Kotiäitinä on usein tosi tylsää ja joskus myös yksinäistä

Viikkaan pyykkiä. Miten ihmeessä viikkaan taas pyykkiä.

Ei nyt kiivetä sinne muru, mennään vasta illalla kylpyyn.

Seuraava koneellinen sisään, yksi rumpuun. Lounas voidaan lämmittää vartin päästä. Taapero kiipeää puhtaiden pyykkien koreihin, nauran sille. Vitsi se on söpö.

Siirrän vaatteita oikeaan koriin ja mietin tätä tekstiä, tätä asiaa. Kyllä olen tylsistynyt, juuri nyt. Allekirjoitan melkein kaiken artikkelista jonka juuri luin, mm. tämän: ”Olen päätynyt kertaheitolla ja pyytämättä suoraan downshiftaamisen syvään päähän.”

Olen jo tehnyt tällä viikolla töitä.  Olen myös urheillut, siivonnut, tehnyt ruokaa ja puhunut puhelimessa ystävän kanssa. Olen silti tylsistynyt.

Heilutan pussilakanaa, taapero kiljahtaa riemusta. Tämä on parasta mitä hän tietää. Heiluttelemme peittoa yhdessä hyvän tovin. Kutitan ja saan entistä isommat naurut. Vitsi miten ihana olet. Onneksi näen tämän. Ei ne jossain päiväkodissa edes voisi ikinä tietää miten paljon tykkäät vaatteista, lakanoista, mytyistä.

Se oli ihana hetki – johon kului vain seitsemän minuuttia. Ruoka voidaan lämmittää jo vaikka nyt sitten.

Kello on 11.34.

Lounas tarkoittaa ensin astianpesukoneen täyttämistä. Miten voinkaan taas olla täyttämässä astianpesukonetta! Samat lautaset samoille paikoilleen, taaperon pillipullon pesu, silikonisen lautasen etsiminen jostain (altaasta), ruoan nostaminen saarekkeelle, lapiointi lautaselle.

Onneksi ruoka on tänään valmiina.

Voi sä löysit ne, ihanaa! Näytäpä tänne vielä!

Työnnän saarekkeen muuta roinaa kauemmaksi jotta pääsen siirtämään ruoat lautaselle. Tunnen jo sormenpäissäni miltä mikron on/off nappi tuntuu, kuulen miten luukku loksahtaa auki. Kymmenen piippausta kun ruoka on valmista. Miksi sen pitää piipata niin monta kertaa? Pysäytän sen ensimmäisen piippauksen alkaessa.

Se on kuule Grönlanti. Osaatko sanoa Grönlanti, heh. Aha nyt sulla on se kakka. No mennääs taas yläkertaan.

Harkitsen Instagram storyn tekemistä, olisiko tässä jotain asiaa. En jaksa. Se on lopulta kuitenkin yksinpuhelua.

Kaipaan naurua, sellaista joka tulee kun kaksi aikuista oivaltaa yhdessä jonkin jutun. Juuri nyt on niin tylsää.

Vaikka miten mulla voisi tylsää olla? Kirjoitan, touhuan, teen töitä, ajattelen töitä ja hymähdän vitseille netissä. Katson sarjoja ja luen uutisia. Tämähän on ihan ideaalia, lomaa töistä!

Siinä Hesarin artikkelissa asiantuntija kehoitti soittamaan ystävälle. Kenelle? Minun ystäväni ovat töissä. En voi soittaa puolen tunnin höhöttelypuhelua kiireisimpään iltapäivään. Kun he vapautuvat töistään, minulla on kiire ruokkia myös koululaisia.

Minä olen hyvässä asemassa ja silti välillä yksinäinen: iltaisin saan seuraa Insinööristä; minulla on laaja ystäväpiiri; voin tehdä töitä ja saada sitä kautta sosiaalisuutta. Silti janoan lisää ja olen heti tuskastunut kun normaali viikottainen lenkkiseurani on poissa.

Ei se ole pelkkä rutiinien tappava tasaisuus, kotitöiden määrä tai pitkäveteiseltä tuntuvat legoleikit. Se on tämä aikuisen seuran puute. Vaikka kuinka kivojakin hetkiä on, kyllä tämä lasten hoitaminen kotona silti paikoin tylsää, jopa yksinäistä.

Minusta sen saa kyllä ihan ääneen myöntää. Samalla tavalla kuin töissä käyminen on kivaa ja etuoikeutettua, sieltäkin joskus kaipaa pääsevänsä pois. On iso etuoikeus saada olla lapsen kanssa kotona, se on myös valtaosin tosi ihanaa.

Ja sitten joskus vähän tylsää ja vähän yksinäistä. Aika jonka ei tavallaan haluaisi koskaan loppuvan mutta joka samalla on mieltäturruttavan hidasveteistä. Pitkät päivät, lyhyet vuodet, tiedättehän.

Tule tänne rakas, oot niin ihana kyllä etten kestä. Mennäänkö puistoon?

Kerran herätin lapseni puraisemalla omenaa mutta muuten se nukkuu nyt hienosti

Päivityksiä uniasiaan! Saatatte muistaa että Kolmosen yöunet saatiin jo aika aikaisin (8kk kohdalla) hyvään kuntoon, mutta että päiväunet meni samalla rikki ja että olen saattanut olla hieman rikki siitä itse.

Tilanne nyt tänään tasan 13kk ikäisenä (onnea Kolmonen!) on seuraavanlainen: kaikki menee kuin unelmissa – paitsi silloin kun ei mene.

vauva nukkuu huonosti päiväunia

Lol ei. 45 minuuttia kiitos.

Vauvan unirytmi 13kk iässä

Parhaimmillaan ja onneksi myös tyypillisesti Kolmonen nukkuu juuri niin kuin toivoisinkin: se herää 7 aikaan aamulla ja nukkuu ekat unet 9.30-10, vaunuissa (yleensä liikkuvissa, mutta myös paikallaan olevat käy). Toiset unet se nukkuu 13.30-15, liikkumattomissa vaunuissa. Sitten se menee 19.30 omaan sänkyyn nukkumaan eikä pihahdakaan ennen aamua.

Tämä on hyvien päivien raportti ja niitä on nyt ehkä seitsemän kymmenestä. OLEN HALTIOISSANI!!!! Sanoisin että kiitos universumi mutta kyllä tässä kohtaa ihan itseään saa kiittää sillä tämän eteen on tehty jo kohta puoli vuotta aktiivisesti töitä. Lapsi on madafakin OHJELMOITU.

Sitten se huono puoli: jos unet menevät syystä tai toisesta rikki, emme oikein tiedä mitä tehdä.

vauva 3kk

Vauvan unen apuvälineet

Kolmonenhan nukkuu ja nukahtaa hyvin askeettisesti. Hänellä ei ole koskaan huolinut mitään apuvälineitä. Ei tuttia, uniriepua, kohinaa, pupua, peittoja, ei mitään. Iltaisin se imetetään uneen, laitetaan nukahtaneena unipussissaan tyhjään sänkyyn omaan huoneeseen äänieristetyn oven taakse ja siellä se sitten nukkuu yksinään. Läpi yön.

Tavallaan ideaalitilanne, mutta pieniä ongelmia ilmaantuu jos se herää johonkin. Ei ole tuttia jota laittaa suuhun, tai pupua jota tunkea kainaloon.

Tulee huutoa (koska ei ole enää tissillä, tietty), itkua ja turhautumista. Mulle ja hänelle. Insinööri yleensä hoitaakin tämän koska mä en oikein jaksa sitä itkun kuuntelua. Joskus Kolmonen rauhoittuu jos annan sille paidan päältäni kirjaimellisesti, mutta usein se on aikamoinen show kyllä.

Käytännössä unen keskeytyessä teemme silloin sitä pistäytymistä, jolla nämä uniasiat alun alkaen kuntoon laitettiin, mutta kun se ei oikein hänellä toimi. Ei iltaisin eikä varsinkaan öisin.

Lopetin siis sen huudattamisen joskus 10kk kohdalla kun en enää pystynyt sitä kuunnella ja aloin taas imettää tyypin uneen. Teen sitä edelleen, koska homma toimii. Mutta öisin emme ole enää sen 8kk jälkeen maitoa harrastaneet, joten jos hampaita tms itketään on uudelleen nukahtaminen joskus aika vaikeaa.

Vauva herää tosi helposti unilta

Yleensä se menee niin että jos se herää se herää. On valveilla pari tuntia kunnes nukahtaa taas omaan sänkyyn pienen pistäytymishuudatusshown kautta.

Sivumennen: Päiväuniaikaan olen lopettanut kokonaan uudelleen nukuttamisen yrittämisen. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu. Joskus koko nukahtaminenkin on vaikeaa, niin vaikeaa että kohta tulee varmaan siirtymä yksiin uniin. Jatkuvan ahdistumisen sijaan päätin että kunhan se herää viimeisiltä päikkäreiltään aikaisintaan klo 13, se riittää. Ei sitä erkkikään saa takaisin nukahtamaan jos se niiltä unilta herää. Niinpä joskus se nukkuu vain 45min pitkiä uniaan mutta se on ok.

Sitten on vielä se puoli asiaa että hän on aika herkkis. Kolmonen siis nukkuu todella hiljaiseksi hyssytetyssä talossa äänieristetyn oven takana mutta herää silti vaikka mihin. Päivisin nyt tietysti erityisesti, nukuttaminen saattaa epäonnistua ihan vain siitä että rintsikkani napsahtaa liian kovaäänisesti, mutta myös iltaisin se on herkässä.

Yhden huudatusepisodin jäljiltä se oli niin herkillä että heräsi kun puraisin alakerrassa omenaa.

Huh, tuosta ylläolevasta olemme sentään edenneet! Oli aikoja jolloin käytin illastani 1-3h vauvan nukuttamiseen. Oh my.

Joo, voi toki olla että lapseni on tottunut liian hyvään hiljaisuuteen. Mutta sanonpa vain että se vanha ystävällinen neuvo ”älä opeta lasta nukkumaan hiljaisuudessa, mekkaloikaa!” ei todellakaan ole ekana mielessä kun on nukuttanut vauvaa tuntikaupalla. Siispä rauhaa kaikille, myös heille jotka ovat oppineet nukkumaan rauhallisessa äänimaailmassa.

En tiedä miksi se nukkuu tai ei mutta tilanne on hyvä joten jee!

Mulla on itseäni lohduttaakseni teoria että lapseni on vain liian älykäs: hän on katsokaas niin valpas että on ihan salamana ratkomassa ristikoita kun vähänkin tajuaa maailman olevan vielä hereillä!

No ei, en minä tiedä miksi se on joskus niin herkässä se uni. Mutta oikeastaan ihan sama. Tällä hetkellä nukumme täysiä öitä ja saamme päivisin rauhaa ilman että ketään tarvitsee itkettää ja niin että minä pääsen urheilemaan ja tekemään töitä.

Win-win-win-win siis (ja joskus wää).

Avoin kirje yksivuotiaalleni – Vauva 12kk

Rakas Kolmonen,

laskin sinut juuri rinnaltani pehmeänä myttynä omaan sänkyysi päiväunille. Tällä kertaa et herännyt, vaikka hieman havahduitkin. Olin valmiina antamaan sinulle paidan päältäni jos olisitkin hätääntynyt, mutta nyt ei tarvinnut. Jäit siihen levollisena keräämään voimia iltapäivän touhuihin.

Olet viime päivät kävellyt hirveästi, juoksuaskeliakin yrität ottaa. Eilen hyppäsit matolla, kumpikin jalka nousi noin vain ilmaan. Alastulo ei ollut kovin sulokas, mutta hienosti osaat silti jo noita ihania koipiasi käyttää. Olisitpa nähnyt minkälaiset rimppakintut ne koivet olivat vuosi sitten syntyessäsi. Näytit monta kuukautta siltä että jalkasi napsahtavat poikki jos joku osuu niihin.

vauva 1kk

Synnyit aika pienenä, mutta olet kirinyt kyllä upeasti niin koossa kuin taidoissa. Olet mitä upein yksivuotias: osaat jo hirmuisen monta asiaa ja oma persoonasi alkaa pikkuhiljaa näkyä kaiken sen vauvuuden alta. Se persoona on kerta kaikkiaan valloittava, en malta odottaa minkälainen sinusta kasvaa.

Vauvavuotesi on ollut täysin erilainen kuin isompien sisarustesi: et ole sairastanut oikeastaan ollenkaan (juuri nyt toivut ensimmäisestä pienestä flunssasta koskaan), olet nukkunut öisinkin ja meidän meno on hurjan rentoa.

Isoin ero isompien vauvavuoteen lieneekin sinun perheesi: Ykkönen sai hermoraunion, neuroottisen ja vähän masentuneenkin ekakertamutsin, Kakkonen jo vähän taitavamman äidin mutta samalla aivan tosi pienen isosiskon. Siinä ei jäänyt enää aikaa olla rento.

Sinun kanssasi elämä jatkui aivan uudenlaisena mutta toisaalta ihan samanlaisena. Synnyit valmiiseen perheeseen jossa on jo paljon osaamista, neljä tärkeää syliä ja rauhaa nauttia sinusta vauvana. Sinulle olimme jo rakentaneet hyvän perhemoodin, jossa yksi vauva menee siinä missä muutkin.

Huomasin yksi päivä katselevani toisen äidin vaunuihin että tuolla on tuollainen vauvaperhe, niillä on smoothiet ja vaippakassit ja kaikki. Samathan meilläkin on, mutta jotenkin en aina ajattele meitä vauvaperheenä. Olemme perhe, jolla on vauva.

Anteeksi, taapero.

Olet osa meidän porukkaa (toisinaan jopa sen keskipiste), mutta vähän vielä sivustakatsoja. Tähän asti olet ollut maailman ihanin pieni sylimytty, menossa mukana sylikyydillä minun paitaani tiukasti puristaen. Kohta muovaat oman tonttisi tähän perheeseen, alat kertoa meille kuka oikein oletkaan. Aivan pian alat määrätä tahdin, suunnan ja rytmin. Ihan kukkeaa uhmaikää osaan jo sinullekin ennustaa komentavien käskyjesi perusteella.

Haluaisin kirjoittaa itselleni muistiin minkälainen sinä olet, mutta ei noin ihmeellistä olentoa voi tekstiin vangita. Sinun ihanin olemuksesi on jossain niissä pienissä hetkissä kun katsot minua juuri ennen jotain mystistä ajatusta jota päässäsi liikkuu. Kun mutustat hajamielisesti lempileipääsi ja kun nostat mekkosi ilmaan napa etsieässi.

Kun sormesi hakeutuu rauhallisesti ja tarkasti napaan, asettuu kuin sanoakseen ”tuossa se on”.

Kun hihkaiset nähdessäsi meistä jonkun ja kun tarraudut minuun kiinni sykkyränä kun et halua laskea jalkoja kylmälle nurmikolle. Kun selvästi ymmärrät mitä tarkoitan ja ilahdut kun huomaat minunkin huomanneen sen.  Kun halaat minua niin kuin vain sinä olet koskaan minua halannut, kun pussaat meitä suu auki. Suoraan nenään.

Rakastan sinua kaikissa hetkissä pakahduttavan paljon ja joskus kun päätät nukkua aivan poikkeuksellisesti pitkät päiväunet, tekee mieli jo herättää sinut syliin (En kyllä herätä, hyvänen aika. Kerran kun on saatu nukkumaan). Me kaikki olemme aivan hulluina sinuun.

Kiitos että tulit meille ja ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää – pian juhlitaan isommin!

Vauva – taapero – 12kk:

  • 8,7kg ja 77,2cm, vaatekoko 80
  • Kävelee suvereenisti
  • Hakee juoksuaskelia
  • Matkii äänteitä mutta ei vielä puhu
  • Sai ainakin yhden uuden poskihampaan huomaamattamme
  • Satunnaisesti syö itse haarukalla ja lusikalla
  • Satunnaisesti myös pissaa pottaan (ja kakkaa kylpyyn – omg!)
  • Nukkuu läpi yön
  • Nukkuu 1-2 päiväunet, 1h-2,5h päivässä

Kaikki juuri päättyneen vauvavuoden kuukausikatsaukset:

Vauva 11kk: Ensimmäisiä askeleita ja pitkiä haleja

Voi meidän pieni vaapero, miten ihana oletkaan. Viimeinen kuukausi enää vauvavuotta jäljellä ja sekin tuntuu jo menneen – taloudessa tuntuu oikeasti asuvan jo taapero. Se kävelee (askel kerrallaan, mutta kuitenkin), puhuu (Ättä ja titti, mutta kuitenkin), osoittaa mieltään (hyvin suloisesti, mutta kuitenkin), ymmärtää puhetta ja sillä on kaikkia omia juttuja. Ei siis mikään vauva enää ollenkaan.

Hän rakastaa keinumista, liukumäkiä, rannalla olemista, hiekassa konttaamista ja maa-aineksen syömistä. Vesi on elementtinä niin kiva että kylpyyn kiivetään vaikka vaatteet päällä, ja mereen mennään valittamatta vaikka lämpötila oli hädin tuskin kaksinumeroinen. Se kiipeää pienimpäänkin ämpäriin jos silmä välttää.

Sisätiloissa suurin suosikki on kaikki liehuvat kankaat. Jos löyhyttelet vaatetta, peittoa, lakanaa tai riippumattoa, pidä varasi sillä pian siihen syöksyy pää edellä pieni maidonvärinen härkä. Sama härkä saapuu karjuen luokseni kun aamulla minut näkee ja antaa meille kaikille ns. “kolmos-haleja”, sellaisia pitkään kestäviä halausotteita, joissa vain ollaan. Niissä kuuluu vain olla paikallaan ja ottaa vastaan vauvan rakkautta. Kun hän alkaa olla valmis, yleensä minuutin tai kahden jälkeen, hän taputtaa hieman selkään. Ihan kuin kiusallinen miesten hali juhlissa, sellainen no ni, eiköhän tämä ollut tässä.

Hän taputtaa myös itselleen, nyökkää ja pudistaa päätä, toistelee sanoja ja huutaa minun tapaani “Ykkönen?” yläkertaan kun etsin esikoista. Hän kurkistelee nurkkien taakse ja sohvien alle, etsien jotain mielenkiintoista. Aivan mainio tapaus, kaiken kaikkiaan!

Kolmonen on edelleen vahvasti tissinaisia ja on alkanut nostella paitaani vaativalla sävyllä. En ole varma mitä mieltä olen tästä kehityksestä, mutta olen iloinen että imetys edelleen sujuu helposti ja on meille kummallekin kiva hetki noin 3-4 kertaa päivässä – iloitsen toki myös siitä että hän pärjää tarvittaessa ilmankin ja onkin päässyt ensimmäistä kertaa hoitoon muutamaksi tunniksi!

Ruokapöydässä sille kelpaa tosi moni ruoka, myös maitoa sisältävät asiat menevät silloin tällöin. Letut taisi olla kuitenkin liikaa, kuka lie niitä sille antanut (minä), mutta niiden jälkeen siivottiin turvakaukaloa jos tiedätte mitä tarkoitan. Ruokapöydässä on ilo olla kun pöydän päässä istuva syö kaiken hyvällä ruokahalulla, ainoa vaan että kannattaa syödä salaa kaikki mitä vauva ei saisi syödä.

Voi elämä sitä komentamisen määrää kun se näkee leipää.

Päiväunet ovat juuri nyt tätä kirjoittaessa taas hyvässä tilassa. Aamulla vartti ja iltapäivällä 1,5h, jopa 2! Yöllä nukutaan, paitsi silloin kun ei nukuta. Söpöintä on se että joskus kun hän heräilee, uudelleennukahtaminen onnistuu parhaiten minun yöpaitaani rutistaen ja nuuhkimalla. Kestämiseni loppuu!

Pääosin kaikki on vaan tosi ihanaa ja raiteillaan.

Paitsi että jos oikein tämän vaaleanpunaisen kuplan ohi tuijotellaan niin olenhan minä viime aikoina myös tuskaillut että tämä vauva on aika handful juuri nyt. Sillä on päiviä jolloin hänen rakkautensa minua kohtaan on niin ylitsevuotavaa että meidän on kerta kaikkiaan tehtävä kaikki yhdessä, tai ehkä olla tekemättä mitään ja makoilla vaan, hän tissi suussa. Silloin on parasta että lähdemme jonnekin yhdessä, vaikka sinne rannalle, tai että joku muu on hetken vauvan kanssa ja minä saan mennä yksin jonnekin.

Vauva 11kk iässä

  • Vaatekoko 80, pituudesta ja painosta ei tietoa; ehkä noin 8,5kg ja 76 senttiä.
  • Taputtaa ja antaa ylävitosen
  • Kävelee – yhden askeleen verran
  • Nousee ketterästi ilman tukea seisomaan, vaikka itsensä kokoinen kastelukannu kädessä
  • Kiipeää sohvalle, sängylle, syöttötuolille, ämpäriin..
  • Viides hammas puhkesi, sai juuri kuudennen hampaansa ja seitsemäs pukkaa pian myös
  • Nukkuu edelleen hyvin yöllä ja välillä myös hyvin päivällä, jopa rattaissa!

Niin rakas pieni Kolmoseni. Vaikka vauvuuden päättyminen on haikeaa, en oikeastaan malta odottaa että näen minkälainen sinusta kasvaa.

Lue myös:

Vauvuuden päättymisen sietämätön haikeus

Kolmosen vauvavuotta on 4o päivää jäljellä, mutta minä tunnen sen jo päättyvän. Näen päivittäin vauvuuden valuvan hänestä pois kuin ylimääräisen hiekan muotista.

Jo muutaman viikon ajan tuo pieni olento on ollut sellaisessa taianomaisessa välitilassa, jossa ollaan vielä ihan vauvan näköisiä, kokoisia, oloisia mutta silmissä heijastuu jo taapero. Eikä se ole pelkästään uusien taitojen karttuminen, vaikka se viikko sitten  otettu ensimmäinen askel ilman tukea vahvasti taaperopuoleen viittaakin.

Tässä on kyse jostain enemmän henkimaailman asiasta, tietoisuuden kasvusta – hänen ja minun. Hän sanoo ”nap” ja osoittaa napaansa, pudistelee päätä ja sanoo ”ei” kun kukkaruukku on lähellä. Hän katsoo syvälle silmiin ja yrittää naurattaa. Hän kurkkaa uteliaana jokaisen nurkan taakse ja kynnyksen ali, kuin odottaen sieltä saapuvaa ihan erilaista elämää.

Hän itkee kun sisarukset itkee, ja pelästyy jos joku on vihainen.

Minä tiedän miten tässä käy. Muistan tarkemmin kuin koskaan ennen kuinka se loputtoman kulmaton, pehmeä vauvuus vain yhtäkkiä tuntuu päättyneen ja kodissa asuukin lapsi. Sylissä melkein muodottomaksi sulava mytty on kuin taikaiskusta muuttunut tiukaksi puikoksi joka pysyy pystyssä (sekä valveilla että tolpillaan) ja tutkii maailmaa askeleen verran kauempana.

Tällä kierroksella se ei tule käymään niin yhtäkkiä, vaan on kuin näkisin ensimmäistä kertaa liukuvärin sekoittuvan. Yhdessä hetkessä vauva, toisessa lapsi. Hän, ihan oma itsensä ja perheenjäsenensä eikä mikään söpö lemmikki enää. Joka päivä hieman vähemmän vauva, vaikka vieläkin ihan vauva.

Ja ensimmäistä kertaa minä koen tästä haikeutta, sellaista oikeaa haikeutta. Tämä oli ensimmäinen vauvavuosi, joka oli alusta alkaen helppo. Muutamat (kymmenet) vaikeat nukutukset, juu, mutta ei mitään kummempaa. Tämä on myös viimeinen vauvavuosi, erittäin todennäköisesti. Se tuntuu ihan kamalalta.

Nurkan takana odottaa uhma, kasvukivut, ensimmäiset taudit (tämä lapsi on ollut täysin terve, mikä homma!) ja pelottavat tilanteet. Rimpuilevat jalat, oksennetut nakit ja sylistä pois pyristelevä vekara.

Se minua kai eniten jännittää, tieto siitä että tämä auvoinen vauvakupla päättyy. Ihan pian tunnen ensimmäiset negatiivisetkin tunteet lastani kohtaan, ja hän minua.

Vaikeat tunteet lasta kohtaan on väistämätön kehitys jota en odota lainkaan, sillä tähän asti olemme aidosti vain rakastaneet ja ihailleet toisiamme. On niin hurjaa miten se tulee muuttumaan, miten sen kuuluukin muuttua kun vauv – ei vaan lapsi – alkaa koetella rajojaan, tutkia reunoviivojaan. Kun pitää alkaa kasvattaa eikä vain kasvattaa, siis ruokkia.

Näen toki samalla sieltä kulman takaa kurkkivat hienot asiat! Ensimmäiset askeleet, oikeat sanat, puolitoistavuotiaan loputon söpöys kun se sekoilee kaikessa, ensimmäiset yhteiset leikit muiden lasten kanssa ja niin edelleen. Tiedän, että isompien lasten vanhemmuus toimii minulla tosi hyvin. 

Mutta juuri kun sain maistiaisen siitä että voinkin osata nauttia myös vauvuudesta, niin silloin se jo melkein loppuu.

Hyvä puoli tässä tietoisuudessani on se että nyt otan oikeasti kaiken irti joka päivästä. Annan vauvan joskus nukkua rinnalla koko aamu-unensa, koska tiedän että todennäköisesti kohta on muistoja vain sekä imetys että rinnalle nukahtaminen. Kannan vauvaa sylissä tuntikaupalla, koska kohta se ei enää malta olla vain kyytiläinen. Sivelen hänen hentoisia hiuksiaan, sillä tiedän niiden kohta menevän takkuun kaikesta tahmasta, leikkaavani niistä joskus vielä purkkaa pois.

Kaikki on nyt vielä niin koskematonta, rikkoutumatonta. Puhdasta.

Nautin tästä kaikesta niin täysin siemauksin että ehkä kerrankin olen valmis siihen muutokseen kun se tulee. Odotan sitäkin oikeasti jo aika innolla, vaikka haikeus meinaa välillä jyrätä kaiken ylle. Talletan ensimmäiset mustikat ja varpaat rantahiekassa muistoihin ja alan jo odottaa sitä kaikkea muuta.

Tämä vauvavuosi on pian ohi ja ihan hyvä niinkin. Se saa jäädä vauvakirjan väliin rakkaana muistona, kokonaisuuden siloittavana hyvänä kokemuksena.

 

Lue myös:

Hyvä syöttötuoli ja parhaat välineet sormiruokailuun

Sisältää kaupallista sisältöä: Suuri osa postauksessa mainituista tuotteista on saatu vuosiyhteistyön aikana Ipanaiselta. Moni tuote ei tällä hetkellä ole siellä enää myynnissä, koska Ipanaisella on menossa moni asia uusiksi! En malta odottaa mitä tapahtuu kun uusi myymälä aukeaa ja uudet tuotteetkin selviää, Ipanaisen tyypeillä on niin paras maku ja kaikki tuotteet aina ihan liian ihania!

Joka ikinen kerta kun Instagramissa vilahtaa eräs lusikka ja eräs ruokalappu, saan kyselyjä. Mikä mikä ja toimiiko? Toimii, aivan hitokseen hyvin joten ajattelin tässä nopeasti listata meidän lempparivälineet (sormi)ruokailuun vauvan kanssa!

Vauvan valmiudet sormiruokailuun tai kiinteiden aloittamiseen

Ensin haluan muistuttaa nämä, koska olen ne jumalattareltani ne niin hyvin nyt oppinut: vauvalla pitää olla valmiudet kunnossa ennen kuin ruokailu voi alkaa, sormiruokaillen tai ei. Näistä ehkä isoin on että vauvan pitää pystyä istumaan ennen kuin mikään ruokailu alkaa. Vauvan on istuttava syödessä tuettuna sylissä tai (lähes) ilman tukea syöttötuolissa.

Muitakin valmiuksia on, katso kaikki läpi! Täällä jumalattareni eli Simppeliä Sormiruokaa Marjutin kokoama tiivis ja kattava Sormiruokailun ABC.

Hyvä syöttötuoli on aluksi riittävän pieni ja muuntautuu vauvan kasvaessa

Saatiin Stokkelta tämä kaikissa kuvissa vilahtava Stokke Steps -tuoli jo kauan ennen kuin Kolmonen oli missään ruokameiningeissä, ja isot pöllivät sen välittömästi käyttöönsä. Siinä on siis todella paljon muunneltavuutta kun toimii myös alakoululaisten tuolina hyvin.

Meillä on aiemmin ollut aina TrippTrapp, jonka ulkonäkö on edelleen minusta tätä tuolia hienompi mutta on tämä auttamatta parempi ominaisuuksiltaan: Selkäosaa saa liikuteltua niin että solakkakin vauva saa hyvän kokoisen tuolin itselleen; tuoliin kiinnitettävä tarjotin on iso ja helppo pestä (lähtee superhelpolla irti!); kaikki osat tulevat helpoksi puhtaiksi ja se muunneltavuus ei vaadi mitään työkaluja vaan tuolia voi koko ajan muunnella; vauvaosa pois tai taaksepäin jne.

Isoin etu on minusta se että vauva on alusta asti saanut tässä tosi hyvän asennon itselleen, tuo istuin on sen verran kompakti ja jalkatuen ylin asento on niin ylhäällä että vauva sai siihen jalkansa melkein heti.

Miinusta: valjaiden käytettävyys ei ole musta ihan priimaa (vaikkakin niissä on se hyvä että saa joko neljällä tai kahdella vyöllä kiinni), ne on vaikea laittaa kiinni kun nälkäinen vauva kurottelee samalla pöydälle. Toisaalta tuskin mitkään valjaat helppoja on.

Sormiruokailijan ruokalapussa kouru on hyvä

Sitten se ruokalappu, jonka bongasin Ipanaisen hyllystä kun olin hakemassa sieltä kaikkea muutakin (maksutta). Se on Everyday Babyn ja se on juuri niin nerokas miltä se näyttää: ihan tavallinen joustava, silikoninen ruokalappu mutta siinä on ylimääräinen vyö joka sitoo lapun vauvan mahan ympäriltä kiinni!

Te kaikki tiedätte sen tunteen kun vauva nappaa ruokalapusta kiinni ja heittää kaikki vedessä pehmentyneet ruoat päälleen. No eipä nappaa enää. Meillä on myös pari essua ja tavallista ruokalappua, mutta tämä on aina päällä. Se on vaan niin kätevä.

Pahimpien ruokasotkujen ennakoinnissa alla saatetaan käyttää sellaista paidan tai essun mallista lappua, mutta silloinkin tämä laitetaan päälle nappaamaan talteen pahimmat palat. Hihallinen essu on kyllä hyvä myös olla koska se torppaa kaikki mehukkaat sotkut pois vaatteilta!

Miinusta: miksi meillä ei ole toista samanlaista ruokalappua?

Paras lautanen vauvalle on sellainen joka ei mene rikki kun lentää lattialle

Ensiksi: Olen pahoillani, mutta kyllä ne vauvat ihan oikeasti jokaisen imukupillisen lautasen jossain kohtaa irti saa. Kaikki. Ainakin meillä nyt 3/3 on osannut repiä kaikenlaisia lautasia kaikenlaisilta pinnoilta.

Ne suuren suosion saaneet Ezpz-ruokailualustat ja lautaset ovat ihan käteviä (ostin juuri kaksi), mutta sinnekin alle saa vauva jossain kohtaa sormen ja tajuaa sen siitä pöydästä / tarjottimelta repiä pois kun se vaihe on päällä (noin 10kk-5v..)

Eniten olemme käyttäneet Ipanaiselta saamaani Liewoodin silikonista lautasta (poistunut valikoimista Ipanaisella), koska se on tosi sopivan kokoinen! Kaksi osiota (+korvat) riittää hyvin siihen että saa 3-4 sormiruokailuasiaa samaan aikaan tarjolle, eikä tila lopu minkään kohdalla kesken. Nämä jos jokin ovat makuasioita, mutta minä tykkään enemmän tästä Liewoodin mallista kuin Ezpz-lautasista jossa tilaa on vähemmän.

Paljon syömme myös suoraan tuolta tuolin omalta tarjottimelta, koska vauva tarvitsee jonkin verran tilaa aluksi kun erilaisia ruokia tarjoillaan ja pieni käsi hapuilee vähän mihin sattuu.

Lautasessa hyviä puolia on sopiva koko (vauvalle ja kaappiin!), astianpesukoneen / mikron kestokyky ja tosiaan se ettei mene rikki kun lattialle lentää. Ja jos Kolmoselta kysytään, Liewoodin lautasta on kivointa syödä.

Ensimmäinen oma lusikka vauvalle on hyvä olla iso!

Sitten aterimet. Ensimmäisten ruokakokeilujen aikaan melko turhat, jos sormiruokailulla mennään; vauva syö kirjaimellisesti käsin ja sormin. Mutta me ainakin olemme menneet sujuvasti monen tekniikan yhdistelmällä, sen jälkeen kun vauvan omat ruokailuvalmiudet alkoi olla tosi hyvät.

Usein syötetään puuro aamuin illoin meidän toimesta vauvalle, ja muut ateriat hän vetelee omin käsin napaan. Matkan varrella vauvalle on alkanut syntyä kiinnostusta lusikkaa kohtaan, joka on alusta asti ollut taas Liewoodin (ja Ipanaiselta saatu, nyt ei enää valikoimissa), eli tämä iso, silikoninen eläinhahmoja sisältävä ihme. (Lusikat näemmä loppu vähän kaikkialta, toivottavasti eivät ole lopettaneet valmistusta?!)

Lusikassa on erityisesti vauvalle todella hyvä ote: siitä saa pullukka käsi kiinni ja siinä on ihania nystyjä jotka aivan selvästi tekevät gutaa ikenissä. Nyt vastikään 10kk täyttänyt vauva alkaa selvästi haluta harjoitella itse syömistä ja juuri tällä lusikalla on siinä myös vähän onnistunut! Hyvä Kolmonen!

Myös minun käteeni tämä on sopinut hyvin, joten näitä lusikoita on käytetty ihan super paljon. Tästä te siis aina kysytte ja nyt vastaan että kyllä, se on hyvä.

Vinkki: sitten kun etsit vauvalle sopivaa haarukkaa, katso tavallisten aterinsarjojen pieni kakkuhaarukka. Toimivat oikein hyvin!

Miinusta: isoimpiin valmiisiin sosepurkkeihin lusikka ei yllä pohjaan asti, muista tämä matkan päällä!

Vauvalle vettä – Nokkamuki, pillipullo vai shottilasi?

Olemme tarjonneet vauvalle vettä aina ruokailun yhteydessä jo jonkin aikaa, mutta vasta viime aikoina sitä on alkanut mennä oikeasti ja myös niin että vauva hörppii ihan oma-aloitteisesti vettä. Ensimmäiset kokeilut eivät millään onnistuneet, eikä tämä meidän kategorisesti kaikesta muusta kuin rinnasta kieltäytyjä ottanut oikein mitään vastaan.

Tämä oli tuskainen kohta, koska mulla oli suuri motivaatio saada vauva juomaan edes jostain muusta kuin minusta, jos vaikka joskus haluan talosta poistua. Tuttipullothan eivät kerta kaikkiaan hänelle käy.

Maailma on täynnä ihmeellisiä taikamukeja, jotka torppaavat veden tulon tai antavat juuri sopivan määrän vauvalle, mutta vain yksi toimi lopulta meillä toiminut loistavasti: se Aventin pillipullo (saa ruokakaupoistakin usein). 9kk kohdalla vauva tajusi yhtäkkiä siitä imaista ja sille tielle jäätiin. Tätä ennen myös (taas kerran) Liewoodin nerokas mukin kansi yhdistettynä Design Lettersin muoviseen mukiin toimi myös vähän, siitä vauva oppi sen että kannattaa ylipäänsä imutella että jotain saa.

Summaten: Vauvan kanssa kannattaa kokeilla vähän joka välinettä: tuttipulloa, nokkamukia, tavallista vesilasia, shottilasia (on pieni ja sopiva vauvalle) ja pillipulloja.

Simppeliä Sormiruokaa auttaa sormiruokien kokkailussa

Vielä vähän jumalattarelleni kehuja, koska tämä Marjut Ollilan Simppeliä Sormiruokaa -kirja on ollut aivan mainio. Siinä on paljon faktaa, ja helppoja ohjeita joiden avulla teen noin kerran kuussa muutaman tunnin keittiösession ja sitten on sormiruokaa pakkasessa taas pitkäksi aikaa.

Miinusta: En keksi. Toivon vain jatko-osaa, jossa tehtäisiin ruokia samalla koko perheelle!

.

Mietin muuten ensin että onko tämä aivan turja ja höpöhöpömaterialistinen postaus mutta tulin siihen tulokseen että tämä on merkittävä mielenterveyden teko. Vauvaa ruokitaan viisi kertaa päivässä ja astiat vielä usein tiskataan sen jälkeen. Niiden on parempi olla sellaiset että ne aiheuttaa enemmän iloa kuin ketutusta. Mitkä välineet on ollut teidän lemppareita?

 

Lue myös:

Vauva 10kk: Se seisoo ilman tukea ja sanoo äiti! Jee!

Vihdoinkin vauva sanoi ÄITI!

Juuri kun sanoin ystävälle aamulla, että tämä Kolmonen on meidän lapsista fyysisesti ehdottomasti näppärin mutta että kun ei se vieläkään sano äiti vaikka muut olivat jo tässä kohtaa sanoneet. Niin hän sitten sen otti sydämeensä. Istui myöhemmin isänsä sylissä ja näytti missä isin nenä on. Sanoi sitten “äiti” ja kääntyi ympäri näyttääkseen missä äidin nenä on.

Ei tosin päässyt näyttämään koska rutistin niin onnellisena sitä! Tiedän kuulevani ton sanan muutaman kuukauden päästä ihan riittävän monta kertaa, mutta kyllä se hitto vie hyvältä tuntuu. Äiti. (Onneksi ei sanonut nainen. IG-seuraajat tietää)

Sanat on muutenkin kyllä sieltä selvästi tulossa, sujuvasti hän matkii äänteitä ja se kuulostaa välillä ihan oikealta. Kun etsimme kylvyssä yhdessä hänen ankkaansa ja se vihdoin löytyy, Kolmonen vie lelun suuhun sanomalla samalla tomerasti NKKA, aivan selvästi. En vielä ekaksi sanaksi laske mutta näitä riittää! Nenä, hei, ei, ankka, veljen ja siskon nimet sekä äiti ja isi on selvästi jo tuloillaan olleita.

Tuo tämän päivän “äiti” vain oli sen verran selkeä että luulin sen olevan Kakkosen sanomaa. Joten rakas päiväkirja, merkitsemme 10kk kohdalle että vauva sanoi äiti.

Vauvan uudet taidot 10kk iässä

Tässä on saanut taas pitää jatkuvasti kirjaa siitä mitä kaikkea vauva jo osaa, kun hän tuntuu joka päivä oppivan jotain uutta. Seisominen ilman tukea ilmestyi yhtäkkiä 9,5kk kohdalla kuvaan ja sen jälkeen hän on seistä töröttänyt lähes jatkuvasti. Kolmonen seisoo, kyykkää, nousee seisomaan lähes ilman tukea ja kävelee sujuvasti tuen kanssa, yhden tai kahden käden varassa ja tätä kaikkea sekä sisällä että ulkona.

Erinomaisen hauskaa että hän kävelee käyttäen tukena samoja nukenvaunuja kuin veljensä kahdeksan vuotta sitten.

Musta tuntuu että hänellä olisi jopa kaikki kävelemisen taidot jo, mutta ettei se tajua vain sitä vielä kokeilla. Kerran kun otin kummastakin pikkurillistä kiinni, se käveli kamalaa vauhtia kymmenisen askelta niin kuin olisi aina kävellyt. Mutta pääsääntöisesti hän aina palautuu takaisin kyykkyyn ja konttaamaan jos joku yrittää houkutella kävelyyn.

Joskus on niitäkin hetkiä ettei edes seistä jaksaisi ja silloin voi toki vaan olla seisomatta, kuten alla oleva kuva osoittaa:

Kiire ei kävelemään todellakaan ole, mutta onhan tätä niin siistiä seurata kun toisen aivot raksuttaa ja tajuaa uusia juttuja! Hirveästi tekee mieli aina nähdä seuraava juttu!

Vauvan jättimäinen eroahdistus

Niitä seuraavia taitoja toki riittää: milloin se oppii juomaan pillipullosta (joskus 9kk iässä), laittamaan lusikallisen ruokaa itse suuhun (tänään), lapioimaan hiekkaa (eilen), tekemään kynällä jälkeä paperiin, leikkimään itse kukkuu-leikkiä tai metsästämään paidan alta tissin mutusteltavaksi – joka päivä jokin uusi asia tapahtuu, joten ei kai se ihme ole että äidin pitää olla jatkuvasti käden mitan päässä.

Niin me vietämmekin kaikki päivämme, lähekkäin. Heräämisestä nukkumaan menoon asti meidän olisi hänen mielestään oltava joko syömässä tai (mieluiten sekä että) sylikkäin. Tissillä, halaamassa, rutistamassa tai minua puremassa – samapa tuo kunhan nainen on niin lähellä että ihosta saa kiinni. Kaikki on hyvin jos en yritä nukuttaa häntä tai siirtyä toiseen huoneeseen. Treenin jälkeisessä suihkussa käyn tällä hetkellä noin 23 sekunnin ajan, josta viimeiset 17 estän jalalla vauvaa joka on jo tulossa kyhäämäni kylpyammebarrikaadin yli ja ohi äidin luo.

Jotenkin jaksan tätä aika ok vaikka välillä selkää kolottaa jatkuva syliin nostelu. Tiedän että tämä on kohta ohi ja silloin muistelen kaiholla hetkiä jolloin vauva jaksoi vielä olla sylissä. Ja jos ei muuta, toistelen taas itselleni äitiyden syvintä mantraa “tämä on vain vaihe”.

Vauvan univelka näkyy herätessä fiiliksessä ja silmien alla

Kolmonen on edelleen todella helppo ja iloinen vauva, vaikka ei nuku tarpeeksi. Kun päiväunet jäävät joka päivä vähän naftiksi, unilvelkaa kertyy. Välillä sillä on silmänaluset ihan äitinsä tapaan tummina ja kaikilta uniltaan hän herää itkien. Pidän näitä merkkeinä siitä että unta ei tule kokonaisuutena tarpeeksi.

Kolmonen on kuitenkin perusluonteeltaan iloinen, joustava ja rauhallinen vauva, joka ei pienestä hötkyile eikä turhia kikattele. Jos sattuu – niin kuin joka päivä nyt vähän sattuu – sitä itketään hetki. Jos häntä nauratetaan, sitten nauretaan noin kaksi kikakikahöhöttelyä ja sitten on ase hetkeksi tyhjä.

Vauvan maitoallergia helpottaa

Tuo uniasia on ainoa, mitä toivoisin saavan kuntoon koska harmittaa vauvan puolesta ettei unta kerry riittävästi. Muuten kaikki arjen asiat helpottavat tässä jatkuvasti, myös maitoallergia! Sitähän ei koskaan ehditty diagnosoidakaan (Allergiasairaalassa vielä hommat kesken) mutta tällä hetkellä näyttää siltä että Kolmonen kestää maitoa sisältäviä ruokia jonkun verran mutta ei suoraa maitoa (korviketta).

Tosin, viime aikoina massiivinen röyhtäily on hänellä kovasti lisääntynyt ja olen miettinyt voisiko se kohtua tuosta maidon pienestä palaamisesta ruokavalioon? Onko kokemuksia? Muuten ruoka-asiat etenevät normaalisti: Vauva syö noin 4-5 kertaa päivässä kiinteitä hyvällä ruokahalulla, imetyskerrat ovat vähentyneet noin viiteen vuorokaudessa, joskus vähemmänkin. Kolmonen taitaa kuitenkin tällä hetkellä olla meidän pisimpään imetetty vauva, ja alun kankeuden jälkeen sujumaan lähteneestä imetyksestä olen ihan tosi iloinen!

Hän on myös tervein vauva: vielä yhtäkään oikeaa flunssaa hän ei  ole sairastanut. IHANAA.

Vauva 10kk iässä

  • Vaatekoko 74-80, pituudesta ja painosta ei tietoa; ehkä noin 8kg ja 74 senttiä.
  • Ymmärtää puhetta hyvin. Osaa osoittaa nenän. Pudistaa päätä kun sanoo ei.
  • Sanoi ainakin kerran “äiti”!
  • Seisoo tukevasti ilman tukea ja kyykkää ylös alas, kävelee kävelykärryn kanssa. Melkein nousee täysin ilman tukea seisomaan.
  • Maitoallergia menossa lievemmäksi
  • Viides hammas ilmestyi vihdoin eteen
  • Tukkaa on!
  • On aivan riiviö! Tiputtaa asioita tahallaan, kiipeää, karkaa ovesta ulos aina mahdollisuuden tullen ja yrittää sukeltaa kaikkiin vaarallisiin paikkoihin.
  • On todella, todella suuren eroahdistuksen vallassa.
  • Nukkuu edelleen hyvin yöllä ja huonosti päivällä.
  • Söisi 8kk tauon jälkeen taas tuttia. Löytää välillä sen laatikosta ja imuttelee menemään. En anna sitä enää tässä vaiheessa.

En aio edes sanoa ääneen miten kamalaa on että kahden kuukauden päästä hän ei muka ole enää vauva laisinkaan. En suostu vielä sitä uskomaan. Tämä on niin taianomainen vaihe: vauva näyttää kaikin puolin vauvalta mutta alkaa osata yhä enemmän lapsen taitoja ja osaan jo kuvitella minkälainen hän on vuoden, kahden tai kolmen ikäisenä.

Samalla yritän epätoivoisesti muistaa miltä hän näytti viikon ikäisenä. Mutta eihän tätä enää samaksi vauvaksi tunnista:

PS: Mainitaan vielä että Korona jatkuu edelleen. Suomi on edelleen suljettuna, mutta 1.-9. luokkalaiset lapset palasivat kahden kk tauon jälkeen vielä pariksi viikoksi kouluun.

Lue myös:

Uutisia: Onni-puuro on meidän perheen lemppari ja nyt myös rakas yhteistyökumppani!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Valio

Iloisia uutisia! Olen sopinut pitkäaikaisesta yhteistyöstä Valion Onni®-puurojen kanssa! Tämä on ihan sairaan siistiä koska tuotteet olivat jo entuudestaan meille tuttuja ja erittäin, erittäin mieluisia. On aina ihanaa kun löytyy kumppani, joka on jo valmiiksi meidän elämässä vahvasti läsnä!

onni puuro kokemuksia

Olette varmaan jo nähneetkin puurojen vilahtavan Instagramissa, koska niitä syödään meillä aivan tosi paljon. Kolmonen rrrrrakastaa sitä lilaa vadelmamustikkapuuroa, se söisi ehkä pelkästään sitä jos saisi päättää (ei saa). En ollut aikaisempia vauvojen osalta tajunnut koko puuroja käyttää, koska he olivat kumpikin maitoproteiinille vauvana allergisia. Serkun mukana tuli meille aina hoitoon jätettäessä vihreä Onni-puuro ja ihmettelin aina sitä kuinka kätevää ruokaa se on.

Maidottomalle vauvalle löytyy kaksi makua Onni-puuroista

Meidän rakkaus näihin puuroihin alkoi kun löysin Kolmosen kiinteiden aloittamisen yhteydessä ruokakaupasta tuon lilan maidottoman version (ja nyt opin että myös punainen viljaisa puolukka on maidoton!). Tuolloin puolen vuoden ikäinen Kolmonen reagoi vielä herkästi maitoon joten se maidottomuus oli tärkeää ja toisaalta iloinen yllätys.

onni puuro maidoton

Vadelmaa ja mustikkaa sisältävä Onni-puuro jäi kaappiimme ja hoitolaukkuun heti aivan vakituisesti, koska se oli sellainen varma ruoka jota vauva ainakin suostui syömään jos ruoka oli muuten jäämässä siltä päivältä vähän ohueksi. Tai jos äiti vähän sössi aikataulut ja tuli jotenkin kiire iltapuurolle, jännä.

Viimeksi mulla oli Onni-puuroa mukanani kun kävimme allergiasairaalassa maitoallergiatesteissä Kolmosen kanssa: Syötin kiireisen aikataulun keskellä puurot ulkona leikkipuistossa suoraan purkista lusikalla. Siinä tilanteessa en olisi oikein muuhun kiinteään ruokaan pystynytkään.

Niissä sen päivän testeissä saatiinkin lääkäriltä lupa kotona tehtäville maitoaltistuksille, joten nyt olemme jo siirtyneet muihin väreihin ja voin ilokseni kertoa ettei oireita ole tullut!

Onni-puuron maito sopii myös alle 10kk vauvalle

Maidosta puheenollen, mulle tuli itselleni yllätyksenä se että Onni-puurojen maito on käsitelty niin että se sopii myös alle 10-kuiselle vauvalle, asia josta moni on kysynyt minulta Instagramissa. Tiedoksi siis kaikille suora lainaus Valion omilta sivuilta, esimerkkinä vadelma-kaurapuuro:

”Valio Onni® vadelma-kaurapuuro on maitopohjainen puuro, jonka maitopohja vastaa proteiinikoostumukseltaan 5 kk ikäisen ravitsemuksellisia tarpeita. ”

onni puuro maidoton

Osa tuotteista on vasta yli vuosikkaille suunnattu, mutta Onni-puuroja löytyy siis tosiaan jo 5kk iästä alkaen. Täältä löydät kaikki tuotteet. Meidän ehdoton suosikki on tuo lila vadelmamustikka, sekä vihreä omena. Ja kun sanon me, tarkoitan tosiaan me. Näitä syö tarvittaessa ihan aikuinenkin ja koululaiset välipalaksi, kuten eräs IG-seuraajani heti spontaanisti kertoi (kommentti julkaistu luvalla):

”Vitsi nuo Onni-puurot on käteviä! Nimimerkillä äiti nappasi joskus töihin evääksi lapsen puuropurkin 🤷‍♂️😅😂”

Kokemuksia Onni-puurosta tulossa vielä paljon lisää

Tulette kuulemaan vielä paljon näistä puuroista, mulla on paljon kaikkea kivaa suunniteltuna!

Olen tosi innoissani tämän yhteistyön starttaamisesta kun tähän on niin suuri intohimo ihan itselläkin, hah! Onni-puurot on vaan niin hyviä: Ruokaisia, maistuvia, helppo tarjoilla ja kantaa mukana. Nuo kierrätettävät tötsät säilyvät pitkään huoneenlämmössä ja niistä puuroa voi myös tarjota vauvalle ihan sellaisenaan, huoneenlämpöisenä. Puuroja voi myös reissussa annostella lusikalle suoraan purkista, se on siihen riittävän tömäkkää.

Toisaalta puuro on niin mukavan sileää että pienikin vauva osaa näitä suussaan käsitellä ja vähän isompana voi sitten itse harjoitella syömään tätä lusikan kanssa!

Testasin tätä toissapäivänä, en testaa heti uudestaan. RIP kaunis vaalea mekko.

Onko teillä jotain kysyttävää näistä puuroista? Nyt saa tykittää, ehdin selvittää kaiken!

Kun vauva ei nuku päiväunia (mukana silti ohjeet unikouluun, hah!)

Muistanette että hehkutin lapsemme uutta taitoa nukkua läpi yön? No, voin kertoa että päivät meni samalla aivan pipariksi.

Saimme Sleepyltä apua silloin noin kahdeksan kuukauden kohdalla, jolloin Kolmonen oli jo alkanut heräillä öisin kolmen tunnin, pahimmillaan tunnin tai parin välein. Suunta oli siis ennen apuja huono. Joskus alussa Kolmonen nukahti hyvin vielä itsekseen mutta iän ja taitojen karttuessa rauhoittuminen alkoi olla tosi vaikeaa.

Niin sitä nopeasti luisuttiin ensin tissille nukahtamiseen, sitten tissillä roikkumiseen ja siihen hiton heräilyyn. Opetimme nopeasti Marian avulla hänet nukahtamaan taas itsekseen niin että pari viikkoa puhelustamme Marian kanssa vauva nukkui jo täysiä öitä omassa huoneessa. Halleluja!

Tähän väliin pieni nyyh sille ettemme enää nuku perhepedissä. Rakastin sitä, mutta rakastan kyllä nukkumista enemmän.

Saimme yönukkumisen kuosiin hyvällä päivärytmillä, aikaisemmalla nukahtamisella (yhdeksältä illalla muuttui pikkuhiljaa noin seiskaksi jossa nyt ollaan) ja pistäytymisen tekniikalla.

vauva nukkuu huonosti päiväunia

Lol ei. 45 minuuttia kiitos.

Unikouluohjeet lyhyesti: pistäytymistekniikka

  • Tsekataan että unihygienia ja -turvallisuus on kunnossa: huoneessa pimeää, sängyssä ei muuta kuin vauva ja unipussi sekä tiukasti kiinni olevat laitapehmusteet. Unikaveri voi olla, mutta täällä se ei kyllä kiinnosta vauvaa lainkaan.
  • Kohinaa voi käyttää halutessa, meillä ei ole yöllä käytössä.
  • Iltarutiini menisi ideaalisti näin: Iltapuuro, imetys jossain muualla kuin makkarissa, iltapesut, vauvan kanssa makkarin verhojen sulkeminen ja valojen himmennys, sitten yöppärit ja silittelyt / rasvailut hämärässä makkarissa.
  • Vauva lasketaan aina samana toistuvien iltarutiinien jälkeen hyvissä ajoin ennen toivottua nukahtamista sänkyyn. Rauhallisena, ehkä unisena, mutta hereillä.
  • Poistutaan huoneesta —> vauva alkaa itkeä.
  • Palataan huoneeseen minuutin jälkeen. Lasketaan vauva selälleen, silitellään vähän selkää / mahaa ja sanotaan shh shh.
  • Poistutaan pian, ennen kuin vauva nukahtaa tai välttämättä edes rauhoittuu. Sanoisin että pistäytyminen kestää meillä noin 15-30 sekuntia.
  • Palataan huoneeseen kahden minuutin päästä. Toistetaan temput.
  • Jos vauva on ihan tiloissa, nostetaan hetkeksi syliin sängyn päällä.
  • Palataan kolmen minuutin päästä.
  • Jne kunnes itku kuulostaa nukahtavalta (väy-väy-väy), jolloin ei kannata enää häiritä vaan antaa nukahtaa itsekseen
  • Samaa toistetaan yöllä jos bebe herää. Ja päivisin.

Voi päivät sentään saatana.

Kun vauva nukkuu huonosti päiväunia

En enää muista milloin Kolmonen vielä nukkui hyvin pitkät päikkärit mutta tässä melkein 10kk kieppeillä ne ovat olleet jo kauan toivo vain. Aamun nopeat unet (noin 9.30-10) menee hyvin: Kolmonen nukahtaa itsekseen liikkumattomiin vaunuihin tai liikkeessä ja herää aika minuutilleen kymmeneltä iloisena.

Sitten se pitkä unipätkä, tunnetaan myös nimellä “kaksi tuntia jolloin äitiä lähinnä vituttaa”. Ne “nukutaan” sisällä omassa sängyssä, koska selvästi hän haluaa niiden aikana jo liikkuakin ja vaunuissa ahdistaa.

Tähän väliin paljastus: tuo pistäytymisen unikoulu siis toimi meillä mutta iltanukutus oli silti aika raastavaa. Kuukaudenkin jälkeen nukahtaminen vaati vielä aika paljon itkuja, joskus viisi minuuttia ja joskus puoli tuntia – riippui selvästi siitä kuinka väsyneenä meni nukkumaan. Mutta, minä en jaksanut enää sitä kuunnella joten aloin imettää sen uudelleen uneen.

Tiedän, tiedän, olen hölmö ja tämä virheeni voi olla kaiken takana. Mutta haluan vielä toivoa ettei sitä tarvitsisi lopettaa. Sillä yöt menee edelleen kuin unelma! Se nukkuu noin 19.30-6.30 lähes poikkeuksetta ja jos herääkin, nukahtaa helposti itse. Viimeisen reilun 1,5kk aikana on ehkä ollut kaksi yötä jolloin on pitänyt vähän auttaa pistäytymällä.

Palataan siihen päiväuneen. Siinä ei tunnu auttavan mikään. Ei tarpeeksi aikainen nukkumaanmeno (ei yliväsynyt), ei itsekseen nukahtaminen, ei kohina, ei totaalihiljaisuus, ei mikään.

Vauva nukkuu vain puoli tuntia ja herää (cat naps)

Ongelman nimi on cat naps. Kolmonen herää minuutilleen kolme varttia nukahtamisestaan eli ensimmäisen unisyklin jälkeen. Joskus jo puolen tunnin päästä jos nukahtaminen on ollut hankalaa. Se saattaa myös herätä naapurin työmaiden sirkkelöintiin, ohiajavaan rekkaan tai siihen että joku pieraisee alhaalla liian kovaa. True story.

Sitten alkaa se ketutusosuus, jossa minä mietin kauanko jaksan (puoli tuntia) ja mitä nyt jos se ei nuku ja aaaagh tässä meni mun oma aika ja kaikki rytmit menee vituralleen ja nyyyyyh miksi en osaa olen niin kamalan epäonnistunut yhy-yhy-yhy ja tuolla se nyt kärsii tästä kaikesta.

Ymmärtänette. Hän siis herää. Joskus nukahtaa taas itsekseen hetken itkettyään, yleensä ei millään. Ei auta pistäytyminen, ei auta sylissä rauhoittelu, ei auta kärryttely, ei auta saatana mikään. Paitsi jos Insinööri tekee näistä mitään koska hän ei ilmeisesti ole aivan yhtä valovoimainen ihminen kuin minä.

Tosi hyvinä päivinä se nukkuu sen kaksi sykliä eli 1,5h (ja herää silti väsyneenä), monena huonona päivänä koko päivän päiväunisaldo on alle tunti suosituksen ollessa noin 2,5h.

vauva 3kk

Raukka, käy niin vauvaa sääliksi kun hän itkee siellä väsyneenä eikä vaan saa nukuttua vaikka kovasti haluaisi. Uskon että kyseessä on osin se jatkuva vaihe jota vauvavuodeksi kutsutaan; osin hampaat joita on jatkuvasti tulossa; osin aivan jäätävä eroahdistus jossa vellomme; osin kävelyn harjoittelu; osin muun perheen aiheuttamat äänet ja osin meidän mokailumme rytmin tai nukutuksen suhteen. Ja osin se että näillekin unille hän usein nukahtaa tissin kautta.

(En voi luvata korjata tapojani mutta yritän.)

Mutta kyllä hän myös usein ilman sitä rakasta maitoakin nukahtaa, eikä silloinkaan mikään paremmin mene. Että en minä tiedä. Tiedän tosi paljon teoriaa, ja tiedän tavallaan mistä on kysekin (kyllä kyllä, tissit liittyy), mutta hitto tämä tyyppi ottaa tosissaan tämän harjoittelun. Jatkamme kuitenkin edelleen sitkeästi kaavalla rutiinit – itsekseen nukahtaminen – pistäytyminen – luovuttaminen – aikaisin nukkumaan ja yritän ajatella että vauva ei siitä mene rikki (vaikka herää jokaisilta uniltaan aivan sikaväsyneenä) ja että minä kestän kyllä kun tämä minun työni kerran on.

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä että saamme siirtyä yksiin päiväuniin, silloin jotenkin on kaikki helpompaa. Sitä odotellessa tiedoksenne että joka päivä kello 13.45 olen joko jo uudelleen nukuttamassa tai angstisesti odottava, itkuhälytintä tuijottava.

Mites teillä?