Ollaan joskus miehen kanssa mietitty, että kun kerralla onnistuttiin noin hyvin, niin ei passaa kokeilla enää. No onneks kuusvee uhma on pudottanut aika hyvin jalat maahan ja viisvee uhma ja neljävee…..

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Heh, mä olen kans usein miettinyt että kun me ollaan joo saatu niin älytön loton jättipotti näiden kanssa, ei meille enää varmaan näin hyviä yksilöitä anneta 😉

      Ja silti: toinen nukkui aivan päin helvettiä ja toinen oli päivisin melko vaativa. Ehkä rakkaus vähän siis sokaisee silmiä ja jokainen lapsi on kuitenkin sitten täydellinen?

      • Sipu

        Kyllähän se niin on 🙂 se rakkaus tekee meidän pikkumonsteristakin omasta mielestäni maailman parhaan tyypin kuitenkin. Ja miksipä ei sitä lottopottia voisi saada toisenkin kerran, tai kolmannen 😉 ? Onhan se varmaan niin, että se perheen ja parisuhteen keskinäinen dynamiikka ja rakkaus tekee niitä ihania pieniä ihmisiä. Eihän kahdesta noin hyvästä tyypistä, niinkuin te, voi huonoa jälkeä tulla. Ihanaa loppukesää teille kaikille ja tsemppiä raksalle, ja muutenkin arkeen!

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Hitto vie, totta! Täydellinenhän siitä tulisi! 🙂 Kiitos ihanista sanoista ja sinnekin ihanaa loppukesää <3

    • Sanni

      Tätä mäkin pelkäsin (vaikka kahden isomman kanssa toden totta oli haasteensa). No, kolmas on osoittautunut joka saralla kaikkein helpoimmaksi tapaukseksi, ja mun täytyy sanoa, että vasta hänen myötään opin nauttimaan vauvan ja pienen lapsen vanhemmuudesta. (Ja sain kokea sellaisen kliseisen voimauttavan synnytyksen!) Tähän oli hyvä päättää perheenlisäyshommat. Nyt voi sitten keskittyä kasvattamaan. 😉

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Ei näitä eheyttävän voimauttavia kolmosia, en kestä! ?

  • pilami

    Meille varmaan tulisi kolmas jos mies sitä erityisen paljon haluaisi, mutta sen asenne on tosi kielteinen ja koska mäkään en vauvakuumeile niin asia on mullekin tosi jees näin. Kyllähän tätä vauhtia ja ajan puutetta on ihan riittämiin jo tällä kombolla. Ja kun katselin just kavereiden mökkeilyä kera 1-vuotiaan niin kyllä karisi vähätkin vauvahaaveet – en vaan jaksaisi sitä enää. On näissä nykyisissäkin haastetta vaikka ovatkin jo helpommassa iässä. Vai eikö kenenkään muun, jo vähän vanhemmat lapset vie yhtä lailla mehuja ja energiavaroja kuin ne pienetkin?! Oikeastaan mä olen ehkä jopa parempi äiti pienille lapsille – mulla ei mene alle 2-vuotiaisiin koskaan hermo, näköjään näihin vanhempiin lapsiin menee..
    Lisäksi me halutaan matkustaa lasten kanssa, tarjota enemmän mahdollisuuksia ja asioita elämässä kuin mitä meillä itsellä on ollut ja – noh – aina kun varaan lennot niin tosiaan realisoituu miksi olisi kannattanut matkustaa vieläkin enemmän sinkkuna 😉 kyllä meidän perheen budjettiin kolmas lapsi tekisi ihan näkyvän loven. Meillä kun on se koirakin. Ja mitä jos se kolmas ois tosiaan sekä kolmas että neljäs, vaikeasti sairas, jos mä kuolisin synnytyksessä jne. Mitä näitä pelkoja nyt onkaan.. enpä tiedä, en jaksaisi kyllä sekottaa pakkaa. Eikä meillä olisi sille omaa huonettakaan: menettäisivätkö vanhemmat lapset sitten omat huoneensa kun niillä olisi pienempi ikäero vai miten tää tila-asia järjestettäisiin? Eihän oikein viitsisi muuttaakaan kun nää nykyiset ovat jo kouluiässä.. kai se niin on että jos tosissaan haluaisi kolmannen ei näillä ”järki”perusteilla olisi mitään sijaa mun päässä -> en siis halua kolmatta lasta. Ja totta puhuen, suurella kauhulla tein kaksi kertaa kevään aikana raskaustestin. Ois se kaksi viivaa melkoinen shokki ollut!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      haha, tämäkin oli kuin suoraan mun päästä kirjoitettu 😀 sillä erolla että mulla menee kyllä myös alle kaksivuotiaisiin ihan hermot 😉 Mutta noin se on, jos näin paljon mahtuu järkisyitä mukaan, tunnesyyt eivät ole ehkä kovin vahvoja. Mutta samalla se kaksi viivaa olisi ihan kestettävissä että ei se maailman suurin katastrofikaan olisi. Ehkä. En tiä 😀

    • Samoja aatoksia

      Totta, lentoja varatessa perhe-elämän kalleus konkretisoituu. Niissä jokainen lisälapsi maksaa sen lisälapsen verran extraa. Toki pakettimatkoissa on perhealennuksia ja -tarjouksia, mutta perhetarjoukset pitää nekin yleensä sisällä vain nelihenkisen perheen! Eivät kaikki toki halua matkustella ja joillakin onnekkailla kolmas (tai neljäs) ei ole sillä tavalla rahakysymys, että se vaikuttaisi elämäntyyliin niin merkittävästi.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Jep, matkustaminen on sitten aika poissuljettua kolmen kanssa jo. Toki niin on myös lätkän tai hevosten harrastaminen 😀

        • Samoja aatoksia

          En tällaisia ajatellut ensimmäisen ja toisen kohdalla, olivat niin toivottuja – maksoi mitä maksoi, tai riippumatta siitä pääsisikö sitä koskaan enää reissuun. Nyt vauva- ja taaperoajan jälkeen sitä kuitenkin ajattelee vähän toisin. Koska elämä jatkuu ja jollain pitäisi elääkin sen vauvavaiheen jälkeen ja kustantaa niiden lastenkin eläminen. 🙂 Myös vapaa-aika.

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            TOTTA! Eka ja toka meni siihen jo suunniteltuun konkurssiin. Jotenkin kolme on vaan liikaa 😀 😀

          • pilami

            Mä aika pitkään muuten ajattelin että lasten mennessä kouluun rahaa alkaa jäädä enemmän käteen kun ei ole päiväkotimaksuja. Little did I know… 😉

          • Samoja aatoksia

            Pilami, totta tuokin. Maksoin juuri yhden kuukauden päivähoitomaksujen verran lapsen yhden viikon jalkapalloleiristä ja varusteista, ihan vaan siksi ettei omat lomat riitä kattamaan pienen koululaisen pitkää kesälomaa. Tosin tätä ongelmaa ei olisi, jos olisi kotona vauvan kanssa. 😉

            Nämä raha-asiat konkretisoituivat kunnolla vasta lasten kasvaessa ja töihin palattua. Ehkä tosiaan se kolmas olisi vaan pitänyt tehdä putkeen, ilman turhia realismipohdintoja.

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Salettiin olisi pitänyt tehdä jo silloin. Ei olisi ollut mitään realismia mistään – nyt tietää jo vähän liikaa mitä kaikkea on tulossa 😀

          • Samoja aatoksia

            Onhan siinä sekin, että jos lapset saa putkeen, niin alun alkaenkin sitä pakosti sovittaa vaikkapa ne lasten harrastukset kolmelapsisen perheen budjettiin. Jos ikäerot on suurempia, niin ensin ollaan yksilapsinen, sitten kaksilapsinen perhe, ja välissä on saatettu jo tottua tiettyyn elämäntyyliin, ne lapsetkin. Olisi aika karua ilmoittaa nyt isommille lapsille, että lempiharrastukset ja lomanviettotavat pitää lopettaa, kun jäädään taas vanhempainvapaille. Tai jättää kolmas ilman harrastuksia. Myös ne säästöt on saatettu jo käyttää kotonaoloon edellisten lasten kanssa, joten kotiin jääminen saattaisi tehdä oikeasti merkittävän uuden loven siihen talouteen. En itse pidä näitä tekosyinä kuten alempana todettiin, koska ihan oikeasti monessa perheessä se kolmas lapsi saattaa merkitä suurtakin taloudellista merkitystä ja elintapojen muutosta. Lisäksi en luottaisi siihen, että kaikki yhteiskunnan tuet pysyvät jatkossa saman tasoisina kuin nyt. Jo pelkästään omien lasten aikana monia lapsiin liittyviä kunnallisia maksuja on korotettu ja tiettyjä etuja leikattu. Me olemme esimerkiksi päivähoidon kanssa joutuneet tukeutumaan yksityisiin toimijoihin, kun kunnallinen puoli niin tukossa. Ja nyt aivan tosissaan puhutaan yliopistokoulutuksen maksullisuudesta…

            Ehkä jos tunne olisi palavampi, niin järkisyille antaisi vähemmän tilaa. En tiedä. Toisaalta hassua, etteikö taloudellisille kysymyksille saisi antaa perhesuunnittelussa tilaa.

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Tosi hyvää pohdintaa! Ehdottomasti pitää pohtia näitä. Vienkin tän heti makrotasolle: Suomessa syntyvyys on nyt niin alhainen että uudet sukupolvet eivät mitenkään pysty kantamaan meidän vanhenemisen ja kuolemisen maksuja. Siis jos haluaisi tehdä parhaan ratkaisun nykyisille lapsille, niitä pitäisi ehkä vähän jättää sitä lätkää pois mutta antaa sisarus joka osallistuu sitten aikanaan vanhustalkoisiin!

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Mutta siis äärimmäisen hyvä pointti: elintaso laskee väistämättä ja siihen ei ehkä koko perheen sopeudukaan ihan kivutta. Toki elintaso voi aina muutenkin työttömyyden tai vakavan sairauden takia laskea..

          • Samoja aatoksia

            Toisaalta tänään on luonnonvarat tältä vuodelta kulutettu loppuun. Kaksi lasta korvaa kaksi aikuista, siis emme ainakaan ylikansoita tätä palloa itsemme yli. Tosi vaikeita kysymyksiä, kun toisaalta siinä on se oma irrationaalinen tunne ja oman perheen järkisyyt, sitten taas Suomen taloudellinen tilanne ja ikäpyramidi, ja taustalla maapallon ylikansoittuminen. Välillä tuntuu että esikoisen tein aivan toisenlaiseen maailmaan, ihan erilaiseen optimismiin, ja nyt huomaan miettiväni asioita liian hankalasti. Ei ihme että syntyvyys Suomessa laskee! 🙂

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Sekin. Toisaalta meillä on mahis tehdä maailmaan niitä jotka osaa parantaa maailmaa 🙂 ikuinen optimisti!

      • pilami

        Joo! Ja kaikki perheliput on aina 2+2. En mä silti tiedä pitäiskö kymmenlapsisen perheen päästä samalla rahalla jonnekin kuin kaksilapsisen mut vois noissa nyt jotain porrastusta olla. Hotellihuoneisiinkin saa yleensä kaksi lasta, mites sen kolmannen kans – kalliimpaan perhehuoneeseen vaan?

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Tämä on mulle myös mysteeri. Jotenkin voisin nähdä että maksaisin mieluummin vaikka 1,5-kertaisen hinnan isosta perhehuoneesta kuin 2-kertaisen kahdesta huonosta huoneesta, jolloin pitää jatkuvasti arpoa kuka nukkuu kenenkin kanssa.

        • Samoja aatoksia

          Jos lapset isompia, niin sitten varmaan niin. Tai kaksi hotellihuonetta, vanhemmat jakautuneet eri huoneisiin. Tällaisiin ollaan reissuissa törmätty. En tiedä haluaisinko itse viettää loman eri hotellihuoneessa kuin mieheni. Toisaalta pikkulapsivaiheessa sitä on jo tottunut nukkumaan mitä ihmeellisemmissä sänky- ja huonejaoissa. 😉

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            Aivan, mitä sitä turhaan kivasti nukkumaan – tässähän ollaan lapsiperhe! 😀

          • Samoja aatoksia

            Toisaalta vaikka tässä ollaan lapsiperhe, niin pieni perhe ja kasvavat lapset mahdollistavat sen, että elämään mahtuu jo muutakin kuin ne lapset. Kesän reissussa meillä oli kaksio, ja makuuhuone oli vain meille vanhemmille. Se oli ihan surrealistinen kokemus. Lapset omasta tahdostaan nukkuivat sohvangyillään olohuoneessa yöt putkeen. 🙂 (Kaksiossakin maksimilapsimäärä oli muuten kaksi lasta).

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            ooooo! tämä kuulostaa jo mahtavalta!

  • Emäntä

    Pitkästä aikaa täällä kommentoimassa. Oli pakko, vaikka tiedätkin tän tarinan. Kun kolmesta aika pienellä ikäerolla tulleesta lapsesta oli selvitty (liki) järjissään niin, että kaikki oli vihdoin päivähoidossa ja firmakin oli lähdössä lentoon, oli silkkaa hulluutta edes ajatella neljättä. Etenkin, kun en ole yhtään mikään pikkuvauva ihminen ja muiden vauvat suorastaan ärsyttää.

    Jotenkin se tunne siitä, että joku puuttuu oli niin vahva, että päätös oli tehtävä. Kaikki vauvakamppeet oli tallella. Kuopus oli kaksi. Kolmeviis lähestyi ja mies niin vanha, ettei kannata edes laskea… Now or never. Mies kysyi, olenko tosissani, mutta minunhan yöunistani ja työurastani se bebe olisi pois.

    Hetkeäkään en ole katunut. Olen niin onnellinen siitä, etten joudu loppu elämääni miettimään, että joku puuttuu. Joku jäi saapumatta. Katson nauravaa vauvaa ja mietin, että miten ihanaa onkaan, että olet siinä. Voisi niin helposti olla, ettet olisikaan. Kolmas ja etenkin neljäs ovat ihan erilaisia vauvoja. Vaikka luonne olisi bebellä haastava, niistä nauttii ihan eri tavalla. Kaikki ei ole vain soljuvaa kaaosta ja selviytymistä. Arki on työlästä ja silti ihanaa. Isommat sisaruksetkin nauttii vauvasta.

    Kaikki autot ja kämpät ja muut taloudelliset tekijät ovat tekosyitä maassa, jossa koulutus ja varhaiskasvatus ovat liki ilmaisia. Jos sisällä on vahva palo, käytännön asiat kyllä järjestyvät – ja hormoonit hoitavat loput. Ne kun tekee hyviäkin juttuja. Mutta jos sitä ei ole, ei kannata kipuilla loputtomiin. Yksikin lapsi on lahja

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ❤️❤️❤️❤️ ihanasti sanottu, kaikki! ?

    • Riina

      Voin niin samaistua Emäntä tuohon sinun tekstiisi. Meillä 3 lasta, joista nuorin vasta 2,5kk mutta tunne on vahvasti siitä, että vielä yksi puuttuu. Ja just nyt tuntuu myös, että kyllä se aika nopeaan pitäisi saada se täydentävä paketti, jotta tätä pikkulapsi-aikaa jaksaisi, ja siitä selviäisi! 😀 Ja jos meille vielä se neljäs suotaisiin, siitähän ei ole koskaan varmuutta. Koska oikeesti, hetkihän se vain se pikkulapsiaika on.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Näin on, lyhyt aika lopulta!

  • mamma 36

    Itse juuri 36 ja ukon kanssa ensimmäinen yhteinen vauva saatu maailmaan. Vauva-arki ja vaiheet siitä eteenpäin pelottaa aika paaaaljon mutta silti itsestä tuntui että tämä on vain tehtävä rankoista tulevista ajoista huolimatta. Ja nämä hormonifuurut on pahoja… Raskaus itsessään oli jo mun kropalle rankka ja silti… Heti tuon herra 4,5kg synnyttyä olin ihan et eihän se mitään haittaisi jos vielä seuraavakin tulisi heti perään. Wtf??? Toivottavasti järki voittaa noi hormonit. Meidän perheessä nyt yhteensä 3 lasta ja meidän perhe on oikeasti täynnä. Silti takaraivossa se ihme ajatus ettei voi vielä varmasti sanoa ettei enää koskaan. Hmmm… Sekavaa ajatusten virtaa terveisiä vaan täältä yösyötöltä. 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kai se on sitten juuri se ajatuksen lopullisuus mikä vaivaa. Että jos ei nyt niin sitten ei koskaan. Kun ei haluaisi lukita!

  • Yhteen jäi

    Meidän piti antaa kahdelle lapselle tilaisuus tulla, pienellä ikäerolla. Puoliso sairastui vakavasti ensimmäisen synnytyksen jälkeen ja sen takia toinen olisi riski. Vaikka meidän lapsi oli tyytyväisin vauva ikinä, vauvavuosi otti koville kun puoliso oli kipeä käytännössä koko sen ajan. Nyt on kolmisen vuotta kulunut synnytyksestä eikä omakaan jaksaminen ole palautunut rankoista alkuajoista. Pikkuhiljaa kypsyi molemmilla ajatus ettei meillä realistisia mahdollisuuksia ruveta vanhemmiksi toiselle lapselle. Enkä minä pystyisi kohtaamaan puolison sairauden uusiutumista, siinä voisi pahimmillaan jäädä kaksi lasta ilman vanhempia. Jo ajatus raskaudesta pelottaa liikaa.

    Vaikka järki sanoo näin, on surullista nähdä oman lapsen ikäisiä lapsia joilla on jo pikkusisar ja parhaimmillaan kolmas tulossa. Muistuttaa kahdesta asiasta, meillä jäi antamatta sisarelle mahdollisuus tulla eikä koskaan saada kokea puolison kanssa vauvavuotta yhdessä.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ??? voi, olen tosi pahoillani teidän puolesta. Toivottavasti kaikki jatkuu nyt hyvänä ja voitte nauttia tästä kombosta! ❤️❤️

      • Yhteen jäi

        Parempaan tasapainoon ollaan koko ajan menossa, vaikka tällä hetkellä tenava treenaa täysillä omaa tahtoa ja omaa loppumattomat määrät energiaa. Sinällään perussettiä, mutta meillä on vähemmän kykyä jaksaa sitä. Tenavan äidille kaikki on vielä erityisen raskasta, kun se on yleensä pahimman kiukun kohde ja sairaudesta palautuminen on kesken. Onneksi lapsella on paljon innokkaita sukulaisia, jotka jaksaa hoitaa ja riehua niin että me saadaan huilata 🙂

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Hienoa kuulla 🙂 Mä oon just se äiti jonka kyky jaksaa tuota on rajoitettu…

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          Siis ilman että mulla on mitään oikeita syitä olla jaksamatta. Niin että kaikki kunnia teille jos yhtään jaksatte!

          • Choux

            Voi ei mulla tuli itku. Meillä täysin sama tarina.

          • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

            ??? voi ei teitä. Kohta mäkin täällä parun.

  • Choux

    Niinpä niin. Olisipa ne kaksi, mutta kun on ”vaan” yksi. Olen AINA haaveillut kahdesta lapsesta. Noh syntyi viisi vuotta sitten yksi, joka nukkui tosi hyvin (kiitos korvikkeet ja velli – ikuinen syyllisyys imettämättömyydestä). Itse vaan en nukkunut. Tuloksena vakava synnytyksen jälkeinen masennus, joka uusi kun palasin töihin. Nyt olen tehnyt kolme vuotta osa-aikaista työtä, ikää on 35 ja en tiedä mitä tehdä. Mieskään ei tiedä. En tiedä kestäisikö talous ja oma pää, mutta jotenkin on NIIN vaikeaa luopua toisen lapsen toiveesta. Toisaalta en oikein tajua, että miten ihmiset jaksaa käydä töissä, hoitaa lapset ja kaiken muun (pitää itsestään huolta jne), kun se välillä yhdenkin lapsen kanssa tuntuu vaikealta. Noh toki varmaan yhtä lasta joutuu enemmän viihdyttämään kuin kahta, kaksi taas ehkä tappelee enemmän. En tiedä, mutta kello käy. Snif.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Vaikea tilanne. Mullakin toi masennustaipumus vaikuttaa tosi paljon näihin ajatuksiin. Jotenkin ajattelisin että jos olette sen jo kerran käyneet läpi voisi olla enemmä työkaluja tämän kerran läpi rämpimiseen? Jos tuntuu tosi pahalta luopua toisesta niin mitä jos vain sitten yrittäisi toista ja kestäisi vain ne ekat vaikeat vuodet? Tsemppiä, ei ole helppoa!

    • Yhteen jäi

      Meille arvottiin lapsivuodepsykoosi, mallia hengenlähtö lähellä. Vaikka olen lukenut tarinoita kuinka lapsivuodepsykoosin sairastuneesta tulee uudestaan äiti ja kaikki menee hyvin, kun tietoa on enemmän, minusta ei ole ottamaan sairastumisen riskiä kun muistelen kuinka lähellä reunaa keikuin vauvavuoden. Eikä se tunnu reilulta meidän tenavaakaan kohtaan että sen takia menisi toinen tai molemmat vanhemmat.

      • Choux

        Niin en tiedä. Itselleni on myös moni sanonut, että masennus ei välttämättä uusi. Ja lääkityksen voi aloittaa heti sairaalassa lapsen synnyttyä. Imetyksestä voi luopua, jos vaan kestää äitimafian (prkl !). Itse olen jotenkin ajatellut, että pitäisi vaan mennä kohti pelkoja eikä sen takia luopua omista unelmistaan. Mutta todella vaikeaa on tasapainoilla näiden välillä. Kun töitäkin olisi jaksettava tehdä, että taloudellisesti selviää. Ja mitä jos puoliso päättää, että kiitti tämä riitti, miten ihmeessä pärjäisi kahden kanssa, kun yhdenkin kanssa se voisi olla niin tai näin ?! Suurin osa ihmisistä ei varmaan ajattele näin pitkälle ja monimutkaisesti, mutta minäpä ajattelen.

        Ja lohdutuksen sanana: olette menossa kohti helpompia aikoja koko ajan, kohta teillä ei enää ole taaperoa, vaan reipas päiväkotilainen. Elämä ei totisesti mene aina niin kuin on ajatellut. Sitä olen tässä taas muutamana päivänä itkenyt. Täytyy vaan kamppailla eteenpäin. Tsemppiä teille. Sydämestäni toivon teille valoisempia aikoja ja sitä, että äiti voi jo paremmin. Tarinanne todella kosketti minua.

        • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

          ❤️❤️❤️❤️

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Herranjumala! No en minäkään uskaltaisi ottaa riskiä, karseeta!

  • Eeva

    Mielenkiintoista lukea tällasia tekstejä ja kommentteja, kun itellä on vielä tää kaikki mahdollisesti edessä. Sitä on aika innoissaan siitä ajatuksesta, että lapsiasioiden suhteen pöytä on vielä puhdas sekä mulla että miehelläni.

    Me tehtiin tosin miehen kanssa silleen ”fiksusti” päin, et hankittiin eka kaks labbista, ni on sit mahdollisten tulevien lasten kanssa ne vaunulenkit mahdollisimman helppoja! ?

    Mä oon aina ennen ajatellut, että kolme lasta on ehdoton minimi, mut nykyään ajattelen, et kaks olis ehkä ideaali – jäis tilaa muullekin elämälle. Ite on ehkä nuorimpana ja kolmantena pyöränä kokenut aikamoista ulkopuolisuuden tunnetta. Toisaalta on myös vähän tunnustellut, että jos ei saakkaan lapsia, niin onko se elämä niin kauheeta? 50-kymppisenä olis talojen ja mökkien lainat maksettu ja sitä vois tehdä juuri sitä, mitä haluaa – jos terveys kestää.

    Opettajana sitä on kuitenkin loppuelämänsä lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, joten sitä puolta ei täysin menettäis. Hassua sanoa, mutta sitä kyllä tuntee välittävänsä oppilaistaan äärettömän paljon, mutta ei se ehkä kuitenkaan ole sama kuin oma lapsi. Mutta positiivista on se, että mä tiedän (niin kuin sitä nyt täysin voisi tietää), että mä varmaan selviäisin vauva- ja taaperoajoista, mutta varmasti rakastaisin sitä aikaa, kun lapsi aloittaa koulun ja siitä eteenpäin. Teini-ikäiset saa mun sydämen aina sulamaan. ?

    Tavallaan halu saada lapsia on kova, mutta en haluaisi siitä ikinä pakkomiellettä, jos asiat eivät menekään hyvin.

    Elämä on välillä aikamoinen arvoituslaatikko.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hienoa pohdintaa! Hauska että sulla on kaikki vielä edessä. Se jännitys ja uuden miettiminen on tämän elämän hyviä puolia! Ihan mieletön asenne sulla että näet myös oppilaat omina lapsina, tavallaan. Tunnut muutenkin suhtautuvan kaikkiin vaihtoehtoihin niin ihanan fiiliksellä että sullehan ei voi käydä kuin hyvin 🙂 kiitos kommentista ja ihanaa kesää!

  • Anni

    Riipaisee, riipaisee niin iholta tämä. Olet kuningattareni kun kirjoitat tästä vertaistuen julistuksen, kiitos Valeäiti.

    Kerrotaanpa oma tilanne: 25-vuotiaana olin jo kahden lapsen äiti. Minuun iski yliopistoaikana vauvakuume, kun Oulussa oli paljon suuria perheitä ja opiskelijoissa paljon sellaisia, jotka odottivat lasta (uskonnonkin osallistamana). Sattui vielä aviomies, jonka vanhemmat olivat myös nuoria saadessaan tämän, ja molemmat tykättiin ajatuksesta heti.
    Onneksi, koska se oli aivan käsittämättömän hieno päätös: jaksoi valvoa yöt, lukea tenttiin aamuyöt, valvoa ja taas valvoa ja kauhoa opintopisteet ja kehokin vältti sokerirasitustestit nuoren iän vuoksi. Eli biologisesti todellakin nuori keho, nuori mieli, kaikki sujui hyvin.

    Nyt olen 31. Nämä vuodet siitä kaksvitosesta eteenpäin olen kasvanut henkisesti. Tiedän, että olisin niin paljon parempi versio itsestäni monessa asiassa nyt vauvan kanssa. En pelkäisi toisia äitejä, karttaisi leikkipuistojutustelua ja kavahtaisi lapsen väsyitkua kaupassa. Lisäksi nuorena äitinä ei itseltäni onnistunut oikein ihanien sukulaisnaistenkaan tuen vastaanottaminen, vaan asiat piti osata itse.

    Vaikka ”25-vuotiaana valmista” -ajatus oli yksi, en oikeasti ajatellut perheen olevan silloin valmis. Surutyö on päällä nyt. Enkö koskaan synnytä? Enkö näe millainen tyyppi nyt tulisi? Eikö tosiaan enää kukaan seuraa vointiani viikkojen välein, vain vuosittainen hartiakolotusko on ainoa syy nähdä terveysihmistä?

    Kaiken lisäksi ne loput 90%, jotka eivät yliopistossa odottaneet vauvaa, odottavat sitä nyt. (tiedän lapsettomuudenkin osalliset, ethän tulkitse ihan liian karkeasti) Voi että miten iso ihme se vastasyntynyt taas olisi. Ja etenkin se kolmas tyyppi, nähdä millainen olisi.

    Mutta yhtä en halua: että vielä tulisi yksilö, joka taas viisi vuotta kulkisi päiväkotiin ja eskariin. Sitä päiväkodin infektiorumbaa ja enterorokon pelkoa, aina jotain häiritsevää siellä. Moni vauvatarvike on menettänyt hohtonsa mielessäni, sitterit, syöttötuolit – ei kiinnosta tippaakaan. Mutta se tyyppi, se kiinnostaa. Surutyötä, sitä tämä taitaa olla.

    Jossain sanottiin hyvin, että onhan se melkoinen surutyön paikka, siinä yksi elin (kohtu) jää eläkkeelle.

    ps. sano nyt vielä onko LASTEN kannalta 3 parempi kuin 2? Silloin mä olisi sittenkin valmis taas….

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Siis juuri tuo mua tuntuu painavan, että kohtu jää käyttämättä! Miten älyttömän absurdi ja silti tärkeä ajatus. Että siellä se olisi ihan valmiina mutta käyttämättä jää. Hulluja me naiset ollaan ? mut hei teillähän on ihan mahtava tarina! Vielä ehtii jos siltä oikeasti tuntuu ?

    • J

      Minä perheellistyin myös opiskellessa n. 25-vuotiaana, ja tunnistan monet kohdat. Se tyyppi kiinnostaa, hyvin sanottu. Mutta juurikin se kaikkinainen muu rumba päiväkoteineen kaikkineen, jaksaako sitä taas uuden vuosikymmenen? Jos melkein 10 vuotta myöhemmin hyppäisi taas mukaan vauvajuttuihin, olisi tullut vietettyä sitä pikkulapsiaikaa (lasken pienet koululaiset vielä pikkulapsiajan sisään) sekä kaksikymppisenä että kolmekymppisenä ETTÄ vielä neljänkympinkin puolella. Se on aika pysäyttävä ajatus. Että lähes koko aikuisikä ennen keski-ikää (vai missä keski-iän raja nykyään menee?) olisi enemmän tai vähemmän sitä pikkulapsiaikaa. Ehkä jos on nuorehkona saanut lapsia, niin tutummalta tuntuisi saada niitä lisää kuin katsoa, mitä muuta elämällä on tarjota? Kun se muu on vähemmän tuttua.

      • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

        Hyvin sanottu, voi hyvin olla että onkin kokematta vielä paljon täällä ei-niin-pienten lasten puolella! Minäkin olin vasta 27 kun Ykkönen syntyi, aika kakara kuitenkin näin jälkikäteen ajatellen. Että ehkä olisi nyt kokeilla tehdä jotain aikuisten juttuja oikeasti 🙂

  • petra

    Kuusi vuotta sitten olin yhden lapsen yksinhuoltaja, tänään olen kuuden lapsen äiti/äitipuoli. Kuudesta kaksi on yhteisiä, yksi mun ja kolme puolison. Yhteisistä ensimmäinen tuli suunnitellusti, toinen otti varaslähdön ja tyttöjen ikäero on kaksi vuotta. Viimeiset kaksi viivaa olivat katastrofi, mutta jo hetkessä toivuttiin ja todettiin että täähän meni just niin kuin piti. Sain olla kotona, kun esikoiseni aloitti koulun. Opiskeluni jäivät kesken, mutta toisaalta oli helpompi pitää taukoa opiskelusta kuin työelämästä. Olen 33-v ja suurin osa ystävistäni vasta suunnittelee lasten hankintaa. Vauvakuume tuntuu välillä jossain alitajunnan perukoilla, mutta meille ei enempää lapsia tule. Nyt on jengi kasassa ja etenkin tällä lomalla on tullut paljon puhuttua siitä, mitä kaikkea jo ensi kesänäkin on helpompi tehdä, kun kuopus on silloin jo kolme.

    Ja siihen pohdiskeluun, että mitä-jos-vielä-kuitenkin-yksi oli meillä vastaus pistää piuhat poikki ja sopia, että sitten kun on saatu nää omamme kasvatettua vähän isommiksi ja jos vielä jaksamista ja halua vauvanhoitoon löytyy, voidaan alkaa sijaisperheeksi. Se kai oli se meidän versio lopullisen päätöksen kevennykseksi.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tosi hieno versio ja ajatus! Mä kans haluaisin ajatella että voisin toimia noin mutta en mä taida pystyä. Teillä on kyllä komea setti kasassa! 🙂

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Vielä: tuntuu tosi kaukaiselta ajatella ettei asioita voisi tehdä koska joku on vielä liian pieni. Meillä ei taida olla enää juuri mitään sellaista mitä ei voisi lasten kanssa tehdä! Kreisiä!

  • RJ

    Meillä on kolme lasta 7 vuoden sisään ja kolmas oli onnekas vahinko.
    Paljon on tässä keskusteltu että isommat lapset menettävät jotakin vauvan tultua, mun mielipide on että enemmän he kuitenkin saavat.
    En itse olisi ollut näin paljon kotona, tekisi lyhennettyä työaikaa, pitäisi kaikkia mahdollisia lomia ja vapaita, olisi niin paljon lasten kanssa, jos meillä ei olisi kolmatta pientä (nyt 2v.). Ja sama pätee lasten isään.
    Varmasti olisin panostanut viime vuosina enemmän uraani ilman kolmatta yllätystä.
    Isommat saavat myös seurata pienemmän kasvua, mikä tuntuu heille olevan todella iso ilonaihe. He myös palaavat pienimmän kautta omiin taaperovuosiinsa ja haluavat jutella niistä paljon. Ehkä minusta tuntuu myös, että he saavat olla pidempään vielä lapsia. Nyt 9v. jaksaa pienimmän mukana vielä innostua pikku kakkosesta, lasten musiikista, ja kaikista pienten jutuista, joita meidän elämässä ei olisi ilman tätä kolmosta.
    Hän on tuonut meidän kaikkien elämään lisää niin paljon rakkautta, iloa, naurua, mitä ei olisi ikinä uskonutkaan, ennen kolmatta lasta. Sama homma tapahtui mielestäni toki ekan ja kakkosenkin jälkeen ja nyt se rakkauden määrä on taas yhä kasvanut. Elämä on niin paljon rikkaampaa ja yksi suurin onneni on seurata sisarusten keskinäisiä puuhia. Isommat kyllä huomioivat pienemmän ikätasoisesti ihan luonnostaan.
    Tässä siis näitä hyviä puolia mainitakseni.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No Vautsi, sä maalaat tästä ihan täydellisen kuvan! Ei kun vauvahommiin! ? ihanasti kirjoitit teidän tyypeistä ❤️

  • Noppu

    Loistava keskustelu! Meillä on ollut varsinainen tekeminen noiden lasten kanssa, kumma kyllä, hedelmöityshoitojen avulla kun syntyivät ja uskallettiin lähteä leikkiin uudelleen toisenkin kerran, ikäeroa tuli se 2,5 vuotta.

    Kuopuksen vauvavuonna ajateltiin, että kolmas vois tulla sitten kun tämä nuorempi täyttää kolme. No, nyt se kuopus täytti 2 ja mä jäin työttömäksi. Olen mennyt molempien lasten syntymän jälkeen töihin, kun lapset ovat olleet vuoden ikäisiä, mutta koska olen tehnyt lyhennettyä työaikaa, tulotasoni on viimeiset vuodet ollut aika pieni.

    Meidän kohdalla se ”sais tulla” tarkoittaa kuitenkin luomuyrityksellä aika vahvasti mahdollista keskenmenoa ja hoidotkin ovat kuitenkin rankkoja. Raskaana oleminen on ihan kamalaa ja tämä kuopuskin alkoi vasta nyt kesällä nukkua pidempään kuin aamuviiteen. Mä täytän 33 kohta, vielä ehtisi, mutta pian se pitäisi tehdä.

    Vaakakupissa projektia vastaan taitavat kuitenkin painaa samat syyt kuin muillakin: pää ei kestä enää valvomista (eikä vuotta yksin vastuussa lastenhoidosta, koska miehen työt vievät paljon aikaa), rahaa ei ole, jos halutaan matkustaa samaan tapaan kuin tähän asti, elämä helpottaa nyt ihan koko ajan. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, että voin olla kotona ja lukea kirjaa, vaikka lapset ovat läsnä.

    Pelottaa hulluna, että jotain menisi vielä pahemmin vikaan, mullakin on taipumusta ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen kotitäitinä ollessani.Jos mä en pian saa töitä, olenkin kohta paksuna ja taas kotona, en työllisty varmaan enää ikinä. Koen kuitenkin, että työelämä olisi se mun suunta just nyt. Ja mitä, jos miehelle kävisi jotain? Mä en ikinä selviäisi kolmen lapsen kanssa taloudellisesti tai ilman hermoromahdusta tai puolison tukea. Riskit tuntuvat liian suurilta.

    Lapset kyllä kyselevät välillä, miksi meillä ei ole kolmea lasta. Auttaisi kuulemma kotileikeissä, ettei äidin tarttis aina esittää vauvaa tai isosiskoa. Mielessä se silti on, mitä jos? Lapsena mä aina toivoin, että meitä olisi kahden sijaan kolme.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hei apua anteeksi mihin tämä mun vastaus on hävinnyt! Kyllä tämän todellakin luin, arvostin ja vastasinkin 🙂 jossittelu on tosi vaikeaa, jotenkin pitäisi osata ajatella mitä katuu lopulta eniten: että ei tullut kolmatta vai että tuli ja kaikki meni tosi vaikeaksi? Lapsia tuskin koskaan katuu mutta saattaahan näissä oikeasti vaikeita elämäntilanteita seurata..Katotaan miten meille kaikille käy! :).

  • Etna

    Tsemppiä <3

    Me ollaan molemmat viisilapsisesta perheestä ja toiveluku oli ehkä 3-4, kun alettiin seurusteleen. Mutta sitten tuli se elämä ja todellisuus. Keskosuus, keskenmenot ja kaikki muu. Sitten sitä vauvaa ei kuulunut ja sitten kuului ja sitten kuului kolmannenkin kerran vaikka sen piti odottaa vielä hetki.

    Käytiin tämä pohdinta siis kolmosen vauva-aikana ja kaikki ne pelot sai pistämään piuhat poikki kolmannessa sektiossa. Silti tuntuu että meitä pitäisi olla yksi enemmän. Ja viimeiset puolitoista vuotta sitä on hokenut myös kaikki kolme lasta. Myönnän minulla on vauvakuume. Samoin puolisolla. En kadu. Tiesin sen jo piuhoja poikki laittaessa että tulen kärsimään vauvakuumeesta todennäköisesti lopun elämääni.

    Nyt elättelen ajatuksella tukiperhetoiminnasta ja sijaisvauvasta. Sitten joskus., Sitten kun talous, pää ja arki sen kestää. Jos sitä aikaa ei tule, niin sitten niin. Jos se tulee, sitten tulee.

    Voimia luopumiseen ja ajatustyöhön. <3

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Voi että mikä tarina teilläkin! Näitä on ihana lukea ❤️ sain juuri yhdeltä lukijalta muistutuksen sijaisperheen mahdollisuudesta. Siinähän voisi tosiaan olla teillekin yksi tie? Tsemppiä!

  • Samoja Aatoksia

    Niin, voihan sitä muidenkin lapsista pitää huolta ja hoivata. Tukiperheenä, sijaisperheenä tai vaikka olemalla mahdollisille sisarusten lapsille THE kiva täti, joka samalla mahdollistaa näiden vanhemmille pientä breikkiä arkeen. Moni perhe on Suomessa todella yksinäinen, kylä kasvattaa -ajatusta voi palauttaa omilla teoilla. Oma uusi vauva taas veisi fokuksen takaisin vain omaan ydinperheeseen ja omiin lapsiin.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Niin, totta. Vaikeita asioita, isoja asioita!

  • Ilona

    Meillä oli kans ajatuksena joskus, että 3 lasta. Ykkönen ja kakkonen syntyi sitten kivasti 1v 6kk ikäerolla ja kun siitä rumbasta selvittiin, pääsin takasin töihin ja toteuttamaan itteäni niin alkoi sit kolmosen haaveilu. Sitä haaveilua ja pettymyksiä kestikin sitten vähän pidempään. Kolmonen syntyi kun isommat oli jo omatoimisia 7v ja 5,5v, sujahti kyllä isollakin ikäerolla tosi kivasti sisarusporukkaan mukaan.
    Mä olin aina ajatellut, että sitten meidän perhe tuntuis täydelliseltä ja kokonaiselta, kun lapsia olis kolme. Ja että kolmonen jäis sitten ns. iltatähdeksi ja koko perheen lellikiksi. No, nyt meille on sitten tulossa yllätys-vahinko-nelonen ja jos kaikki menee hyvin niin lapsia on sitten lopulta neljä ja kahdessa sarjassa pienillä ikäeroilla. Ja just nyt ainakin se tuntuu ihan täydelliseltä ja lopulliselta meille.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ooooo Vau! Onnea! 🙂 muuten aika sama setti kuin meillä mutta ollaan ihan vain kahteen jääty ?

  • Anni

    Tähän postaukseen taisi tulla nyt sata kommenttia 🙂

    Kerroin tuolla ylempänä, että samoja on pohdittu. Kun julkaisit tämän tekstin, pohdinta oli viimeisessä kliimaksissaan oman pääni sisällä ja tämä teksti tuli eteen kuin vastaus rukoukseen. Nyt halusin myös kertoa, miten kävi.

    Meillä oli jo kauan sitten järjellä päätetty, että perhe on jo tässä. Ehkä tämä blogipostaus oli se, joka auttoi minua sanoittamaan vielä viimeiset säkeet omaan surulauluun, sillä nyt olen pystynyt myös tunnepuolella sanomaan, että perhe on kasassa. Me ollaan nelihenkinen perhe.

    Aiemmin en ole ollut varma siitä, mitä annettavaa minulla on isomman lapsen äitinä, olen osannut imettää ja synnyttää ja ihastella jalkamakkaroita, painia taaperon kanssa. Nyt tiedän sen: paljonkin. Haluan seurata lapsen menoa pump track -radalla, järjestää hyvää ruokaa kotiin illoiksi ja _opetella_ laittamaan maistuvaa ruokaa kasvaville jaloille ja aivoille. Kerrata matematiikkaa, jotta voin olla apuna läksyissä. Lukea kirjoja, ja näyttää, mitä on palo omaan työhön. Paljon unelmia, tämän elämänvaiheen sellaisia.

    Eli mulla muuta kuin että:

    kiitos.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Vau. Tämä vetää melko sanattomaksi. Ihanaa jos olen voinut auttaa oikeasti vaikeassa päätöksessä. Kiitos että kerroit ja onnea hyvin tehtyyn ratkaisuun! ❤️❤️

Tämän viestin kommentit on suljettu.