Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raskausviikot 1-4: Tämä tosiaan tapahtuu

Tervetuloa, nyt hypätään raskausjunan kyytiin oksennuksineen kaikkineen! Tiedän tiedän, ei niitä laattoja kukaan erityisemmin halua kokea. Tai no minä halusin, koska kaksi edellistä oli oikeastaan aika ihania aikoja.

Sitten vanhenin seitsemän vuotta ja opin että raskaus voi olla aika lailla nimensä mukaisesti raskasta. No mutta, sitäkin suurempi syy tehdä tämä viimeistä kertaa.

Kun nyt kerran on mahdollista tämä maaginen aika jättää muistoihin oikein kunnolla, niin starttaan vanhan kunnon ”Raskausviikot” -postaussarjan, jossa käydään läpi (wait for it) raskausviikot! Yksi maaginen viikko kerrallaan. Tulee fyysistä kamaa, henkistä kamaa, lapsille kertomisia ja ultrakuulumisia.

Oletettavasti myös miksei se jo tule ja mitä on nämä kaikki yölliset heräämiset, suonikohjuja, pissavahinkoja ja uusia pahoinvoinnin aaltoja. Tiedättehän, sitä kaikkea ihanaa.

Tiedän, kuinka kuumottavaa se odottelu ja oman raskauden toivominen on. Oikeiden päivien etsiminen, haaleiden testien tulkinta ja oireiden tunnustelu. Ja miten turhauttavia vaiheita näissä 40 (tai 42 niin kuin meillä eräillä joskus) viikossa on, joten tuttuun tapaan täältä tulee täyslaidallinen kaikkia tunteita.

Pyrin laittamaan juttuja suunnilleen kerran viikossa, tosin alkuun useammin että saadaan itsemme kurottua nykyiseen hetkeen kiinni. Tiedät aina samasta ällöpinkistä kuvasta ja otsikosta skipata tämän jutun jos homma ei kiinnostele!

(Lupaan myös kirjoitella muita taattuja Valeäiti-juttuja huonosta huumorista ihmisluonnon syväanalyyseihin)

alkuraskaus oireet

Raskausviikot 1-2*

Taas menkat, hemmetti. Tiedän toki että on mennyt vasta neljä kuukautta mutta tuntuu että tämä on toisinto yhdeksän vuoden takaa. Ehkä mitään ei tapahdu. Olen jo sortunut ovulaatiotesteihin mutta en saa koskaan sitä itse ovulaatiota näkymään. Kerran luulen tehneeni positiivisen testin, siitä oli itse asiassa kolme viikkoa. Se kierto päättyi päivänä 42, menkkoihin.

Jos kierto on 28-42 päivää, onko edes mahdollista tulla raskaaksi? Päätän varata ajan gynelle, enhän ole muutenkaan pitkään aikaan käynyt tsekattavana. Saan hyvän tuomion: kaikki on hyvin etkä sinä mikään vanha yrittäjä vielä ole. Jos pitkät kierrot jatkuu tai vuoden sisällä ei tärppää, tsekataan tilanne uudestaan. Mutta nyt siellä on kyllä hyvä follikkeli, joten “olette tänään yhdynnässä ja sitten jatkossa joka toinen päivä ihan kuukauden ympäri niin mahdollisuudet on parhaat”.

Insinöörikin ilahtuu uutisesta.

Raskausviikot 3-4

Menkat lähestyy, tissit kipeytyy. Perus. Muutenkin on outo olo, niin kuin joka ikinen kerta viimeisten kuukausien aikana. Ei tavallinen, mutta ei täysin erilainenkaan. Ei mikään sellainen ”silloin arvasin kyllä olevani raskaana”. Vain epätavallinen paine alavatsassa, pientä nipistelyä silloin tällöin ja sellainen olo ettei tämä kyllä menkoiksi mene.

Sama setti kuin heinäkuussa, kun jätin sushit syömättä ja kaljat juomatta –  olin aivan varma olevani raskaana, kaikki oireet täsmäsi. Hävettää vieläkin miten paljon voikin keho reagoida pelkkään toivoon. Nytkin on sellainen olo, mutta en uskalla enää toivoa. Mutta silti, nyt tiedän ensimmäistä kertaa varmuudella ainakin ajoituksen olleen kohdillaan. Oli lääkäri, oli follikkeli, oli ovulaatiotestit oli kaikki.

On paha olo. on oikeastaan ollut jo perjantain työreissusta saakka, mutta kai se johtuu siitä torstain dinneristä. Etoo ja ällöttää, niin kuin joka hemmetin kuukausi just ennen menkkoja. Kenen julma vitsi se on että PMS ja raskaus tekevät tismalleen samat oireet?

Sunnuntai-aamuna sanon ääneen jotain epämääräistä tästä olosta ja Insinööri passittaa tekemään testin. En millään haluaisi, menkkojen pitäisi alkaa vasta torstaina, turha testata. Oikeastaan en vain halua nähdä taas sitä yhtä viivaa. Jostain syystä teen sen kuitenkin.

Katson tulosta aika heti ja totean lakonisesti että niinpä tietysti, miksi piti edes testata. Olisi ollut edes muutama päivä enemmän aikaa toivoa, nyt pitää vielä odottaa että menkat edes alkaa. Pesen kädet ja mutristelen peilikuvalleni. Laitan tikun roskiin, mutta vilkaisen vielä viimeisen kerran.

Hetkinen?

* Tokihan olen jo unohtanut miten nämä viikot lasketaan. Muistaakseni 0+3 = raskausviikko 1 / 1. raskausviikko, joten sillä logiikalla mennään. Kunnes logiikka pettää. Aivan sama.

K o l m o n e n

”Kyllä sen kolmannen sitten vielä joskus ehtii jos siltä tuntuu. No ei siltä tunnu, oikeasti. Mutta ihan kamalaa ajatella että jos ei kohta niin ei koskaan. Ellei blogiin ilmesty joku päivä hahmo nimeltä Vahinko, tämä oli nyt tässä. Haikeaa.” Perheemme onkin jo tässä, 1.8.2017

Miten tämän nyt alottaisin. Kai on ensin pyydettävä anteeksi. Alussa siteerattu teksti on ensimmäinen ja ainoa teksti Valeäidissä koskaan, jossa en puhunut ihan totta. Tuo ”No ei siltä tunnu, oikeasti” ei ollut totta. Kyllähän siltä aika paljon tuntui.

Se muu oli totta – oikeasti mietimme juuri silloin kuumeisesti pitäisikö juuri nyt. Käytin tekstiä omien ajatusteni ponnahduslautana mutta en uskaltanut olla ihan avoin.

Meni melkein vuosi, pohdinta oli pitkä ja päätös iso. Talo rakentui ja elämä oli täyttä. Yhtäkkiä seuraavana kesänä talo oli valmis, elämä kevyttä ja jokin minussa huusi ”nyt” sysäten kerralla kaikki pelot, pohteet ja entässittenjos:t pois. Päätimme sittenkin uskaltaa toivoa ja suureksi onneksemme se toive on nyt toteutunut, pienen hakemisen jälkeen.

Meille tulee ihan oikeasti kolmas lapsi.

Tuo lause liikuttaa mua edelleen kauheasti, vaikka olen jo pari kuukautta saanut totutella ajatukseen. En oikein vieläkään osaa sanoa ääneen olen raskaana, mutta toisaalta jään kesäkuussa äitiyslomalle sujuu jo näpsäkästi. Ehkä tämä muuttuu vielä enemmän todeksi kun se maha jostain taas pompahtaa, vasta monen viikon päästä jos entiset merkit pitävät paikkansa.

Blogiin ei missään nimessä ilmesty Vahinko, vaan kaivattu, pohdittu, vakaasti päätetty ja vähän yritettykin Kolmonen (jos kuitenkin myös Viimeinen).

Nyt jo rakas, ihana Kolmonen, joka tulee perheeseemme heinäkuussa (jos kaikki menee vieläkin hyvin, jos kaikki menee vieläkin hyvin, jos kaikki menee vieläkin hyvin, jos kaikki menee vieläkin hyvin…) ja jonka jo tunnen vatsassani, vaikka kukaan muu ei häntä näe, tunne tai aisti.

Olen raskaana. Minä. Olen. Taas. Raskaana. Seitsemän vuoden tauon jälkeen. Hui! Jes! Olemme kaikki onnesta soikeina, toivottavasti tekin!

Tästä se taas lähtee – hullun ihana, kamala, pyörryttävä (ja vähän oksettavakin tällä kertaa) vauvaelämä. Sotkua, unikoulua, rintaraivareita ja pieniä sormia hiusteni ympärillä, tuhiseva poski kaulaa vasten. Kääk kun en malta odottaa.

Tervetuloa rakas.

 4.11.2018

Yksinäinen sininen viiva alkaa ilmestyä heti, vasta sen perään toinen, kontrolliviiva. Miinus piirtyy ennen kuin testi ehtii edes tajuta testaavansa jotain, niin vahvoja on negatiiviset kun näitä tekee liian aikaisin. Idiootti, oliko pakko taas tehdä tämä ensimmäinen näin aikaisin. Tietenkään en ole ja tietenkin nyt silti jo toiveikkaana ajattelen että se johtuukin vain siitä että tein testin liian aikaisin. Ehkä huomenna sitten?

Alan heittää kamoja roskiin, taas. Sinne menee kaikki muovit ja pahvit ja alumiinit sekaisin, en voi lajitella näitä uteliaiden silmien alla keittiössä. Sinne ne nyt..

Hetkinen?

“Tulehan haukansilminesi katsomaan”, huikkaan Insinöörille. Jos hänkin näkee siinä sittenkin vielä kolmannen, risteävän viivan. Niin sitten.

“No onhan tossa huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, jotain häivähdystä”

Häivähdys epäuskoa ainakin. Nytkö? Kaikki viimeisen viiden kuukauden ajatukset päälle kerralla. Vielä pitää odottaa ainakin ne neljä päivää ja sitten voisi ehkä vielä kerran tehdä tämän. Jos siinäkin näkyy sinisiä viivoja oikea määrä on pakko uskoa.

Olen raskaana.

Viisi vinkkiä arkeen palaamiseen

4 No tags Permalink

No ni, loppiainen tuli ja meni. Se on pyhät ja juhlat ohi ja vain neulaset jaloissasi muistuttaa siitä hetken levosta, jonka sait. Ellei perheessäsi sattunut olemaan yksi tai kaksi pikku pöpöä, mutta ei mennä nyt siihen.

Jos teidän perheessä eletään yhtä nuhteessa kuin meidän, teillä oli edessänne aikamoinen shokki tänä aamuna. Kukaan ei saanutkaan nukkua kymppiin. Muutenkin koko edessäsi avautuva viikko saattaa tuntua juuri nyt aika kammottavalta.

Miten niin pitäisi pukeutua johonkin vaatteisiin ja ehkä meikatakin? Mistä nämä kaikki palaverit tulivat, kuka on Wilma ja miksi sillä on minulle niin hirveästi asiaa?

Kohtahan se helpottaa. Olet taas turvallisesti arkesi mankeloima viimeistään helmikuun puolella, mutta tämä tammikuun toinen viikko aina ottaa luulot pois kuin pikkudippi avantoon suoraan sängystä. Mutta sen ei tarvitsisi olla niin! Tässä raudanlujat vinkkini tästä viikosta selviytymiseen (ei kliinisesti testattuja)*:

1 – Älä avaa Wilmaa.

Ei siellä mitään supertärkeää ole. Tai no oli siellä joku kielen valinta -info ja juttua uinnista, mutta kyllä se lapsi ne jostain kuulee ja kertoo sinullekin. Tai sitten se ui pikkareissa, onpa paha.

2 – Älä tee ruokaa.

Voitte ihan hyvin mennä vielä tämän viikon einesten, Woltin ja ananaskonvehtien yhdistelmällä. Finnit naamassasi tarvitsevat ravintoa etteivät kuole liian ärhäkästi.

3 – Älä vältä sokeria, viiniä, lihaa tai M-kirjaimella alkavia ruokia.

Uudenvuodenlupaukset on ihan ok mutta uudet upeat dieetit kannattaa aloittaa joko jo ennen vuoden vaihtumista tai vasta helmikuussa. Silloin olet kaikista suurin voittaja minimityöllä! Tammikuun eka on maailman huonoin aika aloittaa – olet väsynyt, luonto on pimeä ja kaikki muutkin tsemppaa saaden sinut tuntemaan itsesi väsyneeksi luuseriksi. Helmikuussa kaikki muut lupailijat luovuttaa ja sinä mahdut salille. Odota vain sitkeästi.

Hyvin ajoitettu suklaa ja yksi pieni iltahömpsy tekevät oikein hyvää tässä(kin) kohtaa vuotta.

4  – Älä yritä liikaa.

Se on ihan turha vaatia itseltään vuoden parhaita suorituksia vuoden vaikeimpina päivinä. Annat vaan rohkeasti kaiken turhan olla! Lapset saa roikkua kännyköissä juuri niin paljon kuin haluavat, sinä saat katsoa just niin paljon sarjoja kuin pahalta/hyvältä tuntuu. Jos alkaakin tuntua siltä että jotain pitäisi tehdä, muistuta vain itsellesi: Ensi viikolla sitten.

Älä esimerkiksi yritä kirjoittaa hauskaa blogikirjoitusta. Kaikki kuitenkin näkevät sen läpi.

5 – Älä vielä luovuta.

Joulun suhteen. Tai elämässä muutenkaan. Anna talvivalojen ja joulukoristeiden loistaa, kastele amaryllistäsi (tämä ei ollut kiertoilmaisu) ja pukeudu sitkeästi vain verkkareihin – kotona, huom. Hitto soita vaikka joululauluja jos siltä tuntuu, kunhan et ihan vielä anna aivojesi tajuta että se oli nyt siinä.

Keskity siihen että saatte itsenne ja lapset suunnilleen ajoissa aamulla jonnekin suunnilleen oikeaan paikkaan ja sieltä illaksi kotiin. Kaikki muu voi vielä odottaa ensi viikkoon, jolloin unirytminne on taas vähän lähempänä luterilaisia kahdeksan aamuja ja kauempana välipäivien brunssiaikaan heräämisestä.

Ja näin me laskettelemme riittävän aikuisuuden tasolla ensimmäisen tammiviikon läpi! Seuraavalla viikolla olet jo sen verran turtunut että jaksat ihan hyvin tilata viikon safkat verkosta, käydä yhdellä lenkillä ja pestä perheelle koneellisen puhtaita alusvaatteita.

Tammikuuta on enää muutama kuukausi jäljellä, kyllä se siitä!

* On toki olemassa vaihtoehto, jossa siivoat koko kodin tänään, teet päivälliseksi salaattia ja setvit kaikki kura- ja varavaatteet huomiseksi valmiiksi. Myllytät pari koneellista pyykkiä ja tilaat jonkin valmiin ateriakassin ensi viikoksi sekä huomiselle ruokaa verkkokaupasta. Pakkaat kassit valmiiksi aamuun ja saattelet hyvin ulkoilutetut lapset iltaunille ajoissa, heti perusteellisen pesun ja kynsien leikkuun jälkeen. Mutta mehän emme ole niitä ihmisiä, emmehän?

4 No tags Permalink