Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Varmat vinkit synnytyksen käynnistämiseen

Tätä kirjoittaessani raskautta on kestänyt 40 viikkoa ja yksi päivä. Jäljellä on takuuvarmasti alle kaksi viikkoa, sillä jollei hän itse sitä ennen tule, puuttuvat lääkärit silloin asiaan. Olenkin alkanut saada ”Joko on jotain merkkejä?” -kysymysten rinnalle hyvää tarkoittavia vinkkejä siitä kuinka synnytyksen saa varmasti käyntiin.

Saatatte jo arvata, mikä on suhtautumiseni niihin. Väsynyt huumori tietysti! Alla useimmiten kuulemani vinkit synnytyksen käynnistämiseen sekä oma suhtautumiseni ko. vinkkiin.

Kolme ässää: Sauna, seksi ja siivous

Tämän klassikon tietää varmasti kaikki, jotka eivät ole edes raskaina olleet. Jos olet lähellä synnytystä, takuuvarmasti joku ehdottaa sinulle kolmea ässää.

Vaikka saunaa siivoava mies olisi kieltämätttä todella seksikäs, luulen että tämä naisten toimiksi tarkoitettu ässien sarja on urbaani legenda, jolla on vain haluttu naiset liikkeelle. Puhtaaseen saunaan on kivempi synnyttää!

En millään muista mistä sen kaivoin, mutta tuo seksiosuus sentään liittyy kahteen ihan relevanttiin asiaan (täällä samasta puhetta). Nautinto saa ensinnäkin luonnostaan oksitosiinit eli synnytyshormonit pyörimään ja toisekseen spermassa on hormonia, joka voi kypsyttää hommia. Harmi vain että siinä samalla muistan lukeneeni että synnytyksen käynnistämiseen vaadittava määrä olisi aika lailla sellainen valaan satsin kokoinen, että en ihan nyt kanina lähtisi panemaan.

Tai no, tarkemmin ajateltuna…miksei!

Tulinen ruoka

Logiikka jota en ihan ymmärrä. Tulinen ruoka –> ärtynyt suoli –> ärtynyt kohtu ja synnytys? Jos tulinen ruoka saisi kohdun todella noin ärtyneeksi, olettaisin sen olevan varoituslistoilla läpi raskauden. Tulinen ruoka on hyvää, siitä vain syömään niin kauan kuin ei ole imetettävää jonka vatsa ei sitä kestä.

Vadelmanlehtitee, risiiniöljy

Nämä ”nautintoaineet” ovat pompsahtaneet monesti nyt viime aikoina silmilleni. Jengi kertoo ihan silmät pyöreinä litkineensä tätä teetä nyt sitten sen 4-5 kuppia päivässä, josko tämä tästä lähtisi!

No minä en ala, juon mieluummin jotain mistä pidän, eikä risiiniöljy lukeudu niihin (Risiiniöljystä voi myös olla haittaa, joten sitä ei suositella).

Akupunktio, osteopatia, vyöhyketerapia etc.

En sano, etteikö voisi toimia. Auttavathan ne moneen muuhunkin vaivaan. Mutta näissä hommissa haiskahtaa minusta joskus hieman rahastuksen maku (epätoivoisille raskaille naisille saa myytyä ihan mitä vain!), joten jätän rahani mieluummin omaan lompakkoon ja jatkan levollista odottelua.

Vihreä paita, jooga-asento pimpelipom, väärinpäin juotu vesi

Jälkiviisaus on näissä synnytyshommissakin se paras juttu! Voit aivan hyvin katsoa taaksepäin ja todeta että kyllä minun synnytykseni lähti sitten heti käyntiin kun istahdin kuplavolkkarin kyytiin, kokeile sinäkin sitä!

Syy-seuraussuhteita nähdään aika usein siellä, missä sopivimmalta tuntuu. Vaikka synnytys olisikin kaverilla käynnistynyt valtavien askelkyykkyjen jälkeen, se ei tarkoita että sinun kannattaa nyt repiä itsesi liitoskivuista hajalle samaa toivoen.

Ei sinne ole vielä kukaan jäänyt HEHHEHE!

Joo ei tämä ole vinkki mutta voi luoja että tätä saa sitten kuulla ihan kyllästymiseen asti kun arvattu aika eli laskettu kuukausi lähestyy. Että älä hei huoli, ei sinne ole vielä kukaan jäänyt eheheh! No shit. Pieni paljastus: Siinä odottamisessa tuskaisinta on se että edessä on jossain kohtaa jotain tosi kivuliasta, vähän pelottavaa ja jännittävää (jopa vaarallista) – ei se tapahtuuko se ollenkaan. Että älä hei huoli, ei ole kukaan koskaan nauranut tälle vitsille ehhehehehe!

Aika tai lääketieteelliset menetelmät

Nyt sitten ihan vakavissaan muutama hetki.

Tietääkseni synnytyksen käynnistyminen on myös tiedeyhteisölle edelleen melko lailla arvoitus, monimutkainen mekanismi se ainakin on. Laskettu aika on vain tapa määritellä, miten odottavaa äitiä missäkin kohtaa hoidetaan ja mekanismi, jolla istukka yhtäkkiä ilmoittaa viimeisen käyttöpäivänsä menneen on täysin mystinen.

Sitten kun synnytys on oikeasti käynnissä, moni yllä mainituista keinoista saattaakin jo toimia – silloin liikkeestä ja rentoutumisesta on isosti hyötyä! Mutta sitä itse alkusysäystä, viimeistä käskyä jolla istukka ilmoittaa keholle että NYT, en oikeasti usko että kukaan voi itse itselleen aiheuttaa.

Lääketieteellisetkin keinot ovat joskus hitaita ja tehottomia, pahimmillaan onnistuvat mutta tekevät synnytyksestä tosi kivuliaan. Jos emme osaa luonnon systeemiä lääketieteellisesti jäljitellä tai ennustaa, miksi yrittää sitä kotikonsteinkaan?

Jokainen saa juoda vadelmalehtiteetä vihreässä paidassa pää alaspäin vasta siivotussa saunassa, ehdottomasti. Mutta itse olen valinnut sen tien, että odotan. Tämän olen valinnut yhden todella pitkän odotuksen saattelemana, sillä Ykkönen syntyi aikanaan virallisesti yliaikaisena, raskausviikolla 42+1. Silloin olimme jo menossa käynnistykseen, mutta synnytys käynnistyi onneksi itsestään päivää ennen.

Synnytys on rankka kokemus joka tapauksessa, joka vaatii paljon voimia ja hyvin toimivan kehon. Siksi valitsen tälläkin kierroksella rentoutumisen ja hyvältä tuntuvan liikkeen. En halua satuttaa itseäni jättimäisillä kävelylenkeillä tai repiä lantiota liitoskipuihin portaita jynssäämällä.

Mutta antaa toki tulla, haluatte kuitenkin! Mitkä ovat teidän takuuvarmat vinkit synnytyksen käynnistämiseen?

Varmat merkit synnytyksen käynnistymisestä

No niin rakkaat lukijat, on alle viikko laskettuun aikaan. Sopiva hetki alkaa tarkkailla niitä synnytyksen merkkejä, mitä moni jo minulta kyselee! Ymmärrän, sillä kaikkihan me haluaisimme tietää milloin se auto-onnet.. synnytys on tulossa. Olenkin tarkkana kuin porkkana nyt joka päivä, oloani tunnustellen mm. näiden seuraavien merkkien avulla:

Ärtymys

Kuulemma juuri ennen synnytystä tuleva äiti voi olla hyvin, hyvin ärtynyt. Selittämättömästi tiuskia perheelleen ja olla vain yleisesti huonolla tuulella. Haluaa ehkä vetäytyä omiin oloihinsa ja saatat kuulla hänen sanovan (useasti) “antakaa mun nyt olla”.

Tämän merkin mukaan minä olisin ollut synnyttämässä jo noin tammikuussa. Vuonna 2011.

Väsymys

Tästä on sitten kahta koulukuntaa. On niitä jotka sanoo että juuri ennen synnytystä ollaan niin väsyneitä että tekee vain mieli nukkua päikkäreitä, sitten on heitä jotka kokee saaneensa aivan selittämättömän energiapiikin juuri ennen. Hmm. Jos selittämätön väsymys on synnytyksen merkki niin olen ollut synnyttämässä noin vuodesta 2007.

Tästä tulikin mieleen että voisin nyt ottaa pienet päikkärit. Juttu jatkuu ellen ala synnyttää (lause, joka pitää laittaa näinä päivinä kaiken perään)

Ei tullut vauvaa, jatketaan.

Supistukset

No nämähän ne selkeä merkki on, eikö? Supistukset tulevat niin kipeinä että niihin herää, ne tiukentuvat ja ovat selkeitä. Kyllä ne sitten tunnistaa kun ne tulee, kaikki sanovat. Jep, tai sitten käy niin kuin minulle Ykkösen kanssa: Supistelin tosissani todella kipeästi 7h, soitin jo synnärille ja kellotettiin supistuksia. Sairaalakassi jo melkein kädessä vedin vielä panadolia naamaan ja siihen ne sitten loppuikin.

Toki supistelut jotain ennustivat – tyttö syntyi sitten heti kahden viikon päästä. Kakkosen kanssa viisastuneena en uskonutkaan supistuksia lainkaan ja meni aika monta tuntia tajuta että synnytys on käynnissä. Kyllä sä sen sitten tiedät, pah.

Supistukset voi olla aivan yhtä epävarma merkki kuin mikä tahansa muukin, vasta listan viimeinen merkki on aika varma.

Limatulpat, lapsivedet

Jos lapsivedet hulahtaa sillä tavalla miten elokuvissa niin sitä voi pitää aika varmana lähestyvän synnytyksen merkkinä. Jos kuulet poksahduksen ja noustessasi seisomaan allesi muodostuu valtava lätäkkö, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä synnärille. Sitten on ne kaikki muut tapaukset, jotka ovat hieman hankalampia.

Moni pitää (ällöttävää) limatulppaa ja sen irtoamista synnytyksen merkkinä. Mutta tuota, miten tämän nyt kauniisti sanoisi. Raskauden loppuvaiheessa housuihin tulee sellaista kamaa päivittäisellä tasolla että siitä on aika vaikea tietää mitä sinne housuihin tupsahti; pissaa, lapsivettä, limatulppa vai eilinen pastakikkare? Ken tietää. Ellei seoksella ole silmiä, en olisi kovin huolissani.

Limatulppa on ailahtelevainen kaveri, kuten eräs seuraajani osasi vinkata:

”Limatulppa! Sitten kun limatulppa irtoaa vauva syntyy vuorokauden sisällä.
…paitsi jos on mun kuopus niin käynnistetään viikko sen jälkeen.”

Lapsiveden tihkumista pelkääville on omat testinsä ja aina kannattaa mennä näytille jos huolettaa. Kuulemani mukaan on vain hiukan noloa kuulla kätilöltä pissineensä housuun – tosin nolouskerroin kasvaa jos menit pissahousujesi kanssa sairaalaan ambulanssikyydillä.

Paha olo, vatsa sekaisin

Tuleva äiti voi myös tarkkailla suolensa tilaa. Omituinen, pahakin olo ja ehkä jopa löysä vatsa voivat enteillä synnytystä!

Tosin siellä vatsassa asustaa nyt sellainen kolmepuol, neljä kiloa nyrkkeilevää mustekalaa jota ei kiinnosta lainkaan nojaako se sinun virtsarakkoosi, palleaan vai suolen seinämään. Paha olo silloin tällöin on aika taattu.

Muut ihmiset

Mites, onko ollut jotain merkkejä? Mitä luulet itse, milloin syntyy? Joko?!?!?!

Jos et itse muista olevasi ihan superraskaana, voit luottaa kyllä siihen että muut muistaa. Enkä tarkoita tätä ilkeästi, on ihanaa että muitakin jännittää viimeiset hetket! Pidä tätä kuitenkin varmana merkkinä siitä että kohta rytisee!

Wanhan kansan sanonnan mukaan: Jos sinulta kysellään merkkejä vähintään kerran päivässä..olet saamassa lapsen, joku päivä aika pian.

Sylissäsi on vauva

Tämä on jo melkoisen varma merkki. Mutta koska raskauden aikana sitä saattaa vähän ote todellisuudesta herpaantua, ole tarkkana! Tarkista ettei kyseessä ole muiden vauva! Jos lähellä on toinen äiti, tarkista miten hän vauvaa katsoo.

Voit myös tsekata onko vauva vähän ällön limainen ja alasti. Jos sinäkin olet ällölikainen ja alasti ainakin osittain, on melko varmaa että kyseessä on oma vauvasi ja olet juuri synnyttänyt. Onnea!

Tulossa pian: vinkit käynnistykseen

Eikä tässä vielä kaikki! Tämä listahan ei ole mitään verrattuna siihen “näin saat synnytyksen varmuudella käynnistymään”- vinkkikimaraan, joka seuraa raskaana olevaa naista yhtä sitkeästi kuin pieni hien haju. Tämänkin tekstin julkaisu tulee kerryttämään alleen vinkkejä käynnistykseen vaikka niistä ei ollut puhetta eikä niitä pyydetty.

Palaamme tämän huippusuositun ja -mehukkaan aiheen pariin sikäli kun ellen ala synnyttää! Eli varmasti!

Raskausviikko 39: Fine, valmistaudutaan nyt sitten

Raskausviikko 39

Kyllä on tämä raskaus hyvin suunniteltu juttu, ei voi muuta sanoa. Niin siinä taas kävi että kun laskettu aika lähenee, mun haikeus ja voi kun tämä ei koskaan loppuisi alkaa sekoittua sellaiseen voisit kyllä kohta syntyä – fiilikseen. Alan jo kaivata omaa kroppaani (tai oikeammin kiinnostaa nähdä minkälainen se nykyään on!) ja ne ihanat isot potkut alkavat vihdoin tehdä kipeää.

Nukun edelleen loistavasti (k i i t o s universumi jokaisesta tälläisestä yöstä!) mutta muuten elo alkaa olla kyllä vähän tukalaa. Autolla ajaminen ei oikein onnistu, pyöräily ei oikein onnistu, kävely ei oikein onnistu, istuminen ei aina onnistu. Vatsa tuntuu isolta, vauva tuntuu isolta ja on välillä tiellä.

Kerran avaan oven liian läheltä ja naarmutan mahaa lukon kielellä. Hupsista, mistä tuohon tommonen maha ilmestyi?

Sen verran monta ei oikein onnistu -kohtaa alkaa olla, että jakautuminen alkaa tuntua ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Nuo pienet kantapäät haluaisin nähdä jo nahan tällä puolen sätkimässä. Viikon puolivälissä synnytys alkaa tuntua asialta, joka vaikka ihan saattaakin tulla tässä vielä vastaan. Monena päivänä supistukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja erityisesti illat ovat kyllä yhtä pinkeää ihoa. Haluaisin vain olla kyljelläni.

Havahdun siihen että synnytys voi tosiaan tulla milloin vain viimeistään silloin kun ihmiset ihastelevat että uskallan lähteä Tampereelle kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. itse ajattelen että synnytykseenhän on neljä viikkoa vielä, mutta toisaalta tuijotan häkeltyneenä päivämääriä. 7.7., sehän on 11 päivää vähemmän kuin se matemaattisesti laskettu aika?

Täällä minä kuitenkin vielä kävelen Tampereen katuja niin kuin ei mitään vauvaa olisi tulossakaan, könyän kohti Pyynikin munkkeja pienen oikoreitin läpi (onneksi löytyi, munkkien suhteen suuntavaistoni on pettämätön) ja voitan kaikki lapset Monopolissa.

Viimeinen ei liity mitenkään raskauteen mutta koska se oli ensimmäinen kerta elämässäni, haluan sen sanoa.

raskausviikko 39 mahakuva

Pelien ja kävelyjen aikana supistelee aika lailla. Muutaman sadan metrin iltakävely Ykkösen kanssa saa huomaamaan että juu, on siellä alhaalla tosiaan jokin iso kuula.

Luovutan. Alan itsekin vähän suhtautua niin että jotain tulee vielä tapahtumaan ja ostan loput puuttuvat jutut. Rintaliivinsuojukset, vaipat, pulloharjan, wet wipesit, tutin. Viikkaan vaatteet ja pakkaan sen sairaalakassin. Kirjoitan synnytystoiveet kätilöitä varten (”nopea homma ilman kipua kiitti” olisi ollut hyvä) ja kieltäydyn reissusta Pieksämäelle.

Mukkilan viikonlopun vietossa koen samanlaista outoutta kuin aikanaan Ykkösen kanssa. Maha tipahtaa yhtäkkiä senttikaupalla alaspäin, olo on vähän gnääh kaikin puolin. Kaikki asennot on vaikeita ja haluaisin vain nukkua. Naurattaa kun huomaan ajattelevani ”nytkö hän tulee?” ja samantien muistan kirjoittaneeni nuo ihan samat sanat odotuskirjaan Ykkösen aikana – ja hän syntyi sitten siitä heti kolmen viikon päästä.

Silti, vaikka kaikkeni teen ja yritän ajatella että tästä meni vielä se kolme viikkoa ennen kuin Ykkönen syntyi, päässä kuiskuttelee silti aina välillä juu juu mutta se kyllä voi syntyä ihan minä hetkenä hyvänsä. Kuin auto-onnettomuutta odottaisi; ei tiedä miten pahasti tulee käymään tai milloin se tulee.

Tule jo ihana katastrofi, odotamme sinua täällä kovasti.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikko 38: Oikeita supistuksia ja ylimääräinen ultra (kokoarvio)

Raskausviikko 38

Viikon alussa sohvalla koetaan kummia. Jokin aalto lähestyy. Ai niiiiin, tämä! Se on ensimmäinen oikeampi supistus! Saapuu, voimistuu, tekee kipeää ja laantuu. Seuraava tulee muutaman minuutin päästä kun vaihdan asentoa. Otan nämä vastaan ilolla, nyt näitä saa alkaa tulla! Ja niinhän niitä alkaakin tulla, joka ilta.

Supistukset saavat aikaan positiivista kihelmöintiä mielessä. Ne saavat ajatukset yhä enemmän kohti synnytystä, muistan taas miten pitkiä tunteja siellä tullaankaan viettämään. Vaikka kuinka vältän sen ajattelemista, nyt alkaa mieleen tulla ajatuksia siitä milloinkohan se syntyy. Että se voi oikeasti syntyä milloin vain. Yritän psyykata itseni muistamaan Ykkösen aikaiset pitkät viikot, kun hän suvaitsi saapua vasta 42+1 (ja olla ajattelematta heti perään että niin mutta Kakkonen oli jo 39+6, entä jos tämäkin aikaistuu..).

raskausviikko 38

Supistuksia lukuunottamatta mikään muu ei olossa muutu. Edelleen vauva liikkuu kovasti ja minä pystyn liikkumaan hyvin myös. Saan lakattua varpaankynnet, puettua kengät ja nukuttua läpi yön ilman ongelmia. Joka aamu naurattaa kun herään – vieläpä usein selältäni – että näin taas meni tämäkin yö, ihanaa! Kaikki tämä taitaa johtua siitä että maha on vieläkin aika siro. Itse asiassa niin siro että neuvolan lähetteestä pääsen vielä kerran näytille lääkäriin viikon lopulla.

Myös aiemmissa raskauksissa on ihmetelty pientä SF-mittaa, se on huidellut alakäyrillä tai keski- ja alakäyrän välissä. Tässä raskaudessa se on kuitenkin peräti -2 käyrällä ja vauva tuntuu neuvolan terkkarin käsiin turhankin sirolta. Jännä, olin todella ajatellut että kolmas raskaus olisi sellainen räjähtävä jättipotti että paisun heti alussa valtavaksi. Sen sijaan painoakin on kertynyt vähemmän kuin aiemmissa raskauksissa, totaalisumma taitaa olla tässä kohtaa +13kg (vähän vauvaa, paljon tissejä ja kaikki loput reisiä) kun viimeksi lähenneltiin jo kahtakymppiä näillä viikoilla.

Raskausviikon viimeisenä päivänä käymme lääkärissä: kaikki on hyvin. Ultrassa näkyy hyvin lantioon kiinnittynyt tyyppi, jonka strategiset mitat koneen mukaan ovat jo nyt 2,8kg (raskausviikolla 37+6). Painoa tulee parisataa grammaa per viikko lisää joten eiköhän tästä aika vonkale vielä saada. Lapsivettä on hyvin, istukka hyvässä paikassa, napanuorien virtaukset kohdillaan.

Mulla on imetysrintsikat ostettu, pienimmät vaatteet pesty, salmiakit valittu sairaalakassiin (mustia aakkosia) sekä synnytysjuomapullo ostettu (niiiiin tärkeä, ainoa mitä sairaalakassiin pakkaan!) ja perhe melko kypsä odottamiseen.

Kaikki on kertakaikkisen hyvin, nyt vain odotellaan milloin tyyppi haluaa saapua.

raskausviikko 38

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Ajatuksia synnytyksestä (ja #minämyössynnyttäjänä-kampanjasta)

Kolme viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja ajatukset alkavat kääntyä pikkuhiljaa kohti tulevaa synnytystä.

Ykkösen kanssa minulla oli oikein tyypillinen ensisynnyttäjän kokemus; pitkä ja vaivalloinen. Raskausmyrkytys säesti tapahtumaa niin että siitä tuli myös hieman stressaava ja lopulta päädyttiin imukuppiin episiotomian kautta (ei sinänsä kamala juttu ollenkaan, mestat oli vähän kipeämpänä vain jälkikäteen).

Toinen meni paljon paremmin. Synnytys oli nopeampi, selvittiin ilman mitään imukuppeja ja lapsi tuli muistaakseni aika jouhevasti ponnistaen ulos. Pieni miinus vain että sairastuin siihen oksennustautiin kesken kaiken.

Näiden kahden synnytyskokemuksen jälkeen olen odottanut tätä kolmatta tunteiden sekamelskalla. Olen yhtäaikaa innostunut, jännittynyt, toiveikas. Jotenkin voisin kuvitella että tästä tulee se kuuluisa voimaannuttava synnytys, joka menee hienosti ja saa minut kokemaan jotain ihan ainutlaatuista. Toisaalta juuri tuon kuvitelman takia pelkään että odotukseni ovat liian korkeat ja petyn.

Pelkään kipua ja sitä etten pärjää sen kanssa. Pelkään etten osaa olla tilanteessa vahvasti ja rauhallisesti läsnä vaan menen vain sokkona eteenpäin, huoli tulevista kivuista rinnassani. Eniten toki pelkään että jotain käy, ettemme kaikki selviä tästä terveenä.

Olen kai siis ihan tavallinen nainen joka miettii mitähän siinä synnytyksessä tällä kertaa tapahtuu. Tällä kertaa mukana mietinnöissä on myös #minämyössynnyttäjänä -kampanja, jonka huomaan vaikuttavan minuun henkilökohtaisesti negatiivisesti. Se saa miettimään, minkälaiseen asenneilmapiiriin olen astumassa kun Naistenklinikalle menen.

Kirjoitin aiheesta ja kampanjasta tosi pitkän tekstin, joka odottaa edelleen luonnospöydällä. Pelkkä tekstin kirjoittamisesta mainitseminen sai aikaan niin kiihkeää keskustelua Instagramin puolella, etten ole varma haluanko julkaista tekstiä. Omat fiilikseni on ristiriitaiset ja etenen vajavaisilla tiedoilla, niin kuin kaikki muutkin.

Ainoa vahva mielipiteeni asiasta on että synnyttämisen on oltava jokaiselle mahdollisimman turvallinen kokemus. En vain ole ihan varma miten tätä pitäisi edistää.

Asiaan ei ole mitään valmista ratkaisua tai helppoja vastauksia. Keskustelu on äärettömän tärkeää ja vie asioita eteenpäin. Jokainen synnytys kartuttaa yksilöiden kokemuksia ja toisaalta ruokkii sekä yleistä asenneilmastoa että synnytyskulttuuria. Jokainen synnytys on myös yksi iso mysteeriboksi, jonka etenemisestä ei meistä kenellekään ole takeita – ei synnyttäjillä eikä ammattilaisilla.

Olemme kaikki samassa vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa, josta pitäisi yhtenä tiiminä selviytyä ulos. Silloin on super tärkeää että tilanteessa vallitsee syvä luottamus puolin ja toisin. Miten se luottamus voitaisiin taata?

Aihe on niin tulenarka ja samalla henkilökohtainen, että koen sen vaativan hurjan valmistautumisen ennen mitään kannanottoa. Pitäisi olla journalisti joka jaksaa penkoa keskustelun taustat läpikotaisin, ettei vahingossa sano jotain hölmöä, joka vie keskustelua väärään suuntaan.

Voin uskaltaa kertoa, mitä minä itse ajattelen juuri nyt:

Uskon siihen että parempaan pitää aina pyrkiä ja epäkohtiin ehdottomasti puuttua. Rakastan ihmisiä, jotka ponnistelevat yhteisen hyvän eteen kampanjoimalla ja haluan tukea heitä omalla tavallani. Uskon täysin että kamalia epäkohtia synnyttämisen osalta on ja on ollut.

Mutta huomaan että tämä kampanja saa minut tulevana synnyttäjänä selvästi vähän aiempaa huolestuneeksi.

Kun luen kampanjan keräämiä kokemuksia, alan pelätä jotain kamalaa tapahtuvan minullekin. Pelkillä kontrollikäynneillä Naistenklinikalla olen alkanut yhtäkkiä pelätä että minuun suhtaudutaan vähätellen, alistavasti tai vain epäasiallisesti. (Ei ole kohdeltu, todellakaan).

Kun luen kampanjasta syntyvää keskustelua, pelkään että asenneilmapiiri on tulehtunut entisestään. Olen muutenkin vieraiden silmissä vahvan ja tiukan oloinen tyyppi (kuulemma pelottava jos en hymyile, enkä usko hymyileväni synnyttäessä) ja pelkään että minusta ajatellaan että olen jollain tapaa itse tulossa vahvasti asenteellisena synnyttämään. Omituinen pelko, tiedän, mutta sen nyt olen saanut itselleni aikaiseksi kampanjaan tutustuessani.

Oikeasti yritän itse tulla synnyttäjänä tilanteeseen mahdollisimman avoimin mielin. Perehtyneenä, valmiina mutta avoimena sille mitä ammattilaiset ehdottavat. Minulla on ihan vankkumaton luotto Suomessa synnyttämiseen niin prosessin, laitosten kuin ammattilaistenkin suhteen. Uskon täysin että Suomi (ja erityisesti Naistenklinikka) on maailman paras paikka saada vauva.

Minulla saattaa olla jotain toiveita synnytyksen kulusta, mutta oikeasti ainoat niistä ovat nyt ja ovat olleet jokaisen synnytyksen kohdalla nämä: Toivottavasti minulla synkkaa kätilöiden kanssa. Toivottavasti uskallan sanoa jos minusta tuntuu, ettei minua kuulla.

Toivottavasti selviämme lapsen kanssa kumpikin ehjin nahoin.

Mitä fiiliksiä muilla on, oletteko bonganneet kampanjaa?

Kuvat Ykkösen syntymästä melkein yhdeksän vuoden takaa. Jännä miten sen kaiken kuitenkin muistaa.

Lisää aiheesta:

Raskausviikko 37: ’Kaikki on täydellistä’

Matkalla juhannusmökkeilyyn mahassa tuntuu jotain kummaa. Potkuja tissien alla. Hetkinen, näitä ei ole ennen nähty? Samaan syssyyn tunnen jäätäviä sukkapuikkokipuja down there ja tajuan myös että ne ihan jättimäiset vartalon sheikkaukset puolelta toiselle ovat tauonneet. Onko hän kääntynyt?Vauvan kääntäminen RV37Neljä päivää myöhemmin Naistenklinikalla kätilö ehtii hädin tuskin anturaa paikalleen asettaa kun epäilykseni jo todennetaan:

”Pää alaspäin, syke näkyy hienosti, vauhdikkaat liikkeet. Kaikki on täydellistä, hyvä vauva!”

Liikutun niin paljon pienen vauvani saamista kehuista (ja helpotun siitä ettei ketään käännellä tänään!) että unohdan kysyä kaiken muun mitä piti. Olihan se vielä tyttö, minkä kokoiselta se näyttää, onko pää jo kovinkin alhaalla vai vasta oikein päin?

Toisaalta aivan sama. Hän on nyt oikein päin, enkä usko että helpolla enää mahtuu toisin kääntymään vaikka yritys tuntuu aika kova olevan. Hän on myös varmaan noin vauvan kokoinen, turha sitä lähteä arvioimaan. Ykkönen ja Kakkonen ovat olleet erittäin tasakokoisia ja linjassa keskiarvojen kanssa, toinen 3340g ja toinen 3316g, eiköhän tämä kolmaskin osaa sinne keskivertoluokkaan asettua.

On jännä fiilis käydä Naistenklinikalla. Muistojen tulva ja tulevan jännittäminen yhtä aikaa päällä, toisaalta sellainen varsin järkiperäinen “tsekataan parkkipaikat” -meininki meillä kummallakin Insinöörin kanssa. Kohta se ollaan me jotka kaartaa autolla vähän turhan vauhdikkaasti tuohon ja alkaa miettiä mihin pitikään mennä.

Kolme viikkoa laskettuun aikaan, viisi viikkoa varmaan ulostuloon. Toisaalta vauva voi syntyä jo vaikka huomenna. Tänään hän on täysaikainen – valmis – virallisestikin. Aivan hullua, aivan ihanaa. Mieli kääntyy enemmän ja enemmän sinne jälkeen-elämään. Myös lapset tuntuvat jo asennoituvan kovasti tulevaan. Mahan silittely ja pussailu on lisääntynyt viime aikoina kovasti ja moni juttu alkaa “sitten kun…”.

Ihan kohta kun.

Vauva kääntyy raivotarjontaanKäydään viikon aikana kolmistaan Stadikalla uimassa. Olen jännännyt sinne menemistä yksin lasten kanssa kun oma vointi on niin vaihteleva. Entä jos pitää olla oikeasti altaassa jeesaamassa? Vahtaan altaan reunalta, valmiina loiskahtamaan valaana mukaan jos Kakkosen taidot eivät olisikaan ihan hyppyaltaassa riittäneet. Turhia huolia, taas kerran. Tyypit pitää toinen toisistaan vankasti huolta eivätkä edes mene isoihin altaisiin yksinään.

Pukuhuoneessa ne hoitaa itse kaiken ja pysähtyy välillä vain silittelemään lempeästi minun paljasta vauvavatsaani. Pakahdun ylpeydestä muiden katseiden edessä. Tässä me vaan ollaan, minä ja mun kaksi isoa ja kohta kolmas ihan pieni. Loistava tiimi jo nyt, ja tästä kuvasta puuttuu vielä se lasten isäkin! Hyvin me tullaan pärjäämään.

Isot lapset ovat selvästi valmistautumassa tulevaan rooliinsa. Toisaalta aina kun he puhuvat hyvin huolehtivaiseen sävyyn vauvasta painan mieleeni että pitää muistaa antaa heille paljon myös omaa aikaa, mahdollisuus olla vielä pieni itsekin.

Silti välillä vähän myös naurattaa, miten vakavasti lapset tulevan tehtävänsä ottaakin. Kuten ekana kesälomapäivänä: Istuttiin lasten kanssa jätskeillä kolmistaan leikkipuiston laidalla, syötiin nautinnollisessa hiljaisuudessa herkkujamme ja katseltiin parin taaperon touhuja. Jonkin aikaan taaperoiden säätöä, ähinää ja kitinää katseltuaan Kakkonen tokaisi Ykköselle kuin mikäkin tuleva isä puolisolleen:

“Katso Ykkönen, tota se meidänkin elämä sitten kohta on”.

Well said, outo aikuinen poikani. Samaa minäkin mietin jokaisen näkemäni vauvan, imetyksen, vaipanvaihdon ja vaununtyöntelyn nähdessäni. Että tota se kohta on.

Ps. Kaikki kuvat Instagramin Storyn puolelta, jonne taltioin raskausjuttuja paljon enemmän. Tervetuloa seuraamaan!

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikko 36: Poikittain, väärinpäin, ehkä. Jotenkin.

“Mä en nyt oikein ole varma”
“Kyllä mä lähtisin sanomaan että tässä ylhäällä on jalat. Vai hetkinen”
“Ei tästä kyllä osaa sanoa”
“Jotain kovaa minä siellä kohdunkaulassa tunsin”
“Mutta sehän voi olla vaikka polvea”
“Tässä se selkäranka menee”
“Syke kuuluu toisaalta tästä”
“Kokoakaan ei pysty mitenkään arvioimaan kun se on täällä niin alhaalla”
“Ei tästä kyllä osaa sanoa”
“Vai hei olisko se kuitenkin, kyllä tämä taitaa olla pää”
“Jotain isoa pyöreää minä tässä ylhäällä näen”
“No selvä, parempi tehdä lähete synnytystapa-arvioon”.

Olen niin iloinen että pidin kerrankin puoliani. Neuvolasta oli varattu tämä viimeinen lääkärikäynti alunperin viikoille 36+5 ja kysyin kohteliaasti onkohan se vähän myöhäinen aika kun vauva on mielestäni poikittain ja sitä ehkä pitäisi sitten tutkailla. Hieman mukisten minulle annettiin aika viikolle 35+0 ja nyt makaan ultrattavana lääkärin ihmetellessä vieressä. Hän oli ensin varma, sitten ei kuitenkaan.

Menimme lääkärin ehdotuksesta vielä varuiksi ultraamaan ja pyysimme matkalta kokeneen kätilön mukaan. Hänkin oli ensin ihan varma mutta sitten ei kuitenkaan.

Minä olen ollut koko ajan aika varma mutta en ihan kehtaa sanoa kun mistäs minä kuitenkaan tiedän. Vasta kun uskaltaudun sanomaan että potkuja tuntuu tosi paljon kohdunsuulla, kätilö toteaa helpottuneena että no se on selvä sitten. Väärinpäin. Saan ajan Naistenklinikalle tarjonnan tarkistukseen ja tarvittaessa ulkokäännökseen – jotenkin naurattaa että se osuu sille samalle 36+5 päivälle.

Vanhoista merkinnöistäni näen että myös Kakkonen on ollut tässä kohtaa poikittain ja vasta ultrassa 38+5 pää alaspäin. En osaa olla siis mitenkään huolissani, enemmänkin musta on jotenkin hauskaa että tyyppi on niin juoni että laittaa meidät ihan ihmetyksiin jo tässä kohtaa. En aio lähteä tekemään hullun lailla Spinning Babya tai ravaamaan osteopaatilla, katsotaan tilannetta sitten kun nähdään miten päin hän siellä todella on ja kyllähän ne vauvat väärinpäinkin syntyy.

Fyysisesti olo on muuten vieläkin melko lailla sama, vauvan liikkeet vain voimistuvat. Verenpaine 109/70, missään ei turvota, paino nousee (vielä) hallitusti ja kohdun SF-mitta on itse asiassa pysynyt samana kuukauden verran. Maha todella kasvaa sivuttain, niin kuin random ihmiset ovat terävästi havainnoineet.

Mutta! Olen saanut urheiltua! Tai no, siis. Tässä tilanteessa lasken urheiluksi sen että kerran sain käveltyä pienen lenkin metsässä (taisi olla hieman vajaat 3000 askelta) ja kerran uin ainakin 500m. Kova!

Henkisesti olo on…vaihteleva. On niitä hetkiä kun epämääräinen tumma möykky puristaa rintaa, mutta ehdottomasti eniten on hetkiä kun vain nautin tästä kaikesta kauheasti. Sitten on vielä kolumni C, outo realiteettipoimu jossa olen aivan hämilläni että minäkö se tosiaan tässä olen, raskaana? Siis olenko raskaana? Viikolla 36, mitääääh? Tuntuu niin oudolta.

Tuntuu myös omituiselta mutta erityisesti haikealta että ihan kohta tämä on ohi. Kuin olisin ihanan kevään korvilla ja pelkään jo vähän heinäkuuta joka kääntyy pian elokuuksi ja sitten se on taas ohi, tällä kertaa ikuisesti. Että enää vain nämä muutama hassu viikko ja sitten en tule enää koskaan kokemaan tätä.

Aivan järkyttävä luopumisen tuska. Vastahan aloin tottua siihen että olen raskaana! Vasta alan ymmärtää että muutkin näkevät mut niin. Miten tämä nyt voi jo loppua, hidastakaa joku aikaa pliis.

Samaan aikaan en malta odottaa että saan hänet syliini.

Ps. Lääkärin ihan ensimmäinen kysymys oli tuoliin istuessani “Olitko tulossa jälkitarkastukseen?”. Se hymyilytti jonkin verran tässä kohtaa.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikot 34-35: Äitiyslomaa ja uteliaiden katseita

Raskausviikko 34

Jään sairaslomalle äitiysloman alkuun asti. Se tuskastuttaa, mutta myös helpottaa. Nyt sitten levätään! Vauva melskaa edelleen ihan(ia) hullun isoja liikkeitä ja supistukset seuraavat perässä jollen anna meille kummallekin lepohetkiä vaaka-asennossa tasaisin väliajoin. Olo on kuitenkin pääsääntöisesti tosi hyvä: nukun edelleen hyvin (ja yllättävän paljon selälläni, kiitos vauva!), liitoskivut ovat melkein kokonaan pois ja mitään valtavaa ärtymystäkään en osaa raskauden piikkiin laittaa.

Lähinnä kauhistuttaa ajan kuluminen – tämä on kohta ohi.

Näytän enemmän ja enemmän raskaalta, mikä kuuluu tietysti asiaan ja on omasta mielestäni vain kivaa. Mutta, nyt alkaa taas riepoa ympäristön lakkaamaton kiinnostus olemukseeni. Saan tuntemattomilta pyytämättä arvioita siitä onko tulossa tyttö vai poika mahani muodon mukaan. Vanha kansantyhmyys joka vituttaa yhtä paljon joka kierroksella.

Koska vauva on poikittain, mahani on tosi leveä. Se ei aina saa oloa kovin siroksi enkä välttämättä halua 50v leiriohjaajan tuijottavan tarkkaan keskivartaloani ja päätyvän siihen että tyttö on se on sillä “vaimollani ei näkynyt yhtään takaapäin edes että oli raskaana!”.

No minulla näkyy. Näkyy myös varmaan naamasta ja ainakin käsistä ja jaloista, joihin kaikki raskauskilot tuntuvat tulleen. Niitä on tullut noin 13-15 mutta minä olen onneksi näemmä lopettanut koko asian ajattelemisen. Kiloja tulee ja menee, tuo paksu suonikohjukin toivottavasti laskee sitten synnytyksen jälkeen.

Yritän olla välittämättä muiden jatkuvasta arvioinnista koostani suhteessa laskettuun aikaan ja nautin siitä että sormukset mahtuu, jalat eivät ole kasvaneet, maksaläiskiä ja raskausarpia ei näy ja tukka on vielä normaalia paksumpi.

Raskausviikko 35

Virallinen äitiysloma alkaa. Se helpottaa hirveästi henkisesti, nyt mulla todella on lupa olla ajattelematta töitä ja vain levätä. Saan olla vaikka kuinka itsekäs ja raskaana. Viikonlopun megabileiden jäljiltä olen vielä vähän sellaisessa toiminnan moodissa että jotain pitäisi varmaan tehdä nyt kun on aikaa.

Yritän silti parhaani mukaan pitää kiinni omista äitiyslomarutiineista: yksi asia päivässä. Ensimmäisen äitiyslomapäivän kunniaksi se yksi asia on lounas rakkaan ystävän kanssa sekä uuden uima-altaan osto sen naapurilta lainatun ja tuhotuksi osoittautuneen tilalle. Ai niin ja voisin ottaa vihdoin kuvat siitä meidän eteisestä. Alkaisinko nyt pestä niitä vauvan vaatteita ja katsella mitä kaikkea vielä puuttuu? Ja nämä kaikki blogiututhan pitiki kirjoittaa ja voisin ehkä käydä vaatekaappeja läpi, ja.

EI. Nyt avaan Netflixin ja syvennyn väkisin Yummy Mummies’iin. Se on kuulemma sellainen jota äitiyslomalla katsotaan.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikko 33: Saikulle

Raskausviikko 33

Ei se olo kyllä helpotu. Pahemmaksi vain menee. Torstai-iltapäivällä joudun jo lähtemään kahdelta kotiin töistä, istuminen aiheuttaa niin paljon jomotusta, kolotusta ja pinkeää särkyä että on pakko päästä kyljelleen. Alan selvittää mitä pitää tehdä, menenkö työterveyslääkärille vai neuvolaan vai mihin? Olen ihan pihalla enkä edes tiedä onko mulla mitään syytä valittaa. Tämä on varmaan vain ihan pientä tukaluutta.

Paitsi ei se kyllä ole. Perjantaina olen suosiolla aamun kotona ja pötköttelyasento pitää tilanteen aika rauhallisena. Sitten lähden Kamppiin yhdelle työlounaalle ja teen aivan emämunauksen. Otan muutaman juoksua muistuttavan askeleen ehtiäkseni bussiin, virhe josta maksan koko loppuillan. En pysty kävelemään enää yhtään. Bussista metrolle pääseminen on oikeasti vaikeaa, liitoskivut ovat niin voimakkaat.

Loppupäivän laitan suosiolla saikun piikkiin omatoimisesti. Onneksi olen työssä, jossa voin niin tehdä. Raahaudun kotiin jollain ilveellä ja makaan sohvalla Ykkönen seuranani. Kivut ja tukaluus ei silti oikein helpota, joten otan lopulta särkylääkkeen. Se vie pahimman terän liitoskivuilta ja saan auton kanssa Kakkosen haettua tarhasta ja vietyä kaverin synttäreille.

Synttäreillä on myös eräs ex-kätilö joka katsoo kävelyäni vain hetkisen ja toteaa “siis onko sulla noin pahat liitoskivut? Ethän sä mitään töitä enää voi tehdä.” No, se varmaan nähdään maanantaina. Nyt pitää ensin levätä homma rauhalliseksi, joten palaan tuttuun sohvakuoppaani. Alan jo nyt vihata sohvalla makaamista, vain parin viikon jälkeen.

Illalla olen jo tosi masentunut ja tuskissani tästä kaikesta. Tunnen itseni ihan huijariksi, tämä kaikki on salettiin ihan turhaa ininää ja syy on vain se etten ole liikkunut moneen viikkoon. Silti samalla sattuu, supistaa, henki ei kulje kun vauvan pää löysi taas tiensä kylkiluiden alle. Itken. Insinööri keksii lähettää minut kylpyyn ja se onkin koko päivän paras idea. Lillun ja puoliksi nukun kylvyssä tunnin ajan keskellä yötä. Noustuani liitoskivut ovat lähteneet melkein kokonaan pois, vauva on paremmassa asennossa ja supistukset ovat taas kivuttomia.

Luojalle kiitos ammeesta.

Viikonlopun aikana jatkan liiallista märehtimistä. Tiedän että tämä on murrosvaihe, kohta totun ja hyväksyn ajatukseen että olen nyt vähän raihnainen. Siihen asti tuntuu pahalta olla huonovointinen mutta ei riittävän huonovointinen. Olen huijarisyndroomassa uiva jättivalas, joka on huonolla tuulella ja vähän epämukavassa olotilassa ja silti miettii että en saisi valittaa kun ei mulla oikeasti ole yhtään huono olo.

Maanantaina vedän vielä yhden workshopin muina valaina ja sen päätyttyä vaapun lääkäriin. Ei olo vieläkään erityisen kehno ole mutta selkeästi supistaa, hieman jomotellen. Saan saikkua melkein koko viikoksi. Ärsyttää. Kun ei mulla oikeasti mitenkään kovin vaikeaa ole, nytkö mä huijasin lääkäriäkin? Lintsaaja. Laiskuri.

Kotona vedän tukisukat jalkaan ja odotan iltaa että pääsisin nukkumaan.

Nyt se unikin on tainnut vihdoin häiriintyä tästä kummallisesta ruumiin tilasta. Nukun öisin kevyttä koiranunta, tuntuu etten vaivu kunnolla syvään uneen vaan olen valmiina “johonkin”. Tässä olisi vielä se yli seitsemän viikkoa jäljellä mihinkään vauvaan että ihan voisin olla valmistautumatta yhtään mihinkään vielä. Näillä mennään kuitenkin nyt.

Mutta: Kohta vauva on täällä ja se on ihan super, super, super ihanaa.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut: