Arkiruokalista ja viikkomenut – vinkki lapsiperheen ruokarulettiin

Laskin että olen viimeisen vuoden sisällä toimittanut ruokapöytään karkeasti arvioiden 400-500 lämmintä ateriaa. Se on aika paljon sellaiselle ihmiselle, joka joutui tarkistamaan makaronilaatikon ohjeet ensimmäiset kymmenisen tekokertaa.

Olen joutunut opetella tekemään ruokaa, vaikka se ei ole koskaan ollut mikään kiinnostuksen aihe mulle. Opiskelijana söin vähän mitä sattui ja usein jonkun ihme dieetin mukaan, tai sitten join vain siideriä ja söin valmiita ruokia – nämä kaksi jännästi vähän vaihteli käsi kädessä.

Vasta kun ensimmäinen lapsi syntyi ja kasvoi ruokailijaksi, koin parhaaksi opetella joitain perusreseptejä. Alkuun syötiin tietysti paljon myös purkki- / valmisruokaa, mutta mitä enemmän tässä on ollut pakko opetella, sitä vähemmän niitä tarvitsee.

Sitten oli välissä pari maidotonta vauvaa, oma kasvispainotteisuuden vahvistuminen ja Ykkösen kasvisruokavalio, johon hän halusi siirtyä pari vuotta sitten. Piti miettiä mitä ruokia kaikki suostuu ja voi syödä. Tämän hetken ruoanlaiton reunaehtoja ei siis ole enää vain se että jotain tulee pöytään vaan sen pitää olla kasvista (tai helposti varioitavissa), hyvää, jokseenkin terveellistä, nopeaa, helppoa, edullista ja mielellään sellaista josta voi syödä useamman kerran.

Ja tähän pystyn! Jopa niin että osaan myös hyödyntää edellisen aterian osasia seuraavaan. Alan olla oman elämän ruokakakassi! Kauas on tultu niistä ekoista makaronilaatikon googletuksista.

Kasvismatkan kumppanit: Hannan Kasvisruokaa -kirja ja Satun Gastronaatti II.

Alan vihdoin olla kypsä sille ajatukselle että olen oikeastaan ihan kelpo kokki ja jopa nautin ruoanlaitosta silloin tällöin. Ihan joka viikko kohtaan kuitenkin sen hetken kun seison keittiössä ja mietin että mitä saakelia nyt taas. Taasko ne pitää ruokkia!

Edellisten perhevapaiden aikaan otin tavaksi tehdä itselleni viikkomenuja, valmiita ruokalistoja. Osittain kauppakäynnin takia, osittain siksi että oli helpompi miettiä ruoat kerran ja toteuttaa sitten sokeasti pitkin viikkoa. Nyt homma on automatisoitunut jo niin paljon ettei kauppaan mennessä enää tarvitse miettiä mitä ostaa. Meidän perustarvikkeilla saa aikaan milloin tahansa ruokaa, ja ne kestävät pitkään kaapissa. Se on kasvispainotteisen ruokavalion paras puoli.

Jos kaapissa on riittävästi tomaattimurskaa, kookosmaitoa, (kaura)kermaa, juustoja, sipuleita, voita / öljyä, soijarouhetta / linssejä, pastoja / riisejä, kananmunia, kasviksia ja mausteita, pystyn ruokkimaan perheen viikoksi.

Tuolla setillä viikon ruokalistalla voisi olla linssikeitto, pasta bolognese, ehkä kasvislasagne tai vaikka avokadorisotto, maukas curry ja vaikka porkkanaiset pihvit – en ole niitä ennen tehnyt mutta eiköhän se onnistuisi!

Tuo viimeinen lause on suurin mullistus mitä meidän keittiössä on tapahtunut. Uskon omiin taitoihini ja päänsisäinen reseptipankkini on jo aika laaja. Joten vaikka joskus tuntuu etten keksi mitään syötävää, ei tarvitse kuin kurkata siihen omaan pankkiin ja jo löytää jotain mitä ei ole hetkeen syöty!

Tein tätä juttua varten nopean listauksen eri ruoista mitä meidän perheessä voi tehdä nopeasti ja helposti ja niin että suurin osa suostuu syömään. Löydät sen täältä. Lista ei ole mikään kattava, ohjeita täynnä oleva tietopankki eikä siinä oteta huomioon kenenkään muun rajoituksia tai eettisiä valintoja kuin meidän. Saat kurkata sitä kuitenkin, jos vaikka löytäisit siitä jotain teillekin sopivaa helppoa vaikka juuri tänään!

Listan pohjalta pystyn nyt tekemään milloin vain 5-6 ruoan listan viikoksi. Usein mietin ehkä vain neljä ruokaa eteenpäin per kauppareissu. Loput ruokahetket syödään tähteitä, ravintolasta tai eineksiä. Viikoksi tsekkaan suunnilleen yhden asian joka sarakkeesta ja katson että edes yksi ruoka on suosikki per lapsi – sillä näissä kaikissa on vahvoja yök en syö ruokia kummallekin isoista lapsista. Esimerkiksi: Ykkönen ei syö kalaa ollenkaan, Kakkonen inhoaa isoa osaa kasvisruoista. Ykkönen ei tykkää Halloumista, Kakkonen rakastaa sitä.

Silloin kun teen jotain mistä tiedän jo etukäteen ettei toinen lapsista tykkää, ko lapsi syö valittaen vain vähän tai sitten se syö jotain muuta mitä itse pystyy tekemään. Olen ottanut periaatteen etten ala tehdä kellekään mitään toista ruokaa (pl. kasvisvaihtoehto lihalle). He syö sitten vähemmän sinä kertana, tai ehkä jättää sen niin kamalan curryn syömättä ja syö riisinsä ketsupilla. Meillä on myös aina pinaattilettuja ja pestoa jääkaapissa, joten olkaa hyvät ja tehkää itse!

Sillä jos jotain olen tästä kokkaushommasta oppinut, se on tämä: teen ruokaa, jota itse haluan syödä.

Toinen iso rajaus on teen ruokaa, joka tuntuu vaivattomalta tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, etten arkena halua katsoa ohjetta ruokaan jota teen, vaan sen pitää onnistua ulkomuistista tai itse soveltamalla – taito jonka alan pikkuhiljaa oppia. Alla oleva lista sisältääkin vain ohjeita, jotka syntyvät korkeintaan pienellä ohjeiden kurkkaamisella tai kokonaan ilman.

Tämä onkin isoin vinkkini teille: tee lista ruoista jotka osaat milloin vain tehdä. Siitä on paljon helpompi koota viikon ruoat kuin epämääräisestä ”jotakin kalaa pitäisi kanssa olla”.

kasvisruokailu perhe

Lopuksi inspiraatioksi meidän perheen viime viikon ruokalista. Päätän viikon aikana minä päivänä mitä teenkin ja saatan jättää jotain näistä tekemättä. Vain sellaiset ruoat joilla on joku parasta ennen (esim kala) teen varmuudella.

Viikkomenu arkiruoalle kasvispainotteisessa lapsiperheessä

Seuraavaksi luon meille kuuden viikon kiertävän menun! Ensin aion pyörittää muutaman kierroksen tuota exceliä ja saada käyttäjiltä (=perheeltä) palautetta. Sitten kun homma toimii, teen tänne vielä listauksen siitä mitä 5-6 kiertoon mahtui, jos se teitä kiinnostaa?

Ihan ensin haluaisin kuitenkin populoida listaani lisää kamaa, joten antakaahan tulla lisää ideoita ja muistutuksia ruoista jotka voisin tuonne meidän listaan lisätä!

Ja se the listahan löytyi täältä.

Aiemmin olette jo vinkanneet aivan mainoita helppoja arkiruokia, niitä löytyy täältä! Ja täältä minun vinkit kasvisruokien lisäämiseen lapsiperheessä.

Lapseni kutsuu minua etunimellä (mutta rakastaa minua silti)

Hyviä uutisia: Kolmonen oppi vastikään sanomaan kaikkien perheenjäsenten nimet ja se on tosi suloista! Hanne on yksi hänen lempisanoistaan, se lausutaan suunnilleen “Angi” mutta kuitenkin.

Ehkä huonoja uutisia: nyt sekin kutsuu minua Hanneksi eikä äidiksi.

Oikeastaan Kolmonen ei kutsu minua oikein millään nimellä. Olemme aina niin vierekkäin ettei paljon tarvitse äitiä huudella. Ehkä sen yleisin nimi mulle onkin ”äh” kun se kurottelee lattialta syliin tai ”tissi” kun se repii paitaani. Mutta jos se jostain saisi mallia etunimen käyttämiseen, niin veljeltään!

Kakkonen on kutsunut meitä vanhempia etunimellä jo tosi pitkään, ehkä neljävuotiaasta asti. En oikein muista mistä se lähti, enkä myöskään muista milloin siitä tuli niin normaalia etten enää itse sitä ajattele. Mutta joka kerta kun joku muu kuulee että lapseni kutsuu minua etunimellä, saan hämmästyneen kysymyksen: “kutsuuko se sua Hanneksi?”. Sitten keskustelu toistaa kaavaa:

Kerron aina että joo, on sanonut jo monta vuotta mutta eipä se haittaa, sehän on mun nimi. Toinen vastaa sitten että ihan totta, oli vain niin poikkeuksellista että kiinnitti huomion. Onhan se! Useimmat lapset varmasti puhuvat vanhemmistaan äitinä / isänä ja etunimillä puhutellaan muita läheisiä ihmisiä.

Kysymyksessä tuoksuu kuitenkin joskus mielestäni pieni kauhistelu, että apua, eikö se sanokaan sinua äidiksi?

Luin myös jonkun perhelehden artikkelin, jossa kirjoittajan lapsi oli myös pienenä alkanut kutsua häntä etunimellä, eikä äidiksi (en löytänyt tähän hätään, linkatkaa jos löydätte niin voin lukea uudestaan etten ihan väärin tätä muista!). Kirjoittaja muistaakseni hätkähti asiaa ja oli ehkä jopa huolissaan. Kirjoituksessa oli haastateltu jotain asiantuntijaa joka tietysti kertoi ettei asialla ole niin suurta merkitystä. Mutta lopussa tarina sai onnellisen käänteen: lapsi alkoi taas kutsua kirjoittajaa äidiksi. Hän oli helpottunut.

(Päässäni kirjoitin toimittajan sanovan viimeiseksi lauseeksi: lapseni rakastaa minua sittenkin.)

Kuvittelenko sen vain itse vai onko tämän nimikeskustelun takana osittain ajatus suhteen vahvuudesta? Pienten lasten puhutteluniminä ”äiti” ja ”isä” tuntuvat olevan arvoasteikossa korkeimmalla meille aikuisille. Ikään kuin se olisi se tärkein sana, joka varataan aina vain yhdelle aikuiselle ja muut saavat tyytyä nimiin.

Tai voiko tässä jopa olla sellaistakin ajatusta takana että etunimi viittaisi siihen että perheen kokoonpano on uusperhe, ettei nimellä puhutteleva voi olla tuon ihmisen oma lapsi? Että mitä jos noi muut ajattelevat minun olevan bonusäiti-Hanne eikä biologinen äiti?

Ei kai sillä pitäisi olla mitään väliä mikä se virallinen side on, mutta voisiko se selittää sen tyrmistyneen ajatuksen siitä että nelivuotias ei voisi kutsua äitiään etunimellä? On itse asiassa aika hassua että meillä on niin vahva tunne siitä, että “äiti” ja “isä” ovat jotenkin rakkaampia nimityksiä kuin etunimi.

Enkä itse asiassa edes tiedä onko tässä nyt yhtään mitään tämmöistä ajattelua edes taustalla, ehkä vain ajattelen itse niin ja tulkitsen siksi saamani kysymyksen ja sen artikkelin niin, hah!

Näin minä itse olen asiasta vielä vuosi sitten kirjoittanut:

”H – ”Hanne” eli kuinka poikani minua nimittää. Kakkonen on kutsunut meitä vanhempia jo nelisen vuotta etunimellä, eikä äidiksi ja isäksi. Se oli alkuun hassua, sitten hetken pelottavaa (mitä kaikki nyt oikein ajattelee!) ja nyt ihan tavallista. Joskus se kieltämättä vaivaa mua hieman, se saattaa tuntua etäiseltä. Ainakin silloin kun riidellään! Mutta yleensä Hannettelua ei enää edes huomaa, ja toisaalta sitäkin ihanampaa on kun hän joskus sanoo äidiksi.”

“Mitä kaikki nyt oikein ajattelee” No mitäpä ne! Ihmeissään ovat yleensä, mutta eihän siinä sen kummempaa. Nykyään se Hannettelu ei kyllä oikeasti enää vaivaa minua ollenkaan Kakkosen kanssa. Minä kutsun häntä omalla nimellään, hän minua omallani.

Lisäksi puhumme toisillemme useita kertoja päivässä siitä miten paljon rakastamme (“niin paljon kuin avaruudessa on millimetrejä” on oma suosikkini!) ja näytämme kaikin tavoin rakastavamme toisiamme. Myös muille ihmisille Kakkonen puhuu meistä etunimillä.

Kakkonen rakastaa Hannea kovasti, sen tiedämme! Kutsukoon minua vaikka Pölypussiksi niin kauan kuin on edelleen noin ihana rakastava halimies. Sivuhuomiona; Ykkönen kutsuu meitä kyllä äidiksi ja iskäksi mutta myös hellillä nimillä Silmäpussi 1 & 2 tai Kyyti 1 &2. Awww.

Mutta sen kyllä sanon, että tuo yksivuotias saisi vielä sanoa minua äidiksi sentään, edes hetken. Oli se sitten hölmöä tunteellisuutta tai ei.

Mistä vetoa että kohta se ei enää edes sano “Hanne” vaan siirtyy suoraan sanomaan “nainen”. (Kuten hän Instagramissa sanoo. Tai siis minä sanon hänen sanovan. Minä, siis Valeäiti…Hanne. Tämä on menetetty peli)

 

Päivä tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen Kolmonen huomasi mikä taika äiti-sanalla on ja käyttää nyt myös sitä. Olen helpottunut. Sekin rakastaa minua.

Ensimmäinen kuva Dorit Salutskij, toinen Aino Heininen.

Mitä imetysvaatteita tai -tarvikkeita tarvitaan? Paras imetyspaita ja muut lempparini!

En olisi koskaan kuvitellut kirjoittavani tätä tekstiä, mutta näköjään sitä jaksaa innostua vaikka mistä aiheesta kun oikeita töitäkin pitäisi tehdä! Tässä siis minulta teille, omat vinkkini imetysvaatteista. Sellainen hitti vai huti -teksti tämä!

Toivottavasti tästä tulee jollekin joku hyvä vinkki, itseänihän tämä aihe ei oikeastaan enää edes kosketa koska imetän pari kertaa päivässä ihan mistä vaatteen kolosta vain, hah!

Sitten asiaan: mitä imetysvaatteita ihminen edes tarvitsee?

Tässä kuvassa päällä paras imetystoppi joka on niin mukava että on kuin ei olisi vaatetta ollenkaan päällä – ja jonka seurauksena saattaa aina välillä unohtaa ettei todella ole vaatetta päällä ja lähettää ystävälle kuvan omasta nännistään.

Imetystopit on ykkösiä!

Jos ostat vain yhden, osta alkuun imetystoppi tai useampi. Siis sellainen naruolkaiminen paita, jonka sisällä on ohut “rintsikkakerros”. Alkuun ei ehkä edes kannata käyttää mitään oikeita rintsikoita kun tissit paisuu jalkapallon kokoisiksi ja kaikki turha paine niiden ympärillä voi saada tiehyet tukkoon. Minä vetelin näissä erityisesti kotona ollessa aivan 24/7, erityisesti yöllä niin kätevää kun siitä vaan naps olkain auki ja maidot sisään.

Myynnissä on monenlaista versiota, ainakin Bebesillä on Boobin setti aika kovaan hintaan myynnissä, mutta näitä löytää usein myös käytettynä. Minä taivuin tässä vähän omista periaatteista ja ostin Hennesistä kahdellakympillä toppisetin ja toisen samanlaisen käytettynä päälle. Käytin nämä kymmenessä kuukaudessa roskiskuntoon mutta kyllä käytinkin koko puuvillasaasteen edestä!

Imetysliiveistä oma suosikki on Bravado

Jotkut sanoo ettei imetysliivit ole välttämättömät mutta minusta kyllä aivan must. Imetys on alkuun niin vaikeaa etten kaipaa siihen yhtään mitään ylimääräistä hässäkkää, kuten jonnekin rintsikan alle katoavaa tissiä, kivuliasta kaarta tai herkkää pitsiä. On myös ihan virkistävää vaihtaa sitten rintsikoita jossain kohtaa, ei niitä muutenkaan saisi vuositolkulla samoja käyttää.

Minä olen ollut täysin hullaantunut näihin Bravadon rintsikoihin enkä ole koskaan muita käyttänyt ekojen kokeilujen jälkeen. Ne on pehmeät, joustavat (kestää raskausajan ja alun imetyksen kasvun vaiheet), hyvällä mekanismilla varustetut, hyvän näköiset t-paidan alla ja toimii tarvittaessa myös kävelyillä tukena, vaikka ei urheilurintsikat ole. Kaikki kolme lasta olen tämmösillä imettänyt, kolme paria per imetystaival ja taas myös käytettyinä ostettuna.

Kuvassa päällä Hujauksen huppari-imetysmekko, joka oli kaikin puolin huippu!

Aina imetysvaatteita ei tarvita – niksit imetysvaatteiden loihtimiseen omasta kaapista

Pääosin olen elänyt ilman imetysvaatteita. Yleensä settini on alaosa (housut / hame), ja sen päällä joku ihan tavallinen oma (riittävän löysä) paita. Alla joko pelkästään imetysrintsikat tai yllä kuvattu toppi tai jopa tavallinen tuubitoppi ja simsalabim – sinulla on imetyspaita. Siitä vain helmaa ylös, alemman paidan kaulaa / olkainta auki ja vauva kyytiin. Samalla saa kivasti suojattua viileydeltä tai katseilta halutessa.

Samoin v-aukkoiset tai kietaisumalliset vaatteet on usein riittävän löysiä niin että niiden kaula-aukosta voi vähän livauttaa ravintoa tulemaan. Suurin haaste on mekot, mutta niissäkin olen nähnyt kaula-aukon tai jopa kainalon kautta tulevan tissin jos toisenkin jos malli (mekon, ei naisen) vain on riittävän löysä tai joustava. Kannattaa siis katsoa oma kaappi sillä silmällä ennen kuin törsää satasia luukkuvaatteisiin!

Turhimmat imetysvaatteet löytyy paitojen puolelta

Tämä on nyt sitten täysin subjektiivinen mielipide, mutta osa imetysvaatteina myytävinä vaatteista on kyllä täysin turhia. Esim paita jossa on napit. Miten se eroaa tavallisesta, halvemmasta paidasta, jossa on napit? Muutenkin paidat on mun kirjoissa vähän turhempia imetysvaatteita (toki mulla silti oli niitä noin kuusi), koska tavallinen paita on toiminut omassa käytössä hyvin.

Tosin olin tätä mieltä myös imetyshuppareista (sen kuin avaat vetskarin tai nostat helmaa!) mutta sitten kun sain (osana yhteistyötä) itselleni sen Hujauksen imetyshupparin, olinkin varsin onnellinen. On se lämpöisämpää touhua hupparikeleillä avata vain vähäsen takkia ja sen alla olevaa paitaa eikä vetää ylös koko showta.

Hyvä imetyspaita on kyllä hyvä (myös Hujaukselta saamani T-paita on muutenkin yksi parhaista joita mulla on ollut mutta siinä on myös hyvä luukku!), mutta liian montaa niitä ei tarvita kun tavallisen paidan kanssa voi hyvin pelata kun homma alkaa toimia.
Tässä kuvassa ei imetyspaitaa ja hyvin sujuu.

Imetysmekot on olleet ehkä eniten tarpeen mun mekkotyylissäni. Yksi kallis juhlamekko tosin olisi voinut jäädä ostamatta – sen luukku oli niin armottoman pieni etten millään saanut sieltä mahdutettua mitään ulos. Mutta se on onneksi niin kaunis että käytin sitä raskaana ja olen käyttänyt edelleen! Itse asiassa rakastan sitä mekkoa mutta ei siitä imetysmekkoa saa mitenkään!

Imetysurheiluliivit – suosittelen sittenkin!

Tämä tuntui musta ensin ihan turhakkeelta. Että jos kerran olen lenkillä, ei kai samaan aikaan tarvitse imettää? Ostin kuitenkin jossain hormonihuurussa 70€ Boobin urheiluliivit. Kävi niin että ne on mun käytetyin imetysvaruste ja lemppariurheiluliivit edelleen! Todella tukevat ja kuitenkin mukavat, tarvittaessa superhelppo luukku josta aukeaa tavara kunnolla tiskiin.

Ne myös tuli oikeasti tarpeeseen. Ensimmäisten kuukausien kävelylenkkien aikana rintavarustus oli sitä tasoa, että tavallisilla rintsikoilla kävely ei ollut mieluisa ajatus ja toisaalta ajatus siitä että vauva pitäisikin yhtäkkiä syöttää sieltä jostain tavisurheilurinstikoiden alta oli aika piinaava. Niinpä ostin tuolla rahalla itselleni mielenrauhan, tiedon siitä että tarvittaessa voin kesken urheilun imettää helposti.

Imetyssuojia on mutta minä en osaa käyttää

On olemassa suojia, joita voi kiinnittää vaatteisiin imetyksen ajan näkösuojaksi. Ainakin suomalainen Piilo vastaa tähän tarpeeseen. Myös ison harson voi viritellä rintsikan olkaimeen kiinni ja siitä vauvan yli. Minä en ole ikinä osannut suojia käyttää. Se on ylimääräinen riepu joskus muutenkin hankalan homman yhteyteen, sen alla tulee meille kummallekin kuuma ja se on innostanut vauvaani härväämään vielä enemmän (samoin kuin imetyskoru, ks. alla)

Lisäksi tässä on minun pieni “poltetaan rintaliivit patriarkan edessä” hetkeni – en halua piilottaa imetystäni jonkun suojan taakse, koen liikaa että tekisin sen myös muiden takia. Sen verran haluan kuitenkin imetystä kannustaa että se saa olla ok julkisestikin, vaikka vähän saattaa ihoa vilahtaakin. En minä silti tissit heiluen tuolle pistä menemään, jonkinnäköinen (vaatteeni tuoma) suoja on yleensä meilläkin ollut tarpeen jotta vauva jaksaa keskittyä hommaan.

Imetyskorut

Kaunis idea mutta käytännössä kaikki lapseni ovat mieluiten valinneet minun ihoni näpellettäväksi. Viimeksi tänään Kolmonen nipisteli kaulani ihoa. En tiennyt sen olevan mahdollista. Korujen kohtalo on olla puruleluna kaikki muu aika kun vauva ei ole iholla ja lisäksi musta tuntuu että korujen silikoni kerää aika paljon nöyhtää päivän aikana eikä ehkä ole maailman puhtain vauvan näpellettäväksi.

Eipä sillä, ei se minun kaulanikaan varmaan ole.

Muut tarvikkeet: käsipumppu riittää monelle, maidonkerääjä on hyvä olla, imetystyyny on turha tai sitten mikään tästä ei pidä paikkaansa

Imetys on välinelaji, jos verkkokauppoja katsoo. Siihen hommaan löytyy ihan mitä vain apuvälinettä ja hyvä niin! Imetys voi olla ihan sairaan vaikeaa ja jokainen apuväline joka sen vaikeuden poistaa on tärkeämpää kuin kahvi aamulla. Mun setissä on aina ollut maidonkerääjät (toisesta imetät ja toisesta keräät tällä talteen), pumppu ja liivinsuojat. Mitään rasvoja en ole onnekseni tarvinnut koskaan, mutta liivinsuojia sitäkin enemmän. Kolmosen imetyksen pelasti rintakumi, jonka kokeilemista suosittelen lämpimästi – kyllä siitä sitten eroon pääsee.

Rintapumppu on monelle tarpeen ja näistä mua harmittaa etten koskaan ehtinyt kokeilla alipainepumppua! Uskon että se olisi ollut paras mullekin. Sain testiin erään valmistajan testituotannossa olleen langattoman sähköisen pumpun ja se oli kyllä täykky! Kerron heti jos näen sen tulleen myyntiin! Sen lisäksi käsikäyttöinen pumppu on pelittänyt meillä hyvin.

Imetystyynyä en ole vaan koskaan oppinut käyttämään vaan tuin itseäni ihan tavallisilla sohvatyynyillä. Tämä jos jokin on varmaan ihan jokaisen oma mieltymys.

Mitä imetykseen tarvitaan sun mielestä?

No niin, se on taas yli tuhat sanaa aiheesta jonka ei pitänyt minua kiinnostaa. Mitä imetyskamppeita on sun hitti / huti listalla?

ps. Samanlaista juttua on toivottu vauvantarvikkeista ylipäänsä mutta en uskalla – siitä tulisi varmaan viisi tuhatta merkkiä koska se mua kyllä kiinnostaa!

Jouluna lattialta saa siivota riisipuuroa

8 No tags Permalink

Nämä verkkarit, nämä lelut, tämä aamiainen, nämä sotkut. Tämä tyhjä kalenteri. Menisin pitkälle lenkille mutta lonkka ei nyt kestä sitä. Voisin vaikka fiilistellä joulua mutta miksi, emme saa tavata, kokoontua, juhlia.

Voisin suunnitella lahjoja, jotka sitten ostan, pakkaan ja kuljetan jonnekin maski päällä muiden avattavaksi myöhemmin ilman että edes näen osuiko tarkkaan harkittu ajatukseni oikeaan.

Voisin tehdä töitä. Mutta mitä tekemistä sitten olisi ensi viikolla?

Ehkä aion lähinnä siivota keittiötä ja sen väleissä tehdä ruokaa. Jotta voi taas siivota lisää. Voimme istua alas syömään, riidellä siitä onko ruoka hyvää vai ei ja poistua seitsemän minuutin päästä pöydässä vatsat täynnä ja lautaset yhä pöydässä.

Sitten voikin taas siivota.

Voisin fiilistellä tulevaa työelämääni, tai vaikka seuraavaa kesää, mutta mikään ei näytä siltä että mikään muuttuisi. Samat seinät, samat polut, samat ihmiset. Sama pandemia.

Haluaisin vain sisustaa itseni onnelliseksi niin kuin se naistenlehden kansi käski joskus tehdä. Meillä olisi sitten ihanaa, rauhallista ja aina siistiä. Kaikilla oma huone ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Tai ehkä meillä olisi vähän väärä maalin sävy, kehyksissään vinoksi valuneet taulut ja ruukkuunsa kuollut uusi kukka – jossa ehkä silti onnistuu elämään niitä saatanan kirvoja.

Monen tonnin polttamisen jälkeen sitä miettisi että kannattiko. Nyt on seinät pilalla ja rahat loppu ja aivan yhtä sotkuista, erona vain että sotkuja tekee uudet tavarat.

Mutta jos tuolla Ykkösen huoneessa olisi se 105€ per rulla maksava tiikeritapetti niin siellä se varmaan olisi niin onnellisena kauniisti pedatun sängyn päällä leikkimässä.

Me emme suinkaan silloinkin siivoaisi kuivunutta leipää ja tomaattia lattialta, riitelisi ulos menemisistä, nukkumisesta ja ruokailuista ja pohtisi uskaltaa jouluna sittenkään nähdä yhtään ketään vai oltaisiinko vain keskenämme.

Jouluna lattialta saa siivota riisipuuroa.

8 No tags Permalink

Tänään mielessä kurahaalarit, kasvomaskit, koronarajoitukset ja Kolmosen uudet sanat

4 No tags Permalink

Tästä piti tulla sellainen ajatuksenvirtaa juttu, johon kokoan vaan kaikenlaista. Sen sijaan kirjoitin lähinnä kahdesta asiasta joista en olisi halunnut: Kuluttamisesta ja kasvomaskeista.

Huomaan miettiväni kuluttamista nyt aamusta iltaan. Kuinka esim Juliaihmisen ”älä osta mitään turhaa paskaa” on samaan aikaan loistava kiteytys ja hiton vaikeaa. Mun ongelma ei yleensä ole se että shoppailisin turhaa vaan se etten tunnista oikeita tarpeitani ja sitten vielä sen jälkeen ostan sen väärin tai huonoa koska joku aleprosentti houkuttelee mut väärille teille.

En siis tiedä edelleenkään mitä on turhaa ja mitä on paskaa.

Esimerkki: olen vuoden, siis todellakin vuoden, kuolannut Kolmoselle (ikää vuosi ja neljä kuukautta) kurahaalaria. Ne näyttää niin käteviltä! Vieläpä yhtä tiettyä halusin, mutta koska olin niin innoissani kuosista päättelin että tämä on tämmöistä itselle luotua tarvetta ja toiveeni on varmasti turha. Ostin sen sijaan yhtäkkiä alennuksesta (-40%!!!) Rukan sadehousut ja takin. Ne ovat vähän pienet ja hankalat käyttää ja maksoivat silti enemmän kuin se kurahaalari. Yritin ostaa lisäksi edes jonkin kurahaalarin käytettynä, en löytänyt.

Ostin lopulta sen haluamani haalarin nyt, siis marraskuun lopulla, kun talvi on alkamassa. Ja toki se on sitten kuitenkin vähän liian pieni.

Että jos olisin vaikka ymmärtänyt silloin vuosi sitten että kyllä, vuorillinen kurahaalari on ihan hyvä olla ja sen voi ostaa vaikka uutenakin jos ei muuten löydy, olisi nyt monta kymmentä euroa rikkaampi ja lapsellani saattaisi olla sopivat varusteet siihen sadekauteen joka ensi keväänä sitten koittaa. Eikä maailmassa olisi taas kahta sadekamaa seuraavaa käyttäjää kaipaamassa.

En todellakaan kerro mikä tuo ostamani haalari on, ettet sinäkin saa huonoja ideoita, mutta muutakaan kuvituskuvaa ei nyt ollut.

Pois lukien yhteistyökuvat ole ottanut yhtäkään valokuvaa ns. oikealla kameralla kuukausiin. Haluaisin kuvata enemmän, miksi en tee sitä? Haluaisin myös kirjoittaa enemmän vapaata tekstiä, joten tässä ollaan.

Kirjoitin tähän listan noin kymmenestä ihmistyypistä jotka juuri nyt ärsyttää. Aloin ärsyttää itse itseäni ja pyyhin sen pois.

Kolmonen on alkanut tällä viikolla puhua kovasti. Se sanoo kaikista eniten joo-o, mutta myös ei, vauva, kakka, kissa, pupu, pusu, poppu (loppu), kenn (kengät), pillu (siis pallo) ja nyt sitten Ykkösen opettamana hänen lempisanansa on Hanne, joka lausutaan hangne. Olen siis taas yhdelle lapsistani vain geneerinen Hanne, mutta joskus jopa äiti ja ish.

Eräänä aamuna Kolmonen halusi herätä aivan liian aikaisin 5.15-6.00 sekin yritti vielä nukahtaa uudestaan ja oli ihan kiltisti hiljaa välissämme pohtimassa syntyjä syviä. Sitten se päätti että on aamu ja kokeili keinoista voimakkainta. Kysyi hiljaa ja kauniisti välissämme ”Hanne?”. Nainen nousi.

Sen sijaan toinen tyttäremme kutsui meitä samana aamuna nimillä Silmäpussi 1 ja Silmäpussi 2.

Menemme tänään ravintola Juraan Silmäpussi 2:n kanssa. Se tuntuu vähän ristiriitaiselta uusien rajoitusten kanssa, mutta tässä toisessa aallossa minä koen tärkeämpänä pitää maskia naamalla ja firmoja hengissä kuin istua kotona surkuttelemassa tilannetta. Eilen se meinasi vallata minut pitkästä aikaa, ahdistus tästä kaikesta. Sitten suljin uutiset ja pesin taas kaikki maskimme ja olo helpottui.

Kyllä se tästä.

Ei meillä lasketa mutta viimeistään viiden viikon päästä alkaa elämä jossa minulla on kaksi työpäivää viikossa. Silloin mulla on aikaa ja lupa tehdä muutakin kuin aivan välttämätöntä laskutusta tai kaupallista yhteistyötä tai sitä tekstiä jonka aloitin kuukausi sitten ja se jäi kesken. Tunnen jo kuinka sellaiset ”halusin vain kirjoittaa tämän” – tekstit alkavat puskea sormista läpi, mutta vieläkään ei ole niiden aika.

Aikaani on mennyt viime viikkoina myös yhteen uuteen verkkokauppaan! Appiukkoni jäi turvallisuushommista eläkkeelle ja halusi löytää mahdollisimman laadukkaita kasvomaskeja ihmisille. Hän etsi, testasi ja tilasi ison määrän laadukkaita maskeja ja minä autoin pykäämään kaikkea muuta kuntoon Shopifysta valokuviin ja tuotekuvauksiin. Niin että voitteko kaikki mennä ja ostaa Suojat Ovelle nimisestä kaupasta Suomen parasta (objektiivinen arvioni) valikoimaa kasvomaskeja.

Lupaan että kun löydät itsellesi hyvin istuvan maskin, sitä on kiva käyttää. Oma suosikkini on tämä Pure Waste, mutta tänään tilaan vielä tuon Globe Hopen kukallisen testiin.

Tähän lopetan tänään sillä ne laskut odottavat. Käyttäkää maskia, kestäkää vielä, jatketaan yhdessä etänä <3

4 No tags Permalink

Olin tänään tosi hyvä vanhempi

Me oltiin tänään tosi hyviä vanhempia ja se tuntuu todella hyvältä.

Jos vanhemmuudesta julkaistaisiin verotietoja, meistä kerrottaisiin siellä tänään! “Kettusilla kotona erinomaisen hyvä koko perheen keskustelu sunnuntaina 22. marraskuuta” Olin toki saman päivän aikana myös väsynyt ja vähän laiska vanhempi, joka nalkutti ruutuajoista mutta ei kuitenkaan itse tehnyt mitään sen ihmeellisempää, ja joka olisi ruokkinut lapset pakasteruoalla jos pakkaseen olisi joku ostanut jotain ruokaa. Se oli sitä perusvanhemmuutta se.

Tulen kuitenkin muistamaan tästä päivästä sen, että yhden tunnin ajan olin ihan sairaan hyvä vanhempi, Insinöörikin oli. Saimme yhdessä selvitettyä koululaiskiemuraa, joka on pyörinyt umpikujassa viikkoja. Nyt päästiin ekaa kertaa jonkun logiikan äärelle sinnikkäällä ja rauhallisella keskustelulla, jossa kaikki kuunteli toisiaan. Mikään ei vielä ratkennut, mutta se tunne kun pääsi omasta ärtymyksestä yli ja jaksoi avata rehellisesti mitä mieltä itse on ja sanoittaa kärsivällisesti myös lapsen ajatuksia – best!

Näitä vanhemmuuden hyviä hetkiä on nykyään jotenkin helpompi huomata kuin ennen. Sitä on ehkä sen sentin verran armollisempi itselleen, että osaa paremmin erottaa millä on väliä. Enää en oikeasti laske alisuoriutuneeksi vanhemmuudeksi sitä että lapset eivät käyneet ulkona illalla tai mittaa vanhemmuuden menestykseksi että lapset söi porkkanaa ja pelasi illalla kasvattavaa lautapeliä.

Ei nekään asiat tapahtuessaan huomaamatta jää mutta niiden painoarvo on kutistunut tosi pieneksi näiden isompien onnistumisien rinnalla, ne pienet hyvät ja huonot hetket jotenkin vain haihtuu pois isojen tieltä. Kun on aika pysähtyä jonkun ison äärelle niin sitten pysähdytään. Ruoat ja lautapelit saa silloin odottaa.

Tunnetaidoilla on väliä, itsetuntemuksella ja -luottamuksella on väliä, suhteella itseensä ja muihin on väliä. Tänään me onnistuimme noissa, ja se tuntuu ihan sika hyvältä.

Mikä parasta, joskus sitä onnistuu tekemään hyvin vähän krapulaisenakin.

Toivottavasti te muutkin huomasitte tänäänkin olevanne ihan vanhemmuuden A-luokkaa!

Kuivan ihon suihku- ja vartalovoide äidille ja lapsille

Mainos La Roche-Posay Lipikar

Mulla on hyvin kuiva ja atopiaankin taipuva iho, jonka myös Kolmonen näyttää perineen. Kaksi muuta lapsista on päässyt tosi vähällä eikä heitä ole koskaan tarvinnut erikseen rasvata vaikkapa kylvyn jälkeen, mutta Kolmosen ihoa meidän pitää vähän jo hoivatakin.

Erityisesti nyt syksyllä ja talvella kun lämpotilat tippuu ja ilmastointi kuivattaa ilmaa, alkaa meillä kummallakin tulla punaa ja kutinaa, jota on pakko rasvata. Kolmoselle tämä tarkoittaa jokailtaista rutiinia rasvauksessa: ensin kylpy, sitten rasvataan kädet, jalat ja kasvot.Oma ihoni on kovin yllättäen tässäkin asiassa altavastaaja: en juurikaan jaksa mitään rasvailla vaikka iho on talvisin niin kuiva että sukkahousujen riisumisesta tulee ääni. Tiedättehän.

Onnekseni meille kummallekin käy samat tuotteet, jotka on myös helpoissa pumppupulloissa: La Roche-Posayn Lipikar -sarja, joka on suunniteltu nimenomaan erittäin kuivalle ja ärtyneelle iholle sekä atopiaan taipuvaiselle iholle.Kolmosen kylpyyn laitetaan muutama pumppaus Lipikar Syndet AP+ rauhoittavaa suihkuvoidetta, koska sillä saa vähän vaahtoa kylpyyn joka on tietysti aina “wow” lapselle. Suihkuvoidetta käytetään myös siksi että taapero vetää nykyään itsensä aikamoiseen kuntoon ruokaillessaan ja päivän päätteeksi on yleensä ihan tarpeen pestä koko typy päästä varpaisiin, spagetit pois päästä nyt vähintään.

Kylvyn jälkeen Kolmonen vaatii päälleen äitini varastoista löytyneen ihanan kylpytakin ja kikattelee riemuissaan ympäri aulaa. Minä juoksen sarjan voide (Lipikar Baume AP+M) kädessäni perässä ja yritän aina välillä saada muijan kiinni jotta pääsen lumiukkorasvaamaan eli levittämään ihan kunnon kerroksen voidetta jalkoihin ja käsiin. Myös nämä pumppupullot kyllä saavat sen huijattua hetkeksi touhuihin mukaan.

Tämä Lipikar Baume AP+M voide on sellainen mitä voi käyttää ihan jo vastasyntyneelläkin, että sanoisin tämän olevan aika hyvä “yhden purkin pullo” taas sellaisille jotka eivät jaksa kovin montaa eri tuotetta ostaa: tällä voi rasvata helposti sekä itsensä että lapsensa. Bonusta siitä että kaikki Lipikar -sarjan tuotteet ovat hajusteettomia! Unohdan sen aina mainita kun se on minulle jo itsestäänselvyys, en muita tuotteita oikein suostu käyttämään nykyään.

Sarjassa on myös kätevä voidepuikko Lipikar Stick AP+ jota voi käyttää myös kasvoille, tätä voi käyttää kolmen kuukauden iästä lähtien myös vauvoille ja voisi olla aika kätevä sellaisille pakoon pyrkiville kelmeille joiden kasvojen rasvaus on muuten haastavaa! Kasvojen rasvaaminen on jostain syystä Kolmosen lempparihommaa, meillä se siis onnistuu yleensä ilman mitään pakoyrityksiä! Lipikar AP+M –vartalovoiteen sanotaan “tasapainottavan ihon mikrobiomia” ja siitähän minä en ymmärrä mitään. Mutta sen ymmärrän ja huomaan itse että ne kyllä rauhoittavat kuivan ihon kutinaa, kuten lupaavat.

La Roche-Posay tuotteista mulla on vielä yksi ehdoton helmi esittelemättä, joulukuussa palataan sen parissa! Oletteko tässä välissä ehtineet kokeilla näitä muita tuotteita? Apteekistahan ne löytyy joten mars kokeilemaan ja raportoimaan tykkäsittekö itse!

”Pahinta on pelko siitä että kaikki elämäsi vaikeimmat ajatukset ja tunteet ovat nyt ehkä kaikkien saatavilla”

5 No tags Permalink

Seuraava teksti on anonyymi tositarina seuraajaltani. Hän halusi jakaa oman kokemuksensa Vastaamon tietoturvavuodosta valoittaakseen vielä mistä tässä voi uhrin näkökulmasta olla kyse. Seuraajani on lukenut tämän puhelumme pohjalta kirjoittamani tekstin ja se on julkaistu hänen luvallaan.

“Haluan kertoa kanavassasi oman kokemukseni, jotta ihmiset ymmärtäisi ettei kyse ole vain siitä että muut saavat tietää minun käyvän terapiassa. Moni uhreista – kuten minä – on käynyt terapiassa käsittelemässä hyvin vaikeita asioita, huonommuuden kokemuksia. Sellaisille ihmisille tietomurto on erityisen musertava, eikä siinä auta kun muut sanovat “ei tarvitse hävetä”. Ei siinä tietenkään ole mitään hävettävää että on käynyt terapiassa, ihan sama jos se tulee julki. Mutta niitä terapiassa paljastettuja tunteita voi hävetä. Pahimmat pelot ja likaisimmat salaisuudet ovat jossain rikollisilla, pahoilla ihmisillä jotka voivat käyttää näitä tietoja sinua vastaan. Se on kamala tunne.

Olen käynyt terapiassa nyt usean vuoden ajan kerran viikossa. Vuosien hoitosuhteen jälkeen uskaltaa jo puhua oikeasti kaikesta. Ekat pari vuotta heitettiin lähinnä läppää, esitin terapeutille potilasta. Kun aloin tajuta että tämä kaikki on minua varten ja että terapeuttini oikeasti tahtoo minulle hyvää, aloin kertoa enemmän. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa kerrot ihan kaiken, sellaisenkin mitä kukaan muu elämässäsi ei tiedä.

Sitten tulee kiristäjä joka laittaa minulle henkilökohtaista sähköpostia, uhkauksen.

Mistä voin tietää mitä tietoa hänellä on, mitä hän uhkaa julkaista? Kuinka tarkalla tasolla? Menetänkö nyt maineeni, ihmissuhteeni, mahdollisuuden tehdä töitä?

Ihminen, joka haluaa minulle pahaa on saanut haltuunsa suurimmat haavoittuvuuteni.

En ole ikinä ollut edes tekemisessä rikollisen kanssa, harva meistä on. En ole edes ollut rikoksen uhri, jotain pyöriäni varastaneita ihmisiä en ole koskaan kohdannut. Nyt sain henkilökohtaisen, pahantahtoisen, vihamielisen hyökkäyksen rikolliselta. Viestin, jossa minua uhataan. Jo se on traumatisoivaa. Tuntuu kuin olisi ryöstetty kadulla jollain uhaten, paitsi että tämä ryöstäjä ei ole satunnainen kohtaaminen vaan hän tietää minusta kaiken: missä asun, puhelinnumeron, henkilötunnuksen, kaikki intiimeimmät tietoni.

Maksaminen kävi totta kai mielessä. Kun olin katsonut kaikki googlettamani vinkit läpi, sain nopeasti tehtyä ne tekniset toimenpiteet mitä piti: estettyä identiteettivarkauden ja asetettua luottokiellot jne. Mutta ei kukaan sanonut mitä tässä pitäisi tehdä kun koko oma hoitohistoria, elämäsi synkimmät salaisuudet, on rikollisten hallussa. Ei ole ohjeita miten arvioida tämän vakavuutta. Ajattelin että kukaan ei tulekaan auttamaan tässä ongelmassa, miksi en siis maksaisi? Jos se sillä menee pois? Ajatus meni nopeasti ohi mutta ymmärrän täysin jos joku on maksanut. Ajattelin itsekin: Haluan tämän tilanteen vain pois.

Eniten helpotti se, että pääsin itse käymään terapeuttini luona ja opin etteivät kirjaukset ole kovin yksityiskohtaisia. Katsoimme yhdessä mitä kirjauksia minusta on tehty. Niissä lähinnä kerrottiin teema josta oltiin keskusteltu ja tuntemuksiani siitä. Kävimme yhdessä useita kymmeniä tapaamisiamme läpi, eikä siellä ollut mitään yksityiskohtia joita käyttämällä voisi aiheutua minulle vahinkoa. Ei ollut muista ihmisistä tietoja, mainintoja toki. Kaikki muita henkilöitä koskevat kirjaukset oli tehty kauniisti ja kunnioittavasti.

Suurin osa kirjauksista oli tasoa “keskusteltiin hankalasta tilanteesta alaisen kanssa”.

Tämä on asia, jonka haluan erityisesti muille uhreille sanoa, sillä tätä on hyvin ylimalkaisesti Vastaamon ja median puolelta selvitetty. On puhuttu mahdollisesti vahingoittavasta tiedosta ja litteroiduista keskusteluista. Olen ymmärtänyt ettei terapiakäyntejä voi nauhoittaa ilman asiakkaan tietoa ja lupaa. Jos ei ole nauhoitettu, ei voi myöskään litteroida eli kirjoittaa auki sanasta sanaan. On ikävää, etten asiakkaana edes tiennyt tällaista rekisteriä kerättävän, että käynneistäni kirjataan tietoja. Tämän olisi voinut Vastaamon puolelta hoitaa paremmin. Mutta olen iloinen nähtyäni ettei omat tietoni ole sittenkään kovin vahingoittavia.

Haluankin sanoa kaikille jotka eivät ole omia tietojaan nähneet että vuodetut tietosi eivät todennäköisesti ole tarkkoja merkintöjä keskusteluistanne. Sinun ei todennäköisesti tarvitse kantaa sitä suurinta pelkoasi että kaikki puhumasi on nyt julki.

Meitä suojaa myös se että meitä on kymmeniä tuhansia, eikä rikollisilla ole todennäköisesti motiivia oikeasti plärätä tietoja läpi. Hän tai he haluaa vain rahaa.

Haluan myös muistuttaa että terapeutitkin ovat uhreja, myös heidän luottamuksensa on petetty. Hekin ovat luottaneet siihen että tiedot mitä kirjataan on turvassa. Valvira velvoittaa kirjaamista, joten he eivät ole itse edes valinneet kirjaamista. Hekin ovat saaneet henkilökohtaisia uhkauksia hakkereilta. Kaikki tämä on minusta hirveää. Minun terapeuttini on auttanut minua enemmän kuin kukaan muu ihminen ikinä ja tämän hoitosuhteen ansiosta olen parempi ihminen; puoliso, työkaveri, pomo, vanhempi. Hän välittää minusta aidosti, ja siksi tämä tilanne on hänellekin surullinen. Hän on auttamisammatissa ja joutunut tilanteeseen jossa tekemänsä auttamistyö on haitaksi.

Olen nyt itse rauhallisin mielin vaikkakin aiempaa vainoharhaisempi. Minulla ei ole enää hirveästi pelkoja, koska näin tietojen tason enkä keksi mitä pahaa minulle voisi niillä tehdä. Ennen tietojeni näkemistä pelkäsin että lukemattomat ihmiset ovat jo ladanneet tietoni jostain Tor-verkosta enkä tiedä tuleeko niitä joku joskus käyttämään ja miten. En tiennyt edes onko lauantain kiristysviesti alkuperäiseltä hakkerilta vai joltain uudelta rikolliselta joka on tarttunut tilaisuuteen saatuaan käsiinsä aineiston. Pelkäsin olevani lopun elämääni erilaisten kiristäjien uhrina, että aina vain tulee uusia. Enää en pelkää tätä.

Halusin tuoda tässä jutussa ääneen he, jotka ovat tämän rikoksen takia tunteneet tuskaa. Kun sain tietää, että tämä koskee myös minua, olin täysin hädissäni ja paniikissa. Kun siinä mielentilassa luin juttuja, joissa haastatellut uhrit olivat eniten huolissaan henkilötunnuksensa julkaisemisesta, tunsin, että hätääni vähätellään. Tiedän, ettei kukaan sitä tarkoittanut, mutta koin, ettei minun tunteilleni annettu tilaa. Mulla on oikeus olla tällaisen teon äärellä hätääntynyt. Niin on kaikilla meillä tietomurron uhreilla.

Ylipäänsä se että nyt täytyisi jaksaa olla vahva, häpeämättä ja suostumatta vaatimuksiin tuntuu rankalta. Tämän rikoksen suurin kamaluus on juuri siinä että se kohdistuu ihmisiin, joilla menee huonosti ja jotka ovat heikoimmillaan. Ei heihin vahvoihin, jotka osaavat jotka olla häpeämättä, jotka selviytyvät elämästä.

Tuki on tärkeää ja toivon sitä tulevan lisää. En halua moittia tukeaan antaneita, jokainen tsemppi on tärkeää tilanteessa johon ei ole virallisia neuvoja ja toimintaohjeita. Haluan vain sanoa ääneen että on inhimillistä pelätä, hävetä, olla hätääntynyt. Haluan muistuttaa että tämän rikoksen pahin ei ole siinä että joku saa tietää sinun käyneen terapiassa.

Pahinta on pelko siitä että kaikki elämäsi vaikeimmat ajatukset ja tunteet ovat nyt ehkä kaikkien saatavilla.

Itse tiedän ettei niin olekaan ja olen asian kanssa rauhassa.”

 

Myös kirjoittaja on käynyt terapiassa, eikä se hävetä. Sen sijaan olisi aivan järkyttävää jos siellä puhumani asiat olisi kaikkien luettavissa ja kuka tahansa voisi tietää pahimmat heikkouteni. Älä etsi, lue tai jaa mitään näkemääsi henkilökohtaista tietoa. Se on vahingollista mutta myös potentiaalisesti rikollista.

5 No tags Permalink

Tee työstä parempaa: Muotoile työsi sopivaksi Uramuotoilu-kurssilla!

Kaupallinen yhteistyö: Workday Designers / Uramuotoilukurssi

Huomenna taas töihin. Mitä fiiliksiä herää? Tuleeko sellainen “ihana päästä töihin, mulla jäi kiinnostava homma kesken” vai “aaaargh niin paljon kaikkea shaibaa” vai suoranainen “en halua, en halua, en halua”?

Mikä minusta tulee isona?

Työelämä on aika iso osa elämää, ja joillekin kuten itselleni jopa iso palanen omaa identiteettiä. Työ on aina ollut mulle tosi tärkeä ja sen vaikutus henkiseen hyvinvointiini niin hyvässä kuin pahassa on valtava. Rakastan tehdä töitä ja koen päätyneeni aina juuri sellaisiin tehtäviin missä olen vahva. Mutta välillä olen myös kokenut päätyneeni eri rooleihin, ikään kuin en olisi itse aktiivinen vaikuttaja uraani.

Tätä olen nyt tarkastellut isosti ja yrittänyt miettiä mitä oikeasti haluan tehdä. Tein Uramuotoilu-kurssin tämän yhteistyön puitteissa ja asiat kirkastui huomattavasti. Tai oikeastaan: kirkastui tunne siitä, että tunnen itseni, omat vahvuuteni ja toiveeni tosi hyvin. Olen taas kerran ajautunut tilanteeseen jossa on tosi hyvä olla, ja tehtäviin joissa olen hyvä.

Mutta erona entiseen en nyt odota passiivisesti että mitähän tapahtuu seuraavaksi, vaan minulla on sellainen hyvä kutkuttava olo tulevasta. Jopa jonkinnäköinen suunnitelma!

Ymmärrä työtäsi paremmin niin et haaveile (tai valita) epäoleellisesta

Töitä tehdessäni ja erityisesti niistä valittaessani olen huomannut yhden ison asian: tartumme vääriin signaaleihin. Haaveilemme asioista, joiden toteutuminen ei olisi oikeasti kivaa tai valitamme asioista, jotka ovat pinnalla, vaikka oikea ristiriita on jossain kauempana. Puhisemme huonon pomon touhuista, harmittelemme vaikea asiakkaita tai tylsiä työtehtäviä. Haaveilemme uusista töistä tai täydellisestä irtiotosta. Käsi ylös se joka ei ole koskaan haaveillut baarin / kahvilan / kukkakaupan pyörittämisestä.

Moni meistä näkee omassa työpaikassaan ongelmakohtia ja niitä yritetään ratkoa vaihtamalla työpaikkaa. Mutta vähän niin kuin parisuhteessa, tässäkään asiat ei noin vain vaihtamalla parane. Jos et itse ymmärrä mitä haluat, mitä osaat ja mistä innostut, et voi voittaa.

Kun kysyt itseltäsi missä olen hyvä ja mitä haluan oikeasti tehdä, osaatko vastata? Osaatko eritellä vastauksesi tarkkaan? Jos sanot että haluaisit kirjoittaa ammatiksesi, oletko miettinyt tarvitaanko siihen sittenkään kirjaa vai riittääkö nykyisen työpaikkasi nimissä kolumnin kirjoittaminen, podcastin tuottaminen tai ihan vaan linkkaripäivitykset?

Hyviä kokemuksia Uramuotoilu-verkkokurssista

Workday Designers teki jo muutama vuosi sitten Uramuotoilu-kurssin, jonka kehittymistä olen seurannut kiinnostuneena. Minusta uramuotoilussa ollaan oikean asian äärellä: autetaan ihmistä itse sanoittamaan omia ajatuksia, toiveita ja uratavoitteita systemaattisesti muotoilun periaatteita noudattaen.

”Olemme saaneet mahtavia onnistumisia, kun ihmiset ovat ryhtyneet yrittäjäksi (terkkuja Inarille Lappiin!), hakeutuneet opiskelemaan tai lähteneet hakemaan uutta työtä. Moni on tehnyt ulkoisesti aika pieneltä vaikuttavia juttuja (kuten ottanut omat uratoiveet puheeksi oman esimiehen kanssa), mutta näillä teoilla on ollut merkittäviä seurauksia (on esim. saanut uusia vastuita työpaikalla tai päässyt mukaan kiinnostaviin projekteihin). Jokainen tällainen tarina on aina yhtä ihana kuulla!” Aku Varamäki, Workday Designers

Uudistuneella Uramuotoilu-verkkokursilla uran kehittäminen tehdään tarkasti mietittyjen harjoitusten kautta. Kurssilla on myös hyvin tehtyjä opetusvideoita, mutta ne ovat hyvinkin tiiviitä ja ennemminkin auttavat ymmärtämään mitä tehtävistä on tarkoitus saada ulos ja miksi. Runsaiden tehtävien runko noudattaa tuttua muotoilun kaavaa: Tutkimus, määritys, ideointi, prototypointi, testaus ja toteutus. Vanhana palvelumuotoilijana tiedän että tällä prosessilla ulos tulee väkisinkin ulos jotain uutta ja innostavaa – verkkopalvelu, uusi bisnes tai urasuuntaus!

Osioiden sisällä oli ihan hirvittävän tärkeitä tehtäviä ja kysymyksiä, sellaisia joita jokaisen pitäisi itseltään kysyä. Mikä on työfilosofiani, mikä yhdistää aikaisempia työkokemuksiani ja mitä olen kustakin oppinut? Mitä arvostan oikeasti ja minkälainen rooli on rahalla?

”Mitä saavutit tai sait aikaan tehtävässä?”

blogin perustaminen

Mitä Uramuotoilu-kurssilla tehdään?

Uramuotoilu-kurssilla ideoidaan itselle uusia, vaihtoehtoisia työpolkuja, -tehtäviä tai -uria. Useasta ideasta valitaan yksi, joka “rakennetaan” oikeaksi prototyypiksi ja jota testataan. Se ei tietenkään tarkoita että sinun pitää ottaa ja irtisanoutua ja aloittaa uusi ura.

Kurssin isoin arvo on se että sen avulla sinä ymmärrät paremmin mitä työltäsi haluat, ja sitä voit hyvinkin soveltaa nykyiseen työhösi ja uraasi.

”Kuinka ennakoitavaa haluat työn olevan? Entä kuinka tärkeää vaihtelu on sinulle? Kuinka tärkeää itsenäisyys ja autonomia ovat sinulle? Millaista työyhteisöä tai yhteistyötä arvostat/kaipaat?”

Minulle jo ihan alkupään Prisma-tehtävä oli tosi silmiä avaava. Siinä annetaan arvosana 1-10 oman elämän eri osa-alueille (ja tehtävä tehdään uusiksi kurssin lopussa), ymmärtääkseen mitä muutoksia ylipäänsä voisi tarvita. Minun pisteeni olivat häkellyttävän hyvät.

Elin-työympäristö, työ / ura, talous, terveys, perhe / ystävät, parisuhde / rakkaus, henk.koht.kasvu saivat kaikki minulta ysin tai jopa täyden kympin. Vain vapaa-ajalle annoin numeron kuusi, sillä en tällä hetkellä ota tarpeeksi ihan löysää aikaa itselleni.

Tehtävä auttoi mua näkemään että olen juuri sellaisessa paikassa missä nyt haluankin olla. Ideointi oli silti tosi kiinnostavaa ja juuri nyt mulla on sellainen olo että voisin tehdä ihan mitä haluan, haha! Aivan realistista!

No, annetaan mulle lupa olla nyt vähän hulivili, olenhan hoitovapaalla. Haluaisinkin tehdä kurssin uudestaan sitten kun palaan täyspäiväisesti takaisin töihin, nähdäkseni mihin suuntaan lähden juoksemaan kovempaa.

Kysy pomolta, voisiko firma kustantaa Uramuotoilukurssin

”Voidaksesi testata valitsemasi urasuunnitelman toimivuutta, sinun on ymmärrettävä sitä paremmin ja saatava vastauksia siihen liittyviin avoimiin kysymyksiin. Tässä harjoituksessa tehtävänäsi on ideoida haastatteluja ja pieniä kokeiluja, joiden avulla saat tarvitsemiasi tietoja.”

Uramuotoilu-kurssin työkalupakilla voisi hyvinkin tarkastella omaa työtä ja sen etenemistä, ihan ilman aikomuksia vaihtaa uraa. Iso osa asioista töissä on kuitenkin sellaisia joihin oma näkökulmakin vaikuttaa, ei pelkästään ulkoiset olosuhteet.

Olisi ihan supertärkeää käydä tämän tyyppisiä tehtäviä läpi säännöllisesti. Ajattele sitä vaikka sinun ja työsi omana pariterapiana. Olemmeko tilanteessa jossa kumpikin saa toiselta jotain? Mitä pitäisi muuttua? Kuka sitä voi muuttaa?

Minusta iso osa kurssin tehtävistä on sellaisia, joita hyvä esihenkilö alaiseltaan kysyy. Siksi ehdottaisin tätä kurssia firman piikkiin tehtäväksi! Oma kokemukseni on että ihmiset ovat kaikista parhaita työssään silloin kun he ovat sellaisessa työssä ja roolissa joka sopii heille, joka korostaa heidän vahvuuksiaan. Tähän päästäkseen on ymmärrettävä mitkä ne vahvuudet ja taipumukset ovat. Jos tämä kurssi osoittaa ihmiselle hänen olevan väärässä paikassa, on kaikkien edun mukaista että yhdessä mietitään miten saadaan ihminen sellaiseen rooliin joka hänelle sopii parhaiten – ja joskus se tarkoittaa siirtymistä pois siitä organisaatiosta.

Mutta yhtä lailla uskon että paljon on tehtävissä aina myös organisaation sisällä, kun vain kaikki oikeasti ymmärtävät missä ihmisen vahvuudet ja intohimot todella olevat. Osaamisen kehittämiseen kurssi onkin ihan super hyvä työkalu, ja ottaa kokonaisvaltaisesti ihmisen huomioon. Senkin takia tämä on työnantajan kannalta tärkeä kurssi!

”Muista, että tavoitteenasi on oppia ja se tapahtuu ottamalla pieniä askelia mahdollisimman nopeasti. ”

vinkkejä blogin perustamiseen

Kenelle Uramuotoilukurssi sopii? Kaikille, nappaa alekoodi tästä!

Uramuotoilukurssilla tehtävää pohdintaa tarvitaan niin palkkatöissä, yrityksen perustamisessa kuin uuden työpaikan hakemisessakin. Kaikissa työelämän muutosvaiheissa olisi hienoa pysähtyä miettimään näitä kysymyksiä, saada luottamusta omaan asiantuntijuuteen ja ennen kaikkea kykyysi muovata omaa työtä.

Nyt kun maailman tilanne kurittaa ja pakottaa ihmisiä uusiin töihin, näen myös tosi arvokkaana että uusia mahdollisuuksia voi löytää nähdä muuallakin kuin vanhoista tutuista poluista.Olisi upeaa jos tämä Uramuotoilukurssi olisi saatavilla ihan kaikille, tai ainakin uutta työtä hakeville! Toivotaan siis että Workday Designers saa tämän myytyä vaikkapa Ely-keskuksille osana uudelleen kouluttamista.

Sillä aikaa sinä voit ostaa Uramuotoilu-kurssin tästä alehintaan 76€ (normihinta 95€) alekoodilla valeaiti20. Alekoodi on voimassa vuoden loppuun asti!

Vihreällä pohjalla esitetyt lainaukset ovat kurssin tehtävistä.