Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Valokuvauskurssin parhaat: lisää luottamusta ja paljon vertaistukea

0 Permalink

Olen vallan unohtanut kertoa siitä valokuvauskurssista, jonka pakotin Saaran minulle ja kokoamalleni ryhmälle järjestää! Viime syksynä istuimme hauskan porukan kanssa joka toinen torstai meidän toimistolla, yhdessä tuskaillen ja oivaltaen kohti parempia kuvia.

Kursillla opettajamme Saara esitteli jokaiselle kerralla jonkun teeman, jota harjoiteltiin kotitehtävän muodossa kahden viikon ajan. Välissä tsempattiin toinen toisiamme yhteisessä WhatsApp-ryhmässä ja aina palautettiin tehtävät ihan viime tingassa. Oli ihan sairaan kiinnostavaa nähdä miten muut oli ratkaisseet tehtävän ja oppia muiden kuvista.

Mulle parasta kurssissa oli pakotettu kuvien ottaminen (ilman automaattiasetuksia) ja luottamuksen syntyminen omaan kuvaamiseen. Tajusin monella kurssikerralla että hei noin mä tätä olenkin jo ajatellut, että paljon olen jo oppinut. Toki tajusin myös sen miten hiton paljon on vielä opittavaa.

Saaralla oli hauskan taiteellinen ote kuvaukseen. Monen kuvan kohdalla minä tuijotin teknisiä yksityiskohtia mutta Saara kehui kuvan tarinaa, taustaa ja viestiä. Hahmojen asentoja ja paikkoja kuvassa, yläosan ja alaosan suhdetta tai värien antamaa viestiä. Loputtoman mielenkiintoinen maailma!

Omat vahvuudet korostui kurssilla ja heikkoudet paljastui aivan armotta. Yhä edelleen mun on vaikea ymmärtää sitä pyhää kolminaisuutta mitä suljinaika, aukko ja se hemmetin ISO rakentavat, mutta kokeilemalla oppii. Nyt on paljon aiempaa enemmän uskallusta kokeilla ja harjoitella.

Kuvankäsittelyyn tuli myös ihan todella arvokkaita vinkkejä ja siinä olenkin mennyt mielestäni eteenpäin. Niin kuin monessa muussakin jutussa! Osaan kurssin aikana otetuista kuvista olen ihan älyttömän tyytyväinen itse, osa saa jäädä arkistoihin harjoittelukappaleina joita ei enää koskaan tarvitse nähdä.

Hauskinta (ja karseinta) oli Saaran antamat tehtävät. Jotenkin ajattelin kurssin alussa että meillä on aina jokin teema ja sen mukaan otetaan sitten yksi kuva. Pah. Tehtävien joukossa oli mm. 12 kuvan tehtävä, jossa samasta kohteesta piti ottaa 12 kuvaa samalla hetkellä, samassa paikassa, eri kuvakulmista. Toisella viikolla pakotin Insinöörin leikkimään mallia suoraan Elle:n sivuilta.

Kolmannella rakensin kahvinjuonnista ihanaa tai ällöttävää mielikuvaa.

Luulen että meistä monelle vaikein viikko oli katukuvausviikko. Lopulta jokainen kuitenkin uskalsi mennä ulos ja julkisesti räpsiä kuvia. Omani otin Runeberginkadulla, Kampin ruokamarkkinalla sekä vasta-avatussa Redissä ja pelkäsin koko ajan milloin joku sanomaan että mitä sä täällä kuvaat. Mutta hienoja kuvia tuli, kiitos mm. Weekdayn hassun portaikon ja sopivasti pukeutuneen myyjän, joka ehti juuri kipittää perässä kulkeneen pariskunnan edelle.

Redi weekday

Parasta koko kurssissa oli meidän ihana ryhmä. Tsemppaava, lohduttava ja vaikeistakin asioista puhuva porukka, jota Saara lempeästi kannusti ja luotsasi läpi hankalien karikoiden. Jokainen koki varmasti onnistumisia ja uskalsi myös rehellisesti vain harjoitella porukan edessä. Jatkokurssia kovasti suunniteltiin vielä syksyllä, kunnes kiireet vei kaikki mennessään. Tarpeen se tulisi, koska en ole tainnut kovin montaa kertaa kameraani tarttua kurssin jälkeen.

Onko joku muu käynyt kurssilla, tuliko paljon oivalluksia? Jos Saaran kurssit kiinnostaa, tsekkaa linkki alla!

Tietoa Saaran valokuvauskursseista

0 Permalink

Helppo tarjottava illallisvieraille: Bo Ssam!

Ette ehkä ensimmäisenä ajattelisi minun jakavan mitään dinneriohjeita, mutta tämäpä on juuri sellainen valekokkienkin keittiöön sopiva homma: helppo tehdä, vaikea mokata, takuulla ”ooooh” kommentteja herättävä safka joka sopii moneen ruokavalioon!

Korealainen Bo Ssam on vaikeasti nimetty mutta käytännössä kyse on possunyyteistä. Tai voi tätä muutenkin tehdä, siitä lisää myöhemmin. Safka on simppeli: herkullista nyhtöpossua / hyvin maustettua kasvisproteiinia kääritään salaatinlehtiin todella maittavien kastikkeiden kanssa ja koko nyytti heitetään suuhun. Ihan sairaan hyvää, lapsetkin rakastivat tätä! Ruoka oli niin hyvää etten muistanut edes kunnon kuvaa ottaa. Juuri sen verran huono ruokabloggaaja olen.

Ainoa haaste tässä ruokalajissa on pieni ennakointi. Jos valitset tehdä sen lihasta, lihan paistaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin. Ei siis kannata tehdä niin kuin me että kutsuu vieraat illalliselle, menee liian myöhässä kauppaan ja laittaessaan lihan uuniin tajuaa ettei se tule ehtimään valmiiksi ennen pienempien vieraiden nukkumaanmenoa. Nappaa siis resepti nyt muistiin ja mene kauppaan heti huomenna aamusta!

valeäiti bo ssam

Korealaiset Bo Ssam – herkkunyytit

Tarvitset: 

  • n. 200g / nenä porsaan kasleria (me ostettiin 1,5kg ja siitä olisi riittänyt neljään meidän perheen ateriaan.) TAI mitä tahansa kasvisproteiinia, jonka maustat mehukkaasti. Minä en osaa maustaa, joten en neuvo!
  • Riisiä keitettynä
  • 1-2 pss keräsalaattia: sellaista jossa oikein isot, pehmeät lehdet jotka on helppo kääriä nyytiksi
  • Majoneesia (esim. iso purkki Hellmans’ia tai vegaanisia versioita)
  • 1 pss Sinapinsiemeniä
  • Srirachaa
  • Kimchiä (purkista valmiina oikein hyvä)
  • Riisiviinietikkaa (Blue Dragonilta löytyy normikaupoista)
  • Kurkkua
  • Tuoretta korianteria
  • Limettiä
  • Tuoretta chiliä

Lisäksi lihan maustamiseen (tätä HK:n ohjetta mukaillen):

HUOM! nämä määrät soveltuvat 1,8kg lihan maustamiseen, noin 8 ihmisen ruokintaan, puolita tarpeen mukaan tai laita vuokaan vähemmän seosta.

  • 1 dl siirappia, hunajaa tai sokeria
  • 1 dl riisiviinietikkaa
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl soijaa
  • 1 tl chiliä
  • 2 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1,5 tl savustettua paprikajauhetta (tai paprikajauhetta)
  • 2 tl mustapippuria
  • 0,5 dl sinappia
  • 0,5 dl ketsuppia

Ohjeet:

Hoida liha heti aamusta kondikseen eli uuniin muhimaan. Sekoita ensin lihan mausteet keskenään. Hiero lihaan suolaa ja laita se uunivuokaan. Liha saa olla hyvinkin napakasti vuoassa! Kaada puolet kastikeseoksesta lihan päälle. Peitä vuoka foliolla (tai laita kannelliseen pataan) ja laita 150 asteiseen uuniin vähintään neljäksi tunniksi. Jos tuntimäärät kasvaa paljon, alenna asteita (saman ruoan voi tehdä yön yli 95 asteessa). Kun liha on revittävän kypsää – ja jäähtynyt niin että sitä voi repiä – hajoita liha suikaleiksi ja sekoita se vuoan pohjalle muodostuneeseen liemeen sekä loppuun kastikkeeseen. Joissain ohjeissa liha menee vielä tämän jälkeen uuniin pinnan rapeuttamiseksi, mutta tässä pehmeämpi liha toimii myös hyvin. Lihan voi tarjoilla kylmänä ja se vain paranee seuraavan päivän tähteinä!

Pikkelöi myös kurkut heti alkuun: Alkuperäinen ohje löytyy sekin Hesarista, mutta minä oioin mutkia melko lailla. Viipaloin pari pientä kurkkua niin ohueksi kun veitsellä sain ja laitoin laakeaan pakasterasiaan. Ripottelin päälle suolaa ja annoin maustua noin vartin. Sitten valutin kurkut siivilän läpi ja lisäsin rasiaan riisiviinietikkaa noin puoli desiä sekä ruokalusikallisen ruokokidesokeria ja hölskyttelin ne sekaisin. Mukaan olisi vielä voinut laittaa chiliä ja retiisiä sekä paahdettuja seesaminsiemeniä mutta en jaksanut. Kurkut maustuivat kannellisessa rasiassaan muutaman tunnin.

Valmista sinapinsiemenmössö näin (ohje HS.fi):  Laita pieneen kattilaan miedolle lämmölle sinapinsiemenet (1pss), vettä (3/4dl), riisiviinietikkaa (2 rkl), sokeria (2 rkl) ja suola (1tl). Anna kiehua hyvin miedolla lämmöllä kannen alla noin 45 minuuttia, kunnes sinapinsiemenet ovat ”pulleita ja pehmeitä” – erityisesti pehmeitä. Ei niistä kovin pulleita tule vaikka kuinka keittelisit.

Keitä riisi: Riisiä kuluu melko vähän, käytä keittämiseen suunnilleen puolta syöjien määrästä. Riisi saa olla itse dinnerillä kylmää!

Kun vieraat ovat saapumassa, valmistele loput:

  • Pese ja erottele salaatinlehdet valmiiksi isoksi keoksi lautaselle
  • Sekoita kastikkeet: puolet majoneesista sekoitetaan sopivan määrän Srirachaa kanssa ja puoleen sekoitat sinapinsiemensoosin
  • Aseta kaikki ainekset (limeviipaleet, korianteri, chili, keitetty riisi, kastikkeet, kurkut, kimchi, liha / kasvismättösi) omiin astioihin ja kata jokaiselle paljon paperia viereen – tästä tulee sotku koska kukaan ei kuitenkaan tee riittävän pieniä nyyttejä alkuun.

Sitten vaan kaikkea mitä mieli tekee salaatin keskelle, kääriminen vapaalla tyylillä nyytiksi ja yhdellä otteella suuhun! Muista käydä suihkussa ennen kuin vieraat tulee, tai tee nämä nopeat valmisteluhommat!

Insta Storystani löytyy kohokohdista meidän versio ruokailusta ja Kakkosen tyylinäyte melkein kokonaisena haukatusta nyytistä.

Raskausviikko 19: Ensimmäinen mahakuva ja reippaat liikkeet

Raskausviikko 19

Sisälläni möyrii 20 senttimetriä tulevaisuuden voimistelijaa. Jestas tämä kaveri liikkuu paljon ja tuntuvasti! En millään muista että aiemmissa raskauksissa liikkeet olisivat olleet näin selvät, varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Nämä myös tuntuvat todella kummallisesti hyvin alhaalla.

Siis ihan melkein siellä, tiedättehän.

Suurin osa napakoista potkuista iskee pikkuhousujen alueelle, mikä selittää sen että kaikki äitiysvaatteetkin tuntuvat epämukavilta. Niissä kun on lähes aina sauma juuri siinä kohtaa, mihin tyypin pyörövoima tuntuu keskittyvän. Tuntuu että tyyppi mahtuu pyörimään ihan täysiä voltteja lantiossani. Ilmeisesti pitkä selkä ja leveä lantio = mukava sisäleikkipuisto alle 50-senttisille.

Nämä vauvan liikkeet ovat kyllä raskauden paras puoli. Ne ovat aivan ihania. Voisin koko päivän istua käsi housuissa ja tunnustella kuinka siellä jokin liikkuu.

Tai jotain muuta vähemmän karmivan kuuloista. Tiedättehän.

Vauvan liikkeet on niin voimakkaita että lapsetkin tuntevat ne ihan vaivatta ja yhtenä aamuna Ykkönen jopa näkee yhden voimakkaan potkun vatsani läpi. Lapset silittelevät vatsaa usein ja juttelevat Jokuselle. Päivittäin mietimme onkohan Jokke nyt sitten tyttö vai poika ja minkälainen hän on. Heittelemme nimiehdotuksia ja miettimme miltä elämä tähän aikaan ensi vuonna tuntuu.

Olen melko lailla onneni kukkuloilla. Olo on kaikin puolin todella hyvä ja onnellinen. Ajatukset suuntautuvat yhä enemmän siihen, että meille on oikeasti tulossa vauva.

Nyt se on jo pelkästään kiva asia, eikä pelottavaa. Tiedän, että pärjäämme.

Kaikki alun huolet tuntuvat muutenkin olevan jo paljon kauempana kun tunnen vauvan niin hyvin lähelläni. Toki tiedän silti että monta mutkaa tässäkin on vielä käännettävänä ennen kuin voin ihailla uutta elämää (ja syödä salmiakkia kunnolla).

Tämän viikon aikana viimeistään vatsa alkaa jo ihan kiitettävästi näkyä, mikä on minusta pelkästään kivaa. Uimahallissa totean että uusi uikkari saattaa tulla tarpeeseen, ulkoillessa mietin kenen housuja seuraavaksi lainaan kun Insinöörin pökätkin alkavat olla jo kireät. Otan ensimmäisen vaivaantuneen mahakuvan, joita lupaan itselleni enemmänkin. Haluan tallentaa tämän muutoksen vaikka se nyt hitaalta vielä tuntuukin.

Tämä kuva on oikeastaan jo 19+1 mutta samapa tuo!

Voimistuvien liikkeiden ja pyöristyvän vatsan rohkaisemana uskaltaudun jopa ajatella vaunuja ja muita hankintoja. Annan Ykköselle hänen kauan kaipaamansa ilon ja ostamme yhdessä ensimmäisen puvun vauvalle. Se on lähes sama kuin Kakkosella oli aikanaan ja sama mitä Ykkösen nukke käyttää koossa 44. Koko 56 tuntuu sekin kamalan pieneltä.

Ihanan pieneltä. Awww.

Ainoa pieni harmaa pilvi onnessani on melko tiukka liitoskipu tai lihaskramppi alavatsassani, jonka saan pidemmästä kävelystä tai muutamasta juoksuaskeleesta. Päätän liikkua enemmän, paremmin, ajatuksella. Jos vaikka saisin kaiken maailman lihakset sieltä mukaan tähän hommaan.

Raskaus on myös saanut minut naurettavan pelokkaaksi. Risteilyllä tunnustelen läpi yön laivan rytinää ja mietin, puenko lapsille kengät vai en jos laiva alkaa upota ja mökillä väijyn murhuria jonka luulin kuulleeni etupihalla. Vähemmälläkin friikkaamisella olisin valmis taas vauvaan kiitos vain!

Lue myös: 

Raskausviikko 18: Alamme paisua. Minä sekä vauva.

Raskausviikko 18

Alan asettua raskaana olevan rooliin. En enää hätkähdä kun joku toteaa minun jäävän äitiyslomalle, en väistele katseita neuvolassa tai piilottele äitiyshousujeni trikoista reunaa. Tuntuu normaalilta olla raskaana. Jännä yhdistelmä kun ulkoisesti sitä kuitenkin näyttää edelleen melko lailla samalta monen silmään, mutta on jo kuitenkin melkein puolivälissä raskautta.

Puolivälissä?! Apua, kahden viikon päästä tämä tosiaan on puolivälissä. Ensimmäistä kertaa alan ajatella että tämä menee liian nopeasti. Viimeinen kerta ja kohta se on jo ohi, alkuraskauden ihmeet ja kauhutkin pelkkiä muistoja enää. Jostain luen että vauva on tämän viikon päätteeksi jo 18cm pitkä – sehän on jo ihan sika iso!

Olen niin iloinen, että dokumentoin tätä kaikkea tänne. Vielä kun kuvia muistaisi ottaa.

Vatsa alkaakin olla jo kohta kuvattavassa kunnossa. Tissit todellakin olisi jo mutta en näe mitään ei-kiusallista tapaa ottaa kuvia omista rinnoista. Mietin aina silloin tällöin puoliksi tosissani pitäisikö ottaa tämän kaiken jälkeen silarit. On tämä sen verran siistiä että on taas jotain mitä laittaa rintsikoiden sisään.

Se niistä tisseistä. Silti, oman vartalon muutokset on kaikkinensa jännää – ja vähän stressaavaa – seurattavaa. Selkä hieman oireilee ja välillä kaikki elimet tuntuvat olevan ihan väärillä paikoilla. Iltapäivisin jokin valtava kala sisälläni möyrii. Vatsa kasvaa ja kovenee, vauva muuttuu yhä selvemmäksi.

On ihanaa olla raskaana, on ihanaa kun vatsa kasvaa ja kaikki muuttuu niin todeksi.

Samalla huomaan ahdistuvani alkaneesta painonnoususta, se on pakko myöntää. Olen ollut tosi tyytyväinen kroppaani viime vuodet kaikin puolin, mutta kun lähtöpainoa oli +5kg ensimmäiseen raskauteen ja +15 toiseen nähden (!) tuntuu vaa’an lukemat hurjilta. Tieto siitä että painon kuuluu nousta ei oikein auta. Lasken päässäni että jos tässä raskaudessa paino nousee vielä enemmän kuin aiemmin, luku menee kolminumeroiseksi. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä mutta silti sillä on.

Muistan kyllä ennenkin tässä kohtaa olleeni hiukan hukassa asian kanssa. Sellainen loppumattomalta tuntuva painonnousu jännittää. Lopussahan kaikki on jo ns. menetetty eikä kiloja jaksa enää edes seurata. Mutta juuri nyt vääjämätön käyrä ylöspäin on vähän tylsä. Pyydän kaverilta raskaalle (pun intended) sopivan treeniohjelman ja ostan verkosta kunnon äitiystreenivaatteet.

Hiki korjatkoon mielen.

Lue myös: 

Mitä on tapahtunut Valeäidin seitsemässä vuodessa?

Tänään oli Valeäidin 7v synttärit. Onnea minä, hän ja me!

vinkkejä blogin perustamiseen

Blogista on tullut niin iso ja vakituinen osa elämää että on hankala ajatella sen olevan vain blogi.

Valeäiti on edelleen päiväkirja, terapiatuoli ja keskustelunavaus, niin kuin sitä Suomen Blogimediaan tullessani (kolme vuotta sitten) kuvailin. Vieläpä tuossa järjestyksessä. Päiväkirjana se on ollut elämäni ensimmäinen sellainen, johon olen sitoutunut. Se kertoo minulla asioita, joita en millään muuten muistaisi, paljastaa vanhat tunnot ja mietteet perheemme käänteistä. Terapiatuolina se on verraton. Kirjoittaminen on edelleen paras mahdollinen tapa jäsentää omia ajatuksia. Keskustelunavaus se myös edelleen on (melkein palkinnon veroisesti), vaikka keskustelu on laajentunut tosi moneen eri kanavaan.

Seitsemän vuoden aikana perheeseen on tullut Kakkonen ja tätä kirjoittaessani on Kolmonenkin tuloillaan – vaikka väitin että perheemme on jo tässä. Olemme muuttaneet kolmesti, ostaneet ja myyneet yhden tontin ja rakentaneet toiselle. Olen vaihtanut työpaikkaa kolmesti, sisältäen kahden eri osakeyhtiön perustamisen. Olen nauhoittanut kaksi tuotantokautta podcastia ja kolmas pyörii jo vähän kielen päällä.

Olen sairastanut masennusta, ahdistusta, rytmihäiriöitä sekä lukemattomia flunssia ja yhden melko eeppisen oksennustaudin (synnyttäessäni Kakkosta). Olemme matkustelleet ihanissa paikoissa ihan hulluilla komboilla (5-kuisen vauvan ja 1v10k taaperon kanssa Kaliforniaan lastenvahdiksi, mitä mä oikein ajattelin?).

Valeäiti olen minä mutta en kuitenkaan minä. Blogi kuvastaa elämäni käänteitä, mutta ei koskaan kerro kaikkea. Aluksi tekstit olivat todella kakkahuumorilähtöisiä, kumpusivat siitä arjen komiikasta jota ihan pyytämättä ja yllättäen eteen tippui. Kahdesta suunnasta puskeva uhmaikä aloitti mustimpien tuntojen auki kuvailun – sitä keskustelunavausta jota edelleen harrastan mutta hiukka varovaisemmin.

Lasten kasvaessa isommiksi on ollut luontevaa siirtää heitä taka-alalle ja ottaa syyniin enemmän minä ja ympäröivä maailma. Viimeiset vuodet blogi onkin ollut enemmän kasa kolumneja kuin arjen hassuja tapahtumia. Huomaan, että linjan muuttuessa lukijatkin hieman vaihtuvat. Oma siskonikin sanoi muutama vuosi sitten ettei hän enää jaksa lukea blogiani kun siellä ei enää ole niitä kakkajuttuja.

Silloin mietin ensimmäistä kertaa, pitääkö olla huolissaan blogin linjan muuttumisesta. Pitääkö pysyä aikakauslehtenä, joka toimittaa sitä mitä lupaa vuodesta toiseen vai onko ok vaihtaa genreä oman elämän muuttuessa? Valitsin jälkimmäisen enkä ole hetkeäkään katunut. Ei tälläistä ylimääräistä työtä voi tehdä jos kirjoittaa vain lukijat mielessään.

On pakko kirjoittaa siitä, mitä haluaa. Tai olla kirjoittamatta kokonaan. Siksi täällä on ollut viime vuosina enemmän ajatuksia, ruuhkavuosia, raksahommia ja työjuttujakin.

Ja siksi tästä tulee varmasti lähivuosina taas vauvan myötä enemmän se arjen pissakakkahuumoripaikka. Minusta on luonnollista että se tarkoittaa myös lukijoiden välillä poistuvan, ja se on ihan tosi ok. Haluan että tämä on paikka, joka viihdyttää tai saa ajattelemaan. Ideaalisti molempia.

Vaikka joka vuosi – suunnilleen juuri näihin aikoihin – uhoan blogin lopettamisella kun juttua ei vain tunnu löytyvän, en kuitenkaan näe sen ihan muutamaan vuoteen tapahtuvan. Tämä antaa ihan liian paljon, ja on kehittänyt yllättävän paljon erilaisia asioita minussa.

Olen löytänyt ylipäänsä kirjoittamisen ilon, taidon ja äänen. Valokuvaaminen on tullut kiinnostavammaksi ja lopputulokset ovat ottaneet ison hypyn eteenpäin, vaikka siinä ihan loputtomasti opeteltavaa yhä edelleen on. Olen kerryttänyt myös yllättävän paljon ammattitaitoa noin ylipäänsä myös omiin töihin ja ammennan paljonkin näistä sisällöntuotantohommista myös strategisen konsultoinnin puolella.

Blogin kautta on sitä paitsi aika moni asiakas tullut entistä läheisemmäksi ja olen kahdesti myös rekrytoinut loistavia ihmisiä välillisesti tätä kautta!

Valeäiti on tänään paljon enemmän kuin pelkkä blogi, ja huomattavasti enemmän kuin minä (enkä edes koe enää olevani mikään valeäiti, mutta nimet jää!). Ennen kaikkea Valeäiti on ihan oikeasti te lukijat. Ja tänä päivänä myös Instan seuraajat (perustin IG tilin vasta pari vuotta blogin jälkeen, hullua!), storeihin vastaajat, Facebookissa kommentoijat ja podcastin kuuntelijat.

Tahdon ajatella että olemme yhteisö, joka laajentuu myös rakkaiden blogikollegojen puolelle. Tuntuu että tekin olette ystäviä minun ystävieni kanssa. Me puhumme samaa kieltä ja keskustelemme ihan mistä vain, vaikka olisimme eri mieltä. Sitä rakastan!

On tosi tärkeää saada vertaistukea, lohdutusta, kannustusta, palautetta ja kritiikkiäkin, mutta erityisesti niitä toisia mielipiteitä ja näkökulmia. Aidosti uskon kehittyneeni itse ihmisenä kun olen etuoikeutetusti saanut teiltä uusia näkökulmiin omiin juttuihini. Minulla on mahdollisuus saada mihin tahansa asiaan kymmenien ihmisten komppaus, vastalause tai älähdys ja se tuo perspektiiviä enemmän kuin yksittäiset muiden kirjoittamat jutut.

Kiitos siis tästä! Jatketaan hyviä keskusteluja vielä ainakin ensi vuosi, eikö? Pakkohan tässä on tuolle Kolmosellekin yksi digitaalinen vauvakirja tehdä.

Raskausviikko 11: Jouluiset oksut

Raskausviikko 11

Joulu.

Tämä viikko menee sumussa ohi, sillä viikon ensimmäisenä päivänä mietin töissä että silmissä tuntuu migreenin alku. Perjantaina se alkaa jo vähän säteillä ja lauantaina kipu on täysillä päällä. Vanha tuttu kaveri, jonka saa nitistettyä suunnilleen siedettäväksi buranalla ja voltarenilla.

Nyt siis ei saa. Kun serkut vierailevat meillä 22. päivä glogeillä, itken keittiönpöydän ääressä vielä tunti ennen heidän tuloaan. Olo on niin kokonaisvaltaisen huono. Pää jyskyttää, vaatteet kiristää turvotuksesta. Oksettaa. Pitäisi syödä mutta ei pysty. Huimaa ja väsyttää sairaalloisesti, mutta enää ei ehdi nukkua.

Panadolista ei ole mitään apua. Jos ensimmäiset pari päivää ovatkin vielä ihan siedettävät, aatonaattona herään jo tuttuun piinaavaan jyskytykseen. Heräilin särkyyn jo yöllä, samalla huomasin että on kova nälkä. En jaksanut kuitenkaan nousta banaanilleni ja voi että sitä voikin ihminen yhtä syömätöntä banaania aamulla katua. On aatonaatto ja minä aloitan päiväni oksentamalla tyhjän mahani loputkin hapot pönttöön.

Yhdistelmä pahoinvointia aiheuttavaa migreeniä, raskautta ja liian kovaa nälkää veivät voiton ja historiankirjoihin tallennetaan ensimmäinen oksennus vuosikausiin, ensimmäinen koskaan raskauksien aikana. Jouluaatto menee samoissa tunnelmissa, mutta oksennus pysyy sisällä. Nukumme yön Mukkilassa ja minä heräilen särkyyn kahden tunnin välein.

Joulupukkia odotellessa nukahdan istualteni lämpötyyny niskallani. En ole jaksanut koko päivänä juurikaan keskustella kenenkään kanssa, hiivin sumussani ateriasta toiseen ja nukun päikkärit aina kuin mahdollista. Sukulaisia virtaa taloon vielä joulupäivänäkin ja jaksan jo puhua – edellinen yö meni jo nukkuessa. Viisi päivää takana ja uskallan toivoa että se oli tässä.

Selailen välillä koomassani somea ja mietin olisiko minunkin pitänyt päivittää joulusta edes jotain. Ei olisi, eikä olisi tehnyt mielikään. Kohta jaksan taas ja sitten onkin vähän kerrottavaa. Voi pojat että onkin teille kerrottavaa, en malta odottaa että nämä kaikki salaisuudet saadaan julki.

Keskiviikkona herään hyvään oloon, miten ihmeellistä! Havahdun uuteen elämään kärsimysnäytelmän jälkeen ja tajuan yhden raskausviikon menneen ohi. Samalla huomaan että väsymys on helpottanut kovasti, kaukana turvotuksen alla on jotain kiinteämpää ja pahoinvointi alkaa yhä myöhemmin ja pysyy helpommin aisoissa. Kaikista karmein olo iskee vasta ihan lähellä nukkumaan menoa, mikä on jo tosi jees.

Lue myös: 

Opas piilolinsseihin ensikertalaiselle!

4 No tags Permalink

Olen unohtanut kertoa teille eräästä aivan uudesta elämäntilanteestani! Olen vihdoinkin piilolinssien käyttäjä! Mulla on ollut silmälasit jo 19-vuotiaasta, eli noin kolme vuotta.

Okei viisitoista (= 16,9). Enkä kertaakaan ole uskaltanut edes ajatella piilolinssejä. Jotenkin ajattelin ettei ne ole mulle kun käytän laseja vain lähityöskentelyyn enkä ole “niin silmälasi-ihminen”. Jätin lasit aina töihin koneeni luo, eikä kukaan kavereistani edes tiennyt että mulla on lasit. Jossain kohtaa jouduin monesti jo jättää lasit päähän työpäivän jälkeen, ei tuntunutkaan enää ihan heppoiselta jatkaa iltaan ilman niitä.

Viime vuonna jouduin vihdoin myöntämään että laseja on käytettävä myös viikonloppuisin jos en halua päänsärkyä.

Olen siis nyt silmälasi-ihminen, ei sitä käy kierteleminen. Vahvuudet on mulla edelleen melko pienet, vain reilu 1 plussaa, mutta sen verran kuitenkin ettei ilman laseja enää juurikaan voi olla jos aikoo mitään laitetta katsoa. Ja minähän katson.

Rohkaistuinkin viimeksi Oopperan Optiikassa Maaritin luona käydessäni kysäisemään piilareista, vaikka luulin ettei niitä voi minulle hajataiton takia laittaa. Pah! Piilarit on kuulemma nykyään niin kehittyneitä että niitä saa jopa monitehoina! Sain Maaritilta ensimmäisen erän ilmaiseksi (huom siis nämä piilarit saatu) luvatessani kirjoittaa “Piilarit aloittelijoille” tekstin, joten tässä tulee: tyhmimmät kysymykset, jotka kysyin kaikki Maaritilta ja joiden vastaukset kirjoitin teille ylös.

Mukana on nyt myös toki omaa kokemusta noin puolen vuoden käytön jälkeen. Aloitetaan syistä hankkia piilarit.

Piilolinssien parhaat puolet:

  • Urheilu on totta kai helpompaa piilareilla kuin laseilla. Tai sokeana.
  • Halpis aurinkolasit palaavat elämääsi! Jos silmässä on piilarit, voit pukea päällesi mitkä tahansa aurinkolasit. Jos ostat arskatkin vahvuuksilla, saat pulittaa pitkän pennin.
  • Piilarit ei mene talvella huuruun, ne eivät hikoa, ne eivät kastu sateella
  • Linssit ei ole joka helvetin hetki likaisena. Mistä ne lasit oikein kerää sitä kaikkea töhnää?!
  • Ei ole sanka tiellä isojen kuulokkeiden alla. Luovuin jo niiden käytöstä ja totuin elämään korvanappien kanssa mutta kah! Nyt on taas ovet auki!
  • Voit nukkua päikkärit, tai katsoa telkkaria kylkiasennossa. Se ei ole kovin helppoa sankojen kanssa.
  • Näet kaiken. Lasien kanssa sanka tulee aina näkökenttään – katso vaikka (sitähän ei siis huomaan enää totuttuaan mutta on se ihan kiva ettei sitä palkkia aina ole siinä silmän vieressä).
  • Sanka ei paina, hierrä, valu, kylmene.  Toisin sanoen, piilareista puuttuvat kaikki nämä Tiian listaamat kököt lasien ominaisuudet.

Eikö piilareiden laittaminen ole kauhean vaikeaa?

Ei. Alkuun vaatii vähän harjoittelua, mutta sitä opastusta saat optikolta (ainakin Maaritilta) niin paljon kuin tarvitsee. Mulla taktiikka lähti heti toimimaan hienosti Maaritin opastuksen avulla ja olen saanut lähes poikkeuksetta linssit ihan kerrasta silmään. Tärkeä huomio: pese aina kädet hyvin ja laita aina ensin linssi, sitten vasta meikki – helpottaa muuten kummasti myös meikkaamista tämä!

Maaritin kertoma Murphyn laki myös todella pitää paikkansa: jos on kiire, linssin laittaminen ei salettiin onnistu. Varaa aikaa.

Oispa piilarit.

Näkyykö linssi silmässä?

Ei näy ellei osaa tosi tarkkaan katsoa. Kerran bongasin linssin auringon paistaessa suoraan keskustelutoverin silmään! Erotin linssien sinisen reunan (jonka tarkoitus on auttaa näkemään linssi sitä laittaessa, koska muutenhan se on..läpinäkyvä) ja olin aivan fiiliksissä. Kuin olisin tunnistanut salaisen koodin. Olimme samaa illuminatia, jota kukaan muu ei voisi huomata.

Takaisin asiaan. Linssit ovat siis yllättäen läpinäkyviä eli eivät näy, mutta älä huoli: on olemassa toki edelleen 90-luvulta tuttuja värillisiä linssejä, esim ruskeat voi totta kai tilata jos olet seikkailunhaluinen.

Miltä linssi tuntuu silmässä?

Aluksi hassulta, vähän kuin roskalta, mutta silmä tottuu äkkiä. Ekalla kerralla mulla meni ehkä tunnin verran että unohdin linssin, sen jälkeen olen välillä jopa unohtanut illalla että on linssit silmissä. Paitsi jos olen tuijottanut herkeämättä ruutujani ilman taukoja, huomaan kyllä ihan selvästi että silmässä on linssi. Eli oikeastaan aina.

Lähityöskentelyssä olisikin tosi tärkeä pitää taukoja, koska luonnostaan silmä silloin räpyttää vähemmän (mind-blown fakta!). Kostutustippa auttaa aina, joten niitä kannattaa hommata jos linssejä paljon käyttää.

Nykylinssit on tosi hengittäviä, etenkin kun menee laadussa (eli hinnassa) ylös on linssit jo tosi miellyttäviä silmässä.

Poikkeukset: Jos linssi tuntuu pahalta pidemmän ajan jälkeen laittamisen jälkeen, ota se pois. Samoin jos silmä rähmii, punertuu tai kutiaa, ota linssi pois. Sulla voi olla joku flunssa tai muu tauti.

Onko piilareilla näkeminen erilaista kuin laseilla?

Rilleihin verrattuna näkökenttä on laajempi ja jos on paljon miinusta, piilolinssien kanssa linssi ei pienennä. (En itse enää muista enkä ymmärrä mitä tämä tarkoittaa koska mulla ei ole miinusta). Piilareissa on muuten usein eri vahvuus kuin rilleissä koska linssi on lähempänä silmääsi, mutta sitä ei tietenkään huomaa käytössä.

Kuka voi saada piilolinssit?

Melkein kaikki! Suurin ongelma on kuivat silmät tai ihmiset jotka ei vaan halua koskea omaa silmäänsä. Te hassut! Hajataitto ei ole ongelma. Myös monitehot voi saada!

Mitä jos linssin laittaa silmään väärin?

Sen tuntee kyllä jos linssi on menossa nurinniskoin silmään. Linssi tuntuu silloin roskalta tai ihan vain putoaa. Sitten voi tietysti laittaa väärän linssiin silmään, jolloin ei tietenkään näe kovin hyvin (useimmilla on eri vahvuudet eri silmissä). Eri silmien linssipaketit kannattaa merkata selvästi “V” ja “O”.

Voiko piilareiden kanssa uida, tai mennä saunaan?

Voi mutta jos tulee paljon vettä silmään linssi voi pudota. Piilareiden kanssa voi mennä saunaan, voi mennä suihkuun, voi urheilla – sama kuin muutenkin. Jos hikeä ja shampoota menee silmään voi kirvellä. Niin kuin muutenkin.

Oispa piilarit.

Voiko linssi jäädä jumiin silmän sisään – tai kadota jonnekin onteloihin, aivoihin, sydämeen?

Oi kyllä, kysyin tämän.

Piilari ei voi jäädä jumiin silmään. Silmä on rajallinen pussi, josta linssi kyllä saadaan aina pois. Teoriassa linssi voisi mennä jumiin yläluomen alle, jos linssi vaikka hajoaa (todella harvinaista). Jos ei saa itse linssiä vedellä huuhtelemalla pois niin optikolle voi mennä apuun, jolloin väriaineella tsekataan missä se on.

Putoaako ne itsestään? Ysärileffoissa ne aina etsi contactejaan lattialta!

Silloin ne oli kovempia, sellaisia kuppeja jotka luiskahti helpommin pois. Nyt kun linssit ovat pehmeitä ja joustavia, niille muodostuu tavallaan “imukuppi” silmän pinnassa. Liikkuvat siis hyvin silmän mukana mutta eivät todellakaan helposti lähde pois.

Linssi ei lähde oikein mitenkään vahingossa. Jos silmässä on paljon nestettä tai hankaat silmää tosi kovasti, voivat ne teoriassa juu tippua. Mutta aika vaikea se on saada pois vahingossa, kun se ei aina tarkoituksellakaan onnistu.

Poistaminen onkin mun mielestä piilareissa hankalinta, ainakin se on hieman laittamista hankalampaa. Etusormi asetetaan linssin päälle ja linssiä vedetään vähän alas. Sitten pitää uskaltaa nipistää linssi etusormen ja peukun väliin, jotta siitä saa kiinni. Jos ei millään meinaa onnistua, ota tauko. Äärimmäisen paniikin iskiessä jätä koko linssi silmään. Se voi hyvin olla siellä vaikka yön yli ja menet sitten aamulla vaikka optikolle jos et edelleenkään itse saa sitä pois. Minä kyllä uskon suhun, saat sen varmasti!

Huomaa että kun poistat linssejä illalla, ota ensin linssi pois ja pese vasta sitten meikki pois. Tämä erityisesti kuukausilinssin kanssa ettei se mene rikki tai likaiseksi.

Kuukausi- vai kertakäyttölinssit?

Kuukausilinssit kestää noin kalenterikuukauden, kuinka yllättävää. Ne laitetaan yöksi laitetaan nesteeseen, on olemassa myös sellaisia joiden kanssa voi nukkua. Kuukausilinsseissä on se huono puoli että pitää aina muistaa onko linssit jo vanhentuneet ja onko nestettä riittävästi. Kertakäyttöiset säilyy kolme vuotta avaamattomina ja niitä on kätevä pakata esim reissuun ihan kerta-annoksina. Ne ovat aina varmuudella tuoreet ja puhtaat eivätkä vaadi mitään puteleita mukaansa.

Jos käyttää joka päivä piilareita tulee kuukausilinssi halvemmaksi, epäsäännölliseen käyttöön ja reissuihin kertis on parempi. Yksi kertispaketti on alkaen 30€ optikkoliikkeessä, mun linssit maksaa 45€ paketti – 90€ kumpaankin silmään. Kuukausilinssin hinta alkaen karkeasti 100€ / puoli vuotta + nesteet.

Ja jos nyt mietit nohevaa pihistelytapaa, älä silti käytä kertislinssejä moneen kertaan. Linssi voi mennä rikki ja se voi silloin olla hankalampi saada pois.

Piilolinssien hankkiminen

Nyt kun olet täysin vakuuttunut kaikista eduista on aika kokeilla! Aloita kertiksistä ja jos ihastut voit aina hommata kestot. Tosi tärkeää ekakertalaiselle on kulkea optikon kautta. Näkö pitää tarkistaa sillä linssit tehdään ihan samalla tavalla aina tilaukseen kuin lasitkin. Linssin voimakkuus ei ole välttämättä sama kuin lasiesi koska linssi on niin paljon lähempänä silmää, joten älä tilaile omin päin netistä. Optikolta saat myös sen opetuksen ja ”sovittamisen”, voit ensin kokeilla onko piilarit sulle hyvältä tuntuva juttu!

Kun linssit on kerran tehty, voit tilata täydennyspaketit suoraan netistä. Mutta käy välillä kuitenkin taas tarkistelemassa näkö optikolla, se muuttuu näin vanh- aikuisena aika herkästi.

vintage silmälasit

Nämä Oopperan vintage-valikoimasta löydetyt lasitkin on kyllä edelleen melko ihkut.

Näin! Ei ku optikolle mars! Tuttuun tapaan, jos menet Oopperan optiikkaan, kannattaa kokeilla mainita lukeneensa vinkit Valeäidistä. Maaritilla on heikko kohta sydämessä mun lukijoille.

4 No tags Permalink

Vielä yksi teksti julki tälle vuodelle eli vuoden luetuimmat TOP10!

Olisin tosi iloinen, jos olisin omaperäinen. En julkaisisi sitä samaa best nine kuvaa kuin kaikki muutkin, enkä tekisi listausta vuoden luetuimmista jutuista.

Mutta. Kirjoitan tätä blogia kohta kahdeksatta vuotta ja olen ollut viimeiset kymmenen päivää särkylääkemuumio. Antakaa mun olla.

Hei keksin hauskan idean!

Ylläolevan ”best nine” kuvan hakemisen lisäksi kurkkasin Google Analyticsista vuoden luetuimmat jutut! Tässä ne ja tarinat juttujen takana (ei ole mutta näin kaikki muutkin sanoo):

  1. Blogin perustaminen, 10 vinkkiä alkuun (23.2.2018)
  2. Kontrollin ystävälle perhe-elämä voi olla rankkaa (10.2.2018) 
  3. Et ole ainoa vanhempi, jolla pinna katkeaa. Puhu, ettet lyö (12.9.2018)
  4. Laita korvakorut lapselle lävistämällä, älä ampumalla (5.7.2018)
  5. Olen niin kateellinen ihminen että kadehdin niitäkin jotka eivät ole koskaan kateellisia (4.8.2018)
  6. Puhu lapsellesi kaikesta – sillä minä ainakin puhun (27.3.2018)
  7. Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta (3.12.2018)
  8. Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää. (30.6.2018)
  9. Tiedät olevasi vanhempi kun puhut mikrolle ja muutama muu varma merkki (8.11.2018)
  10. Pakasta, paahda ja pihistele – laiska kokki tekee vähemmän ruokahävikkiä (31.10.2018)

Olen tosi iloinen kohdasta kymmenen, jotenkin mieltä lämmittää että teitä kiinnostaa ruokahävikin vähentäminen! Tämä on myös maksettu yhteistyöteksti, mikä sekin ilahduttaa – tavoitteenani on aina tehdä yhteistyöjutuista parhaita mahdollisia ja käytän niihin siksi paljon aikaa.

Samoin ilahduttaa että listalla on huumorijuttuja (6 & 9), koska aina joskus tuntuu että olen unohtanut miten ollaan hauska. Blogi on muuttunut vuosi vuodelta enemmän terapian ja naistenlehtien suuntaa vähän tahattomastikin (2, 3, 5, 7, 9 ) – josta tunnutte myös pitävän – mutta mulle on edelleen tärkeä olla myös se aivoton hauska vapaa-aika kaiken syvällisen pohdinnan seassa.

Vinkkijutut ovat myös vahvassa nousussa. Listalla oli myös ekaluokkalaisen puhelimen hankinta viime vuoden puolelta ja tältä vuodelta löytyy korvakorut, blogin perustamisen jutut (josta en tiennyt kenenkään olleen kiinnostunut! Kiitos Google ja pitkä häntä!) ja tietysti ne ruokahävikkivinkit.

Listalta löytyi tuttuun tapaan kaikki viime vuosien suosikit, kuten Unikouluohjeet (edelleen toivon että nämä toimii!), Kantoreppuvertailu (Tula voitti), Makaroni-Martta eli kymmeniä arkiruokareseptejä, Talo/Tonttipäiväkirja ja podcastin omat sivu Valeäidin nauhoitukset.

Jännä nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, ainakin lisää omaperäisiä ideoita ja uusia juttuaiheita! Pysy tuunattuna!

Ai että miten näppärästi sanottu.

Joulun yllättävimmät

0 No tags Permalink

Se tuli sittenkin

Kaikesta huolimatta, työt loppuivat ja joulu tuli. Lahjat saatiin ostettua ja paketoitua ja kotikin sellaiseen kuntoon että kehtasi ottaa vähän vieraita vastaan.

Emännöin ja pidin siitä

Edelliseen liittyen, yllätyin totaalisesti miten mukavaa oli kestitä isoa porukkaa peräti kahtena päivänä. 22. joulukuuta meillä oli minun serkut lapsineen kylässä ja 20 henkeä upposi tänne ihan noin vain! Loihdimme yhteisesti suorastaan hienon glögi / puuro / juustopöydän saarekkeelle ja meillä oli oikein mainion mukavaa.

Sama ihme toistui vielä 26. päivä kun meillä oli taas se lähes 20 ihmistä ja tällä kertaa olin luvannut vielä tehdä ihan ruoka-ruokaa. Voitteko kuvitella: tein chili con carnea ja se meni täysin stressittä, oli kivaa ja siitä tuli hyvää. Lämmitettiin vähän hetken mielijohteesta sauna (!) ja ilta meni aivan super ihanasti. Syytettäköön tästä vaikka upeasti toimivaa taloa ja täydellisesti suunniteltua keittiötämme, joka tapauksessa lopputulema on se että minä kutsun tänne jatkossakin paljon jengiä.

Olin rela

Pakko vielä jatkaa tästä emännöintiasiasta. Olen ihan super ylpeä itsestäni että aidosti osasin ottaa chillisti. Talossa oli riittävän siistiä, enkä (kauheasti) pyydellyt anteeksi jälkeen jääneitä sotkuja. Reippaasti delegoin hommia myös vieraille ja ihan muina boheemeina haalin kaikki keittiön eripariset astiat yhdeksi kasaksi ilman murheita kattauksesta. Tämä yllättävä rentous oli taivaallista. Joulun taikaa!

Söimme vähän jouluruokaa

En ihan tiedä mitä tapahtui, mutta söimme jotenkin järkevällä maltilla, vaikka muiden rakentamat joulupöydät pursusivat ihania herkkuja. Erityisesti Insinööri pettyi itseensä kovasti kun tajusi syöneensä vain yhden lautasellisen jouluruokia aattona. Voi kurjuus. Otti takaisin sitten seuraavana päivänä, mutta tehty mikä tehty. Uutisiin kirjattakoon että eräs helsinkiläisperhe ei syönyt itseään ähkyyn jouluna, valitettavasti.

Oksensin

Hah, ei liity edelliseen! Sain ihanan migreenin seurakseni jo 21. päivä ja se hellitti vasta joulupäivänä. Aatonaattona ja aattona homma oli pahimmillaan ja oksensin aamulla. Ensimmäistä kertaa vuosiin, ja se kuulkaa todella tuli puskista voin kertoa.

En tuottanut mitään sisältöä

Kannattaakohan tästä edes yllättyä, mutta olin minä jotenkin ajatellut että jouluna jaksan sitten kirjoitella jotain. Vaikka sen kolme kuukautta perässä laahaavan talopäiväkirjan. Juu en. Kameraa en ole nähnytkään, konetta en ole avannut ja Instakaan ei  kiinnostele. Hyvä näin, selvästi kaivattu tauko.

Kävimme saunassa – omassa!

Tässä sitä talopäiväkirjaa teille: meidän sauna tuli riittävän valmiiksi! Ilmanvaihto ja lamput ei vielä toimi mutta löylyt kyllä. Se oli aivan mahtavaa. Siitä lisää sitten joskus kun koittaa se maaginen aika että jaksan taas jotain kirjoittaa.

Lahjoja oli vähän – ja se oli juuri sopivasti

Lapset sai juuri sopivasti toivomiaan lahjoja, eikä kotiin kannettu mitään turhaa sälää. Aineettomia lahjoja oli paljon ja ekaa kertaa se ei vaivannut lapsia! Kumpikin oli varsin tyytyväisiä pienehköön kasaansa, ja minä etenkin. Minä sain Insinööriltä niin ihanan lahjan että tuli pieni itku sitä avatessa. Kerron siitä ehkä joskus myöhemmin, nyt ei jaksa. Olen niin rela.

Tein hyvää ruokaa

On se kyllä ihmeellistä. Ei siitä pääse yli.

27.12. riideltiin

Oli niin kiva yhteinen aamu lasten kanssa, ai että! Eka päivä kolmistaan Insinöörin ollessa töissä ja vedin ihan koko rahalla. Vein ne leffaan, syötiin herkkuja ja mentiin vielä Mäkkiin. Shoppailtiin alessa. Oltiin iloisen sekaisin iltapäivästä ja löysin itseni lopulta karjumasta ”mä en enää ikinä vie teitä leffaan!” yhdelle lapselle joka oli juuri lyönyt toista lasta päähän tunnin kestäneen sekoilun päätteeksi.

Tarkemmin ajateltuna, tässä ei ole mitään yllättävää.

 

..ja sairastuttiin jouluflunssaan

No mikäs siinä! Migreenistä kuitenkin ehti jo kulua pari päivää niin otetaan tähän nyt sitten vielä 76 aivastusta ja kuume päälle. Hyvää vuoden loppua vaan kaikille!

0 No tags Permalink