Ihan nyt tämmöinen pikainen kysymys, ajatus, heitto. En ole vielä kovin tarkkaan asiaa ajatellut, ajatellaan yhdessä!
Mulla on ollut haavelistalla aika pitkään ”kehittyminen valokuvauksessa”. Että joku kurssi vissiin olis kova. Otan ihan kivoja kuvia kyllä mutta siellä on paljon vielä hölmöä perusvirhettä ja vaivalloista tekniikkakömmellystä. Olen aika varma että pienellä jeesillä alkaisin ottaa jo tosi hyviä kuvia!
Nyt siihen ilmeni mahis. Tarjolla olisi lahjakkaan taidekasvattaja-valokuvaajan Saara Malmströmin vetämä valokuvauskurssi, mutta mun pitää saada siihen ensin porukka kerättyä (8-12 osallistujaa). Kurssi pidettäisiin kahden viikon välein keskustassa iltaisin. Kurssiin kuuluu seitsemän kahden tunnin tapaamista.
Aiheisiin voimme itse vaikuttaa, aikaisemmin kurssilla on käsitelty mm. näitä aiheita:
Sommittelu, rytmi, jännite
Henkilökuvaus
Valaisu
Luonto- ja maisemakuvaus
Toisin tekeminen
Niksit ja vinkit
Omaa persoonallisuutta kuviin
Katukuvaus
Kuvausoikeudet
..mitä vain mitä haluamme!
Kahden tunnin kurssikerrat etenevät aina samalla kaavalla. Alkuun edellisviikolla otettujen kuvien katselu yhdessä & palaute niistä, sitten uuden aiheen läpikäyminen (slidet kuvaesimerkein & keskustelu) ja päivän miniharjoitustehtävä, jossa harjoitellaan juuri opittua asiaa. Lopuksi annetaan seuraavan viikon vapaa-ajan tehtävä.
Hinta tälle lystille on 12€/kerta/hlö (sis alv). Ilmoittautuminen on sitova ja kurssin pituus riippuu siitä, mitä sovitaan. Lasku tulee noin puolivälissä kurssia. Hintaa kurssille per osallistuja 7 kerralla siis 84€.
Saara itse kertoo kurssista näin:
”Kurssi sopii erinomaisesti sellaisille henkilöille, joilla on kuvaamiseen suuntautuvaa kiinnostusta ja oma kamera (kännykäkin käy), mutta aparaatti on jäänyt jostain syystä hyllyyn pölyttymään. Tapaamiskerroilla käsittelemme aina uuden aihealueen, teemme siihen liittyviä miniharjoitustehtäviä ja annan myös vapaa-ajalla tapahtuvia kuvaustehtäviä. Lisäksi jokainen saa ottamistaan kuvista joka kerralla kannustavaa, mutta rakentavaa palautetta. Seurauksena on siis kameran, oman visuaalisen ajattelun ja tekemisen positiivinen aktivointi!”
Mitä sanotte, lähdetäänkö yhdessä opettelemaan? Tulisi tämmöinen 14 tunnin lukijatapaaminen siinä sitten samalla!
Kuvituskuvana yksi omista lemppareistani viime kesältä. Ja samalla hetki, jossa mietin että voi kun tajuaisin enemmän tästä tekniikasta.
Meillä puhutaan lasten kanssa kaikesta. Ei sillä tavalla väkisin vääntäen, vaan niin että jos lapsi kysyy niin me vastaamme. Tämä ei ole mikään suuri kasvatusperiaate, vaan asia joka on tullut luonnostaan ja jonka olen vasta vastikään tajunnut. Että ehkä ihan joka perheessä ei sittenkään kuunneltaisi yhdessä jaksoa kohtukuolemasta.
Jostain syystä keskustelut vain ovat olleet niin helppoja meillä, että niitä on käyty. Alkusysäyksenä saattoi olla vaihe, jossa lapsi pelkäsi kovasti kuolemaa. Silloin asia oli vain pakko käsitellä. Sittemmin olemme jutelleet samalla meiningillä kaiken synnyttämisestä kuukautisiin, avioeroihin, muunsukupuolisiin ja sukupuolen korjaukseen. Viime aikoina olen esimerkiksi kertonut mikä papa-testi on, miksi se otetaan ja miten.
Pikkurillin käsikirja oli alkuun tosi hyvä apu, siellä asioista puhutaan suoraan ja niiden oikeilla nimillä mutta ilman turhaa tietoa. Niinpä meidänkin lapset tietävät että äiti ja isi rakastelevat ja siittiö menee munasoluun. Ainoa, jonka olen vielä jättänyt pimeän peittoon (koska siitä ei ole kukaan kysynyt) on se tekninen asia, jolla siittiö sinne munasoluun menee. Että mitä se rakastelu on. Odotan innolla tätä keskustelua! Not.
Yksi syy avoimeen keskusteluun syntyi suunnilleen koulun alkaessa: joku näistä puhuu kuitenkin!
Ykkönen tulee yhä useammin kotiin niin että on kuullut hieman juttuja koulussa. Joskus ne pitää paikkansa, joskus ne on vähän..erikoisia. Koska meillä on puhuttu kaikesta paljon, Ykkösellä on yleensä joko parempaa tietoa asiasta ja voi ehkä jopa puuttua koulun keskusteluihin (kuten siihen että nielurisat eivät todennäköisesti tipahda yhtäkkiä runsaan veren saattelemana nielusta mahaan niin että vatsa leikataan heti auki ja nippaistaan pois) mutta ainakin vähintään kysyä meiltä koulun jälkeen mikä homma.
Ajattelen, että koska meillä on puhuttu kaikesta, meiltä voi kysyä kaikesta. Toivon että tämä jatkuu pitkään näin.
Kuulostan tässä nyt hirvittävän hyvältä vanhemmalta, ikään kuin kiillottaisin sädekehääni minkä kasvattavilta keskusteluilta ehdin! Ei sillä, kyllähän minä tästä nyt jonkin pokaalin haluaisinkin. Lähinnä ajattelin kuitenkin jakaa pari tarinaa siitä, kuinka nämä hommat ei sitten kuitenkaan ihan putkeen menneet meilläkään.
Kuten silloin, kun Ykkönen kysyi yhtäkkiä uimahallin pihalla miksei naiset ja miehet voi mennä samaan pukukoppiin. Kulttuuristen normien ja seksuaalisuuden selittäminen neljävuotiaalle tuntui siinä parkkipaikalla vähän vaivalloiselta, joten tein hätärin:
“Koska jos nainen ja mies on alasti vierekkäin, niille voi syntyä lapsi”.
Tällä mentiin pari vuotta. Lapsi otti sanotun totuutena ja kertoi sitä iloisesti mahdollisuuden tullen muillekin! Hyvä minä!
Ja toinen ihan vastikään hoitamani huippusuoritus liittyi siihen aiemmin mainittuun papa-testiin. Välillä käy nimittäin niin että ne Ykkösenkin opit ja tarinat muuttaa hieman muotoaan koulun käytävillä. Vaikka olin hienosti selittänyt mistä on kyse ja kuinka testi tehdään, sain eräänä päivänä koulun jälkeen seuraavan tiedotteen:
“Äiti Milla ei uskonut että pimppiin työnnetään puutikku”.
Toivottavasti teillä muillakin puhutaan paljon kotona. Koska jonkunhan nämä minun aiheuttamani vauriot on korjattava.
Mulla on nyt yksi anteeksipyyntö tehtävänä. Kasvovesi, olen pahoillani. Kaikki nämä vuodet olen pitänyt sinua aivan humpuukina, naistenlehtien myymänä turhana huijauksena, jolla ei ole oikeasti mitään virkaa. En uskonut edes Biodellyn Tanjaa heti, vaikka se klassinen kysymys kasvovedestä oli taas melkein ensimmäinen joka kysyttiin kun kuivasta naamastani valitin.
En voi sille mitään! Mun mielestä ajatus jostain litkusta (jota vielä kutsutaan vedeksi!) tehoaineena tuntuu huijaukselta. Enkö voi vain heittää vettä naamalle, sama asia?
Ilmeisesti ei. Nyt joudun sitten raskain sydämin mutta kevyin kasvoin myöntää että olen vihdoin oikeasti kokeillut kasvovettä ja todennut sen toimivaksi. Ehkä suostuin kokeilemaan sitä vain kauniin paketin takia, ehkä en. Mutta niin vain kävi että tammikuun pakkaset tulivat, menivät, tulivat – ja naama säilyi silti hengissä. Käsistä sen näki. Ne lohkeilivat, punoittivat ja hilseilivät niin kuin ihoni aina pakkasaikaan tekee. Mutta naama porskutti menemään iloisesti joustaen.
Olen valmis pyytämään anteeksi. Anteeksi, olin väärässä. Samalla haluan kiittää siitä että naamani näyttää tältä keskellä kovimpia pakkasia, rahisevia villahuiveja ja humisevia lämpöpattereita:
Suostuin vihdoin kokeilemaan tätä siksi, että Mamman Rimpuileen blogi-illassa Biodellyssä Tanja selitti miksi se kasvovesi toimii. Luonnollisestikaan en enää muista vakuuttavaa selitystä, mutta pääviestin ymmärsin ja rekisteröin. Kasvovesi tuo iholle kosteutta, jota tarvitaan jotta seerumeissa, voiteissa ja öljyissä olevat ainesosat pääsevät tekemään hommansa:
”Kasvoveden käytössä ei kannata säästellä! Kasvovesi viimeistelee puhdistuksen ja ennen kaikkea tuo kasvoille sen janoamaa kosteutta puhdistuksen jälkeen. Oikein valittu ja tarpeeksi hoitava kasvovesi voi lämpimään vuodenaikaan jopa korvata kasvovoiteen. Valikoimistamme löytyy kaikille ihotyypeille sopivat kasvovedet ja kukkaisvedet.”
– Biodelly.fi
Tanja pakotti minutkin lopulta syventymään tähän oikean kosteutuksen maailmaan, ja antoi testiin uuden Lovely Day tuotesarjan suoraan Berliinistä. Lovely Day on läpikotaisin hyvis: hajusteeton, vegaaninen ja ekologinen. Sarjan tuotteet on pakattu lasipulloihin ja osa tuotoista lahjoitetaan eläinsuojeluun. Melko täydellinen paketti! Ainakin melkein. Minun nenääni sarjan öljy haisi varsinkin alkuun…aika luonnonkosmetiikkaiselta. Tykkään enemmän Flow:n ruusunmarjaöljystä, jota sitäkin aluksi karsastin. Tottumiskysymyksiä nämä. Lovely Dayn öljy kyllä tuntuu tehokkaammalta, joten työstän itseäni tässä sen hajun yli.
Samoin mua häiritsee että sarjan kasvovesi on pakattu suihkupulloon, mutta että sitä ei kuitenkaan kannata suoraan naamalle suihkuttaa (suihku on liian kapea, voi sattua). Syntyy kirjaimellisesti välikäsi, kun tuote pitää ensin suihkuttaa kämmenelle. Puhdistusmaidossakin vaaka kääntyy omalta osaltani vielä vanhaan suosikkiini Naturativiin, se tuntuu puhdistavan multa meikit helpommin.
Mutta! Tuotteet ovat todella laadukkaita, tehokkaita ja pakkaukset kauniita. Kyllä sillä mun kaappiin pääsee. Lisäksi sarjan kasvonaamio on aivan ihana; helppokäyttöinen ja miellyttävä iholla. Samoin tuo seerumi on kyllä parasta mitä iholleni on tapahtunut sitten hyvien yöunien.
Vinkit talvi-ihon maksimaaliseen kosteutukseen:
Älä pese kasvoja. Käytä puhdistusmaitoa, pyyhi vanulapuilla meikit pois. Kestovanulaput on muuten melko pop! Ostin itse kolme ja ne toimii hienosti; käytön jälkeen pesukoneeseen joka kuitenkin melkein aina pyörii. Alussa kestää tottua erilaiseen näppituntumaan muuta harjoittelu auttaa nopeasti.
Kasvovesi. Kasvovesi. Kasvovesi.
Sitten seerumi, esimerkiksi hyaluronihappoa sisältävä.
Tähän päälle öljy, jos iho on rutikuiva. Huom! älä tee niin uin minä edelliset 5v eli laita öljyä suoraan naamalle. Öljy tarvitsee imeytyäkseen kosteutta eli vettä, ja jos alla ei ole sitä kuuluisaa kasvovettä, se ottaa sen kosteuden sun kasvoista. Tuplahuono.
Öljyn jälkeen (tai öljyn kanssa sekoitettu) kasvovoide, joka on vielä hiukan öljyä tärkeämpi. Aamuisin öljy voi olla turhan raskas jos meikata tarvitsee.
Loppuun vielä pari ekstravinkkiä, joiden tajuamiseen mulla meni tosi kauan:
Mineraalimeikit ei ole parhaimmillaan talvella kun iho on tosi kuiva. Jos kärsit yhtään sahara-naamasta, talvella kannattaa vaihtaa joko meikkivoiteeseen (joista tämä Nui on ilmeisesti paras mitä voi olla, päätellen vaikkapa siitä että se on aina loppu enkä vieläkään ole saanut sitä testata) tai sitten kevyemmin BB-voiteeseen, joista tämä Lily Lolon oma on kyllä todella hyvä (mulla sävy light): levittyy helposti ja tasaisesti, tuntuu hyvältä iholla ja jättää tosi kivan terveen hehkun ihoon. Silmänalusten peittäminen on kyllä tämän kanssa hieman hankalampaa, tuntuu että värit valuu helpommin pois.
Jos vaihdat voidemaisiin meikkeihin ihon kuivuuden takia, voi olla että vedenkestävä ripsari on paikallaan. Mitä enemmän naamassa on öljyjä ja voidemaisia tuotteita, sitä herkemmin lähtee meikit valumaan. Valitettavasti tässä kohtaa huomaan eron luonnonkosmetiikan ja synteettisen välillä. Luottoripsarini Avril joutuu kumartamaan voiteiden edessä, mutta ei hätää – seuraavaksi kokeilen sen vedenkestävää siskoa!
Jos olet ollut kaltaisen yhden purkin nainen, äkkiseltään tähän koko rutiiniin vaihtaminen voi olla naamalle outo juttu. Etene rauhassa pala kerrallaan. Lisäät ensin vaikka vaan vähän kasvovettä, ehkä sitten vasta seerumin. Mun naama lehahtaa milloin mistäkin ilman järkevää syytä, mutta saan sen aina rauhalliseksi kun jätän jonkun aineen hetkeksi pois, ottaakseni sen uudestaan hetken päästä käyttöön. Malttia!
Parin viikon sisällä tulee muuten se paljon pyydetty aikuisen naisen meikkikoulu! Ensin Instassa, sitten blogissa, pysykää kuulolla!
UPDATE: Tanja halusi antaa teille alen tuotteiden testailuun! Koodilla valeäiti03 saa 15% kaikesta , koodi voimassa 15.4 saakka.
Rakas Kakkonen,
Onnea, olet tänään kuusi vuotta! Vihdoin! Ollaan laskettu päiviä jo tosi kauan yhdessä ja tänään se tapahtuu.
Sinä olet kyllä jo tosi pitkään ollut minun mielessäni kuusivuotias. Osaat jo niin paljon! Luet menemään mitä vain tekstiä, fontista ja kielestä riippumatta, lasket vaikeitakin laskuja ja kynäkin tottelee hienosti ohjeitasi. Osaat tehdä itsellesi leipää ja soittaa minulle facetime-puhelun Ykkösen kännykästä.
Nyt pieninkin vauvani on siis jo melkein eskarilainen. Hurjaa. Tiedätkö, että sinun ollessasi vauva jännitin vähän näitä vuosia? Aina kun painoit pienen pääsi rinnalleni ja huokaisit onnellisena mietin, milloin tämä loppuu. Koska teistä tulee niin isoja ettette enää halua olla sylissä?
Nyt tiedän ettei se loppunut mihinkään! Et enää ehkä mahdu syliini ihan uppeluksiin asti, enkä todellakaan jaksa nostaa sinua enää noin vain ilmaan (muskelimies!) mutta meillä on keinomme.
Sinä sanot vähintään kymmenen kertaa päivässä ”haliiiii” ja tulet isoin isoin käsivarsin vastaan. Istut sylissäni syömässä aina kun voi, hapuilet kädestä kiinni ohimennen ja annat minun pusutella sinua aivan loputtomasti. Olet vahvasti halimiehiä mutta kaikki läheisyys ja yhdessäolo käy sinulle koska ”rakastan niin paljon!”
Semmoinen ihana rakkauspakkaus sinä olet. Vaikka keräät kovaa vauhtia sekä pituutta että taitoja, olet edelleen kuin se innokkaan touhukas pieni taapero, jonka silmät menevät aivan lautasen kokoisiksi kun haluat kertoa mulle jotain aivan tajuttoman jännittävää! Kuten sen että kaverillasi oli tänään päällä saman värinen paita kuin sinulla.
Kaverit ovatkin elämässäsi nykyään tosi tärkeitä. Sinulla on parhaita ystäviä ja sinä olet paras ystävä. Olet reilu, hauska ja kekseliäs. Ihana ystävä!
Ja voi vitsi minkälainen showmies oletkaan, edelleen! Oikea vitsiniekka. Kannat mukanasi pientä vitsikirjaa ja kerrot aina tilaisuuden tullen jonkun hyvän kaskun. Tilannehuumori on myös vahva lajisi. Aina tapahtuu jotain joka on mielestäsi aivan klassikko. Sinulla on loppumaton itseluottamus (”osaanpas uida! Kyllä veden alla voi hengittää”!) ja suuri rakkaus esiintymiseen. Rakastat toki myös perhettäsi, pehmoleluja, akkareita, paperilennokkeja ja meheviä paukkuja.
Nykyään en enää jännitä tulevia vuosia. Olenhan nähnyt että sinusta tulee entistä mahtavampi ja taitavampi kaikin puolin, eivätkä halit ja pusut tule loppumaan ehkä koskaan.
Hyvää syntymäpäivää kulta. Me kaikki rakastetaan sua ihan hirveän paljon!
Ps. Lahja löytyy keittiöstä.
Pps. Tänä aamuna voin tehdä sen mitä aina toivot: palvella sulle vaatteet päälle.
Että kaupallisen yhteistyön voisi merkitä jotenkin muuten kuin näin ^. Se pilaa mun upeat tekstit, mieluummin laittaisin vaikka vilkkuvan varoitusvalon.
Että ennusteet olisi väärässä ja Ugandassa ei sataisi ihan koko aikaa. Ei varmaan saisi toivoa näin mutta toivon silti. On paljon helpompi kirjoittaa muistiinpanoja ja ottaa kuvia kuivassa kuin märässä.
Että Ykköselle ei oikeasti ole tulossa mikään vatsatauti vaan että sitä vain jännittää Kakkosen synttärit.
Että tämä nyt viilaamaani työtarjous menee asiakkaille läpi ja tästä tulee just niin iso juttu kuin me suunnitellaan. Se pelastaisi maailmaa vähän.
Että yhtäkkiä keksimääni tapahtumaan ei tulisi sataa ihmistä. Meidän toimistolle ei mahdu!
Että samaan tapahtumaan tulee paljon ihmisiä. Ihan sydän pakahtuu miten äkkiä ihmiset lähti kannattamaan ajatusta naisten startup-yrittäjyyden tukemisesta.
Että naisten päivä ei herättäisi niin monenlaisia tunteita.
Että tasa-arvosta voi puhua ilman että on alta kahden minuutin kiistelemässä.
Että noi kaksi ääliöitä ei löisi toisiaan legopalikoilla käteen jatkuvasti.
Että saisin joka päivä syödä Trollin karkkihampurilaisia. Oi E-aineet sentään!
Että teistä moni vastaa tohon alakulmaan pompsahtavaan lukijakyselyyn, koska se auttaa mua a) valmistelemaan sisältöjä ja b) myymään lisää yhteistöitä. Kiitoksena vaivastasi osallistut 100€ Iittalan lahjakortin arvontaan.
Että Kakkosen juhlat on ihanat ja kivat ja että me kaikki herätään huomenna terveenä.
Oikeesti. Että kukaan ei oksentaisi. Synttäreiden ei tarvitse olla the oksennussynnytyksen vuosipäivä.
Olemme toimituksessa saaneet tietoomme, että bloggaajat eivät sittenkään aina elä niin kuin Instagram antaisi ymmärtää. Joillekin heistä tämä tuo lisäksi suurta pettymystä. Jonkin verran suosittu Valeäiti-blogisti tilittää omassa blogissaan:
”Mua ketuttaa melkein joka viikonloppu, mutta vasta nyt tajusin miksi.
Mulla on päässäni tietynlainen kuva siitä, minkälainen viikonloppu ja erityisesti sunnuntai-illan pitäisi olla. Se menee näin.
Meillä on siistiä ja puhdasta. Olemme kaikki kotona, jossain mukavissa (mutta kauniissa) lököasuissamme. Jossain soi sopivalla voimakkuudella chilli musiikki, muutama valaisin tekee tunnelmasta mukavan.
Lapset leikkivät kahdestaan olkkarissa, ehkä rakentavat legoja. Me kokkaamme Insinöörin kanssa jotain oikein hyvää ruokaa pitkän kaavan kautta. Tai ehkä toinen kokkaa ja toinen lukee sohvalla jotain lehteä. Ei! Sittenkin kehittävää tai koskettavaa kirjaa! Ruoaksi valmistuu jotain haudutettua lihaa, vaikka ei mulla kyllä ole hajuakaan minkälaista lihaa edes haudutetaan. Punaviiniä siihen liittyy varmasti! Sitä laitettaisiin itse ruokaan ja tietysti lasiin myös, ruoanlaittoviinit katsos.
Sitten me syötäisiin koko perhe yhdessä sitä ihanaa ruokaa. Oikein rauhassa siinä niin, ties vaikka olisi villasukatkin koivissa. Raukeita hymyjä ja kikattavia lapsia. Ihanaa kun on sunnuntai!
Sunnuntai-idolini Koiviston Satu vauhdissa (kuva (C): Satu Koivisto / instagram)
Eikö ole uskomatonta. Siis että minä ihan tosissani pidän tätä kuvaa en pelkästään haaveena vaan suorastaan tavoitteena. Aivan joka sunnuntai otan asiakseni yllättyä ja pettyä siitä, ettei meillä ole tälläistä.
Että oho, mites se nyt näin että tälläkin viikolla meillä on lelut leviteltyinä ympäri kämppää, pölykoirat nurkissa ja mikään musa ei mihinkään edes kuuluisi koska lapset tuijottaa Netflixiä. Kuinka sattuikaan että me nakutetaan kumpikin sohvalla tietokoneita eikä jakseta puhua. Sängyt on petaamatta, jääkaappi tyhjä ja punaviinit meni eilen. Ruoka-aika tulee yllättäen, joten kaivetaan nyt sitten poikkeuksellisesti esiin jotain könyisiä tähteitä tai hernaria.
Jännästi aletaan joka viikko syömään kun kaikki on jo vähän kiukkuisia ja lapset repii toisiltaan pelihousuja. Toinen koski ehkä toisen LOL-palloon ilman lupaa. Ruokailu kestää jostain syystä meillä keskimäärin vain seitsemän minuuttia ja päättyy siihen kun Kakkonen juoksee salaa pois pöydästä katsomaan taas telkkaria.
Ehkä sitten ensi sunnuntaina. Tai ehkä siellä uudessa kodissa kaikki on sitten toisin.
Tai ehkä mä vaan nyt juon tän viimeisen viinin, tilaan Woltista safkat, annan lasten katsoa lisää telkkaria ja muistutan itseäni ettei meidän perhe (eikä ehkä oikeasti kukaan muukaan) ole Instagram-idyllinen.”
Emme ole saaneet blogistia kiinni kommentoimaan omaa tekstiään. Haastattelupyyntöön hän vastasi yllä näkyvällä kuvalla, ilmeisesti vahingossa.
Sain sähköpostiin hauskan kyselyn ystävältäni. Hän kyseli kaverin puolesta, kuinka toimia jos haaveena on blogin perustaminen:
”Ystäväni on pohtinut blogin perustamista ja itse siihen häntä koko ajan tunnun painostavani, joten osaisitko Hanne auttaa? Mistä pitäisi lähteä? Mitä tulisi ottaa huomioon? Niin kun että ylipäänsä mitä?”
Äkkiäkös tähän vastaa, ajattelin. Päässäni pyöri monen monta alaotsikkoa, joihin liittyi SEO, analytics, kuvasuhteet ja portaalitekniset asiat. Sitten muistin että kaikki päähäni tulevat vinkit ovat enemmän sitä osastoa, jonka vuodet pakosta sinulle opettavat ja joista tietäminen alkutaipaleella ei auta kyllä yhtään ketään. Virheitä, joita tulet tekemään joka tapauksessa ja jotka kannattaakin tehdä.
Aloittaessa kyse on oikeasti tosi yksinkertaisista asioista.
10 vinkkiä bloggaamisen aloittamiseen
1. Päätä perustaa blogi.
Yllättävä avaus! Ensin pitää haluta perustaa blogi. Hyviä syitä perustaa blogi on mm. jonkin tietyn projektin seuraaminen (raksa, vauva, häät); yhteyden pitäminen (jos vaikka muutat Havaijille kuten Anu perheineen!) tai ideaalisti halu kirjoittaa. Huonoin syy perustaa blogi on raha ja ilmainen tavara. On olemassa iso tukku parempia duuneja noihin ja lisäksi tuppaat tekemään skeidaa sisältöä jos tavoitteena on raha lukijan koukuttamisen sijaan.
Blogillasi voi olla jokin tietty aihe (lapset, raskaus, raksa, autot, muumimukit, huonekasvit – aivan mikä vain) mutta ei ole pakko olla. Blogin keskiössä voit hyvinkin olla sinä ja sinun puuhasi. Itse päätät mistä kirjoitat ja vain sinä päätät mitkä aiheet blogiisi mahtuvat! Yksi hyvä nyrkkisääntö: Jos tuntuu että päivität kaikkia somekanaviasi niin paljon ettet enää kehtaa kaikkea laittaa julki, sinulla saattaisi olla riittävästi sanottavaa / näytettävää blogiin.
2. Avaa blogi.
Ota WordPress tai Blogger, ei väliä kumpi. Valitse jokin valmis pohja googletuksen perusteella, ja pyydä apua joltain nörttikaverilta tarvittaessa. Valitse mieluummin väritön, mauton, hajuton kuin hauska ja persoonallinen pohja. Oleellisinta on että tekstiä on mukava lukea, erityisesti kännykällä. Tulet kyllästymään pohjaasi ensimmäisen vuoden sisällä useamman kerran joten turha revitellä! Toisaalta, vaihtoon se menee kuitenkin niin ihan sama!
Oikeastaan, ihan sama tämäkin. Lempinimiä tulee kaikille ja blogi kasvaa lopulta nimensä ympärille. Tiesitkö muuten että Valeäiti oli aluksi Valeäidin tunnustukset? Jäi tunnustukset vähiin mutta äiti jäi vaikka jutut meni eteenpäin.
4. Kirjoita.
Kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla. Kirjoita lyhyitä tekstejä, pitkiä tekstejä, hassuja pakinoita tai syvällisiä pohdintoja – kunhan kirjoitat! Kirjoittaessasi mieti hiukan kuka tekstiä lukee ja mikä häntä kiinnostaa. Editoi lukija mielessäsi turhia pois reilulla kädellä – useimmiten ison osan tekstistä voi karsia pois ajatuksen kärsimättä. Kirjoita mieluummin kolumnia kuin päiväkirjaa: älä moikkaa lukijaa, mutta oleta että hän on tavallaan tuttu: suunnilleen sitä kohderyhmää, jota ajattelet. Mieti, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin kantava ajatus, hassu tarina tai kiinnostava tapahtuma. Tekstillä pitää olla jokin arvo lukijalleen! Tämä kaikki helpottuu kun vain kirjoitat. Kirjoita.
5. Kuvita.
Ota kuvia jos osaat ja kuvita niillä tekstiäsi. Kuvat eivät ole yleistä luuloa vasten pakollisia, mutta usein kyllä arvostettuja. Huonoja kuvia sen sijaan ei kukaan jaksa turhaan katsella. Tämä pätee muuten myös toisinpäin: Jos blogisi on kuvapainotteinen, sanoita sitä. Mutta sanoita hyvin, sillä myöskään huonoa tekstiä ei kukaan tarvitse.
Sitten HUOM, nyt tarkkana: voit lainata muiden kuvia mutta silloin pitää täyttyä kaksi tärkeää kohtaa: 1. sinulla on erikseen kysytty lupa kuvan käyttöön ja 2. kerrot selvästi lainanneesi kuvaa ja kerrot kenen se on.
6. Keskustele.
Bloggaaminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen juttu. Saat toki kirjoitella omaksi huviksesi ilman kommentointia, mutta silloin otat riskin että kirjoittelet jatkossakin yksin. Muista ennen kaikkea keskustelu muissa blogeissa: käy kommentoimassa niitä (ja muista että hyvällä kommentistakin on taas muille arvoa!) kirjautuneena käyttäjänä, jolloin houkutat muita kommentoineita omaa blogiasi kurkkaamaan.
7. Jaa.
Linkitä blogisi erilaisiin blogiportaaleihin, kuten Bloglovin ja blogit.fi. Perusta omia somekanavia, mutta maltilla. Blogilla on ihan hyvä olla oma FB-sivu, Insta-tili tai jopa Twitter-tili aihepiiristä riippuen, mutta mieti mitä juuri sinä tarvitset ja jaksat. Jokaista pitää päivittää yhtä suurella rakkaudella kuin blogiasikin, mutta hyvin hoidetut somekanavat tuovat toki lisää yhteisöä juttujesi pariin.
8. Kierrätä.
Kun homma alkaa luistaa ja tuotostesi joukossa alkaa olla timanttia, käytä sitä uudestaan. Hyvä kuva toimii monen tekstin kuvituksena, hyvä ajatus kestää kyllä kolmenkin erilaisen tekstin yli ja hauskan joulujutun voi ihan huoletta jakaa joka vuosi. Hyviä sisältöjä voi ja pitää käyttää uudestaan! Huomaat pian että juuri tästä syystä juttuja kannattaa kirjoittaa ”ajattomiksi”, sellaisiksi että ne voi vaikka ihan suoraan jakaa myöhemmin. Veera on kirjottanut tähän loistavat ohjeet, ne löytyy täältä. Kierrätä myös muiden juttuja! Niissä somekanavissasi voi hyvin jakaa myös muiden hyviä juttuja, kunhan muistat tägätä ja kertoa kenen juttuja jaat. Voit olla arvokas (kiinnostava) ihan vain jakamalla kaikenlaista ajatuksiisi liittyvää!
9. Ole kiva tyyppi
Bloggaaminen jos jokin on ammatti, jossa hyvillä verkostoilla pääsee pidemmälle kuin ilman. Ole kiva tyyppi! Juttele muiden kanssa, tutustu rohkeasti, mene alan tapahtumiin, laita suoria viestejä Instassa..mutta älä tunkeile. Ihan sellaiset perushyvät sosiaaliset taidot ovat tärkeät, sekä livenä että netissä. Tägää toiset bloggaajat omissa kuvissasi, jaa muiden juttuja, kommentoi kauniisti, pyydä muilta palautetta, kysy saatko tulla kuvaamaan…mitä vain, kunhan tutustut muihin ja olet kiva. Mainio Janita Autiokin on oman uransa aloittanut ihan vain kysymällä isoilta julkimoilta saako tulla kuvaamaan (tämän opin Hannen ja Satun mahtavan podin tokasta jaksosta, jonka voit kuunnella täällä). Kyllähän hän sai kun kerran kivasti kysyi!
10. Ihan sama. Ota rennosti.
Tämä sanapari tuntui toistuvan vinkeissäni, joten tehdään siitä vielä oma vinkkinsä. Ajattele aina välillä ihan sama. Ota rennosti. Bloggaaminen on lopulta melko kepeää hommaa, joka antaa tekijälleen juuri niin paljon kuin haluat sen antaa. Se myös ottaa jonkin verran, erityisesti jos teet tästä elämää suuremman asian. Vaikka blogimaailma onkin mennyt ammattimaiseksi ja taso on kova, ei sinun tarvitse heti alkuun ottaa kuvia ammattikuvaajan kanssa matchalatte kädessäsi juuri oikeansävyistä seinää vasten. Kiinnostavat ihmiset löytävät lukijoita omalla tyylillään, omalla tahdillaan. Joten: aina jos huomaat pähkiväsi jotakin detaljia todella pitkään, muista sanoa itsellesi ”ihan sama”. Jos menee vähän pieleen, siitä oppii.
Sitten ei muuta kuin aloittamaan! Blogin perustaminen ei lopulta ole sen kummempaa, sen kuin tekee vain! Jos päädyt avaamaan oman blogisi näiden vinkkien perusteella, vaadin saada kuulla siitä kaiken eli kommentoi alle kuka olet ja mitä kirjoitat.
Konkareille pyyntö, kertokaa mitä listasta uupuu niin lisätään!
Hetken mielijohteesta päätin minäkin ottaa kuuluisan viikon 8 ihan vain lomaksi. Aluksi ajattelin tekeväni etätöitä, mutta hitot. Ihan lomaakin tässä tarvitaan. Kuluneiden kolmen päivän perusteella tämä on ihan mahtava konsepti tämä hiihtoloma! Sen aikana ehtii tehdä kaikkea sellaista mitä aina on pitänyt halunnut tehdä!
Hiihtolomallani olen ehtinyt:
Ottaa oluet työkavereiden kanssa.
Käydä Treffipubissa Insinöörin kanssa.
Nukahtaa sohvalle, autoon ja melkein pystyyn. Miten voi ihminen olla näin poikki ja miksi mulla on paha olo?
Ostaa pari raskaustestiä.
Todeta, ettei tarvitse pissata tikkuun (HUH) mutta kuukuppi pitäisi nyt löytää.
Etsiä sitä helvetin kuppia ihan joka paikasta.
Miettiä että jos se kerran ei löydy, mihin se on kadonnut? Kuka sen on löytänyt? Kenen tapaamista pitää jatkossa hävetä?
Juosta puolentoista tunnin talvisen lenkin ihan aropupuna maailman kauneimmissa maisemissa ällöttävän onnellisena.
