Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suunnittele maltilla, aikatauluta leveästi ja huomaa onnistuminen | Arkikoulu osa 2

Tämä teksti on jatkoa aiemmalle tekstille ”Paremmat tavoitteet, parempi arki – Arkikoulu osa 1”. Lue se ensin jos on jäänyt välistä!

Nyt kun meillä on tavoitteet ja motivaatiot hyvin hallussa ja olette luvanneet minulle pyhästi ettette suorita itseänne hengiltä, jaan muutaman vinkin (tietotyöpainotteisen) työpäivän ja arjenkin tehostamiseen.

Vinkkejä arjen tehostamiseen – hyvät listat auttavat

Arkipäivässä avain onneen on saavutuksen tunne.

Luulen että kaikki tunnistaa sellaisen hyvä päivän kun on sellainen olo että on tehnyt aika paljon kaikkea ja saanut jotain aikaan. Vastaavasti huono päivä on sellainen jossa häsää aamusta asti stressissä mutta mistään ei oikein tule mitään.

Hyvän päivän reseptinä on jokaiselle päivälle asetetut järkevät ja mitattavat tavoitteet ja niiden saavuttamisen huomaaminen. Tavoite voi yhtä hyvin olla “leikin lapsen kanssa 20 minuuttia keskittyneesti”, “saan pyykkikorin tyhjäksi” tai “soitan vaikean puhelun asiakkaalle”. Tee alkuun kolmen asian lista per päivä. Se riittää. Jos lista on riittävän realistinen, tulet saavuttamaan enemmän kuin ajattelit, ja siitä tulee voittajaolo!

Listassa kannattaa erottaa pienet ja isot asiat: viiden minsan jutut tai alle (joita voi myös niputtaa yhteen puolen tunnen pätkään) sekä vähintään tunteja vaativat, keskittymishommat. Isoissa hommissa kannattaa aloittaa vaikeimmasta!

Lue lisää: Vinkkejä yhden työpäivän tehostamiseen ja listan muodostamiseen!

Tee listoja ainakin kahden viikon ajan ja merkkaa muistiin miten hyvin onnistuit. Muutamassa viikossa opit, mitä kaikkea ehdit päivän aikana tehdä ja opit tekemään parempia listoja. Huomaat myös mihin vuorokauden aikaan olet luova, milloin tehokas, milloin hyvä keskustelukumppani ja milloin levon ja läheisyyden tarpeessa.

Listoja toteuttamalla ja oivalluksia mahdollistamalla on tarkoitus luoda positiivinen kierre, jolla kerrot itsellesi että sinä pystyt, osaat ja hanskaat. Se on paljon kivempi kierre kuin se perus “on aina liian kiire ja hommat jää tekemättä”.

Listojen paras kohta on päivän tehtävien yliviivaaminen!

Ole itsellesi armollinen ja puhu itsellesi myötätuntoisesti

Listoista tärkein on (henkinen tai konkreettinen) Positiivisen asioiden lista, johon keräät päivän aikana tapahtuneita hyviä asioita. Pieniä, mutta hyviä juttuja joita ei aina huomaa. Asiakas kiitti hyvästä memosta, puhelu oli hyvä, sait kalenteriin vihdoin sen yhden tapaamisen, jne.

Huomaa ja tee itsellesi näkyväksi oma hyvä työsi.

Voit myös kokeilla antaa itsellesi pienen palkinnon kun valitsemasi työn pätkä on valmis: saat käydä hakemassa kahvin tai tsekata Instan, jaloitella vähän tai soittaa kotiin. Tässä on salattuna pointtina myös se että tulet taukoilleeksi. Mitä tulee asioiden valmiiksi saamiseen, mikään ei ole tärkeämpää muistaa kuin että valmis on hirveästi parempi kuin täydellinen.

Haluan myös huomauttaa että se kuuluisa “omalla epämukavuusalueella oleminen” ei aina ole avain onneen. Pidä huoli että päivääsi tai ainakin viikkoosi mahtuu myös asioita, joissa olet jo tosi hyvä. Ne antavat onnistumisen tunnetta ja kannustavat jatkamaan vaikeiden asioiden parissa. Suurin kehitys tapahtuu aina silloin kun keskittyy vahvistamaan vahvuuksia, ei poistamaan heikkouksia!

Flow:n löytäminen ja luovuuden valjastaminen

Luovuus, inspiraatio ja ongelmanratkaisu eivät koskaan tapahdu itsestään. Ne vaativat ensin pientä keskittymistä ja sitten tyhjää aikaa aivoille. Tyhjää aikaa saa kun jättää omat listansa riittävän väljiksi, ja keskittymiseen on muutama vinkki.

Ihminen on luonteeltaan sellainen että tarttuu mieluiten helppoihin juttuihin. Väijy tätä ansaa ja koita kiertää se: sitoudu aloittamaan vaikealta tuntuva homma. Laita ajastimeen 20 min, jonka aikana et saa tehdä mitään muuta kuin aloittaa sitä hommaa. 20 minuutin jälkeen saat lopettaa jos haluat, mutta yleensä olet siinä ajassa päässyt kiinni johonkin tai jopa hyvään flow:hon jolla saatkin sen ”sammakon” syötyä.

Jos tarvitset luovuutta työssäsi, kynän ja paperin käyttäminen sekä toiselle ihmiselle ääneen puhuminen ovat parhaita tapoja ratkaista pulmia tai keksiä uutta. Tietokone huonoin.

Jos ratkot vaikeaa ongelmaa tai et keksi miten jokin asia pitäisi muotoilla, kokeile piirtää tai kertoa se jollekin joka on ihan ulkona koko projektista. Yleensä kun aloittaa sanomaan että “no mä haluaisin siis jotenkin kertoa, että..”, tulee kertoneeksi sen asian oikein hyvin.

Muista pitää itsestäsi huolta – mitä vähemmällä teet, sitä paremmin pärjäät

Eräs tuttavani kertoi siirtyneensä ”70% -ajatteluun”. Siinä hän tähtää aina siihen että hän tekee 70% asioista. Näin joka päivä päätyy tekemään vain juuri riittävästi ja saa helposti omat tavoitteensa täyteen. Tällä metodilla hän on edennyt ison yrityksen johtoryhmään!

Sain myös kunnian taannoin kuulla Nelli Sågerin kertovan hyvinvoinnista ja miten sitä pidetään yllä. Nelli kiteytti hienosti että hän ajattelee asiaa energiapankkina: Jos hän kuluttaa nyt kaiken energiansa eikä lepää itselleen yhtään energiaa varastoon, hän ottaa jatkuvasti velkaa omasta energiapankistaan. Nelli uskoi myös vahvasti itsemyötätunnon voimaan – itselle pitää olla armollinen ja puhua kauniisti.

Naurattaa muuten että meitä oli siellä Nelliä kuuntelemassa tusina naisia jotka kaikki mietitään tätä samaa ikuista palapeliä ja lopulta vain yksi neuvo oli ylitse muiden: mene ajoissa nukkumaan.

Niin. Aika usein asiat on kiinni levosta.

Mitä sitten kun aika ei silti riitä?

Oman ajanhallinnan opettelu on aika vaikeaa hommaa, eikä sitä koskaan tehdä tyhjiössä. Muut täyttävät kalenteriasi ja to do -listaasi jatkuvasti. Joskus se on kollegalta tuleva pakkopalaveri ja joskus se on yöllä sänkyyn oksentava lapsi. Silloin pitää räjäyttää lista ja miettiä se alusta asti uudestaan.

Jokaisen on myös hyvä tunnistaa omat rentoutus- ja rauhoituskeinot. Jos et keksi mitään, kokeile mennä kävelylle metsään silloin kun on eniten kiire. Metsä toimii tutkitusti. Kiireestä puheen ollen, yksi mun lempparisanonnoista on “kiire menee ohi kun hiukan odottaa”. Se on totta yllättävän usein. Yhtä usein totta on se että sitä kaikkea mitä haluaisit nyt saada aikaan ei oikeasti tarvitse tehdä. Asiat voivat viivästyä, siirtyä ja jäädä tekemättä todella usein.

Älä tee niin kuin minä teen vaan..

Palaan vielä alkuperäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan “miten teidän arjen aikataulut sujuu”: mulla on yksi huijarielementti käytössäni. Meidän arjen aikataulut on mielestäni tosi helppoja. Kummallakin on joustavat työajat ja Insinöörin työpaikka on tosi lähellä. Meillä on paljon sumplimisvaraa, jota käytetään aktiivisesti. Teen osan töistä päivällä, joskus joitain illalla ja urheilut jakaantuu usein vähän miten sattuu pitkin päivää.

Koko perheellä on tietoisesti hyvin vähän sitovia harrastuksia ja siivoamme laiskasti, jätämme paljon juttuja myös väliin enkä valitettavasti koskaan tule olemaan se aktiiviäiti.

Mutta vaikka tässä nyt kuinka viisastelen niin eihän se aina mullakaan putkeen mene. Olen usein tilanteessa, jossa en enää tiedä miten päin ehdin sen kaiken hoitaa, tai sitten alan karsia unesta, urheilusta tai perheestä. Ei hyvä. Jokainen päivä on onneksi uusi treenimahdollisuus ja parempaan olen menossa!

Loppuun vielä sekalainen kokoelma vinkkejä. Osa liittyy arjen tehostamiseen, osa töissä ja ihmisten kanssa pärjäämiseen. Enjoy!

Vinkkejä tehokkaaseen arkeen:

  • Älä myöhästele. Myöhästyminen aiheuttaa kiirettä, joka aiheuttaa stressiä, joka aiheuttaa sen että olet ensimmäiset 10 minuuttia tapaamisestasi pahoillasi tai nolona etkä keskity asiaan ja sen seurauksena myöhästyt lopulta myös seuraavasta jutusta.
  • Tee kalenterista kaveri! Merkkaa sinne myös työstö- ja siirtymäajat
  • Soita ystäville työmatkoiltasi, auton ratissa on muutenkin hyvä aika soitella puheluita jos luurit toimii hyvin
  • Pidä etäpäiviä. Joskus niissä on toimistoa parempi keskittyä ja joskus ne vain virkistävät vaihtelullaan.
  • Hoida sparrailupalaveri 1-2 kollegan kanssa kävellen – täytät päivän liikuntatavoitteen ja aivot toimii merkittävästi paremmin
  • Palaveri saa kestää joko alle puoli tuntia (oikeasti nopea statuscheck ja tehtävien jako) tai sitten vähintään 1,5 tuntia (aitoa miettimistä ja eteenpäin viemistä). Tunnin palaverit on yleensä lähinnä huonosti valmisteltuja.
  • Hyväksy einekset ja puolivalmisteet osaksi ruokaympyrää. Koko perhe syö yleensä lounaalla hyvin.
  • Jos haluat tehdä itse ruokia, tilaa kauppakassipalvelu ja / tai osta ruoat verkosta. Merkittävä ajan- ja rahansäästö.

Luku- ja kuuntelusuositukset

  • Anna Perho – Superarkea & Superarkea 2
  • Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
  • Idiootit ympärilläni
  • Kirsi Piha – konflikti päivässä
  • Satu Pihlaja – Aikaansaamisen taika
  • Unelmahommissa & Unelmaduunarit
  • Steal my job
  • valeäiti.fi & Valeäidin nauhoitukset. Tietty.

Kokemukset luonnonkosmetiikasta vuoden jälkeen

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Biodelly ja Suomen Blogimedia

Tätä kirjoittaessani siitä on tasan vuosi kun kerroin teille Biodellystä ensimmäistä kertaa. Se vähän jännitti, mietin onko minusta “meikkibloggaajaksi”.

Kaikki Insta storyni nähneet tietävät että todellakin on – teen aivan uskomattoman ammattitaitoisia meikkejä itselleni!

Eli en. Mutta ehkä se on ollut hyvä! Minä olen saanut olla aivan oma itseni meikkimokailujeni ja rasvadorkailuni kanssa, ja mitä ilmeisemmin se on toiminut myös teille. Vuoden aikana on tullut tosi kivasti palautetta että olette löytäneet hyviä uusia tuotteita itsellenne Biodellyn valikoimasta.

Myyntikin on kasvanut, mikä on aivan todella siistiä koska Biodellyä pyörittää kuitenkin kolmen lapsen äiti ihan omilla voimillaan. Mahtavaa, kiitos!

Itse olen löytänyt paljon uusia, ihania tuotteita. Alan jopa vähän olla se sellainen putelihifistelijä, jonka tekisi mieli jatkuvasti kokeilla jotain uutta. Näin kauppiasurani* vuosipäivän kunniaksi ajattelin kertoa miten oma kosmetiikan käyttöni on muuttunut!

Luonnokosmetiikan käyttö ylipäänsä

Alan olla vähän uskovainen. Olen edelleen mielelläni sekakäyttäjä, mutta koska kaikki käyttöön jääneet tuotteet ovat olleet yhtä hyviä kuin parempia kuin synteettiset, en näe syytä miksi ostaisin enää synteettisiä kun voin ostaa myös luonnonkosmetiikkaa.

Uskon että nämä tuotteet ovat sekä minulle että ympäristölle parempia, ja vuoden aikana olen totaalisen jumaloitunut Tanjasta ja tavasta, jolla Biodellyyn tuotteet valikoidaan. Tiedän, ettei sinne pääse huonoja tuotteita. Sitten on tietysti eri asia aina löytää itselle sopivat tuotteet, ja se on kieltämättä ollut välillä hankalaa.

Mutta: jos tämä Biodelly-yhteistyö yhtäkkiä loppuisi kuin seinään (jos ne esim näkee ne mun Insta storyt ja ymmärtää virheensä), jäisin silti Biodellyn asiakkaaksi.

Valeäiti meikitön

Naamalevitteet

Vuoden aikana olen ainakin oppinut ettei rasvoja saa kutsua rasvoiksi. Kutsutaan niitä siis levitteiksi.

Mun on ollut hieman vaikeaa löytää sopivia ras- levitteitä, koska naamani on herkkää sorttia. Kiukustuu aina jostakin ja on tosi kuiva. Lovely dayn tuotteet ehdin julistaa maailmankaikkeuden parhaiksi asioiksi, kunnes naamani päätti olla suostumatta niihin. Annoin ne siis kaihoten työkaverilleni, joka lopetti niiden myötä meikkivoiteen käytön. Niin hyviä ne levitteet on. Enkä minä niitä saa.

Naturativin tuotesarja on sopinut mulle hyvin, ja viimeisin kokeilu Naturativ Päivävoide 40+ (40+! APUA!) on tosi mukava iholla. Harmi vaan että se haisee – siis tuoksuu – aivan todella kamalalta mun nenään. Onneksi tuoksu haihtuu tässäkin nopeasti, niin kuin aina luonnonkosmetiikassa.

Paksut ruusuvoiteet ovat olleet ihan parasta talvella koppuraisen ihon kanssa, ja sekä Flow:n että Lovely Dayn öljyt ovat jääneet käyttöön vakituisesti. Silmänympärysaineista en osaa päättää suosikkia, mutta ehkä vähiten silmiäni on ärsyttänyt tässäkin Naturativin seerumi. Se vain on aika ohut, joten olen päätynyt ostamaan lisää Madaran Smartia. Nyt testissä oleva Mossa on sekin kiva! Mutta mitä hittoa, siinäkin lukee ”wrinkle soothing”. Aaaaaargh! Olen vanha!

Huulirasvat on kaikki ihania.

iho kuivuu talvella

Muut naama-asiat

Meinasin sanoa että seerumeita en oikein vieläkään jaksa käyttää (RIP se Lovely day, ai että se oli ihanaa kamaa) mutta Lue:n seerumi on kyllä kohta tyhjä. Ehkä olen siis sittenkin siirtynyt myös seerumin käyttäjäksi.

Kasvovedet olivat mulle toki muutenkin uusi juttu, mutta niistä parhaimmaksi käyttöön jääneeksi nostan Naturativin Ruusuveden. Me biodelly-muijat (kuten itseämme hassunhauskasti kutsumme) tykkäämme sanoa että se on niin hyvää kasvovettä, että poistaa vitutuksenkin. Kokeile ite!

Naturativin toinen kasvovesi on myös hyvää mutta se ei tule suihkepullossa. Tosin! Tästä sain loistovinkin Biodellyn Iinalta: aineen voi kaataa johonkin toiseen suihkupulloon! Nerokasta.

Luén puhdistusjauhe on sellainen jota ajattelen iltaisin juuri ennen nukahtamista. Niin ihanaa se on.

Naturativin puhdistusmaidosta mulla on menossa toinen purkki (vuoden aikana! Riittoisaa). Ei lisättävää!

valeäiti meikkivideo

Meikit luonnonkosmetiikasta

Meikit ovat kaikki vaihtuneet luonnonkosmetiikkaan, huulipunaa lukuunottamatta. Tuotteet ovat mielestäni tismalleen samalla viivalla vanhojen kanssa. Eivät ole maagisesti parempia (vaikka suurin osa kyllä tuoksuu paremmalta kuin vanhat synteettiset kamat ja moni oikeastaan tuntuu ihollakin pehmeämmältä) eivätkä todellakaan huonompia.

Sen sijaan ne ovat halvempia: meikkipohja halpeni yli 40€ purkista alle 20€ purkkiin, ripsari 30 eurosta alle kympin kaveriin. Luomivärit, poskipunat, valotuotteet – ihan kaikki ovat mun mielestä parempia kuin vanhat suosikkini. Pehmeitä, hengittäviä, paljon pigmenttiä sisältäviä ja koko päivän pysyviä.

Ripsari on selvästi vähän henkilökohtainen asia. Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Mutta mulla on menossa kolmas tai neljäs kierros Avrilia enkä enää koskaan vaihda tätä hyvää halpista (8,90€) pois.** Samoin tämä Absolutionin nestemäinen, mutta tussipäinen silmänrajaus on parempi kuin mikään aiemmin kokeilemani eikä ärsytä yhtään silmää. Pysyykin aivan sairaan hyvin!

Huulipuna on mulle vaikea. Absolution ja Nui pysyvät kyllä hyvin, mutta koska olen ihan superduperlaiska punaaja, en koskaan laita rajausta tai mitään muutakaan pohjustusta, enkä oikein jaksa korjailla päivän mittaan. Siksi mulla on edelleen vakkarikäytössä vanha Clinique, koska luotan siihen toistaiseksi vielä enemmän. Käytän myös näitä luonnonkosmetiikan kavereita, mutta tämä on mulle selvästi vaikein muutoskohta.

Toisaalta, en minä mihinkään roviolle joudu vaikka huulipuna vielä synteettistä olisikin, joten mitäpä tuosta.

Tässä muuten vielä se aikuisen naisen meikkikoulu (ihan ammattilaisen tekemänä), jos joltain meni ohi!

Hiukset

Tämä on vaikea alue! Mun tukka on niin takkuuntuva, paksu ja pitkä että kaipaa aikamoisia tököttejä. Hoitoaineista olen kyllä löytänyt Rahuan joka on ollut tosi hyvä, sen pariin varmaan jään vaikka hinta vähän kirpaisee. Juuri ostin ihan marketista sekä shampoon että hoitoaineen kun purkit oli aivan tyhjinä ja lompakko myös. Terkkuja joulupukille! Shampoissa John Masters on ihan ok mutta joudun laittamaan sitä kahdesti ennen kuin tukka alkaa putsaantua kaikkialta.

valeäiti myssy biodelly

Muut Biodellyn tuotteet

Kestovanulappuja en ole osannut oikein sittenkään käyttää. Tuntuma on juuri sen verran erilainen, etten oikein osaa vaikkapa kasvomaitoa niillä levitellä, ja toisaalta jotenkin “pihistyttää” käyttää niitä – sittenhän niitä joutuu taas pesemään! Toisaalta käytän vanulappuja tosi vähän muutenkaan, joten en tästä kanna hirvittävän huonoa omaatuntoa. Lupaan silti yrittää.

Sen sijaan bambuiset, biohajoavat pumpulipuikot olen päässyt testaamaan ja ne ovat ihanat! Kauniit, hyvät ja kierrätettävät. Iso, iso askel kohti parempaa maailmaan kun käytän itse joka päivä suunnilleen kaksi muovitikkua jotka nyt päätyvät sekajätteeseen (anteeksi).

iho kuivuu talvella

Näitä suosittelen kyllä kokeilemaan, aivan törkeän hyvä sarja!

Mitä siis muuttui vuodessa?

  • Käytän kosmetiikkaan entistä enemmän rahaa – per tuote vähemmän mutta ostan laajemmin tuotteita
  • Olen kiinnostuneempi siitä, mitä purkin sisällä on. Tiedostan vaikutukset itseeni ja luontoon vahemmin.
  • Tilaan 90% tuotteista Biodellyn verkkokaupasta, enkä enää äkkiä jostain vain ohimennen
  • Kaikki levitteet – voiteet – ja muut aineet ovat luonnonkosmetiikkaa, eikä synteettiset enää ole edes harkintalistallani
  • Huulipunassa en osaa vielä luopua Cliniquestani mutta muuten meikit käy aivan täysin luonnonkosmetiikalla
  • Hiusaineet ovat seuraava askel, jota vielä vähän arastelen
  • Mulle parhaat tuotemerkit kosteutuksessa Naturativ ja Lué, meikeissä Lily Lolo ja Absolution

Teen myöhemmin vielä erikseen jutun luonnonkosmetiikan “korvaajista”, eli mikä luonnonkosmetiikan tuote vastaa vaikkapa sitä Lancomên ripsaria (Avril).

Se ripsari onkin näemmä ainoa jonka just nyt keksin. Tuleeko sulle mieleen muita? Minkä synteettisen tuotteen olet korvannut luonnonkosmetiikalla menestyksekkäästi? Ei tarvitse olla Biodellyn valikoimasta, kiinnostaa muutenkin!

Hei kerro vielä sekin jos sulla on muuttunut tässä vuoden aikana meidän rinnalla jokin meikkitottumus! Kiinnostelee kovasti!

Biodelly alekoodi uutiskirjeen tilaajille

Nyt ei ole mun omaa alekoodia tarjolla, mutta vinkkinä että uudet uutiskirjeen tilaajat saavat -10% alekoodin Biodellyyn, tilaamaan pääset tästä. Ja jos uutiskirje jo tulee, kannattaa rekisteröityä kanta-asiakkaaksi: sillä saa joka ostosta aina 5% kiitoksen, jonka voi käyttää seuraavaa ostoa varten. Eli jos ostat satasella, seuraavalla kerralla sulla on kertynyt 5€ alennus loppusummasta.

Lue myös:

*Biodelly-yhteistyö on osa SBM Kipinää, jossa emme saa rahaa teksteistämme vaan osakkeita yrityksestä. Olen siis tavallaan ihan pikkuisen kauppias itsekin!
** Avrilista tärkeä huomio: osa asiakkaista on saanut virheellistä tuote-erää, josta Biodelly sai tietää vasta sen jälkeen kun tuotteita oli jo toimitettu. Virheelliset tunnistaa siitä että tuotteen kyljessä lukee pienellä C17 ja ripsari on heti avatessa kuivan tuntuista. Ota yhteyttä jos uskot saaneesi sellaisen! 

Haluaisin kirjoittaa hänestä kaiken mutta en halua kertoa mitään

2 Permalink

Me sovimme, että tänä vuonna hän kirjoittaa tämän perinteisen synttäritekstinsä itse, kirjeensä 8-vuotiaana. Mutta se jäi vähän kesken. Tässä on ollut kuulkaa hieman leikkejä leikittävänä. Haluan silti jotain kirjoittaa syntymäpäivän kunniaksi, sillä kahdeksan vuotta sitten ihan juuri näin kauniina mutta paljon kylmempänä päivänä maailmaan tuli elämäni tärkein nainen.

Mullahan on ollut jo muutamana vuonna tapana kirjoittaa muistiin kirjeen muodossa lapsille syntymäpäivinään, kertoa kaikille kuinka siisti tyyppi sankari on. Sen aika olisi viimeistään nyt, syntymäpäivän iltana.

Mutta tämä käy vaikeammaksi joka vuosi. Lapset ovat kummatkin jo niin isoja, etten halua kertoa kaikille minkälaisia he juuri nyt ovat. Persoonallisuudet alkavat olla niin hienosyisiä, omia kokonaisuuksiaan että niiden avaaminen ihan kaikelle maailmalle tuntuu väärältä.

Enkä minä halua vanhempana sanoa edes lapselle että ”sinä olet tuollainen”, kun enhän minä sitä tiedä enkä halua antaa nimeä jollekin vielä mysteeriksi jäävälle upeudelle tai lukita lastani johonkin persoonaan (Tiedättekö, se voi kun sinä olet aina niin kiltti tyttö –ansa.) Niin en kai voi sanoa muillekaan että tälläinen hän on, merkitään se maailman kirjoihin.

Samaan aikaan haluaisin tallentaa kaiken minun, hänen ja maailmankin kirjaan sillä pullistelen ylpeyttä hänestä ja heistä. Tekisi todellakin mieli huutaa turuilla ja toreilla että kelatkaa, tää on mun lapsi! Miten uskomaton ihminen siitä on tulossa, katsokaa nyt!

Ehkä tämä on viimeisistä hetkistä kiinni pitämistä. Lapsuudesta jopa, sillä joskus tuntuu että herään huomenna ja tajuan sen olevan teini. Muistan nähneeni muiden kahdeksanvuotiaita ja miettineeni oman neljävuotiaani vieressä että iiks, onpa tuo jo iso. Onko se vielä lapsi? (on).

Ihan pian Ykkönenkin on kuitenkin iso, ainakin niin iso että se alkaa itse kertoa itsestään kaikille. Internetissä ja muutenkin. Pelkään, että nämä vuodet ovat viimeisiä hetkiä jolloin se mitä me vanhempina nähdään on valtaosa ihmisestä, eikä vain kotona nähty pikainen vilahdus. Että se kuva, joka minulla on lapsestani on tarkka ja kohtuullisen kokonainen, eikä vain vanhemmalle tarkoin näytetty puoli.

Haluan pitää tämän kaiken – hänet – itselläni, koska ihan kohta hän antaa enemmän ystävilleen kuin meille. Edessä siintää se aika jolloin ystävät, harrastukset ja välitunnit muovaavat pientä ihmistä enemmän kuin kotona vietetty aika, enkä taida olla siihen ihan valmis.

Tästä piti tulla raportti syntymäpäiväjuhlista ja fiilistely siitä että kahdeksanvuotiaat on kyllä ihan älyttömän hauskaa porukkaa. Niitä oli täällä eilen kaksikymmentä (!) ja se ei ollut lainkaan kamalaa. Päinvastoin. Niin oli kohteliasta, vitsikästä ja leppoisaa sakkia että huimasi. Yhdet parhaista juhlista koskaan.

Tuli sitten vähän diipimpää shittiä.

Palaan siihen minun kahdeksanvuotiaaseeni vähän kuitenkin, pakkohan minun on jotain pientä tänäkin vuonna kertoa.

Kerrottakoon että hän on täydellinen. Hän on rakas. Hän on kahdeksan vuotta ja 20 tuntia vanha.

Hyvää syntymäpäivää kulta, toivottavasti jaksat kirjoittaa meille sen kirjeesi joku päivä – maailman pitää kuulla sinusta lisää.

 

Ps. En todellakaan leiponut itse noin mieletöntä kakkua, vaan sen loihti meille näkyvyyttä vastaan Tingelstiina, joka lupasi tarjota kakut teille marraskuun loppuun saakka -20% alennuksella koodilla ”Valeäiti”.  Suositus, oli superhyvää! 

2 Permalink

Vinkkejä perheen kasvisruokailun lisäämiseen

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia

Lihaton lokakuu tuli taas. Ahistaako? Tänä vuonna mua ei. Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut kahden lihattoman viikon jälkeen näin:

”Yhtäkkiä tuntuu että kaikki mikä on kasvista on pahaa. Että ollaan jo tehty kaikki maailman hyvät kasvisruoat”

Melko onnistuneen kuuloinen kokeilu.

Tuupattuani perheelleni muutaman kerran jotain linssihässäkkää vain siivotakseni melkein kaiken biojätteeseen, meinasin luovuttaa kokonaan ja seuraavana vuonna jätin koko homman jo väliin. Mutta.

Sitten tajusin että olen (taas) yrittämässä liikaa kerralla. Eihän tässä pointtina ole se että yhden kuukauden aikana käännetään koko homma mullin mallin, vaan se että havahdutaan muutoksen tarpeeseen ja aletaan pikkuhiljaa harjoitella.

Sittemmin olen sinnikkäästi jatkanut meidän perheen ruokavalion muuttamista hieman kasvispainotteisempaan suuntaan, ihan kaikkina kuukausina.

Lapset eivät todellakaan ole mitään linssin rakastajia vieläkään, mutta huomaan silti että paljon on muuttunut. Ostan kaupasta merkittävästi vähemmän punaista lihaa kuin ennen. Nautaa joskus, kanaa ja possua en oikeastaan koskaan. Maitopohjaista ruokakermaa en ole ostanut ainakaan vuoteen. Syömme kotona nyt enemmän kasvis- kuin liharuokia, minä syön 90% kasvisruokaa erityisesti silloin kun syön muualla.

Olemme itse asiassa vähentäneet merkittävästi lihan kulutustamme, ilman että pyrittäisiin varsinaisesti kasvissyöjiksi. Hyvä me!

Lihan vähentäminen on vaikeaa, koska se vaatii vaivalla opittujen ja vihdoin hanskassa olevien rutiinien muuttamista. Juuri kun olet päässyt kiinni siihen että perhe syö suunnilleen terveellistä ruokaa ja kaupassa käynti sujuu, pitäisi opetella uusia reseptejä. Mitä kasviksista voi muka kokata? Millä korvaan lihan?

Nyt jaan teille salaisuuteni, tai ainakin muutaman hyväksi havaitsemani kikan, jolla lihan osuutta saa perheen ostoskärrystä vähennettyä ilman suurta tuskaa.

Älä yritä lopettaa lihansyöntiä, vaan lisää kasviksia.

Ihmisen on tosi vaikeaa lopettaa jonkin asian tekeminen ilman että sitä korvataan jollain muulla. Kysykää vaikka röökin lopettaneilta. Ja jos se korvaaminen on vaikeaa, koko hommasta tulee negaatiolla kuorrutettua rangaistusta. Mieti siis sen sijaan, että yrität lisätä kasviruoan määrää viikkoonne.

Voisiko teillä olla vaikkapa  kaksi kasvispäivää viikossa? Opettelisitko ehkä yhden uuden helpon reseptin, josta lapsetkin tykkäisi?

Kannusta itseäsi, älä soimaa.

Mitä sitten, jos miehesi (nimi muutettu) osti kokonaisen valmiiksi grillatun broilerin koska se on niin helppo ratkaisu. Sinä voit tehdä huomenna pinaattilettuja. Ota asiaksesi huomata ennemminkin jokainen kasvisruoka kuin jokainen liharuoka. Iloitse vaikka siitä jos korvaat liharuoassasi sen ruokakerman kaurapohjaisella (se muuten ihan oikeasti kannattaa tehdä, ihan samaa kamaa!).

Ylipäänsä: Älä soimaa itseäsi siitä ettet osaa valmistaa järkevää ateriaa munakoisosta. Et tietenkään osaa, kun se on vielä ihan uutta sulle. Aloita siitä mikä tuntuu helpoimmalta.

Valitse alkuun helpot voitot.

Aloita listaamalla kaikki sellaiset ruoat, mistä teillä jo tykätään ja jotka sattuvat olemaan kasvisruokia, tai joita voisi hyvin helposti sellaisiksi muuttaa. Usein tälle listalle pääsee pinaattiletut, kasvissosekeitto, hernekeitto.

Jos haluat kokeilla lihan korvaamista uusilla kasvispohjaisilla tuotteilla, kokeile ensin lasagne, tortillat ja makaronilaatikko. Nämä on yleensä melko helppoja muunneltavia, etenkin jos aloitat korvaamalla vain puolet lihasta soijarouheella.

Tässä neljä kovaa reseptiä, jotka usein uppoaa myös lapsille hyvin, suurin osa tietysti kasvisvoimaeläimeni Lauran luomia:

Hyödynnä muiden keittiö.

Ravintoloista saa nykyään niin hyvää kasvisruokaa, että oikeasti voi päättää tilaavansa aina kasvista. Vaikka koko muu perhe tilaisi lihaa, sinun kasvisruokasi on taas yksi annos kohti parempaa suuntaa, näytät hyvää esimerkkiä lapsille ja ehkä saat ne peijakkaat jopa maistamaan sun ruokaa!

Jokaisella meistä on myös joku kasviskaveri, joka osaa tehdä kaikille maistuvaa ruokaa. Tuppaudu niille illalliselle aina välillä inspiraatioksi.

Plussana se että muualla syödessä sinä et hikoillut tuntia keittiössä tehdäksesi epäonnistunutta ruokaa, joka pitää heittää pois. En itse suinkaan ole tätä kokenut.

Käytä oikopolkuja.

Suomessa on ihan hirvittävän hyvä valikoima kasvispohjaisia vaihtoehtoja soijarouheesta härkäpapuvalmisteisiin. Pakasteruoista löytyy iso pino ihan valmiita ruokia (falafel-pyörykät on usein helppo aloitus) ja sitten on näitä melkein valmiita ruokia, kuten yhteistyön puitteissa testaamani Knorrin Vego-ateriat.kasvisvinkit perheelle

Vego-ateriat ovat valmiita kasvisruokia, joihin teet vain lisukkeet kylkeen tai jatkat niitä vähän omilla ainesosilla ja ateria on vartissa valmis. Suosikkimme tällä hetkellä on Chili Sin Carne, joka oli mukavasti maustettu mutta ei liian tulinen lapsille. Yksi pussi on kahden hengen annos, mutta esim soijarouheella jatkamalla tästä saa hyvin koko perheen annoksen.

Älä lannistu, vaikka joudut turvautumaan lihaankin.

Joskus käy niin että kiire, huonot suunnitelmat ja yleinen hätä johtavat siihen että lihaa tulee pöytään. Viimeksi sunnuntaina tein tätä Vegoa lihalla jatkettuna, vaikka se vähän pahalta tuntuikin. Mutta meillä oli jostain syystä jauhelihaa jääkaapissa, joka oli menossa vanhaksi (koska ei ollut tullut käyttöön, hah!) joten oli huomattavasti parempi vaihtoehto syödä lihaa kuin heittää syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois.

Ruokahävikki on muuten edelleen suurimpia ongelmia vastuullisen kokkailun osalta, myös kasvissyöjien perheissä. Sen vähentämiseksi vinkkejä ensi kerralla!

kasvisruokailu perhe

Kertokaa omat vinkit tai parhaat kasvisreseptit! Tämän tekstin kommenttiboksissa arvotaan neljä kappaletta Knorr tuotepaketteja (arvo 50€/kpl), arvon voittajan 2.11. (HUOM: aikaa jatkettu!).

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

 

Lue lisää: 

 

Sain maailman ihanimmat vintagelasit – tule lukijailtaan löytämään omasi!

YHTEISTYÖSSÄ: Oopperan Optiikka

Minäpä annan teille rakkaat keski-ikäistyvät toverini yhden vinkin: ikänäköä voi kutsua myös aikuisnäöksi. Sen opin tällä kertaa Oopperan Optiikan Maaritilta kun uusia laseja hakemaan lähdin. Lähestyn ikä – aikuisnäköä.

Niin se vain on kahdessa vuodessa näkö mennyt taas hiukan huonompaan, mutta ei onneksi vieläkään kamalan huonoon. Lähinäkö on kuitenkin sen verran huonontunut (ja pienen näytön tuijottelu lisääntynyt), että ensimmäistä kertaa joudun käyttämään laseja oikeastaan jatkuvasti.

vintage lasit

Näöntarkastuksen jälkeen päädyimmekin tilaamaan mulle ekat piilolasit ikinä (aikamoinen trippi!) ja samalla uudet pokat. Kehysten valinta ei taaskaan ollut helppo, eikä sitä auttanut se positiivinen ongelma että löysin liian monta sopivaa mallia.

Rillit oli kaikki kauniita ja minua pukevia. Mutta aina niissä oli joku pieni juttu hieman ohi; näyttivät liian trendikkäiltä tai tekivät silmien alusista mustemmat. Liian tavalliset, liian ilmiselvät. Kirjastonhoitajat tai sittenkin liian Ozzyt. Olimme vaipua epätoivoon Maaritin kanssa.

Tai no ei Maarit, sillä hän tiesi että voi milloin tahansa etsiä juuri toiveeni mukaiset maailmalta, mutta mua vähän jo tuskastutti. Sitten kuin ohimennen Maarit heitti että pitäisikö katsoa noita vintage-versiota.

vintage silmälasit

Näiden joukossa on mun lasit! Arvaatko mitkä?

Vintage-lasit! Miten ihmeessä ne unohdinkaan! Näistähän minäkin olen alunperin Maaritiin tutustunut, kuuluisissa Oopperan Optiikan Vintage-myyjäisissä joista ostimme Insinöörin kanssa kumpikin mielettömät aurinkolasit.

Nyt Maarit kantoi silmälasikehyksiä laatikko toisensa jälkeen näytille. Hitto vie miten hienoja. Juuri sellaisia valtavia kakkuloita, joita äidilläni oli 80-luvulla, pienempiä prillejä aikaisemmilta vuosikymmeniltä, ihan tämän päivän näköisiä ja kaikkia mahdollisia värejä. Karkkikauppa, sanon.

Nykyaikaisista poiketen, näistä rilleistä ei tosiaan ihan jokainen mulle sopinut, mutta jokainen sai kyllä spontaaneja ilonkiljahduksia aikaan hulluudessaan.

vintage silmälasit

vintage silmälasit

Sieltä kaikkien kreisimpien joukosta löysin omani. Suomen Kainuussa 80-luvun lopulla Opti pointin valmistamat Cajaniat. Ihan uudet vanhat lasit, takuulla uniikit ja täynnä historiaa. Juuri minulle istuvat ja tuntuivat heti tosi omilta, vaikka moni on huokaissut jännittyneen sekaisin tuntein että ovatpa rohkeat!

vintage silmälasit

Ehkä ne ovatkin rohkeat, ainakin erilaiset kuin ennen! Kehykset ovat tosi saman tyyppiset kuin vanhat, mutta vähän ohuemmat ja lasien sisäpuolella oleva vaalea keventää niitä vielä entisestään. Mallissa näkyy kasari, mutta ei liikaa. Kyllä näillä kelpaa!

Aiomme vielä Maaritin kanssa etsiä mulle toisetkin lasit, hieman maltillisemmat metallikehykset, mutta toistaiseksi minä vain rakastan tätä punaa. Ja jos onkin päiviä, jolloin punainen ei lämmitä, voin aina taiteilla silmiini piilarit! Ihan olen jo konkari niiden kanssa!

Vintagekehykset sullekin lukijaillasta?

Maarit on kartuttanut vintage-kokoelmaansa vuosien varrella hitaasti mutta varmasti. Näistä voisi ehkä jo tehdä kokonaisen oman liikkeensä, mutta vähintään niitä kannattaa aina katsoa Oopperan Optiikassa käydessä. Nyt olisi siihen loistava tilaisuus – keksimme järjestää lukijaillan liikkeessä!

Valeäidin lukijailta (ensimäinen ikinä!) järjestetään torstaina 20.9. klo 18-20 Oopperan Optiikan liikkeessä Helsingin keskustassa. Ohjelmassa ainakin rillien ihmettelyä ja skumppaa, huonoja vitsejä ja tutustumista! Paikalle voi tietysti tulla vaikka ei rillirousku olisikaan, päätarkoitus on kuitenkin tavata teitä.

Illan aikana tutkitaan myös salaisia vintagekätköjä ja Maarit on lupaillut hyviä hintoja. Vink vink.

Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittautunutta, laita alle kommentti niin nappaan siitä sähköpostisosoitteesi. Huom: Ilmoittautuminen on sitova!

valeäiti silmälasit

PS. Liikkeessä kannattaa käydä muutenkin, sillä Maarit on luvannut -15% alennuksen kaikille Valeäidin lukijoille. Kohti Oopperaa siis!

Miltä se somen vähentäminen on tuntunut? Melko tylsältä.

Kuudes päivä harkitumpaa somemeininkiä takana.

Ei tunnu vaikealta, mutta ei tunnu erityisen hyvältäkään. Huomaan isoja aukkoja elämässäni, erityisesti luovuudessa. Kaipaan aivan hurjasti Instagramia, story-höpöttämistä ja ohimeneviä one linereita. Kun välipalaksi sopivat some-julkaisut ovat poissa, mitään ei synny blogiinkaan.

Yllättäen huomaan että somella on mulle sittenkin ihan oikeasti tärkeä merkitys, sen tarjoama luovuuden ilmaisu on merkittävä vastapaino mun päivätöille. Nyt kun some on pois vaihtoehtojen joukosta, teen töitä. Ihan liikaa! Ja sillä entisellä selailuajalla luen uutisia. Tai siis “luen”, eli en oikeasti. Lähinnä pakenen jotain.

Sillä se jos jokin on tullut taas todistettua – kännykkä on mulle paikka paeta vaikeita tunteita. Tylsyyttä, pelkoa, ärtymystä, ahdistusta. Tartun kännykkään sillä sekunnilla kun työjuttu on liian vaikea ja perille pääsy vaatisi ponnistelua. Yleensä tajuan laittaa sen heti alas, mutta jos päädyn selailemaan, siitä tulee ihan muutamassa sekunnissa kurja olo. Se aivoton selailu vain on aivan todella tylsää, vaikka sisällöt ovatkin kivoja.

Senkin huomaan taas todeksi, että kyse on enemmän tavasta – riippuvuudesta – kuin aidosta tarpeesta. Mitä kauemmin olen kanavista poissa, sitä vähemmän niihin tekee mieli takaisin. Ja heti jos sinne itse jotain laittaakin, kasvaa sisälleni jatkuvasti huutava pakko käydä tsekkaamassa tilanne. Onko kommentteja?

Huomaan ajattelevani elämääni aika paljon narratiivina, se harmittaa. Tästä saisi hyvän jutun, kuuluu usein päässäni kun jotain tapahtuu. Nyt jaan sen miehelle teidän sijaan ja se on kyllä melko jees kaikin puolin. Kaipaan silti sitä yhteisön tuomaa efektiä, jossa me kaikki nauramme samalla asialle.

Kaipaan myös ylipäänsä ihmisiä – teitä! On tosi outoa kun puolet keskustelusta puuttuu ja haahuilen päivääni eteenpäin melko lailla yksinäisesti. Vaikka toki töissä jatkuvasti puhunkin, se on eri. Nyt päivistä puuttuu ne kahviautomaattikeskustelut. Tekisi mieleni pälättää Story täyteen asiaa.

Ja mitä tässä sitten on ehtinyt tapahtua sellaista josta olisin voinut sinne kertoa?

Hain uudet upeat lasini Oopperan Optiikasta
Ajoin pienen peltikolarin
Vittuunnuin jälkijättöisesti siitä että minua kohdeltiin kuin rikollista vaikka tilanne oli aivan tasaveroista harmiilista sattumaa
Kakkonen aloitti koripallon
Tuskailin eskariuhmaa, jota en edes heti meinannut tunnistaa
Manasin typerää liikennekulttuuriamme jossa kaikki muut ovat lähtökohtaisesti väärässä
Kävin Mamma Rimpuilee podin vieraana
Ja siitä innostuneena aloin taas antoi aktiivisesti ajatella, ehkä jopa edistää omaani!
Tein liikaa töitä, hajottavan paljon
Söin ihanan lounaan Cargossa
Kävin Lintsillä
Voin pahoin Lintsillä
Kävin Ikeassa – enkä ostanut mitään!!
Eipäs sittenkään, ostinhan minä jotain. Lihansyöjäkasvin.
Tähän hieman liittyen, meillä asuu noin 500 banaanikärpästä. HAJOAN.
Hypin trampalla 25 minuuttia ykkösen kanssa sykemittari kädessä – oli hyvä treeni
Mutta noin yleisesti en ole taikaiskusta muuttunut enemmän lasten kanssa hengailevaksi
Kävi ilmi, että hekään eivät tee hirveästi sellaista, mihin minua kaivattaisiin mukaan
Luin yhden lehden
Aloitin yhden äänikirjan, taas elämänkerta. Mutta Antti Tapani on sentään kerrankin hieman eri formaatilla, tykkään!
Katsoin pari jaksoa Kätilöjä
Nukun joka yö edellistä huonommin ja olen ilmeisesti lopettanut urheilun
Ostin Insinöörille synttärilahjan – en hänen toivomaansa moottorisahaa (miehet, en jaksa!)
Jätin edelleen pyykkikasat purkamatta
Olen tehnyt kyllä aivan liikaa töitä
Haaveilen Amos Rexistä
Olen lukenut lapsille iltasaduksi aivan jättimäisen ihanaa Sankaritarinoita tytöille -kirjaa. Ostakaapa se.

Näin listaa katsoessa tulee mieleen että maailma saattaa olla ihan onnellinen somedieetistäni.

Mutta olenko minä? No, en mitenkään kattavan autuas ja valaistunut tästä ole. Sen verran, että osaan tunnistaa paremmin levottoman selailun ja sitä haluan välttää. Mutta omaa sisältöä taidan kyllä alkaa kohta taas tuutata kanaviin, sen verran enemmän hyvää se minulle antaa.

Ootteko te mukana kokeilussa ja oletteko huomanneet jotain?

Jos en muista sinua heti älä loukkaannu vaan kerro lisää – kasvosokea tarvitsee paljon vihjeitä

”Ai moi, nyt mä vasta tajusin kuka sä oot!”, huikkaa ihminen jota en ole koskaan ennen nähnyt. Mielestäni.

”Kato joo moi!” Vastaan tottuneena ja valmistaudun etsimään vihjeitä. Näyttävätkö seuralaisensa tuntevan minut myös? Ovatko vaatteet tutut? Tuliko hän autolla vai pyörällä – kaukaa vai läheltä – tähän?

Hymyilen ystävällisesti ja odotan. Kokemus kertoo ettei kannata puhua juuri mitään, ei ainakaan esittää kysymyksiä. Kaikki paljastaisi niin äkkiä etten tiedä kuka hän on.

Kaikista pahinta olisi olettaa tietäväni ja sitten puhua jotain sellaista mikä ei häneen istukaan. Opin sen kun kerran sanoin väärälle ihmiselle että ”Näinkin eilen Leenaa ja puhuttiin susta.” Jännä, vaikka kasvot ovat mulle hepreaa, mikroilmeet kyllä osaan. En tarvinnut sekuntiakaan nähdäkseni ettei henkilö x tunne yhtäkään Leenaa.

Tämän aamuisen henkilö x:n kanssa olen vieläkin sumussa. Kauniit, ilmeikkäät kasvot, joita ei voi toisiin sekoittaa. Eivätkä ne silti kerro minulle mitään.

Joskus sentään tunnistan, että nämä kasvot tunnen. Harmillista etten voi lisäksi erottaa olemmeko tavanneet kerran vai kymmenen tai olleet kenties parhaita ystäviä läpi ala-asteen.

Konteksti häviää päästäni ensin, sitten kasvot, ääni ja vasta lopulta puhutut ja kirjoitetut sanat.

Sieltä se sitten tulee, juuri kun lähestymme kiusallisia hetkiä: ”Vitsi harmittaa etten eilen päässyt”, henkilö x lausuu. Ahaa! Nyt tiedän, ehkä! Ainakin voin osallistua taas keskusteluun, koska tiedän mihin hän viittaa.

Aloitan vuolaan juttelun varmaksi muuttuneen hymyn saattelemana. Voin vielä myöhemmin varmistaa oliko arvaukseni oikea. Selviän tilanteesta puhtain paperein, oletan.

Hetken päästä etsin arvelemani henkilön Facebookista. Muistan täysin vaivatta koko nimen. Löydän etsimäni, tarkastelen profiilikuvaa. Ei hitto. En mä tiedä sittenkään, oliko se muka hän? Vertaan kuvaa kovaa vauhtia haaleammaksi kuihtuvan muistikuvani kanssa, enkä näe kuvassa mitään samaa. Väärä vuodenaika ja erilaiset vaatteet sekoittavat koko pakan.

Tarkistan toiselta tutulta olisinko voinut törmätä täällä henkilöön, joksi häntä uskon. Olisin.

Olin siis ehkä kuitenkin oikeassa. Mutta muistanko hänet ensi kerralla? Ehkä, jos tapaamme pian ja samassa paikassa. Varmasti en, jos konteksti on taas eri.

Olen aina ennen ajatellut että tämä elämääni yllättävän paljon vaikuttava piirre on minun syytäni. En vain keskity ihmisiin tarpeeksi, ehkä en edes katso heihin? Olen varmaan vain tosi itsekäs.

Onneksi Stella kirjoitti tästä ja antoi sille nimen: kasvosokeus. Tajusin Stellan tekstiä ahmiessani että tämä se on! Kasvosokeus, sehän mulla varmasti on! Ei kamalan vakava, mutta sen verran rajoittava että en tutustu mielelläni uusiin ihmisiin, ainakaan moneen yhtä aikaa lyhyessä ajassa.

Samoin kuin Stellalla, minullekin julkkikset, elokuvien hahmot ja ei-niin-erottuvasti pukeutuvat henkilöt tuottavat suurta päänvaivaa. Vailla selkeää logiikkaa unohdan toiset kerta toisensa jälkeen ja jotkut muistan heti. Vaiva vaihtelee päivästä, vireystasosta ja olosuhteista riippuen mutta on joka kerta yhtä kiusallinen.

Kasvosokeus on nolo vaiva, koska epäilen sen tuntuvan toiselle osapuolelle siltä kuin he olisivat minulle yhdentekeviä, unohdettavia. Niin tavallisen näköisiä että heidät voi unohtaa. Vaikka oikeasti tutkin mielelläni muiden kasvoja ja löydän jokaisesta jotain mieleenpainuvaa. Se vaan ei saakeli painu sinne mieleen.

Pahinta on se, että voin unohtaa myös hyvin rakkaat ja tutut kasvot. En muista enää ilman valkokuvia miltä jo edesmenneet isovanhempani näyttivät. Muistan heidän äänensä, kävelynsä, vaatteensa, kotinsa, korulipastonsa mutta en kasvojen piirteitä, niiden mittasuhteita, silmien sävyä.

Kai niin käy monille kasvoille ajan mittaan, mutta ei se kivaa ole. Varsinkaan jos sitä käy päivittäin ja ihan tuoreiden kasvojen kanssa.

Stella kuvailee tekstissään kaikkea minunkin arkipäivääni vaivaannuttavaa kamaa. Vaihtuvia hiustyylejä, täysiä ravintoloita, naamoja kuhisevia tapahtumia – aaargh miten vaikeaa!

”Vaikeita tapauksia: ihmiset, jotka vaihtavat tyyliään ja kampaustaan usein. Ihmiset, jotka tulevat vastaan odottamattomissa yhteyksissä: työkaverin tunnistaa toki töissä, mutta ei välttämättä sunnuntaikävelyllä naapurikaupungissa. Samannäköiset sisarukset. Ihmiset, jotka jakavat samoja kasvonpiirteitä: tunnen kolme ihmistä, joilla on voimakas leuka yhdistettynä siropiirteiseen suuhun ja kun tapaan heistä yhden, en tiedä kuka heistä seisoo edessäni.” – Notes on a life // Stella Harasek

Uusien kasvojen muistaminen olisi todella ihanaa. Varsinkin kun työkseen tapaa valtavasti ihmisiä ja on riippuvainen verkostoista.

Toisaalta en voi tälle tietääkseni mitään, joten ehkä alan vain puhumaan siitä ääneen, myös aivan uusille ihmisille (tai siis joiden oletan olevan uusia, eh). Jos kerron tilanteen niin ehkä minä jään heille mieleen paremmin ja he voivat auttaa minua ensi kerralla?

On tosi tavallista että ihmiset sanovat tavatessaan ”anteeksi mutta mulla on tosi huono nimimuisti”. Nyt alan vastata siihen ”ei se mitään, mulla on tosi huono kasvomuisti. Muista sinä minun naamani niin minä pidän nimistämme huolta.”

Lue lisää: Stellan teksti kasvosokeudesta

Jonkun suuremman äärellä – ensikosketus Grand Canyoniin

Kuumat aavikot, joissa on satoja kilometriä pelkkää tietä. Kylät, jotka paljastuvat yhtäkkiä teiden välistä. Kaiken yllä kaartelevat kotkat. Hassut Joshua treet pampulahattuineen.

Radio, joka jaksaa lähettää vain uskonnollisia kanavia, imelää countrya tai upeita mainoksia (Ajoitko pienen kolarin? Soita minulle! Olen kokenut lakimies, hakenut asiakkailleni miljoonia dollareita korvauksina. Pitkä viikonloppu edessä ja unohdit tankata tärkeimmät? Tilaa lääkemarijuana tästä kotiin! Kun haluat tavaroista eroon, soita 1800-GOT-JUNK).

Perhe, joka matkustaa autossa valittamatta kuusi, seitsemänkin tuntia putkeen.

Ainakin 167 vastaantulevaa valkoista autoa (ja kerran kahdeksan peräkkäin!) ensimmäisten 300 kilometrin aikana.

Pikkuhiljaa kallioisemmaksi muuttuva maisema ja lopulta portti kansallispuistoon, jonka metsissä näemme kolme peuraa. Auto parkkiin ja pieni, jännittynyt kävely.

Ja sitten se on edessämme.

Grand Canyon.

En voi uskoa että pääsin oikeasti tähän saakka. Yritimme tätä Insinöörin kanssa jo 11 vuotta sitten.

Silloin ajoimme huonojen ohjeiden varassa neljä tuntia halki aavikon huomataksemme että reittimme on liian pitkä, emmekä tule ehtimään perille ennen auringonlaskua.

Jouduimme luovuttamaan. Käännyimme pois, ja ajoimme takaisin samat neljä tuntia tätä ihmettä näkemättä.

”Jää sitten jotain seuraavaan kertaan”, vitsailimme myrtyneinä ja tiesimme että on epätodennäköistä päästä tänne enää koskaan.

Mutta niin kävi että pääsin tänne, vieläpä omien lasten kanssa. Kokemus oli parempi kuin uskalsin odottaa, hienompi kuin mikään aikaisemmin kokemani.

Ennen kuin näin kanjonin ensimmäisen kerran, kuulin sen. Tuuli humisi vakaasti seisovan kanjonin valtavia reunoja pitkin, yritti pyyhkiä sen syvään pohjaan asti.

Metsän takaa näin ensin takakaarteen, vastarannan. Puristin Ykkosen kättä kovempaa ja meillä kummallakin tuli enemmän perhosia vatsaan. Aloimme ymmärtää, mitä metsän ja vastarannan välissä on – ei mitään.

Metsä väistyi tyhjyyden tieltä ja yhtäkkiä seisoimme reunalla.

Reunalla oli hiljaista. Mykistävää.

En ole uskonnollinen enkä ehkä edes hengellinen ihminen, mutta tämän näyn edessä koin jotain syvempää. Tässä se on. Maailmankaikkeus, Äiti Maa, henget, sielut, evoluutio ja historia jalkojemme alla.

Kilometrikaupalla tyhjyyttä, joka on samalla kaikkea. Maailma, jonka dinosaurukset ovat nähneet. Iäti seisova monsteri, jolle pienet ihmiset ovat yhdentekeviä.

Ylhäältä katsoessa kaikki maallinen tuntuu katoavan ja jos olisin kova tyttö meditoimaan, tekisin sitä tässä. Tuntikaupalla.

Tässä kahden näköalapaikan keskellä, pari tuntia ennen auringonlaskua saamme nauttia hetkestä melko yksin. Kuvaan kaikella millä voin; kameralla, kännykällä, mielelläni.

Näemme kanjonin vielä auringonlaskussa ja seuraavana päivänä täydessä valossa. Monesta eri kulmasta, jokainen yhtä vaikuttavana.

Tuo ensimmäisen kohtaamisen tunne säilyy silti rakkaimpana muistonani, uskon että loppuelämäkseni.

Kerron myöhemmin teille lisää reitistämme ja jaan parhaat vinkit mutta sanon jo nyt: ala säästää. Tule tänne joskus.

Puuhatyypin arki on kaunis labyrintti, jota ei aina jaksa

Tasan viikko takana Kaliforniaa.

Ollaan urheiltu, juotu viiniä, otettu aurinkoa, pötkötelty ja kävelty hiljakseen. Tämä kaiken peittävä löysyys oli juuri se mitä tarvitsin.

Matkailun hyvä puoli on ehdottomasti se ettei voi tehdä mitään niitä “järkeviä” juttuja joita kotona tekisi, joten tulee levättyä normaalia enemmän vaikka väkisin. Ei ole tiskejä ja pyykkejä (omia, tämä muiden kotona puuhaaminen ei tunnu yhtään niin pahalta), autotallin varastoröykkiöihin ei törmäile, työpöydän järjestelyä ei voi tehdä ja niin edelleen.

Kun tekemättömät työt eivät koko ajan näy, niitä ei edes ajattele.

Blogijutut ovat häipyneet päästäni ja laskut jäävät maksamatta, sisustuspäätökset tekemättä ja meilit vastaamatta. Olemme aivan kertakaikkisesti jättäneet kaiken tekemättä. Se on harvinaista, ja ihanaa.

Tämä aiheuttaa minulle myös vaikeita tunteita ja paikallaan polkemista, erityisesti aamuisin. Tuskastuttaa pelkkä oleminen, en tajua kuinka toiset voivat vain olla ja lojua. Tai no, rannalla osaan minäkin lojua. Aurinko lataa mun akkuja aivan eri tavalla kuin sisätilan sohva.

Siellä auringossa lojuessa ehtii rentoutua ja miettiä juttuja. Kuten vaikkapa sitä, että mitenhän minä oikein kestän taas omaa arkeani parin viikon päästä?

Täällä nukumme yhdeksän tunnin rauhallisia yöunia ja heräämme silti vähän väsyneenä. Torkahdamme usein myös päivisin. Nukun enemmän kuin kuukausiin, ehkä vuosiin ja silti alan pilkkiä ennen kymmentä illalla. Olenko todella näin väsynyt edelleen, selätänkö vielä koko kevään kestänyttä uupumusta?

Jos näin on, niin mitähän käy kun elokuu rytisee päälle ja ihan sama meininki jatkuu? Olen punninnut tulevaa arkeani, asetellut jossain ajatusten alla palasia kohdilleen. Miettinyt, mihin kaikkeen aikani riittää ja mihin haluan sen riittävän. Nähnyt jopa painajaisia kalenteristani, aikatauluista ja ikuisesta ehtisiköhän sen sittenkin tehdä tuossa välissä -tetriksestä.

Kuinka ihanaa olisi vain elää. Herätä, käydä töissä, tulla kotiin ja olla perheen kanssa. Urheilla ja lukea.

Vai olisiko? Kyllästyisinkö? Jos kalenterissani olisi päivittäin tunti tai – hyvänen aika – enemmänkin tyhjää, täyttäisin sen varmuudella jollain uudella. Harrastuksella tai siivoamisella.

Tätä tämä minun kanssani aina on. En pysty olla tekemättä mitään, enkä pidä sitä pahana. Minulle rentoutuminen on jotain muuta kuin pilvien tuijottelua, ja se on ihan ok. Suorittajia pidetään aina vähän ressukoina, ajatellaan etteivät osaa relata. Ei pidä lainkaan paikkaansa! Juuri nyt tätä kirjoittaessani olen rennompi kuin koko aamuna.

Haaste on siinä, että kauniin tasapainon löytäminen tekemisen ja aivan liian paljon tekemisen välillä on joskus tosi hankalaa. Erityisesti kun tekemistä määrittävät myös muut kuin minä itse. Kalenteri, asiakkaat, perhe.

Kaltaiseni puuhatyypin arkijuoksu on kaunis labyrintti, jonka koukerot rentouttavat ja tuovat iloa, mutta joka menee yhdestä väärästä käännöksestä tukkoon. Tarvitsen tekemisen silpun elämääni ollakseni virkistynyt mutta välillä on vaikea erottaa mikä silpuista on kivempi kuin joku toinen ja mikä niistä pitäisi ihan vain rohkeasti jättää tekemättä.

On vaikea erottaa mikä virkistää ja rentouttaa ja mikä vain vie energiaa. Kuormituksen säätely on vaikeaa.

Syksyn suhteen on pakko tehdä jotain pohdintaa, valinnoista en sentään kehtaa puhua. Kaipaan ystäviäni ja omaa aikaa. Töitä on tehtävä, ja haluankin. Podcast houkuttelee hirveästi mutta kaikki järki minussa huutaa ettei siihen ole aikaa. Urheilua ei kannata vähentää ainakaan.

Ei tästä nyt sen selvempää tullut. Lähden maauimalaan jatkamaan pohdintojani.

(voisinkin syksyllä aloittaa uimakoulun!)

Lue myös: