Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lasten saaminen voi olla kaikkea muuta kuin helppoa – ja se on ihan kamalaa

Lapsia ei todellakaan hankita, sen kai jo kaikki tietää?

Monessa perheessä lasta odotellaan paljon kauemmin kuin ajateltiin, toisissa kohdataan matkalla suuria suruja ja joissain suuri toive ei pääse koskaan toteutumaan. Minulla ei onnekseni ole mistään näistä kokemusta, mutta pienen sivukierroksen mekin jouduimme tekemään matkallamme kohti vanhemmuutta (kerron sen nyt tähän taustalle, mutta haluan korostaa että en millään tavalla rinnasta meidän tarinaamme tahattomaan lapsettomuuteen).

Oli tosi raskasta huomata, että tämähän oikeasti voisikin osua myös minun kohdalleni. Asia, jota en ollut oikeasti osannut vauvakuumeissani pelätä, jotenkin ajattelin että kyllä kai se onnistuu (antakaa anteeksi, olin 26). En edes tajunnut ajatella sitä, etten ollut koskaan elämässäni kokenut normaalia kuukautiskiertoa.

Kun lääkäri sitten pajautti että ”tuskin sinä luonnollisesti raskaaksi tulet, eihän sulla mitään ovulaatiota ole”, ehdin vetää aikamoiset kierrokset. Tulen muistamaan loppuelämäni kuinka seisoin ruskea paperipussi kädessäni lääkäriaseman oven takana perjantaisena iltapäivänä ja soitin pomolle mahdollisimman normaalia ääntä tavoitellen.

Tuijotin puhuessani seinää, etteivät ohikulkijat näkisi itkuisia silmiäni. Pyysin kepeästi, josko voisin skipata päivän viimeisen palaverin kun oli vähän flunssainen olo. Oikeasti kurkussa poltteli vain kipeät kyyneleet ja ajatukset olivat muovisessa kupissa siellä pussin sisällä. Spermanäyte. Lähete. Tutkitaan. 

Meidän tarinamme päätyi jo kahdeksan kuukauden päästä positiiviseen raskaustestiin ja terveeseen lapseen. Lopulta tavallaan helposti ja vain yhtä pientä lääkettä syöden. En silti uskaltanut koko raskauden aikana hellittää ajatuksesta että minussa on ehkä jotain vikaa, ja siksi ehkä tämä raskauskin voi vielä mennä pieleen.

Jos kahdeksan kuukauden pätkä saa miettimään jo tosi surullisia ajatuksia ja valtaa omasta arjesta valtavan palan, mitä se mahtaa olla kun todella kärsitään lapsettomuudesta, eikä vauvaa kuulu moneen vuoteen – tai ollenkaan? Kun keinovalikoimassa on IVF, inseminaatio, ja monta muuta asiaa joihin minä en koskaan joutunut Googlea tarkemmin tutustumaan?

No kamalalta kuulemma, ainakin yhden Valeäidin nauhoituksissa kuullun tarinan mukaan. Niin vaikealta että saatat löytää itsesi olemasta kateellinen jollekin, joka on saanut keskenmenon. Koska hän ainakin tietää että voi ylipäänsä tulla raskaaksi. Huh.

Tekstin loppuun linkatussa podcast-jaksossa jututetaan äitiä, jonka tie vanhemmaksi oli pitkä, mutta lopulta onnistunut. Jakso on ehkä vertaistukea toisille, tai mielenkiintoinen näkökulma yhdelle. Kolmannelle ehkä katkera fiilis siitä että tässäkin jututetaan entistä lapsetonta, sellaista jolle tämä lopulta kuitenkin onnistui.

Jakson myötä haluan lähettää lämpimät terveiset kaikille, jotka kantavat tahattoman lapsettomuuden surua.

Olen sydämeni pohjasta kiitollinen kahdesta terveestä lapsesta ja ymmärrän mikä onni se on että näin sattui käymään meille. Enkä hetkeäkään kuvittele meidän kokeneen lapsettomuutta, vaikka vilauksen siitä maailmasta näimmekin. Olen kovin pahoillani niiden puolesta, jotka ovat. Joiden matka on vaikea, raskas, pohjattoman surullinen tai lopulta turha. Jotka vuodesta toiseen katselevat vierestä.

Suurkiitokset Maijalle kun uskalsit tulla puhumaan kipeästä aiheesta!

Pääset jaksoon myös tästä. 

Lue myös: 

Se yksi puuttuva musta mekko

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Prisma ja Suomen Blogimedia

Löysin itselleni erään Prisma-reissun yhteydessä täydellisen mustan mekon! Tiedättekö, sellaisen ihan tavallinen musta mekko jonka voi vain heittää päälle ja sen voi sitten yhdistää vaikka legginseihin tai isoihin koruihin ja ai että kun se on sitten monikäyttöinen! -mekon. Tämä suomalaisen Neulomon mekko on kaikkea sitä: hyvälaatuinen, mukava päällä, ajaton, eleetön – ja musta.

Oikeastaan mekko onkin tunika, yli-iso t-paita, jonka sisälle voi piilottaa vaikka kaksikin ihmistä. Siinä on tietysti myös taskut, sillä ne ihmiset tarvitsevat jotakin naposteltavaa piilopaikkaansa.

Kaikissa hyvissä mekoissa on taskut.

Taskullinen bongaukseni oli aivan ehdottoman välttämätön, sillä vaatekaapissani on pitkään ollut mustan mekon mentävä aukko. Minulla ei yksinkertaisesti ole mustaa mekkoa, kerroin ystävillenikin hämmästyneenä. Olimme kaikki valtavan yllättyneitä havainnosta sillä kyllä jokaisella tulee se ihan tavallinen musta mekko olla!

Katsokaa nyt kuinka surkea vaatekaappini oli ennen löytöä, tässähän ei ole yhtäkään mustaa mekkoa!

Tämä ei selvästi ole sellainen tavallinen musta mekko.

Tästähän jokainen näkee ettei se ole monikäyttöinen.

Tämä taas ei selvästikään musta!

Mutta nyt siis on vihdoin mustan mekon aukko täytetty, huh!

Samalta reissulta ostin kuitenkin myös yhden todella värikkään mekon, vaikka niitähän minulla on aivan pilvin pimein. Ajattelin kuitenkin että tämä kaunis kesähuitula mahtuu joukkoon aivan hyvin. Yhden mustan duunipaidankin ostin, koska niitä minulla oikeasti ei ole. Riittävästi.

Housen maksimekko on ollut jo monessa mukana: Ykkösen kevätjuhlissa huulipunan asustamana, muutossa hikistä muijaa peittämässä, pihan väliaikajätskeillä hetken mielijohteesta. Se on juuri sellainen heitän jotain päälle vaan -mekko mitä kesään tarvitaan; mukava, ilmava, turvallinen (ei vilauttele) ja iloinen. Tosin en suosittele kirjahyllyn kantamista yläkertaan tämä päällä, ainakaan ilman että solmii helmaa hiukan pienemmäksi.

En tiedä kuinka moni teistä on käynyt tsekkaamassa Prisman vaateosastoa viime aikoina, mutta suosittelen! Vaatepuolelta löytyy lapsille ensinnäkin parhaat sukat ja muutama meidän lempparimerkki (kuten Adidas, Blaa ja Ciraf), mutta myös itselleni skannaan täydennyksiä.

Työvaatteiden puolelle löytyy hyvin peruspaitoja ja mekkoja, ja tutuista merkeistä mm. Neulomo ja B.Young ovat sellaisia joiden laatuun olen tykästynyt. Toki valikoimassa on montaa muutakin merkkiä, mutta olen itse aika nirso vaateshoppaaja ja tykkään pysyä tutuissa brändeissä. joiden tiedän olevan minulle istuvia, makuuni sopivia, laadukkaita ja siten aikaa kestäviä.

Tästäpä tuli mieleen tärkeä opetus, josta sain taas itseäni muistuttaa. Prismassa on myynnissä nyt myös (jo melkein loppuunmyyty) Ivana Helsiningin oma Love Stories – mallisto. Kuolasin malliston papukaijamekkoa pari viikon ajan ja juoksin pitkin lähimpiä Prismoja sitä metsästämässä. Tilasin sen lopulta väärässä koossa verkkokaupasta ja jouduin pitkin hampain toteamaan etten voi pitää mekkoa.

Vaikka se mahtui hienosti päälle, se ei istunut mielestäni riittävän kivasti. Mekko oli kaunis kuin mikä ja laatu tuntui todella hyvältä, mutta hitto vie, huomasin omasta Instagram Storystani, että mekkoa esitellessä nyin sitä jatkuvasti. Se on varma merkki siitä, ettei vaatetta kannata ostaa! Mekon väärän koon ja siten mallin myötä minuun iski epävarmuus omasta kropastani, ja sellaista vaatetta ei tule koskaan pitäneeksi. Vaatteen pitää korostaa omia vahvuuksia ja saada voittamaton fiilis aikaan. Minun pitää kantaa mekkoa, ei mekon minua. Oikean vaatteen kanssa voin olla ”minut itseni kanssa”.

Jos mekko laittaa minut nykimään, se ei kuulu vaatekaappiini.

Mutta tuo rakas ylisuuri t-paitani, siinä on sitä jotain. Sen kanssa tartun vaikka sorkkarautaan ja rakennan talon! Tai mitä ikinä sorkkaraudan kanssa nyt tehdäänkään!

Pidä huoli että vaatekaappisi on täynnä sorkkarautavaatteita, sillä sopiva malli tuo itsevarmuutta, joka tarkoittaa vaatteelle useita käyttökertoja. Tämä on laadun ohella kestävän vaateostamisen tärkein juttu, koska niitä mekkojahan ei saa ostella hetken mielijohteesta vain kauniin kuosin takia. Tärkeämpää olisi ostaa mieluummin yksi tosi hyvä, joka istuu just sulle ja jota käytetään sitten joka paikassa ja pitkään!

Tämäpä kiusallista. Paljastin itseni itselleni. Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon!

Ilmeeni kun huomaan puhuneeni itseni pussiin.

Tule vain peremmälle, tässä alusvaatteeni!

13 Permalink

valeäiti yllätysvieraat

Miten suhtaudut yllätysvieraisiin? Alatko jo varoituspuhelun aikana etsiä katseellasi siivottavia asioita vai laitatko vain kahvin rauhallisesti tippumaan?

Myönnän olevani maaninen siivoaja. Tai oikeastaan Pinoa & Piilota -tyyppi, jonka uuniin ei kannata katsoa ja jonka paita ei aina kestä lähempää tarkastelua. Mitä enemmän varoaikaa saan, sitä enemmän siivoan. Joskus opiskeluaikoina käytin sitä jopa keinona saada siivouksen tehtyä vihdoin. Kutsuin kaverin kylään ja raivoraivasin kämpän puolessa tunnissa siistiksi.

Sitten tuli lapset.

Ensimmäiset kolme vuotta menivät ylpeänä patsastellen, kun kaikki kylään tulevat ihmettelivät että kuinka teillä voi olla näin siistiä vaikka on pieniä lapsia. Helppoa! Riittää että on niin kammottavan tylsistynyt (ja univelkainen) kotona, ettei yksinkertaisesti voi muuta kuin siivota. Oi niitä loputtoman tylsyyden aikoja! Oli aina siistiä ja synttäreille tehtiin koristeluja. Sympaattista.

valeäiti yllätysvieraat

Alamäki alkoi siitä kun palasin töihin. Sen jälkeen ei ole paljon koristeluita nähty, hyvä kun synttärit jotenkin muistetaan. Samaan aikaan lapset kasvoi niin isoksi että niiden aiheuttama sotku meni ihan uusiin sfääreihin. Pieniä legoa, millimetristä paperisilppua, nukkea siellä ja vaatetta täällä. Miten, oi miten, voi hammastahnaa löytyä television ruudulta?

Tämän kaiken vielä kesti jotenkin niiden yllätysvieraidenkin kannalta. Sitä sulki muutaman huoneen oven, heitti viltin sohvan ryönien päälle ja huuliin kerroksen punaa. Kukaan ei todellakaan enää ihastellut että kuinka teillä on näin siistiä, mutta ei kukaan myöskään joutunut teeskentelemään etteikö olisi juuri nähnyt jotain aivan kamalaa. Yleensä ei nähnyt.

Mutta odottakaa, tarina pahenee.

Koitti tämä nykyinen aika, jossa lapseni on kouluikäinen ja kulkee itsenäisesti kotiin. Viettää siellä yksin aikaa. Ottaa mukaan kaverinsa.

Tässä ajassa saatetaan päätyä esim viimeaikaiseen tilanteeseen, jossa minä tulen kotiin ja siellä on jo Ykkösen lisäksi hänen kaverinsa ja kaverin isä, jota en ole koskaan ennen tavannut. Seisovat kaikki meidän makkarissa, jossa rintsikkani loistavat petaamattoman sängyn päällä.

valeäiti yllätysvieraat

Paniikki? Selittely? Huomaamaton sängyn polttaminen?

“Jahas, terve vaan.”

Ei tässä kyllä oikeasti enää jaksa sotkuista välittää. Luulen että monen muunkin koululaisen vanhempi jakaa saman fiiliksen. Jokainen meistä on nähnyt toisten kodeissa sitä perussettiä kuivuneista makaroneista likaisiin sukkiin ja paperisilppuun. Aivassama. Vai onko teidän jonkun koti vielä aamusta iltaan siisti ja esittelykelpoinen?

Kaikki tämä tuli mieleen kun kuuntelin Mamma Rimpuilee uuden podcastin hulvatonta jaksoa, jossa Laura, Maiju ja Jukka puhuivat yllätysvieraista.  Tajusin jakson aikana että ensinnäkään eipä paljon enää yllätysvieraat haittaa ja toisekseen ei meillä kyllä juuri ikinä käy mitään sellaisia vieraita, jotka sotkuista välittäisivät. Sovittuja tai yllättäviä.

Olen jo niin veteraani tässä sotkujeni paljastamisessa, etten edes hätkähtänyt kun putkari tuli viime viikolla meidän kylppäriin jotain vielä korjailemaan ja meillä oli kaikki kamat esillä kuin pihakirppiksellä konsanaan.Astiat keittiössä levällään, check. Sänky petaamatta, check. Likaiset pyykit suoraan katseen alla, check.

Raskaustesti altaan reunalla säärivahaliuskojen ja kuukupin vieressä, check.

valeäiti yllätysvieraat

Nyt se on virallista. Millään ei ole enää mitään väliä. Tulkaa milloin vain!

 

Lue myös: 

Valeäidin vinkit: vieraisiin valmistautuminen

13 Permalink