Auttamisen ilosta – Myynninmurtajat <3

Mun oma tavoite oli kymmenen. Kymmenen maksavaa asiakasta meidän kahden myyntitykin tekemälle ekalle omalle myyntikurssille.

Mutta se tavoite meni sitten ekan päivän aikana rikki ja nyt 1,5kk kurssin aloittamisesta meillä on jo yli 50 asiakasta! Niin siistiä! Siistiä että voimme nostaa niistä hikisistä kesäilloista palkkaa, mutta ennen kaikkea siistiä kun palautetta on alkanut tihkua.

”…myyntiopit ovat herättäneet aivan uusia ajatuksia ja ideoita, nostaneet juttuja mieleen mitä oon ajatellut ehkä väärin ja ehkä liian ujosti, erityisesti hinnoittelu.”

”sanoin juuri kaverille että mitään muuta tämän aihepiirin kurssia et tarvitse”

”monta uutta juttua on mieleen tämän tiimoilta noussut, vaikka monen vuoden myyntikokemus onkin jo takana 👍 Henkilö-/yritysbrändäys on itselle erittäin kiinnostava ja ajankohtainen juttu, joten siitä erityiskiitos! 🤩”

Sanoin jossain kohtaa kurssin työstämistä Insinöörille että mulle on oikeastaan ihan sama saanko tästä yhtään rahaa. Toivon vaan tosi paljon että joku saa tästä apua. Nyt kun näyttää siltä että meidän kotistudioissa vääntämistä sisällöistä on oikeasti hyötyä ihmisille, olen niin, niin, NIIN iloinen.

Siellä me istuttiin nappi pyllyn alla (Satu) ja seistiin niin lyhyen mikkipiuhan päässä että naama täyttää aina koko ruudun (minä) ja kerrottiin melkein kaikki mitä me tuloksellisesta tekemisestä tiedetään.

myynninmurtajat sisältö

Tilattiin alusta, maksujen rajapinta ja nettisivun osoite. Ladattiin 18 videota, niiden tehtävät ja lisämateriaalit alustalle, perustettiin FB-ryhmä, Gmail-tili ja oma Instagram-tilikin – vastoin omia oppejamme (koska ei ehditä siihen oikeasti paneutua, mutta siellä se nyt kuitenkin on).

Pistettiin kurssi myyntiin ja asiakkaita tuli heti! Meidän omissa verkostoissa kyti selvästi patoutunut kysyntä tälle, mutta onneksi asiakkaita on riittänyt alkuhuumankin jälkeen. Pelkästään elokuussa olemme saaneet mainostamatta seitsemän uutta asiakasta. Kahdeksas tuli tätä kirjoittaessa.

Asetimme kunnianhimoiseksi tavoitteeksi 30 elokuussa, ja yhteensä 100 koko vuonna. Noin vain kymmenkertaistettiin se taovite joka mulla aluksi oli mielessä, mikäs siinä! Saadaanko autettua sataa ihmistä myymään paremmin, kivemmin, kovemmilla hinnoilla? Toivon!

Ole sinä yksi heistä tai vinkkaa kaverille. Kurssi toimii sekä melko vasta-alkajille että jo myyntiä kauemmin tehneille. Yksityisyrittäjille, työntekijöille tai puheterapeuteille – todistetusti.

Kurssin perusversio on myynnissä sisällön määrään (ja tietysti laatuun) nähden mielestäni hyvin edullisesti, 129€, premium-kurssilaisena (179€) saat jo ihan liian halvalla myös henkilökohtaista sparrausta. Tämä todellakin menee muuten firmasi kuluihin ja verovähennyksiin myös työntekijänä!

Ja jos siellä on joku pomo linjoilla joka haluaisi ostaa tämän kerralla koko tiimille, pistä viestiä. Kehitän sinulle hyvän alekoodin ennen kuin ehdit ”myyty” sanoa.

Teimme* elokuun kunniaksi kurssista myös pienen esittelyvideon, jossa on mukana myös maistiainen siitä mikä kurssissa on ehdottomasti parasta. Me itse 😀

Loppuun annan vielä ilmaiseksi sen vinkin, jonka ympärille melkein koko oma osuuteni kurssista kiteytyy: Myynti alkaa sujua kun käännät koko ajatuksesi siihen että sinä et yritä myydä vaan yrität auttaa tulevia asiakkaitasi. Jos yrität auttaa, mietit kaiken asiakkaasi kautta: mitä hän oikeasti tarvitsee? miksi? miten hän olisi sankari omassa duunissaan? miten siihen voisi päästä? Onko minulla jotain mikä voisi auttaa?

Minä haluan ihan aidosti auttaa sinua myymään paremmin.

Veikkaan että tuskanasi on kontaktoinnin vaikeus ja siinä epäonnistumisen pelko; hinnoittelun hankaluus ja tinkaamisen nihkeys; tarjonnan kirkastaminen ja potentiaalisten asiakkaiden löytäminen. Näihin kaikkiin uskon antavani hyviä vinkkejä ja ohjeita videoilla. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Lisäksi Satun osuus auttaa sinua tekemään somesta myyntiäsi tukevan työkalun, eikä se enää tunnu vain paikalta jossa ”pitäisi kai olla enemmän mutta kun en oikein tiedä miten”. 

Ah, haluan kaikki ihmiset tälle kurssille! Tule, tule!

Kurssin voit ostaa täältä.

*Kun sanon teimme, tarkoitan että Satu ja Björgvin tekivät. Kiitos <3

My day: päivä yksivuotiaan (ja kahdeksan- ja kymmenenvuotiaan) kanssa

6.55 herään, aurinko paistaa silmään. Olen nukkunut sohvalla koska Ykkösellä oli kaveri yökylässä mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että myös Kakkosen pitää saada erikoisjärjestely, mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että minä nukuin hänen kanssaan sohvalla. Onneksi on iso sohva.

7.15 Kolmonen herää yläkerrassa. Miksi se herää aina kovaa itkien? Onneksi hän muuttuu aina hetkessä aurinkoiseksi ja ottaa nytkin kaiken irti siitä että äiti ja veli makoilee sohvalla uhreina. Päivän eka imetys tuleekin sitten heti tässä koska en jaksa kieltäytyä maanittelevan tiikerin otteista.

9.15 lähden sovitusti ulos treenaamaan kaverin kanssa vaikka päähän sattuu ja tuntuu oudon väsyneeltä. En tajua sitä taaskaan vielä tässä mutta loppupäivä paljastaa että on migreenipäivä. Kolmonen nukahtaa ajallaan eli 9.30 paikallaan oleviin vaunuihin. Teemme kivan ulkotreenin kaverin pihalla. Lähetän Kakkoselle kuvan jättimäisestä trampoliinista ja saan sen sillä houkuteltua mukaan. Se suhaa pyörällään hetkessä paikalle ja leikkii heränneen Kolmosen kanssa trampalla kun me vielä treenaamme loppuun.

Sillä aikaa Ykkönen ja yökyläkaveri hengailevat meillä keskenään, syövät aamiaista toivon.

10.30 Saan viestin naapurilta “lähtisikö Kakkonen meidän kanssa uimaan Altaalle?” No todellakin! Nyt tuli kiire! Lähdetään äkkiä kilsan päähän kotiin, pyörällä ja juosten. Pakkaamme uimakamat ja saatan Kakkosen kaverinsa luo, pääsevät liikkeelle 11 aikaan. Kolmonen kitisee jotain vaunuissa ja tajuan että sillähän on jo karmea nälkä. Annan sille tavarakorista löytyneen smoothien eli se puristaa sen kaiken päälleen.

11.30 Syödään lounasta, ah kerrankin valmista sellaista eli eilistä lämmitettynä.

12.45 imetän Kolmosta sohvalla. Ykkönen ja kaverinsa ilmestyvät jostain leikkiensä syövereistä, eivät vieläkään halua lounasta – söivät aamiaista siinä juuri ennen 11.

13.15 Kolmonen nukahtaa yksin ulos liikkumattomiin vaunuihin, luksus joka on näemmä palannut elämäämme! Käyn suihkussa ja teen vähän töitä. Syön sunnuntaisen synttärikakun jämiä, vaikka juuri tästä kaikesta sokeriöveristä tuntuu tulevan outo, päänsärkyinen ja nestehukkainen olo. Aamulla päätin että tänään loppuu sipsit ja karkit. Mutta kun niitä on vielä jäljellä!

14.15 Kolmonen herää. Yritän hetken nukuttaa uudestaan ja jatkan samalla kännykällä töitä, eli chattaan Satun kanssa meidän myyntikurssin seuraavista liikkeistä (on muuten hyvät! Kannattaa tulla!)

Iloinen Kolmonen syö banaanin ulkona. Otan puutarhaletkun esiin ja pestään vaunut yhdessä – olen koko kesän odottanut niiden pesua ja tämän päivän smoothie sinetöi homman. Rakas taaperoni pesee niin huolella että päätyy itse suihkuun tämän jälkeen. Laitan samalla koneellisen pyykkiä.

Sitten syön lisää synttärikakkua.

Yhtäkkiä alan tajuta mistä sumuinen oloni tulee: Päänsärky onkin migreeniä. Hoitona yleensä buranaa, kofeiinia ja lepoa. Vallitsevan tilanteen takia tänään vain kahta ensimmäistä.

15.38 Kuolontunnit alkaa. Nämä on absoluuttisesti pahimmat kitutunnit hoitovapaalla ja rehellisesti vanhemmuudessa ehkä yleensäkin. Iltapäivän kolmesta noin iltakuuteen kaikilla on väsy päällä. Ainakin mulla on nihkeä fiilis. On tylsää, väsyttää, ja päivää on vielä monta tuntia jäljellä.  Tämä on se hetki kun ihmiset ostaa höyrypesureita, vannon.

Syön seisaaltani välipalapatukkaa keittiössä ja juon pikakahvia. Täällä on todella sotkuista mutta en jaksa tehdä sille mitään.

Myös Kolmonen syö välipalapatukan, eli se kävelee se kädessään ympäri kämppää ja sekoilee. Iloisena ja söpösti. Mutta sekoilee. Kerään voimia lähteäkseni sen kanssa vielä ulos.

16-17 puistossa sekä matkalla sinne. Täällä hän on niin onnellinen. Se syö soraa (vähän vain), touhuaa, keinuu, liukuu, kävelee, sekoilee. Minä katson meilejä ja instaa aina kun taapero keskittyy soraan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Mutta myös leikin ja hassuttelen, huom huom! En ole läpeensä mätä!


Kotoa löytyy retkiltä palannut Kakkonen kaverinsa kanssa pleikkarin äärestä ja Ykkönen omista leikeistään. Keitän koko porukkaa varten lisää spagettia eilisen kastikkeen kaveriksi. Keittiössä on lounaan jäljiltä ruokaroiskeita ja täällä haisee kakkavaippa. Roskis pitäisi tyhjentää. Laitan siis roskiskaapin kiinni. Tiskikone on sentään käynnissä, en muista milloin sen tein. Päänsärky alkaa olla luokkaa “menen tähän nyt vain nukkumaan, pärjätkää te”.

Insinööri on työpäivänsä päälle vanhempieni luona muuttopuuhissa.

Tämmöisinä hetkinä todellakin muistan miten ja miksi aloitin blogin aikanaan. Tämä teksti tässä näin antaa juuri nyt merkitystä ja tavoitetta päivälleni. Vähän surullista mutta nyt on näin.

Ruokaa tehdessä katse osuu synttärijuhlakarkkeihin. No jos nyt vähän.

Syömme jälkiruoaksi kakkua, minä en ota. No otanpas.

18.00 Isot vie Kolmosen hetkeksi trampalle. Kuulen ulkoa natinaa, sekä trampan että lasten. Kolmonen onneksi kiljuu onnellisena.

19.05 imetän Kolmosen, se nukahtaa. Vaan eipäs nukahdakaan. lasken sen sänkyyn ja se herää johonkin ja kiljuu. Odotan minuutin, pari sohvalla, kuulostelen asettuisiko se itsekseen. Haluan vain olla hetken silmät kiinni. Makaan sohvalla ja isot lapset nojailevat tylsistyneinä, passivoituneina sohvaa vasten. Kielsin niiltä kaikki laitteet ja tietenkään he eivät sitten voi tehdä mitään.

Kolmonen huutaa itkuhälyttimessä. Juuri kun ajattelen että on pakko nousta uudelleen nukuttamaan, Insinööri tulee ovesta sisään. Se painuu suoraan yläkertaan nukuttamaan ja minä kerään kiitollisena hetken voimia.

19.30 Kolmonen karjuu edelleen ja isot ovat edelleen tylsistyneen löysiä. Kakkonen ehdottaa että lähdettäisiin futiskentälle vähän potkiskelemaan. Tartun harvinaiseen ehdotukseen salamana, tällä saan korvattua koko päivän poissaolevan meininkini! Ja kivaa meillä onkin. Pitkästä aikaa kolmistaan hassuttelemassa, sekoilemassa ja vähän hengästymässä. Kakkonen sai vain kahdesti pallosta naamaan ja vain kerran Insinööri palautti meidät maan pinnalle kertomalla että koulurytmiin pitäisi päästä.

21.30 kirjoitan tätä loppuun ja olen loppu. Migreeni alkaa vetää naamaa alaspäin niin etten enää kauaa voi pitää silmäluomia auki. Isot sekoilee vieläkin iltapalapöydässä, mulla on nälkä ja lattialle kaatui juuri puoli litraa vettä. Ykkönen haluaa kuulemma tänään vuorostaan nukkua sohvalla ja Kakkonen haluaa nukkua kellarissa. Minä haluan lähinnä nukkua.

Ja ehkä vähän vielä syödä kakkua.

Ajatuksia imetyksestä ja sitä ympäröivästä keskustelusta

Imetin juuri Kolmosen päiväunilleen. Hän nukahti rinnalle, havahtui vähän vaunuissa mutta nukahti uudelleen. Hän on vuosi ja kaksi viikkoa vanha.

Vielä kuukausi, pari sitten ajattelin tippa silmässä että oi onnea, vauva nukahti rinnalle rauhallisena ja tämä on kyllä parasta ikinä. En ehkä lopeta imettämistä tällä kertaa ollenkaan, tai vasta joskus pitkän ajan päästä!

Arvaamattani ajatus on muuttunut ihan muutamassa viikossa. Imetyskerrat ovat vähentyneet, nyt niitä on yleensä kolme päivässä, joka ennen oli se minimi. Rinnat ovat muuttuneet. Ne palvelevat nyt samoista vanhoista lähtökuopistaan (kirjaimellisesti) eivätkä ole jatkuvasti normaalia täydemmät, valmiina syöttämään.

Imetysrintsikat roikkuvat tyhjinä päällä ja kaivan vaatevarastostani entistä enemmän ei-imetyskelpoisia vaatteita päälle, koska eihän se nyt välttämättä tarvitse tässä päivällä, voidaan mennä ilmankin. 

Tuntuu että olen saanut itseni, rintani ja vaatteeni takaisin vaikka imetys vielä jatkuu. Kun lapsi tulee rinnalle, alkaa maitoa muutamassa minuutissa tulla eikä mistään tule ylivuotoja. Jännä: rinnat ovat itse asiassa nyt äärimmäisen hyvin toimivat imetykseen ja samalla se yhtäkkiä tuntuu ehkä hivenen vähemmän tärkeältä kuin ennen.

En ajattele mitään näistä asioista aktiivisesti mutta huomaan että olen aloittanut prosessin jonka lopussa imetys loppuu. Se ei herätä minussa mitään tunteita, vaikka vasta kuukausi sitten olin aivan vakuuttunut että tätä jatketaan vielä pitkään. Tältä tuntuu kun jokin asia kohtaa luonnollisesti seuraavan vaiheen, se vain tapahtuu!

Vielä en siis ole imetystä lopettamassa mutta veikkaan että pikkuhiljaa se muuttuu vähemmän tärkeäksi meistä kummallekin.

Imetys on minulle tosi tärkeä osa vauva-aikaa ja olen todella kiitollinen että se on kaikkien kanssa onnistunut näin hyvin. Ykköstä imetin 6,5kk, Kakkosta 11kk ja Kolmonen sai ainoana lapsenamme sen 6kk täysimetyksen ja kolkuttelee nyt enkkoja yli vuoden ikäisenä. Silloin joskus, aikoja sitten, myönnän ajatelleeni että taaperon imettäminen olisi jotenkin omituista.

Nyt tiedän paremmin, ei se taaperon imettäminen ole omituista. Ei vuoden ikäisen, kahden tai kolmenkaan. Jokainen äiti imettäköön omaansa niin pitkään tai lyhyesti kuin haluaa. Tai olkoon imettämättä.

Suomessa imetetään alle suositusten – mutta silti melkein kaikkia imetetään

Suomessa enää 9% puolen vuoden ikää lähestyvistä vauvoista on täysimetettyjä (lähde: THL raportti 8/12 Imeväisikäisten lasten ruokinta Suomessa vuonna 2010) WHO:n suosituksen ollessa (globaalisti) 6kk täysimetystä ja imetystä kahden vuoden ikään tai sen yli. (lähde: esim alla oleva kuva). Onneksi kuitenkin alle kuukauden ikäisistä vauvoista jopa 92% oli tuon raportin mukaan ylipäänsä imetettyjä, minusta tämä on ihan iso luku! Hyvin vähän on siis vauvoja jotka eivät saa lainkaan äidinmaitoa.

Imetyksen edut ovat kiistattomat, sekä heti vauvan syntymän jälkeen että myöhemmin.

Itse asiassa niin kiistattomat, että imetyksen puolesta kampanjoidaan, joskus voimakkaastikin. Harmillisesti moni äiti kokee sen niin että imetykseen painostetaan ja että korvikkeen valitsemista paheksutaan.

Koomisesti vanhempaa vauvaa imettävä saattaa kuitenkin alkaa saada jo kummeksuvia katseita ja töksäytyksiä, et kai sä vielä imetä, anna sille jo jotain oikeaa ruokaa! 

Joskus tuntuu että kulttuurimme sanoo ”imetä, mutta älä liian pitkään” ja antaa ymmärtää että on ylipäänsä mahdollista tehdä asiassa valintaa – tai että imetysasiat kuuluisi kellekään muulle kuin vauvan vanhemmille.

Olen miettinyt mikä mun asenne tähän kaikkeen on. Lyhyesti se taitaa olla tämä: Imetys on hienoa ja tarvitsee onnistuakseen hirmuisesti tukea ja kannustusta, eikä yhtään syyllistämistä. Mutta imettäminen ei ole yhtä kuin vanhemmuus, tai edes kovin suurta osaa siitä. Se on tapa ruokkia vauva.

Imetys ei aina mene ihan käsiä heilutellen, jos koskaan. Toisille se ei onnistu ikinä, vaikka miten pumpataan, itketään ja yritetään. Imetys on helpoimmillaankin alusta asti opeteltava taito, jossa saattaa tulla niin yllättäviä esteitä matkaan ettei edes imetysohjaaja saa niitä heti kuntoon – tsekkaa tästä ihana teksti Happy Milk Maman tuoreimmalta taipaleelta.

Siksi pidän tosi hyvänä että tuetaan, kannustetaan ja ohjeistetaan imettämään. Uskon että moni haaste ratkeaisi kun tietämystä olisi enemmän. Oma imetystaipaleeni Ykkösen kanssa olisi varmasti voinut jatkua pidempään jos olisin silloin tiennyt että menossa oli ehkä 6kk tiheän imun kausi, jonka yli voi kiivetä. Olisin saattanut jaksaa yrittää jos olisin tiennyt että se on mahdollista.

En kuitenkaan missään asiassa usko painostukseen, en edes rivien välistä sellaiseen. Se saa vain ihmisen väistymään kauemmaksi, suojaamaan itseään. Puhutaan imetysfanaatikoista, mutta en minä kyllä sellaisiakaan ole kohdannut. Joskus vain imetyksestä puhuminen ylipäänsä leimaa ihmisen fanaatikoksi.

Herkkä aihe, vaikea keskustella. Siksi olen sitä välttänytkin.

Tämän vuoden olen yrittänyt itse vain imettää vauvaani ja olla juurikaan puuttumatta imetyskeskusteluun, mutta juuri kun mietin asiasta kirjoittavani huomasin käynnissä olevan kansainvälisen imetysviikon!

Se sai minut pusertamaan tämän kaiken nyt ulos itsestäni, puolikkaita ajatuksia valmiina hyökkäyksille. Haluan kertoa oman tarinani, ottamatta kantaa muiden tarinoihin. Sanoa teille että kyllä kannattaa ehdottomasti imettää jos se vain onnistuu, se on ihanaa! Mutta jos se on ihan kamalan vaikeaa ja yrityksistä ja tuesta huolimatta kaikki itkee, älkää kiusatko itseänne. Pullosta ruokkiminenkin on ihanaa!

Päätän tämän polveilevan ajatukseni toivotuksiin imetysviikon kunniaksi:

Onnea kaikki te jotka pystyitte imettämään, jokainen tippa on bonusta!

Te joille se ei toiveesta huolimatta onnistunut, halit.

Kiitos kaikki te, jotka käytätte aikaanne vapaaehtoisina muiden imetystä tukien.

Imetys on best (niin kauan kuin se on best)!