Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä ja Ping Helsinki
Tiedätkö sen tunteen, kun saat hetken ajan olla ihan yksin? Ehkä pakenit tunniksi ruokakauppaan, kolmeksi kampaajalle tai ehkä sait jopa olla yksin kotona koko viikonlopun. Niin kivaa kuin arkenne onkin, kaipaat siitä välillä pientä lepoa, ja se lepo tekee todella hyvää.
Tiedät varmasti myös sen, ettei kaikilla ole tätä samaa mahdollisuutta. Toinen kaltaisesi vanhempi saattaa olla tilanteessa jossa tukea ei vain ole. Ei ole puolisoa, sukulaisia lähellä tai ehkä on juuri muutettu uuteen kaupunkiin, josta ei vielä löydy tuttuja hetkeksi lapsia katsomaan. Tai sitten kuvittelemasi henkilö on kuormittunut ja tarvitseekin keskivertoa enemmän sitä omaa aikaa, eivätkä omat tukiverkot riitä.
Tukiperhetoiminnassa on kyse siitä, että ollaan se puuttuva verkosto niille, jotka tarvitsevat välillä breikkiä. Tukiperheenä olet se sukulaisperhe tai kummitäti, jolle soitettaisiin että hei voitteko hetken katsoa meidän lapsia, mutta oletkin sitä jollekin jota ette vielä tunne ja olet sitä sovitusti, säännöllisesti.
Olet takuuvarma lepohetki jollekin.
Tutustuessani SOS-Lapsikylän toimintaan hakeuduin ensin kokemusasiantuntijan pariin. Ystäväni Harri on toiminut jo melkein viisi vuotta tukiperheenä eräälle pojalle, joten vein Harrin sushille ja kysyin kaiken mitä tekin olitte minulta Instagramissa kysyneet: Minkälaisia lapsia tukiperhetoiminnassa on, mitä te teette lapsen kanssa yhdessä, onko vaikeaa palauttaa lasta kotiin viikonlopun jälkeen, entä kasvatusperiaatteet, synttärit ja ruokavaliot? (Haastattelun myötä erittäin suosituksi nousseen Harrin vastauksia löytyy Instagram Storiesin kohokohdista!)
Lopulta me kaikki yritimme kai vastata vain yhtä kysymykseen: voitaisiinko me toimia tukiperheenä?
Jututin Harria tuntikaupalla, vaikka aika pian tajusin käsittäneeni koko asian väärin ja monen kysymyksen olevan siksi hassu; tukiperhetoiminta ei ole sijaisperhetoimintaa, jossa vaikeassa tilanteessa oleva lapsi sijoitetaan pois kotoaan.
Tukiperhetoiminta on ennalta-ehkäisevää tukea, jota tehdään ihan tavallisten ihmisten toimin. Itse asiassa, Harria jututettuani vertaisin hänen kokemuksiaan kummisedän tai -tädin hommiin!
Harri aloitti Helsingin kaupungin kautta tukiperheenä ollessaan itse nuori ja menevä (ja komea, mitä näitä nyt on!) sinkkumies. Hänelle ehdotettiin leikki-ikäistä poikaa yksinhuoltajaperheestä. Harri, poika ja hänen vanhempansa tutustuivat ja todettiin että ihan hyvin sujuu – jatketaan. Ja niin he aloittivat kerran kuussa yhteiset viikonlopunvietot.
Viikonlopun aikana Harri ja nyt jo koululaiseksi kasvanut poika elävät tavallista elämää: ulkoilevat, tekevät ruokaa, käyvät joskus kavereiden luona kylässä ja joskus kinastelevat vaikkapa ruutuajasta tai nukkumaanmenosta. Epäselvissä tilanteissa Harri tsekkaa kotiväeltä miten hommat onkaan sovittu.
Melko tavallisen kuuloista, eikö?
Vuosien aikana Harri on löytänyt itselleen puolison ja muuttanut juuri avomiehensä kanssa yhteen. Tukiperhetoiminta jatkuu silti aivan kuten ennenkin, koska se on kaikkien mielestä mukavaa. Lasten kannalta parasta on aina mahdollisimman pitkäaikainen tukiperhe.
Harrin kaltaista tukiperhettä kaipaavia perheitä on moneen lähtöön ja hirvittävä määrä. Jonossa on aina perheitä. Lapsiakin on totta kai monenlaisia, eri ikäisiä ja eri taustoilla. Siksi alussa aina katsotaan minkälainen tukiperhe-lapsi-pari olisi paras, eikä esimerkiksi paljon erityistukea tarvitsevia lapsia voi kukaan tietämättään saada viikonloppuvieraaksi.
Voisimmeko toimia tukiperheenä?
Takaisin siihen kysymykseeni: voisimmeko me toimia tukiperheenä? Aivan ehdottomasti voisimme. Ainoa, mitä mietin, on meidän vakautemme tukiperheenä.
Kun talossa on vauva ja kouluikäiset, tuleeko liian monta kertaa eteen se tilanne että jo sovittu viikonloppu on pakko perua kun joku sairastuu? Lasten kanssa tähän tulee toki muitakin kysymyksiä: minkä ikäinen lapsi olisi paras meille, kenen huoneessa hän nukkuisi ja mitä tehdään kun autossamme ei riitä penkit. Osaan kysymyksistä osaan vastata itse, loput aion kysyä 20.11. järjestettävässä vaikuttajaillassa ja tukiperheinfossa, johon tulee lisäkseni myös liuta muita bloggaajia ja sinut on kutsuttu myös!
Huomaa että tämä infotilaisuus ei sido sinua mihinkään. Vaikka innostuisit sen jälkeen käymään tukiperhevalmennukseen, sekään ei sido sinua mihinkään. Edes ilmoittautuminen tukiperheeksi ei vielä sido sinua mihinkään! Uskallat siis hyvin tulla moikkaamaan meitä Paulig Kulmaan pullapalkalla (sinä siis saat sitä pullaa, et maksa tästä mitään!). Tästä voit ilmoittautua tapahtumaan.
Jos aihe kiinnostaa mutta et pääse tapahtumaan, kuuntele tästä vaikkapa SOS-Lapsikylän omaa SOScastia, josta selviää moni asia. Tai voit ottaa suoraa yhteyden SOS-Lapsikylään! Siellä vastataan kärsivällisesti joka kysymykseen eikä ketään maanitella mihinkään vasten tahtoaan. Meillä käydään kotona jo aika paljonkin keskustelua “voitaiskohan me?”, joten meillä seuraava steppi on koulutukseen ilmoittautuminen. Se ei maksa mitään eikä vie edes paljon aikaa, ja auttaa kypsyttelemään päätöstä.
Voit myös lahjoittaa rahaa jos haluat auttaa, mutta et pysty tukiperhetoimintaan sitoutumaan, siitäkin on valtavaa apua tuhansille suomalaisille perheille ja lapsille! Tästä pääset lahjoittamaan.
Ps. myös aiemmin tästä kirjoittaneiden bloggajien jutut ja erityisesti kommenttiboksit kannattaa lukaista läpi, siellä on paljon kokemuksia! Täältä löytyy Lähiömutsin, Puutalobabyn, Asikaisen, Nakit ja Mutsin, Simppeli Sormiruokakeittiön ja The Realm of Marian videon jossa hän kertoo perheenä päätöksestä lähteä tukiperheeksi! SOS-Lapsikylän oma blogi vastaa myös moniin kysymyksiin.
