Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Joulun tunnelma yhdessä aamussa

19 No tags Permalink

”Hei et sä oo voinu taas nukahtaa, sun piti pukea!”

Vanha tuttu rutiini.

Minä ja Kakkonen riidellään (koska se ei suostu mihinkään), minä ja Insinööri riidellään (koska mun mielestä ollaan kaikki hänen kiukuttelun takia kiukkuisia) Insinööri ja Kakkonen riitelee (koska se ei suostu mihinkään). Kauan sitten pukeutunut Ykkönen hassuttelee ja halaa, yrittää saada sekoilevaa perhettään aisoihin. Raukka.

”Tuvan paneelit ei ole vieläkään tullut” kuuluu mariseva välihuomautus.

Ihan sama, nyt keskitytään tähän lähtöön, mietin mutta kiroan samalla. Miten helvetin kauan voi kestää siinä viimeisessä puuttuvassa materiaalissa?

Tänään on kummallakin lapsella joulujuhlat, meillä ei ole mitään lahjoja. Kortit kirjoitettiin eilen ysin ja puoli kymmenen välissä. Onpa muuten ihme että pikkutyyppejä väsyttää. Minä en pääse joulujuhliin töiden takia.

Ykkönen tsemppaa taas, kaivaa itselleen jostain kolme vuotta vanhan tonttulakin. Leikkaan siitä lasten vaaleanpunaisilla saksilla kuminauhan poikki jotta se mahtuisi esityksen ajan päähän ja sätin itseäni etten edes kahta tonttulakkia ole saanut ostettua.

Kakkoselle kaivetaan samasta laatikosta mun vanha ryppyinen tonttulakki jossa lukee Tunteen Hanken. Se on akronyymi nimestäni ja oli hauska läppä työpaikan pikkujouluissa 2009.

Ilmoitan kakkoselle ettei hatusta voi valittaa, se on nyt ainoa mitä on. Insinööri ompelee siihen huopapallon. Se vetää ryppyisen liinan ihan tyytyväisenä päähänsä, huopapallo pelasti. Halataan, se tuntuu vieläkin uniselta.

”Tässä rappusella on joku karjalanpiirakka?”, huutaa insinööri eteisestä. ”Se on mun!” vastaan kiukkuisena, ikään kuin totta kai se on mitä oikein kysyt ja onko jotain valitettavaa, menkää nyt.

”Eiiiiih, Kakkosen joululappu piti kirjoittaa ja palauttaa tänään!” eteisen lähtöjupina jatkaa. ”Ihan sama, sitä ei nyt sitten palauteta. Et joudu siitä vankilaan”. Wilma-merkintä meille kyllä tulisi tästäkin jos aikuisille niitä jaettaisiin. Saataisiin sellainen myös huonosta käytöksestä tänään.

Metri ennen ovea Kakkosen uudesta kengästä löytyy varashälytin. Onneksi meillä on rautasaha eteisessä. Kenelläpä ei?

Kuuntelen rautasahan ulinaa yläkerrasta jossa itse harjaan hiuksiani raivoisasti auki. Kello on 8.54, Ykkösellä alkaa koulu 11 minuutin pääsyä.

Ehkä. Eilen koulu alkoikin eri aikaan, siitä olisi kuulemma voinut kuulla jo etukäteen Wilmasta. Onneksi käytävällä seisoi neljän muunkin säätäjän lapset odottelemassa. Kasvaakohan näiden perheiden lapsista ihan oma jenginsä? Ne jotka on aina myöhässä, laput puuttuvina ja tonttulakit ryppyisinä?

8.59 soitan jo lähteneelle revohkalle valmiiksi harmissani, unohditte varmaan ne joulukortit? Ei mutta Kakkosen hanskat unohtui, tullaan takaisin joka tapauksessa.

Aha. Nyt ollaan virallisesti kaikki myöhässä. Tänään, tällä viikolla, loppuvuosi.

Mulla on kaikki lahjat ostamatta, työt rästissä ja tukassa tämä sama takku viidettä päivää. luovutan sen kanssa myös tänään. Jaloissani kasvaa lämmin turkki koska epilaattori meni kaksi viikkoa sitten jumiin.

Minä menin kaksi viikkoa sitten jumiin. Joulu, tule jo.

19 No tags Permalink

Annoin juuri itselleni luvan väsyä

Viime viikonloppuna vein lapset kiipeilemään ja kävelyretkelle, me leivottiinkin yhdessä. Katsottiin paljon telkkaria yhdessä ja oltiin toistemme kanssa keskittyneesti. Vedettiin keikkaa, hoidettiin nukkeja ja rakennettiin legoja. Juteltiin ja naurettiin. Ihan niin kuin edellisenä kolmena viikonloppuna myös. Olen ollut niin rento ja keskittyvä äiti kuin suinkin osaan olla.

Ja silti ollaan kaikki kolme aivan pelkää räjähdysherkkää dynamiittia joka paukkuu tasaisin väliajoin. PAUKS vaan ja joku huutaa, itkee tai valittaa. Meininki on välillä niin helvetin takkuista että meinaan heittäytyä ihan lapseksi itsekin.

Eilen vähän heittäydyinkin ja huusin vihaisesti ”nyt lopetat” kun Ykkönen väänsi taas jostain. Paria paiskottua ovea myöhemmin kävi ilmi että kyseessä oli väärinkäsitys eikä hän aidosti mitään vääntänyt. Ei raukka oikeasti ollut kuullut edellisiä kolmea pyyntöä. Sitten itkettiin yhdessä miten epäreilu tilanne tästä tuli ja pyysin anteeksi.

Se oli taas ihan hölmö juttu, ei todellakaan ärhentelyn arvoinen.

Piti mennä vähän itseeni ja miettiä mitä kävi. Tunnistin että taustalla oli (oikeasti) vängännyt Kakkonen, joka oli saanut mun liipaisimen jo puoliksi pohjaan. Siitä oli siitä helppo räjähtää.

valeäiti

Mutta ei mun silti pitäisi olla näin herkässä. Paitsi että nyt kun tässä oikein miettii niin ei sekään mikään ihme ole. Me ollaan oltu viime viikot tosi paljon kolmistaan kun Insinööri on muurannut saunan piippua (kiitos siitä, näen silmissäni säästyneet tonnit!). Ei sekään vielä ole paha että lasten hoiva on ollut mun hommaa, mutta nyt huomaan että nämä kaikki eri stressit alkavat kasaantua.

Meillä aikuisilla on ollut paljon työstressiä, kummallakin. Aikataulupainetta, tekemistä, epätietoisuutta, säätöä, päätöksiä. Sitten on ollut talostressi, blogistressi, rahastressi, autostressi (meni jotain rikki ja pitäisi korjata tai vaihtaa), ikkunastariitelystressi (kerron tästä joskus jos jaksan) ja päälle ne ihan perus lapsistressit Leopseista orastaviin kaverisuhteisiin ja eskariväsymykseen.

Ei olla aikoihin oltu kahdestaan, harvoin edes nelistään. Kukaan ei ole oikein nähnyt kavereitaan eikä urheilua ole paljon harrastettu. Happi loppuu kun arjen pölypussissa ei ole enää hengitysreikiä.

Romahdin lauantai-iltana näitä kaikkia vihdoin yhtä aikaa itkemään. Sopersin räkäisesti että mä tarvitsen lomaa näistä stresseistä, edes yhdestä kerrallaan edes hetkeksi. Tai kaikista!

Sieltä sitten taas iskikin kuin lekalla päähän. Niin joo, onhan tässä vähän paljon kaikkea. Eihän se mikään ihme sitten olekaan. Pitää hyväksyä se että nyt mennään punaisella ja yrittää leipoa joka väliin riman alitusta ja joustoa. Laittaa kalenteriin edes jonnekin yhteistä aikaa ja stressilomaa. Sitäkin voi ihan oikeasti ottaa, voi päättää ettei juuri tänään mieti sitä stressaavaa asiaa. Mutta se pitää erikseen päättää.

Sillä vaikka kuinka haluaisin muuta uskoa, nuo kaksi kaunista peiliäni imevät kaiken meidän olomme ja heijastavat sen entistä terävämmin takaisin. Toki siellä joukossa on heidän omatkin olonsa, mutta kyllä se vain kaikkia helpottaa jos ne isot ihmiset pystyy edes vähän irrottamaan omista oloistaan ja olla vaan.

Sitä siis tässä taas yritän. Vähentää siellä missä voi, painaa sen mitä jaksaa ja lopun aikaa yrittää hyväksyä sen faktan että nyt mennään ohuella ja saakin väsyttää. Kyllä se jouluksi helpottaa – silloin on kuulemma saunarakennus valmis.

Ahahahahahah kuka sitä muka uskoo.

Kuva Öljysäiliö468:sta, jonne me huudettiin kaikki omiamme hauskan kauin ja vähän stressinpurun nimissä. Kakkonen huusi ekaksi työkseen whattahell? Sitä minäkin mietin rakkaani.

Suunnittele maltilla, aikatauluta leveästi ja huomaa onnistuminen | Arkikoulu osa 2

Tämä teksti on jatkoa aiemmalle tekstille ”Paremmat tavoitteet, parempi arki – Arkikoulu osa 1”. Lue se ensin jos on jäänyt välistä!

Nyt kun meillä on tavoitteet ja motivaatiot hyvin hallussa ja olette luvanneet minulle pyhästi ettette suorita itseänne hengiltä, jaan muutaman vinkin (tietotyöpainotteisen) työpäivän ja arjenkin tehostamiseen.

Vinkkejä arjen tehostamiseen – hyvät listat auttavat

Arkipäivässä avain onneen on saavutuksen tunne.

Luulen että kaikki tunnistaa sellaisen hyvä päivän kun on sellainen olo että on tehnyt aika paljon kaikkea ja saanut jotain aikaan. Vastaavasti huono päivä on sellainen jossa häsää aamusta asti stressissä mutta mistään ei oikein tule mitään.

Hyvän päivän reseptinä on jokaiselle päivälle asetetut järkevät ja mitattavat tavoitteet ja niiden saavuttamisen huomaaminen. Tavoite voi yhtä hyvin olla “leikin lapsen kanssa 20 minuuttia keskittyneesti”, “saan pyykkikorin tyhjäksi” tai “soitan vaikean puhelun asiakkaalle”. Tee alkuun kolmen asian lista per päivä. Se riittää. Jos lista on riittävän realistinen, tulet saavuttamaan enemmän kuin ajattelit, ja siitä tulee voittajaolo!

Listassa kannattaa erottaa pienet ja isot asiat: viiden minsan jutut tai alle (joita voi myös niputtaa yhteen puolen tunnen pätkään) sekä vähintään tunteja vaativat, keskittymishommat. Isoissa hommissa kannattaa aloittaa vaikeimmasta!

Lue lisää: Vinkkejä yhden työpäivän tehostamiseen ja listan muodostamiseen!

Tee listoja ainakin kahden viikon ajan ja merkkaa muistiin miten hyvin onnistuit. Muutamassa viikossa opit, mitä kaikkea ehdit päivän aikana tehdä ja opit tekemään parempia listoja. Huomaat myös mihin vuorokauden aikaan olet luova, milloin tehokas, milloin hyvä keskustelukumppani ja milloin levon ja läheisyyden tarpeessa.

Listoja toteuttamalla ja oivalluksia mahdollistamalla on tarkoitus luoda positiivinen kierre, jolla kerrot itsellesi että sinä pystyt, osaat ja hanskaat. Se on paljon kivempi kierre kuin se perus “on aina liian kiire ja hommat jää tekemättä”.

Listojen paras kohta on päivän tehtävien yliviivaaminen!

Ole itsellesi armollinen ja puhu itsellesi myötätuntoisesti

Listoista tärkein on (henkinen tai konkreettinen) Positiivisen asioiden lista, johon keräät päivän aikana tapahtuneita hyviä asioita. Pieniä, mutta hyviä juttuja joita ei aina huomaa. Asiakas kiitti hyvästä memosta, puhelu oli hyvä, sait kalenteriin vihdoin sen yhden tapaamisen, jne.

Huomaa ja tee itsellesi näkyväksi oma hyvä työsi.

Voit myös kokeilla antaa itsellesi pienen palkinnon kun valitsemasi työn pätkä on valmis: saat käydä hakemassa kahvin tai tsekata Instan, jaloitella vähän tai soittaa kotiin. Tässä on salattuna pointtina myös se että tulet taukoilleeksi. Mitä tulee asioiden valmiiksi saamiseen, mikään ei ole tärkeämpää muistaa kuin että valmis on hirveästi parempi kuin täydellinen.

Haluan myös huomauttaa että se kuuluisa “omalla epämukavuusalueella oleminen” ei aina ole avain onneen. Pidä huoli että päivääsi tai ainakin viikkoosi mahtuu myös asioita, joissa olet jo tosi hyvä. Ne antavat onnistumisen tunnetta ja kannustavat jatkamaan vaikeiden asioiden parissa. Suurin kehitys tapahtuu aina silloin kun keskittyy vahvistamaan vahvuuksia, ei poistamaan heikkouksia!

Flow:n löytäminen ja luovuuden valjastaminen

Luovuus, inspiraatio ja ongelmanratkaisu eivät koskaan tapahdu itsestään. Ne vaativat ensin pientä keskittymistä ja sitten tyhjää aikaa aivoille. Tyhjää aikaa saa kun jättää omat listansa riittävän väljiksi, ja keskittymiseen on muutama vinkki.

Ihminen on luonteeltaan sellainen että tarttuu mieluiten helppoihin juttuihin. Väijy tätä ansaa ja koita kiertää se: sitoudu aloittamaan vaikealta tuntuva homma. Laita ajastimeen 20 min, jonka aikana et saa tehdä mitään muuta kuin aloittaa sitä hommaa. 20 minuutin jälkeen saat lopettaa jos haluat, mutta yleensä olet siinä ajassa päässyt kiinni johonkin tai jopa hyvään flow:hon jolla saatkin sen ”sammakon” syötyä.

Jos tarvitset luovuutta työssäsi, kynän ja paperin käyttäminen sekä toiselle ihmiselle ääneen puhuminen ovat parhaita tapoja ratkaista pulmia tai keksiä uutta. Tietokone huonoin.

Jos ratkot vaikeaa ongelmaa tai et keksi miten jokin asia pitäisi muotoilla, kokeile piirtää tai kertoa se jollekin joka on ihan ulkona koko projektista. Yleensä kun aloittaa sanomaan että “no mä haluaisin siis jotenkin kertoa, että..”, tulee kertoneeksi sen asian oikein hyvin.

Muista pitää itsestäsi huolta – mitä vähemmällä teet, sitä paremmin pärjäät

Eräs tuttavani kertoi siirtyneensä ”70% -ajatteluun”. Siinä hän tähtää aina siihen että hän tekee 70% asioista. Näin joka päivä päätyy tekemään vain juuri riittävästi ja saa helposti omat tavoitteensa täyteen. Tällä metodilla hän on edennyt ison yrityksen johtoryhmään!

Sain myös kunnian taannoin kuulla Nelli Sågerin kertovan hyvinvoinnista ja miten sitä pidetään yllä. Nelli kiteytti hienosti että hän ajattelee asiaa energiapankkina: Jos hän kuluttaa nyt kaiken energiansa eikä lepää itselleen yhtään energiaa varastoon, hän ottaa jatkuvasti velkaa omasta energiapankistaan. Nelli uskoi myös vahvasti itsemyötätunnon voimaan – itselle pitää olla armollinen ja puhua kauniisti.

Naurattaa muuten että meitä oli siellä Nelliä kuuntelemassa tusina naisia jotka kaikki mietitään tätä samaa ikuista palapeliä ja lopulta vain yksi neuvo oli ylitse muiden: mene ajoissa nukkumaan.

Niin. Aika usein asiat on kiinni levosta.

Mitä sitten kun aika ei silti riitä?

Oman ajanhallinnan opettelu on aika vaikeaa hommaa, eikä sitä koskaan tehdä tyhjiössä. Muut täyttävät kalenteriasi ja to do -listaasi jatkuvasti. Joskus se on kollegalta tuleva pakkopalaveri ja joskus se on yöllä sänkyyn oksentava lapsi. Silloin pitää räjäyttää lista ja miettiä se alusta asti uudestaan.

Jokaisen on myös hyvä tunnistaa omat rentoutus- ja rauhoituskeinot. Jos et keksi mitään, kokeile mennä kävelylle metsään silloin kun on eniten kiire. Metsä toimii tutkitusti. Kiireestä puheen ollen, yksi mun lempparisanonnoista on “kiire menee ohi kun hiukan odottaa”. Se on totta yllättävän usein. Yhtä usein totta on se että sitä kaikkea mitä haluaisit nyt saada aikaan ei oikeasti tarvitse tehdä. Asiat voivat viivästyä, siirtyä ja jäädä tekemättä todella usein.

Älä tee niin kuin minä teen vaan..

Palaan vielä alkuperäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan “miten teidän arjen aikataulut sujuu”: mulla on yksi huijarielementti käytössäni. Meidän arjen aikataulut on mielestäni tosi helppoja. Kummallakin on joustavat työajat ja Insinöörin työpaikka on tosi lähellä. Meillä on paljon sumplimisvaraa, jota käytetään aktiivisesti. Teen osan töistä päivällä, joskus joitain illalla ja urheilut jakaantuu usein vähän miten sattuu pitkin päivää.

Koko perheellä on tietoisesti hyvin vähän sitovia harrastuksia ja siivoamme laiskasti, jätämme paljon juttuja myös väliin enkä valitettavasti koskaan tule olemaan se aktiiviäiti.

Mutta vaikka tässä nyt kuinka viisastelen niin eihän se aina mullakaan putkeen mene. Olen usein tilanteessa, jossa en enää tiedä miten päin ehdin sen kaiken hoitaa, tai sitten alan karsia unesta, urheilusta tai perheestä. Ei hyvä. Jokainen päivä on onneksi uusi treenimahdollisuus ja parempaan olen menossa!

Loppuun vielä sekalainen kokoelma vinkkejä. Osa liittyy arjen tehostamiseen, osa töissä ja ihmisten kanssa pärjäämiseen. Enjoy!

Vinkkejä tehokkaaseen arkeen:

  • Älä myöhästele. Myöhästyminen aiheuttaa kiirettä, joka aiheuttaa stressiä, joka aiheuttaa sen että olet ensimmäiset 10 minuuttia tapaamisestasi pahoillasi tai nolona etkä keskity asiaan ja sen seurauksena myöhästyt lopulta myös seuraavasta jutusta.
  • Tee kalenterista kaveri! Merkkaa sinne myös työstö- ja siirtymäajat
  • Soita ystäville työmatkoiltasi, auton ratissa on muutenkin hyvä aika soitella puheluita jos luurit toimii hyvin
  • Pidä etäpäiviä. Joskus niissä on toimistoa parempi keskittyä ja joskus ne vain virkistävät vaihtelullaan.
  • Hoida sparrailupalaveri 1-2 kollegan kanssa kävellen – täytät päivän liikuntatavoitteen ja aivot toimii merkittävästi paremmin
  • Palaveri saa kestää joko alle puoli tuntia (oikeasti nopea statuscheck ja tehtävien jako) tai sitten vähintään 1,5 tuntia (aitoa miettimistä ja eteenpäin viemistä). Tunnin palaverit on yleensä lähinnä huonosti valmisteltuja.
  • Hyväksy einekset ja puolivalmisteet osaksi ruokaympyrää. Koko perhe syö yleensä lounaalla hyvin.
  • Jos haluat tehdä itse ruokia, tilaa kauppakassipalvelu ja / tai osta ruoat verkosta. Merkittävä ajan- ja rahansäästö.

Luku- ja kuuntelusuositukset

  • Anna Perho – Superarkea & Superarkea 2
  • Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
  • Idiootit ympärilläni
  • Kirsi Piha – konflikti päivässä
  • Satu Pihlaja – Aikaansaamisen taika
  • Unelmahommissa & Unelmaduunarit
  • Steal my job
  • valeäiti.fi & Valeäidin nauhoitukset. Tietty.

Paremmat tavoitteet, parempi arki | Arkikoulu osa 1

Jokin aika sitten pyytelin teiltä juttuaiheita ja sain tämän:

”Miten teidän arjen aikataulut sujuu, mistä löydät aikaa kaikelle?”

Ah, yksi mun lemppariaiheita ehdottomasti! Tartuin tähän ekana, siksikin että pidin toukokuussa tästä aiheesta luennon MimiGo:n hyvinvointiviikonlopussa ja siitä lähtien olen ajatellut kirjoittaa siitä tännekin. Lyhyt vastaus kysymykseen on:

En tee kaikkea. En ainakaan samaan aikaan.

Olen sopivasti laiska, luovasti kikkaileva ja sairaan tehokas. Näiden yhdistelmällä saan monta palloa yhtäaikaa ilmaan (ja pään melko sekaisin, tsek paniikkikohtaus, masennus, suorituspakko jne.) ja paljon tehtyä. Luulen että mulla on pari vinkkiä teillekin jakaa.

Koska oikeasti vastaus on aika pitkä, joudun jakamaan tämän tekstin kahteen pätkään. Vasta seuraavassa mennään niihin konkreettisiin vinkkeihin, sillä ensin on tärkeää pysähtyä miettimään tavoitteita ja kunnianhimoa.

Lupaan että ne tehosuorittajan vinkit tulee nopeammin kuin ehdit lukeakaan! Niistä saat sitäpaitsi enemmän irti kun mietit ensin näitä asioita.

Mieti, haluatko oikeasti tehdä enemmän

Ihan alkuun pyydän sinua pohtimaan hetken haluatko oikeasti tehdä elämässäsi jotain enemmän vai kenties vähemmän? Onko tärkeää saada aikaan enemmän?

Ylipäänsä me teemme nykyään aivan liikaa, vaaditaan itseltämme hirveästi. Jatkuvasti pitäisi kehittyä, parantaa, tsempata ja hymyillä. Eikä ihme, sillä niin kaikki muutkin näyttävät tekevän – miksi vain meillä pursuaa pyykkikori pölyiselle lattialle huoneessa, jossa ei koskaan tehdä mitään kehittävää? On aika vaikea uskoa, että vähäkin riittää kun kaikki mediat ympärillä muistuttaa mitä kaikkea olet jättänyt tekemättä. Pakasta marjat, tuuleta petivaatteet, tee naamajumppaa, muista soittaa ystäville, kuori iho kerran viikossa ja imuroi jääkaapin takaa!

Vuorokauden tunnit ja niiden jakaminen järkevästi – tai oikeastaan mielekkäästi ja tasapainoisesti – on meistä tosi monelle ongelma. Silti siinä on tavallaan pakkokin onnistua, sillä muuten hajoaa kuuppa.

Tiiviisti minun logiikkani fiksumpaan elämään menee näin:

  • Päätä mitä asioita oikeasti haluat tehdä – ei mitä mielestäsi pitäisi tehdä
  • Jaa aikasi realistisiin tavoitteisiin vuositasolla, kuukausitasolla, viikkotasolla ja päivätasolla
  • Jätä aikatauluusi paljon tyhjää sattumalle ja levolle
  • Älä koskaan vertaa muihin ja heidän näennäisiin saavutuksiin
  • Joskus bisse on parempi kuin lenkki. Relaa!

Tässä tekstissä käsitellään tuota ensimmäistä kohtaa. Seuraavat tulevat pian perässä. Muistiinpanot esille, nyt tehdään harjoituksia!

Mitä teet tänä vuonna? Tai tänä syksynä?

Ensimmäinen askel on päättää, mitä haluaa kulloisessakin ajan hetkessä tehdä, jolloin samalla tulee valinneeksi kaikki asiat joita ei nyt voi tehdä.

Jos haluat rakentaa taloa, et ehkä samana vuonna perusta yritystä (kokeilin, ei toiminut). Jos haluat treenata thriathonille, onko se hyvä hetki tehdä töitä eri paikkakunnalla? Jos tämä viikko on täynnä työmatkoja ja poikkeuskiirettä, ehkä et kokkaa lainkaan. Ja niin edelleen tässä ihanassa loputtomassa arjessa jossa aika kiertää iänkaiken kaatunutta kasia.

Huomaan, että jaan tämän päässäni erikokoisiin aikavyöhykkeisiin. On vuositason asiat, kuukausitason asiat, viikkotason asiat ja päivittäinen selviytyminen. Seuraavassa tekstissä annan eniten vinkkejä yksittäisen päivän hanskaamiseen, koska siitä lähtee kokonaisvaltainen uupumus tai hyvinvointi.

Ensin pari sanaa vuosi- ja kuukausitason jutuista. Valitse ainakin jollain tasolla teemat kullekin ajanjaksolle. Nämä teemat priorisoivat kaikkia erikokoisia aikavyöhykkeitä. Haluanko syyskuussa keskittyä töihin vai harrastuksiin enemmän? Vai onko nyt tärkeintä saada uni kuntoon (sivuhuomautuksena: aina on, jos unessa on ongelma). Mulla on parhaillaan päättymässä raksavuosi ja alkamassa työsyksy. Työ on siis korkeammalla prioriteettilistallani kuin vaikkapa blogi, urheilu (perustarvetta lukuunottamatta) tai ystävät (perustarvetta lukuunottamatta).

Muista ettei kaikkea voi saada, samalla painolla. Toisaalta mistään ei tarvitse kokonaan luopua. Voit juosta joka päivä tai vain kerran kuukaudessa ja silti harrastaa juoksua.

Luo arkeesi tavoite: Mitä haluat ja miksi?

Ensimmäiseksi pitää aina luoda jonkinlainen maali, johon tähdätään. Tavoite. Luennolla kysyin osallistujilta muutaman kysymyksen pohjustamaan ajankäytön vinkkejä. Tässä ne myös sinulle, mieti hetki päässäsi tai ihan paperilla – kynä aktivoi aivoja!

Kysymys 1: Mitä haluaisit elämässäsi tehostaa? Ketä sinä ihannoit tai kadehdit? Miksi?

Kysymys 2: Mitä vaatisi että pääsisit samaan? Tee 3 kohdan lista, jolla pääsisit samaan vuoden aikana.

Nyt kun tavoite on kirkas, tarvitaan fokusta. Koko homman ydin on priorisoinnissa. Jos haluat urheilla aamuisin, sinun on mentävä iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja luovuttava yökukkumisesta. Jos haluaisit nähdä ystäviäsi enemmän, sinun pitää ehkä luopua jumpasta silloin tällöin.

Tai ehkä jumppaat jatkossa ystäväsi kanssa aamuisin.

Kysymys 3: Mistä voisit luopua?

VINKKI: mieti, mitä sinä haluat itse tehdä ja mitä haluat tehdä siksi että muut ajattelevat silloin sinusta hyvää. Siivous on ok jos teet sen itseäsi varten, turhat juhlat eivät oikeastaan koskaan. Sano rohkeasti ei. Uskalla tyhjentää kalenterista asioita, jotka eivät vie kohti tavoitetta tai tunnu muuten vain hyvältä.

Muistutan että tehokkuus ei tarkoita voiman lisäämistä vaan reitin suoristamista. Poistetaan turhaa, jotta maaliin päästään vähemmällä vaivalla. Ollaan sopivasti laiskoja.

Tavoitteeseen päästäkseen on tehtävä rohkeasti

Jos tavoitteenasi on kehittyä jossain asiassa, muista nämä kolme asiaa:

Voi tulla yllätyksenä, että nyt sitten kehotan sanomaan “kyllä”. Juurihan käskin luopua turhasta! Tässä piileekin se vaikein juttu: Usein on mahdotonta tietää mikä on turhaa ja mikä tulevaisuuden tähti. Silloin kun kyseessä on valitsemasi prioriteettiteema, sinulla täytyy olla varaa ( = aikaa) ottaa myös niitä potentiaalisesti turhia juttuja vastaan. Mene kahville puolitutun kanssa, lupaudu luennoijaksi, kokeile avantouintia.

Vaatiminen on tärkeä taito. Sinun on kyllä vaadittava itseltäsikin asioita (kylläpäs menen aamulenkille kun olen sitä halunnut lisätä) mutta erityisesti muilta. Joskus jotain asiaa pitää ajaa kaksi, kolme tai viisitoista kertaa ennen kuin muutkin uskovat että se on tärkeää. Mutta muista, vaatimisenkin voi tehdä kauniisti!

Kolmas kohta on se kaikista tärkein ja usein esteenä sekä kehittymiselle että oman ajankäytön parantamiselle, fokuksen löytämiselle. On tärkeää kokeilla, vaikka ei voi tietää varmasti onnistuuko. Yhtä tärkeää on sitten jossain kohtaa todeta, että tämä ei nyt ollut se oikea reitti, kokeillaan jotain toista.

Voi vaikkapa aloittaa jonkin hankkeen ja sitten haudata sen vähin äänin. Kaikkea ei ole pakko tehdä loppuun asti.

Vain epäonnistumalla usein ja mieluiten kevyesti voi löytää ne asiat, joita kannattaa ajaa täysillä. Kun epäonnistumisia alkaa tulla suhteessa vähemmän, tietää olevansa oikeilla jäljillä. Siitä narusta kannattaa sitten vetää jokaisessa mahdollisessa välissä.

Niitä välejä sitten riittääkin! Niistä lisää seuraavassa tekstissä kun mietitään miten arkipäivää voisi tehostaa.

Kuinka selvitä järjissään isoista projekteista lapsiperhe-elämässä?

Näittehän eilen että Mammalla oli Instassaan upea ”kysy vanhemmuudesta” nurkkaus jossa kuningatar itse vastasi kaikkiin vanhempia askarruttaviin kysymyksiin? Kuten siihen saako lasta opettaa lyömään takaisin. Ytimekäs vastaus tähän ja muihin kyssäreihin löytyvät täältä.

Yhden kysymyksen Mamma ohjasi minulle, kreisin arjen kruunaamattomalle kuningattarelle. Joku kysyi:

”Miten yhdistää jättiremontti, pienet lapset ja työ /opiskelu? Nimimerkillä tiukkaa tekee jo nyt oman pään kanssa…”

Laura ajatteli että minulla olisi varmaankin joku vastaus tähän, kun on näitä töitä ja perhettä ja tosiaan se yksi raksaprojekti kasassa ja olen ilmeisen järjissäni (vai olenko?)

No tuota, ei mulla oikeastaan mitään ratkaisua ole.

On hyvin mahdollista että todella menetät järkesi tai osan siitä tuossa yhdistelmässä. Minullakin oli lähellä emmekä me edes itse heiluneet täällä vasaran kanssa tai tankanneet tietoa! Sori!

Muuuutta irtoaisi minulta silti muutama (sata) sana ruuhkaisessa elämästä selviämisestä, jos näistä vaikka jotain helpotusta olisi. Vaikka oikeastaan vain tämä virke riittäisi:

Anna itsellesi armoa ja aikaa.

Armoa tarvitaan arkeen ja vanhemmuuteen toki noin niin kuin muutenkin, mutta erityisesti silloin kun käsillä on ns. erikoistilanne – vaikkapa se että rempataan tai rakennetaan. Muista että erikoistilanteet ovat yleensä väliaikaisia, ja että niiden ajan voit hyvin joustaa jostain muusta osa-alueesta elämässä.

Ehkä et aloita rempan aikana uutta harrastusta, ehkä lapsenne eivät harrasta joka ilta, ehkä perheenne ei alakaan vielä täysvegaaniksi, ehkä ruokaa ei ole pakko edes tehdä! Mieti, tarvitseeko kodin oikeasti olla niin siisti kun normaalisti haluaisit, tarvitseeko jokaisesta hammaspesusta riidellä verisesti tai lasta opettaa juuri tässä kuussa kuivaksi jos se ei tunnu natsaavan.

 

Pyydä ja ota vastaan kaikki apu mitä vaan voit saada – myös itseltäsi! Jousta, armahda, alita rima. Sitten alita vielä vähän enemmän.

En sano että heittäydy vuodeksi aivan totaaliselle retuperälle, mutta mieti vaatimustesi tasoa. Pidä perusasioista kiinni; nuku, liiku, syökää jotain. Kaikki muu tämän ulkopuolella onkin sitten sitä kompromissialuetta, jossa voit punnita kannattaako kiristää vai ottaa rennosti.

Melkein aina kannattaa ottaa rennosti.

Niin ja se toinen vinkki, aika!

Muista, että siinä missä jokainen veemäinen uhmavaihe, niin on vain tämäkin hetki väliaikaista (ja jos ei ole, pitää jonkin muuttua tai sinun saada apua ettet oikeasti romahda). Paras vinkki jonka itse kuulin ennen rakentamista liittyi juuri tähän: ”Se on lyhyen aikaa kestävä hieman rasittava projekti. Sitten on taas tavallista.”

Ota käyttöön selviytymisstrategia, jolla pärjäätte taas sinne tavalliseen takaisin. Ajattele että perheenne etenee nyt päivä ja viikko kerrallaan, eikä tavoittele mitään kovin suuria projektin lisäksi. Terveellisenä ja jokseenkin onnellisena nukkumaan menevä perhe on ihan riittävä saavutus.

Tähän väliin muistutan: Muista nukkua!

Aikaan liittyen myös aikataulu on pohdittavan arvoinen asia. Onko kaiken oltava valmista heti?

 

Ylipäänsä haluaisin tuoda maailmaamme sellaista vähän rennompaa aikakäsitystä. Kaikkea ei voi eikä pidä saada – yhtäaikaa. Voit nousta uralla ja kehittyä ihmisenä, rakentaa taloa ja viettää laatuaikaa lasten kanssa, urheilla ja vaikka blogata. Mutta ei näitä kaikkia samoihin päiviin, viikkoihin ja vuosiinkaan ole tarkoitus tunkea.

Elämä on yhtä pitkää tasapainoilua, jossa rajattuja resursseja koitetaan käyttää niin hyvin kuin itselle mahdollista.

Mieti siis sekä normiarjessa että tiukkojen projektien keskellä: miten teen kompromissin juuri nyt itselleni parhaalla tavalla? Loput kohdat toive-/vaatimuslistallasi voi sitten hoitaa joskus myöhemmin.

Viimeiseksi: jos pelkäät sitä että lapset menevät projektin aikana aivan piloille kun tottuvat eineksen makuun, oppivat nukahtamaan autoon betonisäkkien viereen, saavat tuijottaa liikaa pädiä ja hampaiden pesukin aina silloin tällöin unohtuu niin ei ne mene. Lapset, nuo ihanat joustavat peijakkaat, kasvavat lähes väkisin normaalisti ja ne voi aina ohjelmoida uudelleen. Pääsette vielä huonoista tavoistanne pois.

Sehän tehdään sitten kun tämä muu hässäkkä on ohi.

Lue myös:

Loma loppuu enkä enää ikinä ehdi tehdä mitään -paniikki on vakava asia

Mulla on menossa järkyttävä loma loppuu enkä enää ikinä tehdä mitään – paniikki.

Olin hulppeat kuusi viikkoa lomalla, ja se olikin kaikin puolin melko täydellistä. Ehdittiin tehdä paljon ja nähdä ihmeellisiä asioita, mutta ennen kaikkea ehdin olla tunteja, päiviä, jopa viikkoja aivan lahnana tekemättä juuri mitään viisasta.

Ehdin saada elämääni takaisin sellaisen aikatauluttoman zombie-meiningin, jossa pääsee oikeasti rentoutumaan. Tehtiin paljon mutta usein ilman suunnitelmia, hetken mielijohteesta mielitekojen mukaan.

Niinpä olenkin viimeiset kaksi viikkoa stressannut sitä että kohta tämä loppuu.

Tätä kirjoitan viimeisenä lomapäivänä paniikin vallassa, juuri ennen kuin pitäisi mennä nukkumaan. On sama olo kuin kotiäitiaikoina lasten nukkuessa: nyt pitää tehdä k a i k k i, koska sitten kun ne herää ei ehdi tehdä enää mitään.

Huomenna minä herään (liian aikaisin ja herätyskelloon, yök) enkä ehdi tehdä enää mitään.

Vilkaisin tänään työkalenteriani ja väittäisin että huoleni on osin ihan aiheellinen. Töitä riittäisi oikein mainiosti yli kahdeksaksi tunniksi kerrallaan, vaikka jokaiselle viikonpäivälle.

Se taas tarkoittaa sitä, että tähän kaikkeen muuhun – jota nyt olen tehnyt noin 12 tuntia päivässä – ei tule riittämään aika. Jos haluan ruokkia perheeni, pukeutua siisteihin vaatteisiin ja ehkä joskus jopa kirjoittaa blogia, en tule ehtimään enää katsomaan useita jaksoa Hakekaa kätilöä, en ottamaan päikkäreitä, en urheilemaan, en kaivamaan nenää, en mitään. En en en.

Tuntuu että päiväni tulevat taas täyttymään arjen perässä juoksemisesta ja ikuisesti myöhässä laahaavista työtehtävistä. Edelleenkin, jotain pitäisi tehdä asialle. Kukahan sen tekisi?

Sitä maagista muutosta odotellessa olen tänään valmistellut huomisen aamun. Asettanut valmiiksi vaatteet ja ladannut kahvinkeittimen, kaivanut työlaukun esille sieltä samasta nurkasta jonne sen heinäkuussa heitin ja kirjoittanut 30+ – kohtaisen listan asioista joita talossa pitäisi vielä tehdä.

Kesälomalla oli haaveena ehtiä tehdä siitä listasta aika paljon juttuja, joten loogisesti käytin tänään niiden sijaan kallisarvoista aikaani kukkien mullan vaihtamiseen, liesituulettimen pesemiseen ja auton sisäsiivoukseen.

Ihan oikeasti nyt. Auton sisäsiivous? Jos jokin tässä elämässä on turhaa työtä ja hukkaan heitettyä aikaa, se on lapsiperheen auton siivoaminen.

Voi miten ihana tämä kesä olikaan kun oli aikaa tehdä kaikkea turhaa. Hyppiä laiturilta veteen, katsoa telkkaria, telttailla terassilla ja lillua uima-altaassa keskiyöllä. Liian ihanaa.

Onko muita arkeen palaajia linjoilla, ahdistaako teitäkin? Ahdistellaan yhdessä! Toi kuulosti väärältä. Menen nyt nukkumaan.

Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää.

Heräsitkö aamulla väsyneenä, vaikka nukuit pitkät yöunet? Mietit ehkä että mitäs tämä, johan olen hetken lomaillut ja kiireet on helpottanut. Miksi en ole virkeä?

Takana on ehkä tiukka kevät (nää kesäviikot ennen lomia, voi luoja!) tai pimeä talvi. Mietit ehkä että missä vuodenajassa me nyt oltiinkaan ja miten mua voi väsyttää vieläkin näin paljon vaikka olen nukkunut ihan hyvin viime aikoina.

Olisitkohan vähän vaan poikki? Uupunut kenties? Tiesithän, että sellainen rättipoikkiväsymys syntyy aika helposti, ja on tavallaan ihan normaali osa meidän arkea.

Ihminen toimii niin että se lepää, sitten se on aktiivinen ja väsyy, joten se taas lepää. Mutta me aika usein haukataan kaikki tehot irti elämästä niin ettei sitä lepäämistä ihan oikeasti tehdä. Väsytään, ihan perkeleesti. Uuvutaan.

Eikä siihen tarvita remonttia, neljää työtä, kuutta lasta tai vaikeaa sairautta. Uupua voi yhden lapsen kanssa, ilman lapsia, nuorena, vanhana, työssäkäyvänä, opiskelijana. Ei ole kaavaa, jolla uupumus mitataan, eikä kenellekään ole niin helppo elämä, etteikö siitä voisi uupua.

On tietysti elämäntilanteita, joissa uupumus on lähes väistämätöntä. Jos elämä on todella vaikeaa ja painitaan suurten murheiden alla, tarvitaan huomattavasti apua, tukea ja huolenpitoa. Arki voi olla loputonta selviytymistaistelua, mutta siitä en tiedä tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa. (Se kyllä ansaitsee palstatilaa joten siitä voisin ehkä jonkun kanssa jutella? ilmianna itsesi jos haluat podcastiini vieraaksi!)

Nyt puhun sellaisesta perusarjen uupumuksesta, joka voi myös hetkittäin olla syvää ja vähän pelottavaakin. Kutsutaan sitä vaikka arkiuupumukseksi, jotta emme sekoita sitä eri mittasuhteiden avuntarpeeseen.

Arkiuupumus tulee minun logiikalla siitä, että omat odotukset ja toiveet ryyditettyinä oletetuilla muiden oletuksilla ovat suuremmat kuin se, mihin oma energia riittää. Tai siitä, että elämässä on jokin negatiivinen energia, joka kuormittaa henkisesti ja vie siten pois siitä käytettävissä olevasta energiasta.


Se on sitä kun vaikkapa minä romahdan ihan vain työn ja elämän yhdistämisestä kun en huomaa himmailla kiirekausina. Menetän hermoni ja lähimuistini, ajan bensakorkki auki ja saan rytmihäiriöitä sähköpostista. Pinnistän syke korkealla ja hengitys tiheänä läpi arjen ja koko viikonloppu menee palautumiseen. Herään aina vain väsyneempänä eikä lenkillä meinaa enää jalka jaksaa nousta.

Nyt minut pelasti vasta alkanut kesäloma, joka on samalla hyvä hetki muistella miten sitä omaa arkeaan pitikään hoitaa.

Tämä on minulle, ja sinulle.

Arkiuupumus tulee siitä, ettei lepää missään kohtaa. Että tekee, tekee, tekee vain – vaikka se tekeminen olisikin leppoisaa ja rauhallista, jopa antoisaakin. Ystävien näkeminen, urheilu ja omat harrastukset ovat kaikki mahtavia ja antavat paljon! Mutta syövät myös siitä energiakuormasta.

Kroppa ei osaa erottaa milloin siltä pyytää voimaa iloinen nauru ja milloin väsynyt itku – kuormitusta se on positiivinenkin kuormitus.

Ja jos syöt jatkuvasti siitä energiapankistasi lataamatta välillä, pankki sanoo “ei luottoa” ja lähettää perintätoimiston kimppuusi.

Milloin olen, tai olen viimeksi ollut vain? Eihän semmoista muista.

Sitten kun tajutaan, että hitto mää olen loppu, niin muistetaanhan vielä että silloin se väsymys oikeastaan vasta alkaakin? Kun kropalle annetaan lupa levätä, se hellittää aktiivista höyryistään ja alkaa ottaa lepoaan. Joskus ihan tosissaan. Niin että sitä saattaa olla vasta vauvavuosien jälkeen tosi väsynyt, tai nukahdella pystyyn läpi kesälomansa. Ehkä romahtaa itkemään kahvilassa, kun on vain liian monta maitoa josta valita.

No nyt kun olemme päässeet siihen että myönnämme olevamme väsyneitä, ymmärrämme että se on ok ja ymmärrettävää vaikka “muilla on paljon rankempi elämä”, seuraa vaikea kohta. Pitäisi levätä. Olet väsynyt!

Usein uupumus ei ole muuta kuin jäätävää väsymystä henkisesti ja fyysisesti. Et välttämättä ole parantumattomasti masentunut ja ahdistunut, vaikka oletkin läpikotaisin uupunut. Mutta levättävä on, ja se kestää paljon pidempään kuin uskoisi, tai haluaisi.

Jostain kuulin että uupumuksesta palautuminen saattaa kestää 1,5-kertaisesti tai jopa tuplasti sen aikaa mitä uupumusta kertyi. Lyhyellä laskukaavalla tämä selittäisi miksi 3-vuotiaiden vanhemmat ovat edelleen väsyneitä, ja miksi se viikonloppu ei riitä.

Mutta ei hätää! Me ollaan kaikki aivan yhtä rikki!

Hommaan on kaksi lääkettä:

1. Lepää. Levolla tarkoitetaan lepoa. Eikä pelkkää urheilua “koska se piristää aina” vaan myös ihan aitoa lepoa. Sohvalle pötks! Nukkumaan mars! Aivot ja kroppa tarvitsee nolla-aikaa, jossa niiltä ei odoteta mitään.

2. Tee vähemmän. Jos ykköskohta on oireiden hoitoa, tämä on juurisyyn taklaamista. Älä mieti, mitä kaikkea sinun pitäisi jaksaa tehdä koska muutkin tekee, vaan laske innoissasi mitä kaikkea sinun ei toden totta tarvitse tehdä. Ikkunoiden pesu, joulukorttien askartelu ja vanhempainyhdistys menee sitten tähän kategoriaan.

Aikuisen elämä on ihan sellaisenaan jo aika vaativaa. Sinne kannattaa jättää tyhjää, jotta kroppa ja pää latautuu ja jaksaa taas pyöriä. Että eiköhän mennä tästä nyt kaikki yksissä tuumin päikkäreille.

Kirjoittaja ei aio tehdä tänään enää yhtään mitään.

Tänään kello 15.25 Turun juna-asemalla

Turun juna-asemalla parahti hikinen nainen itkuun. Sillä oli kova pissahätä, jalat menossa rakoille ja liian painava kassi täynnä turhia vaatteita.

Tarkka kellonaika on helppo muistaa. 15.25 lähti kohti Helsinkiä juna, jonka kyydissä en sitten kuitenkaan ollut.

Miten voin olla näin tyhmä? Olen kulkenut junalla Turusta Helsinkiin arvioni mukaan vitusti. Tiedän ihan tasan tarkkaan että se juna ei mene siitä mistä voisi kuvitella, suoraan aseman edestä, vaan sehän perhana lähtee sieltä sivuraiteelta. Sellainen pieni mindfulness testi Turun tyyliin; jos et ole skarppina, jäät kyydistä. Siinä sitten juokset kymmenen metriä junan perässä ja katselet kun se alkaa etääntyä.

Pienen itkun jälkeen viiltävä tilanne-analyysi: jos juoksen 20 minuutin päästä lähtevään Onnibussiin, saatan teoriassa ehtiä Ykkösen iltapäiväkerhon kevätjuhliin. Vai jäänkö asemalla tekemään tiukasti töitä tunniksi, saisin menetetyn ajan käyttööni?

Pohtiessani kalenteri muistuttaa että asiakastapahtuma jatkuisi nyt täl puol jokkee. Tapahtuma, jonne ilmoittauduin mutta jäin kuitenkin menemättä jotta ehtisin tyttären juhliin ja ei se varmaan niin tärkeää ollutkaan. Tulee toinen ilmoitus, “valmistele huomisen tapaaminen”. Ai niin sekin.  Hemmetti. Pari kyyneltä lisää.

Alan juosta kangaskassi heiluen ja jalat kärsien bussiin, jos vaikka ehtisinkin. Bussilippuja ei pysty enää varaamaan, joten joudun vaihtamaan paikkaa neljästi ensimmäisten pysäkkien aikana. Mahdun penkille, johon paistaa aurinko. Bussissa on ilmastointi rikki ja Turussa on historian kuumin toukokuinen päivä. Bussin vessassa ei tule vettä käsipesuun. Minulla on jano ja akut loppu, sekä laitteista että itsestäni. Viereisen penkin tyypit puhuu liian kovaa ja syövät haisevaa banaania. Ylleni laskeutuu marttyyrinviitta, se tuntuu niin pehmeältä.

Turhaan jätin sitten sen asiakastilaisuuden väliin, josta olisi varmasti ollut hyötyä.
Turhaan yritin ehtiä Ykkösen iltapäiväkerhon kevätjuhlaan, nyt siihen ei oikeasti millään ehdi.
Turhaan kävin eilen vielä ostamassa sukkikset kun niitäkään ei sitten tarvittu.
Turhaan tulin koko Turkuun saatana.

Yksi sählätty iltapäivä tuntuu hirvittävältä rikkeeltä, jota pitäisi pyytää kaikilta anteeksi. Olen niin pahoillani että sotkin tämän! Anteeksi etten nyt ehdi juhlaasi. Pahoitteluni etten ole asiakkaiden kanssa verkostoitumassa. Onpa harmillista että minulta jäi nämä taloyhtiön talkoot väliin. Riittämättömyyden tunteita riittää ihan joka suuntaan.

Itku juna-asemalla. Varma merkki siitä, että kaikkea on nyt vähän liikaa. Tai kuten Mamma Rimpuilee sen sanoi:

Kuva ja vertaistuki: Mamma Rimpuilee

Tiedät eläväsi ruuhkavuosia..

Kun peset kerralla seitsemän koneellista pyykkiä – eikä siellä ole yhtäkään vaatetta sinulle.

Kun sovit treffejä useammin lapsesi ystävien kanssa kuin omien ystäviesi kanssa.

Ja jos pidät niihin omiin ystäviisi yhteyttä lähinnä kysymällä onko teidänkin lapsilla joskus ollut näitä näppylöitä? kuvien kera.

Jos pelästyt kun joku mies sanoo sulle ”no moi” oudolla äänensävyllä. Kunnes tajuat sen olevan sitä flirttailua.

Kun muistat että se mies asuu luonasi.

Kun toivot välillä saavasi ihan pienen flunssan tai joutuvasi vähän sairaalaan. Ihan pikkusen vain! Hetkeksi lepäämään! Kylkiluu on tähän erinomainen ehdokas.

Ja sitten sairastut lomalla.

Kun diagnosoit itsellesi saman päivän aikana ADHD:n, erityisherkkyyden ja lievän masennuksen – ja osa niistä voi ihan hyvin olla tottakin.

Jos kirjaston laina-aika on puoli vuotta, postilähetykset palautetaan lähettäjälle ja vaatelainaamoiden vaatteet päädyt lähinnä ostamaan.

Kun päätät että tänään menet ajoissa nukkumaan ja kymmeneltä muistat että huomenna on lapsesi kevätjuhlanäytös, johon tulisi ommella “muutama helppo strassi ja kissanhäntä”.

Kun näytit jo yhdeksän aikaan tältä:

lapsiperheen arki

Kun kauneudenhoitorutiiniesi ytimessä ovat kuivashampoo, wet wipet ja todella punainen huulipuna.

Kun yhden kokouksen aikana on tullut 137 WhatsApp-viestiä: 95 joissa sovitaan lasten kyydittämisestä erilaisiin treeneihin.

Jos olet ulkoistanut kaiken mihin sinulle ei riitä enää aika tai kiinnostus: siivouksen yhdelle, ruoanlaiton toiselle, kaupassakäynnin kolmannelle. Kun joku vielä hoitaisi seks..eiku ei mitään.

Kun menen töiden jälkeen shoppailemaan tarkoittaa että olet etsimässä noin kymmenen euron lahjoja sinulle tuntemattomille lapsille.

Kun kaupan pinaattiletut siirtyvät pois eineskategoriasta suoraan ruokaympyränne keskiöön.

Mikä on sinänsä ainoa tapa selviytyä, sillä ruokit arkena keskimäärin 5,5 lasta: Pari omaa, kolme naapurin ja jämät itsellesi.

Kun et ole aina ihan varma missä kaikki lapsesi ovat. Tai kuinka monta niitä on.

Kun haluat kuitenkin ikuistaa tämän elämänvaiheen joten tunget täpötäyteen kalenteriinne perhevalokuvauksen töiden, koulun ja kylpyammeen haun väliin ja lopputulos on pelkkää timanttia:

Nämä vuodet. Tämä jengi. Syrän, niin kuin Kakkonen sanoisi.

Viimeisen kuvan otti Lennart Takanen, jota täytyy kyllä lämpimästi suositella! Vartissa saatiin oikeasti tosi kivoja kuvia ja meininki oli hyvä. Jos menette kuvaukseen, huikatkaa multa terkut, Lennart lupasi antaa lukijoille -20% alea!