Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vauvan ensimmäiset kymmenen päivää

Hän on jo kymmenen päivää vanha! Reilussa viikossa tapahtuu hirveästi kehitystä, vaikka näennäisesti vauva vain nukkuu.

vastasyntynyt

Meidän mini alkaa nyt kymmenennen päivänsä kohdalla olla yhtäkkiä hereilläkin. Viime päivinä on nähty useita parin tunnin mittaisia valveilla olon aikoja, jotka sujuivat erittäin tyytyväisenä maisemia ja elämää ihmetellen. Hän on vielä häkellyttävän rauhallinen, kerää varmaan voimia ollakseen samanlainen ikiliikkuja kuin kohdussa.

Kymmenessä päivässä tämä paketti on oppinut syömään, kakkaamaan ja melkein röyhtäisemäänkin. Valitettavasti joudun kuitenkin raportoimaan että meillä on ekaa kertaa koskaan unissaan kakkaaja. Toivotaan että pienen nahka kestää yölliset töräykset, ettei mene yöt jatkuvaksi vaipan vaihdoksi.

vastasyntynyt

Syömisessä olen joutunut auttamaan rintakumin kanssa kun tuo suu on niin mahdottoman pieni ettei tahtonut jalkapalloihini oikein taipua, mutta senkin käyttö on välillä tarpeetonta. Osaamme tämän homman jo aika hienosti. On imetetty sohvalla, sängyllä, lasten työtuolissa, pihalla, auton etupenkillä ja kerran ihan jo kenttäolosuhteissakin (= muualla kuin kotona).

Kaiken tämän imettelyn myötä hän on jo kasvattanut pienen kaksarin ja tikkureisiinkin alkaa tulla pientä lihaa luiden ympärille. Toivon että ollaan tosi pian yli sen kolmen kilon maagisen rajan, että voin lopettaa kolmen tunnin välein tehtävät syötöt ja mennä vauvan tahtiin, hän kun selvästi nukkuisi öisin jo pidempiäkin pätkiä. Jotain pientä päivärytmiäkin alkaa olla havaittavissa!

10 päivän ikäinen

Olemme päässeet ulos ensimmäisiä kertoja, lyhyesti mutta kuitenkin. Eilen kävelin vaunujen kanssa jo kolme kilsaa, jättimäinen saavutus josta kiitän paljolti Ipanaiselta saamaani Lola & Lykke tukivyötä. Tästä ehkä lisää myöhemmin, testaus jatkuu.

Oma olo onkin tosi hyvä, suorastaan palautunut. Maidonnousun pahimmista pinkeyksistä ja henkisistä vaurioista on toivuttu ja down there sijaitsevat kolme tikkiä unohdan jatkuvasti kun ei siellä mikään kipeä ole. Jälkivuoto on melkein loppu ja mahasta on iso osa sulanut pois – raskauskiloistakin noin puolet.

Vauva on käynyt ekassa kylvyssä, vetänyt ensimmäiset autoraivarit, saanut kokeilla tuttia,  kasvanut ulos vaatekoosta 44 ja saanee tänään navan. Ällöttävä napatynkä osoittaa tipahtamisen merkkejä. Me alamme tottua uuteen elämäämme vauvaperheenä ja minulle on alkanut palautua lihasmuistista vanhoja vauvan käsittelyn kikkoja. Ykkönen ja Kakkonen (joita kutsun nykyään hieman vahingossa aina yhteisnimellä isot) ovat hullaantuneet uuteen tyyppiin mutta käsittelevät vielä hiukan ristiriitaisia tunteitakin tästä kaikesta. Onneksi saamme siitä kaikesta hyvin puhuttua yhdessä.

Niin se vain on että kaikki aina ajan myötä helpottaa. Viikko ja päivä kerrallaan tapahtuu jotain edistymistä, uusia vaiheita ja temppuja tulee jatkuvasti. Ensimmäiset 10 päivää ovat nyt takana ja tuntuu että hommasta alkaa ihan oikeasti nauttia.

Ja nyt suokaa anteeksi, poistun pusuttelemaan maailman söpöintä vauvaa.

Raskausviikko 41: Synnytys ja vauva!

40+0 
Laskettu aika. Herään aivan surkean yön jäljiltä, pää edelleen kipeänä. Niskajumi-migreenini alkoi eilen ja tänään on särkypäivä. Sitä ei helpota se että olemme nukkuneet lasten kanssa piharakennuksessa, jonka patja on selvästi mulle aivan liian kova. Nukun kyljelläni ja viime viikot lonkka on kipeytynyt siitä tosi paljon – nyt erityisesti. Käymme perheen kanssa Lintsillä ja olo on ihan kamala. Vauva tuntuu tooooosi alhaalla ja ekaa kertaa se tekee kurjaa painetta.

Lonkkahermoon painaa ajoittain jokin niin että jalka meinaa lähteä alta, kuuma kesäpäivä saa minut melkein lämpöhalvaukseen ja pikkusupistuksia tulee koko ajan. Ajamme kuitenkin vielä Porvooseen illaksi, sillä lapset jatkavat siitä neljäksi päiväksi mökille ja Mukkilaan. Minä saan matkalla seitsemän kipeää supistusta.

Koomaan illan sohvalla. Onnellisena siitä että saan koomata. Käyn vaa’alla. Vielä vajaa pari kiloa ennen seuraavaa kymmenlukua, saa nähdä ehdinkö saavuttaa sen. Nyt ollaan puoli kiloa vajaa samoissa lukemissa kuin Ykkösen syntyessä. Ruokahalua ja nälkää ei kauheasti ole, eikä vatsa oikein mitään enää tahdo sulattaakaan. Tuntuu että sekin odottaa tätä suurta tyhjennystä – minä odotan lähinnä rajoittamatonta salmiakkia.

Biitsillä, kaksi tuntia ennen kuin synnytys käynnistyi.

40+1 
Parempi yö, parempi mieli. Päänsärky alkaa tuntua siltä että se on huomenna tai seuraavana päivänä ohi. Vauva melskasi aivan kreisimeiningillä illalla 21-00 lähes ilman taukoja ja nukkuu nyt aamulla sikeästi, heräilee vasta ennen kymmentä. Hengaamme aamun rauhassa kotona kaksistaan ja seuraamme etupihamme asfaltointia.

Iltapäivällä valumme lounaalle ulos keskustaan ja illalla kaverit tulevat auttamaan Insinööriä pihan lapiohommissa. Olo on tyyni, melko mukava ja  rento. Mutta lepoa alkaa kyllä homma vaatia, sen huomaa. Kävely on h i d a s t a (toivottavasti en törmää enää mummoon) ja jokaisen aktiviteetin jälkeen tarvitaan pieni lepo. Vauva painaa jo aika kunnolla lantioon, jalat meinaavat lähteä aika ajoin alta.

Jos ette kerro kellekään, niin kyllä tässä itsellä sellainen olo on että jotain tuolla tapahtuu ja kohta synnytetään. Harmi vain että tiedän kokemuksesta että se “kohta” voi myös olla viikkojen, ei päivien päästä.

40+2
Tänään on tilastollisesti yleisin päivä synnyttää. Minä herään ilman vauvaa mutta myös ilman päänsärkyä, jee!

Aamupäivällä käymme Insinöörin kanssa kahdestaan Kuusijärven rannalla lököttelemässä – eli minä tuskailen kun en löydä oikein mukavaa asentoa. Paluumatkalla käymme Ikeassa, taapertaminen on tosi hidasta ja paljon on kaikenlaisia kipuja jo. Lounaalla totean Insinöörille että ensimmäistä kertaa tuntuu että kun tästä nousen niin mitä vain voi tapahtua, vaikka lapsivedet mennä.

Kotimatkalla autossa tulee neljä puhalluttavan kipeää supistusta 12 minuutin sisällä. Edellisen virkkeen kirjoitan jo saarekkeeseen nojaillen, sairaalakassin pakkaamisen välillä.

40+3 klo 01.42

Meillä on vauva.

 

Raskausviikko-sarja päättyy tähän. Kaikki sarjan jutut alla viikottain:

Baby blues eli kun synnytyksen jälkeen ahdistaa (vaikka kotona onkin ihanaa)

Olemme olleet vauvan kanssa (vauva! meillä on vauvvvvva!) kotona nyt kaksi kokonaista päivää. Tänä aamuna kaikki on hyvin: vauva nukkui yöllä levollisesti ja heräsi säntillisesti noin kolmen tunnin välein syömään ja teki sen ilman ylimääräistä härväystä. Minä sain nukuttua imetysten väleissä ja heräsin aivan uutena ihmisenä.

Eilinen ei nimittäin ollut helppo, kuten ei ollut kotiutumispäiväkään. Tiesin sitä odottaa mutta kyllä se silti kurjaa oli. Minulle, kuten monelle muulle, tulee maidonnousun kanssa tulevien imetyshormoniaaltojen mukana erittäin napakka ahdistuksen aalto. Baby Blues:iksi sitä joskus kutsutaan, mutta ällistyttävän harva uusi äiti siitä silti tietää.

Kirjoitin siitä jo Kakkosen aikana: 

”Se [ääni päässäni] kuiskutteli: muistatko, tästä alkaa taas se ettet ikinä tiedä mikä sillä on vialla? Ei se rauhoittunut rinnallekaan, eikä syliin, ethän sä osaakaan tätä!”

Jep, tuttu kaveri. Jäätävä ahdistus joka syntyy ilman syytä, ja tulee päälle kovalla voimalla. Minulla se kulminoituu usein juuri kotiin paluun hetkeen, jossa muutos tuttuun ja turvalliseen sairaalaympäristöön hoitajineen pelottaa.

Täällähän ei ole mikään valmiina, meillä ei ole vielä edes sitä korisänkyä. Mihin tämä vauva lasketaan täällä kotona? Miten sen vaipat vaihdetaan täällä? Miten yö menee? Selviämmekö tästä koskaan? ja niin edespäin. Ajatuksia jotka eivät ole edes tietoisia vaan vellovat vaan siellä jossain ja aiheuttavat itkuisuutta, epätoivoa tai fyysisiä oireita.

Tällä kierroksella sain erityisesti fyysiset oireet osakseni. Itkin vähän, toki, mutta erityisesti voin huonosti fyysisesti. Rinnassa tykytti, hengitys oli pinnallista ja levolle asettuessa aiottu rauhoittuminen muuttui paniikiksi. Silmissä heitti, pyörrytti ja oli yleisesti huono olo – kaikki tutut paniikkikohtauksen oireet, jatkuvana. Siihen päälle ensimmäisen yön jännitys vaikeine imetyksineen, joka veti hartiani niin jumiin että keskiviikkona alkoi migreeni jota en edes ensin tajunnut.

Vaikka tiesin homman johtuvan hormoneista, keskiviikkoiltana alkoi huolettaa oikeasti kun olo oli niin kamalan huono. Mittasin verenpaineen: 148 / 93. Holy shit, onko mulla alkanut synnytyksestä raskausmyrkytys niin kuin Ykkösen kanssa?

Naistenklinikan päivystyksen avulla tajusin syödä kunnolla särkkäreitä päänsärkyyn, levätä ja ottaa vielä betasalpaajankin tykytysten poistamiseksi. Ja kas, muutama tunti myöhemmin paineet palautuivat normaaliin 107 / 70 tasolleni.

Miettikää, mikä vaikutus hormoneilla. Että sitä voi ihminen nostaa itselleen korkean verenpaineen pariksi päiväksi vain sen takia että yhdelle kolmen kilon hauelle tuotetaan ruokaa! Kaikista häkellyttävintä on kuitenkin se, että kun kerroin tästä lyhyesti Instan puolella, sain lukemattomia viestejä joissa ihmiset kertoivat vasta nyt ymmärtävänsä omat vastaavat fiilikset.

Vedän johtopäätöksen että tästä ei puhuta lainkaan tarpeeksi synnärillä. Olisi äärimmäisen hyvä kertoa tuoreelle äidille että hei sulla saattaa tulla tosi kurja olo parin päivän sisällä, mutta älä pelästy se menee ohi. No minä kerron nyt sen teille! Toivottavasti auttaa jotakuta toista.

Vaikka tämä imetyksen alku on taas ollut hurja, kotiutuminen on ollut ihanaa. Lapset ovat olleet isoksi avuksi ja tulokkaasta innoissaan, vaikka mukana on ollut myös yöllisiä jutteluja siitä, unohdetaanko meidät isommat nyt jonnekin kun on tämä vauva.

Itse olen elänyt mustien aaltojen lisäksi hetkiä, jotka ovat moninkertaisesti parempia kuin mitkään tähän asti elämässä kokemani:

kun nousen levolta ja löydän isot lapset ja insinöörin ulkoa sulkapallopeleistä ja vauvan vieressä vaunuissa ensimmäistä kertaa ulkona nukkumassa.

kun istumme pullalla kaikki viisi iltayhdeksältä ulkona terassilla lempeässä iltatuulessa ja kuuntelemme hiljaa metsän huminaa – myös Kolmonen kaikessa viisaudessaan.

kun Ykkönen saa levottoman vauvan rauhoittumaan syliinsä ja röyhtäisemään ensimmäistä kertaa.

Pieniä hetkiä pitkin päivää jotka saavat hormoninaisen kyyneliin. Itkinpä sitäkin yhtenä hetkenä kun kuulin vauvan nimen taas ääneen lausuttuna – se on niin täydellinen.

Huh hormoneja. Ne ovat tärkeitä ja tekevät tehtävänsä, mutta onneksi ovat kuitenkin nyt tasaantumaan päin ja uskallan sanoa akuutin 72h baby bluesin olevan takana.

Ja nyt kun en enää pelkää kuolevani raskausmyrkytykseen, huolehdi siitä eksyykö Kakkonen roolissaan kaiken tämän uuden keskellä, vaani maanisesti rintatulehdusta (ja ne jalkapallotkin alkaa toimia) tai mieti ylipäänsä oliko tämä sittenkin huono idea, olen valmis elämään sen – elämäni parhaan kesän.

Hän, maailman ihanin hän.

H ä n

Olikin ihan pikkuruinen. 2,7kg ja 49cm.

Silti niin sisukas että alkoi itkeä ennen kuin oli edes kokonaan ulkona.

Tuli luoksemme sunnuntaina, minun nimipäivänäni ja on ihana.

Aivan käsittämättömän, pakahduttavan ihana, niin rakas että itkettää.

Sukeudun vielä hetkeksi kuplaan (ja kaalinlehtikääreiisiini, auts) ja kerron kohta lisää.

Varmat vinkit synnytyksen käynnistämiseen

Tätä kirjoittaessani raskautta on kestänyt 40 viikkoa ja yksi päivä. Jäljellä on takuuvarmasti alle kaksi viikkoa, sillä jollei hän itse sitä ennen tule, puuttuvat lääkärit silloin asiaan. Olenkin alkanut saada ”Joko on jotain merkkejä?” -kysymysten rinnalle hyvää tarkoittavia vinkkejä siitä kuinka synnytyksen saa varmasti käyntiin.

Saatatte jo arvata, mikä on suhtautumiseni niihin. Väsynyt huumori tietysti! Alla useimmiten kuulemani vinkit synnytyksen käynnistämiseen sekä oma suhtautumiseni ko. vinkkiin.

Kolme ässää: Sauna, seksi ja siivous

Tämän klassikon tietää varmasti kaikki, jotka eivät ole edes raskaina olleet. Jos olet lähellä synnytystä, takuuvarmasti joku ehdottaa sinulle kolmea ässää.

Vaikka saunaa siivoava mies olisi kieltämätttä todella seksikäs, luulen että tämä naisten toimiksi tarkoitettu ässien sarja on urbaani legenda, jolla on vain haluttu naiset liikkeelle. Puhtaaseen saunaan on kivempi synnyttää!

En millään muista mistä sen kaivoin, mutta tuo seksiosuus sentään liittyy kahteen ihan relevanttiin asiaan (täällä samasta puhetta). Nautinto saa ensinnäkin luonnostaan oksitosiinit eli synnytyshormonit pyörimään ja toisekseen spermassa on hormonia, joka voi kypsyttää hommia. Harmi vain että siinä samalla muistan lukeneeni että synnytyksen käynnistämiseen vaadittava määrä olisi aika lailla sellainen valaan satsin kokoinen, että en ihan nyt kanina lähtisi panemaan.

Tai no, tarkemmin ajateltuna…miksei!

Tulinen ruoka

Logiikka jota en ihan ymmärrä. Tulinen ruoka –> ärtynyt suoli –> ärtynyt kohtu ja synnytys? Jos tulinen ruoka saisi kohdun todella noin ärtyneeksi, olettaisin sen olevan varoituslistoilla läpi raskauden. Tulinen ruoka on hyvää, siitä vain syömään niin kauan kuin ei ole imetettävää jonka vatsa ei sitä kestä.

Vadelmanlehtitee, risiiniöljy

Nämä ”nautintoaineet” ovat pompsahtaneet monesti nyt viime aikoina silmilleni. Jengi kertoo ihan silmät pyöreinä litkineensä tätä teetä nyt sitten sen 4-5 kuppia päivässä, josko tämä tästä lähtisi!

No minä en ala, juon mieluummin jotain mistä pidän, eikä risiiniöljy lukeudu niihin (Risiiniöljystä voi myös olla haittaa, joten sitä ei suositella).

Akupunktio, osteopatia, vyöhyketerapia etc.

En sano, etteikö voisi toimia. Auttavathan ne moneen muuhunkin vaivaan. Mutta näissä hommissa haiskahtaa minusta joskus hieman rahastuksen maku (epätoivoisille raskaille naisille saa myytyä ihan mitä vain!), joten jätän rahani mieluummin omaan lompakkoon ja jatkan levollista odottelua.

Vihreä paita, jooga-asento pimpelipom, väärinpäin juotu vesi

Jälkiviisaus on näissä synnytyshommissakin se paras juttu! Voit aivan hyvin katsoa taaksepäin ja todeta että kyllä minun synnytykseni lähti sitten heti käyntiin kun istahdin kuplavolkkarin kyytiin, kokeile sinäkin sitä!

Syy-seuraussuhteita nähdään aika usein siellä, missä sopivimmalta tuntuu. Vaikka synnytys olisikin kaverilla käynnistynyt valtavien askelkyykkyjen jälkeen, se ei tarkoita että sinun kannattaa nyt repiä itsesi liitoskivuista hajalle samaa toivoen.

Ei sinne ole vielä kukaan jäänyt HEHHEHE!

Joo ei tämä ole vinkki mutta voi luoja että tätä saa sitten kuulla ihan kyllästymiseen asti kun arvattu aika eli laskettu kuukausi lähestyy. Että älä hei huoli, ei sinne ole vielä kukaan jäänyt eheheh! No shit. Pieni paljastus: Siinä odottamisessa tuskaisinta on se että edessä on jossain kohtaa jotain tosi kivuliasta, vähän pelottavaa ja jännittävää (jopa vaarallista) – ei se tapahtuuko se ollenkaan. Että älä hei huoli, ei ole kukaan koskaan nauranut tälle vitsille ehhehehehe!

Aika tai lääketieteelliset menetelmät

Nyt sitten ihan vakavissaan muutama hetki.

Tietääkseni synnytyksen käynnistyminen on myös tiedeyhteisölle edelleen melko lailla arvoitus, monimutkainen mekanismi se ainakin on. Laskettu aika on vain tapa määritellä, miten odottavaa äitiä missäkin kohtaa hoidetaan ja mekanismi, jolla istukka yhtäkkiä ilmoittaa viimeisen käyttöpäivänsä menneen on täysin mystinen.

Sitten kun synnytys on oikeasti käynnissä, moni yllä mainituista keinoista saattaakin jo toimia – silloin liikkeestä ja rentoutumisesta on isosti hyötyä! Mutta sitä itse alkusysäystä, viimeistä käskyä jolla istukka ilmoittaa keholle että NYT, en oikeasti usko että kukaan voi itse itselleen aiheuttaa.

Lääketieteellisetkin keinot ovat joskus hitaita ja tehottomia, pahimmillaan onnistuvat mutta tekevät synnytyksestä tosi kivuliaan. Jos emme osaa luonnon systeemiä lääketieteellisesti jäljitellä tai ennustaa, miksi yrittää sitä kotikonsteinkaan?

Jokainen saa juoda vadelmalehtiteetä vihreässä paidassa pää alaspäin vasta siivotussa saunassa, ehdottomasti. Mutta itse olen valinnut sen tien, että odotan. Tämän olen valinnut yhden todella pitkän odotuksen saattelemana, sillä Ykkönen syntyi aikanaan virallisesti yliaikaisena, raskausviikolla 42+1. Silloin olimme jo menossa käynnistykseen, mutta synnytys käynnistyi onneksi itsestään päivää ennen.

Synnytys on rankka kokemus joka tapauksessa, joka vaatii paljon voimia ja hyvin toimivan kehon. Siksi valitsen tälläkin kierroksella rentoutumisen ja hyvältä tuntuvan liikkeen. En halua satuttaa itseäni jättimäisillä kävelylenkeillä tai repiä lantiota liitoskipuihin portaita jynssäämällä.

Mutta antaa toki tulla, haluatte kuitenkin! Mitkä ovat teidän takuuvarmat vinkit synnytyksen käynnistämiseen?

Varmat merkit synnytyksen käynnistymisestä

No niin rakkaat lukijat, on alle viikko laskettuun aikaan. Sopiva hetki alkaa tarkkailla niitä synnytyksen merkkejä, mitä moni jo minulta kyselee! Ymmärrän, sillä kaikkihan me haluaisimme tietää milloin se auto-onnet.. synnytys on tulossa. Olenkin tarkkana kuin porkkana nyt joka päivä, oloani tunnustellen mm. näiden seuraavien merkkien avulla:

Ärtymys

Kuulemma juuri ennen synnytystä tuleva äiti voi olla hyvin, hyvin ärtynyt. Selittämättömästi tiuskia perheelleen ja olla vain yleisesti huonolla tuulella. Haluaa ehkä vetäytyä omiin oloihinsa ja saatat kuulla hänen sanovan (useasti) “antakaa mun nyt olla”.

Tämän merkin mukaan minä olisin ollut synnyttämässä jo noin tammikuussa. Vuonna 2011.

Väsymys

Tästä on sitten kahta koulukuntaa. On niitä jotka sanoo että juuri ennen synnytystä ollaan niin väsyneitä että tekee vain mieli nukkua päikkäreitä, sitten on heitä jotka kokee saaneensa aivan selittämättömän energiapiikin juuri ennen. Hmm. Jos selittämätön väsymys on synnytyksen merkki niin olen ollut synnyttämässä noin vuodesta 2007.

Tästä tulikin mieleen että voisin nyt ottaa pienet päikkärit. Juttu jatkuu ellen ala synnyttää (lause, joka pitää laittaa näinä päivinä kaiken perään)

Ei tullut vauvaa, jatketaan.

Supistukset

No nämähän ne selkeä merkki on, eikö? Supistukset tulevat niin kipeinä että niihin herää, ne tiukentuvat ja ovat selkeitä. Kyllä ne sitten tunnistaa kun ne tulee, kaikki sanovat. Jep, tai sitten käy niin kuin minulle Ykkösen kanssa: Supistelin tosissani todella kipeästi 7h, soitin jo synnärille ja kellotettiin supistuksia. Sairaalakassi jo melkein kädessä vedin vielä panadolia naamaan ja siihen ne sitten loppuikin.

Toki supistelut jotain ennustivat – tyttö syntyi sitten heti kahden viikon päästä. Kakkosen kanssa viisastuneena en uskonutkaan supistuksia lainkaan ja meni aika monta tuntia tajuta että synnytys on käynnissä. Kyllä sä sen sitten tiedät, pah.

Supistukset voi olla aivan yhtä epävarma merkki kuin mikä tahansa muukin, vasta listan viimeinen merkki on aika varma.

Limatulpat, lapsivedet

Jos lapsivedet hulahtaa sillä tavalla miten elokuvissa niin sitä voi pitää aika varmana lähestyvän synnytyksen merkkinä. Jos kuulet poksahduksen ja noustessasi seisomaan allesi muodostuu valtava lätäkkö, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä synnärille. Sitten on ne kaikki muut tapaukset, jotka ovat hieman hankalampia.

Moni pitää (ällöttävää) limatulppaa ja sen irtoamista synnytyksen merkkinä. Mutta tuota, miten tämän nyt kauniisti sanoisi. Raskauden loppuvaiheessa housuihin tulee sellaista kamaa päivittäisellä tasolla että siitä on aika vaikea tietää mitä sinne housuihin tupsahti; pissaa, lapsivettä, limatulppa vai eilinen pastakikkare? Ken tietää. Ellei seoksella ole silmiä, en olisi kovin huolissani.

Limatulppa on ailahtelevainen kaveri, kuten eräs seuraajani osasi vinkata:

”Limatulppa! Sitten kun limatulppa irtoaa vauva syntyy vuorokauden sisällä.
…paitsi jos on mun kuopus niin käynnistetään viikko sen jälkeen.”

Lapsiveden tihkumista pelkääville on omat testinsä ja aina kannattaa mennä näytille jos huolettaa. Kuulemani mukaan on vain hiukan noloa kuulla kätilöltä pissineensä housuun – tosin nolouskerroin kasvaa jos menit pissahousujesi kanssa sairaalaan ambulanssikyydillä.

Paha olo, vatsa sekaisin

Tuleva äiti voi myös tarkkailla suolensa tilaa. Omituinen, pahakin olo ja ehkä jopa löysä vatsa voivat enteillä synnytystä!

Tosin siellä vatsassa asustaa nyt sellainen kolmepuol, neljä kiloa nyrkkeilevää mustekalaa jota ei kiinnosta lainkaan nojaako se sinun virtsarakkoosi, palleaan vai suolen seinämään. Paha olo silloin tällöin on aika taattu.

Muut ihmiset

Mites, onko ollut jotain merkkejä? Mitä luulet itse, milloin syntyy? Joko?!?!?!

Jos et itse muista olevasi ihan superraskaana, voit luottaa kyllä siihen että muut muistaa. Enkä tarkoita tätä ilkeästi, on ihanaa että muitakin jännittää viimeiset hetket! Pidä tätä kuitenkin varmana merkkinä siitä että kohta rytisee!

Wanhan kansan sanonnan mukaan: Jos sinulta kysellään merkkejä vähintään kerran päivässä..olet saamassa lapsen, joku päivä aika pian.

Sylissäsi on vauva

Tämä on jo melkoisen varma merkki. Mutta koska raskauden aikana sitä saattaa vähän ote todellisuudesta herpaantua, ole tarkkana! Tarkista ettei kyseessä ole muiden vauva! Jos lähellä on toinen äiti, tarkista miten hän vauvaa katsoo.

Voit myös tsekata onko vauva vähän ällön limainen ja alasti. Jos sinäkin olet ällölikainen ja alasti ainakin osittain, on melko varmaa että kyseessä on oma vauvasi ja olet juuri synnyttänyt. Onnea!

Tulossa pian: vinkit käynnistykseen

Eikä tässä vielä kaikki! Tämä listahan ei ole mitään verrattuna siihen “näin saat synnytyksen varmuudella käynnistymään”- vinkkikimaraan, joka seuraa raskaana olevaa naista yhtä sitkeästi kuin pieni hien haju. Tämänkin tekstin julkaisu tulee kerryttämään alleen vinkkejä käynnistykseen vaikka niistä ei ollut puhetta eikä niitä pyydetty.

Palaamme tämän huippusuositun ja -mehukkaan aiheen pariin sikäli kun ellen ala synnyttää! Eli varmasti!

Raskausviikko 39: Fine, valmistaudutaan nyt sitten

Raskausviikko 39

Kyllä on tämä raskaus hyvin suunniteltu juttu, ei voi muuta sanoa. Niin siinä taas kävi että kun laskettu aika lähenee, mun haikeus ja voi kun tämä ei koskaan loppuisi alkaa sekoittua sellaiseen voisit kyllä kohta syntyä – fiilikseen. Alan jo kaivata omaa kroppaani (tai oikeammin kiinnostaa nähdä minkälainen se nykyään on!) ja ne ihanat isot potkut alkavat vihdoin tehdä kipeää.

Nukun edelleen loistavasti (k i i t o s universumi jokaisesta tälläisestä yöstä!) mutta muuten elo alkaa olla kyllä vähän tukalaa. Autolla ajaminen ei oikein onnistu, pyöräily ei oikein onnistu, kävely ei oikein onnistu, istuminen ei aina onnistu. Vatsa tuntuu isolta, vauva tuntuu isolta ja on välillä tiellä.

Kerran avaan oven liian läheltä ja naarmutan mahaa lukon kielellä. Hupsista, mistä tuohon tommonen maha ilmestyi?

Sen verran monta ei oikein onnistu -kohtaa alkaa olla, että jakautuminen alkaa tuntua ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Nuo pienet kantapäät haluaisin nähdä jo nahan tällä puolen sätkimässä. Viikon puolivälissä synnytys alkaa tuntua asialta, joka vaikka ihan saattaakin tulla tässä vielä vastaan. Monena päivänä supistukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja erityisesti illat ovat kyllä yhtä pinkeää ihoa. Haluaisin vain olla kyljelläni.

Havahdun siihen että synnytys voi tosiaan tulla milloin vain viimeistään silloin kun ihmiset ihastelevat että uskallan lähteä Tampereelle kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. itse ajattelen että synnytykseenhän on neljä viikkoa vielä, mutta toisaalta tuijotan häkeltyneenä päivämääriä. 7.7., sehän on 11 päivää vähemmän kuin se matemaattisesti laskettu aika?

Täällä minä kuitenkin vielä kävelen Tampereen katuja niin kuin ei mitään vauvaa olisi tulossakaan, könyän kohti Pyynikin munkkeja pienen oikoreitin läpi (onneksi löytyi, munkkien suhteen suuntavaistoni on pettämätön) ja voitan kaikki lapset Monopolissa.

Viimeinen ei liity mitenkään raskauteen mutta koska se oli ensimmäinen kerta elämässäni, haluan sen sanoa.

raskausviikko 39 mahakuva

Pelien ja kävelyjen aikana supistelee aika lailla. Muutaman sadan metrin iltakävely Ykkösen kanssa saa huomaamaan että juu, on siellä alhaalla tosiaan jokin iso kuula.

Luovutan. Alan itsekin vähän suhtautua niin että jotain tulee vielä tapahtumaan ja ostan loput puuttuvat jutut. Rintaliivinsuojukset, vaipat, pulloharjan, wet wipesit, tutin. Viikkaan vaatteet ja pakkaan sen sairaalakassin. Kirjoitan synnytystoiveet kätilöitä varten (”nopea homma ilman kipua kiitti” olisi ollut hyvä) ja kieltäydyn reissusta Pieksämäelle.

Mukkilan viikonlopun vietossa koen samanlaista outoutta kuin aikanaan Ykkösen kanssa. Maha tipahtaa yhtäkkiä senttikaupalla alaspäin, olo on vähän gnääh kaikin puolin. Kaikki asennot on vaikeita ja haluaisin vain nukkua. Naurattaa kun huomaan ajattelevani ”nytkö hän tulee?” ja samantien muistan kirjoittaneeni nuo ihan samat sanat odotuskirjaan Ykkösen aikana – ja hän syntyi sitten siitä heti kolmen viikon päästä.

Silti, vaikka kaikkeni teen ja yritän ajatella että tästä meni vielä se kolme viikkoa ennen kuin Ykkönen syntyi, päässä kuiskuttelee silti aina välillä juu juu mutta se kyllä voi syntyä ihan minä hetkenä hyvänsä. Kuin auto-onnettomuutta odottaisi; ei tiedä miten pahasti tulee käymään tai milloin se tulee.

Tule jo ihana katastrofi, odotamme sinua täällä kovasti.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Raskausviikko 38: Oikeita supistuksia ja ylimääräinen ultra (kokoarvio)

Raskausviikko 38

Viikon alussa sohvalla koetaan kummia. Jokin aalto lähestyy. Ai niiiiin, tämä! Se on ensimmäinen oikeampi supistus! Saapuu, voimistuu, tekee kipeää ja laantuu. Seuraava tulee muutaman minuutin päästä kun vaihdan asentoa. Otan nämä vastaan ilolla, nyt näitä saa alkaa tulla! Ja niinhän niitä alkaakin tulla, joka ilta.

Supistukset saavat aikaan positiivista kihelmöintiä mielessä. Ne saavat ajatukset yhä enemmän kohti synnytystä, muistan taas miten pitkiä tunteja siellä tullaankaan viettämään. Vaikka kuinka vältän sen ajattelemista, nyt alkaa mieleen tulla ajatuksia siitä milloinkohan se syntyy. Että se voi oikeasti syntyä milloin vain. Yritän psyykata itseni muistamaan Ykkösen aikaiset pitkät viikot, kun hän suvaitsi saapua vasta 42+1 (ja olla ajattelematta heti perään että niin mutta Kakkonen oli jo 39+6, entä jos tämäkin aikaistuu..).

raskausviikko 38

Supistuksia lukuunottamatta mikään muu ei olossa muutu. Edelleen vauva liikkuu kovasti ja minä pystyn liikkumaan hyvin myös. Saan lakattua varpaankynnet, puettua kengät ja nukuttua läpi yön ilman ongelmia. Joka aamu naurattaa kun herään – vieläpä usein selältäni – että näin taas meni tämäkin yö, ihanaa! Kaikki tämä taitaa johtua siitä että maha on vieläkin aika siro. Itse asiassa niin siro että neuvolan lähetteestä pääsen vielä kerran näytille lääkäriin viikon lopulla.

Myös aiemmissa raskauksissa on ihmetelty pientä SF-mittaa, se on huidellut alakäyrillä tai keski- ja alakäyrän välissä. Tässä raskaudessa se on kuitenkin peräti -2 käyrällä ja vauva tuntuu neuvolan terkkarin käsiin turhankin sirolta. Jännä, olin todella ajatellut että kolmas raskaus olisi sellainen räjähtävä jättipotti että paisun heti alussa valtavaksi. Sen sijaan painoakin on kertynyt vähemmän kuin aiemmissa raskauksissa, totaalisumma taitaa olla tässä kohtaa +13kg (vähän vauvaa, paljon tissejä ja kaikki loput reisiä) kun viimeksi lähenneltiin jo kahtakymppiä näillä viikoilla.

Raskausviikon viimeisenä päivänä käymme lääkärissä: kaikki on hyvin. Ultrassa näkyy hyvin lantioon kiinnittynyt tyyppi, jonka strategiset mitat koneen mukaan ovat jo nyt 2,8kg (raskausviikolla 37+6). Painoa tulee parisataa grammaa per viikko lisää joten eiköhän tästä aika vonkale vielä saada. Lapsivettä on hyvin, istukka hyvässä paikassa, napanuorien virtaukset kohdillaan.

Mulla on imetysrintsikat ostettu, pienimmät vaatteet pesty, salmiakit valittu sairaalakassiin (mustia aakkosia) sekä synnytysjuomapullo ostettu (niiiiin tärkeä, ainoa mitä sairaalakassiin pakkaan!) ja perhe melko kypsä odottamiseen.

Kaikki on kertakaikkisen hyvin, nyt vain odotellaan milloin tyyppi haluaa saapua.

raskausviikko 38

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

Ajatuksia synnytyksestä (ja #minämyössynnyttäjänä-kampanjasta)

Kolme viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja ajatukset alkavat kääntyä pikkuhiljaa kohti tulevaa synnytystä.

Ykkösen kanssa minulla oli oikein tyypillinen ensisynnyttäjän kokemus; pitkä ja vaivalloinen. Raskausmyrkytys säesti tapahtumaa niin että siitä tuli myös hieman stressaava ja lopulta päädyttiin imukuppiin episiotomian kautta (ei sinänsä kamala juttu ollenkaan, mestat oli vähän kipeämpänä vain jälkikäteen).

Toinen meni paljon paremmin. Synnytys oli nopeampi, selvittiin ilman mitään imukuppeja ja lapsi tuli muistaakseni aika jouhevasti ponnistaen ulos. Pieni miinus vain että sairastuin siihen oksennustautiin kesken kaiken.

Näiden kahden synnytyskokemuksen jälkeen olen odottanut tätä kolmatta tunteiden sekamelskalla. Olen yhtäaikaa innostunut, jännittynyt, toiveikas. Jotenkin voisin kuvitella että tästä tulee se kuuluisa voimaannuttava synnytys, joka menee hienosti ja saa minut kokemaan jotain ihan ainutlaatuista. Toisaalta juuri tuon kuvitelman takia pelkään että odotukseni ovat liian korkeat ja petyn.

Pelkään kipua ja sitä etten pärjää sen kanssa. Pelkään etten osaa olla tilanteessa vahvasti ja rauhallisesti läsnä vaan menen vain sokkona eteenpäin, huoli tulevista kivuista rinnassani. Eniten toki pelkään että jotain käy, ettemme kaikki selviä tästä terveenä.

Olen kai siis ihan tavallinen nainen joka miettii mitähän siinä synnytyksessä tällä kertaa tapahtuu. Tällä kertaa mukana mietinnöissä on myös #minämyössynnyttäjänä -kampanja, jonka huomaan vaikuttavan minuun henkilökohtaisesti negatiivisesti. Se saa miettimään, minkälaiseen asenneilmapiiriin olen astumassa kun Naistenklinikalle menen.

Kirjoitin aiheesta ja kampanjasta tosi pitkän tekstin, joka odottaa edelleen luonnospöydällä. Pelkkä tekstin kirjoittamisesta mainitseminen sai aikaan niin kiihkeää keskustelua Instagramin puolella, etten ole varma haluanko julkaista tekstiä. Omat fiilikseni on ristiriitaiset ja etenen vajavaisilla tiedoilla, niin kuin kaikki muutkin.

Ainoa vahva mielipiteeni asiasta on että synnyttämisen on oltava jokaiselle mahdollisimman turvallinen kokemus. En vain ole ihan varma miten tätä pitäisi edistää.

Asiaan ei ole mitään valmista ratkaisua tai helppoja vastauksia. Keskustelu on äärettömän tärkeää ja vie asioita eteenpäin. Jokainen synnytys kartuttaa yksilöiden kokemuksia ja toisaalta ruokkii sekä yleistä asenneilmastoa että synnytyskulttuuria. Jokainen synnytys on myös yksi iso mysteeriboksi, jonka etenemisestä ei meistä kenellekään ole takeita – ei synnyttäjillä eikä ammattilaisilla.

Olemme kaikki samassa vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa, josta pitäisi yhtenä tiiminä selviytyä ulos. Silloin on super tärkeää että tilanteessa vallitsee syvä luottamus puolin ja toisin. Miten se luottamus voitaisiin taata?

Aihe on niin tulenarka ja samalla henkilökohtainen, että koen sen vaativan hurjan valmistautumisen ennen mitään kannanottoa. Pitäisi olla journalisti joka jaksaa penkoa keskustelun taustat läpikotaisin, ettei vahingossa sano jotain hölmöä, joka vie keskustelua väärään suuntaan.

Voin uskaltaa kertoa, mitä minä itse ajattelen juuri nyt:

Uskon siihen että parempaan pitää aina pyrkiä ja epäkohtiin ehdottomasti puuttua. Rakastan ihmisiä, jotka ponnistelevat yhteisen hyvän eteen kampanjoimalla ja haluan tukea heitä omalla tavallani. Uskon täysin että kamalia epäkohtia synnyttämisen osalta on ja on ollut.

Mutta huomaan että tämä kampanja saa minut tulevana synnyttäjänä selvästi vähän aiempaa huolestuneeksi.

Kun luen kampanjan keräämiä kokemuksia, alan pelätä jotain kamalaa tapahtuvan minullekin. Pelkillä kontrollikäynneillä Naistenklinikalla olen alkanut yhtäkkiä pelätä että minuun suhtaudutaan vähätellen, alistavasti tai vain epäasiallisesti. (Ei ole kohdeltu, todellakaan).

Kun luen kampanjasta syntyvää keskustelua, pelkään että asenneilmapiiri on tulehtunut entisestään. Olen muutenkin vieraiden silmissä vahvan ja tiukan oloinen tyyppi (kuulemma pelottava jos en hymyile, enkä usko hymyileväni synnyttäessä) ja pelkään että minusta ajatellaan että olen jollain tapaa itse tulossa vahvasti asenteellisena synnyttämään. Omituinen pelko, tiedän, mutta sen nyt olen saanut itselleni aikaiseksi kampanjaan tutustuessani.

Oikeasti yritän itse tulla synnyttäjänä tilanteeseen mahdollisimman avoimin mielin. Perehtyneenä, valmiina mutta avoimena sille mitä ammattilaiset ehdottavat. Minulla on ihan vankkumaton luotto Suomessa synnyttämiseen niin prosessin, laitosten kuin ammattilaistenkin suhteen. Uskon täysin että Suomi (ja erityisesti Naistenklinikka) on maailman paras paikka saada vauva.

Minulla saattaa olla jotain toiveita synnytyksen kulusta, mutta oikeasti ainoat niistä ovat nyt ja ovat olleet jokaisen synnytyksen kohdalla nämä: Toivottavasti minulla synkkaa kätilöiden kanssa. Toivottavasti uskallan sanoa jos minusta tuntuu, ettei minua kuulla.

Toivottavasti selviämme lapsen kanssa kumpikin ehjin nahoin.

Mitä fiiliksiä muilla on, oletteko bonganneet kampanjaa?

Kuvat Ykkösen syntymästä melkein yhdeksän vuoden takaa. Jännä miten sen kaiken kuitenkin muistaa.

Lisää aiheesta: