Rakas Kakkonen,
täytit jo viikkoja sitten kahdeksan. Onnittelut vielä kerran!
Kävi niin kurjasti, että sinun syntymäpäiväsi tienoilla tylsä juttu nimeltä Korona alkoi jo hiipiä Suomen ylle, emmekä voineet pitää juhliasi. Sinulla oli samalla viikolla yhtenä päivänä vähän lämpöä, joten päätimme olla tosi varovaisia ja jättää juhlasi väliin. Jos ihan totta puhutaan, minua melkein vähän harmittaa ettemme silloin uskaltaneet, edes vähän perheen kesken juhlia. Sillä nyt tilanne on se että kaikenlaiset juhlat on peruttu koko keväälle enkä tiedä milloin voisimme sinua juhlistaa.
Olimme jo discopallonkin ostaneet, karkit ja sipsitikin oli tilattu. No, meistä ei ketään haittaa syödä niitä varastoja nyt pikkuhiljaa pois! Pitäisikö muuten pitää ehkä tänään leffailta, mitä mieltä olet?
Sitten kävi vielä niin että syntymäpäivänäsi minulla oli migreeni ja Kolmonen valvoi edellisen yön, emmekä siten juhlistaneet edes itse synttäripäivänä mitenkään erityisesti – kävimme sentään jätskillä yhdessä!
Selittelyt sikseen. Kirjoitan tämän kirjeen hyvityksenä menetetyistä juhlista ja erikoisaamiaisista, ja tietysti koska sitä itse toivoit. Anteeksi että tässä kesti!
Sinä olet nyt siis kahdeksan vuotta (ja 16 päivää). Olet ekaluokkalainen, eli juuri siinä iässä, jossa tapahtuu jokin ihan hurja, mystinen kasvuloikkaus. Ei sinänsä fyysisesti, vaikka sinä jo tosi iso oletkin, monen kolmosluokkalaisen kokoinen (varmaan jo 140cm ja jalkakin kunnioitettava 38! Boom!) vaan ennen kaikkea henkisesti. Eka luokka on todella iso juttu. Sen aikana opitaan tietysti paljon niitä kouluasioita mutta myös hirveästi ihmisyyttä. Opit kantamaan vastuuta, kuuntelemaan montaa eri mielipidettä ja olemaan hyvä ystävä.
Sinä 11kk, juuri kävelemään oppineena. Sinnikäs silloinkin.
Ja tiedätkö mitä, sinä olet ollut vielä parempi ekaluokkalainen kuin olisin koskaan osannut arvata. Teet työsi koulussa tarkasti ja sinnikkäästi, pidät tavaroistasi aivan erinomaisen hyvää huolta (sen matkakortin hävitin minä!) ja ystävänä olet ihan parasta laatua. Uskollinen, reilu, anteeksi antava ja kaikenlaiset ihmiset mukaan ottava ja hyväksyvä. Ne ovat tärkeitä piirteitä jokaiselle ystävälle. Olen todella, todella ylpeä siitä minkälainen koululainen ja ihminen sinusta on tullut.
Olen myös superihmeissäni siitä kaikesta lahjakkuudesta jota sinusta löytyy, aina selviää jokin uusi salattu taito! Tiedämme jo sinun olevan todella hyvä lukemaan, aikamoinen velho matikassa, kielitaituri, ristikkosankari, korttelin paras IKEA-kalusteiden kokoaja ja kaunisääninen rokkikukko, mutta se että olit vielä salaa sitten painissakin lahjakas yllätti minut kyllä. Tuntuu kuin olisit aina harrastanut sitä, vaikka vasta muutaman viikon olet treeneissä käynyt.
Eniten olen ollut tässä uutta harrastustasi seuratessa ylpeä asenteestasi. Siellä BJJ-salissa tehdyt hommat ovat alusta asti olleet aivan sairaan vaikeita – mahdottomiksi minä niitä luulin – mutta sinä yrität niitä siellä sinnikkäästi hampaat irvessä vaikka oletkin turhautunut.
Sellainen periksiantamattomuus on piirre jota en sinussa ennen ole nähnyt ja se on todella kunnioitettavaa. En tiedä olisinko itse noin hienosti jaksanut yrittää. Tästedes kun itse kohtaan jotain tosi hankalaa, mietin sitä kuinka sinä menet kuperkeikkoja salin päästä päähän nopeasti ja sulavasti kuin kissa.
Kissoista puheenollen, olet edelleen myös ihan syötävän söpö, kuin ihana pieni kissanpentu. Ja hauska, iloinen, energinen, kekseliäs, rohkea, älykäs ja herkkä. Ihana, rakastava isoveli ja hurmaava kiharakuningas.
Rakastan kaikkea sinussa “enemmän kuin avaruudessa on millimetrejä” – niin kuin sinä sen keksit sanoa.
Hyvää syntymäpäivää kultaseni, kyllä me vielä juhlitaan.
PS: viimeinen kuva on tökerö rajaus lahjakkaan Doritin ottamasta kuvasta. Se kuva oli niin upea että kirjaimellisesti lopetin hengittämisen kun näin sinut siinä, olit niin oman itsesi näköinen ja aivan mielettömän ihana. Mutta tämän enempää en sinusta maailmalle anna, vain pienen tarkasti valitun nurkan.
Artikkeli päivittyy jatkuvasti, viimeisin päivitys 23.3. klo 10
Kokoan tälle sivulle alaotsikoiden alle erilaisia tekemisiä ja ideoita kotona oleskelun ajaksi. Yksikään linkki ei ole sponsoroitu, kaikkea en ole itse kokeillut. Osa tekemisistä on toki sellaisia ettei kaikki voi niitä tehdä, mutta toivottavasti jotain ideaa löytyisi kaikille!
Valitsit listalta sitten mitä vain, suosittelen lämpimästi tekemään päivään lukujärjestyksen. Sekä sinulle itsellesi että lapsille elämä helpottuu kovasti kun loppumattomiin kotipäiviin tulee rytmiä. Täällä yksi esimerkki.
Instagram livet – seuraa tilejä että löydät uusimman tiedon (päivitetty 19.3. klo 21.30)
Oona K pitää lapsille aamutreenit 9.30 joka päivä!
Hanna G:n #sunnuntaiserviisi eli yhteinen ruoanlaitto livenä joka sunnuntai klo 15, torstaisin info tarvikkeista
Jenni Sofia Visuals vetää lapsille joogaa klo 15 joka toinen päivä 20.3. alkaen
Apuopet kertovat Tubessa lapsille vinkkejä kotona opiskeluun ja mukana on myös kolme hauskaa arvoitusta!Kielet: Katsokaa leffa vieraalla kielellä ilman tekstejä
Koulu.me kokoaa koronan takia ilmaiseksi muutettuja opettavaisia pelejä ja etäopiskelun työkaluja oppilaille ja opettajille (suurin osa englanniksi)
Lukulumo koulu- ja homeaccess-versiot nyt ilmaiseksi (salasanat linkin takana), palvelussa oppimateriaalia äänikirjoina ja 100 kuvitettua lastenkirjaa ääneen luettuina
Arkeologinen tutkimus: lapset etsii rannan hiekasta hienot kivet, tuo kotiin ja pesee, tutkii sitten suurennuslasilla (löytyy myös sovelluksia kännykkään jos ei kotona ole) –> sovella metsään!
Pimeä kahvila: kata välipala mahdollisimman pimeään huoneeseen, avusta lapset syömään yksi kerrallan. Kerro sanallisesti mitä tarjolla ja sitten syömään! Keskustelkaa mikä merkitys näkökyvyllä on
Tulosta netistä sanaristikoita, sudoukoita, sokkeloita ym ja valkkaa sieltä aina yksi kun joku kitisee tylsyyttä
Ota googlesta esiin vaikka Brawl stars hahmo, lapset saa yrittää piirtää saman mallista
Vaihda leluja naapurin kanssa: Kaiva esiin lautapelejä, palapelejä tms joihin ette ole hetkeen koskenut ja anna toisten leikittäväksi hetkeksi – sama toisinpäin niin kaikki saa uutta puuhaa (muista kuitenkin että leikkien jälkeen lelut on karanteenissa)
Leikillistä listaa paljon kivoja puuhia omassa blogissaan
Värinautit: Kivoja ilmaisia kotiin liittyviä väritys- ja puuhatehtäviä
Kylppärissä jättimäinen paperi (teippaa monta yhteen, voimapaperi, remonttisuojus yms), lapset alasti ja sormi/vesivärit mukaan. Nähdään parin tunnin päästä!
Maitoa lautaselle, lisää muutama tippa elintarvikeväriä. Kasta vanupuikko saippuaan ja kastokaa mitä tapahtuu kun dippaa maitoon.
Älä unohda: Sosiaaliset suhteet
Mene lenkille ulos ystävän kanssa turvaväli muistaen
Kavereiden ja sukulaisten näkemiseen WhatsAppin videopuhelu
Yhteisillallinen: kaikki syö samaan aikaan viinilasillisen kanssa virtuaaliyhteydellä, esim Google Hangouts
Kun löydät itsesi tilanteesta, jossa lasten kanssa pitää saada monta päivää tai peräti viikkoa kulumaan ilman suuria tapahtumia tai kustannuksia, päiviin tarvitaan rakennetta. Muuten valutte aamusta iltaan yöppäreissä kinastellen siitä saako nyt taas pelata tai katsoa telkkaria (ei).
Tai ainakin meidän perheessä käy niin. Siksi tein viime kesälomaksi lukujärjestyksen! Taisin pölliä tämän idean viime kesänä Muita Ihania:n Tiinalta, ja sittemmin olen käyttänyt samaa metodia aina kun loputtoman pitkä päivä pitää saada kulumaan paremmin.
Mitä tehdä lasten kanssa päivästä toiseen kotona? No, sitä ihan samaa kuin aina muutenkin mutta sen jakaminen tunnin tai parin paloihin tekee kaikesta paljon siedettävämpää! Lukkarit kannattaa tehdä lasten kanssa yhdessä, jolloin motivaatio jokaiseen asiaan on heillä paljon suurempi. Isompien lasten kanssa voi tehdä myös yllärilukkarin, jossa heille vain toimitetaan tiedot ja saavat itse sitten suorittaa.
Uskoisin että pienempienkin kanssa tämä onnistuisi hyvin, silloin lukkarin voisi tehdä vaikka kuvien kanssa!
Tässä pari viimeaikaista esimerkkiä meiltä kotoa.
Koululaisen ”yllätyskotilukkari”, eli muutamaksi tunniksi tekemistä koululaisille yksin kotona:
(Kirjaimellisesti niin kuin sen lapsille lähetin. Aikoja voi hyvin venyttää esim kirjan lukemisen kohdalla jos tarvitsee enemmän tunteja)
Koulu alkaa pling plong!
11.15 Äikkää!
Kumpikin lukee omaa kirjaa ensin 15 minuuttia. Sitten pidätte toisillenne minuutin esitelmän siitä mitä juuri luitte. Mitä kirjassa tapahtui?
11.30 Lounas!
Pinaattilettuja
Lasi vettä
Jälkiruoaksi 5 karkkia per lapsi
(muistakaa jääkaappi kiinni)
12.00 Kuvis
Kumpikin ottaa tyhjän A4-paperin ja piirtää sen täyteen. Saa olla kuvia, hahmoja tai tekstejä. Lopuksi taittelette siitä valitsemanne origamin, saa katsoa ohjeita netistä!
13.00 välitunti
Vartti pööpöilyä, taukojumppaa tai käynti ulkona! (toim huom: ketä yllättää että päätyivät kännyköiden pariin?)
13.15 Musiikin tunti
Valitse laulu josta teet esityksen mulle. Tulen kotiin puoli kahdelta viimeistään, saatte harjoitella niin pitkään kuin haluatte!
Tämä oli aivan mahtava setti, lapset innokkaana touhusi näin melkein kolme tuntia kahdestaan kotona, ja videoivat ilokseni osan päivästään talteen. Ei valituksia, tappeluita tai hajonneita huonekaluja ja ruutuaika minimissä!
Tässä muita ideoita lukkariin, joita en vielä käyttänyt:
Liikka (5-10 hypyn tai hassun jutun setti joka pitää tehdä kolmesti)
Matikka (laskekaa kylppärin laatat ensin arvioimalla ja sitten oikeasti)
”Ylli” eli ympäristömikäseonkaan (menkää pihalle ja etsikää kumpikin 3 kiveä, 3 kasvia ja 3 eläintä, kuvatkaa kaikki.)
…jne. Näitä voi keksiä loputtomiin oman lapsen taitoihin ja kiinnostuksen kohteisiin sopien!
Koko viikon lukujärjestys koulun loma-aikoihin
Sitten on ne vaikeammat hetket: pitkät päivät ja viikot, erityisesti jos aikuinen on itse myös paikalla ja lapset yrittävät aamusta iltaan joko katsoa ruutujaan, riistää toisiltaan hengen henkisesti tahi fyysisesti tai saada aikuiset viihdyttämään heitä. Silloin askarrellaan yhdessä tämä muokattava viikkolukkari, joka viime syyslomalla näytti tältä:
Lukujärjestykseen aseteltiin seuraavia tekemisiä:
Vakituiset tunnit:
Aamutoimet: pukeutuminen, aamiainen
Ulkoilu
Ruutuaika (vinkki: Ilmankin lukkaria hyvä yhteinen sääntö lasten kanssa sovittaviksi on ruutuaika = 50-100% ulkoiluaika)
Lounas
”Valinnaiset aineet”; näitä vaihdeltiin sään ja olosuhteiden mukaan
Leikkiaika
Lukuaika
Askartelu yms erikoistekemiset kuten kokkikerho (jossa tehtiin yhdessä lasten valitsema välipala) tai leffa
Kavereiden / Serkkujen tapaaminen
Retket: Korkeasaari, uimahalli, kirjasto, kauppa…ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä!
Tämä toimi niin hienosti että meidän koko viikko yhden aikuisen, kahden koululaisen ja yhden kolmikuisen vauvan kanssa meni lähes riidoitta. Toimi, vaikka toinen lapsista on erittäin tarkka aikatauluista sekä säännöistä, ja toinen ei lähtökohtaisesti halua tehdä mitään mitä on käsketty tai säännöillä sovittu – uskallan siis suositella kokeilemaan!
Mitä vinkkejä teillä on ajan kuluttamiseen kun normaalitekemisiä ei voi tehdä?
Minttu heitti oikein perinteisesti blogihaasteella, oh my! Luulen että edellisen kerran olen osallistunut blogihaasteeseen aikana jolloin blogeissa oli vielä tilaajia ja haasteeseen sai osallistua jos oli alle 1000 (vai oliko se 500?) tilaajaa. Oli järkyttävän iso saavutus että pääsin sen yli!
Pitemmittä puheitta, haasteen pariin.
Äitiyden aakkoset
A – Amme. Kolmonen on yhtä innokas loiskuttelija kuin isommatkin aikanaan, ja hänellä on sama Stokken kokoontaitettava kylpyamme. Olemme silti niin laiskoja että joka toinen pesu (jotka nekin on aika harvassa, koska laiskottaa ja olemme aina myöhässä) tapahtuu vessan lavuaarissa. Loiskuu se vesi siinäkin.
B – Banaani. Siitä saa mitä vaan tehtyä ja ostan banskuja aina kun olen kaupassa. Itse siedän banaania tasan kahdessa muodossa: Melkein raakana sellaisenaan tai banaanileipänä. Kaikki muu on ällöä.
C – Ei C-kirjaimella ala mikään muu sana kuin Celsius ja Minttu käytti sen jo. Sanon Cacca.
D – Duplot. Vain siksi että saan kertoa teille kaikille että se nimi on Duplo, ei Dublo. Tämä on kirjoitusvirhe josta en pääse yli, se on d u p l o. Anteeksi.
E – Ensimmäiset kerrat. Varsinkin tämä vuosi on ollut viimeisten ensimmäisten kertojen saalistamista: ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru, ensimmäinen sana…ne kerrat ovat niin ainutlaatuisia koska niin se vain muutama viikko uuden taidon tultua on jo muuttunut tavanomaiseksi että Kolmonen ryömii ja nauraa.
F – Fak. Nimenomaan näin kirjoitettuna. Kiroilen nykyään tosi vähän lasten kuullen mutta fak pääsee suusta sellaisena melkein vitsinä joskus. Kun leipä läsähtää lattialle voi edellä, kun maito kaatuu tai kun tajuan että emme millään tule ehtimään seuraavaan paikkaan. Tosin onnistun usein muuntamaan sen lennossa joksikin muuksi, vähän niinkuin shhiiitten, vvvvideo, perrrrjantai ja sssaaaakeli (jolloin Kakkonen huutaa ”älä kiroile!”).
G – #goals, tavoitteet. Lähinnä se ettei niitä enää ole, pyrin vain pitämään lapseni hengissä, kasvavana ja iloisena. Tosin fiilistelen onnistumisen hetkiä kyllä itsekseni niin että saatan ajatellakin että wohooo #goals, tyyppi on kerrankin puettu sopiviin vaatteisiin!
H – ”Hanne” eli kuinka poikani minua nimittää. Kakkonen on kutsunut meitä vanhempia jo nelisen vuotta etunimellä, eikä äidiksi ja isäksi. Se oli alkuun hassua, sitten hetken pelottavaa (mitä kaikki nyt oikein ajattelee!) ja nyt ihan tavallista. Joskus se kieltämättä vaivaa mua hieman, se saattaa tuntua etäiseltä. Ainakin silloin kun riidellään! Mutta yleensä Hannettelua ei enää edes huomaa, ja toisaalta sitäkin ihanampaa on kun hän joskus sanoo äidiksi.
I – Ihana. Sana, jonka sanon useita kertoja päivässä. Kolmonen on ihana, Ykkönen on ihana, Kakkonen on ihana. Kaikki on yhtä ihania. Itsehän olen aina vain pelkästään ihana!
J – Jaksaminen. Sana, jota myös sanon monta kertaa päivässä on jaksa, osana lausetta ”hei nyt mä en enää jaksa sanoa!”. Lapset: maailman rakkain ja turhauttavin asia!
K – Kokkaaminen. Yhdeksässä vuodessa äitinä olen vähitellen oppinut tekemään ruokaa, ja välillä meinaan jopa tykätä siitä. Ei se vieläkään mikään viikonlopun hifistelyn aihe ole, mutta pääsääntöisesti arkiruoka menee kuitenkin melko lailla rutiinilla siinä kaiken muun ohella. Silti, välillä tuntuu etten muuta teekään kuin ruokaa.
L – Leikkipuistot. En pidä minään. Onneksi meidän lapset ovat aina olleet niin rauhallisia ettei leikkipuistoilu ole mikään pakollinen juttu. Minä en oikein tahdo jaksaa kökkiä siellä vähän kylmässä ja melko tylsässä, mutta pakko kai sitä vähän on harrastaa. Kolmonen on päässyt kerran puistoon, isot opetti sille keinumista ja liukumäkeä ja olihan se nyt ihanaa.
M – Mahdotonta. Aina välillä äitiys tuntuu ihan mahdottomalta. Esim silloin kun olet itse jossain hirveässä taudissa ja jo(t)ku lapsista alkaa oksentaa. Tai kun pitäisi aamuyöllä saada kannettua kaksi lentokoneessa nukahtanutta lasta yksin turvatarkastuksen läpi. Tai kun lapsi itkee lohduttomana koulussa tapahtuneita vääryyksiä ja mikään googlettaminen, turvaverkko tai keskustelupalsta ei sinua juuri siitä hetkestä pelasta.
N – Nukuttaminen. En pidä minään, en nauti iltarutiineista edes näiden isojen kanssa. Haluan iltaisin itse nukkumaan ja rauhoittumaan!
O – Oksut. Vanhemmuuden pakollinen paha.
P – Patistelu. Elämäni yhdessä sanassa.
Q – Quukkelikuu, en nyt keksi tähän mitään enkä jaksa yrittää, haluan käyttää aikaani johonkin muuhun! Sen vain sanon että tätä ei lausuta guu.
R -Rutiinit. Haluaisin sanoa että nämä ne pitää arjen kasassa (ja niin ne pitäisikin) mutta kaksi isoa ongelmaa: Insinöörin on vaikeahko pitää rutiineista kiinni ja minä tuskastun jos rutiineja ei silloin tällöin riko jollain spontaanilla höpsötyksellä. Lopputuloksena olemme aika boheemeja ja saamme juuri ja juuri pidettyä aikatauluista kiinni. Salaisuus: tämä ei haittaa minua. Pieni lepsuilu on ok niin kauan kun on lapsia, jotka eivät kiipeile seinille vaikka uni- ja ruoka-ajat kosahtaa.
S – Syli. Olen huomannut että olen tosi fyysinen vanhempana. Halailen, silittelen, pussailen ja sylittelen lapsia tosi paljon. Lapsista varsinkin Ykkönen on samanlainen, ja tulee usein syliin vielä viimeiseksi illalla. Musta se on ihanaa vaikka nämä puolitoistametriset jötkäleet alkaa tuoda jo välillä logistisia haasteita sylittelyyn. Hetki jolloin tajusin etten jaksa nostaa lasta lattialta syliin oli kamala. Nyt olen niin fiiliksissä kun Kolmonen ottaa musta tiukasti kiinni sylissä, koska näitä isompia en montaa minuuttia jaksa enää kannatella.
T – Tietokone. Neljäs lapseni. Sillä kirjoitetaan tämä kaikki talteen ja sen sisällä on myös kymmeniä tuhansia valokuvia aivan siivottomassa järjestyksessä ja täysin ilman varmuuskopioita, en kestä miten tyhmä olen kun en hoida tätä asiaa kuntoon!
U – Urheilu. Tähän olisi voinut vastata Uni, sillä se on aika oleellinen osa vauvavuotta, mutta en jaksa ajatella sitä koko ajan. Mieluummin ajattelen sitä, että nyt saan urheilla niin paljon että oikeasti jo haluan urheilla. Se on mahtavaa.
V – Valeäiti. Blogi kasvaa vanhemmuuteni mukana ja sinne on taltioitu suurin osa äitiydestäni, hyvässä ja pahassa. En enää toki tunne olevani valeäiti niin kuin silloin aiemmin, mutta se on tavallaan yksi roolini tässä teatterissa. Ja nyt äitiyslomalla olen ehtinyt tämän lapseni pariin enemmän.
W – Wääääää! Ääni joka tulee sen jälkeen kun suupielet ovat kääntyneet alaspäin. Vierastus ja eroahdistus tuottavat tämän äänen, ihan oman vauvaitkunsa! Myöhemmin pettymys ja epäoikeudenmukaisuus kuulostavat samalta.
X – Asento. Otetaan käyttöön kun pitäisi tehdä jotain mitä ei halua tehdä (pukeutua) tai kun sängystä poistetaan ylimääräiset ihmiset ja saat ottaa kaiken tilan haltuun.
Y – Ylpeys. Pienen vauvan kanssa yksi kantavimpia tunteita on sellainen liikuttunut rakkaus, miten ihana tuo onkaan –fiilistely. Lapsen kasvaessa tämä ei poistu mihinkään mutta päälle tulee ylpeys. On ihan mieletöntä nähdä kuinka viisaita, empaattisia ja hauskoja omat lapset ovat! Alan tajuta että tämä trippi sen kun sakenee ja vahvistuu, voin vain kuvitella miltä tuntuu kun lapset valmistuu, muuttaa pois kotoa, saa omia lapsia, huh! Oletteko siis tyypit koskaan tajunneet miten siisti juttu tämä vanhemmuus on?!
Z – zzzz. Saispa nukkua. Tulihan se uni sieltä mukaan kuitenkin!
Å – Åbo ja Åhléns, paikkoja joissa Kolmonen on jo käynyt!
Ä – Äiti, sano äiti, missä äiti, kato mä oon äiti, sano äiti! Maaninen yritys saada tämän lapsen ensimmäiseksi sanaksi äiti. Salettiin sekin alkaa vaan kutsua mua Hanneksi.
Ö – Ötökät. Täit ja kihomadot nyt ensimmäisenä tuli mieleen.
Julkaisin muutama päivä sitten tekstin, jossa pohdin sitä kuinka osaan nyt nauttia vauvavuodesta eri tavalla. Tekstin saama vastaanotto on ollut oikein positiivinen – tämä tieto on siksi oleellinen että samalla kuin kirjoitin tekstiä, kirjoitin taustalla tekstiä siitä miten tuo teksti syntyi! Voin heti kertoa, ettei se ihan yhdeltä istumalta syntynyt.
Minkälainen oli tekstin eka versio, mistä ajatus syntyi ja mitä vaati että se näki päivänvalon?
1. Aihio syntyy
Saan ajatuksen torstaina lenkillä. Pysähdyn nauttimaan hetkestä aurinkoisella kadulla, vaikka tunnen samalla haikeutta. Huomaan että tässä on nyt jokin tunne. Se ei ole vielä mikään suuri oivallus tai blogikirjoituksen aihe, mutta sen verran voimakas ajatus että kirjoitan sen ylös, jos siitä vaikka tulisikin jotain. Koska on talvi, en näppäile kännykkää vaan sanelen tekstin sellaisena kuin se päästäni tulee. Sillä on alustava otsikko ja ajatuksenkulku, mutta ei vielä oikein pointtia. Jätän sen hautumaan muistikirjasovellukseeni.
Tämän sanelen kännykkääni:
”Minun kesäni loppuu pian”
Tiedättekö sen tunteen kun tulee kevät ja alkaa jo mielessään miettiä että kohta on kesä sitten se on jo loppu ja sitten alkaa pitkä pitkä talvi? Minä ainakin olen tällainen vaikka kuinka en haluaisi. Mietin viimeistään kesäkuussa että kohta on heinäkuu ja sitten se on ohi. Lempikuukauteni onkin huhtikuu koska silloin kaikki paras on vielä edessä. Nyt sama ilmiö toistuu tämän viimeisen vauvavuoteni kohdalla.
Kolmonen on nyt seitsemän kuukautta vanha ja minä huomaan ajattelevani että ihan kohta minä olen sitten taas töissä ja tämä kaikki ihana loppuu. Juuri nyt kun kaikki on niin kivaa! Aurinko paistaa, lapsi nukkuu vaunuissa jonne se nukahti kiltisti ja minä olen ehtinyt miettiä kaikenlaista muutakin kuin töitä. En ole valmis palaamaan töihin.
Mutta en mä vielä mihinkään töihin ole palaamassakaan! En tiedä milloin mutta on tässä varmasti aika pitkä aika vielä. En ainakaan huomenna mene töihin enkä tänään joten enkö voi vain nauttia tästä ihanasta hetkestä? Juurikin sen takia että tiedän sen olevan todennäköisesti viimeinen kerta kun saan nauttia pienestä vauvasta, kotona olemisesta, pitkistä kävelyistä, aurinkoisesta keväästä ja uusien taitojen todistamisesta. Onneksi jäin itselleni kiinni tästä ajattelusta ja päätin lopettaa. Pysähdyin keskelle katua ja laitoin silmät sekunniksi kiinni, kasvot kohti aurinkoa. Nautiskellen totesin mielessäni kyllä on ihanaa – juuri nyt, tässä.
(toim. huom. Sanelun jäljltä teksti näytti tosiasiassa enemminkin tältä: ”mietin viime tein kesäkuuta että loppuuppu lemppari Togoon jalla on mun kaikki merkit ilmassa”)
En ehtinyt palata tekstin pariin moneen päivään. Muistin sen olemassa olon ja mietin että äh, se taisi sittenkin olla sellainen hetken ajatus jonka olisi voinut vain tallettaa Instagramiin storyna tai kuvana. Mutta jotain siinä oli, jotain miksi halusin pysähtyä sitä muistiin sanelemaan. Mikähän se ajatus siinä oikeasti on?
3. Uudelleenkirjoittaminen
Sunnuntaina avaan tekstin pitkästä aikaa. En muista oudosta sanelusta enää mitään ja togoon togoon jalla ei ihan avaa hienoja ajatuksiani. Korjaan mitä pystyn ja mietin vielä, kirjoitan lisää. Jotain tässä on, jokin ajatus jonka haluan tallettaa ja sanoittaa. Luen tekstiä yhä uudelleen: poistan turhat alleviivaukset ja yritän löytää nopeammin punaisen langan.
Nyt teksti on tuplasti pidempi mutta juttu junnaa. Sanon siinä ehkä viisi kertaa että “tämä on niin kivaa ja kohta tämä on jo ohi blaablaa”, enkä saa kiinni siitä tunteesta josta halusin kirjoittaa. Pistän koneen hetkeksi pois, tuijotan ikkunasta ulos ja ajattelen ääneen sen mitä yritän sanoa. Kuvittelen kertovani Insinöörille että “tää on se mitä mä yritän sanoa”. Saan jostain kiinni.
Kirjoitan sen jonkin yhteen omaan kappaleeseensa, miettimättä sitä kuinka se sopii muun tekstin ja ajatuksen kulun kanssa yhteen. Kun olen jokseenkin tyytyväinen löytämääni, kursin loput tekstistä kasaan. Poistan kokonaisia kappaleita, vaihdan toisten paikkaa. Pidän huolen että se oivallus nousee tekstissä esiin eikä eipäsjuupas ajattelu vie koko tilaa.
Kirjoitan monta uutta kappaletta. Sitten kirjoitan ihan uuden ekan kappaleen, johon tuon jo tekstin ydinajatuksen ja sen seurauksena melkein kaikki juuri kirjoittamani uudet jutut lentää roskakoriin, suurin osa vanhoista myös.
Lopulta käy niin että tuo alkuperäinen kesähorina jää lähes kokonaan pois. Se ei ole oleellista, se oli vain polku ajatukseen johon pääsen nopeammin kiinni ilman tuota taustaselitystä.
Kolmonen herää kesken naputtamisen ja leikin sen kanssa hetken. Yhtäkkiä tajuan, nyt näen kirkkaana sen mistä yritin ottaa kiinni! Kyse on siitä että ekaa kertaa ikinä pystyn “nauttimaan nyt kun se on pieni!” Lasken vauvan lattialle ja kirjoitan otsikon uusiksi ja viimeiseksi kappaleeksi tämän oivalluksen. Teksti on nyt valmis, jopa saate FB-jakoon syntyy siltä istumalta.
Luen tekstin uudestaan läpi ja se toimii! Napakka, tarttumapintainen ja ajatus tulee esille. Olen niin helpottunut, koska olin jo ajatellut että tästä tekstistä tulee taas yksi sellainen luonnos jota ei koskaan julkaistu, elektroninen muistivihkoni Evernote on näitä täynnä.
4. Kuvat ja julkaisu
Siirrän tekstin WordPressin pohjalle ja tsekkaan rivivälit ja otsikoinnit. Kirjoitan samalla tätä tekstiä ja sanon Kolmoselle taas “ihan kohta” kun en malta lopettaa kesken – yksi huonoja puoliani.
Huokaisen kun tajuan kuvien puuttuvan. Tämä on mulle usein raskain vaihe. Teksti on valmis, haluaisin jo julkaista, mutta kuvat pitää vielä miettiä. Kamerassa on uusia kuvia, lataan ne, valitsen pari ja käsittelen. Tähän menee vielä puoli tuntia, vaikka haluaisin jo lopettaa koko homman. Kuvankäsittelyohjelma tökkii, joten lopulta julkaisen kakkoslaatua – en jaksa nyt hinkata.
Viimeistelen tekstin teknisesti (tägäykset, SEO, otsikoiden muotoilut). Painan julkaise-nappia ja käyn vielä lukemassa tekstin livenä. Korjaan muutaman kohdan selkeämmäksi, yhden kirjoitusvirheen ja turhan rivivälin. Vielä pitää käyttää jossain kohtaa vartti tekstin jakamiseen eri kanavissa, miettiä kuhunkin sopiva kulma.
Kauanko yhteen blogitekstiin kului aikaa?
En seurannut tarkkaan mutta lopulta tähän tekstiin kului ihan tosi paljon aikaa, tunteja. Enkä 0llut varma tuleeko kukaan kiinnostumaan tästä vai oliko tämä vain minun oma päiväkirjamerkintäni, aika näyttää (edit: hyvin näytti uppoavan!).
Joskus tämä koko prosessi vie viikkoja tai päiviä, joskus koko juttu soljuu läpi vartissa. Tämä teksti on esimerkki sellaisesta nopeasta prosessista: kirjoitin sen tunnekuohussa suoraan autossa päväkotirumban jälkeen, valitsin kuvaksi vanhan kuvituskuvan ja editoin vain nopeasti kirjoitusvirheet pois illalla ennen julkaisua. Ehkä 20 minuuttia koko hommaan.
Tämä nyt kirjoittamani teksti taas meni monen mankelin läpi. Se alkoi aivan eri kulmalla ja päätyi toiseen. Rakastin tätäkin kirjoittamista, koska tykkään prosessista. Siitä kuinka tekstiä alkaa virrata kesken kävelyn valmiina lauseina, ja sitä kuinka tuskailun kautta löydän siitä sen mitä yritin sanoa.
Toivottavasti nautitte myös syntyvien tekstien lukemisesta, koska itselleen kirjoittaminen on kuin tyhjässä huoneessa laulaisi – ihan kivaa mutta lopulta tyhjää kaikua täynnä.
10K on hieno luku, kauniin pyöreä ja ensimmäinen double digit joka Instassa esitetään pyöristettynä lähimpään sataan. Vallan eri asia kuin 9256 siis, tosiammattilaisen merkki!
Kymppitonni on Instagramissa myös siksi merkittävä ominaisuus, että sillä saa storyn puolelle nk. swipe-linkin. Niinpä tätäkin tekstiä pääsi teistä osa lukemaan ihan vain pyyhkäisemällä, eikö olekin uskomatonta!
No eipä se oikeastaan ole, hah. Yksi muuttunut luku ja swipe-linkki eivät oikeasti tietenkään ole se juttu. Somessa parasta on ihan muut asiat kuin luvut ja oman tekemisen mitattavuus, vaikka myönnän niiden olevan ihana ekstralisä.
Tuhannet ihmiset ovat jo pitkään olleet määrä, jonka kanssa täällä toimin. Blogissakin käy kuukausittain 27-30 tuhatta ihmistä, vaikka jo yksi tuhat on niin paljon että sitä ei enää pysty oikein hahmottaa. Muistan vieläkin sen hetken kun tajusin blogissa käyneen tuhat ihmistä. Se tuntuu vieläkin jännältä.
Tämän uusimman pyöreän luvun kohdalla on luonteva syy pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tämä kaikki tarkoittaa.
Tuhansien seuraajien joukkoon mahtuu somettoman elämän ystäviä, perhettä, tuttuja, työkavereita, ja iso joukko tuntemattomia. Samankaltaisen elämäntilanteen ihmisiä ympäri maailman, ihan eri elämää eläviä tästä viereltä ja varmasti myös ns. vihaseuraajia, vaikka minulle asti ei onneksi kauheasti marinaa ilmene (ja toivon että he jotka eivät minua jaksa, konmärisevät minut pois somestaan pian.)
Tiedän että suurimmalle osalle ihmisistä olisi todella luotaantyöntävä ajatus kertoa elämästään niin paljon niin useille. Minulle se on rakas harrastus, jota ilman en ehkä enää osaisi ollakaan, mutta myös paljon muuta.
Some on mulle työ, viihdyke ja tapa olla luova. Ennen kuin aloitin blogin vuonna 2012, en tajunnut edes että osaisin, saati haluaisin kirjoittaa ja nyt tajuan sen olevan ehkä intohimoisin asia elämässäni.
Haluan kiittää teitä kaikkia. Sillä vaikka somessa on synkkä puolensa ja joskus se on ihan hassu paikka, minä saan ja olen aina saanut paljon enemmän tästä kaikesta kuin mitä se vaatii – enhän tätä muuten tekisi. Saan teiltä tietysti paljon kannustusta ja rohkaisua, kehuja ja kauniita sanoja mutta myös tervettä kritiikkiä ja uusia näkökulmia. Aidosti uskon myös olevani itse ihmisenä parempi näiden somessa vietettyjen vuosien jälkeen.
Kun kirjoitan vaikeimmat ajatukseni ymmärrettävään muotoon, ymmärrän niitä itse paremmin ja opin hyvin pian että teistä moni muu ajattelee samalla tavalla. Ja juuri niinä päivinä kun möyrin jossain omassa itseinhossa, saan viestin jossa kerrotaan seuraajan saaneen tukea omiin haasteisiinsa, tai kehutaan vanhemmuuttani.
Some on tunteiden kaikukuoppa ja kaikki tulee sinne moninkertaisena. Siksi haluan nyt kiittää teitä siitä että minä saan nauttia täällä kymmentuhatkertaisesti iloa, huumoria, analyyttista pohdintaa ja lohdutusta vanhemmuuden mutkatien sisäkurveissa. Toivon antavani teille vastaavasti rohkaisua, helpotusta tai ihan vain räkäistä naurua!
Matka jatkuu, jännä nähdä mihin suuntaan seuraavaksi. Kiva kun olet siinä matkassa mukana!
Huomaamattamme meistä on tullut vakiintuneita risteilijöitä. Luulen että lasten saamisen jälkeen ollaan käyty vähintään kerran vuodessa Tukholman risteilyllä. Ne on ihan parhaita! (eikä olla saatu kuin muistaakseni kerran joku tauti tuliaisena, joten turhat norohuolet pois!)
Mikä voisi olla parempaa kuin suljettu purkki, jossa siirtymiä viihdykkeestä ja tekemisestä toiseen ei juuri ole eikä ulkovaatteita tarvitse pukea (halleluja!). Siellä on loputtomasti välkkyviä juomia ja tanssivia maskotteja, ohjelmaa, ruokaa ja menoa. Bonuksena pilkkopimeä hytti, jonka paras ominaisuus on koko perheen nukuttava white noise.
Ikuisesti jatkuvat, pehmeällä matolla päällystetyt käytävät riittävät viihdyttämään taaperoita ja isojen lasten kanssa voi jo antaa enemmän vapauksia saavuttaen jopa tilanteen jossa istut itse rauhassa ravintolassa ja lapset on jossain keskenään. Poissa mutta ei kaukana, itsenäisesti mutta ei vaarassa.
Ah, risteilyt. Parasta 18-vuotiaana, parasta lasten kanssa! Älköön näiden kahden risteilymatkustajan tiet koskaan kohtaa!
Nyt tuli pitkästä aikaa todettua että jo vauvan kanssa matkaaminen on yllättävän mukavaa, vaikka alkuun tuntuu että onko se taas vain arkea eri olosuhteissa. Mutta ei se ole!
Tässä sekalainen seurakunta omia vinkkejäni laivamatkailusta vauvan kanssa. Jos tulee jotain muuta kysyttävää niin kysy ja editoin!
Vinkkejä laivalle vauvan kanssa
Hytin vettä voi juoda. Tämä on yleisin kysymys jos seuraamiani FB-ryhmiä on uskominen. Vettä voi siis juoda ja hytissä on kertakäyttömukeja sitä varten. Hanasta tulee kuumaa ja kylmää, veikkaan että maidonkin saisi lämmitettyä hanan alla riittävän lämpimäksi minigrip-pussissa (tosin protip: opeta vauva juomaan myös kylmää tai taskulämmintä maitoa!)
Termari pelastaa monta ruokintatilannetta matkalla! Pyydä vaikka baarista kiehuvaa vettä termariin. Saat sillä termarin omassa kupissa vesihaudutettua maidot kuumiksi ja valmistettua vaikka puurot hytissä.
Pieni tilkka fairya omassa purkissaan ja sappisaippuan pala auttaa joka reissussa.
Viihdy! Laivat on kuin tehty lapset edellä: joka paikassa on välineistöä ja jeesiä, lasten omia aterimia ja piirustusvälinettä. Alle viisivuotiaat syö ainakin Siljan buffetissa ilmaiseksi, ja usein lapsille on todella tuntuvat alennukset myös muista ruoista.
Kaikki ruoat kannattaa kummassakin yhtiössä ostaa etukäteen niin niistä saa alennusta.
Syöttöuoleissa löytyy, ja ystävällinen tarjoilija toi rimpulalle lautasliinapaketin ekstratueksi
Kumpikin laivayhtiö tarjoaa myös kanta-asiakasohjelman johon kannattaa liittyä. Se käytännössä mahdollistaa ikuisen alen: aina kun käytät korttiasi laivan ostoksissa, bonukset kertyy ja saatat saada kotiin uuden alekupongin, jolla seuraava risteily on taas halpa tai ilmainen.
Halpaa risteileminen ei kuitenkaan ole: koska joudut syömään parin vuorokauden kaikki ruoat ulkona, monta sataa kuluu vaikka ei ostaisi tuliaisia. Ja ostatte kuitenkin jotain tarpeetonta, kuten välkkyviä juomia!
Jos keli on raju, pysyttele laivan alimmissa kerroksissa ja tai laivan keskellä. Perä ja keula takaavat pahimmat höykytykset. Tällä kertaa olimme tosi myrskyisällä menolla liikkeessä ja jouduimme koko perhe mennä tunniksi hyttiin makoilemaan (makuuasento kropalle helpoin) ja äänikirjaa kuuntelemaan. Oksuilta kuitenkin vältyttiin!
Leikkipaikat on beeeeest! Vaikka niissä toki on paljon lapsia, meteliä ja menoa, niissä on ihan hulluna tekemistä kaiken ikäisille ja tarjoiluja myös aikuisille.
Tavallista hyttiä isommat perhehytit on tosi hyviä mutta kalliita. Emme ole vielä koskaan satsanneet siihen vaan tungemme reilusti kaikki samaan tavalliseen hyttiin. Tällä kertaa meitä oli jo viisi ja hyvin mahduttiin. Siljalla menemme yleensä hytillä nimeltään “promenade” (ikkuna kävelykadulle), Viikkarilla “A-hytti” on vastaava, jossa myös ikkuna (merelle).
Kuulin yhden yksin lasten kanssa matkustaneen äidin saaneen vaihdettua oman hyttinsä tyhjilleen jääneeseen invahyttiin laivan infopisteestä, tätä voi aina toki kysyä!
Siljan promenade-hytit sisältävät hauskan syvän ikkunalaudan johon mahtuu vaikka kaikki lapset ihmettelemään alla olevan ostoskadun elämää. Tässä on vauvan hyvä hengailla myös ja tästä näkee keikat jopa paremmin kuin alhaalta (musa kuuluu hyttiin).
#TB Kakkonen vuonna 2013
Ykkönen ja ystävänsä 2013
Rankempien huudien mujer, 2020
Jos meri- tai ostoskatumaisemalla ei ole teille väliä, alempien kerrosten hytit ovat tosi hyviä myös: niissä ei keikuta lainkaan niin paljon jos kova tuuli osuu kohdalle, ja siellä se moottorin luoma white noise on vielä parempi. Niissä tosin on myös joskus enemmän party meininki, ainakin jos 18-vuotiasta minua on uskominen.
Tavallisissa hyteissä on väistämättä ahdasta. Pakkaa kaikille oma reppu joka mahtuu kunkin sänkyyn ja valitse kevyimmät (matka)rattaat. Meidän bugaboo Foxit mahtui hyvin vielä hyttiin kääntymään vaikka kaikki sängyt oli alhaalla, mutta ei siitä samaan aikaan paljon ohi liikuta. Yöksi taitoin rattaat aina kasaan (ja piilotin osia sänkyjen alle tai viereen), jotta päästään hytistä pois tarvittaessa (juu kyllä hieman se Dennis-myrsky sai näitä asioita miettimään)
Rattaita saa myös laivalta lainaksi, mutta suosittelisin kyllä ottamaan omat mukaan, sen verran paljon tarvitset ihan siirtymissäkin rattaita. Rattailla saa ja kannattaa mennä ihan joka paikkaan laivalla!
Kaikille kannattaa varata sisäkengät! Lapsille tossut on kevyet tepasteltavat, aikuisten jalat voi Tukholma-päivän jälkeen kaivata toisia kenkiä.
Infopisteestä saa lapsia varten vuoteisiin lisälaitoja ja pienen matkasängyn vauvalle. Matkasänky kannattaa varata hyttiin jo matkaa varatessa niin se on siellä valmiina, kumpaakin lisävarustetta on laivalla rajallinen määrä eli ehdottomasti kannattaa varata ne etukäteen! Laivan matkasänky on tavismatkasänkyä kapeampi, omaa ei kannata roudata mukaan.
Tee hytistä teille sopiva, siirtele sänkyjä! Alasängyistä toinen siirtyy jolloin saat tehtyä alas parisängyn.
Laivan oma matkasänky oli hyvä (sen mukana tulee petivaatteet), mutta koska nukumme yleensä perhepedissä, käytimme lopulta sitä vain lukittamaan “parisänkymme” paikalleen ja nostimme sen patjan sänkyjemme väliin mahdollista koloa tasoittamaan.
Vaipanvaihto onnistuu esimerkiksi laivan yleisissä vessoissa ja leikkihuoneissa, joissa on muistaakseni paremmat hoitohuoneet. Me tosin vaihdoimme kaikki neljä kakkavaippaa ihan onnistuneesti omassa hytissämme. Hyvin mahtui.
Hytissä on yöllä aivan todella pimeää. Jos ei tuule kovasti, jätä vessan ovi vähän raolle ja valo sinne päälle niin näet vaikka imettää. (Tuulella ovi paukkaa auki ja kiinni eikä ole ihan best.)
Siljalle knoppivinkki: sushi&co raflasta saa samat pikkusyötävät kuin viereisistä paljon ruuhkaisimmista kahviloista. Sushi oli tosi hyvää ja edullista!
Buffetista löytyy hyvin syötävää niin maidottomalle, kasvisruokailijoille kuin lapsillekin. Myös kolmoselle löytyi hyvin sormiruokailutavaraa ja syöttötuoli. Erään seuraajan allergikkolapsi oli myös kysyttäessä saanut omia spessuruokia ❤️
Buffet on tavallaan tosi helppo kun se on jo lähtökohtaisesti kaaottinen sotku, mutta usean pienen lapsen kanssa matkatessa muut raflat voi olla sinulle jopa rennompia. Buffetissa olet jatkuvasti hakemassa lisää ruokaa jollekin, muissa ravintoloissa voit ihan vain istua ruokaa odotellessa (eikä pöydällä ole viittä ylimääräistä lautasta). Ensi kerralla aion jättää buffan väliin jos muu seurue suostuu.
Jos kuitenkin menette buffaan, kannattaa ehkä valita ensimmäinen kattaus (viiden aikoihin) mutta varmista että teillä on jotain iltapalaksi mukana (tai ostatte jotkut pienet jutut vielä kahvilasta). Ekan kattauksen jälkeen ehtii sitten vielä sekoilla muumidiscot / Ville Vikingit, juoda välkkyviä juomia ja katsella laivan show:ta. Eikä kukaan meinaa nukahtaa kesken alkupalojen. Muuuutta jos olette iltavirkkuja, tee toisinpäin. Ohjelmaa ja tekemistä riittää kyllä kaikkina kellonaikoina!
Ohjelmaa kannattaa kuitenkin kuikuilla etukäteen jaettavista lehtisistä, muuten voit helpolla missata kasvomaalaukset ja muumi-tanssitukset! Siljalla on myös mini-versio midnight showsta, joka oli kiva näiden isojen lasten kanssa juuri ennen hiljaiseen hyttiin hiipimistä.
Siitä buffasta vielä: Jos samalla reissulla on monta perhettä eri varauksilla, kannattaa mennä heti laivan lähdettyä buffetin tiskille pyytämään pöytien sijoittamista toistensa vierelle. Kun sulla on ruoat maksettuna ja varaus tehty, voit vain marssia kaikkien jonojen ohi ruoka-ajan koittaessa!
Tähtää buffan aamiaiselle kasiksi tai puoli kympiksi, muut ajat siinä välissä saat jonotella. Huom: Siljan laivoilla on kesäisin toinen buffet konferenssiosastolla, jossa samat ruoat ja paljon vähemmän ihmisiä!
Siljan spa-osasto on nykyään tosi freesi ja mua harmittaa ettei taaskaan menty sinne. Ensi kerralla tullaan Tukholmasta etuajassa kotiin ja tähdätään kolmeksi spahan!
Samoin haaveilen Viikkarin Grace-laivasta, mutta sitä varten pitää ensin hilautua Turkuun.
Kun laiva saapuu satamaan, ihmiset tykkää mennä sumppuna jonottamaan. Älä sinä tee sitä. Pakkaa kamat valmiiksi hyttiin odottamaan ja heitä koko seurue tyhjään perä- / keulabaariin viimeiselle välkkydrinkille. Kun maihintulosta on mennyt noin vartti ja laiva alkaa tyhjetä, kipitä hakemaan kamasi pois hytistä ja poistu laivasta voittajana.
Ruotsiin matkustaessa ei tarvita passia, henkilöllisyystodistus (ajokortti, virallinen henkilökortti) ja lapsille kelakortti riittää. Tarkista täältä mitä tarvitaan!
Ja mitä siellä Tukholmassa sitten tehdään? Tässä erittäin tiiviisti muutama idea:
Tekemistä Tukholmassa lasten kanssa
Leikki-ikäisille Skansen / Junibacken, Wasa-museo tai Djurgården. Isommille Tekniska Museet tai Tom Tits Experiment (muista tirskahtaa nimelle!) junamatkan päässä Tukholmasta. Alle vuoden ikäiset saattaa suostua vielä istumaan rattaissa kivasti eli voit viedä ne kanssasi vaikka kesäiselle kävelylle Söderiin ja Fotografiskaan. Abba-museoa on kehuttu kovasti myös, sielläin voi rattaissa yksi mennä aikuisten mukana!
Sitten se “Söder”, eli Södermalm. Inhoan epämääräisiä “mene Söderiin!” vinkkejä joten yritän antaa täsmäiskun. Alue ei ole suuri eikä selkeä, mutta eniten löydät ehkä nk. Sofo-alueelta (tässä kartta). Kokeile mennä vaikka kaduille Nytorgert / Bondegatan, Kocksgatan. Grandpa on hipstereitä innostava liike, Delivore ihana vegaanikauppa- ja kahvila, Meatballs for the people oli herkullinen lounaspaikaksi. Ehdottomasti vilkkaampi alue kesällä!
Metrolippuja varten kannattaa varata SL:n oma sovellus, jolla välttää sekä jonot että ruotsin sönkkäämisen!
Niin kuin kaikki asiat vauvan kanssa, vaikeinta on päättäminen ja etukäteisvatvominen. Ota paljon wet wipeja ja rento asenteesi mukaan niin kivaa siitä tulee!
”Vaikuttaako lapsen sukupuoli kasvatustapaan eli koetko että tytön tai pojan kanssa on helpompaa?” kysyi minulta seuraaja Instagramissa. Vastasin että ei, ainoa ero tähän mennessä on peseytymiseen liittyvä pieni yksityiskohta, jonka mieheni hanskasi minua paremmin (tämä olisi pitänyt kyllä oppia jo neuvolassa, hah).
Sukupuolella siis ei ole väliä, kuten en koe sillä olevan väliä aikuisissa suhteissakaan.
Mutta se ei tarkoita, että lapset muuten keskenään olisivat samanlaisia, tai etteikö toisen kanssa olisi joskus helpompaa. Isoin ero on eri temperamenttien ja persoonallisuuksien kasvattamisessa. Ikäkin jo toki vaikuttaa merkittävästi, mutta meillä ikäeroa on sen verran vähän ja lapset jo niin isoja että temperamentti on jo isommassa roolissa. Jos toinen on passiivinen ja toinen aktiivinen, toinen erittäin rytminen ja toinen hälläväliä, yksi lapsista tosi sopeutuva ja kolmas hurjan sosiaalinen niin väistämättä alkaa tulla eroja käytökseen.
(Sivujuonne; tiesitkö että temperamenttiin kuuluu tosi monta eri osa-aluetta ja että niistä voi piirtää ”kartan”? Tämä on musta super mielenkiintoinen asia jota pengon jatkuvasti enemmän, täällä yksi hyvä selitys asiasta.)
Tämä johtaa siihen että lapsia ei voi eikä pidä kohdella tismalleen samalla tavalla joka käänteessä. Tasavertaisesti, kyllä, mutta ei tasapäistäen, aina samalla tavalla.
Yksi meistä rakastaa sääntöjä ja ulkoa tulevia tehtävänantoja, välillä liikaakin. Jos hänen kanssaan sovitaan että seuraa palkinto kun viisi iltaa putkeen tehdään iltahommat hyvin ja se neljäs kosahtaa aikuisten tai olosuhteiden takia, hän menee tolaltaan. Toiselle sama sopimus kantaa kahden illan ajan kunnes kolmantena hän ei jaksa enää, pistää homman aivan säpäleiksi ja ilmoittaa ettei se luvattu palkintokaan oikeastaan koskaan kiinnostanut.
Näistä toinen ilmoitti jo joskus leikki-ikäisenä ettei hän edes halua mitään tarraa, ymmärtänette mitä tarkoitan.
Kaikki lapset haluavat kuitenkin lopulta toimia oikein ja tietysti he itsekin haluavat mahat täyteen ja unta palloon. Kukaan ei sinänsä lähtökohtaisesti halua ”olla hankala” vaan kyse on enemmin sopivista keinoista (pois lukien tietysti uhmakaudet jolloin lapsi kuin lapsi nimenomaan hakee rajoja. Olkoon armo silloin kanssanne).
On siis keksittävä kullekin sopiva tapa saada ne elämän välttämättömät asiat toimimaan hyvin. Joskus kieltämättä tuntuu epäreilulta että toiselle tämä vaatii vain yhden tiukemman komennuksen ja sen katseen, kun toiselle samasta asiasta pitää tehdä hauska leikki, tai kisa jotta homma toimii (tai lopulta asettaa rajoja eli kertoa seuraamuksista ja sitten aina välillä silti menettää kaiken aikuisuuden ja huutaa. No niin, eteenpäin).
Äkkiä sitä ajattelisi että se helpomman temperamentin lapsi jää tässä häviöille, että hän vain joutuu aina tekemään ja häneltä odotetaan enemmän. Mutta ei se niinkään mene. Hän ei ehkä saa pukeutumiskisaa tai joka käänteessä sanoitettuja tunteita, mutta hän saa (hieman levollisemman vanhemman lisäksi) vapautta ja vapaakortteja. Joustavan, rytmillisen ja sopeutuvan lapsen kanssa voi helpommin antaa myös poikkeuslupia ja sääntövenytyksiä.
Vastuuta kantava, tasainen tyyppi saa pelata kympin aamuna hetken pleikkaria, vaikka aiemmin kouluun lähtenyt haahuileva tulisielu ei saanut edes koskea akkariinsa. Kumpikin lähti kuitenkin kouluun hyvillä mielin, puettuna ja syötettynä (toisen hampaat ei varmasti ollu taaskaan pestyjä, mutta hei, valitkaa taistelunne!)
Mulle tasapuolisuus tarkoittaa sitä että jokainen tietää yhteiset säännöt, odotukset ja oikeutensa ja kaikille annetaan omiin kykyihin sopiva tapa niitä noudattaa. Jokaisella meistä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi, rakastetuksi ja huomioiduksi. Jokaisen on saatava riittävästi unta, ravintoa ja viihdykettä. Se miten näistä kuhunkin päästään, on sitten tapauskohtaista.
Miten ne hanskaatte eri persoonallisuuksien kasvattamisen?
Ja mikä tärkeinä: osaatteko te pestä kaikki sukuelimet oiken?
Hyvin vaatimattomasti, mutta kuitenkin. Koska se tuntuu menneen mulla nyt kerrankin tosi hyvin, eikä missään väärässä paikassa ole tuntemuksia, kerron miten olen tehnyt. Ehkä tästä on jollekin apua.
Tässä tekstissä on pidemmin kerrottu siitä kuinka ylipäänsä aloitin liikunnan uudelleen raskauden jälkeen.
Juoksu raskauden jälkeen voi odottaa hetken
Tämä on minusta askeleista tärkein. Sinne juoksemaan ei ole mikään kiire, ja reipas (vaunu)kävely kasvattaa juoksussa tarvittavaa peruskestävyyttä tosi tehokkaasti. Toki jokaisella on erilainen kroppa (sekä raskaus, alkukunto että synnytys), eikä kehosi sisällä asu munakelloa joka kertoisi oikean ajan. Usein puhutaan noin 3-6kk ajasta jolloin vatsan alueen lihaksisto on vielä venynyttä ja pehmeää, eikä välttämättä pysty hallitsemaan juoksusta kertyvää kovaa painetta (en löytänyt heti googlaamalla yksinkertaista lähdettä, mutta tässä oli kattavaa tietoa englanniksi ja tässä siitä hyvä tiivistys suomeksi).
Mun logiikka: kun en tiedä ihan varmasti omaa tilannettani, enkä ollut ennen raskautta kovin aktiivinen urheilija, odotan mieluummin pidempään. Siispä odotin koko 6kk. Hilla taas esimerkiksi aloitti vanhana juoksun harrastajana jo 10 viikkoa synnytyksestä, mutta kuten tekstistä näkee, Hilla teki sen äärimmäisen tarkasti ja tiedostaen, lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia ensin treenaten. josta päästään seuraavaan kohtaan.
Syvät vatsalihakset ja lantionpohja kuntoon
Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Raskauden aikana vauva ottaa vatsaltasi tilaa ja luo sinne Rukajärventien tyyppisen tilanteen. Sisuskalut potkitaan syrjään ja lihakset venytetään pizzataikinaksi. Niiden takaisin palautuminen ei käy ihan heti seuraavalla viikolla, eikä ehkä ilman apua.
Minä aloitin heti synnytyksen jälkeen Kuntouta Keskivartalosi – verkkokurssin*, jolla sain lantionpohjan tosi hyvään kuntoon muutamassa viikossa. Osaan myös kertoa tämän, koska kurssin alussa ja lopussa tilanne testattiin! Tämä oli tosi mukava ja helppo kurssi, niinkin helppo että oletin huijaavani siinä jotenkin. Joka päivä kun teki sitkeästi ne muutaman minuutin treenit, jotka sähköpostiin kilahti, oli jo parin viikon päästä niin sanotussa aivastusturvassa.
Suosittelen tätä ihan ehdottomasti jos tiedät, että oma treenisi jää muuten satunnaiseksi täysiä puristamiseksi hampaidenpesun ohella. Opit kurssilla muitakin voimakkuuksia, suuntia ja tapoja treenata sitä tärkeää aluetta. Saat kurssin -10€ alehintaan tästä linkistä* ostamalla.
Kävin verkkokurssin jälkeen vielä Vaumiin BabyPilates kurssilla Mommy & Me:ssä (koska naapuri pakotti) koska ajattelin sen olevan hauska yhteinen harrastus ja niinhän se oli. Kolmonen nukkui turvakaukalossa aina tiistaisin kun minä kävi treeneissä. Siellä kuulin heti kurssin alussa että mulla erkaumaa oli tosi vähän ja minusta tuntui että sain näistä tunneista enemmän irti verkkokurssin ansiosta kun tunsin jo hyvin paikkani.
Treenaa ne lantionpohjat. Tiedän että se on tylsää mutta hoida se.
Käyn edelleen joka viikko Mimin treeneissä, joissa Mimi jakoi myös tämän nerokkaan lenkkiohjelman. Tästä tulee tunnin lenkki, pieni hiki ja hyvä fiilis! Eka lenkki oli kamala, toka tuntui jo kevyeltä ja kolmannella olisin halunnut juosta lisää. Ensi viikolla aion pidentää juoksupätkiä ja sen jälkeen alan jättää joitain kävelypätkiä pois kunnes tuntuu että voin juosta puolisen tuntia putkeen. Näin se menee:
Helppo juoksutreeni raskauden jälkeen (Kaikki numerot minuutteja)
Kävele 10 minuuttia
Juokse 1
Kävele 2
Juokse 2
Kävele 2
Juokse 3
Kävele 2
Juokse 4
Kävele 2
Juokse 5
Kävele 2
Juokse 4
Kävele 2
Juokse 3
Kävele 2
Juokse 2
Kävele 2
Juokse 1
Kävele 10
Kuvassa näkyvät portaat ovat ilokseni myös muuttuneet kevyiksi. Ensimmäisen kerran viisi kierrosta meinasivat tappaa mut, viimeksi ensimmäiset neljä meni lentäen ja seitsemän kohdalla loppui jo aika. On niin siistiä kun kunto nousee!
