Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Autoni, kaatopaikkani

16 No tags Permalink

Siivosin tuossa eräänä päivänä automme jalkatiloja. En ihan tiedä miksi. Ehkä siksi, että nolotti varoitella työkavereita kolmesta tyhjästä limupullosta ja muutamasta kepistä. Ehkä siksi, että jalkani osui taas johonkin muoviseen asiaan.

Ehkä siksi että tyttäreltäni loppui sukat kesken.

Sukat, kysyt? Miten sukat tähän liittyy?

Sitähän minäkin ihmettelen. Oikeastaan, auton siivous herätti minussa monta muutakin kysymystä.

Siivoukseni tulos oli seuraavanlainen:

Uudelleenrekonstruoitu kuva tilanteesta. Kuva sumennettu herkimpiä lukijoita ajatellen.

6 likaista sukkaa
3 Mäkkärin lelua (kaksi identtistä)
4 tyhjää mehupurkkia
7 tyhjää limupulloa
2 pilliä
3 muovista asiaa (pussia?)
1 tyhjä purkkapussi
25 kiveä (21 näistä rehellisesti sanottuna soraa)
3 keppiä
1,5 saippuakuplasäiliötä
1 akkari

Eikä siinä vielä kaikki. Nämä olivat niitä sattumalta kertynyttä skeidaa. Paljon pahempi tilanne on vielä metri taaempana, paikassa jossa on ihan luvan kanssa jätetty kamaa odottamaan sitä hetkeä kun joku vie ne jonnekin parempaan paikkaan.

Le Takakontti.

2 virveliä
2 vesikanisteria
3 sadeviittaa
2 mittaa
Joku pihatyökalujuttu
Muutama (noin 72) vanha talopiirustus
Joku raksajuttu
Just naitu – kyltti häistämme (naitiin tuossa kahdeksan vuotta sitten, mutta melko ”just” se näissä ruuhkissa on)
1 vanha modeemi
Kaksi raksalamppua
Pussillinen apteekkiin meneviä vanhoja lääkkeitä
Pussillinen ongelmajätteeseen menevää jotain
Tunnistamatonta roskaa
Ensiapulaukku (sitä tarvitaan jos etsii täältä jotain ja sohii kädellä muihin itemeihin)
Kattotelineet

Semmoista. Tämän aamun perusteella osaan myös kertoa että takakontista ei kuitenkaan löydy esim skrapaa, joka olisi voinut olla kivempi kuin paljas käteni tänä aamuna.

Sellainen sikolätti se, toinen kotimme. Ensin ajattelin että mitä helvettiä, miten meidän auto voi olla tässä kunnossa, mutta sitten tulin eteiseen ja muistin minkälaisessa perheessä asun.

Niin, täällä oli muuten eilen Freska kylässä. Jos ihmettelit miksi kuvassa on niin poikkeuksellisen siistiä.

16 No tags Permalink

Kaikkien aikojen TOP20 Valeäiti jutut!

Kaivelin blogin muuton aikoihin Google Analyticsista tiedon kaikkien aikojen luetuimmista teksteistä. Lista oli osittain vähän yllättävä, mutta kaikin puolin kuitenkin jotenkin niin kuvaava että halusin laittaa sen myös tänne.

TOP20 sisältää arjen vinkkejä, murheiden jakamista, keskustelun avaamista. Sitä kaikkea Valeäiti kai onkin, kohta jo kuuden vuoden ajan.

 

Valeäidin TOP20 luetuinta tekstiä kautta aikain*:

*tai siis toukokuuhun 2017 mennessä. Siitä asti tämä teksti on roikkunut luonnoksissa.
  1. Unikouluohjeet En nyt sano että näillä aina toimii, mutta kyllä näillä aina toimii. Kokeile.
  2. Kantoreppuvertailu: manduca vs tula Klassikko. Edelleen seison sanojen takana, vaikka kantamisesta jo hyvä tovi onkin.
  3. Tonttipäiväkirja (kategorian pääsivu) Ah, rakentamisen ilot ja murheet. Näitähän on kiva seurata kun ei itse tarvitse osallistua, eikö?
  4. Valeäidin nauhoitukset (kategorian pääsivu) No hei huippua! Toinen kausi tulossa ihan just kohta!
  5. Hirviö sisälläni Ei niin kiva mutta tärkeä teksti siitä, miten lapsiin joskus menee hermot ja miksi siihen ei osaa suhtautua hyvin.
  6. Löisinkö? Kappas, sama teema. FYI: en.
  7. Ujo lapsi on fiksu Herkkislapset valikoivat.
  8. Lapsiperheen paras loma – kaikki vinkit Italiasta Ah ja voi, Italia! On parhaita lomia, mene!
  9. 20+1 lausetta joita miehille ei sanota Pitäisi tehdä tälle jatko-osa, koska lauseita kuuluu joka viikko lisää..
  10. Olen rikas ja se nolottaa – miksi? Nolottaa vähän vieläkin. Jos mun rahat kiinnostelee, tsekkaa myös aiheesta tehty Podijakso Salamatkustajan kanssa!
  11. Vaiennettu äidinvaisto Kertomus siitä, kuinka en uskonut itseäni ja lapsella oli turhaan puoli vuotta vatsan väänteitä maitoallergian takia.
  12. Mitä jätin kertomatta Kertomus siitä, kun masennuin.
  13. The niksiketju, parhaat vinkit jakoon No tällekin todellakin pitäisi tehdä jatko-osa, aivan mahtavia vinkkejä!
  14. Makaroni-martta Tarinoita ja tunnustuksia keittiöstä ja todella monta hyvää arkireseptiä teiltä, kiitos!
  15. Odotahan vain… kohta tulee jotain mahtavaa! Lohdutus kaikille pienten lasten kanssa väsyville.
  16. Pysyisitkö sinä raskauden aikana timminä? No en minäkään. Tässä avautumista siitä miten sitä kehdataan silti odottaa.
  17. Rikas, rakas, raskas elämä Vaihteeksi avautumista ruuhkavuosista ja sen aiheuttamasta ärsyketulvasta.
  18. Hiljaa hyvä tulee Hiljaiset lapset for the win!
  19. Minä en suojele sinua kaikelta Kertomus siitä miten pienen poikani jalka murtui. Voi snif.
  20. It gets better – äitiversio Melkein sama kuin kohta 15, koska eihän tätä voi olla liikaa kertomatta – asiat todella helpottuu!

Siinä se, aimo lataus synkkää ruuhkavuosiavautumista mustiin syksyiltoihin! Enjoy!

PS. Muistathan että voit äänestää minua yleisön suosikiksi The Blog Awards Finlandissa, se tapahtuu tästä. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan hotelliyö Hilton Helsinki Strandissa ja liput TBAF 2017 -gaalaan kahdelle. Majoittuminen sisältää runsaan aamiaisen, kuntosalin ja allasosaston käytön sekä illallisen kahdelle ravintola Brossa.

Tässä kuussa tuomaristo sitten päättää, olisinko minä peräti Vuoden Keskustelunherättäjä. Iiks.

Miksi, oi miksi, edelleen kokkaan kun en halua?

Taas sitä saa miettiä. Että mikä siellä omassa päässä oikein viiraa. Meillä käytiin eilen seuraava keskustelu:

Minä: Voisitko sä tehdä huomenna ruoan?

Insinööri: (syvä huokaisu) no kai mä voin.

Minä: Onko se nyt noin kamalaa?

Insinööri: Kun mä en vain haluaisi tehdä arkena ruokaa ollenkaan.

Minä: No en mäkään jaksaisi aina tehdä.

Ininööri: Ei sit tehdä.

Minä: Täh? Mitä me sitten syötäisiin?

Insinööri: Syödään eineksiä.

Minä: NO EI VARMAAN! Sehän on kamalan epäterveellistä ja kallista ja laiskaa siis ei nyt hyvänen aika voi ihminen olla tekemättä edes ruokaa mikä se semmoinen aikuinen on joka ei edes ruokaansa tee, siivouskin ollaan jo jätetty ja mitä ne lapsetkin siitä oppii?! Täytyy sitä nyt herranjumala oma ruoka jaksaa tehdä. Ehhehei, ei, en todellakaan koskaan suostuisi.

Insinööri: No eihän ne ole epäterveellisiä. Vähemmän suolaa ja rasvaa kuin meidän ite tekemässä ruoassa.

Minä: Joo no..ehkä joo, mutta ei niin vain voi elää.

Insinööri: Miksei?

Minä: No, kun. No, kun. Ei vaan voi. Jokainen solu mun sisällä huutaa ettei se sovi!

No nyt sitten, solut ja kaikki.

Oikeasti, mitä helvettiä? Olen aika tosi huono tekemään ruokaa. En nauti siitä. Siihen menee tosi paljon meidän perheen energiaa ja aikaa. Lopputulos on huomattavasti enemmän epäterveellinen, ravintoköyhä ja tylsä kuin miltä se pääni sisäisessä sädekehässä vaikuttaa.

En minä ennen lapsia tästä vauhkonnut. Silloin käytiin ravintolassa tai syötiin leipää. Ihan oli hyvää elämää sekin. Tämä taitaakin olla yksi vahvimmista äitimyyteistä pääni sisällä. Perheelle tehdään ruokaa. Piste.

Vaikka kuinka olen yrittänyt sanoa itselleni että einekset on tosi ok (ja on mulle sitä aika paljon opetettukin!) ja niitä aina säännöllisesti ostan, kokonaan (arki)ruoanlaitosta luopuminen saa jo ajatuksena minut hyperventiloimaan. Miksei saman tien lopettaisi sitten vaikka hampaiden pesua, tai vaatteiden pyykkäämistä! Ei käydä pöntölläkään kun kerran koko inhimillisyys perutaan!

Tänään ”tein” Insinöörin pakottamana puolivalmista lasagnea kaupan paketista. Lasagne, jos jokin pitäisi minusta tehdä itse. Se on juuri sopivan kärsimyksellistä. Nyt ruoasta tuli vähän pahaa, mutta tulipahan helposti. Samalla luin Lujasti lempeän tekstiä, jossa kehotettiin poistamaan elämästä turhat kuormitukset:

”Esimerkiksi alkoholi, sosiaalinen media, siisti koti, alusta asti itse laitettu ruoka ja ylimääräiset harrastukset voivat olla viisaita karsimiskohteita ruuhkaisessa elämässä.”

Viisaita karsimiskohteita? Eikä ole! Vaan ihan kamalia ajatuksia, nuo kaikki!

On ehkä myönnettävä, että pääni sisällä asuu edelleen joko Jeesus tai äitini. Joka joku sanoo, että ollaksesi hyvä ihminen, sinun on uhrauduttuva. Tee sitä ruokaa saatana (okei, Jesse ei sanoisi noin).

On myös ehkä myönnettävä, että tämä kynsin ja hampain ruoanlaitosta kiinni pitäminen on tosi tosi dorkaa, kun mukavaan repertuaariini kuuluu edelleen vain jauhelihaa ja makaronia.

Tämän tekstin jälkeen tulee varmuudella tapahtumaan se, että Insinööri ostaa kaapin täyteen eineksiä ja ilmoittaa juhlallisesti että näillä mennään. Yhtä varmasti tapahtuu se, että minä sanon ei ei ei se ei sovi, vääntäen samalla kiukulla ruokaa (ja ostan kuitenkin jatkossakin pinaattilettuja kerran viikkoon, koska niitä nyt vaan ei lasketa.)

Otin minä sentään pieniä askeleita kohti äitijumalalle haistattelua. Irtisanoin ensi kertaa sitten yhteistyön Sannan ruokakassin, koska siitä alkoi tulla kuormittava tekijä. Huomenna suostun pinaattilettuihin.

Sitten kun tämä talo rakennettu, minusta tulee taas ahkera siivooja ja ruoanlaittaja. Odottakaas vain.

 

Lue myös: 

Kun keinot loppuu, laske rimaa.

Laskin jokin aika sitten, että Kakkosen hampaat on pesty ainakin 3285 kertaa. Näppituntumalta sanoisin, että näistä noin seitsemän on mennyt ilman tappelua ja vääntämistä.

Kakkosella on lievästi sanottuna luja tahto. Oma tahtonihan taipuu pehmeästi kuin muovailuvaha, mutta ei mennä nyt siihen.

Tahtojen taisto ollaan käyty kaikkien perustoimintojen osalta läpi, poikkeuksena ruokailu josta herra nautiskelija ei ole oikein koskaan halunnut kieltäytyä. Mutta esimerkiksi vessassa käymisestä voi ihan hyvin väittää vastaan! Riittävän kekseliäälle ja lujatahtoiselle miehelle on turha sanoa, että pissalla olisi syytä käydä, sillä:

”Mä kävin jo eilen.”

Aivan niin.

Asiat tehdään joko niin että hän haluaa ne tehdä, tai niin että me onnistumme manifestoimaan jonkun aivan jäätävän iloisen yllykkeen ja hassuttelun niiden ympärille. Pukeutumisen aikana on nähty mm. klassinen Kuka pukee ekana -skaba, ehditkö laitta housut ennen kuin lasken kymmeneen? ja jopa pukeutumislaulut, -robotit (Insinööri on vielä luovempi kuin minä) ja -räpit.

Mikään näistä keinoista ei ole erityisen aikatehokas ja siten arkeen sopiva.

Monta asiaa ollaan saatu vuosien aikana vähän helpommaksi, mutta yksi vahva tahdon saareke meillä edelleen esiintyy. Pukeutuminen.

Tyyppi ei pue itse. Koskaan.

Tämähän oli nähtävissä jo kauan sitten, kun yritykset pukeutumiselle menivät joko niin että Ykkönen lopulta teki homman hänen puolestaan tai hän teki homman itse mutta otti tehtävään sen vaatiman ajan (kolme tuntia).

Tässä viiden ja puolen vuoden kohdalla alkaa vähän rasittaa. Turhauttaa ja hävettää oma surkeus vanhempana. Miten en voi saada tyyppiä oppimaan tätä? Hän puhuu jo itsekin tästä, ihmetellen miksette voi vaan palvella minua.

Anna mun kaikki kestää.

Nämä vaatteet meni ennätysajassa päälle, koska luvassa oli kalastamista.

Yleensä tämä kulminoituu kiireeseen, hermojen menettämiseen ja tappeluun. Taas viime viikolla löysin itseni huutamasta ääni käheänä ja lopulta palvelin riuhtaisemalla yöppärin liian nopeasti pois päältä. Tuli itkut, tuli halit, tuli morkkis, vaikka anteeksi sainkin.

En halua enkä jaksa tapella ihanan poikani kanssa näin typerästä aiheesta, mutta välillä tuntuu että kaikki keinot on käytetty.

On kannustettu ja keskitytty kehumaan haluttua käytöstä eikä torumaan väärää; on tehty tarrataulut (”en mä halua tarroja, enkä palkintoa”); on palasteltu vaiheet, tehty vaatejono, annettu aikaa; on puhuttu nätisti, kerrottu miksi näin pitää tehdä, huudettu rumasti; on palveltu, on odotettu kunnes homma tehdään.

On turhauduttu, väsytty ja luovutettu.

Jos jotain lohtua pitää tilanteesta ottaa, niin ei tämä ihan täysin vain meidän haasteemme ole. Myös päiväkodeissa on todettu, että Kakkonen ottaa nämä pukeutumiset keskimääräistä hitaammin, eikä sielläkään ole varsinaisesti uusia keinoja löydetty.

Auttaisiko OOTDt?

Arvaatteko, miten olen ratkaissut tämän asian kiireisimpinä aamuina?

Olen laittanut lapsen nukkumaan valmiiksi päivävaatteissaan. Tai laittanut sen tarhaan yöppäreissä.

Tekisi mieli sanoa, etten ole tästä ratkaisusta kovin ylpeä, mutta oikeastaan olen. Näin hommat sujuu eikä ketään kiukuta (muuta kuin iltatoimissa, mutta ei mennä nyt siihenkin).

Vanhemmuudessa tärkeintä on lopulta terveet tyypit ja hyvä boogie, ei yö- ja päivävaatteiden ero. Jos se tällä sujuu niin hienoa.

Rima moi, olen täällä alhaalla. Tervetuloa mukaan!

Eka puhelin koululaiselle: kaikki mitä tarvitsee tietää

(Psst: Olen päivittänyt Valeäidin myös Blogloviniin, käy seuraamassa! Follow my blog with Bloglovin )

Te, joiden lapsi on syntynyt vuonna 2010 lienette tämän saman ongelman ääressä: tulevalle koululaiselle pitäisi hommata eka puhelin. Mutta mikä puhelin ja mikä liittymä? Minä kysyin tätä tetysti Valeäidin FB – sivuilta, josta poimin kaiken viisauden sekä lainaukset tähän tekstiin.

Kommenttienne ansiosta me päädyimme antamaan Ykköselle mun vanhan iPhone6:n, ostettiin laitteeseen Moi:n perusliittymä ja tilattiin Amazonista lapsen valitsemat kuoret suojaksi.

Nyt on kännykkäonni suurimmillaan ja viestit laulaa. On aika kertoa teille, mitä matkan varrella opin. Vuorossa siis Valeäidin vinkit: eka puhelin koululaiselle.

Lapselle puhelin

Eka puhelin lapselle – Satasella luuri, parikymppiä kuoriin

Konsensus tuntuu olevan selvä: osta lapselle Android-pohjainen puhelin, mieluummin jotain muuta kuin Samsung, koska:

”Samsungit on hanurista ja menee äkkiä uusintaan, kun kapasiteettiä ei ole mihinkään ja kosketusnäyttö huono käyttää”

Erityisen paljon kehuja sai Honor 7 sekä Huawei Y5, joka on kohtuullisen hintainen: noin satasen luokkaa, tosin ainakin hetki sitten DNA kaupoissa se näkyi olevan alennuksella 79€.

Katso ettei luuri ole liian suuri (lapsi osaa käsitellä) ja että se kestää rajua käyttöä. Kännykkä tulee varmuudella jäämään repun pohjalle myös sinä päivänä kun reppua käytetään nerokkaasti pulkkana.

Siksi kannattaa myös miettiä vakuutuksen ottamista:

”Puhelimeen voi ottaa vakuutuksen vahingon varalle (kokenut, kannattaa, molemmilla lapsilla korvannut uudella samanlaisella)”.

Itseäni olisi turnauskestävyyden takiakin kiinnostellut ihan tosi kovasti uudet Nokialaiset, erityisesti Nokia 3, mutta kun siitä ei ollut kokemuksia saatavilla. Samaa tuskailtiin kommenteissakin. Vink vink Nokia: heittäkää pari luuria bloggaajille!

Jos perheenne on yhtä omenoihin hurahtanut kuin me ja jonkun vanha on kotona iPhone lojumassa, anna se. Lapsi on silloin jo tottunut käyttöjärjestelmään ja “vahtiminen” on Perhejaon ansioista helppoa, siitä alla lisää. Ideaali olisi vanha iPhone 5 tai SE, koska se on lapselle juuri sopivan kokoinen käteen.

Muista ehdottomasti hankkia kuoret, ehkä myös suojalasi: mieluiten sellainen kuori joka sulkee kännykän kokonaan sisäänsä, siis myös etukansi joka lukittuu jotenkin kiinni. Monessa näissä on korttikotelo mukana joka on kätsy: siihen saa bussilipun sekä vanhemman puhelinnumeron kun puhelin häviää. Sehän siis tulee häviämään, useasti.

Tämä FB-sivulle tullut kommentti kiteytti hyvin nämä puhelinasiat:

”Älypuhelin, Android, niin saa kavereitten kanssa pelata samoja pelejä. Liikkeessä myyjä tietää mikä malli on suosituin ekaluokkalaisten puhelin. Osta niistä se suht edullinen/keskihintainen, niin ei harmita kun se puhelin on vessanpöntössä tai se on lopullisessa hukassa ja saat ostaa uuden. Pahimmassa tapauksessa niitä menee viisi vuoden aikana. 😉 Kuoret puhelimeen, niin se pysyy kädessä paremmin ja näyttöön se liimattava suojahomma. Se puhelin tippuu kädestä vaikka mitä tekis”.

Liittymän valinta lapselle

Liittymän ei tarvitse alkuun sisältää juuri ollenkaan puheluita tai normaaleja viestejä. Nettiäkin tarvitaan vain jonkin verran, sillä ainakin aluksi netin käyttöä pitää vahtia eli se tapahtuu kotona wi-fin ääressä. Jossakin perheessä 10€ prepaid oli kestänyt melkein vuoden.

Me valitsimme Moi:n, koska siinä on hyvät ominaisuudet käytön valvontaan ja perushinta oli edullinen (6€/kk kattaa netin, päälle tulee puhelut ja viestit).

Monella teleoperaattorilla hinnoissa on keskusteluvaraa ja omia valvontaominaisuuksia. Kannattaa siis kysellä ja tingata.

Säännöt kännykän käyttöön

Me harjoittelemme vasta ensimmäistä viikkoa, joten ihan guru en näissä ole. Tilanne elää kun opitaan mikä toimii. Yksi sääntö meillä on jo nyt ehdoton: puhelinta ei käytetä, ei edes oteta käteen ulkona liikenteessä. Muutenkin käyttöön kysytään aina erikseen lupa.

Lapsen kanssa kannattaa sopia yhdessä kuinka paljon ruutuaikaa saa päivässä olla, me olemme päätyneet alkuun tuntiin. Sovimme myös, ettei kännykän kanssa vetäydytä omaan huoneeseen näpyttelemään, ja kännykkä viettää iltansa muualla kuin sängyn luona. Tämä sääntö tulossa myös aikuisille. Ihan…kohta.

Somejutut saa jäädä vielä pitkäksi aikaa pois. Insta ja FB on ihan syystä K-13. Alakouluikäinen lapsi ei mitenkään osaa ratkoa itse mikä sisältö on sopivaa jaettavaksi ja mikä ei.

Muuten säännöissä on oleellista lähinnä niistä sopiminen. Yhdessä keskustellen, sääntöjä jatkuvasti päivittäen.

Sovellukset & asetukset – tiedä missä lapsi liikkuu ja mitä se tekee

lapsen puhelin seuranta

Ruutukaappaus ScreenTimen vanhemman näkymästä.

Moi:n yksi hyviä puolia on MunMoi, josta näkee helposti käytetyt minuutit ja datakertymät mutta mikä parasta – sen kautta voit sulkea lapsen liittymästä netin kokonaan pois. Rakastan sitä, että tämä toiminto on nimetty osuvasti ”Data-aresti”. Buahahahahaa.

Apple-perheen parasta antia taas on Perhejako: me hallitsemme Ykkösen kännykkämeininkejä hyvinkin tarkkaan. Kaikki uudet sovelluslataukset hyväksytetään meidän kauttamme ja näemme jatkuvasti, missä lapsi liikkuu. Lisäksi latasin puhelimeen ScreenTime-sovelluksen (aluksi ilmainen, sitten 5€/kk), jonka avulla voi seurata käytettyä ruutuaikaa ja laittaa myös kännykän sovellukset pois päältä ajan ylittyessä. Toistaiseksi käyttö rajoittuu ajan seuraamiseen: tuleeko siellä hengailtua liikaa. Life 360 kiinnostelee myös, saatan ladata sen kaveriksi.

Monilla teleoperaattoreilla on myös ratkaisuja näihin. Mainittuja olivat ainakin F-Securen mobiiliturva joka hoitaa virukset ja paikannuksen sekä asennusten valvomisen.

Asetuksista laitoin kaikenlaisia rajoituksia päälle: minkä ikärajan sovelluksia saa edes yrittää ladata, saako sovelluksia poistaa itse (ei) ja saako netissä mennä aikuisviihdesivuille (arvatkaa).

Aseta puhelimen asetuksista myös lapsen numero salaiseksi, ellet välttämättä halua lapsesi ostavan eläkevakuutuksia ystävälliseltä sedältä. Puhelinmyyjien pois käskemisen hoidan jatkossakin minä.

Android-klaanista osaan sanoa sen verran, että sovellusturvallisuus ja -laatu on eri luokkaa kuin Applella. Kannattaa olla siis tarkkana. Ainakin nämä sovellukset ovat saaneet suosioita osakseen; Norton Family Parental Control, Net Nanny ja Qustodio Parental Control. Myös aiemmin mainitut ScreenTime ja Life 360 löytyvät Android versioina.

ensimmäinen puhelin lapselle

Kasvata ja tue

Tämä on kaikista tärkein asia, oli puhelin ja liittymä sitten mikä tahansa. Lapsen kännykän käyttö vaatii pitkään tukea ja turvaa aikuiselta. Älä jätä lasta yksin kännykän viidakkoon vaan ole mukana aktiivisesti kolmella tavalla:

Ohjeista: Miten puheluihin vastataan, kuinka monta kertaa ”moi – moi” viestiketjun pitää jatkua, keille oman numeron voi antaa, mihin kellonaikoihin on ok viestitellä, milloin pitää olla äänet pois. Netin kanssa pitää vielä pitkään toimia aikuisen rinnalla, Googlesta löytyy mitä vain vaikka kuinka yrittäisit laittaa rajoituksia päälle. Kokemuksesta voin esimerkiksi kertoa, ettei “baby born” ole hyvä hakusana kuvahaulle. Meillä kaikilla on tästä keissistä arvet.

Seuraa: Netti on asia erikseen, mutta myöskään ekaluokkalaisten oma WhatsApp ryhmä ei ole paikka, jossa lasten kannattaa mellestää itsekseen. Katjan esimerkkiä seuraten aion tunkea ainakin itseni, mielellään myös jonkun toisen aikuisen tulevaan ryhmään seuraamaan keskustelua. En väijyäkseni, vaan auttaakseni. Jokainen pienistä tarvitsee ohjausta vielä pitkään sopivan viestintätavan löytämiseksi (ehkä jotkut aikuisetkin tarvitsisivat tätä vielä, toim. huom).

Muista kuitenkin myös tärkein: kannusta ja kehu. Oman kännykän saaminen on ihan mieletön merkkipaalu, ensimmäinen iso askel kohti itsenäisyyttä. Kännykkä on iso vastuu, josta kuuluukin olla ylpeä.

Lapsesta saattaa myös uuden viestintäkanavan myötä kuoriutua ihan uudenlaisia piirteitä ulos: syvää kiitollisuutta ja yllättävän kuivaa huumorintajua.

 

Eka puhelin lapselle

Hymiöistä on selvästi hyvä kiittää.

 

Tässä on kaikki ihan kymppiplussaa!

Toivottavasti tästä paketista oli hyötyä, lisää vinkkejä kaivataan ehdottomasti kommenttiboksiin!

PS. Uudessa Valeäidissä kommentit menevät ensimmäisen kerran minun hyväksynnän kautta, sen jälkeen pitäisi onnistua ilman välikäsiä.

Tsekkaa myös:
Lapsen ensimmäinen puhelin: 10 vinkkiä konkarilta (Minityyli)
Osta lapsen kännykkä nyt heti ja lataa sovellus sen valvomiseksi (TE)
Älyä vai helppokäyttöisyyttä? Näin hankit lapselle sopivan ensipuhelimen (HS)

Pitäisi haluta enemmän

Oletteko huomanneet, että me teemme tosi paljon asioita koska pitäisi tehdä jotain? 

Pitäisi käydä lenkillä ja nähdä ystäviä, lukea enemmän kirjoja ja roikkua vähemmän netissä. Hirvittävän vähän asioita tehdään siksi että niitä halutaan tehdä. 

Laitan tämän nyt stereotyyppisesti äitimarttyyrien piikkiin. Usein se on perheen äiti jonka on kovin vaikea tehdä asioita joita haluaa tehdä.  Osittain varmasti siksi, etteivät ruuhkavuodet anna ihan kaikelle periksi. Joka duunipäivän jälkeen ei voi mennä spontaanille terassiviinille. 

Mutta on paljon sellaista, mitä voisi järjestää helposti tai jopa sellaista mitä jo tehdään, mutta usein teemme niitäkin sitä asiaa suorittaen, pitäisi takaraivossa.

Portugalin viimeisinä päivinä tämä äitimarttyyri sai eräässä turistibussissa pienimuotoisen uhmakohtauksen kun tajusi ettei tee juuri nyt todellakaan mitään sellaista mitä haluaisi tehdä. Ystävä katseli (melko) kärsivällisesti kiukutteluani ja kysyi sitten hellästi; mitä sinä sitten haluaisit tehdä? 

Jatkoin kiukuttelua hiljaa, koska en tiennyt vastausta hänen kysymykseensä. Jouduin miettimään ihan kunnolla, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Huomasin listan olevan tärkeä myös kotiin vietäväksi joten tein siitä vähän pidemmän.

Haluan tyhjää aikaa.

Parasta on aikatauluista vapaa aika, jonka voi käyttää ihan niin kuin haluaa. Että ehtii haahuilla Lissabonin kaduilla, pötköttää sohvalla tai hypistellä ihania kenkiä mitään ostamatta. Puhua maratonpuheluita kaverin kanssa tai lueskella vanhoja naistenlehtiä. Tärkeintä on ettei erehdy selailemaan somea. 

Haluan kirjoittaa.

Melkeinpä ihan sama mitä kirjoitan, pääsen siinä armolliseen onnelliseen flow-tilaan. Rakastan asetella sanoja hyviksi lauseiksi ja toimiviksi tarinoiksi. 

Kirjoittamiseen liittyy salattu, maaginen hetki, jonka jahtaaminen oikeuttaa kaikki tylsät ja turhat lauseet siinä välissä. 

Maagisella hetkellä päässä (tai näppiksellä) muodostuu lause, joka toimii. Se on kaunis, se on näppärä, se kuvastaa täydellisesti sitä mitä ajattelit. Se soljuu ajatuksissa kauniisti, maistuu hyvältä ja tuntuu silkkiseltä. Ah. Writer’s high, sanon.

Haluan kirjoittaa blogia.

Rakas blogi, välillä niin rasittava riippakivi. Mutta haluan jatkaa sitä vielä hamaan tulevaisuuteen. Kirjoitan tänne minusta, lapsista, elämästämme, koska haluan muistaa. Nämä ruuhkavuodet sulattaa aivot, jotenkin nämä hetket pitää tallettaa.

Haluan laulaa.

Lauluun on piilotettu se sama maaginen hetki kuin kirjoittamisesssa. Kun avaan suuni ja laulan, jotain ihmeellistä tulee minusta ulos. 

Tunteita, ilmaisua, ääntä, minua. Peittelemätöntä ja voimallista minua. Joskus tuntuu että olen eniten oma itseni kun laulan. Olen lopettanut laulamisen viimeisen vuoden aikana lähes kokonaan, enkä oikein tiedä miksi.

Laulaminen on hyvinvoinnilleni niin tärkeää, että kun pakotin itseni laulamaan taas ja osuin ensimmäiseen melodiseen kertsiin joka sopii täydellisesti äänialaani, aloin itkeä. Lisää autossa laulamista kiitos.

Haluan tanssia.

Tanssissa on sama efekti kuin laulamisessa. Kummassakaan en ole maailman tai edes korttelin paras, mutta sillä ei ole väliä. Oleellista on se raaka fiilis, joka purkautuu kun musiikki vie mennessään. 

Nolona myönnän että lempparitapani tanssia on baarin lattialla, jonkun ihanan kermaisen pop-biisin vietävänä. Tanssia tapahtuu todella harvoin koska ne baari-illatkin on aika harvassa. Mutta voisiko kotona tanssia samalla tavalla?

Haluan pelata koripalloa.

Korispelin aikana ei voi ajatella mitään. Sydän hakkaa parhaansa mukaan, jalat yrittää jaksaa hypätä vielä kerran ja aivot raksuttavat parasta pelipaikkaa etsien. Se on ihanaa. 

Valitettavasti sellaisen touhun jälkeen ei voi ajatella mitään muuta kuin kipeää selkäänsä. Niinpä olen raskain sydämin sanonut toistaiseksi hyvästit Sukkiksille. Toivottavasti en lopullisesti. Kesähöntsä mainittu!

Haluan kävellä metsässä.

Rakkaus, jonka olen löytänyt vasta tässä keski-iän lähestyessä mutta voih miten ihanaa se on. Olen kulkenut metsässä koko lapsuuteni, koulumatkatkin meni metsän kautta. Silloin metsässä oli koko maailma, leikisti koti ja oikeasti reitti kotiin. 

Nyt menen havujen ja juuristen polkujen ääreen purkamaan vaikeaa hengittämistä ja mustia ajatuksia. Metsän suojainen, raikas ilma saa joka kerta olon kevyemmäksi.

Asetan itselleni kesäpäätöksen: näitä kaikkia pitäisi haluta lisää. Mitä sinä haluat tehdä?

Uusi pakohuonepeli tulossa!

Ystävämme ovat perustaneet uuden escape roomin, pakohuonepelin, Turkuun. En ole vielä käynyt sitä kokeilemassa mutta ystävieni huumorintajun ja älyn tuntien lafkan ensimmäinen huone Creepy Circus on varmasti nimensä mukainen. Käykää te kokeilemassa!

Odotan raporttia karmaisevista tehtävistä ja älyvapaasta logiikasta.

Tästä innostuneena olen kuitenkin kehittänyt tänne Helsinkiin oman pelin! Loin täysin uudenlaisen konseptin, hieman tarkemmalle asiakasryhmälle. Aion avata ensi syksynä vanhemmuuden pakohuonepelin.

Konseptini on hieman erilainen kuin nyt markkinoilla olevat pakohuoneet.

Ensinnäkin, peli pelataan aina omassa asunnossa. Kyllä, sinun kotisi on sinun oma pakohuoneesi. Toisekseen, peli on suunniteltu vain pienten lasten vanhemmille. Perheessä olisi hyvä olla kaksi alle kolmevuotiasta lasta, mutta tapauksesta riippuen kaikki täysi-ikäisiin asti lasketaan.

Huoneeseen voi mennä yksin, mutta suosittelemme suorittamaan tehtävänä parina. Ulos pääseminen on kahdestaan paljon hauskempaa!

Normaalista pelistä poiketen tähän pakohuoneeseen liittyy ns. eläviä näyttelijöitä, hahmoja jotka vaikeuttavat pelin kulkua. Annetut tehtävät ovat myös paljon vähemmän harkittuja tai ennalta määrättyjä.

Pelin aikana saatat kohdata mutkikkaita pähkinöitä, kuten missä helvetissä mun avaimet taas on, onko joku leikkinyt mun lompakolla ja mihin kaksivuotias voisi piilottaa korvakorut (vinkki: katso aina pesukoneeseen!).

Huoneissa tarvitaan usein myös matemaattisia taitoja kun pelaavat laskevat minuutteja joiden jälkeen ei enää ehdi teatterin näytökseen tai kuinka monta alkoholiannosta kehtaa juoda ennen paluuta.

Uutta pelissäni on hajuhaasteet. Pelaajan on ehkä selvitettävä, mistä hentoinen kakan tuoksu leijailee. Muistathan, että haju saattaa tulla myös sinusta!

Merkittävässä osassa peliä onkin tosiasiassa oman ulkomuodon varmistaminen. Ei ole lainkaan tavatonta, että huoneesta päästään lopulta ulos, mutta pelaaja huomaa myöhemmin laittaneensa vain toiseen silmään ripsiväriä.

Kiusallista.

Jossain kohtaa hahmot saattavat heittäytyä täysin omituisiksi. Minun täytyy varoittaa, että jopa mustelmia voi tästä seurata. Yllättävän moni pelaaja raportoi hahmojen roikkuneen puntissa, purreen kättä tai heittäneen huulipunalla.

Osa hahmoista on jopa torpedoinut mahdollisen voiton oksentamalla viime metreillä kilpailijoiden päälle.

Yhteistä nyt markkinoilta löytyville peleille on se, että aikaa poistumiselle on varattu 60 minuuttia, ja jos käytävä ei sen jälkeen oven takana näy, kilpailija puhkeaa todennäköisesti holtittomiin pettymyksen kyyneliin.

Voittajat taas jakavat Facebookissa voitonriemuisen kuvan, ”we made it out!”

Peli kulkee alustavasti nimellä Crappy Circus. Varauksia otetaan vastaan heinäkuusta alkaen!

Antakaa lisää voita tai vähemmän leipää

”I feel thin, sort of stretched,
like butter scraped over too much bread.”

Bilbo Baggins.

Ollaan syvällä. Lainaan elokuvahahmoa, toista kaltaistani hobittia. Mutta kun se lause jäi jo silloin vuonna 2001 päähän. Että tuoltahan se juuri tuntuu! Voiraukka. Sitä vaan raavitaan ja raavitaan, eikä silti riitä.
Minä olen nyt taas se oman elämäni voi, oma elämäni on se leipä. Iso leipä. Kaikki on ihanaa ja innostavaa, mutta kaikkea on liikaa. Alan tunnistaa taas niitä oireita, joissa venytän itseäni ihan turhaan koko leivän päälle.
Tällä kierroksella osaan onneksi pysähtyä ja miettiä mistä se johtuu. Ei ole vaikea keksiä syitä:
  1. Olen päivätöissä. Ihan täyspäiväisesti. En tunnu tekevän siellä juuri mitään.
  2. Sen lisäksi käytän 1-3h päivässä blogiin ja podcastiin, vaikka en tekisi juuri mitään.
  3. Istun erään yrityksen hallituksessa. En tee sen eteen juuri mitään.
  4. Istun erään hankkeen ohjausryhmässä. En tee sen eteen juuri mitään, vaikka perääni kysellään jo sähköpostilla.
  5. Rakennutan taloa. Tämän eteen en todellakaan tee yhtään mitään, kaikki kunnia Insinöörille.
  6. Asun jossain. En tee sen eteen mitään. Pyykit lentää lattialle sängyltä joka ilta, kunnes ne puetaan sieltä päälle tai laitetaan takaisin pyykkiin (lattia ei yllättäen ole kovin puhdas).
  7. Minulla on lapsia, kai joku mieskin. Heitä pitää rakastaa ja hoivata. Nähdä ja koskettaa. Tässä pysyn juuri ja juuri perässä.
  8. Minulla on surkea selkä, jota pitäisi hoitaa. Päivittäin. En tee sen eteen juuri mitään.
Ihan selkeä voi-syndrooma. Liikaa hommia, ja kaikista huono omatunto koska yhdenkään eteen en tee juuri mitään. Todellisuudessa teen ihan helvetisti koko ajan. En vain osaa ajatella tekeväni yhdessäkään asiassa tarpeeksi. Huokailen päivittäin työlistojani, saamattomuuttani ja tulevia kiireitä. Nukun huonosti, syön huonommin, en liiku ollenkaan ja kaipaan aktiivisesti passiivista hömppäaikaa.
Kaikki listan asiat ovat pieniä, mutta tuntuvat isoilta. Yhdessä ne ovat valtava ruuhka, tuke omassa hyvinvoinnissani. Päivässä ei kirjaimellisesti juuri nyt ole ylimääräisiä tunteja. Yhden kaverikyläilyn järkkääminen on liikaa. Yksi podcast jakso on liikaa. Työmatkan pituus on liikaa. Koko kalenteri romahtaa kaikesta yli puolen tunnin hommasta.
Katson listaa uudestaan. Tunnistan asiat, joista saan iloa. Mitä teen silloin kun aikaa ei ole, kurkkua kuristaa ja väsyneet silmät meinaavat vähän tirauttaa? 7,2,5,1. Tässä järjestyksessä, vaikka ne tulivat ulos näppikseltä ihan toisessa järjestyksessä. Näille raivaan aikaa N Y T. Nämä asiat paremmin hoitamalla ratkeaa myös kohta 8. Muille kohdille saattaa kohta lähteä ystävällinen, mutta päättäväinen erokirje. Laitan siihen kuvitukseksi tämän saman upeasti kuvitetun lainauksen:
Antakaa anteeksi.