Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Puuhatyypin arki on kaunis labyrintti, jota ei aina jaksa

Tasan viikko takana Kaliforniaa.

Ollaan urheiltu, juotu viiniä, otettu aurinkoa, pötkötelty ja kävelty hiljakseen. Tämä kaiken peittävä löysyys oli juuri se mitä tarvitsin.

Matkailun hyvä puoli on ehdottomasti se ettei voi tehdä mitään niitä “järkeviä” juttuja joita kotona tekisi, joten tulee levättyä normaalia enemmän vaikka väkisin. Ei ole tiskejä ja pyykkejä (omia, tämä muiden kotona puuhaaminen ei tunnu yhtään niin pahalta), autotallin varastoröykkiöihin ei törmäile, työpöydän järjestelyä ei voi tehdä ja niin edelleen.

Kun tekemättömät työt eivät koko ajan näy, niitä ei edes ajattele.

Blogijutut ovat häipyneet päästäni ja laskut jäävät maksamatta, sisustuspäätökset tekemättä ja meilit vastaamatta. Olemme aivan kertakaikkisesti jättäneet kaiken tekemättä. Se on harvinaista, ja ihanaa.

Tämä aiheuttaa minulle myös vaikeita tunteita ja paikallaan polkemista, erityisesti aamuisin. Tuskastuttaa pelkkä oleminen, en tajua kuinka toiset voivat vain olla ja lojua. Tai no, rannalla osaan minäkin lojua. Aurinko lataa mun akkuja aivan eri tavalla kuin sisätilan sohva.

Siellä auringossa lojuessa ehtii rentoutua ja miettiä juttuja. Kuten vaikkapa sitä, että mitenhän minä oikein kestän taas omaa arkeani parin viikon päästä?

Täällä nukumme yhdeksän tunnin rauhallisia yöunia ja heräämme silti vähän väsyneenä. Torkahdamme usein myös päivisin. Nukun enemmän kuin kuukausiin, ehkä vuosiin ja silti alan pilkkiä ennen kymmentä illalla. Olenko todella näin väsynyt edelleen, selätänkö vielä koko kevään kestänyttä uupumusta?

Jos näin on, niin mitähän käy kun elokuu rytisee päälle ja ihan sama meininki jatkuu? Olen punninnut tulevaa arkeani, asetellut jossain ajatusten alla palasia kohdilleen. Miettinyt, mihin kaikkeen aikani riittää ja mihin haluan sen riittävän. Nähnyt jopa painajaisia kalenteristani, aikatauluista ja ikuisesta ehtisiköhän sen sittenkin tehdä tuossa välissä -tetriksestä.

Kuinka ihanaa olisi vain elää. Herätä, käydä töissä, tulla kotiin ja olla perheen kanssa. Urheilla ja lukea.

Vai olisiko? Kyllästyisinkö? Jos kalenterissani olisi päivittäin tunti tai – hyvänen aika – enemmänkin tyhjää, täyttäisin sen varmuudella jollain uudella. Harrastuksella tai siivoamisella.

Tätä tämä minun kanssani aina on. En pysty olla tekemättä mitään, enkä pidä sitä pahana. Minulle rentoutuminen on jotain muuta kuin pilvien tuijottelua, ja se on ihan ok. Suorittajia pidetään aina vähän ressukoina, ajatellaan etteivät osaa relata. Ei pidä lainkaan paikkaansa! Juuri nyt tätä kirjoittaessani olen rennompi kuin koko aamuna.

Haaste on siinä, että kauniin tasapainon löytäminen tekemisen ja aivan liian paljon tekemisen välillä on joskus tosi hankalaa. Erityisesti kun tekemistä määrittävät myös muut kuin minä itse. Kalenteri, asiakkaat, perhe.

Kaltaiseni puuhatyypin arkijuoksu on kaunis labyrintti, jonka koukerot rentouttavat ja tuovat iloa, mutta joka menee yhdestä väärästä käännöksestä tukkoon. Tarvitsen tekemisen silpun elämääni ollakseni virkistynyt mutta välillä on vaikea erottaa mikä silpuista on kivempi kuin joku toinen ja mikä niistä pitäisi ihan vain rohkeasti jättää tekemättä.

On vaikea erottaa mikä virkistää ja rentouttaa ja mikä vain vie energiaa. Kuormituksen säätely on vaikeaa.

Syksyn suhteen on pakko tehdä jotain pohdintaa, valinnoista en sentään kehtaa puhua. Kaipaan ystäviäni ja omaa aikaa. Töitä on tehtävä, ja haluankin. Podcast houkuttelee hirveästi mutta kaikki järki minussa huutaa ettei siihen ole aikaa. Urheilua ei kannata vähentää ainakaan.

Ei tästä nyt sen selvempää tullut. Lähden maauimalaan jatkamaan pohdintojani.

(voisinkin syksyllä aloittaa uimakoulun!)

Lue myös: 

Onnellinen vaikka puukko päässä – terveisiä Kaliforniasta!

Kello on nyt 6.44.

Istun lenkkivaatteet päällä ja hymyilen. Olen niin onnellinen tästä aamusta etten osaa edes kuvailla. Ihan sama vaikka heräsin jo 5.40 ja että silmään koskee jos sitä painaa, se ei ole mitään verrattuna eiliseen aamuun.

Eilen heräsin neljältä aivan tappavaan päänsärkyyn. Otin kaksi buranaa eikä se mennyt pois. Kahdeksalta tainnutin itseni paikallisella lääkkeellä ja sain kivun sen verran väistämään että vartin torkut ulkona onnistuivat.

Tästäkin huolimatta, myös eilinen oli aivan huippupäivä.

Istun saarekkeen äärellä Kaliforniassa, jonne olemme ilmeisesti tulleet pakoon Suomen helteitä. Ei sillä, on täälläkin lämmin. Tai siis täydellistä. Aurinkoa ja aina vähän tai paljon yli 25 astetta (eikä 46 niin kuin kuulemma viikko sitten, h u i !), meri on lämmin ja aallot korkeat.

Vuorokauden matkustaminen tänne meni juuri niin kuin ajattelinkin – minä olin vaikein matkustaja. Lapset söivät, katsoivat elokuvia ja nukkuivat. Eivät valittaneet kertaakaan, kantoivat tavaroita kanssani ja kävivät vessassa kun oli tarve. Sanotaan taas kerran että isot lapset on melko ihania.

Minä sen sijaan, voi pylly. Niskani naksahti sille tuttuun haista paska – asentoon jo viime viikon perjantaina ja luottofyssarini on kesälomalla. Tein kaiken mitä osaan ja silti homma vain eskaloitui maanantaihin mennessä, niin että koko pakkaaminen reissuun meni vinossa. En pystynyt ojentamaan itseäni oikein mihinkään suuntaan ja vasta lähdön aamuna pystyin pitämään päätäni melkein suorassa.

(Oikealle ei muuten tarvitse katsoa yhtään niin paljon kuin ajattelisi. Autoillessa vieressä istuva voi hyvin kertoa puoleastasi tuleeko sieltä joku. Muista vain jarruttaa jos se sanokiin ”tulee”.)

Muuten tämä kaikki on ihan ok mutta jos pää kääntyy vain pariin paikkaan, eikä alaspäin lainkaan, voi olla hankala nukkua lentokoneessa. Yhtään.

No, ei tämä valitus ketään kiinnosta ja siellä on paljon ihmistutteja tätä lukemassa, joille 3h yhtäjaksoinen uni on olisi fantastista. Voimia teille.

Sen vain halusin sanoa, että kaikki tämä kärsimys taas osoittaa että Kalifornia on ihana ja aina kaiken väärti. Että vaikka ihmislapsi olisi nukkunut kolmena yönä yhteensä kuusi tuntia ja sillä olisi edelleen puukko päässä, se on silti onnellinen. Se saa katsoa lämpimällä rannalla kun sen lapset ovat onnellisempia kuin mitä heidän rajoittuneen muistinsa mukaan koskaan.

Hyppivät siellä aalloissa kolme tuntia putkeen ja syövät sitten riemun päälle maailman maukkaimman jäätelön. Ihmiset hymyilevät, vastaantulijat nauravat meidän sekoilevalle poppoolle ja minä kimallan tyytyväisyydestä tähän kaikkeen.

Tänään lähden lenkille, menen taas rannalle ja syön taas jätskiä. Olen edelleen onnellinen, rento ja yhtään mitään tekemätön enkä vieläkään kirjoita mitään jos ei tee mieli.

Hupsista saatana, taisin kirjoittaa jotain.

Taidan olla lomalla.

Kesäreissut: Ideoita 1-3 päivän reissuihin Suomessa lasten kanssa

8 , Permalink

Jeesustelisin tässä tekstissä sillä, että kotimaan matkailu on aivan mahtavaa ja sitä kannattaa harrastaa jo ihan luonnonkin takia, mutta en ihan täysin kehtaa kun meillä on yksi Jenkkireissu tuossa nurkan takana. Kerron kuitenkin sinulle, mitä kaikkea täällä lähellä voi tehdä jos vaikka sinä innostuisit matkustamaan perhettämme ekologisemmin!

Nämä ovat meidän tänä vuonna kokemiamme juttuja, jotka kaikki toimivat 1-3 päivän reissuiksi lasten kanssa. Tervetuloa kesäreissulle Suomeen!

Lapsenmielisiä museoita, ihania puutaloja ja upea majakkasaari – Uusikaupunki

Pääsin ensimmäistä kertaa ikinä Uuteenkaupunkiin käymään Päivin kutsumana. Ai että miten ihana paikka! Päivi oli kattanut meille melkoisen blogireissun, josta ihan kaikkea en päässyt itse kokemaan mutta Pakkahuoneen munkit ovat jääneet sittemmin muistoihini rakkaan rasvaisina. Saisipa sellaisen munkin nyt. Minulta jäi väliin mahdollisesti maailman kummallisin Bonk-museo sekä kiehtova taidetalo Pilvilinna. Luettuani Saanan kertomuksen näistä kummastakin olen entistä vakuuttuneempi että on päästävä takaisin tänne. Niinpä olenkin noin joka viikko kuiskutellut Insinöörille että voitaisiinko me mennä sinne Uuteenkaupunkiin?

”Taidetalo Pilvilinna – sekopäivin ja samalla mahtavin taidenäyttely, missä olen eläissäni vieraillut” –  Saana / Live Now Dream Later

Nappaa perheesi autoon ja huristele tähän kauniiseen puutalounelmaan. Lounas kannattaa nauttia Captain’s Makasiinissa ja kahvit maistuu hyvältä kauniin Pasklahden rannalla päivystävissä kahviloissa.

Sappisen Päiviltä kannattaa tiedustella parhainta yöpymispaikkaa kaupungissa, mutta suosittelen myös yöpymistä saaristossa! Otatte Kertun allenne ja matkustatte kolme tuntia kauniin saariston läpi meritunnelmissa. Perillä teitä odottaa mieletön Isonkarin majakka sekä saari, jonka luonto on aivan omanlaisensa. Saaressa saa ihanaa paikalla tehtyä ruokaa ja sauna kutsuu yöpyjiä. Saarelle voi tehdä päiväretkiä tai yöpyä, onnekkaimmat viettävät koko viikon siellä lammaspaimenena! Kaikki tiedot Isokarista löytyy täältä. 

Ja hei jos olet sittenkin liikkeellä aikuisseurassa, sinun on mentävä Isokarille RIB-veneellä. Sitä kokemusta ette ihan heti unohda. Veneen kyytiin pääsee heinäkuussa Kustavin puolelta.

Sitä vielä että haluaisin nyt munkin. Ei mittä. 

Laura ja Kakkonen Seikkiksessä 2015

Ykkönen Samppiksessa 2013 <3

Kesäteatteri ja eräs sormiruokaileva Philip!

Seikkis, oudot kahvilat ja aivan loistava kesäteatteri – Turku.

Turku, rakkaani. Tiesitkö, että Turkuun voi matkustaa myös käymättä Muumimaailmassa? Siellä Naantalissa sekin toki odottaa jos sitä kaipaat, mutta yhtä hyvin voit tehdä 1-3 päivän reissun ihan vain Turkuun.

Jos autoilet, varaa matkustamiseen paljon aikaa, sillä tällä reitillä on nähtävää! Kurvaa hieman ennen Turkua vanhalle Turun moottoritielle ja pääset Kasvihuoneilmiöön – Suomen ehkä eriskummallisempaan kauppaan josta löytyy pupuja, kattoon viritettäviä haikaloja, pinkkikultaisia nojatuoleja, armeijan vanhoja tavaroita ja hyllyttäin peruukkeja. Lupaan että lapsesi rakastavat tätä outoa paikkaa. Syö täälläkin paikan päälle tehty munkki ja sitten voitte jatkaa vielä Design Hilliin, hienoon kahvilaan Salon puolella. Siellä on kaikki Suomi-design ihanasti esillä ja usein hyviä tarjouksia!

Turussa voitte yöpyä vaikka Hese-hotellissa tai miksei Caribian kylpylähotellissa. Käy ainakin kävelemässä jokiranta läpi ja piipahda markkinoilla. Turussa on aina jotkut markkinat. Turun linna on myös ehdoton kohde ainakin kerran lasten kanssa. Seuraavana päivänä voitte käydä vaikka Seikkiksessä, eli Kupittaalta löytyvässä Seikkailupuistossa, joka on ehkä Suomen paras ulkoleikkipuisto. On vesielementit, on pomppulinnat, on kiipeilytelineet, on kaikki. Ota eväät ja vietä koko päivä!

Oikein lämpimänä päivänä suunnatkaa Samppikseen – Samppalinnan maauimalaan. Jos sataa, käykää lasten kanssa Mehukattimaassa ja sitten suunnatkaa Escape Artistin kekseliäitä ongelmia sisältävälle pakohuoneelle: dumppaat hikiset lapset pädin kanssa odotustilaan ja suorita sukellusvene läpi. Et muuten varmasti ole parempi kuin minä ja Mamma viime viikolla.

Jos ulkona onkin illalla aurinkoa, Ranta-Kertussa on ulkona hiekkalaatikko, pöytiintarjoilu ja pään kokoiset GTt. Jokilaivoille on tietysti mentävä ainakin yhdelle.

Tärkein vinkki on tämä: Et saa lähteä Turusta käymättä kesäteatterissa. Jos olet kaltaiseni, sinulla saattaa olla suuret traumat ylinäytellystä huonosta näytelmästä kylmässä katsomossa, kovilla penkeillä, sään armoilla. Silloin sinunkin on tultava tänne ja opittava että kesäteatteri voi olla aivan tajuttoman hyvää. Niin taiten näytelty, hienosti kirjoitettu, nykyaikaa sopivasti viljelevä ja kertakaikkisen mukaansatampaava on tämä Taikuri Oz että menisin vaikka uudestaankin katsomaan!

Tällä kertaa katsoimme näytelmän viiden lapsen ja kahden aikuisen voimin. Nuorempi viisikko katsoi homman alusta loppuun ja eläytyi vahvasti mukaan. Vanhempi kaksikko itki esityksen lopussa. Minulla ei ole antaa tekosyitä tähän. Se katsomo on muuten todella hyvin katettu ja suojassa tuulelta. Tarkenette kyllä.

Turusta ei voi puhua mainitsematta sen Kuningatarta. Reissun suurin kohokohta onkin Bongaa Mamma -kilpailu, jossa leikkimielisesti voitte kisailla siitä kuka bongaa Mamman eka. Käyttäkää Instaa hyväksenne! Ps. jos ette Mammaa näekään, tsekatkaa hänen kaiken kattavat Turku-vinkkinsä tästä. 

Mukulakiviä, sisustusostoksia ja kaunis Linnamäki – Porvoo

Porvoo on aina varma yhden tai kahden päivän retkikohde. Sinne voit muuten matkata myös vesiteitse, hyppää Helsingistä m/s JL Runebergin kyytiin! Porvoosta voit myös käväistä saaristossa lossiliikenteen varassa, tsekkaa vaikka Tirmon ranta. Ole nyt kuitenkin joka tapauksessa ainakin yksi yö, sillä Porvoosta löytyy yksi sympaattisimmista yöpaikoista.

Majatalo Peti & puuro:n perusti muutama vuosi sitten vasta 15-vuotiaana Janita oman kotinsa piharakennukseen. Se on kotoisa yhden makuuhuone ja neljän sängyn kokonaisuus omalla keittokomerolla ja saunalla! Omalla terassilla keskellä rehevää puutarhaa on melko ihanaa syödä aamiainen.

Kaikista hauskinta meidän kannaltamme on se että majatalo on Insinöörin lapsuudenkodin pihalla!

Porvoossa pitää syödä ainakin yhdet jälkkärit Pos3:ssa, yksi illallinen Johans’issa ja jossain kohtaa teidän on mentävä kävelylle Linnamäelle. Siellä on ihania siltoja, kauniita vanhoja puita ja kaikinpuolin hieno tunnelma. Wanhan Porvoon kujilla on myös muutama todella hyvä sisustuskauppa ja hyviä vaateostoksia lapsille joka kerta. Suomen ihanimman leluliikkeen tietysti tiedätkin? Jos et, tule Porvooseen vaikka vain Riimikon takia.

Räjähteitä, SUPpailua, oma lampi ja tuhansia perhosia – Vallisaari

Jos satuit seuraamaan IG-tiliäni tuossa hetki sitten, et voinut välttyä palavasta rakkaudestani Vallisaarta kohtaan. Epic.fi kutsui meidät kesäiselle blogimatkalle ja daaaaamn että olikin ihana retki! Matkasimme saareen kahdestaan Insinöörin kanssa ja nautimme heti alkuun Epicin salaatit kuoharin kanssa. Siitä jatkoimme jalkaisin meille varattuun Tentsile-telttaan yöksi. Teltta on puun runkoihin kiinnitetty riippumatto, jonka alapuolella on toinen riippumatto ikään kuin olohuoneena. Oli todella mahtava kokemus ja yllättävän hyvin sai nukuttua vaikka alusta hieman joustava olikin.

Käppäilimme kahdestaan illalla mystisessä saaressa, joka oli lähes autio. Ihailimme upeita näkymiä merelle ja söimme kylmät makkarat – saaressa ei saa tehdä avotulta ollenkaan sillä maaperässä voi vielä olla räjähteitä saarella aikoinaan tapahtuneen räjähdeonnettomuuden jäljiltä. Seuraavana aamuna kävimme vielä SUP-lautailemassa saaren rantoja pitkin Meriseikkailukeskuksen kutsumana. Kreisihieno kokemus upeassa säässä. Meriseikkailukeskus vuokraa myös kaksikkokajakkeja, joihin voisi laittaa aina yhden lapsen istumaan aikuisen kanssa. Aiomme tulla vielä elokuussa tämän kokemaan!

Vallisaari on ollut vasta pari vuotta yleisölle auki ja on silti mielestäni yksi parhaiten pyörivistä yleisösaarista! Saaressa on paljon hyvää syötävää ja juotavaa, riittävästi patikoitavaa, loputtomasti tekemistä ja aina jotain kummallista nurkan takana. Tekemistä löytyy kaikille ja esim Kuninkaansaaren puolelta löytyy pihapelejä lainattavaksi. Saaressa on myös poikkeuksellinen luonto, sieltä löytyy mm. harvinaisia perhoslajeja. Me olemme olleet Vallisaaressa nyt kahdesti tänä kesänä ja vielä on näkemättä esimerkiksi Aleksanterin portti josta on huhujen mukaan Helsingin parhaat näkymät merten yli.

Lyhyesti: mene. Tule aamupäivästä ja syö päivän aikana ainakin Epicin lohikeitto, se on törkyhyvää.

Kaikki tiedot, opasteet ja varaukset löytyvät osoitteesta Vallisaari.fi.

Muista muutkin pääkaupunkiseudun lähisaaret!

Tämä saattaa tulla monille paikallisillekin yllätyksenä, mutta pääkaupunkiseudulla on hillitön määrä hienoja saaria joihin pääsee linjalautoilla osana paikallisliikennettä. Jokainen tietää Suomenlinnan, mutta olethan käynyt myös Uunisaaressa, Pihlajasaaressa, Lonnalla? Tai piipahda Espoon omissa kohteissa; Iso Vasikkasaari ja Pentala uuden saaristomuseonsa kanssa ovat ainakin näkemisen arvoisia.

Junalla mihin vain ja päiväksi seikkailemaan!

Tänne asti emme vielä ole ehtineet, mutta haaveenani on viedä lapset vielä yhdelle junareissulle tämän kesän aikana. Ajatuksena on ostaa VR:n halpa säästölippu johonkin kaupunkiin ja samalle päivälle paluu.

Ensimmäisenä ajatuksena mulla oli lapsuudestani tuttu Hanko, mutta myös Tampere, Vaasa tai Jyväskylä kiinnostavat. Siellä me sitten kikkailtaisiin koko päivä ja lapset saisivat vihdoin kaipaamansa junamatkan.

Lue myös:

8 , Permalink

Laita korvakorut lapselle lävistämällä, älä ampumalla

14 Permalink

Ykkönen sai viikko sitten korviinsa reiät. En vielä tiedä pysyvätkö ne siinä, sillä tein matkan varrella ainakin kolme isoa virhettä, jotka kerron nyt tässä jotta teidän ei tarvitse tehdä niitä.

Koruista keskusteltiin varmaankin puoli vuotta. Keskustelu meni näin: “Äiti mä haluaisin korvikset”, johon minä: “Miksi?”.

Kun aloin olla varma, että lapsi oikeasti haluaa ne pysyvästi eikä vain siksi että kaverillakin on, aloin kertoa mitä korun laittaminen tarkoittaa ja miksi siihen ei pidä lähteä kevyin mielin. Käytin vanhaa “minä olin paljon vanhempi kuin sinä reiät saadessani” -korttia ja muistelin olleeni ainakin 12. Sovimme, että jos hän on edelleen yhtä varma koruista, hän saa ottaa reiät saman ikäisenä kuin minä olin korut saadessani. Ei tarvitse odottaa kuin viisi vuotta!

Lapsi tyytyi nihkeään ratkaisuun.

Sitten tein ensimmäisen virheeni. Soitin äidilleni, autosta. Kysyin että minkäs ikäisenä minä sainkaan ne korut. Sieltä hän sitten iloisesti kaiuttimessa kertoi että olit aika nuori, taisit olla kuusivuotias. Voitte arvata, miltä näytti seitsemänvuotiaan kasvot takapenkillä.

Alkoi seuraavan virheen matka. Ensin toimin oikein: googletin, kysyin suosituksia, perehdyin. Ymmärsin että on kolme vaihtoehtoa: Lävistäjä, kultasepänliike tai Sokos Emotionit joissa on käytössä jokin uusi vanhaa ampumista parempi tekniikka. Vanhana tatska- ja napakorumuijana päädyin lävistäjään.

Jussi. Kuva (c): Paradise tattoo

Kunnes koulun loppu saapui ja minua tuhannesti muistuttanut (äiti ootko nyt varannut sen ajan sinne lävistäjälle) lapsi seisoi edessäni, korvat ehjinä. Perhana.

Menimme lomapäissämme suoraan Itäkeskukseen suureen lomajuhlintaan. Siis syömään kuppaiseen food courtiin ja sitä ennen korvishommiin. Suunnistimme tarkkaan juuri siihen liikkeeseen mitä meille oli suositeltu ja kysyimme nohevasti että onhan teillä käytössä se uusi metodi?

Tässä tein toisen virheeni. Myyjällä ei ollut hajuakaan mistä puhuin vaan näytti vanhaa kunnon pyssyä hämmentyneenä “no en mä tiedä kuinka uusi tää on, tällä me ollaan aina tehty”. Tässä kohtaa olisi pitänyt hymyillen sanoa kiitos, hyvää iltaa ja lähteä sinne kuppaiseen ravintolaan samalla kuin puhelimesta kaivetaan esiin lävistysliikkeen numeroa.

Se numero muuten on 050 582 5802 ja se johtaa Paradise Tattoon lävistäjälle Jussille, josta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Mene sinne. Älä edes lue loppujuttua vaan mene vaan sinne.

No minähän en sinne soittanut, vaan jossain kehtaamisvimmassani (ei tästä nyt pois kehtaa lähteä!) suoritimme homman ns. maaliin. Neljä päivää myöhemmin korvat olivat turvonneet ja korvien takaa iho pahasti allergisen reaktion vallassa. Tässä kohtaa vinkki: jos sinulla on joskus ilmennyt nikkeliallergia, lapsellasikin voi olla se.

Oli aika korjata tehty vahinko. Käytyämme tyhjän uusintakäynnin koruliikkeessä, romahdettuamme yhteen suureen pettymysitkuun liikkeen lattialla (en minä), päätimme ennen korvisten poistamista yrittää vielä yhtä oljenkortta ja soitimme sinne mihin koko ajan pitikin.

Vielä kerran, se Jussin numerohan oli 050 582 5802.

Saimme ajan samalle päivälle ja vietimme Kalevalankadulla ihan Stockan vieressä sijaitsevassa Paradise Tattoo & Piercing:ssä alle puoli tuntia erittäin miellyttävässä toimenpiteessä. Ketään ei sattunut (vain vähän lompakkoani), tyttö sai sittenkin vielä kauniit korut korviinsa ja minulla on nyt taas usko siihen, että tämä saadaan hoidettua ilman tulehduksia. Jos vain maltamme olla kesällä uimatta, hmm..

En viitsi mennä yksityiskohtiin missä liikkeessä ja mikä kaikki ampumishommissa meni pieleen. Kerron sen sijaan oppimani perusteella, miten lapsen korvien lävistys kannattaa mielestäni tehdä.

Lapsen ensimmäiset korvikset: vinkkejä reikien laittamiseen.

1. Varmista, että lapsi oikeasti haluaa korvikset. Kokeilkaa ensin tarrakorviksilla, ja selitä lapselle hyvin tarkkaan ettei kerran tehtyä korvareikää saa enää koskaan kokonaan umpeen. Meidän lapsille tämä 7v ikä on selvästi ensimmäinen kohta, jossa näin pitkälle menevä pohdinta voi onnistua.

2. Odota syksyyn. Korun haavan pitää parantua 6-8 viikkoa, jolloin ei saa uida, saunoa, hikoilla, käyttää rasvoja, likaantua. Kesällä tehdään näitä kaikkia. Oli typerin idea ikinä ottaa korvikset keväällä.

3. Mene lävistysliikkeeseen. Netti on täynnä keskusteluita aloituksella ”korvakorut lävistämällä vai ampumalla” ja mielipiteitä sataa puolesta ja vastaan. En voi sanoa puolestasi kumpi on oikein mutta suosittelen lävistäjää, koska:

  • Lävistäjä tekee ammatikseen ihmisiin reikiä ja myy sivubisneksenä koruja. Koruliike myy ammatikseen koruja ja tekee sivubisneksenä ihmisiin reikiä.
  • Ensimmäinen kohta tarkoittaa että lävistäjän ydinammattitaitoon kuuluu seurata oikeiden lävistyskorumateriaalien, laitteistojen ja toimintamallien kehittymistä.
  • Lävistäjä käyttää pientä terävää neulaa, joka ei satu ja aiheuttaa vähemmän vahinkoa korvaan. Ykkösen ammutut reiät sattuivat niin paljon, että meinasi jättää leikin kesken, lävistystä tulehtuneisiin korviin hän ei edes huomannut.
  • Lävistäjältä mukaan saadut hoito-ohjeet olivat erittäin hyvät, tarkat ja kirjalliset.
  • Ja koska: Miksi et menisi lävistysliikkeeseen? Koska se on vähän kalliimpaa? Koruliikkeessä korvikset voi saada alle kahdella kympillä, lävistysliikkeessä homma maksaa tyypillisesti vähintään 70€ (40€ työ + korut korvaparille alkaen 30€). Jos lävistät ihmistä loppuelämäksi, kannattaako siitä maksaa vähän vai paljon?

4. Hoida korua hyvin, mutta älä liikaa. Tarkkaile herkällä korvalla (eheheheh) tuleeko tulehdusta, ja reagoi nopeasti jos se tulee. Olen kuullut liian monta lääkärikeikkaa tämän ruljanssin aikana. Täällä yhdet hyvät ohjeet hoitoon.

Meillähän toki saattoi käydä vain huono tuuri. Sinänsä oikein mukava tyyppi vaan ei tainnut olla kovin kokenut. Uskoisin, että lävistysliikkeissä tätä huonoa tuuria ei yhtä helpolla käy. Me pidettiin koruista tosi hyvä huoli (väärillä ohjeilla tosin) eikä Ykkönen hiplannut niitä yhtään vaikka kutisivat paljon.

Isoin ongelma oli ehkä se että saimme koruliikkeestä korut, jotka olivat Ykkösen korvaan hieman liian isot (painavat korvaa aiheuttaen turvotusta ja ovat vaikeat puhdistaa) ja jotka olivat kirurginterästä. Kuulostaa hyvältä, ja sen hienouteen vetosi myös koruliikkeen tyyppi. Myöhemmin kuulin lävistäjältä että kirurginteräs on seosta, jossa on aina vähintään 10% nikkeliä. Terve vaan nikkeliallergia!

Tuosta aiemmin mainitusta Sokoksen menetelmästä olen kuullut pelkkää hyvää, joten jos kaipaat ajanvarausvapaata kauppakeskuskeikkaa, ehkä se on kokeilemisen arvoinen! Minä en enää kokeile.

Loppuun disclaimerit:

En halua enkä voi yleistää. Jos googlaat ”korvakorut lävistämällä vai ampumalla” saat pitkän ketjun vastauksia, joissa mielipiteitä riittää puolesta ja vastaan. En minä tiedä mikä on totisinta totta. Tietysti liikkeissä on eroja, lävistäjissä on eroja ja korukauppiaissa on eroja. Meidänkin saamamme suositus tuli siitä että kaikki oli aiemmin mennyt superhyvin juurikin samassa liikkeessä! Samoin lävistäjällä käyneen lapsen korvien tiedän myös tulehtuneen. Kaikkea voi käydä.

Kaikilla ei todellakaan ole nikkeliallergiaa, ja meilläkin tämä olisi voinut päättyä ihan hyvin ilman sitä. Mutta. Henkilökohtaisesti koen että riskit ovat suuremmat koruliikkeessä.

Mitä kokemuksia muilla?

14 Permalink

Kannanottoni menneisiin ja tuleviin tapahtumiin

0 No tags Permalink

On säitä pidellyt. On satanut ja paistanut.

Kiinnostavinta tässä kaikessa oli Missä olet Lauran upea #sadetutka2018, jossa ihmiset Instagramissa pyytämättä raportoivat Lauralle sataako siellä missä he ovat. Sitä saa mitä ei tilaa. #missäsataalaura, kuten Mamma sen osuvasti nimitti, oli upea ilmiö, toivottavasti toistuu uudestaan!

Tiukat housut heti juhannuksen jälkeen ovat yhtä huono idea kuin kepeä paukku heti noron jälkeen. Reisille menee. Eikä yhtään ylemmäksi.

Meillä ei ole Squishyjä. Kuinka on mahdollista että meillä ei ole jotain valtavan suosion saanutta lelua? Kerrankin!

Minun on saatava Squishyjä.

Pride on kyllä mahtava juttu.

Erityisesti koska sen seurauksena saa päivätolkulla seurata kuinka ns. Karhu-miehillä menee makkara väärään kurkkuun. Pun intended.

Olisiko jollain myydä niitä Squishyja? Mieluiten myrkyttömiä!

Meidän lapset ovat saaneet jo aika monta vuotta valita omat vaatteensa, koska sillä tavalla heidät saa varmimmin pukemaan itse itsensä. Kakkonen on pääosan ajasta alasti.

Lomalomalomalomalomaloma. Perjantaina.

Juuri saamani tiedon mukaan kirjat on parempi lukea fyysisinä. ”Mut kaikki on niin moniulotteista. Vähän niin ku mun kaveri Ari, sen kyllä pitäis käydä psykiatrilla. Ei se oo käyny. Mun kaveripiirissä on aika paljon sellasia.” – ”Ok. Mä jään tällä pysäkillä..” ”okei hei oikein hyvää jatkoa sulle — (hik!)”

Itä-Helsinki on alkanut kasvaa minuun kiinni.

Aina kannattaa kävellä kauniina iltana pidempi reitti kotiin.

Myös jos sillä tavalla pääsee nopeammin pois bussista uuden kaverin luota.

Parhaat vinkin (naisen) elämään ovat ehdottomasti nämä Juliaihmisen & co kokoamat. Tsekkaa tästä jos et usko.

”Podcasteja tulee nyt joka nurkasta, kaikilla bloggareilla on semmoinen. Erona vain että sun podcast on oikeasti hyvä, aiheet on niin tärkeitä, mielenkiintoisia ja höystettynä sarkastisella huumorilla”.  Tämä ei liene mikään uutinen kenellekään!

Tänä aamuna lapseni kysyi isältään ”tiedätkö mitä ne on ne Squishyt?”. Myrkkylelu paras lelu.

Ylihuomenna aion sulkea läppärin, juoda bissen ja kaatua sänkyyn. Nähään.

0 No tags Permalink

Kirjoitin tämän, koska tuntui siltä

6 No tags Permalink

”Kirjoittaminen on musta kivempaa silloin kun sitä ei ole pakko tehdä”, sanoi seitsemänvuotiaani. Likka osui naulan kantaan. En nyt sano että minun mikään pakko olisi varsinaisesti koskaan ollut kirjoittaa (ennalta sovittua yhteistöitä lukuunottamatta), mutta huomaan että mulla on jatkuvasti listalla 10+ juttua jotka tavallaan pitäisi kirjoittaa.

Joko niin että ne ovat keikkuneet mielessäni jo pitkään, tai niin että joku on pyytänyt siitä aiheesta juttua tai niin että jossain piilotetussa tavoitelistassani niin lukee.

Kirjoita kasvosokeudesta, kateudesta, PMS:stä, lasten palvelemisesta tai edes siitä keittiön liedestä, josta aina joku kysyy, ääni kuiskuttelee. Talleta fiiliksiä uudesta talosta, kerro elämästä lähiössä, hauskuuta muitakin näillä arkivitseillä!

Haist home, minä, enkä. En kirjoita mitään.

Eihän täällä ole edes ketään lukemassa, juhannuskin! Kirjoitan vain sen verran mitä helposti näppikselle valuu. En yhtään enempää. Tiedän jo että se tarkoittaa nurkan takaa tulevaa kiinnostusta kaikkea muutakin kohtaan.

Oletko koskaan pitänyt ihan oikeaa blogitaukoa, kysyi hetki sitten eräs ystäväni. En ole. Enkä ehkä osaisikaan! Silti mietin, pitäisikö ottaa vaikka heinäkuu itselleen aidosti vapaaksi, antaa pulssin laskeutua jonnekin matelijan tasolle ja kirjata ylös paperiseen vihkoon asioita joista oikeasti haluaa kirjoittaa. Ammentaisi sitten sieltä vihkosta kun syksyn hämärä antaa taas tilaa tietokoneelle.

Mutta kun se ei mene niin! Kirjoitusfiilikseni on kuin sähkö: sitä ei voi hillitä tai varastoida. Kun joku juttu syntyy päässäni, se on saatava heti ulos. Myöhemmin se ei kiinnosta enää yhtään.

Blogiloma kuulostaa ihanalta ja kamalalta. Olisi ihana olla miettimättä kaikkia niitä hukkaan valuneita tekstejä, jotka olisi voinut kirjoittaa. Tosta saisi hyvän jutun, kaikuu päässäni ihan liian usein niin että samalla suren sitä etten juuri nyt jaksa, voi tai osaa kirjoittaa sitä. Toisaalta entä jos niitä hyviä juttuja syntyisikin, mutta olisin luvannut olla lomalla? Kamalaa sähkön tuhlausta!

Entä jos lomailun sijaan tekisinkin taas teksti päivässä – lomahaasteen? Kirjoittaisi vain. Kirjoittamisen ydinpolttoaineena kun on yleensä kirjoittaminen. Teet yhden jutun, toinen tulee kuin itsestään.

Tai ehkä jos vain lopettaisin tämän tekstin, joisin tuon viinini ja katson kiinnostaako ne loput.

6 No tags Permalink

Tule vain peremmälle, tässä alusvaatteeni!

13 Permalink

valeäiti yllätysvieraat

Miten suhtaudut yllätysvieraisiin? Alatko jo varoituspuhelun aikana etsiä katseellasi siivottavia asioita vai laitatko vain kahvin rauhallisesti tippumaan?

Myönnän olevani maaninen siivoaja. Tai oikeastaan Pinoa & Piilota -tyyppi, jonka uuniin ei kannata katsoa ja jonka paita ei aina kestä lähempää tarkastelua. Mitä enemmän varoaikaa saan, sitä enemmän siivoan. Joskus opiskeluaikoina käytin sitä jopa keinona saada siivouksen tehtyä vihdoin. Kutsuin kaverin kylään ja raivoraivasin kämpän puolessa tunnissa siistiksi.

Sitten tuli lapset.

Ensimmäiset kolme vuotta menivät ylpeänä patsastellen, kun kaikki kylään tulevat ihmettelivät että kuinka teillä voi olla näin siistiä vaikka on pieniä lapsia. Helppoa! Riittää että on niin kammottavan tylsistynyt (ja univelkainen) kotona, ettei yksinkertaisesti voi muuta kuin siivota. Oi niitä loputtoman tylsyyden aikoja! Oli aina siistiä ja synttäreille tehtiin koristeluja. Sympaattista.

valeäiti yllätysvieraat

Alamäki alkoi siitä kun palasin töihin. Sen jälkeen ei ole paljon koristeluita nähty, hyvä kun synttärit jotenkin muistetaan. Samaan aikaan lapset kasvoi niin isoksi että niiden aiheuttama sotku meni ihan uusiin sfääreihin. Pieniä legoa, millimetristä paperisilppua, nukkea siellä ja vaatetta täällä. Miten, oi miten, voi hammastahnaa löytyä television ruudulta?

Tämän kaiken vielä kesti jotenkin niiden yllätysvieraidenkin kannalta. Sitä sulki muutaman huoneen oven, heitti viltin sohvan ryönien päälle ja huuliin kerroksen punaa. Kukaan ei todellakaan enää ihastellut että kuinka teillä on näin siistiä, mutta ei kukaan myöskään joutunut teeskentelemään etteikö olisi juuri nähnyt jotain aivan kamalaa. Yleensä ei nähnyt.

Mutta odottakaa, tarina pahenee.

Koitti tämä nykyinen aika, jossa lapseni on kouluikäinen ja kulkee itsenäisesti kotiin. Viettää siellä yksin aikaa. Ottaa mukaan kaverinsa.

Tässä ajassa saatetaan päätyä esim viimeaikaiseen tilanteeseen, jossa minä tulen kotiin ja siellä on jo Ykkösen lisäksi hänen kaverinsa ja kaverin isä, jota en ole koskaan ennen tavannut. Seisovat kaikki meidän makkarissa, jossa rintsikkani loistavat petaamattoman sängyn päällä.

valeäiti yllätysvieraat

Paniikki? Selittely? Huomaamaton sängyn polttaminen?

“Jahas, terve vaan.”

Ei tässä kyllä oikeasti enää jaksa sotkuista välittää. Luulen että monen muunkin koululaisen vanhempi jakaa saman fiiliksen. Jokainen meistä on nähnyt toisten kodeissa sitä perussettiä kuivuneista makaroneista likaisiin sukkiin ja paperisilppuun. Aivassama. Vai onko teidän jonkun koti vielä aamusta iltaan siisti ja esittelykelpoinen?

Kaikki tämä tuli mieleen kun kuuntelin Mamma Rimpuilee uuden podcastin hulvatonta jaksoa, jossa Laura, Maiju ja Jukka puhuivat yllätysvieraista.  Tajusin jakson aikana että ensinnäkään eipä paljon enää yllätysvieraat haittaa ja toisekseen ei meillä kyllä juuri ikinä käy mitään sellaisia vieraita, jotka sotkuista välittäisivät. Sovittuja tai yllättäviä.

Olen jo niin veteraani tässä sotkujeni paljastamisessa, etten edes hätkähtänyt kun putkari tuli viime viikolla meidän kylppäriin jotain vielä korjailemaan ja meillä oli kaikki kamat esillä kuin pihakirppiksellä konsanaan.Astiat keittiössä levällään, check. Sänky petaamatta, check. Likaiset pyykit suoraan katseen alla, check.

Raskaustesti altaan reunalla säärivahaliuskojen ja kuukupin vieressä, check.

valeäiti yllätysvieraat

Nyt se on virallista. Millään ei ole enää mitään väliä. Tulkaa milloin vain!

 

Lue myös: 

Valeäidin vinkit: vieraisiin valmistautuminen

13 Permalink

Kun lapsia naurattaa yritin

Mä pidin itseäni aika hyvänä lasten viihdyttäjänä ennen omia lapsia. Osasin hassutella lasten kanssa, keksin outoja juttuja ja jaksoin olla piilosillakin. Eräänkin vauvan sain nauramaan elämänsä ensimmäisen kerran! Se oli aivan nevoföget juttu! Sanoin silloin tyylikkään pessimistisenä että mistä vetoa etten saa tätä meidän omaa vauvaa sitten nauramaan kun se syntyy.

No sain, mutta meni siinä varmaan vuosi. Ykkönen on vaativin yleisö, jonka tiedän. Edelleen. On ehkä liian fiksu äitinsä jutuille. Omat lapset on myöskin siitä haastava hauskuutettava, että niiden kanssa hengataan aika paljon. Ihan jokainen hetki ei ole komediaa ja mukaan mahtuu pikkusen muitakin viestejä kuin nnnnakit ja muusi (signature move jolla nauratin kaikki vauvat 2010 asti. RIP naurut).

Olen myös ollut huomaavinani että mitä isommaksi nämä lapset kasvaa, sitä parempia vitsejä pitää kertoa. Ihan pelkkä pieruääni ei enää riitä.

Perun äskeisen, pierut toimii aina.

Mutta yleisellä tasolla homma on ns. nextillä levelillä. Kevätpörriäinen on sata kertaa hauskempi kuin mutsi ja tyypit keksii jo omiakin vitsejä! Päätin kuitenkin kokeilla onneani taas ns. vierailla vesillä ja kutsuin podcast-studioon kaksi minulle tuntematonta lasta jutellakseni vähän perheistä. Hain sellaisia ”Lapset kertoo totuuksia perheestä” juttuja ja kyllä niitä tulikin. Salaiset karkit mainittu!

Mutta lähdin myös hakemaan lasten naurattamista. Ajattelin että kyllä minä vanhana viihdyttäjänä nämä mukulat kikattamaan laitan.

Niin, kuten Ykkönen kyllästyneenä sanoisi, ei se nyt ihan niin mennyt. Tsekkaa alta miten mun kävi ja opit samalla miksi lapset ei viitsi käydä vessassa ja mikä räkä on parhaan makuista.

Pääset jaksoon myös tästä linkistä.

Mitkä tavarat etsisit ensin?

Muistatteko sen TV-ohjelman, jossa ihmiset heitti kaikki tavaransa varastoon ja hakivat sieltä sitten yhden asian päivässä?

Tää muutto on vähän samaa sukua. Kun hommaa on niin perhanasti että kaikkea ei todellakaan ehdi, jaksa, kykene heti, tulee tavaroita käyttöön vähän tipotellen. Tässä mitään laatikoita systemaattisesti purkaa jaksa.

Tahti ei ole täällä sentään ihan yksi tavara päivässä, mutta kirjasin silti huvikseni talteen ensimmäisen 15 asian listan. Alla järjestys, jossa uuteen taloon hommia on fiksailtu reilussa päivässä:

1. Kahvinkeitin

2. WC-paperi

3. Mikro

4. Karkkikuppo

5. Sängyt

6. Kylpyamme

7. Viinilasi

8. Hammasharja, shampoo + pyyhe

9. Meikit

10. Käsisaippua

11. Astianpesukone

12. Pyykinpesukone

13. Radio / musat

14. Leivänpaahdin

15. Netti

Seuraavaksi aion ehkä yrittää etsiä partahöylän, jotta huominen toimistolle paluu sujuisi vähän vähemmän alleviivatun feministisesti.