Nämä verkkarit, nämä lelut, tämä aamiainen, nämä sotkut. Tämä tyhjä kalenteri. Menisin pitkälle lenkille mutta lonkka ei nyt kestä sitä. Voisin vaikka fiilistellä joulua mutta miksi, emme saa tavata, kokoontua, juhlia.

Voisin suunnitella lahjoja, jotka sitten ostan, pakkaan ja kuljetan jonnekin maski päällä muiden avattavaksi myöhemmin ilman että edes näen osuiko tarkkaan harkittu ajatukseni oikeaan.

Voisin tehdä töitä. Mutta mitä tekemistä sitten olisi ensi viikolla?

Ehkä aion lähinnä siivota keittiötä ja sen väleissä tehdä ruokaa. Jotta voi taas siivota lisää. Voimme istua alas syömään, riidellä siitä onko ruoka hyvää vai ei ja poistua seitsemän minuutin päästä pöydässä vatsat täynnä ja lautaset yhä pöydässä.

Sitten voikin taas siivota.

Voisin fiilistellä tulevaa työelämääni, tai vaikka seuraavaa kesää, mutta mikään ei näytä siltä että mikään muuttuisi. Samat seinät, samat polut, samat ihmiset. Sama pandemia.

Haluaisin vain sisustaa itseni onnelliseksi niin kuin se naistenlehden kansi käski joskus tehdä. Meillä olisi sitten ihanaa, rauhallista ja aina siistiä. Kaikilla oma huone ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Tai ehkä meillä olisi vähän väärä maalin sävy, kehyksissään vinoksi valuneet taulut ja ruukkuunsa kuollut uusi kukka – jossa ehkä silti onnistuu elämään niitä saatanan kirvoja.

Monen tonnin polttamisen jälkeen sitä miettisi että kannattiko. Nyt on seinät pilalla ja rahat loppu ja aivan yhtä sotkuista, erona vain että sotkuja tekee uudet tavarat.

Mutta jos tuolla Ykkösen huoneessa olisi se 105€ per rulla maksava tiikeritapetti niin siellä se varmaan olisi niin onnellisena kauniisti pedatun sängyn päällä leikkimässä.

Me emme suinkaan silloinkin siivoaisi kuivunutta leipää ja tomaattia lattialta, riitelisi ulos menemisistä, nukkumisesta ja ruokailuista ja pohtisi uskaltaa jouluna sittenkään nähdä yhtään ketään vai oltaisiinko vain keskenämme.

Jouluna lattialta saa siivota riisipuuroa.

Seuraava teksti on anonyymi tositarina seuraajaltani. Hän halusi jakaa oman kokemuksensa Vastaamon tietoturvavuodosta valoittaakseen vielä mistä tässä voi uhrin näkökulmasta olla kyse. Seuraajani on lukenut tämän puhelumme pohjalta kirjoittamani tekstin ja se on julkaistu hänen luvallaan.
…

“Haluan kertoa kanavassasi oman kokemukseni, jotta ihmiset ymmärtäisi ettei kyse ole vain siitä että muut saavat tietää minun käyvän terapiassa. Moni uhreista – kuten minä – on käynyt terapiassa käsittelemässä hyvin vaikeita asioita, huonommuuden kokemuksia. Sellaisille ihmisille tietomurto on erityisen musertava, eikä siinä auta kun muut sanovat “ei tarvitse hävetä”. Ei siinä tietenkään ole mitään hävettävää että on käynyt terapiassa, ihan sama jos se tulee julki. Mutta niitä terapiassa paljastettuja tunteita voi hävetä. Pahimmat pelot ja likaisimmat salaisuudet ovat jossain rikollisilla, pahoilla ihmisillä jotka voivat käyttää näitä tietoja sinua vastaan. Se on kamala tunne.

Olen käynyt terapiassa nyt usean vuoden ajan kerran viikossa. Vuosien hoitosuhteen jälkeen uskaltaa jo puhua oikeasti kaikesta. Ekat pari vuotta heitettiin lähinnä läppää, esitin terapeutille potilasta. Kun aloin tajuta että tämä kaikki on minua varten ja että terapeuttini oikeasti tahtoo minulle hyvää, aloin kertoa enemmän. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa kerrot ihan kaiken, sellaisenkin mitä kukaan muu elämässäsi ei tiedä.

Sitten tulee kiristäjä joka laittaa minulle henkilökohtaista sähköpostia, uhkauksen.

Mistä voin tietää mitä tietoa hänellä on, mitä hän uhkaa julkaista? Kuinka tarkalla tasolla? Menetänkö nyt maineeni, ihmissuhteeni, mahdollisuuden tehdä töitä?

Ihminen, joka haluaa minulle pahaa on saanut haltuunsa suurimmat haavoittuvuuteni.

En ole ikinä ollut edes tekemisessä rikollisen kanssa, harva meistä on. En ole edes ollut rikoksen uhri, jotain pyöriäni varastaneita ihmisiä en ole koskaan kohdannut. Nyt sain henkilökohtaisen, pahantahtoisen, vihamielisen hyökkäyksen rikolliselta. Viestin, jossa minua uhataan. Jo se on traumatisoivaa. Tuntuu kuin olisi ryöstetty kadulla jollain uhaten, paitsi että tämä ryöstäjä ei ole satunnainen kohtaaminen vaan hän tietää minusta kaiken: missä asun, puhelinnumeron, henkilötunnuksen, kaikki intiimeimmät tietoni.

Maksaminen kävi totta kai mielessä. Kun olin katsonut kaikki googlettamani vinkit läpi, sain nopeasti tehtyä ne tekniset toimenpiteet mitä piti: estettyä identiteettivarkauden ja asetettua luottokiellot jne. Mutta ei kukaan sanonut mitä tässä pitäisi tehdä kun koko oma hoitohistoria, elämäsi synkimmät salaisuudet, on rikollisten hallussa. Ei ole ohjeita miten arvioida tämän vakavuutta. Ajattelin että kukaan ei tulekaan auttamaan tässä ongelmassa, miksi en siis maksaisi? Jos se sillä menee pois? Ajatus meni nopeasti ohi mutta ymmärrän täysin jos joku on maksanut. Ajattelin itsekin: Haluan tämän tilanteen vain pois.

Eniten helpotti se, että pääsin itse käymään terapeuttini luona ja opin etteivät kirjaukset ole kovin yksityiskohtaisia. Katsoimme yhdessä mitä kirjauksia minusta on tehty. Niissä lähinnä kerrottiin teema josta oltiin keskusteltu ja tuntemuksiani siitä. Kävimme yhdessä useita kymmeniä tapaamisiamme läpi, eikä siellä ollut mitään yksityiskohtia joita käyttämällä voisi aiheutua minulle vahinkoa. Ei ollut muista ihmisistä tietoja, mainintoja toki. Kaikki muita henkilöitä koskevat kirjaukset oli tehty kauniisti ja kunnioittavasti.

Suurin osa kirjauksista oli tasoa “keskusteltiin hankalasta tilanteesta alaisen kanssa”.

Tämä on asia, jonka haluan erityisesti muille uhreille sanoa, sillä tätä on hyvin ylimalkaisesti Vastaamon ja median puolelta selvitetty. On puhuttu mahdollisesti vahingoittavasta tiedosta ja litteroiduista keskusteluista. Olen ymmärtänyt ettei terapiakäyntejä voi nauhoittaa ilman asiakkaan tietoa ja lupaa. Jos ei ole nauhoitettu, ei voi myöskään litteroida eli kirjoittaa auki sanasta sanaan. On ikävää, etten asiakkaana edes tiennyt tällaista rekisteriä kerättävän, että käynneistäni kirjataan tietoja. Tämän olisi voinut Vastaamon puolelta hoitaa paremmin. Mutta olen iloinen nähtyäni ettei omat tietoni ole sittenkään kovin vahingoittavia.

Haluankin sanoa kaikille jotka eivät ole omia tietojaan nähneet että vuodetut tietosi eivät todennäköisesti ole tarkkoja merkintöjä keskusteluistanne. Sinun ei todennäköisesti tarvitse kantaa sitä suurinta pelkoasi että kaikki puhumasi on nyt julki.

Meitä suojaa myös se että meitä on kymmeniä tuhansia, eikä rikollisilla ole todennäköisesti motiivia oikeasti plärätä tietoja läpi. Hän tai he haluaa vain rahaa.

Haluan myös muistuttaa että terapeutitkin ovat uhreja, myös heidän luottamuksensa on petetty. Hekin ovat luottaneet siihen että tiedot mitä kirjataan on turvassa. Valvira velvoittaa kirjaamista, joten he eivät ole itse edes valinneet kirjaamista. Hekin ovat saaneet henkilökohtaisia uhkauksia hakkereilta. Kaikki tämä on minusta hirveää. Minun terapeuttini on auttanut minua enemmän kuin kukaan muu ihminen ikinä ja tämän hoitosuhteen ansiosta olen parempi ihminen; puoliso, työkaveri, pomo, vanhempi. Hän välittää minusta aidosti, ja siksi tämä tilanne on hänellekin surullinen. Hän on auttamisammatissa ja joutunut tilanteeseen jossa tekemänsä auttamistyö on haitaksi.

Olen nyt itse rauhallisin mielin vaikkakin aiempaa vainoharhaisempi. Minulla ei ole enää hirveästi pelkoja, koska näin tietojen tason enkä keksi mitä pahaa minulle voisi niillä tehdä. Ennen tietojeni näkemistä pelkäsin että lukemattomat ihmiset ovat jo ladanneet tietoni jostain Tor-verkosta enkä tiedä tuleeko niitä joku joskus käyttämään ja miten. En tiennyt edes onko lauantain kiristysviesti alkuperäiseltä hakkerilta vai joltain uudelta rikolliselta joka on tarttunut tilaisuuteen saatuaan käsiinsä aineiston. Pelkäsin olevani lopun elämääni erilaisten kiristäjien uhrina, että aina vain tulee uusia. Enää en pelkää tätä.

Halusin tuoda tässä jutussa ääneen he, jotka ovat tämän rikoksen takia tunteneet tuskaa. Kun sain tietää, että tämä koskee myös minua, olin täysin hädissäni ja paniikissa. Kun siinä mielentilassa luin juttuja, joissa haastatellut uhrit olivat eniten huolissaan henkilötunnuksensa julkaisemisesta, tunsin, että hätääni vähätellään. Tiedän, ettei kukaan sitä tarkoittanut, mutta koin, ettei minun tunteilleni annettu tilaa. Mulla on oikeus olla tällaisen teon äärellä hätääntynyt. Niin on kaikilla meillä tietomurron uhreilla.

Ylipäänsä se että nyt täytyisi jaksaa olla vahva, häpeämättä ja suostumatta vaatimuksiin tuntuu rankalta. Tämän rikoksen suurin kamaluus on juuri siinä että se kohdistuu ihmisiin, joilla menee huonosti ja jotka ovat heikoimmillaan. Ei heihin vahvoihin, jotka osaavat jotka olla häpeämättä, jotka selviytyvät elämästä.

Tuki on tärkeää ja toivon sitä tulevan lisää. En halua moittia tukeaan antaneita, jokainen tsemppi on tärkeää tilanteessa johon ei ole virallisia neuvoja ja toimintaohjeita. Haluan vain sanoa ääneen että on inhimillistä pelätä, hävetä, olla hätääntynyt. Haluan muistuttaa että tämän rikoksen pahin ei ole siinä että joku saa tietää sinun käyneen terapiassa.

Pahinta on pelko siitä että kaikki elämäsi vaikeimmat ajatukset ja tunteet ovat nyt ehkä kaikkien saatavilla.

Itse tiedän ettei niin olekaan ja olen asian kanssa rauhassa.”

Myös kirjoittaja on käynyt terapiassa, eikä se hävetä. Sen sijaan olisi aivan järkyttävää jos siellä puhumani asiat olisi kaikkien luettavissa ja kuka tahansa voisi tietää pahimmat heikkouteni. Älä etsi, lue tai jaa mitään näkemääsi henkilökohtaista tietoa. Se on vahingollista mutta myös potentiaalisesti rikollista.