Me ei olla koskaan oltu se perhe, joka osaisi rakentaa arkeen rutiinit. Olen joskus ollut kateellinen sellaisille superarkea viettäville perheille, heille, jotka tulee kotiin tasan kello puoli viisi, tekee aterian, lähtee leikkipuistoon tai ehkä tiistaisin sitten kirjastoon.
Muistan, kuinka mun äiti sanoi mulle jo silloin kun kaksi ensimmäistä oli pieniä, että mahtavaa kun te teette aina jotain ja se tarkoitti jotain muuta kuin leikkipuistoa tai kirjastoa. Me käytiin kaupungilla, museossa, temppukoulussa tai missähän me nyt sitten käytiinkään kun asuttiin kaupungissa ja kaikkialle oli lyhyt matka.
Tämä viikko on taas muistuttanut mua, että minä en ole se ihminen, joka haluaa mennä leikkipuistoon ja kirjastoon, koska tämä on ollut täydellinen viikko ja minä kuolen tylsyyteen 😀
Me herätään 6.45, lapset 7.00. Aamiainen, vaatteet, kouluun ja päiväkotiin. Minä lenkille tai salille, kotiin palattuani syön lasten jäljiltä jääneet leivät (toinen aamiainen), mutta en niiden purujälkiin asti koska hyi. Sitten kirjoitan kirjaa, otan lounastauon, käyn ehkä vähän kävelee, teen somejuttuja ja kello 16.00 lähden hakemaan pieniä tai puhumaan loputtomia ääniviestejä Kolmosen kanssa siitä, tuleeko hän yksin vai kaverin kanssa vai miten.
Kotona viideltä, ruokaa ei ole taaskaan, kappas. Teen jotain hätäistä, syödään, aletaan tappaa aikaa. Jonkun haku jostain treeneistä, sitten iltapalat (”nyt kumpikin istuu tässä pöydän ääressä!”), pesut, Harry Potterin lukemista (ollaan tokassa osassa melkein lopussa jo) ja lapset liian myöhään unessa. 22 vielä yksi jakso MAFSia, ai niin saamari keittiön siivous ja lopulta vähän liian myöhään kuitenkin nukkumaan.
Sama juttu viisi kertaa tällä viikolla.
Eikö ole täydellistä? Just melkein sitä leikkipuistoarkea? Ja määää kuolen tylsyyteen 😀 😀 Vaikka siis! Viikkoon on mahtunut myös hauskoja hetkiä naapuruston lasten kanssa, kävelylenkki rakkaan ystävän kanssa, pastantekokoulu meillä kotona ja vaikka mitä. Heh, ja yhden lapsen kanssa röntgenkuvakin. Kaikki hyvin. Silti, mä olen silleen, että vähän liian tasaista nyt tämä.
Luulen, että mä vaan tarvitsen menoa ja meininkiä, ihmisiä ja sähinää. Yllättäviä käänteitä ja vähän kiirettäkin mieluusti. Ja luoja paratkoon tarvitsen välillä päälleni oikeita vaatteita, naamalleni meikkiä.
Eihän tämä sinänsä yllätä, kun ottaa huomioon, että olen ihminen, joka ei tykkää sanoa jokapäiväisiä fraaseja, kuten Hyvää huomenta. (Jos uskallat, katso siihen liittyvä reels. Ihmisillä on ollut vaikeuksia ymmärtää sitä :D)
Muissa uutisissa: Kakkoskirja etenee hyvin. Liian hyvin, on ollut liian systemaattista tämä työstä nyt, joka päivä olen kirjoittanut. Ei ole vielä ollenkaan kiiretuska, höh! Ystävien kanssa jutellaan juuri siitä, minkälaista perheiden ruokahuolto oli 80-luvulla. Muistatteko, meistä monella oli niin ettei illalla enää syöty mitään?
Nelonen on alkanut sanoa välillä ”okei” ja se on kaunein sana, minkä voi kuulla kun lapsi on vastustanut kaikkea viimeiset viikot.
Juoksin Midnight runin jäätävän hyvään aikaan!!! 56:53 meni 10km ja se on sairaaaan nopeasti mulle. Kisan virallinen aika 57:57, ou jee!
Ilmottauduttiin Ykkösen toiveesta Nuuksio Nigth Trailin 13km juoksutapahtumaan, joka on nimensä mukaan pimeässä juostava polkujuoksutapahtuma.
Ai miten niin emme kestä tavallista arkea? hahahah!