Tietoa mainostajalle ›

Sunnuntain sekalaiset

Onpa ihanaa kirjoittaa. Sillä tavalla laiskasti, vain kirjoitellen. Ihan kuin olisi juoksulenkillä niin hitaasti että se on jo melkein kävelyä, mutta olo on silti ihan voittajan.

Siitä puheen ollen: juoksin aamulla kymmenen kilometriä. Sitä ei ole tainnut tapahtua yli viiteen vuoteen. Olo todellakin voittajan.

Kakkoselta irtosi hammas tänään, pitkän nitkuttelun jälkeen. Jonkun aikaa piti miettiä keinoja irrottaa melkein irti oleva hammas. Ykkösen ehdotus oli että sidotaan naru hampaaseen ja köytetään naru viinilasiin. ”Sitten äiti ottaa sen lasin et ’Mä haluun viiniä!’ ja se hammas irtoaa!” Olisi muuten varmasti ironnut tuolla, mutta harmikseni hapankorppu teki temput jo aiemmin.

Ai hitto, meen muuten just nyt laittamaan sen kaksieuroisen tyynyn alle. Ettei Ykkönen pääse nalkuttamaan.

Nykyään hyvin harvahampainen jäbä kysyi tänään kovaan ääneen rannalla, mitä se seksiminen tarkoittaa. Se on sitä kun pippeli laitetaan pimppiin kultaseni, mutta sitä kyllä sanotaan seksin harrastamiseksi. Vain kuusivuotias osaa kuiskata yhtä aikaa haltioituneena ja itsevarmana ”mä arvasin.”

Mulla on ikävä ystäviäni.

Yksi parhaista tavoista jutella edes vähän niiden kavereiden kanssa on lähteä niiden kanssa lenkille. Se ei juuri koskaan onnistu fyysisesti samassa paikassa, mutta aina voi soittaa! Parasta on jos toisessa päässä huohotetaan myös. Siis juoksemisen takia.

Meidän talo alkaa näyttää meidän talolta. Se on aivan hullua. Kauniit mustat ovet naksahtavat kiinni kuin ajatuksen voimasta, kodinhoitohuone huokuu tehokkuutta ja suihkut odottavat jo paikallaan vettä sisuksiinsa. Yllättävän moni meidän ihan itse keksimistä ratkaisuista tuntuu todella nerokkaalta. Me muutetaan kahden viikon päästä. Aivan kamalaa ja niin siistiä!

Ai muutetaan kahden viikon päästä? Lopetan siis nykyisen asunnon siivoamisen n y t.

Ennen muuttoa olisi ehkä syytä päästä vielä jostakin tavaroista eroon. Ei sillä ettemmekö tarvitsisi vielä muutamaa kuutiota Duploja, neljäätoista Mäkkärin lelua tai muovisäkillistä tarhasta kerättäyjä kiviä.

Meillä on keskiviikkona hääpäivä. Yhdeksän vuotta täynnä. Tänä vuonna juhlin Freskan siivoamassa himassa, Epicin tekemällä ruualla.

Meikkaaminen on niin yliarvostettua. Samoin kuin rintsikat. Ja kaikki muut kuin urheiluvaatteet. Taidan olla melko hemaiseva vaimo!

Valeäidin nauhoitukset mokoma otti ja loppui taas. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso (kertoo hedelmöityshoidoista, tsek täältä) tuli ulos jo viisi päivää sitten enkä minä muistanut edes fiilistellä viimeisiä nauhoituksia. Enemmän kuin ennen tuntuu siltä että tätähän on pakko jatkaa. Vielä enemmän kuin ennen tuntuu siltä ettei mulla riitä tähän aika.

Ensi viikko näyttää lupaavasti helpommalta kuin edellinen. Kalenterissa on tyhjiä kohtia ja Supersää näyttää pelkkää aurinkoa. Hameet esiin!

Tänä kesänä aion löytää täydellisen tasapainon laiskuuden ja riittävän sileiden jalkojen välillä.

Pitäiskö nauhoittaa pari jaksoa kesän kunniaksi?

Netissä on välillä kurjaa. Voiko lapset päästää sinne?

Simppeli Sormiruokakeittiön Marjutin kännykkään saattaa illalla piipata viesti, jossa kerrotaan hänen pilanneen jonkin toisen ihmisen päivän olemalla liian täydellinen äiti.

Marjut on joutunut kohtaamaan netin nurjaa puolta omassa some-työssään ihan riittävästi. Ikävää kommentointia, henkilökohtaisia loukkauksia – ja jopa yksi rikosilmoitukseen asti yltänyt tapaus. Siis sormiruokailun takia.

Enkä minäkään aina pelkkiä mukavia kommentteja saa. Tai kirjoita.

Keskusteluilmapiiri on ehkä muutenkin nykyään armottomampaa kuin ennen, mutta etenkin netissä se näkyy ikävällä tavalla. Hetkelliset tunteet sylkäistään saman tien ulos kommenttina, joka satuttaa, yllyttää, myrkyttää. Ei aina, eikä kaikki, mutta liikaa silti. Voiko tänne edes edes lapsiaan laskea?

Tapasimme Marjutin kanssa podcast-studiossa keskustellaksemme nihkeyksistä ja mitä ne isommassa kuvassa tarkoittavat.

Kummallista kyllä, tämä aihe oli yksi kauden vaikeimmista. Tuntuu vaikealta puhua siitä, kuinka vaikeaa on nykyään puhua. Jokainen lause pyörii mielessä ennen ja jälkeen sen sanomisen kun kelaan, sanonko nyt taas jotain sellaista josta joku muu voi raivostua.

Me ihmiset viestimme ihan koko ajan toisillemme, myös silloin kun emme puhu tai kirjoita. Asentomme, ilmeemme, eleemme ja sanamme ovat kaikki yhtä isoa muovailuvahaa, jolla me yritämme kertoa jotain ja vastaanottaja tulkitsee sen juuri niin kuin hänellä sillä hetkellä on mahdollista.

Ei ole olemassakaan täydellistä viestiä ja yksioikoisen helppoa tapaa viestiä.  Tavallisessa keskustelussa me vielä jotenkin tunnumme tämän ymmärtävän. Sanomme anteeksi en ymmärtänyt, rutistamme kulmiamme kun närkästymme tai tuhahdamme kun joku sanoo jotain oikein kurjaa. Annamme jo ennen riitaa monta mikrovastausta, jolla kerromme toiselle että viesti meni nyt matkalla rullalle, yritä uudestaan.

Netissä mitään mikroilmeitä ei ole, eikä armoa aina anneta. Pahimmillaan viesti tulkitaan, siitä raivostutaan ja siihen vastataan, kovaa. Äkkiä myrsky on valloillaan eikä kukaan enää edes muista mikä alkuperäinen asia ehkä oli.

Tätä tapahtuu kaikkialla. Mustan huumorin twiitti voi johtaa potkuihin yhden lennon aikana, yksi prom dress kuva voi johtaa tappouhkauksiin ja laiska uutisointi pilaa musiikkiuran. Bloggaajina me näemme tätä ehkä vielä keskivertoa enemmän. Otamme vastaan joskus asiallista, joskus turhan tiukkaa ja joskus aivan poskettoman kamalaa viestintää vihaisilta kuulijoilta, lukijoilta, katselijoilta.

Mitäs läksitte, voi nyt sanoa. Itepähän laitat ne juttusi nettiin. Kyllä kyllä. Tiedostamme riskimme. Mutta silti halusimme jutella aiheesta meidän kokemuksiemme valossa ja miettiä, mitä tämä tarkoittaa lapsillemme ja meille vanhempina? Kuinka kasvattaa ja valmentaa lapsia niin että väärinymmärrysten luvattu maa ei muutu vaikeaksi ja kipeäksi?

Luvassa varovaisia sananvalintoja, ympäripyöreää kiertelyä ja silti varmaankin muutama vähän väärin valittu lause. Osallistukaa keskusteluun, tämä on vaikea aihe!

Jaksoon pääset tästä ja alta suoraan:

Kuvissa yritän viestiä olevani kuuma, hauska JA älykäs.

Rakastan sinua

0 Permalink

Kun poljet vähän liian isoa pyörääsi vielä varovasti harjoitellen. Näytät ihan samalta kuin elokuvissa, ohuet raajat leveästi liikkuen. Kun hihkaiset kesken matkan ”kato äiti, tossa on kaksi mustarastasta” ja olet siitä niin iloinen. Miten tunnetkin aina niin voimakkaasti, älä koskaan päästä sitä irti!

Kun menet edeltä yksin tontille. Ponnari vain heilahtaa kun potkaiset lautaasi lisää vauhtia. Arvaan että suusi on tosi tiukasti supussa, sillä keskityt, kannat vastuuta joka sinulle annettiin. Olet taitava, iso ja vielä siitä kaikesta tosi ylpeä. Uskomattoman viisas, lempeä ja reipas. Silti vielä niin kova halimaan.

Kun lähdet aamulla hiljaa kauppaan, valmistat meille aamiaisen ja menet sitten Bauhausiin yksin. Et enää juuri nuku itse mutta katkeroitumatta annat minun silti koisia.

Kuulettehan kun kerron sen teille?

Hymyilen hiljaa ja pussaan poskea. Sanon ”hyvin sä pärjäät” ja ”ihanaa, kiitos!”. Halaan. Vähän liian harvoin muistan sanoa sen niillä tarkoilla sanoilla ääneen, mutta rakastan. Totta kai rakastan.

Joka päivä ja pienissä hetkissä. Yllättävässä tilanteissa ja vaihtelevalla voimalla. Joskus niin hirveästi että itkettää. Joskus niin syvällä että pitää vähän hakea.

Rakastan sinua. Teitä kaikkia. Sen takia ja siitä huolimatta.

0 Permalink

Aikuinen ja älykäs nainen

Semmosta mietin että..

Mun pitäisi tehdä nyt todellakin jotain ihan muuta kuin tätä. Mutta ei aivotoiminta riitä.

Mun lapset on aivan naurettavan ihania. Toisen kanssa on ihana puhaltaa saippuakuplia ja seurata hipihiljaa mitä orava tekee. Toisen kanssa on parasta hoitaa asioita, jutella päivän tapahtumista ja kikattaa ihastuneille luokkakavereille.

Ihan tulee tippa linssiin tässä nyt! Pitäisköhän vielä mennä halaamaan vaikka ne jo nukkuu?

Äiti on vähän herkillä tänään.

Sitä kolmatta olutta siellä karaokebaarissa ei muuten todellakaan olisi tarvittu mihinkään. Ei ollenkaan.

On tosi väsynyttä mennä polttareissa karaokebaariin ja laulaa siellä porukalla ”hei me mennään naimisiin”. Sitä väsyneempää on ainoastaan laulaa Aikuista naista 40-v synttäreillä.

En muistanut että Aikuisessa naisessa on noin korkea sävellaji. Pitää muistaa ensi kerralla pyytää matalampi.

Näin ei saada (aikuista) naista: ”Mulla on neljä lausetta joilla saa kaikki naiset”. ”Kuule ei kyllä kiinnosta yhtään eikä ne toimisi, lupaan” ”Ai sä ootkin tommonen älykäs nainen, ei tää kato älykkäisiin naisiin toimikaan”.

Ei kyllä ollut älykäs olo aamulla.

Älykäs nainen menee nyt nukkumaan. Huomenna sitten taas aivan freessinä niin kuin nykynuoret sanoo.

En enää ehkä koskaan…tiistaina PING.

Kuva liittyy mutta ei liity.

Seurataanko teillä mitä lapset WhatsAppissa touhuavat?

7 Permalink

Ykkönen sai koulujen alkaessa oman puhelimensa (puhelimen valinnasta ja kätevistä sovelluksista lisää täällä). Mietin aina välillä, onko edes järkeä että ekaluokkalaisellani on puhelin. Se meinaa kuitenkin välillä mennä pelkäksi pelailuksi.

Alkuhuumassa viestejä tuli vaikka keittiöstä.

Toisaalta soittelemme joka päivä koulun jälkeen. Kertaamme kuulumiset ja sovimme, kuinka iltapäivä menee.

Seuraan kännykästä joskus pääsikö tyttö kotiin ja pihallekin puhelin otetaan mukaan jos tiedossa on pidempi retki tai leikki. Ykkönen pitää luurillaan paljon aiempaa tiiviimmin yhteyttä kavereihinsa ja on saanut jopa uusia tuttavuuksia WhatsApp-ryhmien kautta. Kännykästä on myös löytynyt uusi tapa olla yhteydessä kummeihin ja sukulaisiin, ja aina silloin tällöin kuulen hänen lähettäneen “moi mitä kuuluu” viestejä vaikkapa siskolleni. Ihan mahtavaa!

Omassa puhelimessa on paljon hyvää ja pidän sitä edelleen perusteltuna.

Välillä kuitenkin puhelimeeni paukahtaa sellaisia viestejä Ykkösen WhatsApp-ryhmistä, että joudun kysymään mistä on kyse tai miettimään itse onko “Kaikki tytöt laittaa huomenna hiukset kiinni ja katotaan huomaako pojat” -ketjukirjeet ok vai ei. Usein nämä johtaa mielenkiintoiseen keskusteluun, joskus pieneen ohjaukseen – Ykkösen tai kaverinsa.

Aivan, näen lasten toisilleen lähettämiä viestejä omasta puhelimestani.

Nappasin kokeneemmalta kollegalta Katjalta vinkin jo ennen kuin näitä puhelinasioita alettiin edes harkita ja ehdotin Ykköselle että WhatsApp on ok sillä ehdolla että aikuinen on mukana taustajoukoissa. Lapsenkin mielestä idea oli hyvä. Niinpä minä olen mukana jokaisessa WhatsApp-ryhmässä, joissa Ykkönenkin on (ainakin melkein, ryhmiä syntyy about joka päivä ja poistuu samaan tahtiin).

WhatsAppihan on K-16 sovellus ja vaatii jo käyttöehtojenkin mukaan aikuisen valvontaa. Mutta vaikka sitä ei kukaan vaatisikaan, sanoisin kyllä että yksi aikuinen kannattaa aina olla näissä ryhmissä.

Ei siksi, että WhatsApp tai viestittely yleensä olisi jotenkin suuri uhka. Minun silmiini ei ole vielä kertaakaan vuoden aikana osunut mitään tahallista kiusaa tai hankaluutta. Mutta tahattomasti nämä pienet taimet kyllä osaavat säätää ihan hyvin. Aina silloin tällöin joku käsittää jotain väärin ja toisen pitää oikoa ettei pahaa mieltä synny.

Vuoden aikana lapsi on oppinut myös vastustelemaan vallan teininä asioita.

Mutta kuinka ihanaa onkaan aikuisena seurata sitä miten hienosti nämä seitsemänvuotiaat jo hoitaa tilanteita! Pyytävät anteeksi, selvittävät jutut ja lähettävät tiukimpien paikkojen kohdalla toisilleen ääniviestejä. Väärinkäsityksiä tulee vähemmän kun ei joudu tulkitsemaan asioita pelkän tekstin varassa.

Olen myös tosi iloinen siitä että muut tytöt ovat ihan yhtä tyytyväisiä kuin Ykkönen tähän aikuisen “valvontaan”. Toisinaan he laittavat ryhmään että kiva kun sun äiti on tässä ryhmässä, joskus pyytävät minulta privana puhelinnumeroani (mä tiedän, niin symppistä!) ja toivottavat ihanasti myös mulle hyvää ystävänpäivää. Aivan mahtavia tyyppejä kaikki.

Joskus autan tyttöjä suoristamaan vähän mutkalle mennyttä keskustelua ja joskus kerron ettei Pennywise ole hahmona sellainen josta kenenkään kannattaa nyt jutella (tai googlettaa!) vaikka jonkun isosisko siitä kertoisikin. Sitä en enää tee että yrittäisin päästä vitseihin tai leikkihin mukaan. Sillä on ollut pari kertaa kiusallinen loppu.

Ryhmissä hengailun liskäsi käyn säännöllisin väliajoin Ykkösen kanssa kännykän viestejä läpi ja juttelemme yhdessä puhelimen käytöstä ja nettietiketistä.

Suosittelen taktiikkaa lämpimästi muillekin. Se ei ole yhtään tungettelevaa jos siitä sopii lapsen kanssa selvästi ja se avaa monta hyvää keskustelun paikkaa. Olisi ihan mahtavaa jos kaikissa kodeissa tehtäisiin näin! Siten minullekin voi tulla viestiä jos se oma nuppu tekeekin jotain dorkaa.

Sitäpaitsi netissä – eli myös WhatsAppissa – tulee aika helposti nähtyä vääränlaisia videoita ja koettua syrjimistä tai suoraa kiusaamista. Netissä asiallinen hengailu on välillä vaikeaa ihan aikuisellekin ja erityisesti pienelle tyypille jonka sosiaaliset taidot vasta alkavat rakentua.

Seurataanko teillä pienten tyyppien some-elämää ja milloin tulee vastaan raja jolloin sitä ei enää voi tehdä?

7 Permalink

Asiaa bloggaajalle: kannattaako ostaa lippu PING Helsinkiin?

0 Permalink

ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia ping helsinki kokemuksia

Muutaman viikon päästä on taas PING Festival, pohjoismaiden suurin vaikuttaja- ja sisältömarkkinoinnin tapahtuma. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin suurin osa vaikuttajista joutuu ostamaan tapahtumaan itselleen lipun, siinä missä aikaisemmin valittu vaikuttajajoukko on kutsuttu maksutta hakemusten perusteella.

Olen itse ollut reilun vuoden vähän auttamassa Pingin taustajoukoissa (hävettävän vähän kyllä tänä vuonna), joten sain lipun ilmaiseksi vielä tänäkin vuonna. Innoissani olen siis menemässä!

Mutta menisinkö, jos joutuisin maksamaan lipustani sen reilun satasen? Menisin.

En pelkän ohjelman takia ehkä ihan raatsisi satasta laittaa tiskiin, eivätkä ne bileetkään välttämättä satasen arvoiset ole, (vaikka melko eeppisiä ne yleensä tuppaavatkin olemaan), mutta Pingissä on jotain sellaista mitä ei mistään muualta saa: organisoitua myyntitoimintaa jolle kukaan ei nyrpistä nenäänsä.

Pingin keskeinen tavoite on edistää vaikuttajamarkkinointia. Nostaa esille parhaita menestystarinoita, jakaa ymmärrystä markkinoijille inspiroivien puheenvuorojen kautta ja toisaalta syventää myös vaikuttajien osaamista. Ennen kaikkea pointtina on kuitenkin kahden tärkeän ihmisen kohtaaminen: markkinointipäättäjän ja vaikuttajan. Ennalta sovitut tapaamiset ovatkin tärkeä osa koko tapahtumaa. Markkinointi-ihmiset haluavat löytää itselleen kiinnostavia vaikuttajia ja vaikuttajat itselleen yhteistöitä.

Sitten siihen sataseen (oikea hinta on 147+alv mutta satanen on kivempi sanoa): se on tietysti paljon rahaa. Se voi olla todella paljon rahaa, jos olet vasta aloittanut bloggaamisen ja tuloja on nolla. Erityisen paljon se on jos joudut matkustamaan paikan päälle Helsinkiin jostain muualta ja vielä majoittumaan täällä.

Entä mitä maksaa jos et tule paikalle?

Et tapaa itseäsi kokeneempia vaikuttajia, joilta oppia tai joista saat pysyviä tuttuja tärkeän verkostosi luomiseen. Et saa täsmäoppeja siihen, kuinka omaa tekemistä kannattaa mitata, myydä ja hinnoitella. Et tapaa yhtäkään potentiaalista ostajaa, sillä he eivät muuten kovin helposti kiireisessä arjessaan tapaa vasta alkutaipaleella olevia vaikuttajia.

Tämän kaiken voit totta kai saada muutenkin, mutta uskon että siihen menee vuosi, kaksi tai enemmän. Niin minäkin olen tämän homman tehnyt ja joskus neljännen vuoden kohdalla alkoi syntyä ansainnan mahdollisuuksia. Jos bloggaamisesta haluaa tehdä itselleen ammatin tai sivutyön, siihen pitää panostaa. Omalla ajalla, sydämellä ja rohkeudella nyt ainakin. Mutta rahapanostustakin kannattaa harkita.

Investoimalla vähän alan tapahtumiin, välineistöön, somemarkkinointiin tai sivupohjaan luot itsellesi kaikki edellytykset vauhdittaa kanavasi kasvua. Itse olen saanut kahdesta Pingistä aivan tolkuttoman potkun oman verkoston vahvistamiseen, monta hyvää kontaktia ja kolme konkreettista yhteistyötä. Todellakin olisivat maksaneet lippunsa takaisin jo aiemmatkin tapahtumat!

Tänä vuonna tulen siis paikalle ilman rahallista panostusta (kiitos siitä), mutta lupaan panostaa muilla tavoin: omalla ajallani ja kovalla innolla. Jos uskaltaudut satsaamaan lippuun ja tulet paikalle, nykäise hihasta niin sparraillaan yhdessä! Lupaan ainakin yhden konkreettisen vinkin! Lipun saat ostettua täältä jos olet nopea, niitä on vielä muutama jäljellä.

Toivottavasti nähdään toukokuussa!

ping helsinki kokemuksia

ping helsinki kokemuksia

ping helsinki kokemuksia

Kukas se siinä puhuu blogibisneksistä ihan täysii?

Kaikki kuvat: Rabbit Visuals

Lue myös: 

0 Permalink

Lähtisitkö silloin kanssani valokuvauskurssille?

24 Permalink

Ihan nyt tämmöinen pikainen kysymys, ajatus, heitto. En ole vielä kovin tarkkaan asiaa ajatellut, ajatellaan yhdessä!

Mulla on ollut haavelistalla aika pitkään ”kehittyminen valokuvauksessa”. Että joku kurssi vissiin olis kova. Otan ihan kivoja kuvia kyllä mutta siellä on paljon vielä hölmöä perusvirhettä ja vaivalloista tekniikkakömmellystä. Olen aika varma että pienellä jeesillä alkaisin ottaa jo tosi hyviä kuvia!

Nyt siihen ilmeni mahis. Tarjolla olisi lahjakkaan taidekasvattaja-valokuvaajan Saara Malmströmin vetämä valokuvauskurssi, mutta mun pitää saada siihen ensin porukka kerättyä (8-12 osallistujaa). Kurssi pidettäisiin kahden viikon välein keskustassa iltaisin. Kurssiin kuuluu seitsemän kahden tunnin tapaamista.

Aiheisiin voimme itse vaikuttaa, aikaisemmin kurssilla on käsitelty mm. näitä aiheita:

  • Sommittelu, rytmi, jännite
  • Henkilökuvaus
  • Valaisu
  • Luonto- ja maisemakuvaus
  • Toisin tekeminen
  • Niksit ja vinkit
  • Omaa persoonallisuutta kuviin
  • Katukuvaus
  • Kuvausoikeudet
  • ..mitä vain mitä haluamme!

Kahden tunnin kurssikerrat etenevät aina samalla kaavalla. Alkuun edellisviikolla otettujen kuvien katselu yhdessä & palaute niistä, sitten uuden aiheen läpikäyminen (slidet kuvaesimerkein & keskustelu) ja päivän miniharjoitustehtävä, jossa harjoitellaan juuri opittua asiaa. Lopuksi annetaan seuraavan viikon vapaa-ajan tehtävä.

Hinta tälle lystille on 12€/kerta/hlö (sis alv). Ilmoittautuminen on sitova ja kurssin pituus riippuu siitä, mitä sovitaan. Lasku tulee noin puolivälissä kurssia. Hintaa kurssille per osallistuja 7 kerralla siis 84€.

Saara itse kertoo kurssista näin:

”Kurssi sopii erinomaisesti sellaisille henkilöille, joilla on kuvaamiseen suuntautuvaa kiinnostusta ja oma kamera (kännykäkin käy), mutta aparaatti on jäänyt jostain syystä hyllyyn pölyttymään. Tapaamiskerroilla käsittelemme aina uuden aihealueen, teemme siihen liittyviä miniharjoitustehtäviä ja annan myös vapaa-ajalla tapahtuvia kuvaustehtäviä. Lisäksi jokainen saa ottamistaan kuvista joka kerralla kannustavaa, mutta rakentavaa palautetta. Seurauksena on siis kameran, oman visuaalisen ajattelun ja tekemisen positiivinen aktivointi!”

Mitä sanotte, lähdetäänkö yhdessä opettelemaan? Tulisi tämmöinen 14 tunnin lukijatapaaminen siinä sitten samalla!

Kuvituskuvana yksi omista lemppareistani viime kesältä. Ja samalla hetki, jossa mietin että voi kun tajuaisin enemmän tästä tekniikasta. 

EDIT: kurssi näyttäisi täyttyneen, laitan sähköpostia kiinnostuneille!

24 Permalink

Iitin optimistisin – kisa

0 No tags Permalink

Kuka heistä on optimistisin:

  • Kaksi insinööriä, jotka hakkaavat toista tuntia jäällä samaa kohtaa veden toivossa
  • Poika, joka pilkkii parin sentin syvyydessä
  • Joutsenpari, joka lensi paikalle kesää viettämään
  • Nainen joka kuvittelee editoivansa meikkivideon, kirjoittavansa tonttipäiväkirjan ja lukevansa matikkakirjan (ja pari lehteä) yhden päivän aikana?

Äänestän naisen puolesta. Se mitään aikaan saa.

0 No tags Permalink

Puhu lapsellesi kaikesta – sillä minä ainakin puhun

Meillä puhutaan lasten kanssa kaikesta. Ei sillä tavalla väkisin vääntäen, vaan niin että jos lapsi kysyy niin me vastaamme. Tämä ei ole mikään suuri kasvatusperiaate, vaan asia joka on tullut luonnostaan ja jonka olen vasta vastikään tajunnut. Että ehkä ihan joka perheessä ei sittenkään kuunneltaisi yhdessä jaksoa kohtukuolemasta.

Jostain syystä keskustelut vain ovat olleet niin helppoja meillä, että niitä on käyty. Alkusysäyksenä saattoi olla vaihe, jossa lapsi pelkäsi kovasti kuolemaa. Silloin asia oli vain pakko käsitellä. Sittemmin olemme jutelleet samalla meiningillä kaiken synnyttämisestä kuukautisiin, avioeroihin, muunsukupuolisiin ja sukupuolen korjaukseen. Viime aikoina olen esimerkiksi kertonut mikä papa-testi on, miksi se otetaan ja miten.

Pikkurillin käsikirja oli alkuun tosi hyvä apu, siellä asioista puhutaan suoraan ja niiden oikeilla nimillä mutta ilman turhaa tietoa. Niinpä meidänkin lapset tietävät että äiti ja isi rakastelevat ja siittiö menee munasoluun. Ainoa, jonka olen vielä jättänyt pimeän peittoon (koska siitä ei ole kukaan kysynyt) on se tekninen asia, jolla siittiö sinne munasoluun menee. Että mitä se rakastelu on. Odotan innolla tätä keskustelua! Not.

Yksi syy avoimeen keskusteluun syntyi suunnilleen koulun alkaessa: joku näistä puhuu kuitenkin!

Ykkönen tulee yhä useammin kotiin niin että on kuullut hieman juttuja koulussa. Joskus ne pitää paikkansa, joskus ne on vähän..erikoisia. Koska meillä on puhuttu kaikesta paljon, Ykkösellä on yleensä joko parempaa tietoa asiasta ja voi ehkä jopa puuttua koulun keskusteluihin (kuten siihen että nielurisat eivät todennäköisesti tipahda yhtäkkiä runsaan veren saattelemana nielusta mahaan niin että vatsa leikataan heti auki ja nippaistaan pois) mutta ainakin vähintään kysyä meiltä koulun jälkeen mikä homma.

Ajattelen, että koska meillä on puhuttu kaikesta, meiltä voi kysyä kaikesta. Toivon että tämä jatkuu pitkään näin.

Kuulostan tässä nyt hirvittävän hyvältä vanhemmalta, ikään kuin kiillottaisin sädekehääni minkä kasvattavilta keskusteluilta ehdin! Ei sillä, kyllähän minä tästä nyt jonkin pokaalin haluaisinkin. Lähinnä ajattelin kuitenkin jakaa pari tarinaa siitä, kuinka nämä hommat ei sitten kuitenkaan ihan putkeen menneet meilläkään.

Kuten silloin, kun Ykkönen kysyi yhtäkkiä uimahallin pihalla miksei naiset ja miehet voi mennä samaan pukukoppiin. Kulttuuristen normien ja seksuaalisuuden selittäminen neljävuotiaalle tuntui siinä parkkipaikalla vähän vaivalloiselta, joten tein hätärin:

“Koska jos nainen ja mies on alasti vierekkäin, niille voi syntyä lapsi”.

Tällä mentiin pari vuotta. Lapsi otti sanotun totuutena ja kertoi sitä iloisesti mahdollisuuden tullen muillekin! Hyvä minä!

Ja toinen ihan vastikään hoitamani huippusuoritus liittyi siihen aiemmin mainittuun papa-testiin. Välillä käy nimittäin niin että ne Ykkösenkin opit ja tarinat muuttaa hieman muotoaan koulun käytävillä. Vaikka olin hienosti selittänyt mistä on kyse ja kuinka testi tehdään, sain eräänä päivänä koulun jälkeen seuraavan tiedotteen:

“Äiti Milla ei uskonut että pimppiin työnnetään puutikku”.

Toivottavasti teillä muillakin puhutaan paljon kotona. Koska jonkunhan nämä minun aiheuttamani vauriot on korjattava.