Olen viime viikot miettinyt analyyttisemmin omaa henkistä tilaani, joka on tosi hyvä. Jollain tavalla olen rauhallisempi ja seesteisempi kuin aiemmin. Niin ei pitänyt olla, sillä olin itse itselleni kertonut että vauva-ajat eivät sovi minulle ja että olen onnellisempi kun lapset ovat isompia.

Ennen kuin Kolmonen syntyi, olin pääsääntöisesti aika kireäksi viritetty. Syynä on osittain perusluonteeni, olen kireä, hah! Tarkoitan että olen aika paljon kaikkea. Tykkään olla menossa ja häsätä ja tehdä ja suorittaa. En ole koskaan ollut hyvä vain heittäytymään sohvalle olemaan, enkä tarkoita tätä rivien välisenä kehuskeluna. On oikeasti aika dorkaa suorittaa elämäänsä aamusta iltaan.

Minä en ole osannut vain olla, koska en ole ollut tyytyväinen olotilaani. Sohvalle on paha heittäytyä vain olemaan, jos ei halua pysähtyä kuulemaan miltä tuntuu.

Tyytymättömyyteni ei ole ollut mitään syvää oman elämän vihaamista vaan sellaista mikä syntyy kun tekee asioita joita luulee olevan pakko tehdä sen sijaan että miettisi mitä haluaa tehdä. Tästä olen useasti kirjoittanutkin, eli tiedostan ongelman, mutta vaikeaa se on korjata.

Kun olen ollut tyytymätön yleisesti, olen keskittynyt tekemään esimerkiksi työni niin hyvin kuin voin, suorittamaan sieltä itselleni hyvää oloa. Sitten kun on paljon töitä, ei ehdi tehdä jotain sellaista mitä haluaisi tehdä kunnes alkaa jo kyseenalaistaa mitä se edes oli mitä halusi tehdä. Ehkä urheilu, sehän on ihmiselle hyväksi? Pitäisi lenkkeillä enemmän!

Syntyy arvojen ja ajankäytön loputon ristiriita, joka ajaa tekemään vielä vähän enemmän jos sinne väliin vaikka tupsahtaisi jotain mistä nauttii.

Konkreettisemmin niin että kun tulin töistä kotiin ehkä ruokakaupan ja tarhan kautta, aloin suorittaa sitä arkielämääni. Mietin mitä tänään ehtii tehdä – blogia, urheilua, ystäviä vai kaikkea? Kiirehdin niitä tekemään arvellen että sitten on parempi olo kun tekee jotain mitä itse haluaa. Yleensä kuorrutin tämän toki sähköpostien vilkuilulla ja instan päivittämisellä.

En voinut pysähtyä kuulostelemaan olotilaani kun kaikki energia meni täysillä paahtamiseen, jotta löytäisi jonkin tekemisen kautta rauhan. Läsnäolo oli koomassa ja unohti tulla meille. Ajoittain tämä oma tyytymättömyyteni on ollut sitä luokkaa, että sain lievän paniikkikohtauksen kun käskettiin hengittää silmät kiinni ja keskittyä hengittämiseen.

Tämä nyt on tietysti täysin liioiteltua enkä minä oikeasti noin huonosti ainakaan päivittäin voinut, mutta selvennän tällä eroa nykytilaan. Sillä nyt olen pääosin siellä ihan toisessa äärilaidassa. Osaan pötkötellä sohvalla vallan mainiosti myös silloin kun puhtaat kahvikupit ovat jo loppu ja pyykit kolmatta päivää lattialla. Jaksan tehdä läksyjä isompien kanssa vilkuilematta samalla kännykkää (no, joskus ainakin). Nautin tyhjistä viikonloppuaamuista vaikka pölyt pyörii jaloissa Kolmosen syötävänä.

Koska tiedän että ehdin tehdä nämä kaikki jutut sitten vaikka seuraavana päivänä, aika ei vain mystisesti lopu yhtäkkiä kesken.

En minä mitenkään valaistunut ole tai muuttunut vauvan myötä paremmaksi ihmiseksi. Ehdin vain nyt kerrankin riittävästi huomata ja tehdä sitä kaikkea mitä haluan tehdä – liikkua, katsoa telkkaria, kuunnella äänikirjoja, kirjoittaa, valokuvata, siivota ja tehdä ruokaa (näitäkin todella haluan välillä tehdä).

Nyt kun perhe tulee illalla kotiin, mulla on oikeasti kaikki tehty, sisälläni ei välky mikään nyt äkkiä ovesta ulos ja tee jotain kivaa -valo, koska olen jo tehnyt kaikenlaista kivaa.

Tajuan,  että vaikka näinä vuosina olen toki väsyneempi kuin koskaan ja päivät vauvan kanssa ovat välillä raastavia, tylsiä ja kuormittavia, olen silti vauvavuosina ollut itse asiassa onnellisimmillani. Olen unohtanut täysin sen kuinka ihanaa myös kahden ihan pienen kanssa oli ja kuinka onnellisuuteni oli silloin pysyvästi korkeammalla.

Enää herää kysymys että mitenhän ihmeessä tämä taika pidetään yllä kun vauvasta tulee taapero ja aikakäsitteeni muuttuu taas, tai kun palaan joskus töihin. Menen sitä nyt miettimään sohvalle.

Kaikki kuvat: Dorit Salutskij

Lue lisää

• Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta
• Elämän tarkoituksesta
• Hattaraa ja pilivilinnoja
• Rakastan sinua