Meille voisi syntyä nyt toinen lapsi – ajatuksia pienestä ikäerosta

En ole voinut välttyä miettimistä tätä joka käänteessä viime aikoina: vuonna 2012 tähän aikaan meille olisi juuri tulossa uusi vauva (oksennustaudin kautta, voi sitä riemua). Kakkonen sai alkunsa kun Ykkönen oli vasta 8kk ja syntyi lähes laskettuna aikana Ykkösen täyttäessä yhden vuoden ja viisi kuukautta. Se tuntui silloin alkuun monesti ihan hullulta ajatukselta. Että tämä toinenkin on vielä ihan vauva, mikä homma!

Lopputulokseni joka kerta on että ei se tosiaan niin kamalaa ollut, oikeastaan tosi mukavaa. Kaksi meni tavallaan siinä missä yksikin, koska toiminnat oli niin samanlaisia. Kukaan ei vaadi tekemään yksityiskohtaista pipertämistä ja askartelua vaan kummallekin kelpaa leluksi joku random kauha. Kumpikin nukkuu vielä paljon päivisin, kumpikin viihtyy hyvin vähästä ja kulkee joka paikkaan semihallitusti vaunuilla.

Olin silloin sitä mieltä, ja olen ehkä edelleen, että minulle vaativampaa olisi ollut vaikka kolmen tai neljän vuoden ikäero kun isompi vaatii jo henkisesti enemmän mutta ei kuitenkaan vielä jaksa odottaa vuoroaan tai osaa oikein antaa empatiaa huutavalle vauvalle.

Jotenkin oli tavallaan helppoa että kummatkin oli vielä aivan kaaottisia hoidettavia. Siihen sitten hoiti prosessit kondikseen ja toivoi vain etteivät herätä toinen toisiaan (eivätkä ne sitten oikein herättäneetkään, jotenkin oppivat nukkumaan vierekkäin aika ok). Ainoa haaste oli se jos kumpikin halusi samalla hetkellä syliin, mutta sekin hoitui koska kummatkin oli vielä niin pieniä!

Muutenkin kun nyt katselen tuota Kolmosta, niin sehän on jo vaikka kuinka taitava! Kävelee, syö itse, puhuu ja ymmärtää jo aika monia sanoja, jaksaa puuhailla aika pitkäänkin lelujen kanssa eikä kuitenkaan vielä mahdottomasti uhmaile. Vaipoissa se toki edelleen on, mutta se “kaksi vaippaikäistä samaan aikaan” -kauhistelu on minusta ollut aina vähän kummallista – eipä siinä nyt mitään sen kummempaa ole kun samalla vaivalla menevät.

Kai minusta on helpompaa hoitaa kerralla kahta melkein samoja asioita tarvitsevaa kuin ihan eri asioita kaipaavia. Tosin en tiedä! Ehkä tähän pitäisi saada vertailua! Olisi nämä pienen ikäeron kaksi ekaa, sitten iso ikäero ja tähän loppuun vielä kaksi “normaalilla” ikäerolla? Hah!

On se hurjaa ajatella, nyt meille syntyisi vauva. Mutta oikeasti tuntuu siltä että tässä ollaan jo niin voiton puolella että ihan hyvin voisikin joku pieni vauvakin tässä olla. Sanoisin että oikeasti pieni 11-15kk ikäero olisi hankalampi kun ensimmäinen lapsi on edelleen niin suuren hoivan tarpeessa. Mutta juuri tässä ennen puoltatoista vuotta elämä helpottaa niin paljon että seuraavat hoidokit kyllä onnistuisi!

(Olin muuten tästä aiheesta vieraana Lean Life podcastissa taannoin, voit kuunnella sen tästä!)

Ja mitä se hieman vajaa puolitoistavuotias sitten osaa ja tekee?

Kolmonen 1v5kk

Tänään 1v5kk täyttävä Kolmonen osaa jo puhua aika paljon, varmaankin jo kymmenissä sanat joita hän osaa. Ymmärtää tosi paljon pitkiäkin ohjeita ja selityksiä ja joka päivä tulee joku uusi kieleen liittyvä taito. Se oppi vastikään myös sanomaan oman nimensä, mikä oli jotenkin hirveän liikuttavaa.

Kolmonen juoksee, kiipeää ja möyrii. Koristelee piparkakkutaloa ja piirtelee. Nauraa ja naurattaa, piiloutuu ja tekee jekkuja. Sanoo ”au” kun sattuu eikä välttämättä itke – pidän tästä ohjelmistopäivityksestä! Osaa tehdä hyviä hiekkakakkuja ja rakastaa keinumista. Tulee väliin jos joku muu yrittää halata minua ja työntää tuon pahiksen pois samalla kun kiipeää itse syliini. Syö ja juo itse ja on alkanut myös harjoitella pukemista.

Aivan siis valmis isosiskoksi, eikö? (vitsi vitsi).

Kaikki kuvat ihan aitoja vanhoja kuvia niiltä ajoilta kun meillä oli kaksi tosi pientä lasta. 

Vuosi Onnin kanssa ja suosikkitapamme käyttää Onni-puuroja

Kaupallinen yhteistyö Valio

Meidän kellarin Onni-kasa hupenee päivä päivältä ja muistuttaa että vuosi Onni-puuron kanssa on tulossa päätökseen. Teen tässä raporttia vuoden sisällöistä ja huomaan että Onni on kulkenut mukanamme kuin yksi iso syötävä vauvakirja: moni muisto viime vuodelta liittyy Onniin.

Kun Kolmonen alkoi syömään kiinteitä; kun tultiin mökille niin myöhään ettei mitään ruokaa ehtinyt tehdä; kun mentiin ex-tempore rannalle, metsään tai veneelle ja mukaan napattiin purkki tai pari. Kun hampaat tekivät niin kipeää ettei mikään muu ruoka uponnut ja kylmää Onnia syötiin joka aterialla. Kun Kolmonen oppi pinsettiotteen ja tajusin siirtää puuropurkin korkin pöydällä kauemmaksi – ja nyt vuoden lopussa kun taapero alkoi ymmärtää puhetta ja ryhtyi itse viemään tyhjiä purkkeja roskiin.

Myös se kytkeytyy Onniin kun isommat lapset saivat uusia ystäviä ja alkoivat luuhata enemmän ympäri asuinaluettamme itsenäisesti liikkuen ja kavereiden kanssa ulkona hengaillen. Ilmiöön liittyi häviävät banaani-puurot. Keltainen purkki ei koskaan päässyt Kolmosen suosikiksi mutta isommat kysyvät lähes päivittäin “onko Onni-puuroja alhaalla vielä lisää” kun oikea maku ei löytynytkään heti kaapista.

Keltaisia, tyhjiin imettyjä purkkeja löytyy varmasti vielä ensi vuoden lopussa Kakkosen repun uumenista. (On muuten paljon parempi löytää unohtunut banaani-Onni kuin banaani repun pohjalta)

Tai ne kasautuvat puolikkaat tötsät jääkaapissa kun edellisen aamun herääjä ei ole unipöhnässä tajunnut katsoa onko jääkaapissa jo avattua puuroa odottamassa.

Onni-puuro tulee muistuttamaan minua Kolmosen vauvavuodesta ehkä enemmän kuin mikään vaippapaketti, sillä se ei ole häviämässä taloudestamme mihinkään. Luulen että siitä tulee jatkossakin meidän ykkösvälipala kaikille lapsille.

(Jos nyt joku Valion rekka siellä kadullamme liikkuu niin saa tuoda vaikka sellaiseksi jäähyväislahjaksi vielä yhden vuoren puuroja! Saamme kyllä kulumaan ja kellariin mahtuu!)

Vaikuttajan näkökulmasta tämä on ollut varmasti kivoin yhteistyö koskaan: on ollut helppoa ja kivaa tehdä tutuksi tulleiden ihmisten kanssa, eikä mitään briiffejä tarvita kun tietää jo itse mitkä asiat pitää rajata pois kuvista ja mitä ottaa huomioon kirjoittaessa. Olen saanut ison luottamuksen ja paljon kiitosta, mikä ei ole näissä hommissa ollenkaan itsestäänselvyys. Kiitos siis kaikesta Mari, Essi ja Daniela ❤️

Tämä mukava tekemisen meininki on minusta näkynyt myös teille seuraajille päin ja olen itse ollut tosi tyytyväinen esimerkiksi vuoden aikana tuottamiini kuviin! Kun on lupa tehdä nostoja juuri silloin kun siltä tuntuu, niistä tulee tosi hyviä: sain kiinni monta hauskaa hetkeä jotka vain tapahtuivat arjessa juuri sellaisena ja uskon että tämä välittyi myös teille!

Yhteistyötä käynnistellessä sanoin Valiolle että mun toiveena on tulla “Onni-ihmiseksi” niin että kun seuraajani näkevät jossain Onni-puuroa, he ajattelevat mua. Luulen että tässä on onnistuttu! Mitään lukuja en tiedä mutta toivon myös että te olette innostuneet paljon puuroja kotiin kantamaan, jotta tämä on ollut myös Valion päässä hyvä yhteistyö.

kuinka saada syömään puuroa

Loppuun vielä tiiviisti koottuna meidän opit tältä vuodelta, eli

Parhaat tavat käyttää Onni-puuroa:

  • Huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä aamu-, ilta- tai välipalana sellaisenaan
  • Tässä voisi olla myös joku “puuro tuunattu siten ja siten uskomattomaksi annokseksi” mutta en vain ole se ihminen. Herkullinen ja terveellinen puuro suoraan purkista lusikalle on parasta mitä maailmassa voi olla, sitä ei pidä pilata vaivannäöllä.
  • Maisteluannoksena uusille mauille: puolukoita ei ole meidän taloudessa nähty
  • Puurorieskojen ainesosana
  • Koululaisten eväänä
  • Selfiealustana
  • Käsipainona (yksi täysi pahvipaketti 15 puuron kanssa painaa 3,2kg, parhaan otteen saa alakulmasta)

Kiitos kaikille Onni-maniaan osallistuneille, toivon tämän olleen yhtä ihana matka teille kuin mulla! Mutta niin se vain on että kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä yhteistyö ja kumppanuus.

…ja meidän kellarin Onni-puurovuori.

EDIT: ARVONTA SUORITETTU

Pistetään yksi Onni-vuori jakoon vielä vuoden päättymisen kunniaksi! Valitettavasti seuraava koskee vain PK-seudulla asuvia: Kommentoi alle lempimuistosi Onnista ja voit voittaa kuukauden Onnit (60kpl) kotiovellesi. Arvon kaksi voittajaa, toisen blogissa ja toisen Instassa joten voit tuplata mahdollisuutesi voittaa kommentoimalla kumpaankin! Voittaja arvotaan ma 21.12. klo 21. (Voittaja arvottu!)

Lue lisää Onni-puuro perheestä täällä.

Mitä imetysvaatteita tai -tarvikkeita tarvitaan? Paras imetyspaita ja muut lempparini!

En olisi koskaan kuvitellut kirjoittavani tätä tekstiä, mutta näköjään sitä jaksaa innostua vaikka mistä aiheesta kun oikeita töitäkin pitäisi tehdä! Tässä siis minulta teille, omat vinkkini imetysvaatteista. Sellainen hitti vai huti -teksti tämä!

Toivottavasti tästä tulee jollekin joku hyvä vinkki, itseänihän tämä aihe ei oikeastaan enää edes kosketa koska imetän pari kertaa päivässä ihan mistä vaatteen kolosta vain, hah!

Sitten asiaan: mitä imetysvaatteita ihminen edes tarvitsee?

Tässä kuvassa päällä paras imetystoppi joka on niin mukava että on kuin ei olisi vaatetta ollenkaan päällä – ja jonka seurauksena saattaa aina välillä unohtaa ettei todella ole vaatetta päällä ja lähettää ystävälle kuvan omasta nännistään.

Imetystopit on ykkösiä!

Jos ostat vain yhden, osta alkuun imetystoppi tai useampi. Siis sellainen naruolkaiminen paita, jonka sisällä on ohut “rintsikkakerros”. Alkuun ei ehkä edes kannata käyttää mitään oikeita rintsikoita kun tissit paisuu jalkapallon kokoisiksi ja kaikki turha paine niiden ympärillä voi saada tiehyet tukkoon. Minä vetelin näissä erityisesti kotona ollessa aivan 24/7, erityisesti yöllä niin kätevää kun siitä vaan naps olkain auki ja maidot sisään.

Myynnissä on monenlaista versiota, ainakin Bebesillä on Boobin setti aika kovaan hintaan myynnissä, mutta näitä löytää usein myös käytettynä. Minä taivuin tässä vähän omista periaatteista ja ostin Hennesistä kahdellakympillä toppisetin ja toisen samanlaisen käytettynä päälle. Käytin nämä kymmenessä kuukaudessa roskiskuntoon mutta kyllä käytinkin koko puuvillasaasteen edestä!

Imetysliiveistä oma suosikki on Bravado

Jotkut sanoo ettei imetysliivit ole välttämättömät mutta minusta kyllä aivan must. Imetys on alkuun niin vaikeaa etten kaipaa siihen yhtään mitään ylimääräistä hässäkkää, kuten jonnekin rintsikan alle katoavaa tissiä, kivuliasta kaarta tai herkkää pitsiä. On myös ihan virkistävää vaihtaa sitten rintsikoita jossain kohtaa, ei niitä muutenkaan saisi vuositolkulla samoja käyttää.

Minä olen ollut täysin hullaantunut näihin Bravadon rintsikoihin enkä ole koskaan muita käyttänyt ekojen kokeilujen jälkeen. Ne on pehmeät, joustavat (kestää raskausajan ja alun imetyksen kasvun vaiheet), hyvällä mekanismilla varustetut, hyvän näköiset t-paidan alla ja toimii tarvittaessa myös kävelyillä tukena, vaikka ei urheilurintsikat ole. Kaikki kolme lasta olen tämmösillä imettänyt, kolme paria per imetystaival ja taas myös käytettyinä ostettuna.

Kuvassa päällä Hujauksen huppari-imetysmekko, joka oli kaikin puolin huippu!

Aina imetysvaatteita ei tarvita – niksit imetysvaatteiden loihtimiseen omasta kaapista

Pääosin olen elänyt ilman imetysvaatteita. Yleensä settini on alaosa (housut / hame), ja sen päällä joku ihan tavallinen oma (riittävän löysä) paita. Alla joko pelkästään imetysrintsikat tai yllä kuvattu toppi tai jopa tavallinen tuubitoppi ja simsalabim – sinulla on imetyspaita. Siitä vain helmaa ylös, alemman paidan kaulaa / olkainta auki ja vauva kyytiin. Samalla saa kivasti suojattua viileydeltä tai katseilta halutessa.

Samoin v-aukkoiset tai kietaisumalliset vaatteet on usein riittävän löysiä niin että niiden kaula-aukosta voi vähän livauttaa ravintoa tulemaan. Suurin haaste on mekot, mutta niissäkin olen nähnyt kaula-aukon tai jopa kainalon kautta tulevan tissin jos toisenkin jos malli (mekon, ei naisen) vain on riittävän löysä tai joustava. Kannattaa siis katsoa oma kaappi sillä silmällä ennen kuin törsää satasia luukkuvaatteisiin!

Turhimmat imetysvaatteet löytyy paitojen puolelta

Tämä on nyt sitten täysin subjektiivinen mielipide, mutta osa imetysvaatteina myytävinä vaatteista on kyllä täysin turhia. Esim paita jossa on napit. Miten se eroaa tavallisesta, halvemmasta paidasta, jossa on napit? Muutenkin paidat on mun kirjoissa vähän turhempia imetysvaatteita (toki mulla silti oli niitä noin kuusi), koska tavallinen paita on toiminut omassa käytössä hyvin.

Tosin olin tätä mieltä myös imetyshuppareista (sen kuin avaat vetskarin tai nostat helmaa!) mutta sitten kun sain (osana yhteistyötä) itselleni sen Hujauksen imetyshupparin, olinkin varsin onnellinen. On se lämpöisämpää touhua hupparikeleillä avata vain vähäsen takkia ja sen alla olevaa paitaa eikä vetää ylös koko showta.

Hyvä imetyspaita on kyllä hyvä (myös Hujaukselta saamani T-paita on muutenkin yksi parhaista joita mulla on ollut mutta siinä on myös hyvä luukku!), mutta liian montaa niitä ei tarvita kun tavallisen paidan kanssa voi hyvin pelata kun homma alkaa toimia.
Tässä kuvassa ei imetyspaitaa ja hyvin sujuu.

Imetysmekot on olleet ehkä eniten tarpeen mun mekkotyylissäni. Yksi kallis juhlamekko tosin olisi voinut jäädä ostamatta – sen luukku oli niin armottoman pieni etten millään saanut sieltä mahdutettua mitään ulos. Mutta se on onneksi niin kaunis että käytin sitä raskaana ja olen käyttänyt edelleen! Itse asiassa rakastan sitä mekkoa mutta ei siitä imetysmekkoa saa mitenkään!

Imetysurheiluliivit – suosittelen sittenkin!

Tämä tuntui musta ensin ihan turhakkeelta. Että jos kerran olen lenkillä, ei kai samaan aikaan tarvitse imettää? Ostin kuitenkin jossain hormonihuurussa 70€ Boobin urheiluliivit. Kävi niin että ne on mun käytetyin imetysvaruste ja lemppariurheiluliivit edelleen! Todella tukevat ja kuitenkin mukavat, tarvittaessa superhelppo luukku josta aukeaa tavara kunnolla tiskiin.

Ne myös tuli oikeasti tarpeeseen. Ensimmäisten kuukausien kävelylenkkien aikana rintavarustus oli sitä tasoa, että tavallisilla rintsikoilla kävely ei ollut mieluisa ajatus ja toisaalta ajatus siitä että vauva pitäisikin yhtäkkiä syöttää sieltä jostain tavisurheilurinstikoiden alta oli aika piinaava. Niinpä ostin tuolla rahalla itselleni mielenrauhan, tiedon siitä että tarvittaessa voin kesken urheilun imettää helposti.

Imetyssuojia on mutta minä en osaa käyttää

On olemassa suojia, joita voi kiinnittää vaatteisiin imetyksen ajan näkösuojaksi. Ainakin suomalainen Piilo vastaa tähän tarpeeseen. Myös ison harson voi viritellä rintsikan olkaimeen kiinni ja siitä vauvan yli. Minä en ole ikinä osannut suojia käyttää. Se on ylimääräinen riepu joskus muutenkin hankalan homman yhteyteen, sen alla tulee meille kummallekin kuuma ja se on innostanut vauvaani härväämään vielä enemmän (samoin kuin imetyskoru, ks. alla)

Lisäksi tässä on minun pieni “poltetaan rintaliivit patriarkan edessä” hetkeni – en halua piilottaa imetystäni jonkun suojan taakse, koen liikaa että tekisin sen myös muiden takia. Sen verran haluan kuitenkin imetystä kannustaa että se saa olla ok julkisestikin, vaikka vähän saattaa ihoa vilahtaakin. En minä silti tissit heiluen tuolle pistä menemään, jonkinnäköinen (vaatteeni tuoma) suoja on yleensä meilläkin ollut tarpeen jotta vauva jaksaa keskittyä hommaan.

Imetyskorut

Kaunis idea mutta käytännössä kaikki lapseni ovat mieluiten valinneet minun ihoni näpellettäväksi. Viimeksi tänään Kolmonen nipisteli kaulani ihoa. En tiennyt sen olevan mahdollista. Korujen kohtalo on olla puruleluna kaikki muu aika kun vauva ei ole iholla ja lisäksi musta tuntuu että korujen silikoni kerää aika paljon nöyhtää päivän aikana eikä ehkä ole maailman puhtain vauvan näpellettäväksi.

Eipä sillä, ei se minun kaulanikaan varmaan ole.

Muut tarvikkeet: käsipumppu riittää monelle, maidonkerääjä on hyvä olla, imetystyyny on turha tai sitten mikään tästä ei pidä paikkaansa

Imetys on välinelaji, jos verkkokauppoja katsoo. Siihen hommaan löytyy ihan mitä vain apuvälinettä ja hyvä niin! Imetys voi olla ihan sairaan vaikeaa ja jokainen apuväline joka sen vaikeuden poistaa on tärkeämpää kuin kahvi aamulla. Mun setissä on aina ollut maidonkerääjät (toisesta imetät ja toisesta keräät tällä talteen), pumppu ja liivinsuojat. Mitään rasvoja en ole onnekseni tarvinnut koskaan, mutta liivinsuojia sitäkin enemmän. Kolmosen imetyksen pelasti rintakumi, jonka kokeilemista suosittelen lämpimästi – kyllä siitä sitten eroon pääsee.

Rintapumppu on monelle tarpeen ja näistä mua harmittaa etten koskaan ehtinyt kokeilla alipainepumppua! Uskon että se olisi ollut paras mullekin. Sain testiin erään valmistajan testituotannossa olleen langattoman sähköisen pumpun ja se oli kyllä täykky! Kerron heti jos näen sen tulleen myyntiin! Sen lisäksi käsikäyttöinen pumppu on pelittänyt meillä hyvin.

Imetystyynyä en ole vaan koskaan oppinut käyttämään vaan tuin itseäni ihan tavallisilla sohvatyynyillä. Tämä jos jokin on varmaan ihan jokaisen oma mieltymys.

Mitä imetykseen tarvitaan sun mielestä?

No niin, se on taas yli tuhat sanaa aiheesta jonka ei pitänyt minua kiinnostaa. Mitä imetyskamppeita on sun hitti / huti listalla?

ps. Samanlaista juttua on toivottu vauvantarvikkeista ylipäänsä mutta en uskalla – siitä tulisi varmaan viisi tuhatta merkkiä koska se mua kyllä kiinnostaa!

Kotiäitinä on usein tosi tylsää ja joskus myös yksinäistä

Viikkaan pyykkiä. Miten ihmeessä viikkaan taas pyykkiä.

Ei nyt kiivetä sinne muru, mennään vasta illalla kylpyyn.

Seuraava koneellinen sisään, yksi rumpuun. Lounas voidaan lämmittää vartin päästä. Taapero kiipeää puhtaiden pyykkien koreihin, nauran sille. Vitsi se on söpö.

Siirrän vaatteita oikeaan koriin ja mietin tätä tekstiä, tätä asiaa. Kyllä olen tylsistynyt, juuri nyt. Allekirjoitan melkein kaiken artikkelista jonka juuri luin, mm. tämän: ”Olen päätynyt kertaheitolla ja pyytämättä suoraan downshiftaamisen syvään päähän.”

Olen jo tehnyt tällä viikolla töitä.  Olen myös urheillut, siivonnut, tehnyt ruokaa ja puhunut puhelimessa ystävän kanssa. Olen silti tylsistynyt.

Heilutan pussilakanaa, taapero kiljahtaa riemusta. Tämä on parasta mitä hän tietää. Heiluttelemme peittoa yhdessä hyvän tovin. Kutitan ja saan entistä isommat naurut. Vitsi miten ihana olet. Onneksi näen tämän. Ei ne jossain päiväkodissa edes voisi ikinä tietää miten paljon tykkäät vaatteista, lakanoista, mytyistä.

Se oli ihana hetki – johon kului vain seitsemän minuuttia. Ruoka voidaan lämmittää jo vaikka nyt sitten.

Kello on 11.34.

Lounas tarkoittaa ensin astianpesukoneen täyttämistä. Miten voinkaan taas olla täyttämässä astianpesukonetta! Samat lautaset samoille paikoilleen, taaperon pillipullon pesu, silikonisen lautasen etsiminen jostain (altaasta), ruoan nostaminen saarekkeelle, lapiointi lautaselle.

Onneksi ruoka on tänään valmiina.

Voi sä löysit ne, ihanaa! Näytäpä tänne vielä!

Työnnän saarekkeen muuta roinaa kauemmaksi jotta pääsen siirtämään ruoat lautaselle. Tunnen jo sormenpäissäni miltä mikron on/off nappi tuntuu, kuulen miten luukku loksahtaa auki. Kymmenen piippausta kun ruoka on valmista. Miksi sen pitää piipata niin monta kertaa? Pysäytän sen ensimmäisen piippauksen alkaessa.

Se on kuule Grönlanti. Osaatko sanoa Grönlanti, heh. Aha nyt sulla on se kakka. No mennääs taas yläkertaan.

Harkitsen Instagram storyn tekemistä, olisiko tässä jotain asiaa. En jaksa. Se on lopulta kuitenkin yksinpuhelua.

Kaipaan naurua, sellaista joka tulee kun kaksi aikuista oivaltaa yhdessä jonkin jutun. Juuri nyt on niin tylsää.

Vaikka miten mulla voisi tylsää olla? Kirjoitan, touhuan, teen töitä, ajattelen töitä ja hymähdän vitseille netissä. Katson sarjoja ja luen uutisia. Tämähän on ihan ideaalia, lomaa töistä!

Siinä Hesarin artikkelissa asiantuntija kehoitti soittamaan ystävälle. Kenelle? Minun ystäväni ovat töissä. En voi soittaa puolen tunnin höhöttelypuhelua kiireisimpään iltapäivään. Kun he vapautuvat töistään, minulla on kiire ruokkia myös koululaisia.

Minä olen hyvässä asemassa ja silti välillä yksinäinen: iltaisin saan seuraa Insinööristä; minulla on laaja ystäväpiiri; voin tehdä töitä ja saada sitä kautta sosiaalisuutta. Silti janoan lisää ja olen heti tuskastunut kun normaali viikottainen lenkkiseurani on poissa.

Ei se ole pelkkä rutiinien tappava tasaisuus, kotitöiden määrä tai pitkäveteiseltä tuntuvat legoleikit. Se on tämä aikuisen seuran puute. Vaikka kuinka kivojakin hetkiä on, kyllä tämä lasten hoitaminen kotona silti paikoin tylsää, jopa yksinäistä.

Minusta sen saa kyllä ihan ääneen myöntää. Samalla tavalla kuin töissä käyminen on kivaa ja etuoikeutettua, sieltäkin joskus kaipaa pääsevänsä pois. On iso etuoikeus saada olla lapsen kanssa kotona, se on myös valtaosin tosi ihanaa.

Ja sitten joskus vähän tylsää ja vähän yksinäistä. Aika jonka ei tavallaan haluaisi koskaan loppuvan mutta joka samalla on mieltäturruttavan hidasveteistä. Pitkät päivät, lyhyet vuodet, tiedättehän.

Tule tänne rakas, oot niin ihana kyllä etten kestä. Mennäänkö puistoon?

Kerran herätin lapseni puraisemalla omenaa mutta muuten se nukkuu nyt hienosti

Päivityksiä uniasiaan! Saatatte muistaa että Kolmosen yöunet saatiin jo aika aikaisin (8kk kohdalla) hyvään kuntoon, mutta että päiväunet meni samalla rikki ja että olen saattanut olla hieman rikki siitä itse.

Tilanne nyt tänään tasan 13kk ikäisenä (onnea Kolmonen!) on seuraavanlainen: kaikki menee kuin unelmissa – paitsi silloin kun ei mene.

vauva nukkuu huonosti päiväunia

Lol ei. 45 minuuttia kiitos.

Vauvan unirytmi 13kk iässä

Parhaimmillaan ja onneksi myös tyypillisesti Kolmonen nukkuu juuri niin kuin toivoisinkin: se herää 7 aikaan aamulla ja nukkuu ekat unet 9.30-10, vaunuissa (yleensä liikkuvissa, mutta myös paikallaan olevat käy). Toiset unet se nukkuu 13.30-15, liikkumattomissa vaunuissa. Sitten se menee 19.30 omaan sänkyyn nukkumaan eikä pihahdakaan ennen aamua.

Tämä on hyvien päivien raportti ja niitä on nyt ehkä seitsemän kymmenestä. OLEN HALTIOISSANI!!!! Sanoisin että kiitos universumi mutta kyllä tässä kohtaa ihan itseään saa kiittää sillä tämän eteen on tehty jo kohta puoli vuotta aktiivisesti töitä. Lapsi on madafakin OHJELMOITU.

Sitten se huono puoli: jos unet menevät syystä tai toisesta rikki, emme oikein tiedä mitä tehdä.

vauva 3kk

Vauvan unen apuvälineet

Kolmonenhan nukkuu ja nukahtaa hyvin askeettisesti. Hänellä ei ole koskaan huolinut mitään apuvälineitä. Ei tuttia, uniriepua, kohinaa, pupua, peittoja, ei mitään. Iltaisin se imetetään uneen, laitetaan nukahtaneena unipussissaan tyhjään sänkyyn omaan huoneeseen äänieristetyn oven taakse ja siellä se sitten nukkuu yksinään. Läpi yön.

Tavallaan ideaalitilanne, mutta pieniä ongelmia ilmaantuu jos se herää johonkin. Ei ole tuttia jota laittaa suuhun, tai pupua jota tunkea kainaloon.

Tulee huutoa (koska ei ole enää tissillä, tietty), itkua ja turhautumista. Mulle ja hänelle. Insinööri yleensä hoitaakin tämän koska mä en oikein jaksa sitä itkun kuuntelua. Joskus Kolmonen rauhoittuu jos annan sille paidan päältäni kirjaimellisesti, mutta usein se on aikamoinen show kyllä.

Käytännössä unen keskeytyessä teemme silloin sitä pistäytymistä, jolla nämä uniasiat alun alkaen kuntoon laitettiin, mutta kun se ei oikein hänellä toimi. Ei iltaisin eikä varsinkaan öisin.

Lopetin siis sen huudattamisen joskus 10kk kohdalla kun en enää pystynyt sitä kuunnella ja aloin taas imettää tyypin uneen. Teen sitä edelleen, koska homma toimii. Mutta öisin emme ole enää sen 8kk jälkeen maitoa harrastaneet, joten jos hampaita tms itketään on uudelleen nukahtaminen joskus aika vaikeaa.

Vauva herää tosi helposti unilta

Yleensä se menee niin että jos se herää se herää. On valveilla pari tuntia kunnes nukahtaa taas omaan sänkyyn pienen pistäytymishuudatusshown kautta.

Sivumennen: Päiväuniaikaan olen lopettanut kokonaan uudelleen nukuttamisen yrittämisen. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu. Joskus koko nukahtaminenkin on vaikeaa, niin vaikeaa että kohta tulee varmaan siirtymä yksiin uniin. Jatkuvan ahdistumisen sijaan päätin että kunhan se herää viimeisiltä päikkäreiltään aikaisintaan klo 13, se riittää. Ei sitä erkkikään saa takaisin nukahtamaan jos se niiltä unilta herää. Niinpä joskus se nukkuu vain 45min pitkiä uniaan mutta se on ok.

Sitten on vielä se puoli asiaa että hän on aika herkkis. Kolmonen siis nukkuu todella hiljaiseksi hyssytetyssä talossa äänieristetyn oven takana mutta herää silti vaikka mihin. Päivisin nyt tietysti erityisesti, nukuttaminen saattaa epäonnistua ihan vain siitä että rintsikkani napsahtaa liian kovaäänisesti, mutta myös iltaisin se on herkässä.

Yhden huudatusepisodin jäljiltä se oli niin herkillä että heräsi kun puraisin alakerrassa omenaa.

Huh, tuosta ylläolevasta olemme sentään edenneet! Oli aikoja jolloin käytin illastani 1-3h vauvan nukuttamiseen. Oh my.

Joo, voi toki olla että lapseni on tottunut liian hyvään hiljaisuuteen. Mutta sanonpa vain että se vanha ystävällinen neuvo ”älä opeta lasta nukkumaan hiljaisuudessa, mekkaloikaa!” ei todellakaan ole ekana mielessä kun on nukuttanut vauvaa tuntikaupalla. Siispä rauhaa kaikille, myös heille jotka ovat oppineet nukkumaan rauhallisessa äänimaailmassa.

En tiedä miksi se nukkuu tai ei mutta tilanne on hyvä joten jee!

Mulla on itseäni lohduttaakseni teoria että lapseni on vain liian älykäs: hän on katsokaas niin valpas että on ihan salamana ratkomassa ristikoita kun vähänkin tajuaa maailman olevan vielä hereillä!

No ei, en minä tiedä miksi se on joskus niin herkässä se uni. Mutta oikeastaan ihan sama. Tällä hetkellä nukumme täysiä öitä ja saamme päivisin rauhaa ilman että ketään tarvitsee itkettää ja niin että minä pääsen urheilemaan ja tekemään töitä.

Win-win-win-win siis (ja joskus wää).

Avoin kirje yksivuotiaalleni – Vauva 12kk

Rakas Kolmonen,

laskin sinut juuri rinnaltani pehmeänä myttynä omaan sänkyysi päiväunille. Tällä kertaa et herännyt, vaikka hieman havahduitkin. Olin valmiina antamaan sinulle paidan päältäni jos olisitkin hätääntynyt, mutta nyt ei tarvinnut. Jäit siihen levollisena keräämään voimia iltapäivän touhuihin.

Olet viime päivät kävellyt hirveästi, juoksuaskeliakin yrität ottaa. Eilen hyppäsit matolla, kumpikin jalka nousi noin vain ilmaan. Alastulo ei ollut kovin sulokas, mutta hienosti osaat silti jo noita ihania koipiasi käyttää. Olisitpa nähnyt minkälaiset rimppakintut ne koivet olivat vuosi sitten syntyessäsi. Näytit monta kuukautta siltä että jalkasi napsahtavat poikki jos joku osuu niihin.

vauva 1kk

Synnyit aika pienenä, mutta olet kirinyt kyllä upeasti niin koossa kuin taidoissa. Olet mitä upein yksivuotias: osaat jo hirmuisen monta asiaa ja oma persoonasi alkaa pikkuhiljaa näkyä kaiken sen vauvuuden alta. Se persoona on kerta kaikkiaan valloittava, en malta odottaa minkälainen sinusta kasvaa.

Vauvavuotesi on ollut täysin erilainen kuin isompien sisarustesi: et ole sairastanut oikeastaan ollenkaan (juuri nyt toivut ensimmäisestä pienestä flunssasta koskaan), olet nukkunut öisinkin ja meidän meno on hurjan rentoa.

Isoin ero isompien vauvavuoteen lieneekin sinun perheesi: Ykkönen sai hermoraunion, neuroottisen ja vähän masentuneenkin ekakertamutsin, Kakkonen jo vähän taitavamman äidin mutta samalla aivan tosi pienen isosiskon. Siinä ei jäänyt enää aikaa olla rento.

Sinun kanssasi elämä jatkui aivan uudenlaisena mutta toisaalta ihan samanlaisena. Synnyit valmiiseen perheeseen jossa on jo paljon osaamista, neljä tärkeää syliä ja rauhaa nauttia sinusta vauvana. Sinulle olimme jo rakentaneet hyvän perhemoodin, jossa yksi vauva menee siinä missä muutkin.

Huomasin yksi päivä katselevani toisen äidin vaunuihin että tuolla on tuollainen vauvaperhe, niillä on smoothiet ja vaippakassit ja kaikki. Samathan meilläkin on, mutta jotenkin en aina ajattele meitä vauvaperheenä. Olemme perhe, jolla on vauva.

Anteeksi, taapero.

Olet osa meidän porukkaa (toisinaan jopa sen keskipiste), mutta vähän vielä sivustakatsoja. Tähän asti olet ollut maailman ihanin pieni sylimytty, menossa mukana sylikyydillä minun paitaani tiukasti puristaen. Kohta muovaat oman tonttisi tähän perheeseen, alat kertoa meille kuka oikein oletkaan. Aivan pian alat määrätä tahdin, suunnan ja rytmin. Ihan kukkeaa uhmaikää osaan jo sinullekin ennustaa komentavien käskyjesi perusteella.

Haluaisin kirjoittaa itselleni muistiin minkälainen sinä olet, mutta ei noin ihmeellistä olentoa voi tekstiin vangita. Sinun ihanin olemuksesi on jossain niissä pienissä hetkissä kun katsot minua juuri ennen jotain mystistä ajatusta jota päässäsi liikkuu. Kun mutustat hajamielisesti lempileipääsi ja kun nostat mekkosi ilmaan napa etsieässi.

Kun sormesi hakeutuu rauhallisesti ja tarkasti napaan, asettuu kuin sanoakseen ”tuossa se on”.

Kun hihkaiset nähdessäsi meistä jonkun ja kun tarraudut minuun kiinni sykkyränä kun et halua laskea jalkoja kylmälle nurmikolle. Kun selvästi ymmärrät mitä tarkoitan ja ilahdut kun huomaat minunkin huomanneen sen.  Kun halaat minua niin kuin vain sinä olet koskaan minua halannut, kun pussaat meitä suu auki. Suoraan nenään.

Rakastan sinua kaikissa hetkissä pakahduttavan paljon ja joskus kun päätät nukkua aivan poikkeuksellisesti pitkät päiväunet, tekee mieli jo herättää sinut syliin (En kyllä herätä, hyvänen aika. Kerran kun on saatu nukkumaan). Me kaikki olemme aivan hulluina sinuun.

Kiitos että tulit meille ja ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää – pian juhlitaan isommin!

Vauva – taapero – 12kk:

  • 8,7kg ja 77,2cm, vaatekoko 80
  • Kävelee suvereenisti
  • Hakee juoksuaskelia
  • Matkii äänteitä mutta ei vielä puhu
  • Sai ainakin yhden uuden poskihampaan huomaamattamme
  • Satunnaisesti syö itse haarukalla ja lusikalla
  • Satunnaisesti myös pissaa pottaan (ja kakkaa kylpyyn – omg!)
  • Nukkuu läpi yön
  • Nukkuu 1-2 päiväunet, 1h-2,5h päivässä

Kaikki juuri päättyneen vauvavuoden kuukausikatsaukset:

Vauva 11kk: Ensimmäisiä askeleita ja pitkiä haleja

Voi meidän pieni vaapero, miten ihana oletkaan. Viimeinen kuukausi enää vauvavuotta jäljellä ja sekin tuntuu jo menneen – taloudessa tuntuu oikeasti asuvan jo taapero. Se kävelee (askel kerrallaan, mutta kuitenkin), puhuu (Ättä ja titti, mutta kuitenkin), osoittaa mieltään (hyvin suloisesti, mutta kuitenkin), ymmärtää puhetta ja sillä on kaikkia omia juttuja. Ei siis mikään vauva enää ollenkaan.

Hän rakastaa keinumista, liukumäkiä, rannalla olemista, hiekassa konttaamista ja maa-aineksen syömistä. Vesi on elementtinä niin kiva että kylpyyn kiivetään vaikka vaatteet päällä, ja mereen mennään valittamatta vaikka lämpötila oli hädin tuskin kaksinumeroinen. Se kiipeää pienimpäänkin ämpäriin jos silmä välttää.

Sisätiloissa suurin suosikki on kaikki liehuvat kankaat. Jos löyhyttelet vaatetta, peittoa, lakanaa tai riippumattoa, pidä varasi sillä pian siihen syöksyy pää edellä pieni maidonvärinen härkä. Sama härkä saapuu karjuen luokseni kun aamulla minut näkee ja antaa meille kaikille ns. “kolmos-haleja”, sellaisia pitkään kestäviä halausotteita, joissa vain ollaan. Niissä kuuluu vain olla paikallaan ja ottaa vastaan vauvan rakkautta. Kun hän alkaa olla valmis, yleensä minuutin tai kahden jälkeen, hän taputtaa hieman selkään. Ihan kuin kiusallinen miesten hali juhlissa, sellainen no ni, eiköhän tämä ollut tässä.

Hän taputtaa myös itselleen, nyökkää ja pudistaa päätä, toistelee sanoja ja huutaa minun tapaani “Ykkönen?” yläkertaan kun etsin esikoista. Hän kurkistelee nurkkien taakse ja sohvien alle, etsien jotain mielenkiintoista. Aivan mainio tapaus, kaiken kaikkiaan!

Kolmonen on edelleen vahvasti tissinaisia ja on alkanut nostella paitaani vaativalla sävyllä. En ole varma mitä mieltä olen tästä kehityksestä, mutta olen iloinen että imetys edelleen sujuu helposti ja on meille kummallekin kiva hetki noin 3-4 kertaa päivässä – iloitsen toki myös siitä että hän pärjää tarvittaessa ilmankin ja onkin päässyt ensimmäistä kertaa hoitoon muutamaksi tunniksi!

Ruokapöydässä sille kelpaa tosi moni ruoka, myös maitoa sisältävät asiat menevät silloin tällöin. Letut taisi olla kuitenkin liikaa, kuka lie niitä sille antanut (minä), mutta niiden jälkeen siivottiin turvakaukaloa jos tiedätte mitä tarkoitan. Ruokapöydässä on ilo olla kun pöydän päässä istuva syö kaiken hyvällä ruokahalulla, ainoa vaan että kannattaa syödä salaa kaikki mitä vauva ei saisi syödä.

Voi elämä sitä komentamisen määrää kun se näkee leipää.

Päiväunet ovat juuri nyt tätä kirjoittaessa taas hyvässä tilassa. Aamulla vartti ja iltapäivällä 1,5h, jopa 2! Yöllä nukutaan, paitsi silloin kun ei nukuta. Söpöintä on se että joskus kun hän heräilee, uudelleennukahtaminen onnistuu parhaiten minun yöpaitaani rutistaen ja nuuhkimalla. Kestämiseni loppuu!

Pääosin kaikki on vaan tosi ihanaa ja raiteillaan.

Paitsi että jos oikein tämän vaaleanpunaisen kuplan ohi tuijotellaan niin olenhan minä viime aikoina myös tuskaillut että tämä vauva on aika handful juuri nyt. Sillä on päiviä jolloin hänen rakkautensa minua kohtaan on niin ylitsevuotavaa että meidän on kerta kaikkiaan tehtävä kaikki yhdessä, tai ehkä olla tekemättä mitään ja makoilla vaan, hän tissi suussa. Silloin on parasta että lähdemme jonnekin yhdessä, vaikka sinne rannalle, tai että joku muu on hetken vauvan kanssa ja minä saan mennä yksin jonnekin.

Vauva 11kk iässä

  • Vaatekoko 80, pituudesta ja painosta ei tietoa; ehkä noin 8,5kg ja 76 senttiä.
  • Taputtaa ja antaa ylävitosen
  • Kävelee – yhden askeleen verran
  • Nousee ketterästi ilman tukea seisomaan, vaikka itsensä kokoinen kastelukannu kädessä
  • Kiipeää sohvalle, sängylle, syöttötuolille, ämpäriin..
  • Viides hammas puhkesi, sai juuri kuudennen hampaansa ja seitsemäs pukkaa pian myös
  • Nukkuu edelleen hyvin yöllä ja välillä myös hyvin päivällä, jopa rattaissa!

Niin rakas pieni Kolmoseni. Vaikka vauvuuden päättyminen on haikeaa, en oikeastaan malta odottaa että näen minkälainen sinusta kasvaa.

Lue myös:

Vauvuuden päättymisen sietämätön haikeus

Kolmosen vauvavuotta on 4o päivää jäljellä, mutta minä tunnen sen jo päättyvän. Näen päivittäin vauvuuden valuvan hänestä pois kuin ylimääräisen hiekan muotista.

Jo muutaman viikon ajan tuo pieni olento on ollut sellaisessa taianomaisessa välitilassa, jossa ollaan vielä ihan vauvan näköisiä, kokoisia, oloisia mutta silmissä heijastuu jo taapero. Eikä se ole pelkästään uusien taitojen karttuminen, vaikka se viikko sitten  otettu ensimmäinen askel ilman tukea vahvasti taaperopuoleen viittaakin.

Tässä on kyse jostain enemmän henkimaailman asiasta, tietoisuuden kasvusta – hänen ja minun. Hän sanoo ”nap” ja osoittaa napaansa, pudistelee päätä ja sanoo ”ei” kun kukkaruukku on lähellä. Hän katsoo syvälle silmiin ja yrittää naurattaa. Hän kurkkaa uteliaana jokaisen nurkan taakse ja kynnyksen ali, kuin odottaen sieltä saapuvaa ihan erilaista elämää.

Hän itkee kun sisarukset itkee, ja pelästyy jos joku on vihainen.

Minä tiedän miten tässä käy. Muistan tarkemmin kuin koskaan ennen kuinka se loputtoman kulmaton, pehmeä vauvuus vain yhtäkkiä tuntuu päättyneen ja kodissa asuukin lapsi. Sylissä melkein muodottomaksi sulava mytty on kuin taikaiskusta muuttunut tiukaksi puikoksi joka pysyy pystyssä (sekä valveilla että tolpillaan) ja tutkii maailmaa askeleen verran kauempana.

Tällä kierroksella se ei tule käymään niin yhtäkkiä, vaan on kuin näkisin ensimmäistä kertaa liukuvärin sekoittuvan. Yhdessä hetkessä vauva, toisessa lapsi. Hän, ihan oma itsensä ja perheenjäsenensä eikä mikään söpö lemmikki enää. Joka päivä hieman vähemmän vauva, vaikka vieläkin ihan vauva.

Ja ensimmäistä kertaa minä koen tästä haikeutta, sellaista oikeaa haikeutta. Tämä oli ensimmäinen vauvavuosi, joka oli alusta alkaen helppo. Muutamat (kymmenet) vaikeat nukutukset, juu, mutta ei mitään kummempaa. Tämä on myös viimeinen vauvavuosi, erittäin todennäköisesti. Se tuntuu ihan kamalalta.

Nurkan takana odottaa uhma, kasvukivut, ensimmäiset taudit (tämä lapsi on ollut täysin terve, mikä homma!) ja pelottavat tilanteet. Rimpuilevat jalat, oksennetut nakit ja sylistä pois pyristelevä vekara.

Se minua kai eniten jännittää, tieto siitä että tämä auvoinen vauvakupla päättyy. Ihan pian tunnen ensimmäiset negatiivisetkin tunteet lastani kohtaan, ja hän minua.

Vaikeat tunteet lasta kohtaan on väistämätön kehitys jota en odota lainkaan, sillä tähän asti olemme aidosti vain rakastaneet ja ihailleet toisiamme. On niin hurjaa miten se tulee muuttumaan, miten sen kuuluukin muuttua kun vauv – ei vaan lapsi – alkaa koetella rajojaan, tutkia reunoviivojaan. Kun pitää alkaa kasvattaa eikä vain kasvattaa, siis ruokkia.

Näen toki samalla sieltä kulman takaa kurkkivat hienot asiat! Ensimmäiset askeleet, oikeat sanat, puolitoistavuotiaan loputon söpöys kun se sekoilee kaikessa, ensimmäiset yhteiset leikit muiden lasten kanssa ja niin edelleen. Tiedän, että isompien lasten vanhemmuus toimii minulla tosi hyvin. 

Mutta juuri kun sain maistiaisen siitä että voinkin osata nauttia myös vauvuudesta, niin silloin se jo melkein loppuu.

Hyvä puoli tässä tietoisuudessani on se että nyt otan oikeasti kaiken irti joka päivästä. Annan vauvan joskus nukkua rinnalla koko aamu-unensa, koska tiedän että todennäköisesti kohta on muistoja vain sekä imetys että rinnalle nukahtaminen. Kannan vauvaa sylissä tuntikaupalla, koska kohta se ei enää malta olla vain kyytiläinen. Sivelen hänen hentoisia hiuksiaan, sillä tiedän niiden kohta menevän takkuun kaikesta tahmasta, leikkaavani niistä joskus vielä purkkaa pois.

Kaikki on nyt vielä niin koskematonta, rikkoutumatonta. Puhdasta.

Nautin tästä kaikesta niin täysin siemauksin että ehkä kerrankin olen valmis siihen muutokseen kun se tulee. Odotan sitäkin oikeasti jo aika innolla, vaikka haikeus meinaa välillä jyrätä kaiken ylle. Talletan ensimmäiset mustikat ja varpaat rantahiekassa muistoihin ja alan jo odottaa sitä kaikkea muuta.

Tämä vauvavuosi on pian ohi ja ihan hyvä niinkin. Se saa jäädä vauvakirjan väliin rakkaana muistona, kokonaisuuden siloittavana hyvänä kokemuksena.

 

Lue myös:

Hyvä syöttötuoli ja parhaat välineet sormiruokailuun

Sisältää kaupallista sisältöä: Suuri osa postauksessa mainituista tuotteista on saatu vuosiyhteistyön aikana Ipanaiselta. Moni tuote ei tällä hetkellä ole siellä enää myynnissä, koska Ipanaisella on menossa moni asia uusiksi! En malta odottaa mitä tapahtuu kun uusi myymälä aukeaa ja uudet tuotteetkin selviää, Ipanaisen tyypeillä on niin paras maku ja kaikki tuotteet aina ihan liian ihania!

Joka ikinen kerta kun Instagramissa vilahtaa eräs lusikka ja eräs ruokalappu, saan kyselyjä. Mikä mikä ja toimiiko? Toimii, aivan hitokseen hyvin joten ajattelin tässä nopeasti listata meidän lempparivälineet (sormi)ruokailuun vauvan kanssa!

Vauvan valmiudet sormiruokailuun tai kiinteiden aloittamiseen

Ensin haluan muistuttaa nämä, koska olen ne jumalattareltani ne niin hyvin nyt oppinut: vauvalla pitää olla valmiudet kunnossa ennen kuin ruokailu voi alkaa, sormiruokaillen tai ei. Näistä ehkä isoin on että vauvan pitää pystyä istumaan ennen kuin mikään ruokailu alkaa. Vauvan on istuttava syödessä tuettuna sylissä tai (lähes) ilman tukea syöttötuolissa.

Muitakin valmiuksia on, katso kaikki läpi! Täällä jumalattareni eli Simppeliä Sormiruokaa Marjutin kokoama tiivis ja kattava Sormiruokailun ABC.

Hyvä syöttötuoli on aluksi riittävän pieni ja muuntautuu vauvan kasvaessa

Saatiin Stokkelta tämä kaikissa kuvissa vilahtava Stokke Steps -tuoli jo kauan ennen kuin Kolmonen oli missään ruokameiningeissä, ja isot pöllivät sen välittömästi käyttöönsä. Siinä on siis todella paljon muunneltavuutta kun toimii myös alakoululaisten tuolina hyvin.

Meillä on aiemmin ollut aina TrippTrapp, jonka ulkonäkö on edelleen minusta tätä tuolia hienompi mutta on tämä auttamatta parempi ominaisuuksiltaan: Selkäosaa saa liikuteltua niin että solakkakin vauva saa hyvän kokoisen tuolin itselleen; tuoliin kiinnitettävä tarjotin on iso ja helppo pestä (lähtee superhelpolla irti!); kaikki osat tulevat helpoksi puhtaiksi ja se muunneltavuus ei vaadi mitään työkaluja vaan tuolia voi koko ajan muunnella; vauvaosa pois tai taaksepäin jne.

Isoin etu on minusta se että vauva on alusta asti saanut tässä tosi hyvän asennon itselleen, tuo istuin on sen verran kompakti ja jalkatuen ylin asento on niin ylhäällä että vauva sai siihen jalkansa melkein heti.

Miinusta: valjaiden käytettävyys ei ole musta ihan priimaa (vaikkakin niissä on se hyvä että saa joko neljällä tai kahdella vyöllä kiinni), ne on vaikea laittaa kiinni kun nälkäinen vauva kurottelee samalla pöydälle. Toisaalta tuskin mitkään valjaat helppoja on.

Sormiruokailijan ruokalapussa kouru on hyvä

Sitten se ruokalappu, jonka bongasin Ipanaisen hyllystä kun olin hakemassa sieltä kaikkea muutakin (maksutta). Se on Everyday Babyn ja se on juuri niin nerokas miltä se näyttää: ihan tavallinen joustava, silikoninen ruokalappu mutta siinä on ylimääräinen vyö joka sitoo lapun vauvan mahan ympäriltä kiinni!

Te kaikki tiedätte sen tunteen kun vauva nappaa ruokalapusta kiinni ja heittää kaikki vedessä pehmentyneet ruoat päälleen. No eipä nappaa enää. Meillä on myös pari essua ja tavallista ruokalappua, mutta tämä on aina päällä. Se on vaan niin kätevä.

Pahimpien ruokasotkujen ennakoinnissa alla saatetaan käyttää sellaista paidan tai essun mallista lappua, mutta silloinkin tämä laitetaan päälle nappaamaan talteen pahimmat palat. Hihallinen essu on kyllä hyvä myös olla koska se torppaa kaikki mehukkaat sotkut pois vaatteilta!

Miinusta: miksi meillä ei ole toista samanlaista ruokalappua?

Paras lautanen vauvalle on sellainen joka ei mene rikki kun lentää lattialle

Ensiksi: Olen pahoillani, mutta kyllä ne vauvat ihan oikeasti jokaisen imukupillisen lautasen jossain kohtaa irti saa. Kaikki. Ainakin meillä nyt 3/3 on osannut repiä kaikenlaisia lautasia kaikenlaisilta pinnoilta.

Ne suuren suosion saaneet Ezpz-ruokailualustat ja lautaset ovat ihan käteviä (ostin juuri kaksi), mutta sinnekin alle saa vauva jossain kohtaa sormen ja tajuaa sen siitä pöydästä / tarjottimelta repiä pois kun se vaihe on päällä (noin 10kk-5v..)

Eniten olemme käyttäneet Ipanaiselta saamaani Liewoodin silikonista lautasta (poistunut valikoimista Ipanaisella), koska se on tosi sopivan kokoinen! Kaksi osiota (+korvat) riittää hyvin siihen että saa 3-4 sormiruokailuasiaa samaan aikaan tarjolle, eikä tila lopu minkään kohdalla kesken. Nämä jos jokin ovat makuasioita, mutta minä tykkään enemmän tästä Liewoodin mallista kuin Ezpz-lautasista jossa tilaa on vähemmän.

Paljon syömme myös suoraan tuolta tuolin omalta tarjottimelta, koska vauva tarvitsee jonkin verran tilaa aluksi kun erilaisia ruokia tarjoillaan ja pieni käsi hapuilee vähän mihin sattuu.

Lautasessa hyviä puolia on sopiva koko (vauvalle ja kaappiin!), astianpesukoneen / mikron kestokyky ja tosiaan se ettei mene rikki kun lattialle lentää. Ja jos Kolmoselta kysytään, Liewoodin lautasta on kivointa syödä.

Ensimmäinen oma lusikka vauvalle on hyvä olla iso!

Sitten aterimet. Ensimmäisten ruokakokeilujen aikaan melko turhat, jos sormiruokailulla mennään; vauva syö kirjaimellisesti käsin ja sormin. Mutta me ainakin olemme menneet sujuvasti monen tekniikan yhdistelmällä, sen jälkeen kun vauvan omat ruokailuvalmiudet alkoi olla tosi hyvät.

Usein syötetään puuro aamuin illoin meidän toimesta vauvalle, ja muut ateriat hän vetelee omin käsin napaan. Matkan varrella vauvalle on alkanut syntyä kiinnostusta lusikkaa kohtaan, joka on alusta asti ollut taas Liewoodin (ja Ipanaiselta saatu, nyt ei enää valikoimissa), eli tämä iso, silikoninen eläinhahmoja sisältävä ihme. (Lusikat näemmä loppu vähän kaikkialta, toivottavasti eivät ole lopettaneet valmistusta?!)

Lusikassa on erityisesti vauvalle todella hyvä ote: siitä saa pullukka käsi kiinni ja siinä on ihania nystyjä jotka aivan selvästi tekevät gutaa ikenissä. Nyt vastikään 10kk täyttänyt vauva alkaa selvästi haluta harjoitella itse syömistä ja juuri tällä lusikalla on siinä myös vähän onnistunut! Hyvä Kolmonen!

Myös minun käteeni tämä on sopinut hyvin, joten näitä lusikoita on käytetty ihan super paljon. Tästä te siis aina kysytte ja nyt vastaan että kyllä, se on hyvä.

Vinkki: sitten kun etsit vauvalle sopivaa haarukkaa, katso tavallisten aterinsarjojen pieni kakkuhaarukka. Toimivat oikein hyvin!

Miinusta: isoimpiin valmiisiin sosepurkkeihin lusikka ei yllä pohjaan asti, muista tämä matkan päällä!

Vauvalle vettä – Nokkamuki, pillipullo vai shottilasi?

Olemme tarjonneet vauvalle vettä aina ruokailun yhteydessä jo jonkin aikaa, mutta vasta viime aikoina sitä on alkanut mennä oikeasti ja myös niin että vauva hörppii ihan oma-aloitteisesti vettä. Ensimmäiset kokeilut eivät millään onnistuneet, eikä tämä meidän kategorisesti kaikesta muusta kuin rinnasta kieltäytyjä ottanut oikein mitään vastaan.

Tämä oli tuskainen kohta, koska mulla oli suuri motivaatio saada vauva juomaan edes jostain muusta kuin minusta, jos vaikka joskus haluan talosta poistua. Tuttipullothan eivät kerta kaikkiaan hänelle käy.

Maailma on täynnä ihmeellisiä taikamukeja, jotka torppaavat veden tulon tai antavat juuri sopivan määrän vauvalle, mutta vain yksi toimi lopulta meillä toiminut loistavasti: se Aventin pillipullo (saa ruokakaupoistakin usein). 9kk kohdalla vauva tajusi yhtäkkiä siitä imaista ja sille tielle jäätiin. Tätä ennen myös (taas kerran) Liewoodin nerokas mukin kansi yhdistettynä Design Lettersin muoviseen mukiin toimi myös vähän, siitä vauva oppi sen että kannattaa ylipäänsä imutella että jotain saa.

Summaten: Vauvan kanssa kannattaa kokeilla vähän joka välinettä: tuttipulloa, nokkamukia, tavallista vesilasia, shottilasia (on pieni ja sopiva vauvalle) ja pillipulloja.

Simppeliä Sormiruokaa auttaa sormiruokien kokkailussa

Vielä vähän jumalattarelleni kehuja, koska tämä Marjut Ollilan Simppeliä Sormiruokaa -kirja on ollut aivan mainio. Siinä on paljon faktaa, ja helppoja ohjeita joiden avulla teen noin kerran kuussa muutaman tunnin keittiösession ja sitten on sormiruokaa pakkasessa taas pitkäksi aikaa.

Miinusta: En keksi. Toivon vain jatko-osaa, jossa tehtäisiin ruokia samalla koko perheelle!

.

Mietin muuten ensin että onko tämä aivan turja ja höpöhöpömaterialistinen postaus mutta tulin siihen tulokseen että tämä on merkittävä mielenterveyden teko. Vauvaa ruokitaan viisi kertaa päivässä ja astiat vielä usein tiskataan sen jälkeen. Niiden on parempi olla sellaiset että ne aiheuttaa enemmän iloa kuin ketutusta. Mitkä välineet on ollut teidän lemppareita?

 

Lue myös: