• En jaksa patistella enää hetkeäkään

    Ei vidu kun en jaksa enää ollenkaan patistella. En ketään, en kertaakaan, en saatana ollenkaan.

    Aamusta iltaan patist patist patist. Välillä tekisi mieli laskea kuinka monta kertaa ohjaan, pyydän, käsken, komennan, uhkailen, kiristyn, huudan. Viimeistä onneksi vähiten, kaikkia muita kymmeniä, satoja, ehkä tuhansia kertoja päivässä? En kyllä uskalla laskea, hulluksi tulisi.

    Tätähän se vanhemmuus toki on, synnäriltä varmaan hautaan asti mutta kyllä tämä etäkoulu on vienyt hommat ihan uusiin sfääreihin.

    Ihan sama miten hommia pilkkoo, etukäteisvaroittaa, motivoi, johtaa tai sitoo aikaan. Söpöt laput ei auta enää ketään. Ei tapahdu, ei etene. Arjen vetelä mato se vain matelee pitkin murmelipäiväänsä, hiljaisesti vastustellen joka hetkeä kunnes on taas yhtäkkiä ilta ja patistelija lataamokunnossa.

    Vaihtakaa vaatteet, syökää aamiainen, juo vielä maito, hae koulukirjat, avaa koulukirjat, tee toi sivu, joo tee vaan, no ni toi eka lasku, okei nyt jätän sut hetkeksi tekemään, miten sujuu, tee nyt vain, sulla on jo eka sana tossa. 

    Syömään! Hei tulkaa nyt syömään. Oikeesti, syömään. 

    Sitte mennään ulos, käykää vaihtaa vaatteet. Käsienpesu! Kävitkö jo vessassa? Pitää käydä kyl. Mee nyt. Vie omat astiat paikalleen. Nämä astiat. Paikalleen. Nyt hei oikeesti.

    Kuuletteko te mua? Kuitatkaa!

    Syömään! 

    Vielä viimeinen tehtävä, tee vaan. Ei ole paljoa, yksi sivu. Laittakaa nää lelut takaisin paikalleen. Vaatteet menee pyykkikoriin. 

    Mulla tulee paha mieli kun te ette kuuntele. Hei, kuulitko sä?

    Syömään! 

    Nyt on sit hei jo lasten nukkumaanmenoaika, laitatko iltapalan.

    Syömään!

    Ei meillä lasketa mutta voi elämä sentään että nämä viimeiset neljä päivää kotona tehtävää koulua saavat olla pian ohi. Tämä äitiankka ei jaksa enää kertaakaan sanoa kvaak kvaak kvaak, saatana nekin ankat olisi saaneet tulla heti ekasta pyynnöstä kotiin niin ettei tarvi miehiä perään lähettää.

    Syömään!

  • Napakka koko kodin sisustuksen esittely, mukana paljon vinkkejä!

    Tasaisin väliajoin minulta kysellään sisustusjuttuja mutta vitsi kun ne ovat niin työläitä! Siis lähinnä toi kuvaaminen, kun pitäisi ehtiä sopivan valon tullessa ottaa riittävän monta kuvaa ja usein vain aika loppuu kesken. Harva se päivä annan silmieni levätä kauniissa talossamme ja mietin, kuinka tästäkin saisi niin kauniin kuvan!

    No, tänään ajattelin vihdoin tarttua toimeen! Kynnyksen madaltamiseksi otin kuvat tällä kertaa ihan vain kännykällä enkä juuri käsitellyt niitä (toim huom en siis ollenkaan). Tässä kattavassa jutussa vihdoin melkein kaikki tilamme esiteltynä, mukana aimo annos sisustusfilosofiaamme!

    Keittiö on ehdottomasti kotimme sydän. Sitä suunniteltiin pitkään ja hartaasti, erityisesti mietimme kaapistojen värejä ja tasojen materiaalia. Olen tosi tyytyväinen valintoihimme, tuo kaunis harmaa on niin upea yksinkertaisen, eleettömän keittiön pinnoilla! Suuri niemeke antaa mielettömästi työskentelytilaa ja sen kaunis marmoitu kuvio miellyttää silmääni. Lamput ovat Artekin ja kaunis hana Tapwellin.

    Keittiön vierustoverina on ruokailutila, jonka tähtenä on Hakolan upea Woody-pöytä. Pöytä oli iso investointi mutta on se upea, voi herranjestas! Rakastan tuota sen vinoa muotoa ja kaunista puun kuviota. Jos jotain tahraa joskus pöydän pintaan sattuisikin tulemaan, se lähtee helposti pyyhkäisemällä pois.

    Eriparituolit samoin kuin Poulsenin valaisin ovat kirpparilöytöjä, taustan lehtiteline löytyi aikanaan Finnish Design Shopista, Marimekon kannu ostettiin Herttoniemen tehtaanmyymälästä ja lattialla makaavat verkkarit ovat second hand löytö Sariannalta. Cheerios-muroja myy varmasti moni lähikauppa!

    Olohuoneen uusi sankari on vasta meille kotiutettu VM Carpetin Kide, jonka päällä on mukava koko perheen voimin viettää arvokasta yhteistä aikaa ja pelata vaikkapa lautapeliä! Jokainen varmasti ymmärtää, etten tästä kuvasta ihan joka aarretta voi esitellä, heh, ne ovat vuosien aikana kerrytettyjä matkamuistoja ja design-hankintoja. Mainittakoon kuitenkin että tuo vintage tv-taso (Asko, 2008) on pian väistymässä uuteen kotiin kun Insinöörin itse rakentama rimaseinä tulee sen tilalle. Kerron siitä sitten heti lisää!

    Olohuoneen kalustus on saanut elää omaa elämäänsä ja syntyä luonnostaan tarpeen mukaan. Niinpä meillä on neljästä kuuteen Ikea-jakkaraa jatkuvasti muuttuvassa muodostelmassa viimeisten juhliemme (ristiäiset, syyskuussa) jälkeen inspiroituneena. Kurioisteettina mainittakoon nohevan emännän pikavinkki: jos joskus maalaat itse vaikkapa tämän tyyppisiä pärekoreja, voit hyvin maalata vain laatikon etupaneelin! Ei kukaan koskaan tule näkemään muita osia!

    Keittiön lisäksi kotimme ”look” on vahvasti upeiden puusepän rakentamien portaiden luomaa. Sen lisäksi että ne ovat todella kauniit (ja kalliit), niihin on kätevä säilyttää erilaisia tavaroita hetkellisesti ennen kuin matkaavat omiin paikkoihinsa! Tässä kuvassa näkyy esimerkiksi parit nukenvaunut (brio / baby born), käsirasva, melkein tyhjä Nessu-paketti, Tigerin terotin, mikkiviritelmä ja rennosti kaiteelle heitetty asetelma laadukkaita neuleita.

    Turvaportti on pitkän taustatyön jälkeen valittu Hauck, suoraan naapurin taaperon hampaista.

    Harvemmin Instagramissakaan nähty työtilamme on ihana seesteinen soppi, johon on hyvä vetäytyä työstämään omia luovia ideoita kesken ajoittain ruuhkaisen lapsiperhearjen. Sen työpöytänä toimii itse rakennettu (vaneri + pukkijalat, Ikea) taso ja toisella seinällä on sekin käytettynä metsästetty lipasto Maskusta.

    Särmää sisustukseen tuovat tosielämän käyttötavarat 1000 palan palapeleistä discopalloon, suihkepulloon ja vessapaperihylsyyn – älä turhaan pelkää elämän merkkejä, ne tekevät kodista kodin!

    Eteisemme kiistaton etu on sen suuri koko, sekä tännekin itse ideoitu ja toteutettu säilytyspenkki. On helppo pitää tilat siistinä kun jokaiselle asialle on oma, selkeä paikkansa! Vinkkaankin, että suuret ja helpot säilytystilat saavat jo pienetkin lapset siistimään omat jälkensä mutisematta.

    Kaapisto on Ikeasta ja se on verhoiltu suomalaisen Doorien ovilla. Metallinpaljastin tuli kaverilta synttärilahjaksi ja värikäs välikausihaalari on ystävältä ostettu kirppislöytö sekin. Seinän taulu ostettiin Palm Springsistä ja kasvien telineet ovat Ikeasta. Kasvit kuolivat viime kuussa.

    Lasten leikeistä jää joskus jälkiä asuntoon, mutta eikö olekin hauskan graafinen ja värikäs lisä tuo legoikkuna? (jos et löydä, se on tuossa vanhan kangaskassin alla, välikausihousujen ja kertakäyttömukien välissä).

    Tässä toinen harvemmin esitelty tila, kellarin vierashuone! Tämän olen tarkoituksella jättänyt hyvin eleettömään, simppeliin kalustukseen jotta vieraan on aina mukava tulla meille yökylään. Vuodesohva on ostettu Kallen kalusteesta, nurkan nukenvaunut tuovat tilaan kivaa rouheutta.

    Yläkerran aula on sellainen ihana ekstrahuone talossa, jonka valoisuus ja kauniit sävyt ilahduttavat joka päivä! Se on kuulkaa arkinen pyykkääminenkin aivan eri tuntuista kun ympärillä on kaunis lattia, paljon luonnonvaloa ja hyvin laskutilaa. Kuvan lipasto on jo vuosikymmenen mukanamme matkannut Malm-lipasto Ikeasta, samoin sen päällä oleva Kinder-munien hauska säilytysukkeli on ihan todella yllättävän kauan ollut meillä, käyttämättömänä!

    Vinkkinä myös että yllättävän monesta lapsiperheen kohteesta voi tehdä sisustuslöytöjä, kuvan sininen aaltomuki on tuliainen Sealifesta!

    Usein yksinkertaiset ratkaisut ovat niitä kauniimpia. Esimerkkinä toimikoon tässä lasten kylpyhuoneessa majaileva vaipparoskis: miksi hankkia muuta kuin ihan tavallinen muovinen roskispussi on kaikessa eleettömyydessään paras? Tässä kylpyhuonessa on lasten valitsema värimaailma. Rauhallinen mutta hupaisa suihkuverho on hankittu Heureka Shopista ja housuvaipat ovat kokoa 4.

    Ihan vastikään kouluhuoneeksi muutettu Ykkösen huone huokuu tehokkuutta ja työrauhaa. Öisin huone rauhoittuu Kolmosen omaksi unihuoneeksi ja mikäs siinä nukkuessa kun ympärillä on niin miellyttävää! Matto on täälläkin VM Carpet (Hattara), legojen säilytyspusseja myy Ipanainen ja työpöydät ovat täälläkin ihan oman käden työtä, samalla vaneri + pukkijalka -metodilla tehtyjä.

    Ja hei – huomasithan jakkaran?

    Kakkosen huoneesta huomaa kyllä heti ensi vilkaisulla että täällä ei enää mitään taaperoita asu! Huonetta asuttaa nyt kaksi isoa koululaista, jotka lähinnä nukkuvat täällä ja huone pysyykin siksi kivasti siistinä. Seinillä taiteen virkaa toimittaa erilaisista aikakauslehdistä ja lempilelujen paketeista löytyneet taideteokset.

    No, meidän aikuisten makuuhuonetta ei sen enempää kehtaa esitellä. Tänne on päässyt joku hieman sotkuinen äitihahmo hieman elämän jälkiä tuomaan, heh heh. Täällä kuitenkin on tähdätty spa-tunnelmaan, josta löydät lisää myös Instagram-tililtäni, profiilin kohokohdista kohdasta ”Lifestyle 3.0”! Lisää sisustusideoita löydät tästä tekstistä ja kodin siistinä pitämiseen on tässä tekstissä hyviä vinkkejä!

    Ei muuta kuin inspiraatiota iltaanne!

  • Kasvisruoat nirsolle perheelle – 17 arkiruokaa, joilla vähennämme lihansyöntiä

    Teemme koko perhe edelleen hitaasti matkaa kohti kasvissyöntiä. Kirjoitin tästä vinkkipostauksen jo vuosi sitten ja ilokseni jatkamme edelleen samalla matkalla! Matkamme tosin etenee hyvin hitaasti, sillä perheemme kokit ovat sekä innottomia että hieman taidottomia ja kaikilla neljällä (ai niin, meitähän on viisi! No mutta neljä lautassyöjää vielä) on huonosti kasviksiin tottuneet makuaistit.

    Rehellisesti: edes minä en pidä monesta kasvimaailman antimesta, noin esimerkiksi pavuista, kurpitsoista, sienistä, linsseistä, kvinoasta ja muu perhe sitäkin vähemmän. Pelkällä porkkanalla, paprikalla ja avokadolla ei pitkälle pötkitä.

    Matkamme jatkuu silti sitkeästi kahdesta syystä, suurimpana se että minä näen kasvispainotteisen ruokavalion (kalan kanssa) pakollisena muutoksena, johon meistä kaikkien on edes osittain siirryttävä pian maapallomme takia.  Lisäksi Ykkönen ilmoitti yhtäkkiä muutama kuukausi sitten alkaneensa kasvissyöjäksi.

    härkis resepti

    Syyksi selvisi uudenlainen nirsoilu, kuulemma häntä ällöttää erilaiset kohdat ruoassa: jänteet yms. Kasvissyönti ei ole hänelle eettinen eikä ekologinen valinta, mutta aivan sama, otan sen ilolla vastaan matkamme vauhdittajana!

    Pieni haaste vain että edes tuo nyt aika vannoutunut kasvisruokailija ei pidä juuri mistään lihattomista ruoista. Ei mistään lihankorvikkeesta, ei kalasta kuin parissa muodossa, ei suurimmasta osasta kasviksia eikä edes juustoista joilla voisi helposti monta ruokaa tehdä.

    Perheen miehetkin ovat kohtuullisen vannoutuneita lihansyöjiä. Kakkonen kysyy ennen kaikkia uuniruokia Onhan tässä oikeaa lihaa?, mutta Insinööri kyllä hienosti kokeilee ja jopa kokkaa nykyään montakin kasvisruokaa vaikka ei itse kasvisruokaa lähtökohtaisesti ehkä valitsisi. Olemme kuitenkin niin alussa että esimerkiksi valmiit kasvisruokakassipalvelut jäävät vielä kokeilematta. Ruokahävikin, turhautumisen ja nälän riski ovat liian suuret.

    Kaiken kaikkiaan lähtökohdat ovat hieman haastavat koko perheen terveelliselle ja helpolle kasvisruokailulle. Minä syön kasvispohjaisesti aina kun se on helppoa ja se päätyykin useimpina päivinä 100% kasvisruokailuun (koska se itse asiassa on tosi helppoa). Muu perhe tankkaa lihaa päivisin mutta iltaisin syömme jo useammin kasvista kuin lihaa. Uuden lähikauppamme lihahyllylläkään en käynyt ensimmäiseen neljään kuukauteen ollenkaan, eli jotain muutosta on jo tapahtunut!

    Iltaruokien vaikeus on silti vielä aika suuri. Mitä ruokaa me muka voidaan syödä kun mikään ei kelpaa?

    Olin jo varma että kohtalonamme on syödä pelkkiä pinaattilettuja hamaan tulevaisuuteen, mutta listasimme kuitenkin ensin yhdessä lihattomat ruoat, jotka meidän porukalle nyt kelpaa. Niitä tulikin tosi paljon, melkein kaksikymmentä! Ei mikään monipuolisin ruokavalio ja paljon pitää saada lisää proteiinia ja muita hivenaineita, mutta kyllä tästä jo kelvon arkiruokalistauksen rakentaa:

    Kasvisruoat nirsolle perheelle:

    • Margherita pizza (tai pesto + mozzarella)
    • Pestopasta, fetalla tai ilman
    • Porkkanavuohenjuustokeitto
    • Pinaattiletut, einekset tai itse tehdyt Hanna G:n reseptillä
    • Riisi ja vegepuikot (pakastealtaissa on nykyään vegeversioita kalapuikoista, ja ne kelpaa!)
    • Lauran Teriyakitofukulho (Kakkonen nirsoilee tätä)
    • Lauran Lehtikaalipasta
    • Lohikeitto
    • Helppo lohipasta (kylmäsavulohi palasina pannulle, perään kermaa, pippuria ja parmesania)
    • Punajuurivuohenjuustorisotto
    • Avokadorisotto
    • Avokadopasta, by Hanna G tietty
    • Chili sin carne, liha korvataan kokonaan soijarouheella
    • Tortillat suikalemifulla (tai Elovenan Murulla jos kukaan ei kerro siitä lapsille etukäteen)
    • Grillatut tortillat (Ykkönen nirsoilee tätä)
    • Satun kesäkurpitsapihvit – nämä oli i h a n i a ja jopa Kakkonen tykkäsi!
    • Lauran Leivitetyt leipäjuustot (maistui ensin kaikille, sitten lapset ilmoitti etteivät tykkää. Kokeilen pian uudestaan)

    Peräti 17 eri ruokaa! Näiden lisäksi moni perusruokamme, kuten pasta bolognese on jo vuosia ollut 50/50: puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta (pakkasesta).

    Seuraavaksi kokeillaan vielä tehdä:

    • Lähiömutsin kesäkurpitsavuokaa, jota saatiin maistaa kun Hanne toi sitä ihanasti meille vauvaa moikatessaan! Oli supermaukasta!
    • Kasvislasagnea (ei lihankorvikkeella), joka mun pitäisi juuri tällä hetkellä valmistaa mutta välttelen kun se kuulostaa vaikealta.
    • Minun omaa kaalivuokaani ilman lihaa tai korvikkeella

    Löytyykö teiltä lisäyksiä listaan? Sellaisia ruokia, jotka on helppo tumpelonkin tehdä ja jotka eivät sisällä kovin paljoa ”outoja kasvismakuja”. Ainakin munakoiso ja bataatti ovat ns. turnoff meidän perheessä.

    ruokavinkit lapsiperhe

    Lue myös:

  • Kohtuuttominta vanhemmuudessa olen minä

    Huomenta rakas, nyt pitäisi jaksaa herätä. Älä potki. Tiedän että sua väsyttää vielä kovasti, tule, halataan. Ei saa silti potkia.

    Joskus eniten rasittaa tämä kohtuuttomuus, vanhemmuuden epäreiluus. Että minuakin väsyttää ja minuakin harmittaa, mutta minun tehtäväni on silti tsempata sut ylös. Vaikka mitä keinoja keksin, ne lässähtävät. Etten osaa auttaa sinua tässä. Sinä et minua ärsytä, oma kyvyttömyyteni ärsyttää.

    Hei ollaan aamujumppaa, leikitään vaikka… banaania tai apinaa.
    Joo! Miten sitä tehtäis?
    No en vielä tiedä, keksitään! Olisko vaikka näin..
    Mä en halua olla apina!

    Tunti. Siihen menee yleensä tunti että ollaan ulkona, myöhässä ja kiireessä. Tunti vaikka sen tekisi lempeästi, maanitellen tai tiukasti käskien. On niin epäreilua, ettei keinoista mikään toimi. On niin epäreilua, että päädyn olemaan ihan kohtuuton. Että huudan, sanon rumasti tai käsken olemaan itkemättä.

    Kuka helvetti käskee olemaan itkemättä? Kenen lapsi joutuu menemään siskonsa luo itkemään kun äiti ei enää suostu lohduttamaan? Olen niin kohtuuton että sekin suututtaa. Päätän saman riidan aikana viidesti toimia itse paremmin. Ehkä tuo oli sittenkin oikeaa murhetta eikä uhmaitkua. Halaan aina välillä ja yritän tsempata meitä kumpaakin yhteiseen uuteen alkuun, ja silti epäonnistun.

    Mene vaikka edeltä ja näytä miten hienosti osaat pukea.
    Mut te ette sitten tule, sä sanoit että mä saan pukea yksin.
    En sanonut, sanoin vain että mene edeltä.
    Ette tule!

    En minäkään jaksaisi pukea kenkiä, pestä hampaita, meikata. Ja silti se on pakko tehdä. Mulla on myös kesken jäänyt tarjous mielessä, väliin jäänyt urheilu harmittaa ja tuleva arki pelottaa. Tuskin tämä puolessa vuodessa mihinkään muuttuu, miten tässä pärjätään vauvan kanssa? Ja silti sinun väärään aikaan puettu haalari on se ongelmista pahin.

    Se on ymmärrettävää, se on ymmärrettävä.

    Kävitkö aamupissalla? No se meidän on kyllä pakko hoitaa. Avataan haalari ja otetaan hihat pois.
    Ei oteta, se onnistuu tästä.
    Ei onnistu, sun pippeli jäisi tonne vetoketjun alle.
    Ei jäisi!

    On niin kohtuutonta että kaikki mitä sanon tullaan käyttämään minua vastaan. Että fysiikan lait, minuutti sitten tapahtunut historia ja silmin nähty totuus käännetään toisiksi. On kohtuutonta, että minun tunteeni lepattavat ihan samalla tavalla kuin sinunkin mutta minun pitäisi muka osata hallita niitä.

    On kohtuutonta että minäkin olen vain lapsi joka on opetellut kätkemään niistä edes osan, on ihan kohtuutonta että minun pitää samalla vielä opettaa sinuakin vaikka minäkin sain liian myöhään unta. Vanhemmuudessa raskasta on jatkuva aikuisuus.

    Tänään mennään aikaisemmin nukkumaan, sun pitää saada enemmän lepoa rakas.
    Ei mennä.
    Mennään, kokeillaan vaikka yhdeksältä saada unta.
    Ei kun seitsemältä.

    Kaikista epäreiluinta on se että tämä on kaikki vain ja ainoastaan minun ja meidän syytämme. Sinä et tee mitään väärin, kuulethan, et yhtään mitään. Olet vain lapsi.

    Lapsi jolla on normaalin tahtoiän lisäksi univelkaa, koska sen vanhemmat ei jaksa johdonmukaisesti ohjata sinua oikeaan rytmiin. Yhteiskunnan sanelemaan rytmiin siis, siihen joka on vastoin luonnollista rytmiäsi. On kohtuutonta ettemme varaa tähän aikaa kunnolla, pysy minuuttiaikataulussa ja aseta lempeitä mutta jämptejä rajoja. Herää viikonloppuisinkin seitsemältä jotta saisit kasvaa yöllä leposi aikana. On kohtuutonta, että ihmisen joka ei luonnostaan elä niin pitää siihen vanhempana ryhtyä.

    No niin, menkääs te sisään niin minä siivoan nämä lumet äkkiä. Tuosta, avaan sulle oven.
    Eiiiiii miksi just MUN hanskaan menee luntaäääääh!

    …..TTTUUUUUUU mä en jaksa enää! NYT SISÄÄN!

    valeäiti blogi

    Vanhemmuudessa on epäreilua se että se on aina vanhemmalle epäreilua. Lapsella on oikeus ja syy kiukutella, näyttää tunteet, elää. Ja sinun tehtävä on se kestää, tsempata ja kasvattaa vaikka kuinka itseä väsyttäisi. Olla sopivasti kuitenkin jämäkkä tietyissä kohdissa. Salaisissa kohdissa, joita kukaan ei sinulle kerro. Sinun on vain se tiedettävä, vaikka et ole siihen koulutusta saanut.

    Kohtuuton vaatimus.

    Minä olen vanhemmuudessa epäreiluinta. Etten kertakaikkiaan osaa hoitaa tätä paremmin vaikka tiedän. Minä olen kohtuuttominta. Että läksytän kaikia muita, jotka menettävät hermonsa lapseni kanssa. Sanon puolisolle että sun pitää tätä jaksaa, ei se pahuuttaan kiukuttele. Jeesustelen kuinka on vain ymmärrettävä että toinen on väsynyt ja että se on meidän syytä sekin. Aikuinen tekee aina kiireen, ei lapsi.

    Ja sitten se olen minä joka huutaa ttua etupihalla niin että koko lähiö raikaa.

    On kohtuutonta ettei se lempeys sitten kuitenkaan riitä, ettei teoria kanna käytäntöön. Ettei kukaan kerro milloin pitää asettaa rajoja tiukasti ja milloin ottaa vielä kerran syliin. Että sen kaiken jälkeen olemme niin myöhässä että auton lumet ovat sulaneet uudestaan kiinni ja minun hanskaani menee lunta kun siivoan sitä. On kohtuutonta että luminen hanska on meistä jokaiselle ärsyttävää mutta vanhempana siitä ei saa enää valittaa.

    Kato! Mä näytän ihan Marcukselta ja Martinukselta tänään, eikö!
    Joo, näytät! Kivaa, sattumalta tuli sellaiset vaatteet!
    Mä en halua näyttää Marcukselta ja Martinukselta.

    Miten pieni oletkaan vielä siinä. Niin riipaisevan söpö, pieni, väsynyt. Täynnä tahtoa ja elämää ja soviteltavia käytäntöjä. Halataan, vielä kerran. Rakastan sua ihan hirveästi.

    Huomenna on taas uusi päivä.

  • Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta

    Istuttiin kaverin kanssa pöydän ääressä listaamassa syitä, miksi meidän perheisiin ei kyllä koskaan tule lemmikkiä. Niistä on niin paljon vaivaa ja se lenkittäminen ja eläinlääkärit ja mihinkään ei voi sitten lähteä ja…Meillä kummallakin oli ollut lapsuudessa paljon eläimiä ja olemme eläinrakkaita. Menen ihan omaan sfääriin kun saan rapsutella jotain elukkaa ja Insinööri sulkee silloin korvansa sillä alan lässyttää.

    Miten sitä voikaan olla sitten niin varma ettei meillä enää koskaan tule mitään karvaista elukkaa? Eihän sitä olekaan. Mutta sitä kevyestikin pohtiessa on tosi helppo muistaa ja luetella vain ne kaikki hankalat, elämää kuormittavat asiat. En voi tuntea minkälaista on lemmikin omistamisen onni, kun en ole sitä aikuisena kokenut. Huomasin, että keskustelussamme on jotain samaa kuin monen perhepohdinnoissa.

    Kuten perhebarometrikin vuosi sitten kertoi, ihmiset näkevät hirvittävän monta (hyvää) syytä sille, miksi perhettä ei kannattaisi perustaa. Puolison puutteen lisäksi rahahuolet, tasa-arvo (naisen “uhraukset” vanhemmuuteen) ja työelämän vaatimukset ovat selkeitä syitä, mutta joukkoon kuuluu myös lemmikkipohdintamme kaltaista elämänlaadun heikkenemisen huolta:

    ”Nuoret pohtivat, mihin ryhmään haluavat kuulua: ovatko osa matkustelevaa, elämästä nauttivaa, huolista vapaata lapsettomien nuorten aikuisten joukkoa vai kuuluvatko tuulipuvuissa suhisteleviin alennusjauhelihaa metsästäviin prismaperheisiin.”

    Tuulipuvuissa suhistelevat alennusjauhelihaa metsästävät prismaperheet?

    Näkemys perheestä on aika kapea jos mielikuva siitä on jotain tosi tylsää ja nahkeeta. Ymmärrän kyllä tämän näkemyksen, sillä olenhan itse osallistunut negistalkoisiin kertomalla täällä paljon niitä perhe-elämän haasteellisempia puolia. Vaikeita tunteita, turhautumista ja säätöä, likaa ja univelkaa.

    Sori siitä.

    Vahvatahtoinen lapsi

    Siihen on kuitenkin myös syynsä miksi ihmiset toivovat lisää lapsia vielä sen ensimmäisen tuulipukukierroksen jälkeen. Vaikka niiden ruokapöytä onkin pilalla ja vaatteet täynnä räkää. Sitä vain on hankala selittää auki, sillä perhe-elämän valtava voima ja rikkaus on usein sirpaloitunut johonkin niin pieniin väleihin ettei niitä itsekään meinaa tunnistaa. Miten kuvailla sitä, miten hyvältä tuntuu kun elämässä on lapsia?

    Minä yritän. Älkää antako tämän tarkoittaa sitä, etteikö muunlainen elämä olisi täyttä, syvän onnellista ja merkityksellistä. Totta kai on! Haluan nyt vain kerrankin ladata ruutuun kaiken sen ällöihanan mitä minä omassa elämässäni koen – etuoikeutetussa, helpossa, norminmukaisessa elämässäni.

    Pelkkä vauvan odottaminen on oikeasti aivan älytön juttu. Toki paikoitellen varsin pahan olon, raskaan olon ja kaiken muun kuonan kuorruttamaa kärsimystä, mutta se tunne kun sisälläsi uusi elämä ottaa kontaktia potkuillaan, hikalla, elämöinnillä on ihan mahdottoman hieno.

    Sitäpaitsi, mikään helpotus maailmassa ei ole isompi kuin se että se vesimeloni putkahtaa lopultakin ulos sinusta.

    Pienen vauvan paino rinnalla tai onnistunut imetyshetki tuovat täyttä, syvää tyydytystä. Hetken pystyt olemaan jollekin koko maailma ja hän sinulle.

    En ole koskaan kokenut vastaavaa ylpeyttä, kiitollisuutta ja saavutuksen tunnetta kuin saadessani vauvan syömään / nukahtamaan / kakkaamaan / hymyilemään. Uuden elämän ylläpitämisessä ja kasvattamisessa on niin suuri merkityksellisyys, että se koskettaa todella syvältä. Iskee jonnekin perustarpeiden solukkoon.

    Kun lapsi tulee syliin, se tuntuu koko kropassa hyvältä, eri tavalla kuin mikään muu kosketus. Pään rento lepuuttaminen olkapäällä, pienet paksut sormet käsivarrella ja jalat rennon luottavaisina siinä niin. Lämpö, rakkaus, luottamus ja kaipuu samassa paketissa.

    Lapsen alkaessa puhua avautuu ihan uusi maailma. Pääset yhtäkkiä sisään hänen kreiseihin ajatuksiinsa ja tajuatte toisianne ihan eri tavalla. Siitä seuraa vielä monta ihanaa vuotta jolloin lapsi puhuu ihan päättömiä ja käytännössä joka kerta kun se puhuu, sua naurattaa. (ja jos olet kakkahuumorin ystäviä, neljävee lapsi on paras kaveri jonka voit saada).

    Kaikki tunteet ovat voimakkaimpia, siis ihan kaikki. Sekä sinulla että muilla perheesi jäsenillä. Kun lapsi räkättää yllättyneenä kukkuu-leikissä tai hihkaisee aivan naurettavan innostuneena paloauton nähdessään, kyynisinkään tyyppi ei voi olla hymyilemättä. Ja aamuraivojen jälkeen sitä tuntee tosiaan elävänsä!

    Arjen tasainen pyöritys on kaikessa puuduttavuudessaan turvallisuutta, levollisuutta ja vakautta tuovaa. Eikä koskaan oikeastaan tarvitse miettiä “mitä tänään tekisi” – ihan jo ruuassa ja unessa pysyminen on riittävä saavutus ja suuri onni.

    Ensimmäinen lapsesi keksimä vitsi jolle naurat aidosti on merkki siitä että olet luonut jotakin eläintä suurempaa. Ja siitä tulee ihan hiton ylpeäksi.

    Isomman lapsen oman maailman kehittyminen on suorastaan koukuttavaa seurattavaa. Ai näinkö se ajattelee tuosta? Olipa se rohkea, tekipä se kauniisti toiselle!

    Sisarussuhde on kaikessa vastakohtaisuudessaan upeaa seurattavaa. Miten erilaisia, ja sittenkin niin samanlaisia he ovat. Kuinka raivoksi saavat toisensa ja miten tarttuvatkaan toisiinsa jännittävällä hetkellä, aina valmiina puolustamaan toista.

    He myös tekevät ihan mitä vain sinun puolestasi, kun tilanne osuu kohdalle. Laittavat laastarin, puhaltavat, hierovat ja joskus halaavat mitään kysymättä kun tajuavat että olet surullinen. Pienessä ihmisessä oikeasti asuu usein aika iso viisaus.

    Useimmiten sinun lapsesi rakastaakin sinua tavalla, jota et koe edes ihan ansainneesi. Täysin kyselemättä, pyytämättä ja ilman reunaehtoja. (Tässä kohtaa saa koiratkin pisteen!)

    Lapsi on uskomattoman kaunis ja kaunistuu päivittäin. Ihan pelkkä lapsen katsominen voi saada oikeassa mielentilassa sinut kyyneliin. Niin älyttömän hieno tyyppi, mieletön juttu se on.

    Kaiken kaikkiaan lapsen kehityksen seuraaminen on uskomaton trippi, jota ei voi mikään huume, teknologia, elokuva tai kuvitelma peitota. Näet päivä päivältä lisää asioita jotka tulevat sinulta, häneltä, lapsesta itsestään. Sellaisia jotka tarttuvat ympäristöstä ja sellaisia jotka kaikuvat sukupolvien takaa. Jokainen niistä tuntuu pieneltä ihmeeltä – että se sinun synnyttämäsi vesimeloni on nyt noin hieno ja monisyinen ihminen.

    heureka alekoodi

    Haluan vielä sanoa, että tämä kaikki kuvaamani onni kiteytyy meillä tietysti sen ympärille että perheessämme on kaksi aikuista, hyvä terveys, riittävästi rahaa ja hyvät tukiverkot, niin kuin Asikaine loistavasti kiteytti. Perusasiat ovat meillä hyvin, enkä osaa muusta kertoakaan. Tarinani voisi olla aivan eri raskaammassa tilanteessa, tosin silloinkin uskoisin tämän saman syvän rakkauden tuntuvan hetkien raoista.

    Jos siis mietit, onko perhe oikea ratkaisu, pystytkö siihen, jaksatko ja pärjäätkö, vastaan: erittäin todennäköisesti kyllä, kyllä, kyllä, kyllä. Perhe ei tarvitse oikean merkkisiä rattaita tai Suomen yhteisesti sopimia päiväuniaikoja, voit tehdä siitä juuri sen näköistä kuin sinulle parhaiten sopii. Kaikki järjestyy ja tulet rakastamaan lastasi todella, todella paljon.

    Jos yhtään harkitset perhettä, anna edes sattumalle mahdollisuus. Voin lähestulkoon luvata ettet tule katumaan.

    Ps. en ole vielä koskaan omistanut suhisevia vaatteita, jauhelihaa emme enää hirveästi osta ja prismat hoidetaan verkossa.

    Lue myös:
    Rakastan sinua
    Elämän tarkoituksesta

  • Tiedät olevasi vanhempi kun puhut mikrolle ja muutama muu varma merkki

    Lämmitin eilen itselleni etäpäivän lounasta mikrossa. Kun mikro piippasi lämmityksen päätteeksi ja mulla oli vielä duunimeili kesken, huomasin yhtäkkiä huikkaavani sille iloisesti ”mä tuun ihan just!”. Siis mikrolle. Kas kun en kullaksi kutsunut.

    Tämä vanhemmuus on siitä jännä homma, että se syöpyy ihmiseen kaikilla tasoilla. Jättää jälkensä silmäpussien lisäksi pankkitiliin, sanontoihin, tapoihin ja kummallisiin liikkeisiin.

    Kaikkihan me olemme joskus heijanneet marketissa ostoskärryämme uneen.

    Koska näitä omituisuuksia riittää loputtomasti mutta tajusin pian etten muista enää kaikkia itse, pyysin seuraajat apuun Instagramin puolella!

    Ja voi luoja että olenkin saanut viimeisen päivän aikana nauraa kun olen lukenut kymmeniä ja kymmeniä ”mistä tiedät olevasi vanhempi” -vastauksianne. Kiitos niistä kaikista, tässä niitä ja muutama omani joukossa!

    Mistä tietää olevansa vanhempi?

    Olet tarkistaa vessasta syöksyvältä kollegalta ”Pyyhitkö, veditkö, pesitkö?”. (Oikeastaan, ei olisi hassumpi idea).

    Kun peset seitsemän koneellista pyykkiä ja sieltä löytyy yhteensä kolme sinun vaatekappalettasi.

    Kun käyt töissä pissalla vessan ovi auki. Siis auki, ei vain lukitsematta.

    Jos ihmettelet klo 20 jälkeen ulkona kävellessäsi miten täällä on vielä näin paljon ihmisiä nukkumaanmenoajan jälkeen?

    Siitä kun alkaa hyssytellä sshhh-shhh-shhh kuullessaan bussissa jonkun toisen äidin vauvan itkevän.

    Siitä kun laulaa viisi pientä ankkaa istuessaan yksin vessassa.

    Kun huomauttaa vihaisesti toimistolla että joku on jättänyt terävät sakset sohvapöydälle!

    Siitä että tarkistaa lounaalle lähtiessä kollegoiltaan kävihän kaikki lähtöpissalla.

    Jos huudat yksin kotona ollessasi ”Äiti menee nyt vessaan, vessarauha!”

    Kävelet kadulla yksin ja sanot vastaantulevan koiran kohdalla ”kato hauva, hau hau!”

    Kun sinusta tuntuu yksin ajaessasi että olet todennäköisesti unohtanut yhden tai useamman lapsen jonkin tarhan pihaan.

    Kun lohdutat sisälle lentänyttä lintua ”voi kultamuru, älä pelkää, äiti päästää sinut ulos!”

    Tai jos pyydät kultakalalta malttia, ”odota hetki, äiti ruokkii sinut ihan kohta”.

    Sujautat työpaikan eteisessä piposi ja huivisi takin hihaan. Ehkä vähän rapsutat samalla päätäsi, ehkä.

    (Ja sinä rapsutit juuri nyt omaa päätäsi)

    Alat nimikoida omia kamojasi.

    Kaivurin / paloauton / poliisin / junan nähdessäsi huudat innoissasi puolisollesi ”katso kulta!”.

    Tai yksin ollessasi, samapa tuo.

    Otat itsellesi lounaalla seitsemän serviettiä. Varmuuden vuoksi.

    Osaat erottaa imuroidessasi menikö putkeen kivi vai lego. Kumpikaan ei aiheuta toimenpiteitä.

    Puhut englantia puolisollesi muiden aikuisten seurassa, ajatellen etteivät he ymmärrä.

    Kun huomaat sanovasi erittäin napakasti lounasravintolassa pöydästä nousevalla miehelle mitäs sanotaan?

    Huomaat sanoittavasi myös koiran tunteita. Päivittäin. ”Voi Rekku mä ymmärrän kyllä että sua nyt harmittaa ettei me mennä enää ulos.”

    Jos sanot ”piip piip piip” kun peruutat ruokakaupassa ostoskärryn kanssa. Kyllä vain, yksinäsi.

    Olet yksinäsi Ikeassa ja otat tarjottimellesi perhekärryn.

    Selostat tekemisiäsi vaikka kukaan ei ole kuulemassa.

    Ja teet sen useimmiten kolmannessa persoonassa: ”Äiti hakee vielä pari tomaattia”.

    Jos taputat unissaan ähkivää selkään ja sanot ”anna röyhyn tulla vaan” – ja huomaat sen olevan puolisosi selkä.

    Himoitset viinaa. (Tämä viimeinen vähän yllätti, mutta mikäs siinä! Ostan ajatuksen!

    Ai että. Vanhemmuus, lahja joka vain antaa antamistaan. Onko teillä vielä muita joukon jatkoksi?

  • Nyt saa kadehtia – minulla on jotain mitä (selvästi) kaikki janoavat

    Muistatteko kun kerroin että olen tosi kateellinen ihminen?

    En ole ainoa.

    Tiesin toki että minua kadehditaan – jumalainen vartaloni, uskomaton tukkani, viiltävä älykkyyteni ja oivaltava huumorini yhdistettynä suorastaan hämmentävään nöyryyteen ovat todella kaiken vihreyden arvoisia.

    Tai kuten eräs teistä kommentoi:

    ”..mitä vittua, miten jengillä on rahaa rakennuttaa jotain isoja omakotitaloja tänne Helsinkiin ja miettinyt naurettavasti kuinka kiva olis nojailla johonkin uututtaan hohtavaan keittiösaarekkeeseen viinilasi kädessä ja huokailla elämän ihanuutta.”

    Upeasti kiteytetty, juuri tätä elämäni on!

    Nyt olen kuitenkin vahingossa löytänyt sen pahimman kateuden kohteen. Asian, josta tulen saamaan hirvittävästi pahaa verta nyt kun tämän täälläkin julkistan, mutta haluan korjata virheeni.

    Lupaan, ettei tarkoitukseni ollut kehuskella tällä, hieroa suolaa haavoihin. Se nyt vaan sattui siinä saarekkeeseen nojaillessani osumaan käteen juuri Insta-storyn aikana ja pakkohan se oli tunnustaa, että meillä nyt sitten tämäkin on.

    Sain välittömästi aiheesta kymmeniä (yhden kymmennen verran) viestejä. Että ei ole totta, minäkin olen aina tuosta haaveillut! Tai: minulla oli tuo mutta se hävisi kaksi vuotta sitten enkä pääse surustani yli.

    Ymmärrän, se on ollut varmasti valtava menetys. Olen pahoillani.

    Olen kiitollinen, että minulle on näin suuri onni suotu vaikka niin paljon muutakin jo elämässäni saan. Oli puhdasta onnea, että löysin sen paikallisesta K-marketista – kuka olisi voinut aavistaa että se on siellä! Nyt aion tehdä kaikkeni, että muillakin olisi tähän samaan onneen mahdollisuus.

    Oltermanni-juustokupu. Täydellisen sopiva, helppo ja oleellinen Oltermannin kuluttajille. Se meillä nyt vihdoin on, vuosien haaveilun jälkeen. Mitä muuta ihminen muka tarvitsee? Ei mitään, sanon.

    Valio, jos kuulette tämän ja olette ollenkaan hydäsydämisiä, kertokaa nyt ihmisille mistä näitä kultaisia onnen pyörylöitä voi saada. Kiitos.

  • Et ole ainoa vanhempi, jolla pinna katkeaa. Puhu, ettet lyö.

    Voi hemmetti, taas meni hermot. Aamulla tuli kiire ja huusit lapselle. Tai ehkä tönäisit, yritit saada riehuvan tyypin pois pienemmän kimpusta? Ajattelitko että olet varmasti ainoa vanhempi, jolle käy näin – joka ei osaa hillitä itseään vaikka on aikuinen?

    Tämä juttu on kuvitettu oikeilla tarinoilla, muunnelluilla kommenteilla Valeäidin historiasta. Olen saanut samantyyppisiä kommentteja kymmeniä, ehkä satoja eri kanavissa yli kuuden vuoden ajan ja olen ajan saatossa oppinut todella uskomaan että minun lisäkseni lähes kaikilla vanhemmilla menee lapsiinsa hermot joskus. Tietyissä elämänvaiheissa useinkin, uhmakausien keskellä saattaa tuntua ettei positiivisia tunteita päivään enää mahdukaan.

    Monilla vanhemmilla loppuu jossain kohtaa jaksaminen. Lapsille ei kerta kaikkiaan jaksa kymmenettä kertaa ohjeistaa rauhallisesti, ettei äitiä tai ketään muutakaan ei saa potkia. Sadasviideskymmenestoinen sänkyyn palauttaminen ei paljon enää naurata. Turhautuminen alkaa kuplia sisällä rumina sanoina ja huutona, epätoivoisina tekoina, mustina tunteina.

    Niitä mustia tunteita tulee meille kaikille, eikä niitä tarvitse hävetä. Siitä seuranneita vääriä tekoja sen sijaan pitää hävetä, katua ja ennen kaikkea eliminoida. Vanhemmuuden keinolaatikon pohjalta kaivetut viimeiset epätoivoiset keinot eivät ole oikein, hyväksyttäviä tai edes toimivia. Valitettavan yleisiä ne kuitenkin ovat.

    Mitä pitää sitten tehdä kun omat keinot loppuu?

    Jos olet tilanteen keskellä, pysähdy. Keskeytä leimahtava raivo millä tavalla hyvänsä, tylsytä sen kärkeä. Käännä selkä, puhalla ulos, hengitä, siirry toiseen huoneeseen. Laula vaikka jos se auttaa. Sekuntikin epäröintiä voi saada tunteen pahinta kärkeä laantumaan.

    On tärkeää kokea olevansa edelleen tilanteen herrana. Usko itseesi ja siihen, että voit saada tunnetta laantumaan, äläkä vaivu epätoivokeskusteluun, jossa kerrot itsellesi taas minä epäonnistuin, olen huono.

    Täydellistä ohjetta sytytyslangan leikkaamiseen ei ole, jokaisen on löydettävä omansa. Ja tässä kohtaa tullaan siihen tärkeimpään; häpeään ja katumukseen ei pidä jäädä vellomaan niin että se estäisi avun hakemisen.

    Kaikista tärkeintä on puhua. Kertoa edes jollekin, ettei ole enää homma hallussa, että voimat eivät riitä oikein toimimiseen. Se on uskallettava tehdä, vaikka tuntuukin siltä ettei kukaan muu voi olla näin huono vanhempi. Usko kun kerron, aina löytyy joku muukin. Puhuminen helpottaa jo tosi paljon, se vapauttaa osan paineista. Syyllisyys ja häpeä ovat vahvoja tunteita, jotka vain pahentavat mitä tahansa huonoa tilannetta.

    Usein juuri se hetki kun tajuat toimivasi väärin vie tilanteen vielä huonompaan jamaan.

    Kun uupumukseen lisätään syyllisyys ja häpeä, ei ainakaan luoda rakentavaa tilaa, jossa voit ottaa itsestäsi otteen ja löytää paremmat keinot. Kuinka voit auttaa itseäsi voimaan paremmin jos näet itsesi epäonnistujana, jonka pitäisi vain tsempata enemmän tilanteissa joissa voimat on jo loppu?

    Siksi ensimmäinen askel on tunnistaa tilanne ja pyytää apua. Puhu. Puhu, ettet karju, uhkaile, pelottele, revi, lyö. Jos olet jo tehnyt vääriä tekoja, sitäkin suuremmalla syyllä on puhuttava. Edessä voi olla vaikeampiakin päiviä.

    Tarvitset apua, sillä vaikka niin saa ajatella, noin ei saa käydä.

    Mullakin keittää edelleen välillä ihan liikaa yli. Enää ei tee mieli ketään huutaa hiljaiseksi itkumaratonin keskellä, mutta sanan säilä se kuulkaa sivaltaa vaan sitä paremmin mitä vanhemmiksi lapset tulevat. Siististi tarkoitettu ohjaaminen pois tappelusta muuttuu melkein repimiseksi ja kirosanat ovat yhä lähempänä loputtomissa hammaspesutappeluissa.

    Siksi puhun ja puhumme edelleen. Lapsille puhumme paljon tunteista – myös niistä vaikeista – ja sanoitamme myös lapsille ilmentyvää raivoa. Pyydämme anteeksi ja kerromme miksi tuntui pahalta. Puolisolle puhun hätäkoodeja: nyt tarvitsen apua, ota sä tämä haltuun. Ystäviltä haen vertaistukea ja yritän toisaalta tunnistaa, milloin heidänkin olisi syytä puhua.

    Tässäkin jutussa nähdyt esimerkit ovat vääriä tekoja, jotka pitäisi saada loppumaan. Huonot keinot ovat huonoja seurauksia vaikeista tilanteesta, ja niihin tilanteisiin on olemassa helpotuksen työkaluja. Teot voi saada pois omasta elämästään ammattiauttajan kanssa.


    Vuosien aikana olen usein kirjoittanut ja puhunut aiheesta. Saamani vertaistuen määrä on merkittävästi auttanut itseäni käsittelemään näitä asioita ja kehittymään vanhempana, aikuisena. Samaa olen teiltä kuullut ja siksi olen niin iloinen, että tässä tekstissä näkyvät kommentit on tuotu aikanaan tänne julki. Että me yhdessä uskallamme näistä puhua, tukea toisiamme ja hakea apua.

    Pahimman univelan, väsymyksen ja vauvakaaoksen aika on meillä ohi, ja huomaan hieman vaivaantuvani tästä aiheesta. En oikein haluaisi enää puhua julkisesti näistä asioista, nyt kun rajuimmat myrskyt ovat laantuneet.

    Mutta eihän ne vanhemmuuden vaikeat tunteet mihinkään maailmasta häviä. Aion yhä jatkaa tästä kirjoittamista, puhumista ja avautumista koska se on tosi tärkeää. Meistä jokaisen pitää kuulla siitäkin puolesta vanhemmuutta. Se on olemassa, vaikka emme haluaisi sen olevan totta.

    Toivon että tekin jaatte täällä edelleen tunteita, tuskia ja keinoja! Mitkä konstit auttavat sua hillitsemään pahinta raivoa, millä saat purettua sen valtavan negatiivisen energian? Jaksatko?

    Apua vanhemmuuden vaikeisiin tunteisiin saat ainakin täältä:

    • Oma neuvolasi
    • MLL vanhempainnetti, jossa myös
    • Vanhempainnetin chatti, joka päivystää aina maanantaisin ja tiistaisin klo 10-13 sekä muina aikoina jolloin päivystäjä on paikalla (löytyy myös täältä MLL sivuilta)
    • Maksuton MLL vanhempainpuhelin, johon voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Numero on 0800 922 77, puhelimeen vastataan maanantaisin ja tiistaisin klo 10-13 ja 17-20, keskiviikkoisin klo 10-13 ja torstaisin klo 14-20.
    • Maria-Akatemia, joka auttaa nimenomaan naisten väkivallan hallinnassa. Heilläkin on matalan kynnyksen chatti.
    • Miehiä auttaa Miessakit ry:n Lyömätön linja
    • Lastensuojelu. Täysin vääristyneestä maineestaan huolimatta siellä ei yritetä ensisijaisesti rankaista huonoja vanhempia vaan auttaa koko perhettä.
    • Oma lähipiirisi. Puhu edes jollekin, siitä se solmu lähtee aukeamaan.

     

  • Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää.

    Heräsitkö aamulla väsyneenä, vaikka nukuit pitkät yöunet? Mietit ehkä että mitäs tämä, johan olen hetken lomaillut ja kiireet on helpottanut. Miksi en ole virkeä?

    Takana on ehkä tiukka kevät (nää kesäviikot ennen lomia, voi luoja!) tai pimeä talvi. Mietit ehkä että missä vuodenajassa me nyt oltiinkaan ja miten mua voi väsyttää vieläkin näin paljon vaikka olen nukkunut ihan hyvin viime aikoina.

    Olisitkohan vähän vaan poikki? Uupunut kenties? Tiesithän, että sellainen rättipoikkiväsymys syntyy aika helposti, ja on tavallaan ihan normaali osa meidän arkea.

    Ihminen toimii niin että se lepää, sitten se on aktiivinen ja väsyy, joten se taas lepää. Mutta me aika usein haukataan kaikki tehot irti elämästä niin ettei sitä lepäämistä ihan oikeasti tehdä. Väsytään, ihan perkeleesti. Uuvutaan.

    Eikä siihen tarvita remonttia, neljää työtä, kuutta lasta tai vaikeaa sairautta. Uupua voi yhden lapsen kanssa, ilman lapsia, nuorena, vanhana, työssäkäyvänä, opiskelijana. Ei ole kaavaa, jolla uupumus mitataan, eikä kenellekään ole niin helppo elämä, etteikö siitä voisi uupua.

    On tietysti elämäntilanteita, joissa uupumus on lähes väistämätöntä. Jos elämä on todella vaikeaa ja painitaan suurten murheiden alla, tarvitaan huomattavasti apua, tukea ja huolenpitoa. Arki voi olla loputonta selviytymistaistelua, mutta siitä en tiedä tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa. (Se kyllä ansaitsee palstatilaa joten siitä voisin ehkä jonkun kanssa jutella? ilmianna itsesi jos haluat podcastiini vieraaksi!)

    Nyt puhun sellaisesta perusarjen uupumuksesta, joka voi myös hetkittäin olla syvää ja vähän pelottavaakin. Kutsutaan sitä vaikka arkiuupumukseksi, jotta emme sekoita sitä eri mittasuhteiden avuntarpeeseen.

    Arkiuupumus tulee minun logiikalla siitä, että omat odotukset ja toiveet ryyditettyinä oletetuilla muiden oletuksilla ovat suuremmat kuin se, mihin oma energia riittää. Tai siitä, että elämässä on jokin negatiivinen energia, joka kuormittaa henkisesti ja vie siten pois siitä käytettävissä olevasta energiasta.


    Se on sitä kun vaikkapa minä romahdan ihan vain työn ja elämän yhdistämisestä kun en huomaa himmailla kiirekausina. Menetän hermoni ja lähimuistini, ajan bensakorkki auki ja saan rytmihäiriöitä sähköpostista. Pinnistän syke korkealla ja hengitys tiheänä läpi arjen ja koko viikonloppu menee palautumiseen. Herään aina vain väsyneempänä eikä lenkillä meinaa enää jalka jaksaa nousta.

    Nyt minut pelasti vasta alkanut kesäloma, joka on samalla hyvä hetki muistella miten sitä omaa arkeaan pitikään hoitaa.

    Tämä on minulle, ja sinulle.

    Arkiuupumus tulee siitä, ettei lepää missään kohtaa. Että tekee, tekee, tekee vain – vaikka se tekeminen olisikin leppoisaa ja rauhallista, jopa antoisaakin. Ystävien näkeminen, urheilu ja omat harrastukset ovat kaikki mahtavia ja antavat paljon! Mutta syövät myös siitä energiakuormasta.

    Kroppa ei osaa erottaa milloin siltä pyytää voimaa iloinen nauru ja milloin väsynyt itku – kuormitusta se on positiivinenkin kuormitus.

    Ja jos syöt jatkuvasti siitä energiapankistasi lataamatta välillä, pankki sanoo “ei luottoa” ja lähettää perintätoimiston kimppuusi.

    Milloin olen, tai olen viimeksi ollut vain? Eihän semmoista muista.

    Sitten kun tajutaan, että hitto mää olen loppu, niin muistetaanhan vielä että silloin se väsymys oikeastaan vasta alkaakin? Kun kropalle annetaan lupa levätä, se hellittää aktiivista höyryistään ja alkaa ottaa lepoaan. Joskus ihan tosissaan. Niin että sitä saattaa olla vasta vauvavuosien jälkeen tosi väsynyt, tai nukahdella pystyyn läpi kesälomansa. Ehkä romahtaa itkemään kahvilassa, kun on vain liian monta maitoa josta valita.

    No nyt kun olemme päässeet siihen että myönnämme olevamme väsyneitä, ymmärrämme että se on ok ja ymmärrettävää vaikka “muilla on paljon rankempi elämä”, seuraa vaikea kohta. Pitäisi levätä. Olet väsynyt!

    Usein uupumus ei ole muuta kuin jäätävää väsymystä henkisesti ja fyysisesti. Et välttämättä ole parantumattomasti masentunut ja ahdistunut, vaikka oletkin läpikotaisin uupunut. Mutta levättävä on, ja se kestää paljon pidempään kuin uskoisi, tai haluaisi.

    Jostain kuulin että uupumuksesta palautuminen saattaa kestää 1,5-kertaisesti tai jopa tuplasti sen aikaa mitä uupumusta kertyi. Lyhyellä laskukaavalla tämä selittäisi miksi 3-vuotiaiden vanhemmat ovat edelleen väsyneitä, ja miksi se viikonloppu ei riitä.

    Mutta ei hätää! Me ollaan kaikki aivan yhtä rikki!

    Hommaan on kaksi lääkettä:

    1. Lepää. Levolla tarkoitetaan lepoa. Eikä pelkkää urheilua “koska se piristää aina” vaan myös ihan aitoa lepoa. Sohvalle pötks! Nukkumaan mars! Aivot ja kroppa tarvitsee nolla-aikaa, jossa niiltä ei odoteta mitään.

    2. Tee vähemmän. Jos ykköskohta on oireiden hoitoa, tämä on juurisyyn taklaamista. Älä mieti, mitä kaikkea sinun pitäisi jaksaa tehdä koska muutkin tekee, vaan laske innoissasi mitä kaikkea sinun ei toden totta tarvitse tehdä. Ikkunoiden pesu, joulukorttien askartelu ja vanhempainyhdistys menee sitten tähän kategoriaan.

    Aikuisen elämä on ihan sellaisenaan jo aika vaativaa. Sinne kannattaa jättää tyhjää, jotta kroppa ja pää latautuu ja jaksaa taas pyöriä. Että eiköhän mennä tästä nyt kaikki yksissä tuumin päikkäreille.

    Kirjoittaja ei aio tehdä tänään enää yhtään mitään.