Vinkit naaman hengissä pitämiseen talvella ja yksi anteeksipyyntö

valeäiti myssy biodelly

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja SBM Kipinä

valeäiti myssy biodelly
Mulla on nyt yksi anteeksipyyntö tehtävänä. Kasvovesi, olen pahoillani. Kaikki nämä vuodet olen pitänyt sinua aivan humpuukina, naistenlehtien myymänä turhana huijauksena, jolla ei ole oikeasti mitään virkaa. En uskonut edes Biodellyn Tanjaa heti, vaikka se klassinen kysymys kasvovedestä oli taas melkein ensimmäinen joka kysyttiin kun kuivasta naamastani valitin.

En voi sille mitään! Mun mielestä ajatus jostain litkusta (jota vielä kutsutaan vedeksi!) tehoaineena tuntuu huijaukselta. Enkö voi vain heittää vettä naamalle, sama asia?

Ilmeisesti ei. Nyt joudun sitten raskain sydämin mutta kevyin kasvoin myöntää että olen vihdoin oikeasti kokeillut kasvovettä ja todennut sen toimivaksi. Ehkä suostuin kokeilemaan sitä vain kauniin paketin takia, ehkä en. Mutta niin vain kävi että tammikuun pakkaset tulivat, menivät, tulivat – ja naama säilyi silti hengissä. Käsistä sen näki. Ne lohkeilivat, punoittivat ja hilseilivät niin kuin ihoni aina pakkasaikaan tekee. Mutta naama porskutti menemään iloisesti joustaen.

Olen valmis pyytämään anteeksi. Anteeksi, olin väärässä. Samalla haluan kiittää siitä että naamani näyttää tältä keskellä kovimpia pakkasia, rahisevia villahuiveja ja humisevia lämpöpattereita:

Valeäiti meikitön

Suostuin vihdoin kokeilemaan tätä siksi, että Mamman Rimpuileen blogi-illassa Biodellyssä Tanja selitti miksi se kasvovesi toimii. Luonnollisestikaan en enää muista vakuuttavaa selitystä, mutta pääviestin ymmärsin ja rekisteröin. Kasvovesi tuo iholle kosteutta, jota tarvitaan jotta seerumeissa, voiteissa ja öljyissä olevat ainesosat pääsevät tekemään hommansa:

”Kasvoveden käytössä ei kannata säästellä! Kasvovesi viimeistelee puhdistuksen ja ennen kaikkea tuo kasvoille sen janoamaa kosteutta puhdistuksen jälkeen. Oikein valittu ja tarpeeksi hoitava kasvovesi voi lämpimään vuodenaikaan jopa korvata kasvovoiteen. Valikoimistamme löytyy kaikille ihotyypeille sopivat kasvovedet ja kukkaisvedet.”

– Biodelly.fi

iho kuivuu talvella iho kuivuu talvella

Tanja pakotti minutkin lopulta syventymään tähän oikean kosteutuksen maailmaan, ja antoi testiin uuden Lovely Day tuotesarjan suoraan Berliinistä. Lovely Day on läpikotaisin hyvis: hajusteeton, vegaaninen ja ekologinen. Sarjan tuotteet on pakattu lasipulloihin ja osa tuotoista lahjoitetaan eläinsuojeluun. Melko täydellinen paketti! Ainakin melkein. Minun nenääni sarjan öljy haisi varsinkin alkuun…aika luonnonkosmetiikkaiselta. Tykkään enemmän Flow:n ruusunmarjaöljystä, jota sitäkin aluksi karsastin. Tottumiskysymyksiä nämä. Lovely Dayn öljy kyllä tuntuu tehokkaammalta, joten työstän itseäni tässä sen hajun yli.

Samoin mua häiritsee että sarjan kasvovesi on pakattu suihkupulloon, mutta että sitä ei kuitenkaan kannata suoraan naamalle suihkuttaa (suihku on liian kapea, voi sattua). Syntyy kirjaimellisesti välikäsi, kun tuote pitää ensin suihkuttaa kämmenelle. Puhdistusmaidossakin vaaka kääntyy omalta osaltani vielä vanhaan suosikkiini Naturativiin, se tuntuu puhdistavan multa meikit helpommin.

Mutta! Tuotteet ovat todella laadukkaita, tehokkaita ja pakkaukset kauniita. Kyllä sillä mun kaappiin pääsee. Lisäksi sarjan kasvonaamio on aivan ihana; helppokäyttöinen ja miellyttävä iholla. Samoin tuo seerumi on kyllä parasta mitä iholleni on tapahtunut sitten hyvien yöunien.

valeäiti meikitön kosteutus

Vinkit talvi-ihon maksimaaliseen kosteutukseen:

  1. Älä pese kasvoja. Käytä puhdistusmaitoa, pyyhi vanulapuilla meikit pois. Kestovanulaput on muuten melko pop! Ostin itse kolme ja ne toimii hienosti; käytön jälkeen pesukoneeseen joka kuitenkin melkein aina pyörii. Alussa kestää tottua erilaiseen näppituntumaan muuta harjoittelu auttaa nopeasti.
  2. Kasvovesi. Kasvovesi. Kasvovesi.
  3. Sitten seerumi, esimerkiksi hyaluronihappoa sisältävä.
  4. Tähän päälle öljy, jos iho on rutikuiva. Huom! älä tee niin uin minä edelliset 5v eli laita öljyä suoraan naamalle. Öljy tarvitsee imeytyäkseen kosteutta eli vettä, ja jos alla ei ole sitä kuuluisaa kasvovettä, se ottaa sen kosteuden sun kasvoista. Tuplahuono.
  5. Öljyn jälkeen (tai öljyn kanssa sekoitettu) kasvovoide, joka on vielä hiukan öljyä tärkeämpi. Aamuisin öljy voi olla turhan raskas jos meikata tarvitsee.

Mun lempparit tällä hetkellä on Naturativin puhdistusmaito, Lovely Dayn kasvovesi (huom! tarkoitettu tosiaan suihkutettavaksi ensin kädelle ja siitä naamaan. On aika tiukka laser jos suoraan naamaan suihkutat), saman merkin hyaluronihapposeerumi joka on tosi riittoisa ja imeytyy hyvin (mielestäni parempi kuin Satun hehkuttama LUÉ!), näiden päälle Flow:n ruusuöljy ja silmien alle Madaraa tai Naturativia. Päivän mittaan laukussa kulkee Alteya Organicsin valkoruusuvesi, jota voi suihkutella myös meikin päälle! Tätä käytän myös joskus kasvovetenä kun en jaksa käteen suihkuttelua. Oikein vaikean (pakkas)päivän iholle heitän ruusupohjaisia pelastajia: tätä helpommin levittyvää, hunajalta tuntuvaa tahnaa, jota Asikainen kovasti suositteli sekä Roseotton oikein tymäkkää pakkaskamaa, josta Satu kirjoitti aiemmin täällä. iho kuivuu talvella iho kuivuu talvella alekoodi biodelly

Loppuun vielä pari ekstravinkkiä, joiden tajuamiseen mulla meni tosi kauan:

  1. Mineraalimeikit ei ole parhaimmillaan talvella kun iho on tosi kuiva. Jos kärsit yhtään sahara-naamasta, talvella kannattaa vaihtaa joko meikkivoiteeseen (joista tämä Nui on ilmeisesti paras mitä voi olla, päätellen vaikkapa siitä että se on aina loppu enkä vieläkään ole saanut sitä testata) tai sitten kevyemmin BB-voiteeseen, joista tämä Lily Lolon oma on kyllä todella hyvä (mulla sävy light): levittyy helposti ja tasaisesti, tuntuu hyvältä iholla ja jättää tosi kivan terveen hehkun ihoon. Silmänalusten peittäminen on kyllä tämän kanssa hieman hankalampaa, tuntuu että värit valuu helpommin pois.
  2. Jos vaihdat voidemaisiin meikkeihin ihon kuivuuden takia, voi olla että vedenkestävä ripsari on paikallaan. Mitä enemmän naamassa on öljyjä ja voidemaisia tuotteita, sitä herkemmin lähtee meikit valumaan. Valitettavasti tässä kohtaa huomaan eron luonnonkosmetiikan ja synteettisen välillä. Luottoripsarini Avril joutuu kumartamaan voiteiden edessä, mutta ei hätää – seuraavaksi kokeilen sen vedenkestävää siskoa!
  3. Jos olet ollut kaltaisen yhden purkin nainen, äkkiseltään tähän koko rutiiniin vaihtaminen voi olla naamalle outo juttu. Etene rauhassa pala kerrallaan. Lisäät ensin vaikka vaan vähän kasvovettä, ehkä sitten vasta seerumin. Mun naama lehahtaa milloin mistäkin ilman järkevää syytä, mutta saan sen aina rauhalliseksi kun jätän jonkun aineen hetkeksi pois, ottaakseni sen uudestaan hetken päästä käyttöön. Malttia!

Parin viikon sisällä tulee muuten se paljon pyydetty aikuisen naisen meikkikoulu! Ensin Instassa, sitten blogissa, pysykää kuulolla!

UPDATE: Tanja halusi antaa teille alen tuotteiden testailuun! Koodilla valeäiti03 saa 15% kaikesta , koodi voimassa 15.4 saakka.

8 Kommentit

  • Reettapee

    Näitä vinkkejä mä jo vähän odottelinkin! ??

    Salaa haaveilin samalla alekoodista Biodellyyn että ois kukkaro tykännyt enemmän siitä että lähen testaa uusia ratkaisuja omalle nassulleni. ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      No hitto, minäpä kysyn voiko asialle tehdä jotain! ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tittidii! ”Koodi: valeäiti03 ja sillä saa 15% kaikesta ja voimassa 15.4 saakka.”

      • Reettapee

        KIITOS PALJON! <3 Sinne lähti tilaus menemään heti! 🙂

  • Sonja

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Halusin vain kommentoida tuota ”mitä enemmän öljyjä naamassa -> vaihda vedenkestävään ripsariin”. Vedenkestävä ripsari ei valitettavasti auta. Sen tarkoitus on kestää vettä, ei öljyjä. Minulla on paikoitellen rasvoittuva iho, joten lähes kaikki ripsarit leviävät poskille muutamassa tunnissa. Ainoat ripsarit, jotka minulla kestävät, ovat nk. 38-ripsareita, eli lähtevät lämpimällä vedellä. Luonnonkosmetiikan versioita ei juuri ole, mutta olen käyttänyt IDUN-merkin vastaavaa.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ah, hyvä huomio! Varmasti olet oikeassa! En ole vielä testannut vedenkestävää, totesin vain että ainakin synteettinen kestää paremmin tätä voidemaista naamaa niin ajattelin että ehkä vedenkestävä luomu kestäisi kans 🙂 Töytyy kokeilla tosiaan noita muitakin vaihtoehtoja! Tai sit hyväksyä se että naama kestää hyvänä noin 8h. Ei sekään musta väärin ole.

  • Rouva numero 47

    Kommentoin tähän kun varsinainen blogitekstisi, josta tämän nappasin, on vissiin vanhempaa tuotantoa:
    ”Terveisin ilmeisesti maailman ainoa Kanebon 38 – ripsarin vihaaja.”

    Taisin kokeilla yhden tai kaksi sylinterillistä K38:a muinoin. Poispesun piti olla helppoa ja yksinkertaista, mutta ei se ole. Naama on täynnä mustaa hiutaletta. Lisäksi myöhemmin luin, että ihan noin kuumaa vettä ei kannattaisi kasvojenpuhdistuksessa käyttää. Ei sentään silmämunat koaguloituneet, mutta…

    Tänä vuonna minulla tulee täyteen 10 vuotta luonnonkosmetiikan käyttäjänä. Jei!

    Suosittelu: Inikan musta ripsiväri.
    Kiitos: Koodista ja tekstistä!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jep, sama kokemus mulla.

      Onnittelut: juhlapäivästä!
      Kiitos: Suosittelusta!
      Kiitos: Kommentista!

Tämän viestin kommentit on suljettu.