Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

’Mä voin mennä’ ja muut rakkauden tunnustukset vauvaperheessä

2 Permalink

Lasten ollessa pieniä parisuhde saa pientä hittiä. Tai sitten se joutuu jättimäiseen ketjukolariin, vaihtoehtoja on runsaasti tässä! Vaikka kävisi semmoinen upea arpaonni että parisuhde vain paranee lasten myötä (”rakastan häntä enemmän ja enemmän joka päivä kun näen miten hyvä vanhempi hän on!” – mystiikka), arki muuttuu väistämättä.

Se tarkoittaa että aikaa puolisolle on vähän vähemmän, mutta toisaalta myös sitä että syntyy miljoonia uusia tapoja tunnustaa rakkauttaan, uusia variaatioita niistä kolmesta pienestä sanasta! Tätä mietin kun yksi päivä tein makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi. Että tämän jos olisi puoliso tehnyt ja sanonut että ”teen huomiseksi makaronilaatikkoa”, olisin ollut ihan että aaawwwws niin minäkin sinua (tässä kuuma vihje Insinöörille!).

Niin että ovatko ne kolme pientä sanaa ”minä rakastan sinua” vai ”teen huomiseksi ruokaa”? Kumpikin käy! Kyselin Instagramissa teiltä lisää näitä kolmen sanan rakkauden tunnustuksia ja niitähän tuli.

Ylivoimainen ykkönen, tosirakkauden aatelinen on uni. Jos haluat sanoa toiselle olevasi häneen rakastunut, sano neljältä aamulla tämä: ”Nuku sinä vain”. Vastaavasti voit kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla osoittaa palavat tunteesi näillä kolmella sanalla: ”Mä voin nukuttaa”,

Ruokaan ja juomaan liittyviä sateli paljon. ”Keitin sulle kahvit” , ”Mitä haluat Mäkkäristä?” ja ”Tuonko jotain ruokaa?” tai sen vielä parempi versio: ”Tuonko kaupasta suklaata?” kertovat kaikki huolenpidosta toista kohtaan.

Sitten oli tietysti paljon omaa aikaa antavia lauseita. ”Vien lapset puistoon / HopLopiin / ulos” , ”Järkkäsin lapsille hoitajan” , ”Haluatko tänään vapaaillan?” saa äitien sydämet väpättämään.

Eikä pidä unohtaa kotitöitä, joita tehdään ilman erillistä pyyntöä (tärkeää!): ”Mä imuroin jo” , ”Pesin muuten vessan”, ”Kävin jo kaupassa”.

(Itse rakastan erityisesti tota ”pesin muuten vessan” muuten-sanaa – ikään kuin ohimennen sanottuna tämäkin yksi potentiaalisen kinastelun aihe on jo kuitattu, en tarvitse sankariviittaa kiitos.)

Toisen tukeminen epävarmuuden hetkellä on oleellinen osa parisuhdetta, joten kotonakin kannattaa viljellä tätä supertärkeää lausetta: ”Hyvin sä vedät” Ja sitten kun ei ole vedetty niin hyvin voi sanoa ”Ei se mitään”

Kaikki kymmenet vastaukset luettuani voin tiivistää että kauneinta mitä voi puolisollesi sanoa on tämä:

”Mä voin mennä”.

Nuo kolme sanaa kattavat ison osan väsyttävistä tilanteista, ei vaadi erillistä selittämistä tai päätöksentekoa ja sanoma on jämäkkä: minä hoidan. Se kertoo että toinen aktiivisesti valitsee olevansa se joka hoitaa tilanteen, jotta toinen saa levätä. Se kertoo empatiasta, vastuun jakamisesta, tiiminä toimimisesta ja huolenpidosta, sanoo että haluan sun voivan hyvin.

Joten hyvät ihmiset, muistakaa ainakin nämä kolme sanaa arjessa ja rakkaus tulee perässä!

Kuvan hahmolle tunnustetaan rakkautta päivittäin sekä sanoin että pusuin.

2 Permalink

Kuukauden kymmenen: se voi mennä hyvinkin

0 No tags Permalink

Mulla kävi tänään hetkisen aikaa mielessä, pitäisikö ottaa taas sellainen ”blogijuttu joka päivä” -haaste marraskuulle. Tein sen kerran eräänä kesänä ja oli tavallaan vapauttavaa kirjoittaa vain jotain. Nykyään kirjoitan usein kolumnimaisemmin, joka vaatii jotenkin paljon ja kynnys uuden tekstin tekemiseen kasvaa joskus suureksi.

En tiedä saatteko tästä kiinni mutta ei sen väliä! En myöskään lupaa todellakaan joka päivä kirjoittaa, mutta jotta saan kevyemmän kirjoittamisen pelin auki, tartun Satun Kuukauden kymmenen – haasteeseen!

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:

Apua, sattuupa paljon. Pääsenkö ylös? Vauvan viimeviikkoinen flunssanpoikanen alkaa korjata satoaan. Nukuimme muutaman yön aika lailla sylikkäin ja rankani väänsi siitä mutkalle. Nyt maksan siitä eilen alkaneen päänsäryn muodossa, joka tänä aamuna on pitkästä aikaa oikein vittumaisen voimakas migreenikipu. Oksettaa, jyskyttää, huimaa. Saisipa äitiyslomasta sairaslomaa mietin, mutta toisaalta onneksi on kympin aamua viettävä Ykkönen, joka hoiti vauvaa siihen asti että särkylääkkeet alkoivat vaikuttaa.

Tämän kirjan aion lukea:

Totuus Harry Quebertin tapaukesta! Olen aloittanut tämän muutama viikko sitten ja olen nyt jo reilusti yli puolenvälin. Pitkästä aikaa saan luettua ja pitkästä aikaa kirja joka ei ole vain liian helposti arvattava dekkari kuluneilla sanankäänteillä. Tykkään kirjan kielestä ja tarinasta, mutta eniten fiilistelen sitä että olen saanut kirjan rutiiniksi itselleni. Luen usein samalla kun nukutan Kolmosta, se on somen selaamista kivempaa.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:

No tuota vauvaa ei kai voi saada valmiiksi. Jos nyt lavennetaan asia koskemaan blogia, niin aion kirjoittaa vauvan 4kk postauksen, ja sitten on muutama sunnuntaiduuni eli kaupallinen yhteistyö. Aion myös vihdoin saada erään luottamustehtäväni ikuisesti roikkuneen asian (uuden hallituksen jäsenen liittäminen mukaan) hoidettua. Näihin on selkeät deadlinet, joten valmiiksi tulee!

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:

Lavennan taas rajusti ja otan tähän nyt valokuvat. Mulla on pahasti kesken valokuvien (ottaminen, heh) järjestäminen ja raivaaminen. Kännykässä on satoja turhia kuvia, joitain pitäisi printata ja kameran muistikortti on jotenkin kuollut. Tämä ärsyttää joka kerta kun kirjoitan jotain ja ajattelen että haluaisin kuvituskuvan ja sitten ei vain ole mitään mitä käyttää. Ja haluan Kolmosesta parempia kuvia myös, tai edes jotain kuvia! Pakko ryhdistäytyä.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

Se voi mennä hyvinkin. Mulla on joskus paha tapa vaipua pieneen ennakoivaan epätoivoon. Jos vauva nukkuu kahtena yönä huonosti tai sen nukuttaminen on viikon ajan ihan kamalaa, alan herkästi ajatella että voi ei, kohta on taas se nukutus edessä ja se on varmaan taas kamalaa. Kolmonen on kuitenkin ollut niin helppo että olen uskaltanut olla optimisti ja ajattelen aina epätoivon iskiessä että itse asiassa, voihan se mennä hyvinkin. Ja usein se meneekin, ainakin sitten joskus!

Ruoka, jota aion kokeilla:

Kakkonen kävi kylässä koulukaverin luona ja sai siellä kasvisversiota lihaperunasoselaatikosta, itse tehtyä. Se ei kuulemma ollut ollenkaan pahaa ja koska hän on siitä nyt peräti kahdesti puhunut, pidän sitä suursuosikkina. Aion kysyä reseptin ja tehdä tätä!

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:

SOS Lapsikylän tukiperhe -kampanja. Olen mukana monen eri bloggaajan kanssa tässä ja marraskuussa on lukijailta kampanjaan liittyen. Olen tehnyt enemmän kuin lupasin, koska aihe on niin tärkeä ja kiinnostava. Olen oikeastaan huomaamattani tarttunut tähän niin että voin vastata itselleni: voisimmeko me olla tukiperhe?

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:

Ajan kuluminen ja vauvan uudet taidot. On ihan mieletöntä kuinka hän nyt yhtäkkiä osaa nauraa, kääntyä ja tarttua esineisiin. Nautin valtavasti sen kaiken näkemisestä mutta samalla tunnen kuinka tämä maaginen pikkuvauva-aika vain luisuu pois käsistä ja ihan kohta se jo menee vuokraamaan opiskelija-asuntoa. Olispa jo kevät mutta voi kun se ei koskaan tulisi.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:

Liikunnan lisääminen edelleen, vaikka se hyvässä vauhdissa onkin. Erityisesti haluaisin jaksaa käydä kerran viikossa salilla tekemässä kevyttä lihaskuntoa. Se voisi ehkäistä tätä hemmetin migreeniä!

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:

Ne ihanat aamun hetket kun heräämme kaikki suunnilleen samaan aikaan ja he näkevät pikkusiskon meidän sängyssämme heräilemässä ja suukottelevat, lepertelevät sille kamalasti (toivon myös että he eivät muista siitä seuraavan vartin päähän tapahtuvia asioita, kun lähes poikkeuksetta joku riitelee töihin ja kouluun lähtöjä.). Ne illat kun loruttelemme kaikki yhdessä Kolmoselle limpsinlompseja ja maantie-maantie-maantie-kuoppaa! ja Kolmonen räkättää pulleat posket hytkyen.

0 No tags Permalink

Sellainen päivä se.

14 No tags Permalink

Hei päiväkirja.

Meillä on kotona surkea pieni nuhanokka. Hammaskin pilkistää jo ikenen herkän ihon takaa, eikä se kääntymisen opettelu ainakaan helpottanut hänen olojaan. Niinpä häntä taas nukutettiin eilen kahden aikuisen voimin kahdeksasta kahteentoista, se oli kaikille mukavaa aikaa jota sävytti rakentava keskustelu!

Nukahtihan se viimein, mun kainaloon jossa nukuttiin neljä tuntia yhdessä tuhisten. Sitten taas vähän itkettiin.

Aamulla heräsimme pakkassäähän, tietenkin ilman pakkaskelpoista autoa. Kaikille tuli kiire ja kaikille tuli riitaa.

Kotona kävi tärinän mittaaja tulevia naapureiden louhimisia ajatellen. Mietin, että toivottavasti hänellä on myös perhettä tai hyvin salliva silmä, sillä istuin siinä ruokapöydän ääressä imetystopissani ja verkkareissani, naama unessa ja koti räjähtäneenä. Siellä ne kierteli Insinöörin kanssa kaikki pyykkikasat ja vaipparoskikset ja askartelutarvikkeet.

Vetäydyin päiväksi kuoreeni. Kävin viikko-ohjelmamme mukaan aamulla BabyPilateksessa toteamassa että selkäni on ihan tuhottoman kipeä kainalounista ja sitten kärräsin itseni ja Kolmosen Rediin. Vartaloni osaa vanhastaan sanoa että kun minua väsyttää, haluan kauppakeskukseen.

Ostin itselleni urheilutrikoot, koska kaikki tietää että ne jalassa on urheilullisempi vaikka tosi asiassa katsoisi telkkaria juustonaksuja syöden. Ai että, juustonaksut maistuisi.

Söin yksin sushia, koska voin taas syödä sushia. Seuraan tosin sattui liittymään hetkeksi Plusmimmi, mikä oli varsin mukava yllätys! Redissä saattaa kuulkaa löytää ihan mitä vain, joskus jopa oikeaan suuntaan kulkevan metron!

Kävin myös apteekissa. Ostin kaikki kalleimmat ja eniten vaikuttajien käyttämät nenäsuihkeet vauvalle ja pari(tuhatta) purkkia täiainetta kaappiin varmuuden vuoksi. Kahdelta iltapäivällä Ykkönen soitti ja kertoi että parhaalla kaverillaan oli täitä. Kyllä kuulkaa lämmitti ne Hedrin purkit vaunujen alaosassa sillä hetkellä.

Ostin kotimatkalla pussin karkkia takkini taskuun. Niin kuuluu myös tehdä kun väsyttää. Söin puolet pussista, tietysti. Samalla katselin Mimin Insta storya, jossa hän totesi että se ylimääräinen tauhka vain pitää joskus lopulta jättää pois ruokavaliosta. Lopetin heti!

Sen storyn katselemisen siis.

Pesin pyykkiä, koska taannoisen täiepidemian jäljiltä olemme radikaalisti jäljessä pyykkiaikatauluistamme ja jouduin tänään jo pukeutumaan Insinöörin reikäisiin sukkiin.

En halua huomenna kokeilla hänen kalsareitaan.

”Puhdasta” pyykkiä on nyt yläkerran aulan lattialla leviteltynä noin kuusi koneellista, sen seassa on Insinöörille yhdet sukat ja t-paita ja mulle kahdet alushousut. Sieluani en sieltä löytänyt.

Nukutin ihanan iloisen, räkäisen ja kääntyilevän beibsterin ulos, parikymmentä metriä naapurin rakennustyömaasta. Saa nähdä miten pitkään maistuvat nämä unet kun taustalla kaivuri levittelee soraa.

Nauroin noin vartin omalle vitsilleni, kun vauva kakkasi housuun ja kuulimme kuinka se tavara siellä vaipassa vaahtoaa. Totesin että ”hän taisi tehdä cappucinoa” ja nauroin viisi minuuttia.

Tajuatteko, se vaahdotti maitoa!!

Siitä tuli mieleen että nauran edelleen vitsille jonka lohkaisin Reiman tapahtumassa kuukausi sitten. Mutsis On Emilia kertoi että hänen lapsellaan on niin paljon Reimaa päällä että meinaavat päiväkodissa kutsua lasta Reimaksi. Sanoin sitten että ”onneksi et satu tykkäämään Molon vaatteista”.

Tajuatteko! En kestä miten hauska olen!

Yritin parsia muistikorttia, joka on menettänyt halunsa elää. Laitoin sen koneeseen kiinni ja se sanoo edelleen ”waiting for partitions to activate”. En tiedä mitä ovat partitions mutta kuulostavat pakaroiltani. Niidenkin aktivoitumista tässä odotellaan.

Pohdin pipoasioita aivan liian monta minuuttia. Minkälainen minulle ja minkälainen vauvalle. Sitten löysin kaapista kolme sopivaa pipoa vauvalle.

Kaikissa meidän talouden pipoissa on salettiin vieläkin täitä, hyi.

Mietin, että haluaisin käyttää tämän päiväuniajan blogin kirjoittamiseen koska teki mieli kirjoittaa, mutta mulla ei ollut mitään mistä kirjoittaa. Ykkönen sanoi että no kirjoita tästä päivästä. Sen sitten tein.

Sitten ihmettelin mitä paskaa tähän ruudulle on oikein ilmestynyt, kun oikeasti mulla on ollut ihan tosi mukava päivä ja monta kivaa hetkeä. Hienot urheiluhousutkin löysin! Ihmeellistä urputusta kun ei muutakaan ole, tässähän on kuin keski-ikäinen Facebookissa konsanaan!

Ja niin se on 42 minuuttia nukutuksesta takana ja itkuhälyttimestä kuuluu kaivurin sijaan vauva.

Hyvästi, päiväkirja.

14 No tags Permalink

Vauva 3kk: Käännöksiä ja pitkiä unia

Sanon nyt heti alkuun tämän korventavan uutisen: vauvamme osaa nukkua öisin.

Jos siellä teillä heräillään jatkuvasti, et ehkä halua kuulla enempää (minä en olisi ainakaan Kakkosen aikana kuulla kun joka yö tunnin välein heräsin. Ynh). Tämä univelaton elämä on kietonut minut pehmeän vaaleanpunaiseen samettiin, josta käsin jaksan ihastella vauvaa loputtomasti eikä mikään koskaan ärsytä.

Lol, toi ei ollut lainkaan totta. Onhan tässä talossa muutakin perhettä kuin yksi helppo vauva. Mutta nukkuminen on silti valtavan ihanaa!

On se vauvakin valtavan ihana. Olen itse varmaan jossain ihan uudenlaisissa hormonipöllyissä (ehkä nimeltään uni) sillä jatkuvasti edelleen ihastelen sitä miten kammottavan ihana tämä vauva on. Kun se nukkuu, ikävöin sitä. Kun se herää, annan sille ihan oikeasti sata pusua. Siis hyvä jumala sentään, eräs päivä itkin aamulla kun nuuhkuttelin sitä ja mietin miten ihana se on.

vauva 3kk

Tehkää nyt joku mulle jotakin! Tai ei kai ole pakko tehdä mutta onhan tämä nyt vallan huvittavaa. Yritin huuhtoa osan hormoneista käymällä vähän ystävien kanssa radalla lauantaina mutta ei sekään auttanut – vauva oli vielä ihanampi seuraavana päivänä!

Mutta ei se ole vain minun syyni. Onhan tästä tyypistä pakko tykätä. Se hymyilee aina kun näkee minut, ilmeilee ja juttelee, ihan hirmuisesti. Vauva nauraakin jo vähän, vaikka se vielä vähän hakusessa onkin. Nukahtaa itsekseen valittamatta päiväunille ja nukkuu välillä läpi yön. Jaksaa silti vielä olla sylissä rauhallisena, siinä vain pötköttelee ja syö nyrkkiään. What’s not to love.

vauva 3kk

Vauva 3kk ikäisenä:

  • Painaa 5,6kg, pituutta 59,5cm  (+1kg ja +3cm)
  • Vaatekoko 62/68
  • Kääntyy ympäri! Tai ainakin kerran on jo onnistunut
  • Nauraa. Paristi on höhöttäny ja pelästyi sitä itsekin.
  • On löytänyt varpaansa. Saa niistä aina välillä kiinni ja sehän on parasta.
  • Lopetti tutin syönnin heti 2kk jälkeen mutta pullo onnistuu
  • Nyrkin jäytäminen sen sijaan jatkuu entistä vimmatummin, kuolaa tulee riittävästi
  • On nukkunut ensimmäiset ihan täydet yönsä. Personal best: 21-08.
  • Herää öisin 0-1 kertaa syömään, jonka jälkeen nukkuu usein mun vieressä loppuyön

Tässä elämässä ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta vikaa kuin se että välillä homma on fyysisesti rankkaa kun selkä ja hartiat kantaa pientä palleroa ison osan päivästä. Mutta kun se pallero on niin ihana mussun sussun lässyn lää!  

Samoin kuin Juliaihminen omalla tontillaan elän aivan ihanaa vaihetta. Kotona on kivaa, päivät menee nopsaan ja se vauva on (sanoinko jo) ihana. Ehkä kokemus auttaa: koska tiedän että edessä voi olla monta ei-niin-auvoisaa hetkeä, osaan ottaa kaiken ilon irti näistä pumpulitunteistani. Juuri kääntymään oppinut vauva osoittaa jo hieman sellaisia elkeitä että kohta ei nukuta vaan kehitytään, joten olen edelleen joka ikinen yö iloisen yllättynyt ja onnellinen siitä miten myöhään eka herätys tuli.

Lue myös

Tässä ne neuvot joita olette pyytäneet mutta joita ette kyllä halua

2 Permalink

Voi ihmisiä kun luulevat, että minä tietäisin jostain jotain. Tai mistään mitään. Saan pyyntöjä: kerro mitä vauvalle pitää pukea päälle, mitä tarvikkeita tarvitaan, miten unihommat kannattaa hoitaa. Sitten minä aina välillä pöyhkeästi kerron. Tuuttaan vinkkejä, elvistelen unimerkeillä ja uhmankin osaan taltuttaa. Itse asiassa vinkkaan jatkuvasti jotakin, kun tätä oikein tarkemmin mietin.

Totuus?

En tiedä mistään paskaakaan.

Aina välillä (joka päivä) mua naurattaa kun teen jonkun ihan typerän mokan jota ei todella luulisi enää tässä vaiheessa tekevän. Unohdan muun muassa välillä ruokkia lapset. Isommat siirtyivät tänään suoraan lounaalle kun en huomannut että ne ei tosiaan ikinä tulleet aamiaiselle, jota en niille tehnyt. Leikkivät vain legoilla mokomat.

Että ruokailu ihan kymppi kautta kymppi täällä!

Tässä muutama muu neuvo, jota olette minulta pyytänyt mutta jota ette minulta oikeasti kyllä halua:

Kuinka pukea vastasyntynyt? 

Sen kun tietäisi. Joka hemmetin päivä menee väärin. Futiskentän reunalle ei ainakaan riitä +8 asteessa merinovillainen haalari ja sen päällä teddypuku. Tulee huulet sinisiksi. Toisaalta collarihaalari ja myssy äitiyspakkauksen makuupussin sisällä 27 asteen helteessä on, yllättävää kyllä, liikaa.

Miten saada vauva nukkumaan läpi yön? 

En tiedä mutta kiitos luojani että vauvani osaa sen silti.

Miten opettaa lasta lukemaan? 

En tiedä, ne vaan alkoi aikanaan lukea kun piti Spotifysta löytää oikeaa musaa.

Miten motivoida lasta läksyjen tekoon? 

Ai saamari, ne läksyt!!! Onkohan niitä tullut viime viikolla?

Miten saada lapset ulkoilemaan?

Toisin kuin jokin osaava alter-egoni, en tiedä. Eilen oli muuten aivan upea ilma! Totesin kun postilaatikko kävin. Lapset eivät koko päivänä varvastakaan ulos laittaneet.

Ensin: Kuinka saada lapsi pukemaan itse?

Kysyn samaa kahdeksatta vuotta.

Miten pysyä rauhallisena kun lapsi uhmaa? 

Mmmm…ehkä niin että on itse eri kaupungissa tapahtuman aikaan?

Kuinka saada nirsot lapset syömään? 

Ratkaisen asian niin että tarjoan lähinnä ruokia, joiden uppoamisprosentti on lähempänä sataa kuin nollaa. Toisaalta niin että jos eivät syö niin sitten eivät syö.

Lastenhuoneen sisustus!

Tässähän tuo tuli kuvattua kattavasti.

Lasten ulkovaatteiden hallinta järkevästi? 

Joo no siis löysin kaapista eilen kolmet koon 35 Kuomat ja Kakkosella on kolmet välikausitakit.

Raskauskilojen tiputtaminen? 

En tiedä, mulla se tapahtuu aina pyytämättä ja yllättäen. Mutta sisukalut saa kuntoon tällä kurssilla* (tässä tekstissä siitä lisää).

Lelujen säilyttäminen?

Osta paljon erilaisia säilytysratkaisuja ja anna sitten lastesi roudata ne alakertaan, silputa palasiksi ja unohtaa sille paikalle.

Että tämmöisiä neuvoja täältä saa, en suosittele! Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon! Jos neuvoja kaipaa niin kokemukseni mukaan riittää ihan vain se että internetissä kertoo jostain hiukan – neuvoja kaikesta muusta asiaan liittymättömästä alkaa kyllä sadella.

 

Lue myös kaikki valheelliset vinkkipostaukseni:

*affilinkki, saan provikan jos ostat.

2 Permalink

Urheilu raskauden jälkeen – kolme keinoa, joilla olen palautunut synnytyksestä

Kaupallinen yhteistyö Lola & Lykke sekä Nordic Fit mama, postaus sisältää afflilinkkejä (merkitty *, saan provision jos ostatte).

“Onko virtsaa karkaillut? Jännitäs lantionpohja. Hyvä, tunnistat ne! Voit urheilla ihan oman fiiliksen mukaan kaikkea.”

urheilu raskauden jälkeen

Sain lääkäriltä jälkitarkastuksessa lääkäriltä vihreää valoa urheiluun hetkenä jolloin olin jo urheillut ties mitä ja lantionpohjani tuntui olevan suorastaan teräksisen vahva. Tunsin olevani monta kuukautta etumatkassa. Olen jotenkin tässä kolmannella kerralla valaistunut tähän asiaan ja ottanut synnytyksestä palautumisen todella tosissani ja nyt toivon voivani innostaa teitäkin!

Tätä kirjoittaessani synnytyksestä on kymmenen viikkoa ja neljä päivää. Olen tänä aamuna kävellyt viisi kilometriä, tehnyt 40min ajan satasia kovalla sykkeellä ja hyppinyt (!) 50 kyykkyhyppyä ilman että tippaakaan pissaa lirahti. En ole elämäni kunnossa, mutta erinomaisen hyvässä vauhdissa takaisin urheilullisempaan elämään. Jaksan touhuta, nostella ja kumarrella. Painoni on suunnilleen sama kuin ennen raskautta ja vyötäröni on kutakuinkin ennallaan, vaikka maha on vielä aiempaa pehmeämpi pullataikina ja lantio niin leveä ettei omista housuista voi vielä haaveillakaan.

Palautuminen on tosi yksilöllinen juttu, eikä sen kanssa kannata kiirehtiä tai varsinkaan kilpailla. Raskauden aikaiset tapahtumat, synnytyksen kulku ja ihan oma geeniperimäkin vaikuttavat hurjasti siihen missä kunnossa tämän ruljanssin jälkeen äidin vartalo on. Minä voin kiitollisena raportoida että kehoni palautuu aina tosi hyvin ja nopeasti raskaudesta, olen sillä tavalla vähän epäreilu esimerkki.

Kuitenkin tuntuu että tällä kierroksella olen tehnyt muutaman jutun paremmin kuin aiemmin (esim sen että olen tehnyt ylipäänsä jotain) ja että olen siksi vielä paljon paremmassa kunnossa kuin aiempien synnytysten jälkeen. Tässä mun salaisuudet:

1. Tukivyöt sekä raskauden aikana että jälkeen
2. Lantionpohjanlihasten kuntoutuskurssi
3. Varovainen, asteittainen urheilun lisääminen

tukivyö

Akuutisti juuri ennen lenkkiä räpsäisty kuva tämän hetkisestä tilanteesta, noin 2,5kk synnytyksestä.

Tukivyöt auttaa raskauden aikana ja heti synnytyksen jälkeen

Sain testiin jo raskausaikana Lola&Lykken raskaudenaikaisen tukiyvön, joka oli aivan super. Jaksoin sen kanssa kävellä vielä ihan viimeisinä viikkoina paljon paremmin kuin ilman, eikä tarvinnut enää kiusallisesti pitää käsillä mahan alta kiinni. En ikinä ehtinyt ottaa kuvaa vyöstä mahani kanssa, mutta blogikollega Karoliina antoi ystävällisesti lainata oman kuvansa tätä tekstiä varten. Kas näin pitelee tukivyö kaunista kaksosmahaa:

(c) Karoliina Pentikäinen

Ihana Karo ja ihana maha! <3 kuva lainattu luvalla: Kolmistaan / Karoliina Pentikäinen

Selkäongelmaisena kokeilin läpi raskauden erilaisia vöitä ja tämä Lola&Lykken raskauden aikainen tukivyö oli ehdottomasti paras! Napakka mutta joustava, hyvin muotoiltu ja tosi helppo saada sopivalle kireydelle tuplatarrojensa ansiosta. Karoliina kertoo tässä lisää.

Sitten se minulle tutumpi ja rakkaampi tukivyö, tämä raskauden jälkeinen Core Restore tukivyö. En voi sanoin ylistää tarpeeksi miten iso merkitys tällä on ollut mun palautumiseen ja vointiin. Mullahan on muutenkin todella huono selkä, hermostoissa ja nikamissa ja vähän kaikissa on ongelmaa. En pysty normaalistikaan kävellä tai seistä pitkään ilman että selkä kipeytyy, tulee sellainen olo että se “katkeaa” kun tukilihakset eivät pysty pitämään pakettia enää kasassa. Etenkään raskauden jälkeen kun niitä lihaksia ei ollut.

lola&lykke tukivyö kokemuksia

Tämä taas on akuutti räpsäisy ekasta käyttökerrasta, 8 päivää synnytyksestä

Mutta siis tämä vyö, voi hyvänen aika! Pystyin jo pari viikkoa synnytyksestä käyskennellä asioilla pystyssä kolmen tunnin ajan ilman että selkä kipeytyi ollenkaan. Nyt menee vaikka koko päivä. Käytän vyötä aina kun olen pois kotoa, erityisesti pitkillä kävelyillä ja urheillessa. Se ei paina, ahdista, hiosta tai estä mitään liikkeitä mutta tukee juuri sen verran että keskivartalo muistaa olemassa olonsa ja saa jeesiä kun lihakset loppuu. Vyö ei näy vaatteiden alta vaan litistää pehmeät pullataikinat kivasti kasaan.

Luulin jo että nyt en enää tätä tarvitse ja olin tässä yksi päivä ilman vyötä liikenteessä. Se oli virhe, josta selkäni muistutti loppuillan. En ehkä luovu tästä vyöstä enää koskaan!

Core Restore tukivyö kannattaa pakata muuten jo sairaalakassiin mukaan, koska se auttaa ihan alusta asti erkauman kuromiseen ja tuntuu mukavalta.

Kuntouta keskivartalo – kurssi lantionpohjan palauttamiseen

Pelkkä vyön antama tuki ei auta, ellei mukana ole lihaksia. Sillä aikaa kun vyö auttoi liikkumaan, treenasin oman paketin taas kuntoon sisältäpäin. Mulla on tällä hetkellä mielestäni tosi hyvässä kunnossa lantionpohja ja tämän tein yksinomaan Kuntouta Keskivartalosi -kurssin* avulla. Kuusi viikkoa kestävä verkkokurssi tuuttasi päivittäin meiliini armollisia sanoja sekä helppoja, lempeitä harjoituksia.

Kokemuksia nordic fit mama

Totta kai unohdin silti tehdä niitä harjoituksia. Jäin heti alkuun kurssin tahdista jälkeen ja lopussa kirin päiviä kiinni ihan hiki hatussa. Hyvää tässä onkin se, että jokainen aloittaa kurssin omalla ajallaan ja suorittaa sen myös omaan tahtiin. Jos päivä (tai muutama) jää väliin, voi aina jatkaa tekemistä kun itselle sopii, materiaalit on tallessa kaksi kuukautta kurssin jälkeenkin. Mutta kuulkaa mikään ei ole tyydyttävämpää kuin sen “tehty” ruudun klikkaaminen!

Välillä harjoitteet tuntuivat niin helpolta että arvelin olevani tosi laiska. Että en nyt tee tätä riittävän hyvin, tästä ei varmaan ole mitään hyötyä. Kunnes sitten toisiksi viimeisenä kurssipäivänä tuli uudelleen tehtäväksi sama harjoitus kuin ihan kurssin alussa ja hämmästyin täysin: tässähän on käytössä ihan eri voimat kuin kuusi viikkoa sitten! Hyvä minä!

Lantionpohjan lihasharjoitteet eivät ole monimutkaisia ja moni meistä ne jo osaa itsekin. Miksi siis kurssi erikseen? No, voihan sitä aina valehdella itselleen että teen sitten näitä harjoituksia itsekseni, mutta käsi ylös, kuinka moni oikeasti tekisi säännöllisesti, monipuolisesti ja vielä turvallisesti näitä itse? Minä ainakin tein niitä ihan liian isoilla voimilla ennen kuin opin kurssilta oikean tason.

Tässä kurssissa* parasta on se että voit tehdä sen vaikka seitsemän vuotta synnytyksestä, siitä on silti vielä apua. On hauska vitsailla siitä ettei synnyttäneellä naisella ole tramppapuistoon mitään asiaa, mutta kyllä sitä nyt ihan oikeasti pitäisi voida hyppiä niin paljon kuin haluaa ilman että housut kastuu. Kurssi on tästä linkistä* ostettuna 79€, normaalihinta 89€!

kokemuksia kuntouta keskivartalo

Urheiluun pikku hiljaa ja vauvan kanssa

Sitten vielä se viimeinen osio. Olen aloittanut hyvin rauhallisesti urheilun, ja aion jatkaa samaa rataa. Vaikka hiki jo lentääkin, en aio lähteä juoksulenkille vielä moneen kuukauteen. Nivelet ja tukilihakset eivät sitä vielä kestäisi.

Kävely on ollut mulla kaiken kantavana voimana heti synnytyksestä asti. Ensin vain kotona vähän, sitten korttelin ympäri ja jossain kuukauden korvilla saimme jo lähes kahdeksan kilometriä naapurin kanssa mittariin. Aina kun jossain alkoi tuntua pahalta, käännyimme kotiin ja lepäsimme.

Kävelyn sujuessa aloitin varovaisen lihaskunnon kehon omalla painolla tutun PT:n treeniryhmässä. Huomasin että askelkyykyt, kyykyt ja seinää vasten punnerrukset ovat lempeitä aloitukseen. Kovemman hien ja sykkeen hain portaista. Kävelin kuntoportaat viidesti ylös rauhalliseen tahtiin. Hallittua, mutta tehokasta.

Kotona voisi vauvan kanssa tehdä vaikka mitä, mutta rehellisesti mun urheilu rajoittuu siihen kerran viikossa tehtävään yhteistreeniin valmennusryhmän kanssa (vauvat vaunuissa mukana) ja kävelyihin. Ne riittää hyvin toistaiseksi. Se mitä mun pitäisi tehdä enemmän on liikkuvuuden treenaaminen; kevyet pyörittelyt, taivutukset ja venytykset iltaisin. Auttaisi tähän jumiin melko lailla.

kokemuksia kuntouta keskivartalo

Summaten: tee rauhassa sitä mitä hyvältä tuntuu. Jätä suosiolla raskaimmat liikkeet väliin: ei punnerruksia, leuanvetoja, suoria vatsalihaksia. Kannattaa rohkeasti kokeilla eri liikkeitä mutta rauhallisesti, tarkasti ja omaa kroppaa kuunnellen. Jos jossain alkaa kolottaa, lopeta. Satsaa peruskestävyyteen (kävely, uinti, pyöräily) ja kevyeen lihaskuntoon tosi pitkään ja siirry voimailuun vasta ihan vikana. Hyvin voi vetää ensimmäiset puoli vuotta vaikka pelkkiä vaunulenkkejä!

Huom: kaikki alaspäin suuntaava voimakas toiminta kuten juoksu ja tärähtävät hypyt kannattaa jättää kokonaan ainakin siksi aikaa kunnes lääkäri tarkistaa ettei laskeumien vaaraa ole, juoksun osalta kuulee usein suositeltavan noin puolen vuoden taukoa.

Treenivinkkejä pienen vauvan kanssa löysin ainakin Hillan ja Ritan instagrameista, aion jatkossakin pölliä kaikki parhaat ideat muilta.

urheilu raskauden jälkeen

EDIT: Arvonta päättynyt. ARVONTA: Lola&Lykke tukivyö ja Kuntouta keskivartalosi -verkkovalmennus* äideille

Jos jaksoit lukea tänne asti, onnea! Tässä palkintosi! Tämän postauksen kommentoineiden kesken arvotaan yksi Lola&Lykke Core Restore tukivyö sekä yksi Kuntouta keskivartalosi – kurssi*. Kommentoi tähän tai Instagramiin kumpi palkinnoista olisi sulle tarpeellisempi ja voit voittaa sen. Arvonta päättynyt ja voittajalle ilmoitettu.

Lisätietoa Lola&Lykke tukivyöistä
Lisätietoa Nordic Fit Maman kursseista

Mihin jäivät tunnustukset?

Facebookissa kummittelee vieläkin Valeäidin tunnustukset -niminen sivu, vaikka blogi on ollut jo vuoden pari vain Valeäiti. Oletteko huomanneet? Syy on se ettei Facebook anna vaihtaa nimeä, koska se aina lähtökohtaisesti epäilee että yritän huijata teitä, ihan hyvä käytäntö. Näin ”kissojen ystävät” ei voi kerätä kymmentä tuhatta seuraajaa ja muuttua ”potkitaan kissoja” ryhmäksi.

Olen pyristellyt tätä vastaan aina välillä ja aina saanut torjunnan. ”Nimenmuutostasi ei voi hyväksyä”. Fine.

Mutta aloin tässä miettiä asiaa ekaa kertaa vähän tarkemmin, että mikä tämän nimenvaihdon takana edes on.

”Tunnustukset” pääte jäi jossain kohtaa ihan luonnostaan pois kun tein Instagramiin oman tilin ja tuntui loogisemmalta olla hahmo kuin hahmon tekeminen. Mutta onhan asiat tässä matkan varrella myös sisällöllisesti muuttunut.

Oispa piilarit.

Aloittaessani ja nimen keksiessämme (Insinööri oli vahvasti mukana) tuntui että blogi oli nimenomaan tunnustuksia. Tunnustin julkisesti ettei kaikki mene aina putkeen, että hermostun lapsilleni ja unohdan ottaa vaippoja mukaan. Vuonna 2012 se oli oikeasti vielä ihan tunnustamista, silloin vallalla oli pastellin pehmeät vauvavuodet, jossa kaikki oli aina ihanaa ja helppoa. Oli suuri tunnustus sanoa julkisesti ettei niin oikeasti ole.

Blogi on muuttunut hurjasti menneinä vuosina minun mukanani. Ensin enemmän minuun keskittyväksi kolumniksi, sitten yhteiskunnallisen käänteen ja kasvatuksellisten ajatusten kautta takaisin vauva-aikaan.

Yhtäkkiä vuonna 2019 Valeäidin alkuperäinen kakkasisältö ei enää tunnu ominaiselta. Olisihan mulla tarinaa kerrottavani, voi pojat. Sekin kerta hetki sitten kun ei ollutkaan mitään hoitolaukkua mukana ollenkaan. Teksti on luonnospöydällä vielä koska sen eteen on kiilanneet vähän syvälllisemmät ajatelmat kasvatuksesta. Suoraan sanottuna tuntuu ettei se kakkajuttu oikein enää lähe. En osaa sitä huumoria edes enää! Enkä muutenkaan tunnista alkuaikojen tekstiä omakseni, olen (onneksi) kehittynyt myös kirjoittajana.

Tästä kaikesta sain joskus angstia. Että mites nyt kun lukijat ovat tulleet tänne kakkajuttujen perässä ja tarjoilenkin syväanalyysia koulunkäynnistä. Nyt toisinpäin: jaksaako ne lukea näitä vauvajuttuja kun vielä hetki sitten pohdiskelin itseäni?

Palaan aina samaan tulokseen, siihen ettei tämä muovaantuminen haittaa ollenkaan vaan se on luontaista ja pakollista jotta jaksan tätä. Valeäidin tunnusten takana on Valeäiti, minä. Tämä blogi ja sen monet kanavat kertovat aina lopulta eniten minusta: kommelluksistani ja ajatuksistani. Siksi sen nimeksi on tullut Valeäiti, se olen minä. Tai oikeastaan internet-minä, yllättävänkin tarkkaan harkittu hahmo. Ja siksi se elää minun mukanani juuri sellaiseksi kuin minäkin kulloinkin olen.

Ei täällä enää mitään tunnusteta. Täällä kirjoitetaan harkitusti asioista joita minun joko pitää päästäni purkaa, tai joista haluan kertoa ja keskustella. Siksi olen Valeäiti niin blogissa, instagramissa kuin podcasteissakin.

Toivon, että vielä joku vuosi Facebookissakin. Loppuun siksi virallinen ilmoitus, jota proseduuri vaatii:

Valeäidin tunnustukset tunnetaan nyt ja jatkossakin nimellä Valeäiti.

Avoin kirje yhdeksänvuotiaalleni

0 Permalink

Rakas Ykkönen,

sinä täytit viime yönä yhdeksän. Olen niin iloinen että ihan varta vasten pyysit minua kirjoittamaan vielä tämänkin tekstin. Olin jotenkin ajatellut, että ehkä sinua ei enää äidin hassut kirjeet kiinnosta, mutta ihanaa että kiinnostaa! Olin ajatellut etten enää näitä kirjoittaisi, mutta pyynnöstä toki!

Yhdeksänvuotiaana olet jo tosi iso tyttö. Vuosi vielä ja ensimmäinen vuosikymmenesi on kasassa, ihan hurjaa. Sitä juhlitaan sitten isosti, oletko jo miettinyt mihin haluat kanssani kahdestaan matkustaa?

Elämämme on nyt tosi erilaista kuin vuosi sitten. Meille on syntynyt pieni ihme, ihana siskosi. Olemme kumpikin sinun kanssasi täysin hurahtaneita siihen pieneen pötkylään. Se mitä et ehkä ihan ymmärrä, vaikka sen sinulle päivittäin kerronkin, on se kuinka iso merkitys teidän sisaruudellanne ja sinun ja hänen välisellä suhteella on minulle.

Vauva itsessään on aina ihmeellinen asia, mutta täytyy sanoa että se rakkaus jota olen sinussa nähnyt kasvavan pienelle siskollesi on aivan uskomattoman ihanaa. Arvostan tietysti myös ihan käytännön apuasi kun nostat Kolmosta, viet sitä hoitopöydälle ja peset jopa peppua – mutta kaikista eniten ilahdun siitä kun pussaat sen pientä pehmeää poskea ja moikkaat heti aamusta, ensimmäisenä kotiin tultuasi ja vielä viimeisenä illalla.

Sellainen sinä kyllä olet aina ollutkin, toisista huolehtiva ja rakastava. Jo Kakkosenkin syntyessä teit samaa, huomasin yhdestä vanhasta tekstistäni. Sinä olet kuin luotu isosiskoksi. Sovittelet meidän muiden tyhmiä riitoja ja pidät huolen etten syö vahingossa maitoa. Edelleen minusta tuntuu että olet meidän perheen tasapainoisin ja vakain.

Siksi sinun pitää saada omaa hölmöilyaikaa riittävästi. Me muistamme kyllä nähdä sinut myös ihan vain ihanana Ykkösenä, eikä pelkästään loistavana siskona. Ansaitset ehdottomasti saada aina välillä jakamattoman huomiomme. Onneksi osaat sitä myös itse pyytää! Tulet syliin ja sanot “huomiota”. Se on parasta.

Tiedätkö, tässä vauvaelämässä yksi parhaita asioita on ollut se kuinka paljon sinä ja minä olemme ehtineet olla ihan tyttöjen kesken, kympin aamuina ja koulun jälkeen. Ehdimme hyvin puhua tärkeitä tyttöjen juttuja ja hoitaa vauvaa yhdessä, halia ja jutella.

Tänä vuonna olet jo kolmannella luokalla, eikä koulu voisi enää paremmin sujua. Luet ranskan sanakokeisiin koko viikonlopun, kirjoitat huikeita tarinoita, ratkot matikat mennen tullen ja opit jatkuvasti lisää musiikista pamuissa. Suhtaudut kouluun rennolla kunnianhimolla ja minua nolottaa kun en pysy tahdissasi. Wilmaa paremmin asioista muistutat sinä.

Olet aivan älyttömän ihana kolmosluokkalainen. Viisas ja rohkea, hauska ja taitava. Sinulla on vahva itseluottamus ja uskallat pitää itsesi ja ystäviesi puolia – myös silloin kuin se tarkoittaa vaikeaa totuuden kertomista. Se on todellista rohkeutta! Olet mahtavaa seuraa ja niin kaunis että joudut vielä pitkään kestämään sitä että silittelen kasvojasi ja hiuksiasi hölmö ilme naamallani.

 

Sanonhan tämän kaiken sinulle tarpeeksi usein?

On niin ihmeellinen onni että minulla on teidät kaikki kolme, toivon että osaan olla teille juuri sellainen äiti kuin tarvitsette.

Rakastan sua muruseni aivan hirvittävän paljon, me kaikki rakastetaan!

Ja nyt sinne autotalliin katsomaan sitä synttärilahjaa jonka näit vahingossa jo viikko sitten ja jonka jälkeen olet muistanut kaikille terottaa “mä en saa mennä autotalliin”. Pimpelipom.

0 Permalink

Pikaohje vauvoihin: nälän ja väsymyksen merkit

Olen miettinyt miksi vauvojen mukana ei tule ohjekirjasta (vai tuleeko ja multa on vain jäänyt saamatta?) jossa kerrottaisiin ne ihan perusasiat: mistä tiedät että vauvalla on nälkä, mistä näkee että sitä väsyttää ja kuinka se napanuora putsataan. Sellainen setti että kotiinlähtiessä ei olisi ihan niin paljon sellainen ette vittu ole tosissanne, meidänkö tämä pitäisi nyt pitää hengissä? -olo.

Jos sellaista ei jaeta sinunkaan neuvolassasi, tässä alkuun kaksi ohjetaulua!

Nämä keräsin talteen siksi, että minä en ole vielä kolmenkaan jälkeen oppinut tunnistamaan nälkä- ja väsymysitkua toisistaan. Sen sijaan olen oppinut, että ennen itkuja on jo pitkä lista muita merkkejä joita kannattaa ennemmin katsella. Nälän merkit ja väsymyksen merkit, por favor:

Vauvan nälän merkit (siinä järjestyksessä missä usein tulevat)

  • Edellisestä syötöstä on yli puoli tuntia – ”ei sillä voi taas olla nälkä!” on yleensä harhaluulo
  • Huulten nuoleskelu ja maiskuttelu
  • Pään kääntyily (hyvin samantyyppistä naaman hieromista vanhemman rintaan tapahtuu myös väsyessä, tsekkaa muutkin merkit)
  • Käsien huitominen, hamuilu. Suu aukeaa ja etsii jotain sinne laitettavaa.
  • Nokkiminen. Kun vauva on sylissä, se kirjaimellisesti nokkii sinua, tökkii naamallaan kantajansa rintaa
  • Kitinä, nyrkeillä takominen
  • Komentava itku – Lopeta kaikki muu mitä olit tekemässä, syötä!

Unen merkit: Mistä tietää että vastasyntynyttä vauvaa väsyttää

  • Siitä että se on ollut hereillä jo jonkin aikaa (muista että syödessä ja vaippaa vaihtaessa ollaan hereillä myös). Tyypillisesti viimeistään noin 1-1,5h heräämisestä vauva haluaa taas nukkua.
  • Vauva haroo korvia
  • Vauva puristelee nyrkkejään yhteen
  • Silmien harottaminen, ripsien räpsyminen ja aivan kieroon katsominen. Kun vauva näyttää pajatsolta, sen pitää nukkua
  • Pieni punoitus silmien sisäluomissa
  • Vauva kääntää päätä pois kun sille yrittää jutella, ei halua olla vuorovaikutuksessa
  • Vauva “jumahtaa”: katselee kaukaisuuteen eikä tee oikein mitään
  • Kädet ja jalat säpsähtelee, selkä menee kaarelle
  • Nyrkkien tai sormien imeminen ja vauvan kasvaessa tietysti perinteinen silmien hierominen
  • Haukotus – nyt on hyvä hetki laittaa sänkyyn!
  • Itku, joka jatkuessaan alkaa kuulostaa tältä: “väy väy väy”
  • …ja jos et vieläkään uskonut vauvaa, se itku alkaa kuulostaa tosi karmealta. Yliväsyneen vauvan nukutus, ei herkkua.

Joskus nälän ja väsyn merkit menee sekaisin. Silloin tiedät kummasta on kyse kokeilemalla! Jos vauva syö, sillä oli nälkä. Jos nukahtaa, sitä väsytti.

Se voi olla oikeasti myös näin yksinkertaista.

Lähteitä: