Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vauva 1kk: Ensimmäinen hymy ja kunnon kaksari

Ja niin se on vauvan ensimmäinen kuukausi jo täynnä.

Hyvät puolet: näyttäisimme taas välttyneen koliikilta ja olemme noin muutenkin selvinneet tänne asti.

Huonot puolet: apua apua se on jo kuukauden ikäinen miten aika menee näin nopeasti en ala ääk.

vauva 1kk

Vauva 1kk ikäisenä:

  • Painaa noin 3,6kg, pituutta 54cm  (neuvolassa 3,5viikon ikäisenä 3445g, 53,6cm)
  • On siirtymässä vaatekokoon 56
  • Erittäin upean kaksois(kolmois)leuan kantaja, vihdoin!
  • Kuitenkin vielä aika rimpulajalka
  • Syö tuttia, tuttipulloa ja paaaaljon tissiä
  • On ylpeä navan (ja pienen napatyrän) omistaja
  • Juttelee ja hymyilee, tunnistaa tutut ihmiset
  • On hereillä jo pidempiäkin pätkiä
  • Ei liiemmin välitä vaunuista

Menneet reilu neljä viikkoa ovat olleet yhteistä tutustumista, opettelua, uuteen arkeen mukautumista ja erilaisen rytmin opettelua. Vauva edelleen nukkuu pääsääntöisesti (tai syö) mutta on toisaalta kehittynyt jo valtavasti ja oppinut paljon uusia taitoja.

Hän osaa jo ainakin röyhtäistä, pieraista ja ilmaista itseään erilaisilla itkuilla. Tällä vauvalla on tosi selkeät viestit. Tunnistan jopa pissahädän niin hyvin että jos olisin yhtään reippaampi, voisin jopa kokeilla sitä lavuaariin pissattamista (en ole). Vauva on myös ihanan looginen. Kun se itkee jotain, sillä on joku ongelma. Kun sen ongelman korjaa, se lopettaa itkemisen. Ensimmäinen vauva tätä lajia!

Ainoa epäloogisuus on välillä nähty öinen valvominen. Ei itkeminen, syöminen tai riehuminen vaan valvominen 02-04. Miksi vauva, miksi?

vauva 1kk vauva 1kk

Synnäriltä asti nähty rauhallisuus on edelleen hänen leimaavin piirteensä. Kun tyypillä on kaikki hyvin, se lötköttää aivan liikkumatta paikallaan ja vain katselee. Mietiskelee jotakin (tissiä) ja ehkä vähän juttelee. Jokeltelu alkoi jo tosi aikaisin, reilusti parin viikon kohdalla – en millään olisi muistanut että jo silloin voi tulla tämmöisiä ääniä!

Vauva alkaa myös selvästi luoda itselleen rytmiä. Toki se rytmi on suunnilleen ”syö, nuku, kakkaa läpi vuorokauden” mutta jotain yhteisiä piirteitä jokaiseen päivään mahtuu. Yöunille mennään pienen väsykiukun kautta yhdeksän aikaan, yöllä syödään suunnilleen yhdeltä, neljältä ja seitsemältä. Aamulla ysiltä ylös ja syötön kautta kaksille pitkille unille joiden välissä pieni ruokailuhetki. Vasta illalla viiden kuuden aikaan vauva on myös hereillä hetken, silloin yleensä melko tyytyväisenä.

vauva 1kk vauva 1kk

Olemme käyneet muutamalla retkellä ihmisten ilmoilla, melko menestyksekkäästi. Syöminen julkisesti sujuu ja siirtymät menee hyvin vaikka hereilläkin, mutta nukahtaminen vaunuihin ei kyllä ole lempparijuttuja. Rauhallinen tyyppi kaipaa rauhallista nukahtamista ja tärisevät vaunut eivät sitä tarjoa. Kantoreppuun en ole vielä vauvaa saanut, tuntuu että lonkat eivät ihan vielä aukea tarpeeksi. Otetaan se seuraavan kuukauden tavoitteeksi!

Suurin virstanpylväs ensimmäiseltä kuukaudelta on hymyily: kaksi päivää ennen kuukauden ikää hän sitkeän harjoittelun jälkeen sen yhtäkkiä kunnolla väläytti. Minä sanoin ”moi” ja hän sanoi ”öö” samalla isosti hymyillen – vitsi sitä riemua! Sarjaan mahtui ainakin viisi silmiin asti kipristävää hymyä minulle ja siskolleen, kunnes naama väsyi tähän uuteen ihmeeseen ja piti vähän taas nukkua.

Iltapäivällä samaa harjoiteltiin ukin kanssa ja kuinka ollakaan, sain homman kameralla talteen:

vauva 1kk 1kk vauva

Tästä se alkaa joka päivä vain paremmaksi muuttumaan kun tyypille tulee vuorovaikutustaitoja, mahtavaa!

Ja hei minä kehityn ihan yhtä kovaa vauhtia! Varmuutta olemiseen tulee joka päivä lisää ja uskallamme yhteisesti laajentaa jo reviiriämme paljonkin kodin ulkopuolelle. Merkittävin yhteinen saavutuksemme Kolmosen kanssa on imetyksen sujuminen.

Tilanne lyhyesti kuukauden kohdalla: vauva hymyilee ja elämä hymyilee. Kaikki on hyvin.

vauva 1kk

Lue myös: 
Fiilikset 7,5 vuoden takaa Kakkosen ollessa noin kuukauden ikäinen, pienen pieni Ykkönen ekaa kertaa HopLopissa.

Kun imetys ei onnistu heti: asiaa rintakumeista ja (äidin) kärsimättömyydestä

Tämän haluan sanoa heti: imetyksen opettelu on aivan sairaan vaikeaa.

Vaikka ei olisi mitään ongelmia (kireät jänteet, heikko maidonnousu, omat nännit, you name it), imetyksen alkuhetket eivät ole helppoja. Se on mekaniikkaa, herkkyyttä, ajoitusta ja kärsivällisyyttä vaativa toimenpide ja sen harjoittelu aloitetaan sillä hetkellä elämässäsi kun et ole muutamaan vuorokauteen nukkunut, vastuullasi on kokonainen ihmisolento ja vartalossasi on menossa pari muutakin ns. huomionarvoista aluetta kuin jättimäisiksi paisuneet, kipeät rinnat ja niiden mukana tullut hormonimyrsky.

Siirrytään iloisempaan puoleen: imettäminen on mahtavaa! Siitä on valtavasti terveyshyötyjä niin äidille kuin vauvalle, se on (onnistuessaan) tosi vaivatonta ja parhaimmillaan aivan älyttömän hieno kokemus, sydäntä riipaisevan ihana yhteys pienen vauvan kanssa. Minulle se on aina ollut se asia, jota eniten pienistä vauvoista kaipaan.

Ensimmäiseen kappaleeseen viitaten, joskus imettäminen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, vaikka kuinka yritetään. Silloin pullo + korvike on aivan mahtavaa! Siinäkin saa sydäntä riipaisevan ihanan yhteyden vauvaan, myös puoliso! Sillä niin hienoa kuin äidinmaito onkin, se ei ole liiallisen kärsimyksen arvoista. Jos ei onnistu, ei onnistu. Tärkeintä on että kaikki saavat syödäkseen.

Mulla imettäminen on onneksi aina ollut aika helppoa. Maitoa tulee riittävästi, jopa vähän turhankin paljon, ja vauvat ovat saaneet heti hyvän imuotteen. Paitsi tämä kolmas, mininä syntynyt kaveri.

Ykköstä imetin 6,5kk. Homma kävi vaikeammaksi jatkuvasti ja maidontulo tuntui vähenevän, kunnes eräänä yönä päätin että tämä rinnallani raivoava lapsi ruokitaan nyt pullolla. Se olikin sitten viimeinen imetyskertamme (nyt jälkikäteen toki ymmärrän että sekin olisi saattanut olla vain kausi, jonka yli olisi voitu päästä.). Kakkosta imetin 11kk, tosin hän olisi varmaan jatkanut kouluikään asti. Lopetin imettämisen muistaakseni koska se tuntui häiritsevän öitä ja olin itse aika tiukalla dieetillä Kakkosen allergioiden takia ja aloin olla jo aika rajusti alipainoinen.

Nyt odotin imettämistä innolla ja ajattelin polleasti sen sujuvan tuosta noin vain. Näin kolmen lapsen äitinä. Pah. Sen sijaan löysin itseni synnytyssalista rintakumi kädessä katselemassa kun kätilö hörppyytti vastasyntynyttä vauvaani mukista. Eipä onnistunutkaan ihan tuosta vain. Liekö syy liian uninen vauva, jolla liian pieni suu vai minun huonot otteeni, en tiedä. Mutta ei se ainakaan hyvin mennyt.

imetys ei onnistu

Sairaalassa syötin vauvaa sitkeästi imettäen, lisämaitoa aina ruiskusta antaen. Vauva maiskutteli nännin luona mutta ei ikinä ottanut kiinni kunnes lopulta nukahti. Onnistuin ehkä kolme kertaa saamaan hänet rinnalle imemään. Sitten muistin sen kädessäni olleen rintakumin ja halleluja! Sain pienen pienen lapseni ruokittua!

Rintakumi pelasti meidän ekat viikot, enkä harmitellut sen käyttöä, vaikka kaikkialla tunnuttiin sanovan että siitä pitäisi heti pyrkiä eroon. Kaikki millä sai vauvan syömään oli voitto. Ajattelin näin:

  1. Ensisijaisesti tärkeintä on saada tälle minivauvalle ruokaa
  2. Seuraavaksi tärkeintä etten minä saa rintatulehdusta
  3. Sitten alamme hoidella imuotetta kuntoon
  4. Alamme opetella tekemään tätä ilman sotkuja ja useammissa asennoissa.

Jotta kohta yksi saatiin hanskattua, päätin hyväksyä rintakumin meidän välineeksemme, ei se nyt niin huono juttu ole vaikka sen kanssa imettäminen tuntui ihan eriltä kuin ilman. Imetys tuntui kestävän kauemmin eikä rinta tyhjentynyt yhtä tehokkaasti. Ja auta armias jos ilman rintakumeja lähti liikkeelle, eikä saanutkaan lastaan syötettyä! Toisaalta kumin kanssa vauva sai heti (kivuttoman) otteen rinnasta, eivätkä suihkutissit saaneet pientä tukehtumaan.

Parin viikon ikäisenä vauva alkoi saavuttaa maagista kolmen kilon turvarajaa. Samassa hetkessä maidonnousu tasaantui ja rintatulehduksen riski väistyi. Oli aika harjoitella!

Kokeilin sitkeästi joka päivä syöttämistä ilman rintakumia, joskus onnistuneesti ja useimmiten ei. Kakkonen alkoi jo kysyä aina imetyksen alkaessa ”saiko se hyvän otteen?” kädet korvillaan, sillä se ei kestänyt kuunnella mun kiljaisuja jotka väärästä otteesta seurasi.

Sitten yhtenä yönä luin taas Imetyksen Tuki Ry:n sivuja. Ahdistuin vähän rintakumista, tuli tunne että siitä pitäisi sittenkin päästä äkkiä eroon. Luin myös samoilta sivuilta paljon vauvan omista vaistoista ja heijasteiden tarkoituksesta. Erityisesti tämä kohta sai miettimään:

”Vastasyntynyt saattaa käyttää ikuisuudelta tuntuvan ajan rinnanpään nuolemiseen ja puristeluun ennen kuin hän alkaa imeä. Vauva myös saattaa tarttua rintaan ja päästää irti – kerta toisensa jälkeen. Aikuisen näkökulmasta käytös voi vaikuttaa siltä, että vauva kaipaisi apua imuotteen kanssa. Vauvalla on kuitenkin syynsä kiireettömyydelle. Lipomalla hän valmistelee rinnanpäätä ja itseään imetystä varten.” (c: Imetyksen tuki Ry.)

Hmm, kuulostaa tutulta. Olenkohan ollut liian kärsimätön?

Päätin lähestyä asiaa vähän eri tavalla – niin etten teekään mitään. Annoin vauvan tulla rinnalle, kannattelin häntä käsivarteni varassa. Varauduin henkisesti suureen kipuun ja annoin vauvan tehdä hommansa. Hän ähisi pitkään, teki juuri sitä mitä vauvan pitää. Maiskutteli, nuoli, ääntelehti ja käänteli päätään. Ei itkenyt vaan valmisteli kärsivällisesti. Minä odotin.

Niin se sitten muutaman minuutin jälkeen jumankauta otti ja haukkasi aivan oikeaoppisesti rinnasta ja alkoi syödä. Söi tehokkaasti kunnes oli valmis. Siltä istumalta jäi rintakumien käyttö. Mein gott sitä ylpeyden tunnetta, jonka sain yhteisestä onnistumisestamme! Siellä tiellä olemme vieläkin. Imetys sujuu hienosti, vaikka aina välillä ote jää alkuun liian kapeaksi ja ensimmäiset sekunnit ovat kivuliaita.

Ja olen superonnellinen. Rakastan näitä imetyshetkiä, päivin öin (tosin mieluiten vähän vähemmän öisin kiitos).

Minun tarvitsee taas paljon vähemmän huolehtia ruokkimisen lisäsäädöistä ja vauva kasvaa silmissä. Seuraavana haasteena on tiheän imun kaudet (yksi takana, ehkä) ja rintaraivarit – mutta ne osaan jo ehkä entuudestaan taklata (ei muuta kuin kävellen imettämään, sillä saa hommat kotona tehtyä ja vauvan harhautettua!).

Minkälaisia kokemuksia teillä on imetyksen alusta? Sain Instan puolella jonkin verran kysymyksiä ja ajatuksia, paljon myös kysymyksiä ongelmista joita minä en osaa ratkoa! Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan tuon Imetyksen tuki Ry:n, siellä on tosi paljon tietoa ja jopa chat, josta voi kysyä apuja. Tsemppiä kaikille, tärkeää harjoittelua teette!

Faktoja elämästä vauvan kanssa.

Se vauvasi joka ei koskaan puklaa tekee sen ensimmäistä kertaa ystävän uudelle villamatolle. Kaaressa.

Vauvan ekat SePat (selkäp****t) tulee kesken kyläilyn jossain missä on postikortin kokoinen vessa ilman laskutilaa ja naamasi kokoinen lavuaari.

Ja ensimmäinen NiPa (niskap***a) tulee ulkomaanmatkalla vuokra-auton turvakaukaloon keskellä pientä kylää, jossa ei ole pysäköintiä, juoksevaa vettä tai oikeastaan edes vessoja.

Kun tapaat esimiehesi / entisen poikaystäväsi / kuulun somevaikuttajan sinulla roikkuu puoli tissiä ulkona edellisen syötön jäljiltä. Se on itse asiassa niin varmaa, että jokaisen imetyksen jälkeen on suositeltavaa kysyä keneltä tahansa vastaan tulevalta ihmiseltä hei anteeksi, mutta ethän näe tissiäni? 

Samasta syystä selfieiden kanssa on pidettävä erityistä varmuutta ensimmäisten kuukausien ajan. Nyt saatat ajatella että hei kyllä mä tunnen jos mulla on tissiä ulkona, mutta et sinä tunne. Valtava nännipihani voi todistaa sen sinulle halutessasi. Monella eri kuvalla.

Jatketaan tissilinjalla seuraavan faktan parissa: Normaalisti hyvin syövä vauva vetää jäätävät rintaraivarit kun yrität imettää huomaamattomasti kesken yleisötapahtuman. Nyt tiedämme varmuudella että se tissi vilkkuu kun yrität tähdätä sillä huutavan vauvan suuhun hiljentääksesi sen.

Jos peset neljä koneellista pyykkiä saat itsellesi keskimäärin kahdet puhtaat alushousut.

Vauva herää syvästä unestaan sillä hetkellä kun tartut lusikkaan / haarukkaan. Tämä lautasheijasteeksi kutsuttu vauvaheijaste on paljon vähemmän tunnettu, mutta aivan yhtä varma kuin käsieen heiluttelun aikaan saava Moron. Kun sinä yrität syödä, vauva herää.

Juuri kun vauva on nukahtamassa, aivastat. Onneksi olet äiti, koska ne osaa aivastaa ääneti. Äidit muuten osaa myös huutaa kuiskaamalla ja kiroilla sensuroidusti. Voi perjantai sentään.

Se ääni ei koskaan ole ”vain ilmaa”. Paitsi jos kello on neljä aamulla, silloin me kyllä sovimme että se oli vain ilmaa.

Jos sinusta tuntuu että jossain ympärilläsi haisee vähän kakka, se todella olet sinä. Vaihda paita ja pese kädet, muista katsoa myös naama.