Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tammikuu 2018: Piharakennus ja uusia seiniä

Ensin tuntui ettei tästä pitkästä kuukaudesta ole mitään raportoitavaa, mutta sitten tsekkasin joulukuun tilanteen:

tonttipäiväkirja valeäiti

Hyvänen aika, eihän tässä kuvassa ole edes väliseiniä!

On tässä sittenkin aika paljon taas tapahtunut.

tonttipäiväkirja valeäiti in bed with valeäiti Parvi lastenhuoneeseen Tammikuussa talovierailut saavat ihan uudenlaisen käänteen. Yhtäkkiä koko perhe viihtyy tonttikäynneillä, sillä yläkerrassa on jokaiselle oma huone, jota ihastella. Väliseinät siis nousevat näyttäen meille miltä talo tulee oikeasti näyttämään. Makkarit tuntuvat ainakin vielä tosi isoilta (ja kylppärit pieniltä).

Pähkäilemme Insinöörin suurta visiota, parvia. Lastenhuoneisiin mahtuisi hyvin kaapistojen päälle pienehköt makuuparvet (ks. upea mallinnos edellisessä kuvassa). Insinööri innostuu, lapset kinuaa ja minä himmailen. Idea on tosi hyvä, mutta ylimääräistä rahaa sekin vie ja osittain parvet mielestäni pilaisivat huoneiden hienon designin. Toisaalta voihan ne tehdä kauniisti! Ykkönen alkaa neuvotella asiasta jo ihan toden teolla (jätetään äiti takka pois niin saadaan parvet!) mutta päätämme silti jättää parvet toistaiseksi tekemättä. Ehkä.

Ette tule tätä uskomaan, mutta teemme kuukauden aikana paljon päätöksiä. Valitsemme mm. kylppäreiden laatat ja valitsemme sekä ostamme kaikki keittiön koneet. Näistä kummastakin tulossa ihan pian enemmän juttua!

Taloon vedetään sähköt. Voi hitto vie miten niitä vedetäänkin! Toivottavasti jokainen kohta tästä solmusta meni oikein:

moderni puutalo rakennusblogiInsinööri haluaa tässä kohtaa kertoa myös tehneensä itse nerokkaan ratkaisun, jossa tulevalle seinään asennettavalle telkkarille vedettiin seinään johtojemma viemäriputken palasesta. Hyvä Insinööri!

Pientä kommelllusta sattuu tähänkin kuuhun, sillä sähköasentajat porailevat niin innokkaasti että tekevät myös reikiä tärkeisiin ilmansulkukalvoihin. Ei onneksi mitään sellaista mitä jesari ei korjaisi! Vanhoista kommelluksista saadaan tavallaan hyviä uutisia: julkisivupaneelien toimittaja on samaa mieltä kanssamme ettei laatu ole kohdillaan ja päättää vaihtaa paneelit. Hyvä juttu että saadaan kuntoon mutta vähän rasittavaa ottaa julkisivun kanssa sitten joskus taas uusi kierros.

Kuun loppupuolella tontille alkaa nousta miniversio talostamme. Piharakennus! Olin jo melkein unohtanut sen. Nyt se onkin yhtäkkiä siinä, harjoineen kaikkineen. Rakennukselle tehdään loput perustuksista, runko, tuulensuojalevyt, kattopellit. Hän on söpö. Mietimme paljon rakennuksen ovia (mustaa vai ei, maitolasia vai ei) ja päätämme jotain. En muista juuri nyt mitä.

Tokihan mietimme vielä kerran takkaa! Aion tehdä takkapäätöksiä vielä ensi vuonna!

Kaiken kaikkiaan asiat on hyvin. Kauniin lumisen talven keskellä toivo viriää – tännehän vielä joskus muutetaan! Kellarin seiniäkin jo slammaillaan ja kipsilevyjä tasotelllaan ja talo alkaa häkellyttävän paljon näyttää siltä että joistain kohdista puuttuu enää ihan vain valmis pinta.

Joulukuu 2017: Yläkerta hahmottuu

Nyt edetään jo niin rytinällä että jännittää. Yhtäkkiä keskustellaan sisäjuttujen asennuksista ja muuttopäivästä on tulossa oikeasti kiinnostava. Enää ei voi ylimalkaisesti heittää että joskus ensi vuonna vaan on oikeasti kelattava milloin se valmistumispäivä ehkä koittaa. Kysyttäessä minä vastaan muuten aina ”heinäkuuhun mennessä” ja Insinööri ”kyllä mä lähtökohtaisesti Vappua ajattelen”. Ehkä on siis turvallisinta sanoa että kohta alkavan talven jälkeen ja juuri ennen seuraavan alkua.

Joulukuussa taloon rakennetaan yläpohja (kuulemma tavalliset ihmiset saattavat kutsua tätä nimellä katto) ja siihen tulee eristeet. Väliseinien runkoja aletaan rakentaa, ja yläkerran muodot hahmottuvat ensimmäistä kertaa. Lasten huoneiden väliseinää muutetaan viime hetkellä ja nyt sinne mahtuu halutessa hienot parvet katon rajaan. Niistä tulee niin hienot! Koko yläkerta on itse asiassa yllättävän hieno ylipäänsä.

Kattoon tehdään myös läpivientejä (kuulemma tarkoittaa että sinne saatiin kaikenmoisia putkia vedettyä) ja seiniin laitetaan toinen kerros villaa sekä hengittävät Intello-kalvot.


Tähän väliin kuvitellaan hetki meidän erästäkin iltaa, jossa testaamme sitä kuuluisaa hengittävää kalvoa kotona. Ensin Insinööri sanoo ”jos tästä ei tule vesi läpi niin sitten ei lähde meidän talostakaan kosteus pois”, varttia myöhemmin minä hyperventiloin ja Insinööri rauhoittelee laittaneensa kalvon väärin päin vahingossa. Lopulta toteamme, että tärkeintä on että ulkoseinät hengittävät nyt vettä pois ja siellä se nyt kuivuu. En ole varma olenko edelleenkään ok tämän kanssa.

Kiiltävistä julkisivun laudoista keskustellaan toimittajan kanssa ja hekin toteavat että huonoa kamaa on. Korjataan. Valittuja seinävessoja metsästetään ympäri pääkaupunkiseutua ja neljä ostetaan hyvään hintaan.

Kaupungin lumiaura kolhaisee katukivetyksiämme. Lapset ovat puolet kuusta sairaana. Auto menee melkein lunastukseen pönttö kyydissään. Pöntöt selviävät ehjinä.

Loppukuusta yläkerran kylppäreitä suunnitellaan tosissaan; pyöritellään tuskaisen paljon mittoja, vessan koteloita, peilejä. Teemme hurjasti päätöksiä ja jopa valitsemme ne pahamaineiset kylppärin laatat. Joulukuussa se keittiökin ihan oikeasti viimeistellään. Päätämme ovien värin, vetimet, välitilat yms. (Ihan kohta kerron keittiöstä lisää!).

Aina välillä puhalluttaa tämä kaikki.

Päätöksiä on edelleen tehtävänä aivan käsittämätön määrä, ja taisteluväsymys alkaa tuntua. Tiuskin että mulle on aivan saatanan sama jotkut pistorasiat, jonka jälkeen vaadin sittenkin osallistua päätöksentekoon. Joskus tuskaa auttaa kun katsoo taaksepäin. Silloin tajuan että olemme jo tehneet aivan valtavan määrän päätöksiä, tosi isoista asioista. Nyt tehtävät päätökset ovat se kuuluisa viimeinen maili, joka on vieläpä aikaisempia helpompi, sillä edelliset päätökset viitoittavat tietä.

Nyt vain tsemp tsemp ja saksalaisia verkkokauppoja koluamaan. Kyllä ne hanat vielä sieltä löytyy.

p.s. Joulukuussakin satoi. Kurahanska ylös jos yllätyit.

Kylppärivalintoja

Sain korvanappiini pari viikkoa sitten tiedon, että talon kaikki pintamateriaalit pitäisi päättää, valita ja ostaa. Holy cow. Olin jotenkin tuudittautunut siihen, että tässä ikuisuusprojektissa nämä asiat tapahtuvat joskus vasta todella pitkän ajan päästä. Nyt sitten ollaan jo siinä.

Olemme saaneet suurella tuskalla keittiön vihdoin päätettyä lopullisesti vetimineen päivineen, siitä lisää myöhemmin. Pönttö-gatekin on onnellisesti loppuun taputeltu.

(Jos unohdinkin gatesta kertoa niin kerron nyt: Insinööri käytti aika monta viikkoa vessanpönttöjen valintaan. Oma kantani oli selvä: pönttö kuin pönttö eikä ainakaan mitään kallista seinävessaa. Kunnes itsekin istuin keskiyöllä vertailemassa erilaisia seinävessoja ja totesin jostakin että tuo nyt ei ainakaan käy. Lopputuloksena ostimme neljä keskikallista seinävessaa, joista yhden kanssa Insinööri kävi kolarissakin. Kummatkin pöntöt selvisivät siitä ehjinä.)

Nyt edessä on isommat päätökset: Kaakelit, laatat, maalit, kalusteet, värit, muodot. Kylppäreitähän on jo aiemmin tässä talossa pyöritelty enemmän kuin pyykkejä norossa. Niiden määrää ja sijaintia on venkslattu loputtomiin kunnes betoniin valetut Unidrain ja Kurasyöppö sementoivat osan päätöksistä. Tähän tulee suihku, piste, ne sanoivat.  Alakertaan tulee KHH omalla pienellä suihkulla ja ylös kaksi kylppäriä; yksi koko perheelle / lapsille arkipyykkeineen ja yksi vain meille.

Alakerran kodinhoitohuonetta en jaksaisi edes ajatella, mutta yläkerta on pakko aktiivisesti päättää. Aikuisten luksuskylppäri ensin ja sen mukaan voidaan sitten ratkaista muutkin. Inspiraationa kylppärille ovat toimineet esimerkiksi tämä Pinterestistä bongattu kuva:

sekä Mustan oven ihana kylppäri:

Kuva (c) Musta Ovi

Näistä haluaisin säilyttää ennen kaikkea tuon ison peilin sekä ehkä mustaa raamia jonnekin, suihkuseinä siinä kova ehdokas. Toisaalta mielelläni tuotaisiin kylppäriin vähän lämpöä, ehkä puuta jonnekin kuitenkin siis myös. Kalusteiden järjestys on suunnilleen selvillä, alla olevan kuvan mukaisesti.

Ratkottavana on ollut pari isoa kysymystä, joista yksi kiteytyi takaisin pönttöön. Erittäin, erittäin kivuliaan ja pitkän päätösprosessin jälkeen päädyimme siihen, ettemme tee perinteistä peilikaappia lainkaan. Puhtaasti esteettisistä syistä haluamme nyt tehdä pesualtaan niin, että sen yläpuolella on yksi iso tasainen peili (ilman kaappia) ja alla kaunis kaluste, jossa kaksi laatikostoa.

Sitten piti vielä päättää itse pinnatkin! Tämän kanssa on nyt vietetty hyvät tunnit ja päivät. Esimeriksi tämän kirjoituksen olen jo kahteen kertaan uusinut suunnitelmien edetessä.

Tarkoitus on tehdä minimalistista, mutta ilmeikästä. Kaikki ei missään nimessä olisi vaaleaa mutta ei kuitenkaan mitään kovin revittelevääkään.

Kävimme torstaina ja uudestaan tänään ABL laatoissa ihmettelemässä laajaa valikoimaa ja ehkä hieman päättämässäkin. Tai niin luulin, kunnes astuimme sinne sisään. Tässä vaikka alkuun nämä pari harmaata ja valkoista joista valita:

En kestä. Jotain on kuitenkin vain pakko päättää.

Tänä lauantaina istuimme myymälässä ihanan kärsivällisen myyjän kanssa melkein kaksi tuntia. Pähkittiin, mietittiin, kinasteltiin (minä ja Insinööri keskenämme, selvennyksen vuoksi) ja päätettiin! Olimme jo heittelemässä high fivejä kun Insinööri otti vielä yhden tarkistussoiton urakoitsijalle. Tuli takaisin naama mutrulla.

”Joo ei käy mikään muu lattiaan kuin tavallinen pieni laatta, kaatojen takia.”

Voi teletapin perse sentään. Lattiamme ovat liian vaikeita, osittain siksi että ostimme sinne kalliin ja hienon Unidrainin. Jonka siis pitäisi tämän nimenomainen ongelma ratkaista, mutta sepä onkin siihen nähden väärässä seinässä.

Juuri kun olin repimässä pelihamettani, hiuksiani ja kaakeleita kappaleiksi, Insinööri sai uuden puhelun. Tällä kertaa urakoitsija oli sitä mieltä että jos te nyt johonkin olette oikein silmänne iskeneet niin kyllä me sen jotenkin saadaan hoidettua.

Siinä oli kuulkaa rakentamisen draaman kaari kahdessa minuutissa, eikö ole jännää?  Nyt jäljelle jää enää päätös: mihin me nyt silmämme oikein iskimmekään?

Kohtahan sen nähdään, tilausten on jo mentävä sisään. Ehkä tilaan vain nämä lasten suosikit, sillä kyllä kulta on aina kulta:

Marraskuu 2017: Ulkoa valmis!

Vuorossa säätaannuste: marraskuussakin satoi. Ihan vitysti.

Sitten siirrytään muihin vielä vähemmän uutuusarvoa sisältäviin asioihin: kiistelimme Kastellin kanssa. Talosta puuttuu edelleen nauloja, kapuloita ja hermoja. Meiltä. Kilautamme Kastellin omaan järjestelmään edelleen uusia viestejä vanhan reklamaatioilmoituksen jatkeeksi, tällä kertaa nalkutamme monesta pienestä jutusta ja sitten sellaisesta isosta jutusta kuin myöhästyikö toimitus vai ei.

Voitte arvata, lukeeko sopimuksessamme mitään toimitusaikataulusta (myöhästymissakoista kyllä). Voitte arvata, myöhästyikö toimitus Kastellin mielestä, vaikka työnjohtaja puhui elokuun lopusta ja todellisuus oli lokakuun puoliväli.

Nihkeilemällä saamme hinnasta nihkeän tonnin neuvoteltua pois. Oikeampi summa olisi varmaankin vähintään viisi, mutta emme jaksa enää vääntää. Ihan kuun lopussa toteammekin että tämä saa nyt riittää ja sovimme työn luovutetuksi.

Sehän nyt ei toki tarkoita, että hommat olisi kunnossa. Seitsemäs reklamaatioviesti laitetaan joulukuun puolella, otsikolla ”rakenteellisia ongelmia 2”. Päätän kuitenkin nyt lopettaa tästä asiasta valittamisen, sillä samalla tapahtuu paljon hyvää ja tämä saaga on nyt suunnilleen taputeltu.

Mitä nyt julkisivulaudoista melko moni pitäisi vaihtaa, koska ovat huonoa laatua ja talo näyttää vääränlaisten heijastusten takia laikukkaalta.

Piti se valittaminen lopettaa.

Ihan kohta! Kerron vielä että marraskuun alussa joku valopää murtautuu taloomme. Vetää väliaikaisen ulko-oven lukon vallan pois ja astelee sisään ihastelemaan. Kaipasi varmaan kuivia eristeitä, sillä meiltä hän ei ainakaan mitään vie.

Niihin hyviin juttuihin! Marraskuun aikana saadaan vihdoin talon julkisivu kokonaan ylös, jee! Nyt hän alkaa jo näyttää omalta itseltään (Paitsi ne paskat laudat. Nyt lopetan)! Insinööri haluaa kertoa että ulos laitettiin myös ”smyygilaudat”. Kuulostavat meikkaushommilta. En tiedä miksi joudun meikkaamaan ulkona, mutta olkoon sitten niin.

Sisälläkin tapahtuu paljon: välipohja rakennetaan, ala- ja yläkertaan tulee kumpaankin lattiavalu. Meillä on vihdoin ihan oikeat lattiat läpi talon. Lattialämmitys asennetaan tietysti sitä ennen lattian sisään, ja muitakin putkia (kuulemma kaikki tarpeellinen ilmastoinnista vesiin) vedellään paikkoihin joiden uskon olevan tärkeitä.

Keskustelemme vaihteeksi takan paikasta. En voi uskoa että keskustelemme taas takan paikasta. No nyt se on päätetty, koska varaus on asennettu. En enää muista tätä kirjoittaessa mihin se päätyi.

Puhumme Insinöörin kanssa iltaisin lähinnä näillä lauseilla: ”Eihän se talo nyt ole märkä?” ”Ei se ole. Sieltä on ne märät otettu pois.” ”Mutta miten voit muka tietää varmasti, vaadin sensoreita ja mittaamista!” ”Ei se ole märkä, se on tarkistettu” ja niin edelleen.

Minulle on kerrottu, että talo ei ole märkä. Uskon, etten tule koskaan uskomaan sitä.

Marraskuussa yläkerran kylppäriin tulee ensimmäinen lattiakaivo ja tilaamme puusepältä portaat. Niiden kustannus on vähintään kaksinkertainen budjetista.

Napsimme muutamia eri In Bed With Valeäiti -kuvia. Eräänäkin iltana suhaamme tontille vielä myöhään uimatreenien jälkeen, jotta kuva ehditään napata ennen seuraavan päivän valua. Luonnollisesti sitä valua ei aamulla tullutkaan, sillä tyypeiltä puuttui oikeanlaista sähköä.

Lapset nukahtavat ainakin kerran tämän kuun aikana auton takapenkille. Niiden penkkien päälle alkaa olla aivan uskomattoman härski kerros likaa. Takakontista löytyy kaikkea lapiosta pissapoikaan. Minä olen koko viimeisen viikon verkostoitumassa, humalassa tai krapulassa (#slush) ja Insinööri selviytyy kaikesta yksin. Huh.

Silti, päällimmäiseksi jää kiitollisuus siitä että talo on nyt vihdoin ulkoa valmis, suojattu. Sekä vahva tunne siitä että tästä tulee talo, hieno talo. Ensi vuodesta tulee kova.

Lokakuu 2017: Säältä suojaan, pah

Satuitteko huomaamaan, että on ollut hieman sateinen syksy?

Hesari uutisoi lokakuun 13. päivä, että ”Helsingin seudulla ei ole 58 vuoteen satanut lokakuun alussa yhtä paljon kuin nyt.” Tietysti, sopii karmaani. Kuun loppuun mennessä tilanne oli jo ihan katastrofaalinen: kokonaissademäärä oli hurjat 169mm kun edellisvuonna vastaava luku oli 19mm. ENSILUMI SATOI. Siis ihan oikeasti.

Sateesta viis, onneksi olemme ostaneet talopaketin nimeltä ”säältä suojaan”! Arvatkaa, onko taloa kertaakaan suojattu asentajien toimesta? Arvatkaa, kuinka monena iltana Insinööri on käynyt asettelemassa pressuja parhaansa mukaan? Arvatkaa kuinka helvetin märkä koko talo on nyt?

Ai niin, yksi pikku juttu vielä. Murran lokakuun ensimmäisenä päivänä kylkiluuni sotkuisella tontilla. Sateesta liukas maa vetää jalat alta ja pajautan koko painollani rakennustelinekasaa vasten.

Jossain kohtaa lokakuuta tuntuu että tämä alkaa yksinkertaisesti riittää. Jatkuva sade ja edelleen jatkuvat kiistat asentajien kanssa hiertävät meiltä kohta pään irti.


Nyt on se hetki kun alan puhua Kastellista heidän oikealla nimellään. Siinä vaiheessa kun asentaja huutaa meille koska me vaadimme suunnitelmien mukaista työtä, peli on pelattu ja somekortit heitetään pöytään. Kastelli olisi voinut esimerkiksi lukea sen edellisen tekstin, jonka heille linkkasimme ja ottaa siten asian haltuun.

Sen sijaan sama meno jatkuu. Asioita lupaillaan, viikot vaihtuu. Lokakuun 13. päivä kyselemme Kastellin sähköisessä järjestelmässä, missä Kastellin tyypit viipyy kun ei ole koko viikkoon näkynyt työmaalla. Tappelemme edelleen tuulensuojalevyjen asennussuunnasta ja niihin ammuttujen naulojen määrästä.

Lopulta elokuun loppuun sovittu töiden valmistuminen on totta vasta lokakuun 15. päivä. Talomme on seissyt puolitoista historiallisen sateista kuukautta kastumassa, kun se olisi voinut olla suojassa jo aikoja sitten.

Vituttaa.

Kastellin osuus on nyt siis onneksi ohi, mutta vielä löytyy korjattavaa. Villat ovat kastuneet läpimäriksi ja niistä iso osa pitää vaihtaa. Kuuluisista tuulensuojalevyistä ja niiden vielä kuuluisimmasta naulaamisesta osa on mennyt vähän sinne päin. Ihan kiva että nauloja vihdoin lisättiin, mutta olisiko joku voinut vaikka miettiä osuuko naulat johonkin?

Ihana, uusi talo. Melkein näyttää vasta rakennetulta.



Mitähän muuten kävisi, jollei Insinööri aktiivisesti etsisi ja löytäisi näitä vikoja?

Kastellin lähdettyä ihana urakoitsijamme Pumara ottaa homman taas haltuun ja meno on heti aivan erilaista. Tulemme tontille  ja ihastelemme miten siistiä täällä pitkästä aikaa on. Samalla urakoitsija soittaa ja pahoittelee, ettei ehtinyt siivota kunnolla.

Pieni ero meiningissä.

Lokakuussa tapahtuu onneksi myös edistystä. Pääsemme vihdoin laittamaan julkisivupaneelit melkein kokonaan, sähkö/putkityöt etenevät, kellariin nousee väliseiniä ja ykköskerroksen lattia valetaan ja olohuoneen ikkunarivikin saadaan pitkän vänkäämisen jälkeen asennettua – tosin se tehdään tietysti kuitenkin eri tavalla kuin sovittiin. Pumara puhkaisee meille yhden ylimääräisen ikkunan kellariin sillä aikaa kun Kastellin hommia odotellaan. Haemme Köpiksestä sisustusinspiraatiota ja päätämme jättää kellarin lattian betonivalulle.





In bed with Valeäiti, vidusti villaa, vinoon heitettyjä nauloja ja varmaan jo homettakin.

Marraskuu, ole meille parempi.

Syyskuu 2017: Kun mitään ei tapahdu ja kaikki tapahtuu väärin

Olin jo päättänyt etten kirjoita tästä. Miksi tuhlata omaa kallisarvoista aikaa toisista valittamiseen? Ellei siksi että alkaa jo kyrsiä niin paljon, että kirjoittaminen saattaa olla ainoa tie ulos.

En usko blogiuhkailuun tai somekanavien kautta haettuun parempaan palveluun, joten en nyt ala ketään tässä nimittelemään. Mutta voi saatana sentään miten huonosti voi asioita hoitaa.

Tämän kuun vaihteessa piti talon runkotoimituksen olla tehtynä: ikkunat paikallaan, katto pään päällä, eristeet ja tuulensuojalevyt laitettu. Siis elokuun lopussa. Tätä kirjoittaessa on syyskuun toiseksi viimeinen päivä, ja toimituksesta puuttuu edelleen merkittävä määrä tekemisiä – ja suurin osa niistä on tehty väärin.

Ei siinä vielä mitään. Ymmärrän, että joskus tulee virheitä. Ymmärrän, että joskus asiat myöhästyy. IT-alalla työskennelleenä ymmärrän ja hyväksyn jopa sen, että työt teetetään alihankintana, ja että alihankkijakin vielä alihankkii osan töistä.

Mutta sitten kuuluu jumalauta sentään sen alkuperäisen myyjän kantaa vastuuta niistä tekemisistä.

Lyhyt oppikaava talomme ongelmista menee näin: Talovalmistaja on ottanut hommaa tekemään rakennusfirman, joka ei ole koskaan ennen tehnyt ko. firman taloja. Rakennusfirmalle toimitetaan talovalmistajan toimesta puutteelliset suunnitelmat. Rakentaja rakentaa väärin, koska eivät tiedä oikeatakaan tapaa. Talovalmistaja ei suostu neuvomaan rakennusfirmaa, koska kyllä nämä pitäisi osata.

Lähetämme päivittäin 10-15 kohdan puutelistan väärin tehdyistä asioista. Minä kiitän onneani että Insinööri on niin noheva ja tarkka, sillä hän bongaa senttimäärien heitot ja puuttuvat villat. Ilman näitä huomioita meillä olisi käsissämme hometalo.

Me reklamoimme, tietysti, jatkuvasti. Yleensä reklamaatioon ei vastata. Reklamoimme vastauksen puutteesta. Saamme paskan vastauksen ja lopulta jopa syytteitä siitä että itse asiassa nämäkin ongelmat ovat meidän syytämme. Insinööri, joka on maailman kaikkeuden laupein mies, laittaa jossain kohtaa luuria korvaan kun ei enää jaksa kuunnella.

Vakiovastaukset talotoimittajalta menevät näin:

”Olen lomalla, palaan asiaan 4.10.”

”Tulin juuri lomalta, en tiedä tapauksestanne mitään.”

”Olen lähdössä lomalle ja tänään on paljon muuta hoidettavaa”

”En voi vaikuttaa asiaan”

Vastuun ottamista, anyone? A N Y O N E ??

Me jätämme maksamatta laskut, sillä hommia ei ole tehty. Tästä seuraa se, ettei talotoimittaja maksa rakennusfirmalle, joka on nyt sitten ihan pulassa. Ikkunat he kantavat käsin paikalleen (=naarmuttivat karmit mennessään), koska nosturi olisi maksanut liikaa.

Me olemme niin helvetin kypsänä, ettei mitään rajaa. Odotamme kuin kuuta nousevaa päivää, jolloin talotoimittajan osuus loppuu ja saamme jatkaa hyvän urakoitsijamme kanssa. Sen päivän luvattiin niin hienosti tulevan viime viikon perjantaina.

Ketä yllättää, ettei mitään tapahtunut?

In bed with Valeäiti 8. Etsi kuvasta virheet. On siellä myös uudet ikkunat.

On tässä kuussa jotain edistystäkin tullut. Valitsimme lattian, kuukausien pähkäilyn jälkeen. Kellarin lattia valettiin, katto tuli ja ikkunat asennettiin. Ei tietenkään kaikki, koska olohuoneen rivi on liian vaikea asentaa eikä kukaan oikeastaan tiedä miten se pitäisi tehdä. Talotoimittajan rakennesuunnittelija tietää, mutta ei suostu kommentoimaan asiaa. Talotoimittajan pääsuunnittelijan keksimät ratkaisut eivät kelpaa rakennusfirmalle. Liian vaikeaa kuulemma.

On vaikea kuvailla miten ärsyttävää tämä on menemättä ihan yksityiskohtiin. Asiat eivät ole mitenkään kovin pahasti vialla, eikä se oikeastaan nyt niin paljon edes haittaa että on pieniä ongelmia ja viivästymisiä, onhan ne aina saatu hoidettua. Eniten ketuttaa tämä tajuton vastuun ja kiinnostuksen puute talotoimittajan puolelta. Kun on aivan se ja sama miten hommat menee, asiakas se siellä vaan valittaa. Valittakoon. Ei se alan jättiläistä hetkauta.

Asiakaslähtöisyys, not for everyone.

Marinakupla on ihana mutta vähän valheellinen

”Mites teillä raksa etenee?” 

”No kuule, arvaapa vain…”

Syvennymme tuttavani kanssa haavojemme jakamiseen. Missä on piirustukset myöhässä, missä joku mokailee, missä kukaan ei ota vastuuta ja miten tämä ala kaiken kaikkiaan onkin niin omituinen. 
Olemme huudelleet koko keskustelun pahaa-aavistamattoman ei-rakennuttajan yli. Vartin päästä hän huomauttaa kohteliaasti vaihtavansa nyt paikkaa, sillä hänellä ei ole oikein mahdollisuutta ottaa osaa keskusteluun. 

Tietämättä veikkaan että valahdin vähän punaiseksi. Nolottaa. Tajuan, että olen aivan kuin inttijätkä, tai vauvamamma. 

Olen pienessä marinakuplassani, jossa hakeudun kaltaisteni seuraan puhumaan siitä itsestään. Sen kuplan ympärillä ei kuulkaa kukaan muu jaksa olla. Siinä missä inttijätkät vaihtaa muille jäätävän tylsiä kokemuksia pinkasta ja vauvamammat avautuvat liian tarkasti avautumisestaan, raksailijat jauhavat innoissaan välipohjista ja alihankkijoista. 

Nämä marinakuplat ovat tärkeitä. Niissä jaetaan tuskaa ja iloa, haetaan vertaistukea ja konkreettisia neuvojakin. Yhteistä niille on se, että ulkopuolelta kuunneltuna (jos joku jaksaa) kuplan meininki kuulostaa kammottavalta. 

Sitä ajattelee että huh, onneksi mun ei tarvinnut olla intissä. En muuten varmasti ikinä synnytä. Meidän parisuhde ei ainakaan rakentamista kestäisi.


Olen nyt ollut näistä kuplista kahden sisällä, joten uskallan kertoa teille vankan totuuden: se ei ole läheskään niin kamalaa miltä se kuulostaa, ja se on yllättävän äkkiä ohi. 

Esimerkkinä tilanteeni juuri nyt: Ollaan oman talomme kanssa ehkä pahimmassa mahdollisessa vaiheessa. Oikeasti tosi moni juttu menee just nyt ihan päin helvettiä. Marinakuplalle on paljon tilausta. 
Hommat kuitenkin myös todellisuudessa etenevät koko ajan, eikä tämä(kään) kupru lopulta ihan mahdottomalta tunnu. Mutta toki vastaukseni ”Mites raksalla menee” kysymykseen on synkkä ja dramaattinen. 

Sillä se nyt vain on tärkeää jakaa juuri ne pahimmat jutut, hieman ehkä vielä ryyditettyinä. Niin löytää oikean olkapään. 


Oikeasti mukaan mahtuu paljon todella hienoakin, asioita joista vain ei tule puhuttua koska ne ovat hienovaraisia, lähes huomaamattomia.

Kun talon ikkunoiden muodon voi hahmottaa. Kun inttijätkä huomaa kuntonsa nousseen metsässä tarpoessaan. Kun synnyttäjä on itsestään kaiken sen keskellä ylpeä. 

Kuplassa on hyvä ja mukava olla, ja sieltä on ihana huudella pelottavia asioita. Mutta  tiedoksi kaikille että on siellä myrskyn silmässä myös kaunista, ja aurinko tulee aina lopulta esiin. 

Tätä kirjoittaessani sain Insinööriltä viestin. 

”Pentti soittikin heti ja kaikki pitäis olla korjattuna ens viikon aikana.”

Niin se vain aina hyväksi kääntyy. 

Elokuu 2017: Kohta se on jo valmis (melkein)

Seuraa ammattimaisesti selostettua talon edistymistä.

In bed with Valeäiti 4.

Näyttää siltä, että talossamme on kohta harjakaisten aika. Se kuulostaa huonon sketsihahmon nimeltä, mutta ilmeisesti liittyy kuitenkin siihen että talossa on harja, katon harja. Eli katto, ja sehän se siellä jo melkein on! Oletan, että perinteeseen kuuluu jollain tavalla kossupullo sekä joku lahjottu kaupungin virkamies.

Viimeksi mainitulle ainakin voisi olla tarvetta, sillä pieni urhea talomme ei läpäissyt sille viime viikolla tehtyä runkokatselmusta. Kriittisistä paikoista (parin hassun tolpan välistä) puuttui eristettä ja gore texin tyyppistä kalvoa, jotka taistelevat talvisin kylmyyttä vastaan. Hupsistasaatana.

Mainittakoon, että yksi asentajaporukka heitettiin jo tätä ennen välissä pihalle ja tilalle tuli uudet ukot. Ihan kerralla ei hommia saatu oikein, mutta hyvällä sykkeellä niitä nyt korjaillaan.

Nyt kun mietin niin ehkä ihan hyvä, ettei virkamies ollut lahjottu. Olen antanut kertoa itselleni että ilman näitä nyt tehtäviä korjauksia talo olisi ollut oiva ehdokas hometaloksi.

Viimeisten parin viikon aikana talo on siis noussut ihan hurjaa vauhtia, puinen tolppa kerrallaan. Yhtäkkiä taivaalle kohosi jättimäisten tulitikkujen näköiset tolpat, joiden väleihin ilmestyi lisää tolppia (ammattimaisesti kuvattua, eikö?).

Parin päivän päästä niiden välissä oli lisää puuta, välipohjaksi sitä kai kutsuttiin. Taloon alkoi hahmottua seinien luurankoja, tulevia ikkuna-aukkoja. Tärkeintä mielestäni oli se, että pääsin ottamaan ensimmäisen In bed with Valeäiti kuvan tokasta kerroksesta, tulevan makkarin korkeuksista!

Viime päivinä taloon on ilmestynyt myös villaa. Hauskaa ekovillaa, joka on tehty kierrätyspaperista. Olin melko varma että kyseessä on viherpesty tuote, mutta niin vain sieltä meidän keittiön seinästä löytyi painettuna viestinä ainakin ”kl 13!” ja ”Salossa”.

Aidoista lehdistä, kotimaisista tuotteista me seinämme rakennamme.

Elokuussa tavaraa tuli tontille melkein päivittäin niin maan perkeleesti. Ikkunoita, villaa, terästolppia ja yksi katto. Talon palikat ei vaan mahtuneet enää minnekään, joten vuokrattiin kaupungilta pala katua. Sen olen aina halunnut tehdä.

Kuulitteko muuten että elokuussa vähän sateli? Jotain pientä myrskyä meibi? Se on kiva elementti kun tontti on täynnä puuta ja villaa.

In bed with Valeäiti 5.

Niin sanotusti v***ti villaa.

Niin sanotusti v***ti vettä.

In bed with Valeäiti 6. Ihan törkeän vaarallinen kuvauspäivä, sentti viereltäni lähti pudotus alimpaan mahdolliseen koloon.

Taloon tuli muutamassa viikossa siis (sata litraa vettä) runko, välipohja, kattotuolit, aluskate, sekä osa villoista ja tuulensuojalevyistä. Huh! Samalla viimeisteltiin sähkösuunnitelmia, sillä nyt niitä piuhoja aletaan laittaa jo lopullisille paikoilleen. Maatyöt saatiin kokonaan päätökseen ja kellariin ilmestyi valuvalmistelut (piuhaa, styroksia ja teräsverkkoa) sekä yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta yksi Kurasyöppö. Oh well.

Muuten, kun sanon näistä asioista että ollaan tehty jotain tarkoitan että Insinööri on tehnyt. Kaiken. Minä olen möhissyt sohvalla ja valittanut etten osaa enkä siis halua päättää kylppärin pistorasioiden paikkaa tai valojen värisävyjä.

Olen ollut sillä tavalla hyvä vaimo ja kiva rakennuskaveri. Näyttää se talo kuitenkin näinkin etenevän!

Ensi viikolla taloon tulee vielä peltikatto, ja kaikki seinät muuttuvat hetkellisesti sinisiksi tuulensuojalevystä. Parin viikon sisällä taloon myös lätkäistään ikkunat. Siitä ihan hetken päästä saadaankin jo laittaa kauniit mustat julkisivulaudat paikoilleen.

Toisin sanoen, parin viikon sisällä talomme näyttää ulkoa päin jo valmiilta. Kreisiä.

Lähden kossuostoksille.

Heinäkuu 2017

Nyt on pakko lainata itse itseään. Valeäiti kaksi viikkoa sitten, kesäkuun tonttipäiväkirjassa:

“…heinäkuussa tehdään perustukset eikä niiden jälkeen paljon auta enää arvuutella tehdäänkö piharakennukseen oma vessa vai ei (ei).”

Hahahahahah anna mun kaikki kestää. Heinäkuussa todellakin arvuutellaan, muutetaan ja sumplitaan. Samalla ne perustukset todella nousevat.

Heinäkuussa valetaan perustukset lautamuotilla sekä pää- että piharakennukselle ja muurataan kellarin seinät. Myös välipohjaa aletaan rakentaa ontelolaattojen muodossa. Jos edellinen kuukausi päättyi siihen, että ennen koskematon tontti oli yhtäkkiä valtava kuoppa, tämän kuun viimeisinä päivinä tontillamme jököttää jo valtavan kokoinen talo. Vaikka se vasta kellarikerros onkin, se näyttää jo ihan talolta. Tuohon päälle sitten vielä kaksi kokonaista kerrosta, huh!

Tilanne kuun alussa. Heinäkuun 4. päivä.

Heinäkuun 18. / In bed with Valeäiti 2.

Välitäyttö juuri ennen ontelolaattoja kuun loppupuolella.

Tulevan saunan – ei kun kodinhoitohuoneen – ovi kallioiden keskellä.

Heinäkuun 31., ontelolaatat paikallaan / in bed with Valeäiti 3.

Naapuriin kohoaa yksi talo kuudessa tunnissa ja toinen kuudessa päivässä. Hirttä ja puuta, kauniita kummatkin! Tästä on tulossa hauska shakkilautakatu. Kaupungin kaava määrää, että vierekkäisten talojen on oltava keskenään eri värisiä, ja vaihtoehtoisia värejä on annettu noin 20. Kadunpuolikkaamme päätyy sattumalta ja riidoitta olemaan mustavalkoinen: musta, valkoinen, musta, valkoinen, musta, valkoinen.

Suunnittelupöydällä alamme harkita saunaan ikkunaa ja sen ajatusketjun päätteeksi päätämme muuttaa koko kellarin, Asuntomessujen esimerkkien innoittamana. Sauna siirtyy nyt pelkästään piharakennukseen, kellariin tulee kodinhoitohuone ja yläkertaan sittenkin master bedroom omalla kylpyhuoneellaan. Aikamoinen pyöräytys mutta hyvä sellainen!

Heinäkuussa myös valitaan parkettia, lukitaan (kai) keittiön värit (valkoinen, jota puu raamittaa), mietitään pihaportaita ja katsellaan tontin kiviä sillä silmällä – voisiko tuosta rakentaa jotain tulevalle pihalle? Insinööri kantelee parhaimipia kiviyksilöitä turvaan ja päivystää tontilla muutenkin vähintään kerran päivässä. Lomalla kun on aikaa.

Tontilla edetään tässä kuussa ihan hurjaa vauhtia. Heti elokuun alussa on tulossa toimituksista suurin tontille, kun rungon pystytys alkaa. Vauhti ei taida ainakaan hidastua.