Tämän haluan sanoa heti: imetyksen opettelu on aivan sairaan vaikeaa.

Vaikka ei olisi mitään ongelmia (kireät jänteet, heikko maidonnousu, omat nännit, you name it), imetyksen alkuhetket eivät ole helppoja. Se on mekaniikkaa, herkkyyttä, ajoitusta ja kärsivällisyyttä vaativa toimenpide ja sen harjoittelu aloitetaan sillä hetkellä elämässäsi kun et ole muutamaan vuorokauteen nukkunut, vastuullasi on kokonainen ihmisolento ja vartalossasi on menossa pari muutakin ns. huomionarvoista aluetta kuin jättimäisiksi paisuneet, kipeät rinnat ja niiden mukana tullut hormonimyrsky.

Siirrytään iloisempaan puoleen: imettäminen on mahtavaa! Siitä on valtavasti terveyshyötyjä niin äidille kuin vauvalle, se on (onnistuessaan) tosi vaivatonta ja parhaimmillaan aivan älyttömän hieno kokemus, sydäntä riipaisevan ihana yhteys pienen vauvan kanssa. Minulle se on aina ollut se asia, jota eniten pienistä vauvoista kaipaan.

Ensimmäiseen kappaleeseen viitaten, joskus imettäminen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, vaikka kuinka yritetään. Silloin pullo + korvike on aivan mahtavaa! Siinäkin saa sydäntä riipaisevan ihanan yhteyden vauvaan, myös puoliso! Sillä niin hienoa kuin äidinmaito onkin, se ei ole liiallisen kärsimyksen arvoista. Jos ei onnistu, ei onnistu. Tärkeintä on että kaikki saavat syödäkseen.

Mulla imettäminen on onneksi aina ollut aika helppoa. Maitoa tulee riittävästi, jopa vähän turhankin paljon, ja vauvat ovat saaneet heti hyvän imuotteen. Paitsi tämä kolmas, mininä syntynyt kaveri.

Ykköstä imetin 6,5kk. Homma kävi vaikeammaksi jatkuvasti ja maidontulo tuntui vähenevän, kunnes eräänä yönä päätin että tämä rinnallani raivoava lapsi ruokitaan nyt pullolla. Se olikin sitten viimeinen imetyskertamme (nyt jälkikäteen toki ymmärrän että sekin olisi saattanut olla vain kausi, jonka yli olisi voitu päästä.). Kakkosta imetin 11kk, tosin hän olisi varmaan jatkanut kouluikään asti. Lopetin imettämisen muistaakseni koska se tuntui häiritsevän öitä ja olin itse aika tiukalla dieetillä Kakkosen allergioiden takia ja aloin olla jo aika rajusti alipainoinen.

Nyt odotin imettämistä innolla ja ajattelin polleasti sen sujuvan tuosta noin vain. Näin kolmen lapsen äitinä. Pah. Sen sijaan löysin itseni synnytyssalista rintakumi kädessä katselemassa kun kätilö hörppyytti vastasyntynyttä vauvaani mukista. Eipä onnistunutkaan ihan tuosta vain. Liekö syy liian uninen vauva, jolla liian pieni suu vai minun huonot otteeni, en tiedä. Mutta ei se ainakaan hyvin mennyt.

Sairaalassa syötin vauvaa sitkeästi imettäen, lisämaitoa aina ruiskusta antaen. Vauva maiskutteli nännin luona mutta ei ikinä ottanut kiinni kunnes lopulta nukahti. Onnistuin ehkä kolme kertaa saamaan hänet rinnalle imemään. Sitten muistin sen kädessäni olleen rintakumin ja halleluja! Sain pienen pienen lapseni ruokittua!

Rintakumi pelasti meidän ekat viikot, enkä harmitellut sen käyttöä, vaikka kaikkialla tunnuttiin sanovan että siitä pitäisi heti pyrkiä eroon. Kaikki millä sai vauvan syömään oli voitto. Ajattelin näin:

1. Ensisijaisesti tärkeintä on saada tälle minivauvalle ruokaa
2. Seuraavaksi tärkeintä etten minä saa rintatulehdusta
3. Sitten alamme hoidella imuotetta kuntoon
4. Alamme opetella tekemään tätä ilman sotkuja ja useammissa asennoissa.

Jotta kohta yksi saatiin hanskattua, päätin hyväksyä rintakumin meidän välineeksemme, ei se nyt niin huono juttu ole vaikka sen kanssa imettäminen tuntui ihan eriltä kuin ilman. Imetys tuntui kestävän kauemmin eikä rinta tyhjentynyt yhtä tehokkaasti. Ja auta armias jos ilman rintakumeja lähti liikkeelle, eikä saanutkaan lastaan syötettyä! Toisaalta kumin kanssa vauva sai heti (kivuttoman) otteen rinnasta, eivätkä suihkutissit saaneet pientä tukehtumaan.

Parin viikon ikäisenä vauva alkoi saavuttaa maagista kolmen kilon turvarajaa. Samassa hetkessä maidonnousu tasaantui ja rintatulehduksen riski väistyi. Oli aika harjoitella!

Kokeilin sitkeästi joka päivä syöttämistä ilman rintakumia, joskus onnistuneesti ja useimmiten ei. Kakkonen alkoi jo kysyä aina imetyksen alkaessa ”saiko se hyvän otteen?” kädet korvillaan, sillä se ei kestänyt kuunnella mun kiljaisuja jotka väärästä otteesta seurasi.

Sitten yhtenä yönä luin taas Imetyksen Tuki Ry:n sivuja. Ahdistuin vähän rintakumista, tuli tunne että siitä pitäisi sittenkin päästä äkkiä eroon. Luin myös samoilta sivuilta paljon vauvan omista vaistoista ja heijasteiden tarkoituksesta. Erityisesti tämä kohta sai miettimään:

”Vastasyntynyt saattaa käyttää ikuisuudelta tuntuvan ajan rinnanpään nuolemiseen ja puristeluun ennen kuin hän alkaa imeä. Vauva myös saattaa tarttua rintaan ja päästää irti – kerta toisensa jälkeen. Aikuisen näkökulmasta käytös voi vaikuttaa siltä, että vauva kaipaisi apua imuotteen kanssa. Vauvalla on kuitenkin syynsä kiireettömyydelle. Lipomalla hän valmistelee rinnanpäätä ja itseään imetystä varten.” (c: Imetyksen tuki Ry.)

Hmm, kuulostaa tutulta. Olenkohan ollut liian kärsimätön?

Päätin lähestyä asiaa vähän eri tavalla – niin etten teekään mitään. Annoin vauvan tulla rinnalle, kannattelin häntä käsivarteni varassa. Varauduin henkisesti suureen kipuun ja annoin vauvan tehdä hommansa. Hän ähisi pitkään, teki juuri sitä mitä vauvan pitää. Maiskutteli, nuoli, ääntelehti ja käänteli päätään. Ei itkenyt vaan valmisteli kärsivällisesti. Minä odotin.

Niin se sitten muutaman minuutin jälkeen jumankauta otti ja haukkasi aivan oikeaoppisesti rinnasta ja alkoi syödä. Söi tehokkaasti kunnes oli valmis. Siltä istumalta jäi rintakumien käyttö. Mein gott sitä ylpeyden tunnetta, jonka sain yhteisestä onnistumisestamme! Siellä tiellä olemme vieläkin. Imetys sujuu hienosti, vaikka aina välillä ote jää alkuun liian kapeaksi ja ensimmäiset sekunnit ovat kivuliaita.

Ja olen superonnellinen. Rakastan näitä imetyshetkiä, päivin öin (tosin mieluiten vähän vähemmän öisin kiitos).

Minun tarvitsee taas paljon vähemmän huolehtia ruokkimisen lisäsäädöistä ja vauva kasvaa silmissä. Seuraavana haasteena on tiheän imun kaudet (yksi takana, ehkä) ja rintaraivarit – mutta ne osaan jo ehkä entuudestaan taklata (ei muuta kuin kävellen imettämään, sillä saa hommat kotona tehtyä ja vauvan harhautettua!).

Minkälaisia kokemuksia teillä on imetyksen alusta? Sain Instan puolella jonkin verran kysymyksiä ja ajatuksia, paljon myös kysymyksiä ongelmista joita minä en osaa ratkoa! Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuon Imetyksen tuki Ry:n, siellä on tosi paljon tietoa ja jopa chat, josta voi kysyä apuja. Tsemppiä kaikille, tärkeää harjoittelua teette!