Roinakasat saarekkeella -bingo, montako löydät?

Tiedättekö, mikä on katalin virhe kodin suunnittelussa? Tasot. Mitä enemmän ihmiselle tarjoaa erilaisia laskutasoja, sitä enemmän se laiskimus laskee siihen tavaraa ja sitä törkyisemmän näköiseksi koti menee. Toki voidaan leikitellä ajatuksella että on ihmisiä jotka eivät laske mitään koskaan tasolle vaan aina heti oikealle paikalleen. Voidaan leikitellä että jokaiselle asialle on paikkansa.

Nönnönnöö. Voidaan myös kohdata vaikka meidän perheen arki, jossa kodissa kyllä teoriassa on “Paikka kaikelle” mutta kaikki tai mikään ei ole käytännössä koskaan paikallaan. Voidaan katsoa totuutta silmiin ja todeta että on asioita joille ei ole – tai joille en halua antaa – omaa paikkaansa. Irti katkennut nuken jalka, viime vuoden synttärikutsujen paperista tehty aarrearkku tai kolme muovista kolikkoa sen sisällä saattaisivat minun kirjoissani olla roskia, mutta niitä ei voi heittää pois. Tiedätte kyllä.

Katalista katalimmat tasopaikat ovat keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä. Niille kertyy kaikkea roinaa niin paljon että ne voisi säännöllisin väliajoin vain kasata laatikkoon odottamaan sitä että ne on unohdettu eli kehtaa heittää roskiin.

Esimerkiksi juuri tällä hetkellä, melko siistin kodin keskeltä löydän tämän näyn:

Tyhjä voirasia, tyhjä pastapurkki, kauppaan palautettava neule, wet wipes, kukka matkalla yläkertaan kuolemaan, rasia päärynöitä matkalla hedelmätarjottimelle, neljännes kesäkurpitsaa, kolme kynää, avaimet, jonkun elintarvikkeen korkin rengas, likainen (?) keittiöpyyhe, vain vähän pureskeltu nerf-panos, vähän enemmän pureskeltu omena, yhden puutarhakasvin tukinaru, toiset avaimet itse asiassa, Ykkösen hassu pyyhekumi, vesilasi, GT jämät ja kaksi likaista viinilasia  (näky oli sunnuntailta pienten kotibileiden jälkeen), yksi avaamaton vauvan purkkiruoka ja viimeisenä – lelupapukaija jota olen viimeiset kolme vuotta yrittänyt hävittää talostamme.

Onneksi tämä oli siisti päivä koska muuten internetistä loppuisi tila kesken kun yritän näitä kirjoittaa auki. Tekemäni pienimuotoisen tutkimuksen mukaan näitä pinoja kertyy melkein kaikkiin perheisiin.

(Ja jos ei kerry, haluan vaihtaa perheenjäsenteni siisteysgeenit teidän geeneihin, YV!)

Tutkimukseni myös kertoo että seuraavista asioista osa tai kaikki löytyy ainakin joskus lapsiperheen keittiön / olohuoneen / eteisen tasolta. Ajattele, tämä on melkein kuin hauska bingo! Montako löydät?

Roinat tasojen päällä -bingo

  • Luukkukirja josta on irronnut luukkuja
  • Vitamiineja
  • wet wipes / vaippoja
  • Latauspiuhoja ja niiden päitä ja mikä tärkeintä – myös rikkinäisiä piuhoja tai vanhojen laitteiden latureita
  • Lapsen vesivärityö
  • Imurin osia
  • Hygieniatarvikkeita: hammastahnat, laastarit, hiusharjat kärjessä
  • Pampuloita
  • Seilaavia juomapulloja. Likaisia vai ei? Kukaan ei tiedä.
  • Sen viime vuonna naapurilta saadun mäkkilelun rikkinäisen puoliskon kansi
  • Kiviä? EI VAAN AARTEITA!!! ÄLÄ HEITÄ POIS!!
  • Yksi sukka / kenkä
  • Eri parin sukka tai kenkä
  • Paristoja. Käytettyjä vai ei?
  • Metrimitta
  • Narun pätkä eli AARRE
  • Lahjapussi jonka sisällä on lisää lahjapusseja
  • Yksittäisiä vaatekappaleita: Korjaukseen meneviä, kierrätykseen meneviä, pesuun meneviä, päälle meneviä, tunteisiin meneviä
  • Sakset
  • Heijastin
  • Joku työkalu
  • Aurinkolasit

Jos sait kaikki raksittua, onnea! Teillä on elämää! Jos et saanut yhtään raksia, onnea! Teillä on siivooja!

Älä huoli, lapsestasi kasvaa parempi kuin luulitkaan

Suuri viikkoraha / kotityö keskustelu oli mielenkiintoinen monellakin tapaa. Se muistutti itseäni että ei näistä asioista kannata liian isoja tehdä. Sillä miten viikkorahaa maksetaan tai ei makseta ei lopulta ole hirveästi väliä, tärkeintä on että asioista keskustellaan ja valintoja perustellaan. Joskus ehkä harhaudutaan ajattelemaan että valinnat, jotka teet nyt ovat iänikuisesti kiveen hakattuja ja muokkaavat lapsesi persoonaa, temperamenttia ja ikuista onnea.

Jos sille maksetaan nyt siivouksesta, se ei aikuisena osaa siivota. Jos se saa alle kolmevuotiaana sokeria, se on koko elämänsä koukussa. Jos emme nyt ulkoile tiheästi, se ei opi aktiiviseksi arkiliikkujaksi.

Voi olla, tai sitten ei. Hyvin harva asia pysyy lapsessa päälle kaadettuna. Ihmisen rakentuminen kokonaiseksi ihmiseksi, aikuiseksi ja itsenäiseksi olennoksi on niin monimutkainen ja mysteerinen kokonaisuus ettei siinä yksi väärin maksettu viikkoraha ja laiskotellut tiistait paljon paina.

Jos siltä alkaakin tuntua, asioita voi muuttaa. Lapset voi uudelleenohjelmoida. Voitte alkaa vaatia lapsilta enemmän vielä yläasteikäisinä, vaihtaa ruoan vähäsokerisempaan tai hurahtaa itse urheiluun niin paljon että koko perheen liikuntamäärät kasvaa.

Sitten lapsesta tuleekin yhtäkkiä jo niin iso, että hänen kasvamiseen vaikuttaa enemmän kaverit kuin sinä. Ja taas on uusi peli edessä! Lapsi muuttuu, perheenne muuttuu, tavat muuttuu ja ympäristöt vaihtuu. Kaikki voi muuttua. Viikkorahansa karkkiin haaskanneesta voi tulla startupin perustaja tai investointipankkiiri.

Vanhemmuus on niin paljon enemmän kuin viikkorahakäytäntö tai ravinnon laatu. Se on toisen ihmisen kohtaamista aina uusilla areenoilla, loputtomana turvana seisomista ja maailman vaikeimpien kysymysten ratkomista yhdessä ihmisen kanssa joka ei ole niitä koskaan ennen kohdannut. Vanhemmuus on loputon säkki vastauksia, joita vain te, oman perheenne dynamiikan ymmärtävät voivat antaa – ja tekin vain arvaillen ja haparoiden, parasta yrittäen.

Aina kun päädyn tuskailemaan jostain pienestä vanhemmuuden osa-alueesta tai päätöksestä (ja teen niin edelleen vähän liian usein), yritän muistuttaa itseäni että ainoa mitä minun tarvitsee tehdä on yrittää auttaa lasta rakentamaan itselleen hyvä itsetuntemus ja -luottamus.

Tärkeintä olisi saada aikaan ihminen joka osaa suhtautua itseensä rehellisesti, armollisesti ja ymmärtävästi, koska silloin se kykenee myös pohtimaan omaa toimintaansa ja toimimaan parhaimman mahdollisen mukaan.

Jos siinä onnistun, kaikki muu menee hyvään suuntaan. Syntyy käsitys oikeasta ja väärästä, mahdollisuus punnita miten itse toimii ja ymmärrys siitä miten pitäisi toimia että elämä sujuisi kaikille muillekin mukavasti.

Katja kirjoitti juuri tästä samasta aiheesta mahtavan tekstin, otsikolla “Jos lapsi käyttäytyy hyvin, onko se geenien vai kasvatuksen ansiota?”  Minä vastaisin että kummankin ja ei kummankaan, tärkeintä on se miten lapsi oppii suhtautumaan itseensä ja sitä kautta muihin.

Niin että älä huoli. Jos joku asia tuntuu vaikealta tai suoranaiselta virheeltä, sillä ei todennäköisesti ole kovin suurta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Voit korjata tekemäsi ja kokeilla seuraavaa juttua – joka tapauksessa tulet hämmästymään nähdessäsi lapsen jonain päivänä:

Miten siitä noin hyvä tuli?

 

Jälkikirjoitus: vähän tähän liittyen, en malta olla mainitsematta aiheesta “suositusten mukainen”. Vanhemmuus tänään on täynnä suosituksia: mitä syödä, mitä pukea, miten leikata kynnet. Ne on hyviä! Mutta muista lukea ne mielessäsi saatesanoilla “parasta olisi, että”. Silloin suositukset asettuvat oikeaan vaatimustasoon. Suositusten mukainen elämä on varmaankin sitä parasta mahdollista, mutta niistä poikkeavat valinnat eivät silti ole huonoja, vaarallisia tai vastuuttomia. Tee se mitä pystyt äläkä stressaa muusta.

Et ole ainoa jolla jää puhtaat pyykit yöksi (tai pariksi) koneeseen – TOP10 vaikeinta kotityötä olkaa hyvät!

Meinasin eilen itkeä/nauraa ääneen kun taas kerran tyhjensin tiskikoneen ja huomasin sen tulevan aivan täyteen sen päälle kertyneistä astioista. Että tämä on kyllä sellainen osoitus siitä ettei oma arki ole hallinnassa, että se saamarin kone on aina uudestaan täynnä ennen kuin on edes edellinen lasti päässyt peseytymään. Miten tämä on niin vaikeaa?

Avauduin Instagramiin ja tietysti te pelastitte minut. Voin kertoa, etten ole ainut – etkä sinä ole ainut – jolla kotihommat joskus jää vähän roikkumaan!

Tunnen feilanneeni arjen pelissä, kun…

”Kun saa haavan naamaan lapsen kynsistä, joita kukaan ei ole taaskaan viitsinyt leikata”

”Kun vaipparoskiksen päällä on jo toisen pussillisen verran vaippoja, yyyhh!”

”Edellisen sormiruokailun jäljet siivoamatta joten seuraava ateria suoraan purkista, lattialla istuen”

”Siitä kun tajuaa että pyykit on vielä tuntien jälkeenkin koneessa ja Valeäiti muistuttaa siitä somessa”

”Kun varasto täyttyy kierrätyspahveista”

”Kun löydät märät uikkarit kassista kun olet lähdössä seuraavan kerran uimaan”

”Kun unohdat taaperon vaipat pottaan ja koira käy syömässä ne sieltä”

Vastaustenne mukaan TOP10 epäonnistuneinta kotityötä ovat seuraavat:

  1. Tiskikone, jonka tyhjennys aiheuttaa välittömän uudelleen täytön – ja silti jää vielä yli
  2. Märät pyykit, jotka jäävät koneeseen koko yöksi, tai toiseksikin
  3. Lakanat ja matot joita viedään hyväuskoisina ulos kuivumaan ja ne päätyvät kastumaan niin monesti että homehtuvat
  4. Biojäte. Ihan vain biojäte.
  5. Ruoka joka muuttuu jääkaapissa suoraan biojätteeksi.
  6. Puhtaat (ja kuivat!) pyykit, joiden elämä on olla lattialla kasoissa kunnes puetaan taas siitä uudestaan päälle
  7. Puhtaat kalsarit, erityisesti lasten. Käännetään väärinpäin tai vaihdetaan joskus uikkareiksi.
  8. Vaippajäte. Kakkavaipat, jotka jäävät lavuaarin reunalle. Vaipat, jotka koira löytää. Vaipat, jotka koira…yök.
  9. Reissukassit ja -nyssäkät. Uimahallin ja mökin jälkeen viikon tai pari purkamista odottavat kamat.
  10. Keittiö, ihan vain kokonaisuudessaan keittiö. Se ei pysy lapsiperheen ruokarytmissä perässä vaikka mikä olisi.

Nauroin näille aivan kippurassa mutta sain myös lohtua. Me todella ei olla ainoita. Samaa sanoitte te, sain kymmeniä kommentteja jossa oltiin ilahtuneen yllättyneitä siitä että muillekin käy näin. 

Mutta miksi tämä on meille kaikille niin vaikeaa? Miten voi olla ettei niitä pyykkejä saa siitä hemmetin narulta talteen ennen talvea tai edes seuraavaa sadetta, siihenhän menisi vain viisi minuuttia?

Koska niitä viisiminuuttisia on perhearjessa satoja. Mä siivoan joka päivä arvioni mukaan vähintään puoli tuntia, yleensä pari. Enkä silti saa kaikkea tehdyksi. On tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, pyykkien lajittelu, pesu, kuivaaminen ja viikkaaminen, ruokapöydän kattaminen ja puhdistus x 5, taaperon pesu jokaisen ruokailun jälkeen, vaipan vaihdot ja kartonkiroskien taitettelu pussiinsa. Tässä oli äkkiä laskettuna 26 viisiminuuttista, eli 2h10min pelkkää normaalia arjen pyörittämistä.

Ei tarvitse olla maailman sotkuisin perhe tai äitimarttyyrien kuningatar joutuakseen limboon jossa tekemistä on enemmän kuin aikaa, saati viitsimistä. Minä teen ison osan noista 26 askareestani taapero kainalossa, joten usein en vain jaksa. Jätän roskat viemättä koska se vaatisi taaperon nappaamista mukaan tai sen lukitsemista johonkin häkkiin ulisemaan.

Tietysti joku muu voi viedä roskat ja viekin. En minä täällä ainoana huhki, mutta viidestä hengestäkin tulee jo paljon hommaa. Vaikka koko perhe säntillisesti laittaisi tavarat paikalleen ja tyhjentäisi biojätteen heti, niitä viisiminuuttisia silti ihan oikeasti on vain tosi paljon arjessa.

Erityisesti kuin minä hetkenä hyvänsä saattaakin mennä viisikymmentä minuuttia siihen että saa väsyneen lapsen tekemään kaksi sivua matikan läksyjä.

Niin että ei tässä nyt saatana mitään tiskejä ehtinyt sitten laittaa.

Tämä yksi kommentti osui minusta aika naulan kantaan:

”Nämä viestit pistää miettimään miksi ihmeessä ei ole vanha kunnon kodinhoitaja käytössä nykyaikana?? Siis eihän näitä hommia kukaan ehdi. Molemmat vanhemmat tekee töitä ja sit kaikki pitää muka prkl vielä pitää kotona kuosissa ja sen lisäksi huolehtia että on hyvä äiti joka sanoittaa tunteita, on läsnä lapsille ja löytää aikaa parisuhteelle. Ihan sikana vaatimuksia!”

Word. Siispä, annetaan niiden kasojen kasvaa, tiskien lojua ja lakanoiden käydä läpi muutama metsäkierros ja juodaan vähän kahvia.

Auttamisen ilosta – Myynninmurtajat <3

Mun oma tavoite oli kymmenen. Kymmenen maksavaa asiakasta meidän kahden myyntitykin tekemälle ekalle omalle myyntikurssille.

Mutta se tavoite meni sitten ekan päivän aikana rikki ja nyt 1,5kk kurssin aloittamisesta meillä on jo yli 50 asiakasta! Niin siistiä! Siistiä että voimme nostaa niistä hikisistä kesäilloista palkkaa, mutta ennen kaikkea siistiä kun palautetta on alkanut tihkua.

”…myyntiopit ovat herättäneet aivan uusia ajatuksia ja ideoita, nostaneet juttuja mieleen mitä oon ajatellut ehkä väärin ja ehkä liian ujosti, erityisesti hinnoittelu.”

”sanoin juuri kaverille että mitään muuta tämän aihepiirin kurssia et tarvitse”

”monta uutta juttua on mieleen tämän tiimoilta noussut, vaikka monen vuoden myyntikokemus onkin jo takana 👍 Henkilö-/yritysbrändäys on itselle erittäin kiinnostava ja ajankohtainen juttu, joten siitä erityiskiitos! 🤩”

Sanoin jossain kohtaa kurssin työstämistä Insinöörille että mulle on oikeastaan ihan sama saanko tästä yhtään rahaa. Toivon vaan tosi paljon että joku saa tästä apua. Nyt kun näyttää siltä että meidän kotistudioissa vääntämistä sisällöistä on oikeasti hyötyä ihmisille, olen niin, niin, NIIN iloinen.

Siellä me istuttiin nappi pyllyn alla (Satu) ja seistiin niin lyhyen mikkipiuhan päässä että naama täyttää aina koko ruudun (minä) ja kerrottiin melkein kaikki mitä me tuloksellisesta tekemisestä tiedetään.

myynninmurtajat sisältö

Tilattiin alusta, maksujen rajapinta ja nettisivun osoite. Ladattiin 18 videota, niiden tehtävät ja lisämateriaalit alustalle, perustettiin FB-ryhmä, Gmail-tili ja oma Instagram-tilikin – vastoin omia oppejamme (koska ei ehditä siihen oikeasti paneutua, mutta siellä se nyt kuitenkin on).

Pistettiin kurssi myyntiin ja asiakkaita tuli heti! Meidän omissa verkostoissa kyti selvästi patoutunut kysyntä tälle, mutta onneksi asiakkaita on riittänyt alkuhuumankin jälkeen. Pelkästään elokuussa olemme saaneet mainostamatta seitsemän uutta asiakasta. Kahdeksas tuli tätä kirjoittaessa.

Asetimme kunnianhimoiseksi tavoitteeksi 30 elokuussa, ja yhteensä 100 koko vuonna. Noin vain kymmenkertaistettiin se taovite joka mulla aluksi oli mielessä, mikäs siinä! Saadaanko autettua sataa ihmistä myymään paremmin, kivemmin, kovemmilla hinnoilla? Toivon!

Ole sinä yksi heistä tai vinkkaa kaverille. Kurssi toimii sekä melko vasta-alkajille että jo myyntiä kauemmin tehneille. Yksityisyrittäjille, työntekijöille tai puheterapeuteille – todistetusti.

Kurssin perusversio on myynnissä sisällön määrään (ja tietysti laatuun) nähden mielestäni hyvin edullisesti, 129€, premium-kurssilaisena (179€) saat jo ihan liian halvalla myös henkilökohtaista sparrausta. Tämä todellakin menee muuten firmasi kuluihin ja verovähennyksiin myös työntekijänä!

Ja jos siellä on joku pomo linjoilla joka haluaisi ostaa tämän kerralla koko tiimille, pistä viestiä. Kehitän sinulle hyvän alekoodin ennen kuin ehdit ”myyty” sanoa.

Teimme* elokuun kunniaksi kurssista myös pienen esittelyvideon, jossa on mukana myös maistiainen siitä mikä kurssissa on ehdottomasti parasta. Me itse 😀

Loppuun annan vielä ilmaiseksi sen vinkin, jonka ympärille melkein koko oma osuuteni kurssista kiteytyy: Myynti alkaa sujua kun käännät koko ajatuksesi siihen että sinä et yritä myydä vaan yrität auttaa tulevia asiakkaitasi. Jos yrität auttaa, mietit kaiken asiakkaasi kautta: mitä hän oikeasti tarvitsee? miksi? miten hän olisi sankari omassa duunissaan? miten siihen voisi päästä? Onko minulla jotain mikä voisi auttaa?

Minä haluan ihan aidosti auttaa sinua myymään paremmin.

Veikkaan että tuskanasi on kontaktoinnin vaikeus ja siinä epäonnistumisen pelko; hinnoittelun hankaluus ja tinkaamisen nihkeys; tarjonnan kirkastaminen ja potentiaalisten asiakkaiden löytäminen. Näihin kaikkiin uskon antavani hyviä vinkkejä ja ohjeita videoilla. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Lisäksi Satun osuus auttaa sinua tekemään somesta myyntiäsi tukevan työkalun, eikä se enää tunnu vain paikalta jossa ”pitäisi kai olla enemmän mutta kun en oikein tiedä miten”. 

Ah, haluan kaikki ihmiset tälle kurssille! Tule, tule!

Kurssin voit ostaa täältä.

*Kun sanon teimme, tarkoitan että Satu ja Björgvin tekivät. Kiitos <3

My day: päivä yksivuotiaan (ja kahdeksan- ja kymmenenvuotiaan) kanssa

6.55 herään, aurinko paistaa silmään. Olen nukkunut sohvalla koska Ykkösellä oli kaveri yökylässä mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että myös Kakkosen pitää saada erikoisjärjestely, mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että minä nukuin hänen kanssaan sohvalla. Onneksi on iso sohva.

7.15 Kolmonen herää yläkerrassa. Miksi se herää aina kovaa itkien? Onneksi hän muuttuu aina hetkessä aurinkoiseksi ja ottaa nytkin kaiken irti siitä että äiti ja veli makoilee sohvalla uhreina. Päivän eka imetys tuleekin sitten heti tässä koska en jaksa kieltäytyä maanittelevan tiikerin otteista.

9.15 lähden sovitusti ulos treenaamaan kaverin kanssa vaikka päähän sattuu ja tuntuu oudon väsyneeltä. En tajua sitä taaskaan vielä tässä mutta loppupäivä paljastaa että on migreenipäivä. Kolmonen nukahtaa ajallaan eli 9.30 paikallaan oleviin vaunuihin. Teemme kivan ulkotreenin kaverin pihalla. Lähetän Kakkoselle kuvan jättimäisestä trampoliinista ja saan sen sillä houkuteltua mukaan. Se suhaa pyörällään hetkessä paikalle ja leikkii heränneen Kolmosen kanssa trampalla kun me vielä treenaamme loppuun.

Sillä aikaa Ykkönen ja yökyläkaveri hengailevat meillä keskenään, syövät aamiaista toivon.

10.30 Saan viestin naapurilta “lähtisikö Kakkonen meidän kanssa uimaan Altaalle?” No todellakin! Nyt tuli kiire! Lähdetään äkkiä kilsan päähän kotiin, pyörällä ja juosten. Pakkaamme uimakamat ja saatan Kakkosen kaverinsa luo, pääsevät liikkeelle 11 aikaan. Kolmonen kitisee jotain vaunuissa ja tajuan että sillähän on jo karmea nälkä. Annan sille tavarakorista löytyneen smoothien eli se puristaa sen kaiken päälleen.

11.30 Syödään lounasta, ah kerrankin valmista sellaista eli eilistä lämmitettynä.

12.45 imetän Kolmosta sohvalla. Ykkönen ja kaverinsa ilmestyvät jostain leikkiensä syövereistä, eivät vieläkään halua lounasta – söivät aamiaista siinä juuri ennen 11.

13.15 Kolmonen nukahtaa yksin ulos liikkumattomiin vaunuihin, luksus joka on näemmä palannut elämäämme! Käyn suihkussa ja teen vähän töitä. Syön sunnuntaisen synttärikakun jämiä, vaikka juuri tästä kaikesta sokeriöveristä tuntuu tulevan outo, päänsärkyinen ja nestehukkainen olo. Aamulla päätin että tänään loppuu sipsit ja karkit. Mutta kun niitä on vielä jäljellä!

14.15 Kolmonen herää. Yritän hetken nukuttaa uudestaan ja jatkan samalla kännykällä töitä, eli chattaan Satun kanssa meidän myyntikurssin seuraavista liikkeistä (on muuten hyvät! Kannattaa tulla!)

Iloinen Kolmonen syö banaanin ulkona. Otan puutarhaletkun esiin ja pestään vaunut yhdessä – olen koko kesän odottanut niiden pesua ja tämän päivän smoothie sinetöi homman. Rakas taaperoni pesee niin huolella että päätyy itse suihkuun tämän jälkeen. Laitan samalla koneellisen pyykkiä.

Sitten syön lisää synttärikakkua.

Yhtäkkiä alan tajuta mistä sumuinen oloni tulee: Päänsärky onkin migreeniä. Hoitona yleensä buranaa, kofeiinia ja lepoa. Vallitsevan tilanteen takia tänään vain kahta ensimmäistä.

15.38 Kuolontunnit alkaa. Nämä on absoluuttisesti pahimmat kitutunnit hoitovapaalla ja rehellisesti vanhemmuudessa ehkä yleensäkin. Iltapäivän kolmesta noin iltakuuteen kaikilla on väsy päällä. Ainakin mulla on nihkeä fiilis. On tylsää, väsyttää, ja päivää on vielä monta tuntia jäljellä.  Tämä on se hetki kun ihmiset ostaa höyrypesureita, vannon.

Syön seisaaltani välipalapatukkaa keittiössä ja juon pikakahvia. Täällä on todella sotkuista mutta en jaksa tehdä sille mitään.

Myös Kolmonen syö välipalapatukan, eli se kävelee se kädessään ympäri kämppää ja sekoilee. Iloisena ja söpösti. Mutta sekoilee. Kerään voimia lähteäkseni sen kanssa vielä ulos.

16-17 puistossa sekä matkalla sinne. Täällä hän on niin onnellinen. Se syö soraa (vähän vain), touhuaa, keinuu, liukuu, kävelee, sekoilee. Minä katson meilejä ja instaa aina kun taapero keskittyy soraan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Mutta myös leikin ja hassuttelen, huom huom! En ole läpeensä mätä!


Kotoa löytyy retkiltä palannut Kakkonen kaverinsa kanssa pleikkarin äärestä ja Ykkönen omista leikeistään. Keitän koko porukkaa varten lisää spagettia eilisen kastikkeen kaveriksi. Keittiössä on lounaan jäljiltä ruokaroiskeita ja täällä haisee kakkavaippa. Roskis pitäisi tyhjentää. Laitan siis roskiskaapin kiinni. Tiskikone on sentään käynnissä, en muista milloin sen tein. Päänsärky alkaa olla luokkaa “menen tähän nyt vain nukkumaan, pärjätkää te”.

Insinööri on työpäivänsä päälle vanhempieni luona muuttopuuhissa.

Tämmöisinä hetkinä todellakin muistan miten ja miksi aloitin blogin aikanaan. Tämä teksti tässä näin antaa juuri nyt merkitystä ja tavoitetta päivälleni. Vähän surullista mutta nyt on näin.

Ruokaa tehdessä katse osuu synttärijuhlakarkkeihin. No jos nyt vähän.

Syömme jälkiruoaksi kakkua, minä en ota. No otanpas.

18.00 Isot vie Kolmosen hetkeksi trampalle. Kuulen ulkoa natinaa, sekä trampan että lasten. Kolmonen onneksi kiljuu onnellisena.

19.05 imetän Kolmosen, se nukahtaa. Vaan eipäs nukahdakaan. lasken sen sänkyyn ja se herää johonkin ja kiljuu. Odotan minuutin, pari sohvalla, kuulostelen asettuisiko se itsekseen. Haluan vain olla hetken silmät kiinni. Makaan sohvalla ja isot lapset nojailevat tylsistyneinä, passivoituneina sohvaa vasten. Kielsin niiltä kaikki laitteet ja tietenkään he eivät sitten voi tehdä mitään.

Kolmonen huutaa itkuhälyttimessä. Juuri kun ajattelen että on pakko nousta uudelleen nukuttamaan, Insinööri tulee ovesta sisään. Se painuu suoraan yläkertaan nukuttamaan ja minä kerään kiitollisena hetken voimia.

19.30 Kolmonen karjuu edelleen ja isot ovat edelleen tylsistyneen löysiä. Kakkonen ehdottaa että lähdettäisiin futiskentälle vähän potkiskelemaan. Tartun harvinaiseen ehdotukseen salamana, tällä saan korvattua koko päivän poissaolevan meininkini! Ja kivaa meillä onkin. Pitkästä aikaa kolmistaan hassuttelemassa, sekoilemassa ja vähän hengästymässä. Kakkonen sai vain kahdesti pallosta naamaan ja vain kerran Insinööri palautti meidät maan pinnalle kertomalla että koulurytmiin pitäisi päästä.

21.30 kirjoitan tätä loppuun ja olen loppu. Migreeni alkaa vetää naamaa alaspäin niin etten enää kauaa voi pitää silmäluomia auki. Isot sekoilee vieläkin iltapalapöydässä, mulla on nälkä ja lattialle kaatui juuri puoli litraa vettä. Ykkönen haluaa kuulemma tänään vuorostaan nukkua sohvalla ja Kakkonen haluaa nukkua kellarissa. Minä haluan lähinnä nukkua.

Ja ehkä vähän vielä syödä kakkua.

Vinkit koulun aloitukseen lapselle ja aikuiselle

Koska olen jo suvereeni konkariäiti, koen mahdolliseksi jakaa vinkkejä koulun aloitukseen!

Ekaluokka alkaa vain kerran, tekisi mieleni sanoa, mutta oikeasti se alkaa ainakin viisikymmentä kertaa. Ensimmäiset päivät, viikot, kuukaudetkin on niin sähellystä että lapsella ja sinulla on vielä monta mahdollisuutta kokeilla ja harjoitella. Ekan luokan loppuun mennessä alatte kumpikin olla jo selvillä vesillä!

Vinkit ekaluokan aloitukseen vanhemmille:

Anna aikaa ja ole lähellä: Lapsi ei oikeasti tarvitse koulun alkuun mitään muuta kuin huomiosi. Kysele ja kuuntele, älä tuputa omaa fiilistäsi lapselle. Jos jännittää, puhukaa siitä yhdessä.

Mutta osta myös niitä kyniä: Omia penaaleja ja kyniä ei oikeasti ekalle eikä ainakaan ekalle päivälle vielä tarvita, koululta kyllä löytyy. Mutta tämä voi olla tosi tärkeä riitti joko lapselle itselleen tai sinulle, joten jos siltä tuntuu menkää ihmeessä penaali- ja kynäostoksille koko rahan ja tunnelman edestä!

Reppu on hyvä olla, ja sen kannattaa olla hyvä. Siinä ei alkuun kauheasti tavaraa kulkeudu koulusta kotiin, mutta sinne saa vaikka vaihtovaatteet ja vesipullon mukaan. Lisää vinkkejä repun ostamisesta täällä.

Oma puhelin ei ole pakollinen, mutta ihan hyvä jos asutte kauempana koulusta. Se on sinulle mahdollisuus auttaa lasta tarvittaessa ja lapselle se on hyvä turva siitä että vanhemmat on saatavilla tarvittaessa. Vinkkejä puhelimen valintaan täällä!

Jos ostatte oman puhelimen, tukekaa kännykän käytössä. Erityisesti WhatsApp-elämä tarvitsee alkuun tukea. Täällä lisää vinkkejä siihen!

Valitkaa helpot vaatteet: kengät, jotka lapsi osaa itse sitoa, ulkovaatteet jotka on helppo laittaa päälle. Lapsella on kiire välkälle leikkimään!

Pidä luottamus korkealla: Lapsesi pystyy paljon itsenäisempään elämään kuin arvaatkaan kun annat vain vapauden. Luota siihen että lapsi pitää tavaroistaan huolta, usko että hän osaa reitin koulusta kotiin kun sen aika on, luota hänen sanaansa.

..ja vaatimukset alhaalla: Ekalla ei tarvitse osata vielä juuri mitään, eikä varsinkaan sitä ennen. Älä odota akateemista menestystä ja huikeita ystävyystaitoja. Jokaisen lapsi sekoilee koulussa alaluokilla, jokainen voi törttöillä ja tehdä tyhmyyksiä (myös sinun lapsesi voi kiusata), jokainen kasvaa tavallaan ja ajallaan. Ole tukena, ole kiinnostunut, tue kun tarvitaan mutta älä painosta mihinkään.

Millään ei ole kiire. Ei yksin kotiin kulkemisella, ei lukemisen oppimisella, ei parhaiden kavereiden löytämisellä, täydellisillä vessataidoilla ja tahrattomalla syömisellä. Yllättävän iso osa ekaa luokkaa ja koko ala-astetta on kasvaminen ihmiseksi; ystäväksi ja ryhmän jäseneksi. Se on pitkä matka jota me aikuisenakin kuljemme, eikä siinä pidä kiirehtiä.

Kuten Janna sen jo vuosi sitten sanoi: ”Ekaluokkalainen saa olla kärsimätön, hidas, hölmö, pieni ja väsynyt.”  Lue Jannan koko päivitys tästä, se oli aivan loistava!

Ole opettajalle kumppani ja pyydä muiltakin apua: Ope on paras liittolaisesi koulussa, hänkin haluaa lapsellesi parasta. Auta opea olemalla kuulolla silloin kuin pitää ja kertomalla itse jos on jotain tärkeää kotikuulumista kerrottavana. Pyydä myös koulun muilta ihmisiltä apua jos jotain tulee: kuraattorilta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta saa nopeasti tukea ja tietoa kaikkeen!

Jos jotain ongelmaa tulee, hengitä syvään. Kaikki tuntuu isolta, koska et ole itse paikalla auttamassa lasta. Kaikesta kuitenkin selvitään!

Kiitä opettajaa aina kun ehdit. Hän ansaitsee kiitoksensa.

Vinkit ekaluokan aloitukseen lapsille:

”Koulussa näkee kavereita ja tutustuu uusiin. Niihin tutustuu kolmantena päivänä viimeistään, sitä ennenkin joihinkin vähän. Jos ei tunne ketään niin voi vaan mennä kysymään pääseekö leikkiin mukaan heti kun vaan näkee että jotkut leikkii. Siinä tutustuu, eikä aluksi tarvitse edes jutella mitään, kunhan vaan on siinä leikissä mukana”

Näin viisaasti puhui Mami Go Go Mintun lapsi Elvis ekan vuotensa jälkeen. Elviksellä oli paljon muitakin hyviä vinkkejä, kannattaa käydä lukemassa koko lista täältä.

Meidän oma konkarimme, juuri ekan luokan päättänyt Kakkonen vinkkasi seuraavaa: ”Ei kannata jännittää koska se kuitenkin menee hyvin ja koulu on kivaa. Älä huoli siitä milloin pääset seuraavalle luokalle, koulu menee tosi nopeesti!”

Eiköhän näillä pärjätä, ihanaa koulutaivalta kaikille!

Lue myös: 

Avoin kirje yksivuotiaalleni – Vauva 12kk

Rakas Kolmonen,

laskin sinut juuri rinnaltani pehmeänä myttynä omaan sänkyysi päiväunille. Tällä kertaa et herännyt, vaikka hieman havahduitkin. Olin valmiina antamaan sinulle paidan päältäni jos olisitkin hätääntynyt, mutta nyt ei tarvinnut. Jäit siihen levollisena keräämään voimia iltapäivän touhuihin.

Olet viime päivät kävellyt hirveästi, juoksuaskeliakin yrität ottaa. Eilen hyppäsit matolla, kumpikin jalka nousi noin vain ilmaan. Alastulo ei ollut kovin sulokas, mutta hienosti osaat silti jo noita ihania koipiasi käyttää. Olisitpa nähnyt minkälaiset rimppakintut ne koivet olivat vuosi sitten syntyessäsi. Näytit monta kuukautta siltä että jalkasi napsahtavat poikki jos joku osuu niihin.

vauva 1kk

Synnyit aika pienenä, mutta olet kirinyt kyllä upeasti niin koossa kuin taidoissa. Olet mitä upein yksivuotias: osaat jo hirmuisen monta asiaa ja oma persoonasi alkaa pikkuhiljaa näkyä kaiken sen vauvuuden alta. Se persoona on kerta kaikkiaan valloittava, en malta odottaa minkälainen sinusta kasvaa.

Vauvavuotesi on ollut täysin erilainen kuin isompien sisarustesi: et ole sairastanut oikeastaan ollenkaan (juuri nyt toivut ensimmäisestä pienestä flunssasta koskaan), olet nukkunut öisinkin ja meidän meno on hurjan rentoa.

Isoin ero isompien vauvavuoteen lieneekin sinun perheesi: Ykkönen sai hermoraunion, neuroottisen ja vähän masentuneenkin ekakertamutsin, Kakkonen jo vähän taitavamman äidin mutta samalla aivan tosi pienen isosiskon. Siinä ei jäänyt enää aikaa olla rento.

Sinun kanssasi elämä jatkui aivan uudenlaisena mutta toisaalta ihan samanlaisena. Synnyit valmiiseen perheeseen jossa on jo paljon osaamista, neljä tärkeää syliä ja rauhaa nauttia sinusta vauvana. Sinulle olimme jo rakentaneet hyvän perhemoodin, jossa yksi vauva menee siinä missä muutkin.

Huomasin yksi päivä katselevani toisen äidin vaunuihin että tuolla on tuollainen vauvaperhe, niillä on smoothiet ja vaippakassit ja kaikki. Samathan meilläkin on, mutta jotenkin en aina ajattele meitä vauvaperheenä. Olemme perhe, jolla on vauva.

Anteeksi, taapero.

Olet osa meidän porukkaa (toisinaan jopa sen keskipiste), mutta vähän vielä sivustakatsoja. Tähän asti olet ollut maailman ihanin pieni sylimytty, menossa mukana sylikyydillä minun paitaani tiukasti puristaen. Kohta muovaat oman tonttisi tähän perheeseen, alat kertoa meille kuka oikein oletkaan. Aivan pian alat määrätä tahdin, suunnan ja rytmin. Ihan kukkeaa uhmaikää osaan jo sinullekin ennustaa komentavien käskyjesi perusteella.

Haluaisin kirjoittaa itselleni muistiin minkälainen sinä olet, mutta ei noin ihmeellistä olentoa voi tekstiin vangita. Sinun ihanin olemuksesi on jossain niissä pienissä hetkissä kun katsot minua juuri ennen jotain mystistä ajatusta jota päässäsi liikkuu. Kun mutustat hajamielisesti lempileipääsi ja kun nostat mekkosi ilmaan napa etsieässi.

Kun sormesi hakeutuu rauhallisesti ja tarkasti napaan, asettuu kuin sanoakseen ”tuossa se on”.

Kun hihkaiset nähdessäsi meistä jonkun ja kun tarraudut minuun kiinni sykkyränä kun et halua laskea jalkoja kylmälle nurmikolle. Kun selvästi ymmärrät mitä tarkoitan ja ilahdut kun huomaat minunkin huomanneen sen.  Kun halaat minua niin kuin vain sinä olet koskaan minua halannut, kun pussaat meitä suu auki. Suoraan nenään.

Rakastan sinua kaikissa hetkissä pakahduttavan paljon ja joskus kun päätät nukkua aivan poikkeuksellisesti pitkät päiväunet, tekee mieli jo herättää sinut syliin (En kyllä herätä, hyvänen aika. Kerran kun on saatu nukkumaan). Me kaikki olemme aivan hulluina sinuun.

Kiitos että tulit meille ja ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää – pian juhlitaan isommin!

Vauva – taapero – 12kk:

  • 8,7kg ja 77,2cm, vaatekoko 80
  • Kävelee suvereenisti
  • Hakee juoksuaskelia
  • Matkii äänteitä mutta ei vielä puhu
  • Sai ainakin yhden uuden poskihampaan huomaamattamme
  • Satunnaisesti syö itse haarukalla ja lusikalla
  • Satunnaisesti myös pissaa pottaan (ja kakkaa kylpyyn – omg!)
  • Nukkuu läpi yön
  • Nukkuu 1-2 päiväunet, 1h-2,5h päivässä

Kaikki juuri päättyneen vauvavuoden kuukausikatsaukset:

On epäreilua että urheilu on niin helppoa silloin kun kunto on hyvä

10 Permalink

Kävin juuri 12 kilometrin lenkillä, juosten. Se tuntui alusta loppuun tosi helpolta, sen kuin juoksin.

On niin epäreilua että voin tehdä nyt näin mutta vuoden päästä, työarjen jo alettua, vain haaveilen tästä. On epistä että urheilu on silloin kevyttä, helppoa ja mukavaa kun kunto on jo hyvä. Silloin on ihan täysin mahdollista hetken mielijohteesta vetäistä yli kympin lenkki ja vaikka lopussa vähän kiriä tahtia kun se sujuu niin helposti.

Toisin on silloin kun yrittää aloittaa tai lisätä urheilua elämässään.

Kiva lenkki oli tämäkin

Hyvän kunnon saavuttaminen vaatii tosi hitaita alkuja eli paljon aikaa

Tajuan aina vasta oman kunnon ollessa hyvä että ei mikään ihme että paljon urheileva jengi urheilee paljon, se kun on niille niin helppoa! Sen kuin menee vaan ja on mukavaa. Sitten taas ne jotka haluaisivat urheilla enemmän joutuvat tarpomaan ensin todella kitkerän kunnonkohotuskuurin läpi.

Huonokuntoisen motivaatio voi olla vaikka kuinka kova mutta se ei poista sitä että urheillessa alku on joko hidasta tai raskasta tai kumpaakin. Kovakin motivaatio helposti loppuu jos viiden kilsan juoksu tai edes kävely on liikaa. Silloin sitä jää vain katkerana katselemaan muiden päivityksiä siitä kuinka ne juoksi kaksitoista kilometriä ja itse lopetti yhden jälkeen kun se vaan oli niin rankkaa.

Kunnon kasvattamisen salaisuushan on rauhallinen tahti, mutta harva maltttaa – eli ehtii – oikeasti niin hitaasti etenemään. Ennen kuin mitään juoksuja edes haikailee pitäisi kävellä, kävellä, kävellä. Selvittää se oma peruskestävyys-alue ja pysyä siinä.

Mutta kuka ehtii arjessa kävellä tunnin päivässä?

Kunnon kasvattaminen on kuin autotallia siivoaisi: Ensimmäinen raivaus on järkkyä tervaa mutta kun kaikelle löytyy hyllyt on siistinä pitäminen ja siivoaminenkin helpompaa.

Kohta tämä juoksukunto on kaunis muisto vain

Puhun täysin omasta kokemuksesta, myös tulevasta. Tämän päivän lenkkiä siivitti katkeransuloinen aavistus siitä että näin ei tule olemaan kauaa. Heti kun palaan töihin, muuttuu urheilun harrastaminen niin paljon suunnitellummaksi ettei se enää tapahdu vahingossa ja itsestään vaan tarkasti järjestämällä – osin pakottamalla.

Hoitovapaalla on varaa valita lähteä treenaamaan suunnilleen juuri silloin kuin siltä tuntuu, töihin palatessani on lähdettävä silloin kuin siihen on mahdollisuus, eikä se ole välttämättä ollenkaan itselleni mukavaan aikaan. On tosi eri asia lähteä lenkille iltaseitsemältä pitkän päivän päälle kuin aamuyhdeksältä virkeänä auringon paistaessa.

Siitä syntyy huono kierre: jokainen väliin jääneen lenkin päivä saa tottumuksen voiman hiipumaan ja samalla kunnon laskemaan.  Yhtäkkiä ei olekaan ihan noin vain helppoa nostaa jalkaa, vaan juostessa joutuukin ponnistella. Suuhun jää vähän vaikeamman suorituksen maku ja lähteminen käy henkisesti vaikeammaksi kunnes urheilu muuttuu asiaksi jota pitäisi tehdä eikä jota tekee mieli tehdä.

Tästä kirjoitti muuten vastikään Project Maman Katja ja tunnistan tästä kaiken! 

Hyväkuntoisen on helppo rehkiä

Eniten motivaatiota, tsemppiä ja ”epämukavuusalueelle menemistä” ihminen tarvitsee silloin kun kunto on tosi huono. Hyväkuntoisen on kiva ”ylittää itsensä” eli rehkiä myös kovalla sykkeellä ja lihakset täristen, koska sitä tuntee itsensä niin hyväkuntoiseksi ja pystyväksi! Huonokuntoisena urheilussa on jatkuva inhottava tunne alisuoriutumisesta, kun pienikin ylämäki saa piiputtamaan.

On ihan uskomaton suoritus että saa itsensä yhdellekään juoksuaskeleelle jos juokseminen ei ole omassa keinovalikoimassa. Väheksymättä lainkaan kovaa treenaavia, sillä he ponnistelevat tavoilla joita en voi itse edes käsittää, sanon silti että nostan itse eniten hattua niille jotka menevät sille vuoden viidennelle lenkille. Se on tuhannesti vaikeampi lenkki kuin viikon viides.

Miten hyvään juoksukuntoon raskauden jälkeen?

Heille jotka kysyvät, miten sain itseni tähän juoksukuntoon raskauden jälkeen joudun vastaamaan ”vahingossa”.

Vaunuttelin ensin kuuden, seitsemän kuukauden ajan tunnin tai kaksi päivässä ja sitten aloin pikkuhiljaa juosta, ensin minuutin sitten kaksi. Keräsin siis hyvän peruskunnon kasaan kaverin kanssa rupatellen, vauvaa nukuttaen. Juoksun vauhti taas nousi kovakuntoisen ystävän siivittämänä kun en halunnut jäädä jälkeen ja jutellessa sen epämukavuuden sieti paremmin.

Sitten kun kuntoni tästä taas romahtaa, joudun ehkä hankkimaan koiran. Koska en keksi miten muuten saisin itseni joka päivä säästä välittämättä tunniksi ulos.

Olen tosi fiiliksissä tämän hetken tilanteesta, jossa juokseminen ja urheilu tuntuu kivalta sekä mahdolliselta. Se on nyt asia johon tiedän pystyväni ja joka tuottaa enemmän hyvää kuin huonoa fiilistä. Arvaan että pian voi olla vain toisin, mutta en anna sen häiritä itseäni vaan juosta jolkotan menemään.

 

Ps. jos sulla on haaveena juoksukunnon parantaminen, liity Shitty is the new Blackin juoksuryhmään!

10 Permalink

Osta lapselle käytetty puhelin, säästät luontoa ja lompakkoa (ja stressiä)

Kaupallinen yhteistyö: Swappie.com

On kulunut lähes päivälleen kolme vuotta siitä, kun ensi kertaa metsästimme puhelinta lapsellemme. Silloin päädyimme antamaan hänelle minun vanhan iPhone 6:n ikään kuin testikäyttöön. Halusimme testata miten hyvin kännykästä pystyy pieni pitämään huolta ja kestääkö arvokas luuri koululaisen menot. Erittäin hyvin kesti, lopussa koko saaga!

Kolme vuotta ja kolme puhelinta myöhemmin voinkin nyt jakaa teille ultimaattisen viisauden lapsen kännykkäshoppailusta: tsekkaa ensin käytetyt puhelimet.

Minkälaisia puhelimia lapsillamme on ollut

Tätä nykyä meillä on jo kaksi koululaista ja kaksi kännykkää. Kolmessa vuodessa olemme joutuneet ostamaan kolme uutta puhelinta:

Ykköselle uusi puhelin kahden vuoden ”testikäytön” jälkeen (valitsimme uuden Androidin);  sitten sen iPhone-korvaaja vuoden puolivälissä koska puhelimesta meni latausjohdonliitin rikki ja korjaaminen olisi maksanut enemmän kuin puhelin uutena (saakeli!); ja lopuksi Kakkoselle uusi iPhone vanhan, Ykköseltä perityn alkaessa väsyä liikaa.

Kaksi viimeistä puhelinta ostimme tehdashuollettuina Swappielta, päätös johon olen erittäin tyytyväinen.

swappie kokemuksia

Miksi ostaa puhelin käytettynä?

Kännykät ja muu elektroniikka on aikamme ärsyttävimpiä ilmasto-ongelmia: ihmiset päivittää luurinsa keskimäärin jopa alle kahden vuoden välein, osin siksi että teollisuus ajaa teknologian elinkaarta lyhyemmäksi (lähde: Eetti Ry). Älypuhelin ja muu viisas teknologia on hiilijalanjäljeltään kokoonsa nähden yllättävän paha pahis, sillä niihin käytetään paljon arvokasta ja luontoa kuluttavaa materiaalia.

”Älypuhelimen valmistus aiheuttaa 85-95% sen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä, koska sen sisältämän elektroniikan tuottamiseen ja sisältävien metallien kaivamiseen tarvitaan huomattava määrä energiaa. Älypuhelin sisältää muun muassa kuparia, nikkeliä, kobolttia, hopeaa, kultaa, litiumia, lyijyä, tinaa, sinkkiä, harvinaisia maametalleja, rautaa, titaniumia, indiumia, kromia ja tantaalia. Vuonna 2010 älypuhelimet aiheuttivat 17 megatonnia CO2e päästöjä. Vuoteen 2020 mennessä päästöjen ennustetaan kasvavan 125 megatonniin, mikä vastaa 730% kasvua kymmenessä vuodessa.” (Lähde: Swappie.com / Sami Törmä)

Kuten kaikessa kuluttamisessa, vastuullisinta on käyttää yksi tuote kunnolla loppuun, vaikka sitten monella eri käyttäjällä. Siksi kännykätkin pitää saada kiertoon tehokkaasti. Pahinta on pöytälaatikkoon kerääntyneet liian vanhat kännykät (kröhöm, meillä ihan liian monta), joten pyri saamaan vanha puhelimesi heti vaikka Swappien kaltaiselle toimijalle joko myytäväksi tai osiksi seuraavien puhelimien huoltoa varten.

lapselle käytetty iphone

Lapselle käytetty puhelin on hyvä valinta

Kun teimme uusien puhelimien valintaa, olin aika ehdoton: haluan ostaa lapsille uudet-vanhat puhelimet. Kiertotalous on syvällä omissa arvoissani ja pyrin ostamaan käytettynä kaiken minkä vaivatta voi.

Erityisesti lapsille haluan näyttää että jo kerran rakastetun tavaran hankkiminen on ihan yhtä arvokasta kuin suoraan valmistajalta tulevan. Tässä ei siis ollut kahta sanaa. Ero muualta ostetun ihan uuden ja hyväkuntoisen Swappie-puhelimen välillä oli satasen luokkaa (ostimme iPhone 7:t eli ei taaskaan uusinta mallia), mutta säästöäkin arvokkaampaa minulle oli se että pidennän kännyköiden elinkaarta taas ainakin yhden käyttäjän verran.

Ja jos ihan totta puhutaan, niin eihän ne lapset kännyköistään aina välttämättä kovin hyvää huolta pidä. Tuntuu kivemmalta antaa niille käyttöön jo muutaman naarmun saanut – mutta toiminnoiltaan täysin uutta vastaava – puhelin kuin tuliterä vehje kaupasta. Alle kaksi sataa on minusta tosi kelpo hinta siitä!

Käytettyjä puhelimia näkee usein myynnissä kuluttajalta kuluttajalle, mutta siihen en ole koskaan uskaltanut lähteä. Tuntuu liian isolta riskiltä jos puhelimessa onkin joku vika. Swappien malli oli siksi minusta heti kiinnostava: joku on huoltanut ja tsekannut puhelimet, ja antaa niille vielä takuunkin (12kk). Yritykseltä ostettaessa pätee myös kaikki normaalit kuluttajansuojat, ja halutessani olisin voinut myydä Swappielle vanhan puhelimen vaihdossa. Yksi palvelu, helppo homma!

Kokemuksia Swappie.com puhelimista

Selasin valikoimaa muutaman illan yhdessä lasten kanssa. Kun oikeat värit, mallit ja muistin koot oli vanhempien avulla löydetty, aloin pähkäillä kuntoluokitusten välillä. Ajattelin että lapsi ei tarvitse täysin uutta vastaavaa, sillä puhelin menee kuitenkin kuorten vissiin suojaan ja toisaalta kolhuuntuu pian lisää. Jokainen Swappien puhelin on muilta ominaisuuksiltaan kuin uusi, mutta ulkoinen olemus riippuu sille asetetusta kuntoluokasta.

lapselle puhelin

Rehellisesti sanottuna pelotti ensin ostaa mitään muuta kuin kuntoluokkaa ”koskematon”, koska pelkäsin että luuri olisikin minun mielestäni huonommassa kunnossa. Väijyin siksi Swappien saamia arvioita netissä! Osa asiakkaista oli todella saanut käsiinsä puhelimen, joka vaikutti kunnoltaan heikommalta kuin minkä olivat ostaneet. Ostopäätökseni syntyi sillä hetkellä kun huomasin heistä jokaisen kiittävän Swappieta hyvästä palvelusta: puhelin oli vaihdettu samantien parempaan ja kaikki olivat tyytyväisiä.

On aina hyvän toiminnan merkki kun pienet mahdolliset virheet korjataan nopeasti, joten uskalsin ostaa puhelimen.

Puhelimet tulivat kotiin muutamassa päivässä ja ne olivat todellakin hyväkuntoisia! Ihan vain muutama minikolhu paikoissa, jotka eivät edes kuoren alta näy. Lisäksi luurit oli pakattu niin kauniisti, että ”uuden puhelimen filiis” oli todellakin läsnä. Kiiltävä, uusi puhelin sille suunnitellussa pakkauksessa tuliterän laturipiuhan kanssa sai lapsiltakin ”uuuuh”-huudahduksia eikä kukaan muistanut että tämä on joskus ollut jonkun muun rakas puhelin.

käytetty puhelin kokemuksiaswappie kokemuksia

Puhelimet ovat olleet nyt muutaman kuukauden erittäin aktiivisessa käytössä, eikä niissä ole moitteen sijaa. Edes tilauksen yhteydessä asennettuja panssarilaseja eivät ole saaneet rikki. Minä sen sijaan odotan aktiivisesti että saisin oman puhelimeni taas huoltoon…

Kuinka monta vuotta yksi iPhone kestää?

Sitä harhautuu joskus ajattelemaan, ettei ”vanhaa teknologiaa” kannata ostaa. Se ei yleensä pidä paikkansa ja oikein pidetty puhelin saattaa toimia aivan loistavasti viisi, kymmenenkin vuotta.

Ykkösen käyttöön aikanaan annettu minun vanha iPhone 6 on nyt viisi vuotta vanha ja sitä on kohdeltu todella kaltoin. On heitetty asvaltille nurkka edellä (minä), jätetty vuorokaudeksi terassin alle sateeseen (Ykkönen) ja ladattu pakkasessa ulkona, akku kylmänä (Kakkonen).

Silti luuri pelitti mainiosti Ykkösen kaksi ekaa kouluvuotta ja toimi vielä veljen ensimmäisen vuoden ajan moitteetta. Nyt se puhelin on saanut viimeisen leposijansa äitini hoivissa, jossa se toimii videopuhelimena.

Jos palataan elinkaariajatteluun, niin tuo muutamasti kadulle heitetty puhelin elää nyt viidettä elämäänsä: sen hankki minulle työnantajani uutena vuonna 2015. Minä lunastin sen itselleni 2016  ja vuonna 2017 annoin sen tyttärelleni ensimmäiseksi puhelimeksi.

Vuonna 2019 veljensä sai kunnian periä puhelimen omaksi ensimmäiseksi puhelimekseen. Vuoden 2020 alussa sen akku alkoi kuitenkin olla liian huono talvipokettamiseen, joten puhelin pääsi äidilleni viettämään eläkepäiviä. Olen iloinen että samoilla päästöillä ollaan saatu todella monta käytön vuotta.

Ja samaa odotan nyt hankituilta tehdashuolletuilta Swappien puhelimilta.

10€ Alekoodi Swappie.com!

Saat 10€ alennusta puhelinta ostaessasi Swappie.comista kun laitat koodiksi ”Valeäiti”. Ei kun ostoksille!

 

Lue myösEka puhelin koululaiselle: kaikki puhelimen valinnasta käytön seuraamiseen