Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tukiperheenä voi toimia melkein kuka vain – ja perheitä tarvitaan lisää

Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä ja Ping Helsinki

Tiedätkö sen tunteen, kun saat hetken ajan olla ihan yksin? Ehkä pakenit tunniksi ruokakauppaan, kolmeksi kampaajalle tai ehkä sait jopa olla yksin kotona koko viikonlopun. Niin kivaa kuin arkenne onkin, kaipaat siitä välillä pientä lepoa, ja se lepo tekee todella hyvää.

Tiedät varmasti myös sen, ettei kaikilla ole tätä samaa mahdollisuutta. Toinen kaltaisesi vanhempi saattaa olla tilanteessa jossa tukea ei vain ole. Ei ole puolisoa, sukulaisia lähellä tai ehkä on juuri muutettu uuteen kaupunkiin, josta ei vielä löydy tuttuja hetkeksi lapsia katsomaan. Tai sitten kuvittelemasi henkilö on kuormittunut ja tarvitseekin keskivertoa enemmän sitä omaa aikaa, eivätkä omat tukiverkot riitä.

Tukiperhetoiminnassa on kyse siitä, että ollaan se puuttuva verkosto niille, jotka tarvitsevat välillä breikkiä. Tukiperheenä olet se sukulaisperhe tai kummitäti, jolle soitettaisiin että hei voitteko hetken katsoa meidän lapsia, mutta oletkin sitä jollekin jota ette vielä tunne ja olet sitä sovitusti, säännöllisesti.

Olet takuuvarma lepohetki jollekin.

Tukiperhe kokemuksia

Tutustuessani SOS-Lapsikylän toimintaan hakeuduin ensin kokemusasiantuntijan pariin. Ystäväni Harri on toiminut jo melkein viisi vuotta tukiperheenä eräälle pojalle, joten vein Harrin sushille ja kysyin kaiken mitä tekin olitte minulta Instagramissa kysyneet: Minkälaisia lapsia tukiperhetoiminnassa on, mitä te teette lapsen kanssa yhdessä, onko vaikeaa palauttaa lasta kotiin viikonlopun jälkeen, entä kasvatusperiaatteet, synttärit ja ruokavaliot? (Haastattelun myötä erittäin suosituksi nousseen Harrin vastauksia löytyy Instagram Storiesin kohokohdista!)

Lopulta me kaikki yritimme kai vastata vain yhtä kysymykseen: voitaisiinko me toimia tukiperheenä?

Jututin Harria tuntikaupalla, vaikka aika pian tajusin käsittäneeni koko asian väärin ja monen kysymyksen olevan siksi hassu; tukiperhetoiminta ei ole sijaisperhetoimintaa, jossa vaikeassa tilanteessa oleva lapsi sijoitetaan pois kotoaan.

Tukiperhetoiminta on ennalta-ehkäisevää tukea, jota tehdään ihan tavallisten ihmisten toimin. Itse asiassa, Harria jututettuani vertaisin hänen kokemuksiaan kummisedän tai -tädin hommiin!

Harri aloitti Helsingin kaupungin kautta tukiperheenä ollessaan itse nuori ja menevä (ja komea, mitä näitä nyt on!) sinkkumies. Hänelle ehdotettiin leikki-ikäistä poikaa yksinhuoltajaperheestä. Harri, poika ja hänen vanhempansa tutustuivat ja todettiin että ihan hyvin sujuu – jatketaan. Ja niin he aloittivat kerran kuussa yhteiset viikonlopunvietot.

Viikonlopun aikana Harri ja nyt jo koululaiseksi kasvanut poika elävät tavallista elämää: ulkoilevat, tekevät ruokaa, käyvät joskus kavereiden luona kylässä ja joskus kinastelevat vaikkapa ruutuajasta tai nukkumaanmenosta. Epäselvissä tilanteissa Harri tsekkaa kotiväeltä miten hommat onkaan sovittu.

Melko tavallisen kuuloista, eikö?

Vuosien aikana Harri on löytänyt itselleen puolison ja muuttanut juuri avomiehensä kanssa yhteen. Tukiperhetoiminta jatkuu silti aivan kuten ennenkin, koska se on kaikkien mielestä mukavaa. Lasten kannalta parasta on aina mahdollisimman pitkäaikainen tukiperhe.

Harrin kaltaista tukiperhettä kaipaavia perheitä on moneen lähtöön ja hirvittävä määrä. Jonossa on aina perheitä. Lapsiakin on totta kai monenlaisia, eri ikäisiä ja eri taustoilla. Siksi alussa aina katsotaan minkälainen tukiperhe-lapsi-pari olisi paras, eikä esimerkiksi paljon erityistukea tarvitsevia lapsia voi kukaan tietämättään saada viikonloppuvieraaksi.

Voisimmeko toimia tukiperheenä?

Takaisin siihen kysymykseeni: voisimmeko me toimia tukiperheenä? Aivan ehdottomasti voisimme. Ainoa, mitä mietin, on meidän vakautemme tukiperheenä.

Kun talossa on vauva ja kouluikäiset, tuleeko liian monta kertaa eteen se tilanne että jo sovittu viikonloppu on pakko perua kun joku sairastuu? Lasten kanssa tähän tulee toki muitakin kysymyksiä: minkä ikäinen lapsi olisi paras meille, kenen huoneessa hän nukkuisi ja mitä tehdään kun autossamme ei riitä penkit. Osaan kysymyksistä osaan vastata itse, loput aion kysyä 20.11. järjestettävässä vaikuttajaillassa ja tukiperheinfossa, johon tulee lisäkseni myös liuta muita bloggaajia ja sinut on kutsuttu myös!

Huomaa että tämä infotilaisuus ei sido sinua mihinkään. Vaikka innostuisit sen jälkeen käymään tukiperhevalmennukseen, sekään ei sido sinua mihinkään. Edes ilmoittautuminen tukiperheeksi ei vielä sido sinua mihinkään! Uskallat siis hyvin tulla moikkaamaan meitä Paulig Kulmaan pullapalkalla (sinä siis saat sitä pullaa, et maksa tästä mitään!). Tästä voit ilmoittautua tapahtumaan.

Jos aihe kiinnostaa mutta et pääse tapahtumaan, kuuntele tästä vaikkapa SOS-Lapsikylän omaa SOScastia, josta selviää moni asia. Tai voit ottaa suoraa yhteyden SOS-Lapsikylään! Siellä vastataan kärsivällisesti joka kysymykseen eikä ketään maanitella mihinkään vasten tahtoaan. Meillä käydään kotona jo aika paljonkin keskustelua “voitaiskohan me?”, joten meillä seuraava steppi on koulutukseen ilmoittautuminen. Se ei maksa mitään eikä vie edes paljon aikaa, ja auttaa kypsyttelemään päätöstä.

Voit myös lahjoittaa rahaa jos haluat auttaa, mutta et pysty tukiperhetoimintaan sitoutumaan, siitäkin on valtavaa apua tuhansille suomalaisille perheille ja lapsille! Tästä pääset lahjoittamaan.

tukiperhe kokemuksia

Ps. myös aiemmin tästä kirjoittaneiden bloggajien jutut ja erityisesti kommenttiboksit kannattaa lukaista läpi, siellä on paljon kokemuksia! Täältä löytyy Lähiömutsin, Puutalobabyn, Asikaisen, Nakit ja Mutsin, Simppeli Sormiruokakeittiön ja The Realm of Marian videon jossa hän kertoo perheenä päätöksestä lähteä tukiperheeksi! SOS-Lapsikylän oma blogi vastaa myös moniin kysymyksiin.

’Mä voin mennä’ ja muut rakkauden tunnustukset vauvaperheessä

2 Permalink

Lasten ollessa pieniä parisuhde saa pientä hittiä. Tai sitten se joutuu jättimäiseen ketjukolariin, vaihtoehtoja on runsaasti tässä! Vaikka kävisi semmoinen upea arpaonni että parisuhde vain paranee lasten myötä (”rakastan häntä enemmän ja enemmän joka päivä kun näen miten hyvä vanhempi hän on!” – mystiikka), arki muuttuu väistämättä.

Se tarkoittaa että aikaa puolisolle on vähän vähemmän, mutta toisaalta myös sitä että syntyy miljoonia uusia tapoja tunnustaa rakkauttaan, uusia variaatioita niistä kolmesta pienestä sanasta! Tätä mietin kun yksi päivä tein makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi. Että tämän jos olisi puoliso tehnyt ja sanonut että ”teen huomiseksi makaronilaatikkoa”, olisin ollut ihan että aaawwwws niin minäkin sinua (tässä kuuma vihje Insinöörille!).

Niin että ovatko ne kolme pientä sanaa ”minä rakastan sinua” vai ”teen huomiseksi ruokaa”? Kumpikin käy! Kyselin Instagramissa teiltä lisää näitä kolmen sanan rakkauden tunnustuksia ja niitähän tuli.

Ylivoimainen ykkönen, tosirakkauden aatelinen on uni. Jos haluat sanoa toiselle olevasi häneen rakastunut, sano neljältä aamulla tämä: ”Nuku sinä vain”. Vastaavasti voit kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla osoittaa palavat tunteesi näillä kolmella sanalla: ”Mä voin nukuttaa”,

Ruokaan ja juomaan liittyviä sateli paljon. ”Keitin sulle kahvit” , ”Mitä haluat Mäkkäristä?” ja ”Tuonko jotain ruokaa?” tai sen vielä parempi versio: ”Tuonko kaupasta suklaata?” kertovat kaikki huolenpidosta toista kohtaan.

Sitten oli tietysti paljon omaa aikaa antavia lauseita. ”Vien lapset puistoon / HopLopiin / ulos” , ”Järkkäsin lapsille hoitajan” , ”Haluatko tänään vapaaillan?” saa äitien sydämet väpättämään.

Eikä pidä unohtaa kotitöitä, joita tehdään ilman erillistä pyyntöä (tärkeää!): ”Mä imuroin jo” , ”Pesin muuten vessan”, ”Kävin jo kaupassa”.

(Itse rakastan erityisesti tota ”pesin muuten vessan” muuten-sanaa – ikään kuin ohimennen sanottuna tämäkin yksi potentiaalisen kinastelun aihe on jo kuitattu, en tarvitse sankariviittaa kiitos.)

Toisen tukeminen epävarmuuden hetkellä on oleellinen osa parisuhdetta, joten kotonakin kannattaa viljellä tätä supertärkeää lausetta: ”Hyvin sä vedät” Ja sitten kun ei ole vedetty niin hyvin voi sanoa ”Ei se mitään”

Kaikki kymmenet vastaukset luettuani voin tiivistää että kauneinta mitä voi puolisollesi sanoa on tämä:

”Mä voin mennä”.

Nuo kolme sanaa kattavat ison osan väsyttävistä tilanteista, ei vaadi erillistä selittämistä tai päätöksentekoa ja sanoma on jämäkkä: minä hoidan. Se kertoo että toinen aktiivisesti valitsee olevansa se joka hoitaa tilanteen, jotta toinen saa levätä. Se kertoo empatiasta, vastuun jakamisesta, tiiminä toimimisesta ja huolenpidosta, sanoo että haluan sun voivan hyvin.

Joten hyvät ihmiset, muistakaa ainakin nämä kolme sanaa arjessa ja rakkaus tulee perässä!

Kuvan hahmolle tunnustetaan rakkautta päivittäin sekä sanoin että pusuin.

2 Permalink

Tässä olen, nuku vain

20 , Permalink

Kolmosella on ongelma. Se ei halua millään mennä nukkumaan iltaisin vaan herää kahden tunnin ajan vartin tai puolen tunnin välein. Päivisin se nukahtaa edelleen upeasti yksinään vaikka sänkyyn tai vaunuihin, mutta illat on ihan kaoottiset. Olen seurannut tätä tutkijatasoisella pieteetillä ja keksinyt missä syy:

Se on joku vaihe.

Uskon tähän liittyvän miljoonat uudet taidot joita nyt tipahtelee joka päivä. Se kääntyy yhtäkkiä kaikkiin suuntiin, osaa tarttua esineisiin ja vie kaiken löytämänsä suuhun. Nauraa ja vierastaa. Eilen se aloitti ensimmäiset liikkeet jotka johtavat ihan liian pian ryömimiseen. Yritä siinä sitten nukkua!

Pari viikkoa tätä on nyt kestänyt ja kaava on jatkuvasti pahempi. Joskus saan sen hetkeksi jäämään omaan sänkyyn, yleensä en. Hommaan menee kaksi tuntia aloitti sen sitten seiskalta, kasilta, ysiltä tai kympiltä. Huomasin minuun hiipivän sellaisen pienen ahdistuksen siemenen, joka kasvaa pahimmillaan peloksi tulevaa kohtaan.

Että kohta on ilta ja se ei taaskaan nukahda vaan mulla menee koko ilta tähän (tai Insinöörillä, mutta mulla on kyllä nämä kaksi salaista asetta joilla voin edes yrittää selvitä nopeammin). Aloin jo haistaa katkeruudenkin sisälläni, koska onhan se nyt jumalauta että mulla menee kaikki illat tähän!

Nukutan sitä tuntikaupalla selkäni kestokyvyn äärirajoilla. Kiroan kaikkia muun perheen tekemiä ääniä. Harmistun etten saa sanottua isoille hyvää yötä. Ja kun lopulta saan sen nukkumaan, olen niin väsynyt että menen itsekin. Upeaa vapaa-aikaa.

Kunnes sitten tajusin luovuttaa. Ei sen tarvitse nukahtaa sänkyyn itsekseen, ei sen tarvitse edes nukahtaa itsekseen. Ei mun tarvitse vaan nukuttaa, voin olla tässä vierellä. Joten tänään otin yläkertaan mukaani tietokoneen ja laitoin Netflixin pyörimään samalla kunsyötin pienen makuuasennossa meidän sängyssä, ilman aikomustakaan edes yrittää siirtää sitä.

Se nukahti. heräsi uudestaan 45 minuutin jälkeen. Syötin uudestaan. Se nukahti. Heräsi uudestaan vartin päästä tarkistamaan olenko vielä tässä. Nukahti, heräsi taas. Oletko siinä tosiaan?

Olen minä kulta, vastasin pyllyä taputtamalla. Nuku sinä vain.

Ja niin näistä illoista tulikin taas kivoja.

 

20 , Permalink