Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Täiden parhaat puolet

No niin, sieltä ne tuli! Yhdeksän vuoden passiivisen ja kahden vuoden aktiivisen odottamisen (arvasin koulun tekevän tämän) jälkeen: täit. Hieman jo naurattaa että tämän vuoden puolella olen tutustunut ensimmäistä kertaa kihomatoihin, täihin ja peräpukamiin! Niin glamoröösiä!

Mutta se on kuulkaa sellaista se elämä. Kun peppu kutiaa tai päässä vilistää, ei auta kuin marssia apteekkiin ja hoitaa hommat. Niin teimme eilen ja kyllä kuulkaa kutiaa vieläkin oma pää vaikka sieltä ei vielä löytynyt mitään.

Muistanette jokin aika sitten kohtaamamme kihomatoepisodin? Nyt kun meillä on päät kammattu prinsessatyyliin (vaikka sata harjanvetoa ei kyllä riitä) ja pyykkikone jauhaa kolmatta rundia, teen vertailevaa analyysia. Silloin kihisten aikaan minä nimittäin arvelin että täit olisi pahempi vitsaus, vaikka kihikset kieltämättä nihkeä ajatus ovatkin.

Tämän kokemuksen perusteella olin oikeassa. Kihikset hoidetaan yhdellä suun kautta otettavalla lääkkeellä plus siivouksella. Täiden kanssa on se sama siivous edessä ja lisäksi aivan saatanallisesti kampaamista. Meillä meni tunti per lapsi enkä silti usko työn olleen riittävän tarkkaa.

(Sidenote: palattuani tekstiin seuraavana päivänä voin todeta ettei ollut. Uusi sukupolvi, terve vain!)

Kihomatoihin ei sitä paitsi todellakaan tarvitse koskea siinä missä täitä saa halata tiukalla kynsiotteella ja nyppiä ihan yksitellen pois. Helvetti.

Kun Insinööri aloitti minun pääni tarkastamisen puoli kaksitoista yöllä, pidin itseni pirteänä ja iloisena miettimällä että tästä saa hyvän jutun blogiin! Tässäpä se siis kuten aikanaan kihisten kanssa: Täiden hyvät puolet!

Tulee siistiä. Myös viikon päästä!

Näidenkin kavereiden karkoitukseen kuuluu JÄÄTÄVÄN KAMPAUSSESSION lisäksi ”tavallinen viikkosiivous” sekä kaikkien pehmeiden asioiden pesu: vuodevaatteet, yöppärit, yökaverit (siis lelut, ei sillä tavalla kaverit), käytössä olevat pyyhkeet jne. Tässä sopassa osan siivouksesta voi hoitaa säkeillä + ajalla: täit kuolee parissa päivässä ilman päänahkaa joten kaiken ei niin tarpeellisen voi jättää vaan säkkeihin toimittamaan hidasta ja toivon että kivuliasta kuolemaa loisille.

Tässäkin siis tulee kuulkaa oikein sohvatyynyt pestyä ja lattiat mopattua, vaikka edelleenkään kahta viimeistä  kukaan käskenyt tekemään, mutta emme taaskaan kerro tätä lapsille tahi Insinöörille.

Parasta on se että kaikki toistetaan viikon päästä! Tai, kuten myös kihisten tapauksessa, jo seuraavana päivänä kun todetaan ettei eka hoito ollut riittävä.

Kauniit kampaukset joka päivä

Jännästi lasten hiukset saa ihan eri tavalla laittaa leteille kun vaarana on uusittu kampausessio. Samalla opitaan myös tavaroista parempi huolenpito, ehkä. Jos vaikka pipot löytäisivät tiensä nyt ennemmin hihaan kuin koulun rappukäytävän pölyisimpään nurkkaan?

Upea, kiiltävä tukka kaikille

Ensin läträtään öljyä pitkäksi aikaa päähän ja sitten harjataan (ihan saatanasti) – tästä se tukka todella tykkää! En ole hetkeen nähnyt lastemme hiuksia näin siivoina! Bonuksena niitä saa nyt pestä (pajunkuori)shampoolla paljon aiempaa enemmän.

Ekstrapaljon ruutuaikaa

Keinoja saada lapsi pysymään tunti paikallaan? Ruutu, kirjat, pelit mainittu.

Uutta pontta ilmeen muuttamiseen

Jos joskus olet harkinnut polkkatukkaa, tämä on se hetki kun saat sille uutta tarmoa. Myös lasten ihanat pitkät kiharat tuntuu vähän vähemmän houkuttelevalta.

Personal space on taattu

Kerrankin, kukaan ei tunge naamalle! Jos et ole halailutyyppiä niin sen saat nyt ihan kerrasta jättää pois. Riittää kuin osoitat päätä ja sanot ”täitä kotona”, ei kyllä tule väkisinhalaamisia.

Uusi  läheisyys puolison kanssa

Mikään ei ole intiimimpää kuin toisen päänahan katsominen ja hiusten silittäminen suortuva kerrallaan. Koska olette lisäksi öljyn ja aktiivisen ällötyksen peitossa, kellään ei voi olla mitään ruutuja kädessä eli saatte kuin huomaamatta itse asiassa treffi-illan! Nyt jos koskaan voit kysyä rakkaasi mielipidettä vaikeisiin asioihin! Kun samalla pidät hänen hiuksistaan kiinni teräskampa naaman edessä se raukka ei uskalla edes vastustaa kun ehdotat vielä yhtä (täistä kihisevää) lasta.

Jaettu vanhemmuuden kokemus yhdistää

Täit ovat vanhemmuuden armeija, synnytystarina ja viisaudenhammas yhdistettynä: kaikki, jotka ovat täitä kokeneet tuntevat keskenään näkymättömän siteen. Se side sanoo ”minä tiedän mitä koit, minäkin olen ollut siellä. Meidän ei tarvitse puhua siitä, mutta tiedä että tunnen tuskasi. Olet tärkeä. Älä tule lähelle”.

Täiden huonot puolet:

Ei tule punaista kakkaa. Tämä kihomatojen kiistaton etu harmillisesti jää.

 

Kuvituskuvina kuvia, joita katsoessa minua alkaa kutittaa.

Varo, sankarimarttyyri saattaa raivostua pinaattiletuista

Äiti anna aikarajaa, äiti kato tätä, mä meen nyt pihalle, tällä vauvalla on vissiin nälkä, mitäs tehdään lounaan kanssa? Äiti äiti äiti äiti.

Minut on valittu elämämme teatterin päärooliin, supersankariksi ihan keskelle näyttämöä. Kaikki haluaa sankaristaan jatkuvasti jotain.

Eikä se ole niiden vika, ihan itse olen sen roolin rakentanut. Oikein väkisin ängennyt siihen jo vuosikausia, opettanut kaikille että minä mietin, hoidan, häärään ja määrään.

Anna kun minä. Tänään voisi tehdä näin. Joo tulen ihan heti kulta! Jonkunhan täällä on pakko suunnitella.

Otan kaiken vastuun ja vähän enemmänkin, koska se on kivaa. Nautin auttamisesta, suunnittelusta ja sen kaiken hanskaamisesta. Minä osaan, minä pystyn, kyllä minä pärjään.

Olen arvokas kun olen siellä keskellä, tärkeä, korvaamaton – arvokas, tärkeä, rakastettukin ehkä?

Sitten on näitä lauantaita kun yö on mennyt huonosti ja illallakin vain itkettiin. Muina sankareina sitä suunnitellaan taas muidenkin puolesta, puhumatta muille. Vaan nyt ovat supersankarimme voimat ehtyneet vaikka hän ei sitä itse vielä huomaa.

Väsyneenä hän on miettinyt itsekseen että tänään minä otan hetken itselleni, käyn yksin Postissa. Vaan se ei onnistu, tuli jo lounasaika ja tuli pihatyöt ja tuli huutava vauva ja auringonpaiste jota ei saa hukata, Suomessa kun ollaan. On mentävä ahkerasti kävelylle, mutta entäs sitten se lounas? Kukas sen on miettinyt?

Kas näin, hän on rakentanut kauniin oleta-pety-mökötä -ansan, joka tänään purkautuukin oleta-pety-riitele kombona.

Äkkiä onkin yhden lounaan puuttuminen suurin loukkaus koskaan. Että se kehtaakin ehdottaa pinaattilettuja! Pinaattiletut ovat minun hätävarani, keino johon kajoan kun supervoimat ei enää riitä. Jos ne käytetään nyt, olen pulassa myöhemmin. Kuka nämä kaikki lapset ravitsee ja itse sinun on ruokasi tehtävä!

Miksi joku muu saisi käyttää pinaattilettukorttini, ja kyllä tässä elämässä hei vähän kärsiä kuuluu, perheen takia!

Siinä sitä sitten rynnätään ulos matkalla tyylikkäästi haistatellen. Itketään tietämättä oikein itsekään miksi.

Tai tietäähän sen. Supersankari haluaisi joskus heittäytyä vapaalle, matkustaa muiden rakentaman arjen mukana ja syödä toisten suunnittelemaa lounasta. Mutta mistäs ne toiset voisi sen tietää kun ei supermarttyyri itse muistanut sanoa mitä kaipaa. Ei kai se itsekään tiennyt, oli liian kiire marttyyroida.

Katsokaa kun sankari pystyy moneen. Se voi pestä pyykit, valmistaa ruoan ja järjestää ristiäiset samalla kun imettää, auttaa läksyissä ja siivoaa eilistä tiskejä. Super-saatanan-sankari pystyy kaikkeen paitsi vastuun jakamiseen, keskusteluun ja omien tarpeiden ilmaisuun.

Idiootti.

Tämän parempaa kuvituskuvaa ei ole koska sankarilla ei ole ollut riittävästi aikaa ottaa kuvia tai käsitellä niitä. Se on tehnyt ruokaa, saatana.

Itsekkyyden aika on täällä – sinä itse hallitset omaa ruuhkaasi

Kaupallinen yhteistyö: Tuuma-kustannus ja Suomen Blogimedia


Sama virsi joka lauantai. Kymmenen jälkeen alan polkea paikallani. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Puoleen päivään mennessä olen vihainen kun tuntuu että koko päivä on menossa ohi ja ikkunani tehdä jotain kivaa on menossa umpeen. En ikinä tiedä mitä se jokin on mitä haluaisin tehdä mutta fiilis on silti se etten sitä juuri nyt tee.

Tiedättekö?

On tosi tyhmää ärsyyntyä kauniina lauantaipäivänä kun edessä on oikeasti vielä koko viikonloppu aikaa. Mutta lauantaihin kohdistuu mulla valtavasti odotuksia, koska tuntuu että silloin on The mahdollisuus tehdä kaikkea sellaista, mitä en arkena ehdi.

Lauantai on mulle t ä r k e ä, koska arkeni on liian täynnä sekä itse rakennettuja menoja että muiden tuomia velvollisuuksia. Vastuu painaa sekä töissä että arjessa aika paljon ja lauantai on usein se päivä jolloin niistä voi hetkeksi paeta. Sunnuntai taas usein jo valuu sinne arjen puolelle kun ruokakauppatilauksia tehdään ja työkalenteria tarkistetaan – valmistaudutaan asioihin jotka on tehtävä.

Tätä taas eräänä lauantaina itkiessäni vessan lattialla päätin että hommaan on tultava loppu. Kukaan ei estä minua tekemästä kivoja asioita. Se olen ihan minä itse ja omat ajatukseni jotka estävät.

On aika ryhtyä itsekkääksi; miettiä aina etukäteen se yksi tai kaksi asiaa, jotka minä haluan tehdä ja sitten tehdä ne vaikka heti ekana. Jos haluan käydä salilla, menen sinne heti. Jos haluan kirjoittaa blogia, teen sen heti aamiaisen jälkeen kun kirjoitusvire on parhaimmillaan. Tämän yhden tekoni jälkeen mulla on ihan eri tavalla kiinnostusta ja energiaa valua lopun perheeni mukana siihen ihanan rentoon mitä seuraavaksi tehtäisiin -moodiin.

Kokeilin tätä männä lauantaina ja se toimi upeasti. Siellä salilla hikoillessani ja fiiliksen parantuessa mietin että tämä mun pitää nyt muistaa kaikkialla elämässäni. Olla itsekkäämpi, jotta jaksan olla muille kivempi. Tästähän minä olen sadasti jo kirjottanutkin: antanut ohjeita kuinka omaa työaikaa voi hallita, miten arkea voi tehostaa tai kuinka uran ja perheen voi yhdistää. Kaikissa on sama punainen lanka: Mieti mitä haluat ja tee sen mukaisia valintoja ja järjestelyjä.

”Hyvinvoinnin ajatellaan muodostuvan levosta, liikunnasta, ravinnosta, sosiaalisista suhteista, sekä itsensä toteuttamisesta. Litaniaan tulee usein myös mainituksi merkityksellisyyden tunne. Ole hyvä, saa suorittaa!”

Saman viestin kertoo myös ystäväni ja hänen kollegoidensa kirjoittama uusi tietokirja Ruuhkavuosiopas. Kirja on teoriaa, käytännön esimerkkejä ja helppoja tehtäviä yhdistävä opas kaikille, joiden elämässä on merkittäviä vastuita ja niiden kautta paletti täynnä. Omista vanhemmista huolehtiminen, järjestötoiminta, kunnianhimoinen urheiluharrastus päivätöiden ohella tai ihan vain se perinteinen lapset + muu elämä ovat kombo, jotka väistämättä aiheuttavat ruuhkaa – eli sitä että tekemistä on aina enemmän kuin aikaa.

Siinä ruuhkassa sukkuloiminen ei ole lainkaan mahdoton tehtävä, varsinkaan jos ottaa kirjan oppeja käyttöönsä.


Kirja tuntui minulle heti ensi hetkestä häkellyttävän tutulta. Ikään kuin olisin itse kirjoittanut sen!
Olen mm. vuoden verran pyörittänyt blogitekstiä otsikolla ”nainen – näin voit todella saada kaiken” ja Ruuhkavuosioppaan toisella sivulla sanotaan “tärkein sanomamme on, että voit saada ihan kaiken”. Kanavoimme selvästi samaa ajattelua näiden naisten kanssa! Koska kirjaa ei kuitenkaan kirjoittanut minä ja oma napani vaan kuusi ammattilaista, se on täynnä napakoita teorianpalasia, jotka tukevat keittiöpsykologimaisesti kerrottuja asioita. Keittiöpsykologialla en tarkoita, että asiat olisi sanottu jotenkin lukijaa aliarvioiden vaan sitä että teksti on sujuvaa, omakohtaista ja puhuttelevaa.

Ruuhkavuosiopas käsittelee tasapuolisesti elämän eri osa-alueita kuvaten ensin jokaisesta sen tyypillisen haasteen ja antaen sitten jonkin yksinkertaisen tehtävän, jolla omaa elämää voi tarkkailla ja löytää pienen muutoksen kohteita. Nämä tehtävät on ihan huippuhyviä! Erityisesti tykkäsin Aikavaras-harjoituksesta, Kotitöiden suosikki/inhokki-listasta, sekä parisuhteen Ihme-harjoituksesta joka avasi näkemään että isotkin muutostoiveet lähtevät tosi pienistä asioista.

Kirjasta ei löytynyt minulle kauhean paljon varsinaisesti uutta – ja se onkin sen kauneus. Ei taas uutta dogmaa seurattavaksi, ei arjen pikadieettiä jolla kaikki muuttuisi kuin taikaiskusta paremmaksi (olenhan jo kertonut että konmari vituttaa mua?) vaan se kaikki harkittu ja sitkeästi jatkettu järkeistäminen, jolla elämä sujuu huomattavasti helpommin. Tässä on yksissä kansissa se kaikki, napakasti ja käytännönläheisesti muistuteltuna.

Summaten voisin arvioida teitä lukijoita ajatellen että jos olette koskaan tykänneet mun köyhän naisen mentorijutuista töiden, arjen ja oman elämän yhdistämisestä (löytyvät muuten kaikki “pohdintaa” ja “ruuhkavuosibussin” tägin alta) tai Salamatkustajan Sadun vastaavista teksteistä, tulet tykkäämään tästä. Kirja kannattaa ottaa hyllyyn sinne Anna perhojen ja Aki Hintsojen viereen muistuttelemaan miten sitä omaa arkea voi tehdä pala palalta paremmaksi.

ruuhkavuosiopas alekoodi

Kirjan saa tästä linkistä 28€ hintaan suoraan Tuuman omilta sivuilta ja voit lisäksi koittaa onneasi arvonnassa!

EDIT: arvonta päättynyt. Arvon kaksi kappaletta kirjoja, toisen täällä blogissa ja toisen Instassa. Jätä kommentti perjantain 19.4. keskiyöhön mennessä ja minä arvon sitten heti lauantaina voittajat!

Siis sen jälkeen kun olen ensin tehnyt jotain sellaista, jota haluan.

Tekstin ensimmäinen lainaus on Ruuhkavuosioppaasta (Tuuma-kustannus), jonka kirjoittajat  ovat Laura Hannola, Julia Isoniemi, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm ja Riina Salmivalli.

Ura ja perhe – tarvitseeko siitä vielä puhua?

Pyysin Instagramissa jutun aiheita ja joku kommentoi “Ura ja perhe”. Tartuin tähän heti, mehukas aihe! Erityisesti siksi, etten ole varma pitäisikö siitä edes mitään kirjoittaa.

Ura ja perhe niputetaan herkästi sellaiseksi joko-tai-asiaksi, jota pitäisi pohtia tai jonka yhtäaikainen olemassa olo on jollain tavalla erikoista. Niin toki oli lähes väistämättä (naisille) vielä vuosikymmeniä sitten. Mutta minä olen saanut lapseni aikana, jolloin työn määritelmä joustaa ja paukkuu aiempaa enemmän. Erityisesti omalla alallani (tai sanotaan mieluummin omilla taidoillani, koska koen jopa alan olevan jo hieman rajoittava sana) jousto on niin suurta, että perinteinen “ura vai perhe” vastakkain asettelu tuntuu hassulta.

“Kuinka yhdistää ura ja perhe” on validi kysymys jos olet astronautti, valtion päämies, kolmivuorotyössä, ammattiurheilija tai esiintyvä taiteilija. Siirrytään kuitenkin meidän tietokonepulliaisten pariin – minuun!

Olen ollut tosi onnellisessa asemassa monella tavalla oman työni / urani kanssa, sillä tämä kysymys ei oikeastaan ole koskaan ollut mulla isommin pöydällä.

Uran ja perheen yhdistäminen on superkiinnostava ja moniulotteinen aihe, johon kytkeytyy monta itsenäisestikin kiinnostavaa aihetta: sukupuolten tasa-arvo, työn luonne, yhteiskunnan rakenteet, koulutusmallit, luonteet jne.

Miten yhdistää ura ja perhe? Milloin lapsia voi alkaa toivoa?

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että ”ura” ylipäänsä on hieman vanhahtava termi, joka viittaa yhä vain ylöspäin etenevään polkuun yhden alan sisällä. Työ on muuttumassa monella tavalla enemmän hämäkinseitiksi, jossa liikutaan myös sivuttain eli välillä myös alaspäin. Tärkeämpää kuin titteli ja CV:n rivit ovat taidot, asenteet ja opit, erityisesti tietotyössä. Onko meillä kohta enää edes “uraa” jota suojella?

Kävin tosi kiinnostavan keskustelun Instassa eräänä iltana. Nuori opiskelija pähki milloin oikein olisi sopiva aika harkita perhettä:

”Tuntuu jotenkin mahdottomalta että milloin ihmeessä voi alkaa toivoa lapsia, koska siihen ei ole koskaan aikaa eikä hyvää tilannetta yhteiskunnan ja itsensä luomien paineiden ja odotusten joukossa. (..) Kun tietää miten paljon tukea lapsi tarvitsisi tutkimusten mukaan – täysimetystä jne. Se vaatii vanhemmalta sitä että 100% keskittyisi vanhemmuuteen, jos haluaa toteuttaa sellaista lempeää vanhemmuutta. Mutta missä elämänvaiheessa pystyy olla satasella vanhempi?”

Tämä kai se on se ydinkysymys, joka luuhaa siellä “ura vai perhe” valinnan takana. Ajatellaan, että luodakseen hyvää uraa siihen pitää heittäytyä 100%. Tai että ollakseen hyvä vanhempi, pitää heittäytyä siihen 100%. Minäkin taisin miettiä noin kummastakin asiasta aiemmin. Sitten tuli omat kokemukset ja ajatukset ovat kääntyneet täysin.

Ensinnäkin ajattelen nyt ettei koskaan ole mahdollista saati järkevää olla 100% vain lapsiaan varten olemassa, täysin vanhempi. Lasten täytyy (megalomaanisen lyhyen vauva-ajan jälkeen) kulkea elämässä mukana, ei niin että elämä menee tauolle odottamaan lasten kasvamista. Siinä tulee vaan univelan päälle aimo annos katkeroitumista.

Toisekseen olen oppinut, ettei töitäkään voi täysillä suorittaa. Siinä palaa loppuun ja ajatukset jäävät samoihin keloihin jumiin.

Paras ratkaisu lienee siis hyvä suhde kumpaakin. Se onko valintasi 90% töitä ja 10% perhettä, fifty-fifty vai jotain siltä väliltä on monimutkainen yhtälö perheen sisäisiä rooleja, taloudellisia kysymyksiä ja omia tavoitteita. Minä uskon että suurin osa meistä pystyisi valitsemaan myös vähemmän perinteisiä ratkaisuja, jos rohkenevat ajatella asiaa reilusti kaikilta kanteilta!

Voihan sitä vaikka perustaa kahvilan vanhempainvapaan aikana! (päiväksi)

Voisiko puoliso jäädä kotiin? Voisimmeko muuttaa ulkomaille? Voisiko lapsi mennä jo aiemmin päivähoitoon? Voinko tehdä osittaista työaikaa? Voinko siirtyä yrittäjäksi ja tehdä töitä vanhempainvapaalla? Voiko asuntolainan laittaa tauolle? Myydäänkö auto tai muutetaanko pienempään asuntoon? Ja niin edelleen.

Minun oman työelämäni kehittymisen kannalta parhaat asiat ovat olleet kaksi asiaa:

1. Pitkäksi venähtänyt (2,5v) äitiysloma, jonka aikana aloitin blogin eli löysin oman luovan puoleni. Se on nykyään äärimmäisen iso osa työtäni.

2. Puolen vuoden yrittäjyys kahden palkkatyön välissä. Sen aikana ehdin ajatella aivan eri asioita kuin yleensä, tutkia oman talouteni perinpohjin ja ymmärtää mitkä omat mahdollisuudet ovat. Toisin sanoen, avasin silmät muille malleille kuin “tässä duunissa nyt näin ja näin kauan ja sitten steppi seuraavaan”.

Uskon siihen, että kaikki on yhdistettävissä kun tavoitteet ovat viisaita. Perhettä ei kannata ajatella, jos ei ole valmis koskaan joustamaan muun elämän aikatauluissa. Tai jos ottaa vastaan huippuvaativan tehtävän joka vaatii paljon matkustamista, on hyväksyttävä se tosiasia että joku toinen hoitaa silloin lapsia huomattavasti sinua enemmän.

Tavoitteista ja hyvän arjen hallinnasta kirjoitin taannoin enemmän Arkikoulu-sarjassa:
Paremmat tavoitteet, parempi arki
Suunnittele maltilla, aikatauluta leveästi ja huomaa onnistuminen

Miten vauva vaikuttaa minun uraani nyt, kolmannen kohdalla?

Vaikka tässä nyt jeesustelen ettei millään ole väliä ja kaikki onnistuu, tein toki samaa pohdintaa minäkin ennen tätä Kolmosen yrittämistä. Voinko tässä kohtaa jäädä pois töistä, mitä se tarkoittaa minulle – ja mitä firmalle? Olen kuitenkin vähemmistöomistajana yrityksessäni, ja merkittävässä roolissa koko yrityksen kehittämisen ja eteenpäin johtamisen kannalta.

Päädyin siihen että hetken poissaolo voi olla kaikille tosi hyväksi. Poissaoloni pakottaa firman rekrytoimaan uutta voimaa ja “pärjäämään ilman minua”. Se ohjaa kasvamaan ja tuo uusia näkökulmia tuoreiden silmien kautta.

Ajattelen niin että tämä on osa elämää. Joku toinen voisi olla sapattivapaalla tai lähteä hetkeksi opiskelemaan. Muuttaa ulkomaille tai ihan vaan vaihtaa duunia. Minä nyt vain satun olemaan perhevapaalla jonkin aikaa, ehkä vuoden tai pari. Ei se niin pitkä aika firmalle lopulta ole. Ja voihan Insinööri olla sitten myös kotona jos haluan nopeammin takaisin!

Itselleni näen tämän mahdollisuutena luoda nahkani vielä kerran uudestaan. Ottaa pientä aikalisää, tehdä jotain ihan muuta (kuten näitä blogihommia) ja katsoa mitä ideoita syntyy. Käydä vaikka Mothers In Business tapahtumissa ja lounastella ihan eri porukoiden kanssa kuin nyt. Oman yritykseni kautta mulla on myös mahdollisuus siihen että jos haluan tehdä jotain itsenäistä pientä projektia äitiysloman aikana, se on mahdollista.

Tai sitten kaivelen vain vauvan napaa ja chillaan. Sekin tekee ihan hyvää välillä.

Tätä juttua tulisi vaikka kuinka enkä silti onnistuisi pohtimaan sitä jokaiselta kantilta. Jatketaan siis kommenttiboksissa! Mitä mieltä itse olet työn ja perheen yhdistämisestä – onko se hankalaa vai ei? Jos on, onko kyse muiden sanelemista raameista vai omista ajatuksista?

Lisää duunijuttuja: 

Muutan pois huomenna (mut tyypit sais tulla mukaan)

Kakkosen huoneessa on rinkka, kolme makuualustaa ja ruskea, karvainen tyynynpäällinen. Ne liittyivät kuulemma Ykkösen ja kavereidensa leikkiin. Torstaina.

Olohuoneessa on Aku Ankka-kirja, kaksi nukkea, viinilasi, juomalasi, rasiallinen tusseja, kaksi penaalia, yksi nuken vaippa, kolmen lautapelin osia, rikottu kompassi ja neljät nukevaatteet. Siivosin sen eilen.

Saarekkeella on kolme juomapulloa, kasa laskuja, lehtiä ja mainoksia, yksi rikkinäinen mikrofoni, uusi passi (ei hitto pitäisi hakea lapsille kans uudet), jokin työkalu, lasten kuulosuojaimet ja kaksi kirjaa joita en aio lukea.
Saarekkeen vieressä on eiliset kassit: kaksi kassia lastenvaatteita, kiipeilyn tarvikkeet (seassa likaisia vaatteita, urheiluvaatteita ja juomapullo. Kolmen kerroksen kamaa). Minun käsilaukkuni irvistelee siellä myös.

Astianpesukoneessa on tietysti puhtaat astiat ja tasot sen ympärillä notkuvat likaisia astioita. Kolme kaapin ovea on auki.

Ruokapöydällä on edellisen ruokailun astiat ja kasa legoja. Pari muropakettia ja pussistaan unohtunut leipä. Keskellä olohuonetta on lähes kaikki talouden legot. Usko tai älä, kaikisa sotkuistamme tämä häiritsee minua vähiten.

Olohuoneessa on myös mikkiständi, jonka luo on raahattu yksi ruokapöydän tuoleista, vanhat leikkirummut ja Ykkösen ompelema pöllö (?) kurkkaa sohvan alta. Työpisteemme ei kahdeksan kuukauden asumisen jälkeen ole edelleenkään saanut osakseen muuta huomioita kun aina uuden (hoitamattoman) kasan paperia.

Rappusten ekoilla kolmella rapulla on kasoja matkalla yläkertaan, alaspäin mennessä pari muovipussia odottaa kantajaansa.

Todellakin no filter.

Tämän kaiken kohtasin oltuani ensin yläkerrassa puolisen tuntia siivoamassa: Siellä heitin kymmeniä esineitä suunnilleen paikoilleen, petasin sänkyjä ja viikkasin vaatteita kaappiin. Ehkä ensi viikonloppuna sitten päästään siihen oikeaan siivoukseen, ajattelin vielä siellä optimistisesti. Imurointi ei vaikuttanut ihan niin kaukaiselta haaveelta kun sain viimeisenkin slimepurkin ja vauvanvaatteen pois kylpyhuoneen lattialta.

Keskikerrokseen tullessani aivot räjähti. Teki mieli huutaa että vittu mä muutan pois huomenna. En kaipaa tätä helvetin sotkua elämääni.

En jaksa että joka helvetin viikonloppu tuntuu menevän siihen että siivoan. Ei, en siivoa oikeastaan vaan siirtelen tavaraa paikoista toiseen. Siirrän taas sen saman viltin lattialta takaisin koriinsa. Huuhtelen juomapulloja ja taittelen tyhjiä maitokartonkeja. Määrittelen vaatteita (pyykkiin, kaappiin, kiertoon, jonkun päälle – nyt piti jo pukea!) ja raivaan astioita.

Kaikki sellaisia tekoja, joita ei tarvitsisi tehdä jos joku toinen (tai minä) olisi laittanut ne kerralla paikoilleen. Kärsin kahdenlaisista vääristä geeneistä. Toisista, joissa asiat ei ole niin justiinsa ja voihan se tossa nyt hetken olla. Toisista, joissa tulee selkäsaunaa jos sänkyä ei ole pedattu.

Joka toinen päivä iloitsen rauhasta ja leppoisasta meiningistä, joka toinen päivä tekisi mieli karjua että minä muutan nyt pois, en jaksa tätä. Haaveilen kotiin tulosta niin että vastassa olisi koti ja sen kalusteet, ei kasat ja jäänteet.

Miettikää jos olisi oma kämppä. Pieni, oma yksiö vaikka, jossa kaikelle olisi paikkansa. Tavarat kauniisti aseteltuina ja viherkasveja jotka eivät kuole. Tuoreita hedelmiä pöydällä ja päivän posti nätisti yhdessä kasassa. Ehkä joku kiva taustamusiikki ja kahvi siellä kuule jo porisee valmiina. Huoneessa tuoksuisi hennosti sitrus, ei eilisen ruoka ja urheiluvaatteet. Istahtaisin sohvalleni, jonka selkätyynyt eivät olisi painautuneita, eikä niiden välissä olisi legoja ja karkkikääreitä.

Lukisin sisustuslehteä, joka tuntuisi inspiroivalta, ei ahdistavalta. Suunnittelisin ehkä jotain taulua seinälle, nyt kun sen seinän näkisi kaiken kaaoksen takaa. Siinä seinässä ei muuten olisi mustia viivoja, kädenjälkiä ja sinisen tuolin selkänojan rantua.

Sinne kyllä pitäisi vielä jotenkin saada nämä kolme (kohta neljä eisssaatan…) maailman rakkainta apinaa ainakin käymään. Touhuamaan ja pitämään ääntä ja sitten PUF kaikki niiden ja mun tekemät sotkut vain häviäisi ihan muina Maija Poppasina. Saisin kainaloon tyyppejä, vaikka niillä olisikin vähän likaiset vaatteet ja hampaat harjaamatta. Olisi räkätystä ja vilttien heittelyä.

Joo, muutan pois. Mutta otan nämä mukaan.

Joulun tunnelma yhdessä aamussa

19 No tags Permalink

”Hei et sä oo voinu taas nukahtaa, sun piti pukea!”

Vanha tuttu rutiini.

Minä ja Kakkonen riidellään (koska se ei suostu mihinkään), minä ja Insinööri riidellään (koska mun mielestä ollaan kaikki hänen kiukuttelun takia kiukkuisia) Insinööri ja Kakkonen riitelee (koska se ei suostu mihinkään). Kauan sitten pukeutunut Ykkönen hassuttelee ja halaa, yrittää saada sekoilevaa perhettään aisoihin. Raukka.

”Tuvan paneelit ei ole vieläkään tullut” kuuluu mariseva välihuomautus.

Ihan sama, nyt keskitytään tähän lähtöön, mietin mutta kiroan samalla. Miten helvetin kauan voi kestää siinä viimeisessä puuttuvassa materiaalissa?

Tänään on kummallakin lapsella joulujuhlat, meillä ei ole mitään lahjoja. Kortit kirjoitettiin eilen ysin ja puoli kymmenen välissä. Onpa muuten ihme että pikkutyyppejä väsyttää. Minä en pääse joulujuhliin töiden takia.

Ykkönen tsemppaa taas, kaivaa itselleen jostain kolme vuotta vanhan tonttulakin. Leikkaan siitä lasten vaaleanpunaisilla saksilla kuminauhan poikki jotta se mahtuisi esityksen ajan päähän ja sätin itseäni etten edes kahta tonttulakkia ole saanut ostettua.

Kakkoselle kaivetaan samasta laatikosta mun vanha ryppyinen tonttulakki jossa lukee Tunteen Hanken. Se on akronyymi nimestäni ja oli hauska läppä työpaikan pikkujouluissa 2009.

Ilmoitan kakkoselle ettei hatusta voi valittaa, se on nyt ainoa mitä on. Insinööri ompelee siihen huopapallon. Se vetää ryppyisen liinan ihan tyytyväisenä päähänsä, huopapallo pelasti. Halataan, se tuntuu vieläkin uniselta.

”Tässä rappusella on joku karjalanpiirakka?”, huutaa insinööri eteisestä. ”Se on mun!” vastaan kiukkuisena, ikään kuin totta kai se on mitä oikein kysyt ja onko jotain valitettavaa, menkää nyt.

”Eiiiiih, Kakkosen joululappu piti kirjoittaa ja palauttaa tänään!” eteisen lähtöjupina jatkaa. ”Ihan sama, sitä ei nyt sitten palauteta. Et joudu siitä vankilaan”. Wilma-merkintä meille kyllä tulisi tästäkin jos aikuisille niitä jaettaisiin. Saataisiin sellainen myös huonosta käytöksestä tänään.

Metri ennen ovea Kakkosen uudesta kengästä löytyy varashälytin. Onneksi meillä on rautasaha eteisessä. Kenelläpä ei?

Kuuntelen rautasahan ulinaa yläkerrasta jossa itse harjaan hiuksiani raivoisasti auki. Kello on 8.54, Ykkösellä alkaa koulu 11 minuutin pääsyä.

Ehkä. Eilen koulu alkoikin eri aikaan, siitä olisi kuulemma voinut kuulla jo etukäteen Wilmasta. Onneksi käytävällä seisoi neljän muunkin säätäjän lapset odottelemassa. Kasvaakohan näiden perheiden lapsista ihan oma jenginsä? Ne jotka on aina myöhässä, laput puuttuvina ja tonttulakit ryppyisinä?

8.59 soitan jo lähteneelle revohkalle valmiiksi harmissani, unohditte varmaan ne joulukortit? Ei mutta Kakkosen hanskat unohtui, tullaan takaisin joka tapauksessa.

Aha. Nyt ollaan virallisesti kaikki myöhässä. Tänään, tällä viikolla, loppuvuosi.

Mulla on kaikki lahjat ostamatta, työt rästissä ja tukassa tämä sama takku viidettä päivää. luovutan sen kanssa myös tänään. Jaloissani kasvaa lämmin turkki koska epilaattori meni kaksi viikkoa sitten jumiin.

Minä menin kaksi viikkoa sitten jumiin. Joulu, tule jo.

19 No tags Permalink

Annoin juuri itselleni luvan väsyä

Viime viikonloppuna vein lapset kiipeilemään ja kävelyretkelle, me leivottiinkin yhdessä. Katsottiin paljon telkkaria yhdessä ja oltiin toistemme kanssa keskittyneesti. Vedettiin keikkaa, hoidettiin nukkeja ja rakennettiin legoja. Juteltiin ja naurettiin. Ihan niin kuin edellisenä kolmena viikonloppuna myös. Olen ollut niin rento ja keskittyvä äiti kuin suinkin osaan olla.

Ja silti ollaan kaikki kolme aivan pelkää räjähdysherkkää dynamiittia joka paukkuu tasaisin väliajoin. PAUKS vaan ja joku huutaa, itkee tai valittaa. Meininki on välillä niin helvetin takkuista että meinaan heittäytyä ihan lapseksi itsekin.

Eilen vähän heittäydyinkin ja huusin vihaisesti ”nyt lopetat” kun Ykkönen väänsi taas jostain. Paria paiskottua ovea myöhemmin kävi ilmi että kyseessä oli väärinkäsitys eikä hän aidosti mitään vääntänyt. Ei raukka oikeasti ollut kuullut edellisiä kolmea pyyntöä. Sitten itkettiin yhdessä miten epäreilu tilanne tästä tuli ja pyysin anteeksi.

Se oli taas ihan hölmö juttu, ei todellakaan ärhentelyn arvoinen.

Piti mennä vähän itseeni ja miettiä mitä kävi. Tunnistin että taustalla oli (oikeasti) vängännyt Kakkonen, joka oli saanut mun liipaisimen jo puoliksi pohjaan. Siitä oli siitä helppo räjähtää.

valeäiti

Mutta ei mun silti pitäisi olla näin herkässä. Paitsi että nyt kun tässä oikein miettii niin ei sekään mikään ihme ole. Me ollaan oltu viime viikot tosi paljon kolmistaan kun Insinööri on muurannut saunan piippua (kiitos siitä, näen silmissäni säästyneet tonnit!). Ei sekään vielä ole paha että lasten hoiva on ollut mun hommaa, mutta nyt huomaan että nämä kaikki eri stressit alkavat kasaantua.

Meillä aikuisilla on ollut paljon työstressiä, kummallakin. Aikataulupainetta, tekemistä, epätietoisuutta, säätöä, päätöksiä. Sitten on ollut talostressi, blogistressi, rahastressi, autostressi (meni jotain rikki ja pitäisi korjata tai vaihtaa), ikkunastariitelystressi (kerron tästä joskus jos jaksan) ja päälle ne ihan perus lapsistressit Leopseista orastaviin kaverisuhteisiin ja eskariväsymykseen.

Ei olla aikoihin oltu kahdestaan, harvoin edes nelistään. Kukaan ei ole oikein nähnyt kavereitaan eikä urheilua ole paljon harrastettu. Happi loppuu kun arjen pölypussissa ei ole enää hengitysreikiä.

Romahdin lauantai-iltana näitä kaikkia vihdoin yhtä aikaa itkemään. Sopersin räkäisesti että mä tarvitsen lomaa näistä stresseistä, edes yhdestä kerrallaan edes hetkeksi. Tai kaikista!

Sieltä sitten taas iskikin kuin lekalla päähän. Niin joo, onhan tässä vähän paljon kaikkea. Eihän se mikään ihme sitten olekaan. Pitää hyväksyä se että nyt mennään punaisella ja yrittää leipoa joka väliin riman alitusta ja joustoa. Laittaa kalenteriin edes jonnekin yhteistä aikaa ja stressilomaa. Sitäkin voi ihan oikeasti ottaa, voi päättää ettei juuri tänään mieti sitä stressaavaa asiaa. Mutta se pitää erikseen päättää.

Sillä vaikka kuinka haluaisin muuta uskoa, nuo kaksi kaunista peiliäni imevät kaiken meidän olomme ja heijastavat sen entistä terävämmin takaisin. Toki siellä joukossa on heidän omatkin olonsa, mutta kyllä se vain kaikkia helpottaa jos ne isot ihmiset pystyy edes vähän irrottamaan omista oloistaan ja olla vaan.

Sitä siis tässä taas yritän. Vähentää siellä missä voi, painaa sen mitä jaksaa ja lopun aikaa yrittää hyväksyä sen faktan että nyt mennään ohuella ja saakin väsyttää. Kyllä se jouluksi helpottaa – silloin on kuulemma saunarakennus valmis.

Ahahahahahah kuka sitä muka uskoo.

Kuva Öljysäiliö468:sta, jonne me huudettiin kaikki omiamme hauskan kauin ja vähän stressinpurun nimissä. Kakkonen huusi ekaksi työkseen whattahell? Sitä minäkin mietin rakkaani.

Suunnittele maltilla, aikatauluta leveästi ja huomaa onnistuminen | Arkikoulu osa 2

Tämä teksti on jatkoa aiemmalle tekstille ”Paremmat tavoitteet, parempi arki – Arkikoulu osa 1”. Lue se ensin jos on jäänyt välistä!

Nyt kun meillä on tavoitteet ja motivaatiot hyvin hallussa ja olette luvanneet minulle pyhästi ettette suorita itseänne hengiltä, jaan muutaman vinkin (tietotyöpainotteisen) työpäivän ja arjenkin tehostamiseen.

Vinkkejä arjen tehostamiseen – hyvät listat auttavat

Arkipäivässä avain onneen on saavutuksen tunne.

Luulen että kaikki tunnistaa sellaisen hyvä päivän kun on sellainen olo että on tehnyt aika paljon kaikkea ja saanut jotain aikaan. Vastaavasti huono päivä on sellainen jossa häsää aamusta asti stressissä mutta mistään ei oikein tule mitään.

Hyvän päivän reseptinä on jokaiselle päivälle asetetut järkevät ja mitattavat tavoitteet ja niiden saavuttamisen huomaaminen. Tavoite voi yhtä hyvin olla “leikin lapsen kanssa 20 minuuttia keskittyneesti”, “saan pyykkikorin tyhjäksi” tai “soitan vaikean puhelun asiakkaalle”. Tee alkuun kolmen asian lista per päivä. Se riittää. Jos lista on riittävän realistinen, tulet saavuttamaan enemmän kuin ajattelit, ja siitä tulee voittajaolo!

Listassa kannattaa erottaa pienet ja isot asiat: viiden minsan jutut tai alle (joita voi myös niputtaa yhteen puolen tunnen pätkään) sekä vähintään tunteja vaativat, keskittymishommat. Isoissa hommissa kannattaa aloittaa vaikeimmasta!

Lue lisää: Vinkkejä yhden työpäivän tehostamiseen ja listan muodostamiseen!

Tee listoja ainakin kahden viikon ajan ja merkkaa muistiin miten hyvin onnistuit. Muutamassa viikossa opit, mitä kaikkea ehdit päivän aikana tehdä ja opit tekemään parempia listoja. Huomaat myös mihin vuorokauden aikaan olet luova, milloin tehokas, milloin hyvä keskustelukumppani ja milloin levon ja läheisyyden tarpeessa.

Listoja toteuttamalla ja oivalluksia mahdollistamalla on tarkoitus luoda positiivinen kierre, jolla kerrot itsellesi että sinä pystyt, osaat ja hanskaat. Se on paljon kivempi kierre kuin se perus “on aina liian kiire ja hommat jää tekemättä”.

Listojen paras kohta on päivän tehtävien yliviivaaminen!

Ole itsellesi armollinen ja puhu itsellesi myötätuntoisesti

Listoista tärkein on (henkinen tai konkreettinen) Positiivisen asioiden lista, johon keräät päivän aikana tapahtuneita hyviä asioita. Pieniä, mutta hyviä juttuja joita ei aina huomaa. Asiakas kiitti hyvästä memosta, puhelu oli hyvä, sait kalenteriin vihdoin sen yhden tapaamisen, jne.

Huomaa ja tee itsellesi näkyväksi oma hyvä työsi.

Voit myös kokeilla antaa itsellesi pienen palkinnon kun valitsemasi työn pätkä on valmis: saat käydä hakemassa kahvin tai tsekata Instan, jaloitella vähän tai soittaa kotiin. Tässä on salattuna pointtina myös se että tulet taukoilleeksi. Mitä tulee asioiden valmiiksi saamiseen, mikään ei ole tärkeämpää muistaa kuin että valmis on hirveästi parempi kuin täydellinen.

Haluan myös huomauttaa että se kuuluisa “omalla epämukavuusalueella oleminen” ei aina ole avain onneen. Pidä huoli että päivääsi tai ainakin viikkoosi mahtuu myös asioita, joissa olet jo tosi hyvä. Ne antavat onnistumisen tunnetta ja kannustavat jatkamaan vaikeiden asioiden parissa. Suurin kehitys tapahtuu aina silloin kun keskittyy vahvistamaan vahvuuksia, ei poistamaan heikkouksia!

Flow:n löytäminen ja luovuuden valjastaminen

Luovuus, inspiraatio ja ongelmanratkaisu eivät koskaan tapahdu itsestään. Ne vaativat ensin pientä keskittymistä ja sitten tyhjää aikaa aivoille. Tyhjää aikaa saa kun jättää omat listansa riittävän väljiksi, ja keskittymiseen on muutama vinkki.

Ihminen on luonteeltaan sellainen että tarttuu mieluiten helppoihin juttuihin. Väijy tätä ansaa ja koita kiertää se: sitoudu aloittamaan vaikealta tuntuva homma. Laita ajastimeen 20 min, jonka aikana et saa tehdä mitään muuta kuin aloittaa sitä hommaa. 20 minuutin jälkeen saat lopettaa jos haluat, mutta yleensä olet siinä ajassa päässyt kiinni johonkin tai jopa hyvään flow:hon jolla saatkin sen ”sammakon” syötyä.

Jos tarvitset luovuutta työssäsi, kynän ja paperin käyttäminen sekä toiselle ihmiselle ääneen puhuminen ovat parhaita tapoja ratkaista pulmia tai keksiä uutta. Tietokone huonoin.

Jos ratkot vaikeaa ongelmaa tai et keksi miten jokin asia pitäisi muotoilla, kokeile piirtää tai kertoa se jollekin joka on ihan ulkona koko projektista. Yleensä kun aloittaa sanomaan että “no mä haluaisin siis jotenkin kertoa, että..”, tulee kertoneeksi sen asian oikein hyvin.

Muista pitää itsestäsi huolta – mitä vähemmällä teet, sitä paremmin pärjäät

Eräs tuttavani kertoi siirtyneensä ”70% -ajatteluun”. Siinä hän tähtää aina siihen että hän tekee 70% asioista. Näin joka päivä päätyy tekemään vain juuri riittävästi ja saa helposti omat tavoitteensa täyteen. Tällä metodilla hän on edennyt ison yrityksen johtoryhmään!

Sain myös kunnian taannoin kuulla Nelli Sågerin kertovan hyvinvoinnista ja miten sitä pidetään yllä. Nelli kiteytti hienosti että hän ajattelee asiaa energiapankkina: Jos hän kuluttaa nyt kaiken energiansa eikä lepää itselleen yhtään energiaa varastoon, hän ottaa jatkuvasti velkaa omasta energiapankistaan. Nelli uskoi myös vahvasti itsemyötätunnon voimaan – itselle pitää olla armollinen ja puhua kauniisti.

Naurattaa muuten että meitä oli siellä Nelliä kuuntelemassa tusina naisia jotka kaikki mietitään tätä samaa ikuista palapeliä ja lopulta vain yksi neuvo oli ylitse muiden: mene ajoissa nukkumaan.

Niin. Aika usein asiat on kiinni levosta.

Mitä sitten kun aika ei silti riitä?

Oman ajanhallinnan opettelu on aika vaikeaa hommaa, eikä sitä koskaan tehdä tyhjiössä. Muut täyttävät kalenteriasi ja to do -listaasi jatkuvasti. Joskus se on kollegalta tuleva pakkopalaveri ja joskus se on yöllä sänkyyn oksentava lapsi. Silloin pitää räjäyttää lista ja miettiä se alusta asti uudestaan.

Jokaisen on myös hyvä tunnistaa omat rentoutus- ja rauhoituskeinot. Jos et keksi mitään, kokeile mennä kävelylle metsään silloin kun on eniten kiire. Metsä toimii tutkitusti. Kiireestä puheen ollen, yksi mun lempparisanonnoista on “kiire menee ohi kun hiukan odottaa”. Se on totta yllättävän usein. Yhtä usein totta on se että sitä kaikkea mitä haluaisit nyt saada aikaan ei oikeasti tarvitse tehdä. Asiat voivat viivästyä, siirtyä ja jäädä tekemättä todella usein.

Älä tee niin kuin minä teen vaan..

Palaan vielä alkuperäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan “miten teidän arjen aikataulut sujuu”: mulla on yksi huijarielementti käytössäni. Meidän arjen aikataulut on mielestäni tosi helppoja. Kummallakin on joustavat työajat ja Insinöörin työpaikka on tosi lähellä. Meillä on paljon sumplimisvaraa, jota käytetään aktiivisesti. Teen osan töistä päivällä, joskus joitain illalla ja urheilut jakaantuu usein vähän miten sattuu pitkin päivää.

Koko perheellä on tietoisesti hyvin vähän sitovia harrastuksia ja siivoamme laiskasti, jätämme paljon juttuja myös väliin enkä valitettavasti koskaan tule olemaan se aktiiviäiti.

Mutta vaikka tässä nyt kuinka viisastelen niin eihän se aina mullakaan putkeen mene. Olen usein tilanteessa, jossa en enää tiedä miten päin ehdin sen kaiken hoitaa, tai sitten alan karsia unesta, urheilusta tai perheestä. Ei hyvä. Jokainen päivä on onneksi uusi treenimahdollisuus ja parempaan olen menossa!

Loppuun vielä sekalainen kokoelma vinkkejä. Osa liittyy arjen tehostamiseen, osa töissä ja ihmisten kanssa pärjäämiseen. Enjoy!

Vinkkejä tehokkaaseen arkeen:

  • Älä myöhästele. Myöhästyminen aiheuttaa kiirettä, joka aiheuttaa stressiä, joka aiheuttaa sen että olet ensimmäiset 10 minuuttia tapaamisestasi pahoillasi tai nolona etkä keskity asiaan ja sen seurauksena myöhästyt lopulta myös seuraavasta jutusta.
  • Tee kalenterista kaveri! Merkkaa sinne myös työstö- ja siirtymäajat
  • Soita ystäville työmatkoiltasi, auton ratissa on muutenkin hyvä aika soitella puheluita jos luurit toimii hyvin
  • Pidä etäpäiviä. Joskus niissä on toimistoa parempi keskittyä ja joskus ne vain virkistävät vaihtelullaan.
  • Hoida sparrailupalaveri 1-2 kollegan kanssa kävellen – täytät päivän liikuntatavoitteen ja aivot toimii merkittävästi paremmin
  • Palaveri saa kestää joko alle puoli tuntia (oikeasti nopea statuscheck ja tehtävien jako) tai sitten vähintään 1,5 tuntia (aitoa miettimistä ja eteenpäin viemistä). Tunnin palaverit on yleensä lähinnä huonosti valmisteltuja.
  • Hyväksy einekset ja puolivalmisteet osaksi ruokaympyrää. Koko perhe syö yleensä lounaalla hyvin.
  • Jos haluat tehdä itse ruokia, tilaa kauppakassipalvelu ja / tai osta ruoat verkosta. Merkittävä ajan- ja rahansäästö.

Luku- ja kuuntelusuositukset

  • Anna Perho – Superarkea & Superarkea 2
  • Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
  • Idiootit ympärilläni
  • Kirsi Piha – konflikti päivässä
  • Satu Pihlaja – Aikaansaamisen taika
  • Unelmahommissa & Unelmaduunarit
  • Steal my job
  • valeäiti.fi & Valeäidin nauhoitukset. Tietty.

Paremmat tavoitteet, parempi arki | Arkikoulu osa 1

Jokin aika sitten pyytelin teiltä juttuaiheita ja sain tämän:

”Miten teidän arjen aikataulut sujuu, mistä löydät aikaa kaikelle?”

Ah, yksi mun lemppariaiheita ehdottomasti! Tartuin tähän ekana, siksikin että pidin toukokuussa tästä aiheesta luennon MimiGo:n hyvinvointiviikonlopussa ja siitä lähtien olen ajatellut kirjoittaa siitä tännekin. Lyhyt vastaus kysymykseen on:

En tee kaikkea. En ainakaan samaan aikaan.

Olen sopivasti laiska, luovasti kikkaileva ja sairaan tehokas. Näiden yhdistelmällä saan monta palloa yhtäaikaa ilmaan (ja pään melko sekaisin, tsek paniikkikohtaus, masennus, suorituspakko jne.) ja paljon tehtyä. Luulen että mulla on pari vinkkiä teillekin jakaa.

Koska oikeasti vastaus on aika pitkä, joudun jakamaan tämän tekstin kahteen pätkään. Vasta seuraavassa mennään niihin konkreettisiin vinkkeihin, sillä ensin on tärkeää pysähtyä miettimään tavoitteita ja kunnianhimoa.

Lupaan että ne tehosuorittajan vinkit tulee nopeammin kuin ehdit lukeakaan! Niistä saat sitäpaitsi enemmän irti kun mietit ensin näitä asioita.

Mieti, haluatko oikeasti tehdä enemmän

Ihan alkuun pyydän sinua pohtimaan hetken haluatko oikeasti tehdä elämässäsi jotain enemmän vai kenties vähemmän? Onko tärkeää saada aikaan enemmän?

Ylipäänsä me teemme nykyään aivan liikaa, vaaditaan itseltämme hirveästi. Jatkuvasti pitäisi kehittyä, parantaa, tsempata ja hymyillä. Eikä ihme, sillä niin kaikki muutkin näyttävät tekevän – miksi vain meillä pursuaa pyykkikori pölyiselle lattialle huoneessa, jossa ei koskaan tehdä mitään kehittävää? On aika vaikea uskoa, että vähäkin riittää kun kaikki mediat ympärillä muistuttaa mitä kaikkea olet jättänyt tekemättä. Pakasta marjat, tuuleta petivaatteet, tee naamajumppaa, muista soittaa ystäville, kuori iho kerran viikossa ja imuroi jääkaapin takaa!

Vuorokauden tunnit ja niiden jakaminen järkevästi – tai oikeastaan mielekkäästi ja tasapainoisesti – on meistä tosi monelle ongelma. Silti siinä on tavallaan pakkokin onnistua, sillä muuten hajoaa kuuppa.

Tiiviisti minun logiikkani fiksumpaan elämään menee näin:

  • Päätä mitä asioita oikeasti haluat tehdä – ei mitä mielestäsi pitäisi tehdä
  • Jaa aikasi realistisiin tavoitteisiin vuositasolla, kuukausitasolla, viikkotasolla ja päivätasolla
  • Jätä aikatauluusi paljon tyhjää sattumalle ja levolle
  • Älä koskaan vertaa muihin ja heidän näennäisiin saavutuksiin
  • Joskus bisse on parempi kuin lenkki. Relaa!

Tässä tekstissä käsitellään tuota ensimmäistä kohtaa. Seuraavat tulevat pian perässä. Muistiinpanot esille, nyt tehdään harjoituksia!

Mitä teet tänä vuonna? Tai tänä syksynä?

Ensimmäinen askel on päättää, mitä haluaa kulloisessakin ajan hetkessä tehdä, jolloin samalla tulee valinneeksi kaikki asiat joita ei nyt voi tehdä.

Jos haluat rakentaa taloa, et ehkä samana vuonna perusta yritystä (kokeilin, ei toiminut). Jos haluat treenata thriathonille, onko se hyvä hetki tehdä töitä eri paikkakunnalla? Jos tämä viikko on täynnä työmatkoja ja poikkeuskiirettä, ehkä et kokkaa lainkaan. Ja niin edelleen tässä ihanassa loputtomassa arjessa jossa aika kiertää iänkaiken kaatunutta kasia.

Huomaan, että jaan tämän päässäni erikokoisiin aikavyöhykkeisiin. On vuositason asiat, kuukausitason asiat, viikkotason asiat ja päivittäinen selviytyminen. Seuraavassa tekstissä annan eniten vinkkejä yksittäisen päivän hanskaamiseen, koska siitä lähtee kokonaisvaltainen uupumus tai hyvinvointi.

Ensin pari sanaa vuosi- ja kuukausitason jutuista. Valitse ainakin jollain tasolla teemat kullekin ajanjaksolle. Nämä teemat priorisoivat kaikkia erikokoisia aikavyöhykkeitä. Haluanko syyskuussa keskittyä töihin vai harrastuksiin enemmän? Vai onko nyt tärkeintä saada uni kuntoon (sivuhuomautuksena: aina on, jos unessa on ongelma). Mulla on parhaillaan päättymässä raksavuosi ja alkamassa työsyksy. Työ on siis korkeammalla prioriteettilistallani kuin vaikkapa blogi, urheilu (perustarvetta lukuunottamatta) tai ystävät (perustarvetta lukuunottamatta).

Muista ettei kaikkea voi saada, samalla painolla. Toisaalta mistään ei tarvitse kokonaan luopua. Voit juosta joka päivä tai vain kerran kuukaudessa ja silti harrastaa juoksua.

Luo arkeesi tavoite: Mitä haluat ja miksi?

Ensimmäiseksi pitää aina luoda jonkinlainen maali, johon tähdätään. Tavoite. Luennolla kysyin osallistujilta muutaman kysymyksen pohjustamaan ajankäytön vinkkejä. Tässä ne myös sinulle, mieti hetki päässäsi tai ihan paperilla – kynä aktivoi aivoja!

Kysymys 1: Mitä haluaisit elämässäsi tehostaa? Ketä sinä ihannoit tai kadehdit? Miksi?

Kysymys 2: Mitä vaatisi että pääsisit samaan? Tee 3 kohdan lista, jolla pääsisit samaan vuoden aikana.

Nyt kun tavoite on kirkas, tarvitaan fokusta. Koko homman ydin on priorisoinnissa. Jos haluat urheilla aamuisin, sinun on mentävä iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja luovuttava yökukkumisesta. Jos haluaisit nähdä ystäviäsi enemmän, sinun pitää ehkä luopua jumpasta silloin tällöin.

Tai ehkä jumppaat jatkossa ystäväsi kanssa aamuisin.

Kysymys 3: Mistä voisit luopua?

VINKKI: mieti, mitä sinä haluat itse tehdä ja mitä haluat tehdä siksi että muut ajattelevat silloin sinusta hyvää. Siivous on ok jos teet sen itseäsi varten, turhat juhlat eivät oikeastaan koskaan. Sano rohkeasti ei. Uskalla tyhjentää kalenterista asioita, jotka eivät vie kohti tavoitetta tai tunnu muuten vain hyvältä.

Muistutan että tehokkuus ei tarkoita voiman lisäämistä vaan reitin suoristamista. Poistetaan turhaa, jotta maaliin päästään vähemmällä vaivalla. Ollaan sopivasti laiskoja.

Tavoitteeseen päästäkseen on tehtävä rohkeasti

Jos tavoitteenasi on kehittyä jossain asiassa, muista nämä kolme asiaa:

Voi tulla yllätyksenä, että nyt sitten kehotan sanomaan “kyllä”. Juurihan käskin luopua turhasta! Tässä piileekin se vaikein juttu: Usein on mahdotonta tietää mikä on turhaa ja mikä tulevaisuuden tähti. Silloin kun kyseessä on valitsemasi prioriteettiteema, sinulla täytyy olla varaa ( = aikaa) ottaa myös niitä potentiaalisesti turhia juttuja vastaan. Mene kahville puolitutun kanssa, lupaudu luennoijaksi, kokeile avantouintia.

Vaatiminen on tärkeä taito. Sinun on kyllä vaadittava itseltäsikin asioita (kylläpäs menen aamulenkille kun olen sitä halunnut lisätä) mutta erityisesti muilta. Joskus jotain asiaa pitää ajaa kaksi, kolme tai viisitoista kertaa ennen kuin muutkin uskovat että se on tärkeää. Mutta muista, vaatimisenkin voi tehdä kauniisti!

Kolmas kohta on se kaikista tärkein ja usein esteenä sekä kehittymiselle että oman ajankäytön parantamiselle, fokuksen löytämiselle. On tärkeää kokeilla, vaikka ei voi tietää varmasti onnistuuko. Yhtä tärkeää on sitten jossain kohtaa todeta, että tämä ei nyt ollut se oikea reitti, kokeillaan jotain toista.

Voi vaikkapa aloittaa jonkin hankkeen ja sitten haudata sen vähin äänin. Kaikkea ei ole pakko tehdä loppuun asti.

Vain epäonnistumalla usein ja mieluiten kevyesti voi löytää ne asiat, joita kannattaa ajaa täysillä. Kun epäonnistumisia alkaa tulla suhteessa vähemmän, tietää olevansa oikeilla jäljillä. Siitä narusta kannattaa sitten vetää jokaisessa mahdollisessa välissä.

Niitä välejä sitten riittääkin! Niistä lisää seuraavassa tekstissä kun mietitään miten arkipäivää voisi tehostaa.