Mulla on vahvasti lämmin tuntemus kahdesta eri ikävaiheesta lapsen elämässä: kun vauva on noin neljä kuukautta, ja kun taapero on puolitoista. Kaikki ikävaiheet on mahtavia, mutta nämä kaksi loistaa jotenkin kaiken muun yläpuolella sydämessäni – Kunnes tulee seuraava ja se on sitten sillä hetkellä mielestäni paras ikä!
Tämä teksti tulee sisältämään paljon kunnes-sanaa. Ymmärtänette.
Neljän kuukauden ikäinen vauva on edelleen ihan sylivauva, melkein vielä vastasyntynyt ihme mutta kuitenkin jo oma hahmonsa. Se osaa jo ehkä kääntää itsensä, pahimmat mahavaivat ovat muistoja vain ja elämä tasaantuu kaikin puolin. Se hymyilee ja juttelee mutta ei vielä välttämättä tee hampaita tai sairastele. Viihtyy yksin leikkimässä ja toisaalta peuhaa innoissaan aikuisen kanssa. Saattaa jopa nukkua (Kunnes.)!
Samoin puolitoistavuotias on sellaisessa ihanassa välimaastosssa jossa on juuri selätetty aika hankalia kehitysvaiheita (kävely, nukkuminen ehkä, ruokailut) mutta uhma ei ole vielä alkanut (Kunnes.). Se liikkuu jo taitavasti itse, ja alkaa vähän puhuakin.
Puolitoistavuotias saattaa kirjaimellisesti vastata kaikkeen ”joo!” – muita sanoja ei ehkä vielä ole, mutta se on toisaalta vielä niin täysin vanhempiensa lumoissa että tekee ihan kaiken mitä sille keksii ehdottaa ja matkii vaan onnellisena perässä. Yksi päivä Kolmonen meni pallon kanssa seinää vasten ja yritti laittaa palloa kovasti oman pyllynsä taakse.
Kesti muutama minuutti tajuta että olin edellisenä päivänä itse sillä jumppapallolla hieronut lapaani seinää vasten.
Kolmonen on tänään tasan puolitoistavuotias ja hän toteuttaa tätä muistoani ihanasta iästä vahvasti. Puolitoistavee on ihan paras ikä! Se on niiiiin suloinen, ihana ja lutunen mutta samalla kuitenkin hauska ja jekutteleva. Utelias, tarkka ja keskittyvä. Haluaa joka päivä oppia jotakin uutta ja tekee sen yleensä matkimalla.
About tässä kohtaa tipahtaa muuten vanhempien sanavarastosta pahimmat kirosanat pois.
Sanoja tulee joka päivä lisää. Ei tarvitse kuin sanoa ”osaatko sanoa…” ja se sanoo. Näin muuten tapahtui vihdoin sekin ihme että nyt täällä raikaa onnellinen ja innostunut ”äi-ttiiiii!” jatkuvasti! Ihanaa! (Kunnes.)
Tällä puolitoistavuotiaalla alkaa olla sanottavaa, ajatuksia, hepuleita ja tahtoa. Se mennä kaahottaa aina niin tyytyväisenä omaan suoritukseensa ettei ihan ehdi huomata että juoksee sohvalla vain toisen jalansa varassa – rauhoittuu kuitenkin äkkiä vanhemman syliin kun vähän taas tuli kaaduttua.
Minun sylissäni Kolmonen tuntuukin viettävän aika paljon aikaa. Silloin kun isänsä hoitaa häntä omina hoitovapaapäivinään, lapsi leikkii oikein tyytyväisenä itsekseen. Kun minä olen paikalla, se repii minut omiin leikkeihinsä väkisin tai istuu sylissäni tiukasti ruoanlaiton läpi.
On ihanaa olla rakastettu ja habakin näyttää poikkeuksellisen hyvältä.
Tämän puolitoistavuotiaan kohdalla on nostettava myös erityishuomio sille että sen rytmi on vihdoin tasaantunut niin että päiväunille on järkevä paikkansa ja päivittäiseen lepoon voi luottaa. Se nukkuu heräämättä 20-07 ja ottaa päivällä tunnin-kolmen tirsat – täydellistä! Lisäksi se on jo niin iso että jos unet jääkin huonoksi, koko ilta ei ole ihan selviytymistaistelua.
Puolitoistavee alkaa olla kelpo matkakumppani. Se matkustaa jo valittamatta pidempiäkin automatkoja (julkisesta liikenteestä en osaa nyt sanoa kun Koronan vuoksi ei ole paljon niitä nähty), ja sitä pystyy myös vähän viihdyttää. Ylipäänsä harmit, tylsyydet ja kiukut on hirveän helppo taltuttaa vähän harhauttamalla (kunnes.). Sille voi jo antaa kaikenlaista ruokaa, koostumuksesta ja maustakin melkein riippumatta.
Meillä syömistä helpottaa kovasti se että Kolmonen on muiden lastemme tapaan kova tekemään hampaita, ja niitä on jo melkein suu täynnä. Erityisesti nämä kaksi uutta kulmahammasta, jotka vasta puhkesivat, tekevät suusta ihan valmiin näköisen. Taitaa enää viimeiset kaksi poskihammasta puuttua.
Tästä sitä sitten lasketellaan kohti tahtoikää ja uhmaa yksi märkä pusu ja tiukka hali kerrallaan. Ensimmäiset merkit näkyy jo ja yritän vetää henkeä – en ole ehkä vielä valmis kohtaamaan niitä pian tulevia negatiivisia tunteita lastani kohtaan.
Taapero Kolmonen 1,5v
- 10,5 kg / 84,5 cm (mini!)
- Vaatekoko 86, kenkä 23/24
- Melkein kaikki maitohampaat puhjenneet
- Juoksee, potkii palloa, istuu Stigassa taitavasti ja yrittää kuperkeikkaa
- Kovinta hottia piirtäminen (esim patjaan), elektroniikka ja JUUSTO
- Puhelee paljon vaikka ei juuri mitään järkevää, toistaa jatkuvasti sanoja. Kommentoi omaa syntymäpäiväänsä ”ei oo totta!”
- On niin läpeensä ihana että tarvitsen kohta rokotteen vauvakuumeelle. Onneksi kohta tulee uhma, se hoitaa kyllä kuumeet pois!
