Uusi tähti on syntynyt: Pihlaja.

Heitin lauantaina juuri ennen nukkumaanmenoaikaa ihan kasuaalisti ilmoille lyhyen lauseen:

Tiesitkö, että näistä voisi tehdä sellaisen videon, jossa sä liikuttelet näitä hahmoja ja sitten se näyttää siltä kuin ne itse liikkuisi? 

Ykkönen lopetti välittömästi Lego Friendsin rakentamisen ja katsoi mitään sanomatta takaisin. ”O-ou”, kaikui hiljaa mielessäni.

Alle vartissa oltiin tehty eka video. Viimeisenä toiveenaan ennen nukahtamista hän osasi jo sujuvasti itse pyytää että tehtäisiin huomenna uusi ”sellainen Stop Motion video, tai oikeastaan tehdään niitä koko päivä.”

Niinhän me tehtiin. Kuva ja ruutu kerrallaan opittiin paremmaksi: löydettiin hyvät tavat saada kamera (kännykkä) liikkumaan oikein, opeteltiin käyttämään tehosteita ja musiikkeja, lisättiin toisiin videoihin selostus ja lopulta Ykkönen siirtyi myös itse operoimaan kameraa. Siistein sunnuntai pitkään aikaan.

Mediasosiaalisesti kehittynyt lapseni toivoi tietysti välittömästi, että videoita esitellään suurelle yleisölle ja janoaa kuulla yleisön palautteen:

Laita se äiti Instagramiin, tai Valeäitiin.

Tein sen, minkä jokainen vanhempi tässä tilanteessa tekisi. Perustin hänelle oman YouTube-kanavan. Kanavan nimi on taitelijan itsensä pyynnöstä ”Pihlaja”, ja kanava tulee keskittymään ainakin aluksi Stop Motion videoihin, lähinnä Lego Friendseihin. Eiku unohtakaa, tätä kirjoittaessa ne oli jo tehny Insinöörin kanssa vielä Pikkaraisista oman videonsa. Kuusivuotiaastani on tuleva lyhytelokuvamaailman uusi tähti. Chaplin meets Temonen. 

Perheemme uusin bloggaaja* – siis vloggaaja – tavoittelee noin 6-7-vuotiasta yleisöä, maailmanlaajuisesti. Hän pyrkii tekemään videoita aina kun on hereillä (eli aina kun vanhemmat antaa). Alla sneak peakina se ihan ensimmäinen koskaan tehty video. Luulen, että edessämme on upea tulevaisuus.


En voi kuin lämpimästi suositella tätä kaikille. Näiden tekeminen on ollut ihan äärettömän kivaa ja helppoa! Tarvitaan vain softa (otettiin App Storesta ekana vastaan tullut ”Stop motion”), vähän valoa, joku hyvä pöytä ja ehkä pidike / alusta kännykälle ja sitten niitä ideoita. Ei kun tekemään! Me autetaan tarvittaessa! Tietysti sillä ehdolla, että ensin menette ja katsotte meidän videot. Kunnianhimoinen vloggaajamme kaipaa yleisöä.

*Koen välttämättömäksi huomauttaa, ettei tavoitteena tai tarkoituksena ole oikeasti luoda ykkösestä mitään somehahmoa. Hän itse innostui ajatuksesta, että kaikki videot olisi jossain, missä kaikki lapset voisi niitä halutessaan katsoa. Tämä EI ole hulluksi tulleen bloggaajan lapsen kautta eletty hullu unelma. No niin; näytä voimasi AV-palsta!