Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Näytitte minulle palasen elämästänne – kiitos

3 No tags Permalink

Bloggaaminen on joskus yksinäistä hommaa. Minä kirjoitan, te ehkä peukutatte, joskus jopa kommentoitte. Yhä harvemmin nykyään. Eikä se haittaa, en tätä kommenttien takia teekään vaan eniten oman pään tuulettumisen takia!

Instagram on minulle jo blogia rakkaampi media vuorovaikutuksen osalta. Siellä on kiva vaihtaa ajatuksia ja nauraa samoille jutuille. Yksityisviesteissä kommentit jäävät näkyviin joten muistan paremmin yksittäisten nimimerkkien takaa monet eri keskustelut.

Silti välillä sitä kieltämättä ajautuu ajattelemaan yksioikoisesti.

Että on minä, joka tuotan sisältöä. Sitten olet sinä, joka sitä kulutat. Näen sinut ihan kaltaisenani, hymähtämässä ehkä samoille jutuille tai aika usein ohittamassa vain nopeasti minun juttuni (en pahastu sinulle/minulle, somessa on aika paljon kaikkea). Oikeasti en tiedä sinusta yleensä juuri mitään.

On kuin välillämme olisi ohut piuha, jota minun silmäni ei erota mutta jonka toisessa päässä sinä olet jugurttipurkki kädessä. Kuulet ja näet ja tulkitset, mutta minä en sitä yleensä tiedä. Pääosin en oikeastaan ajattele edes sitä piuhaa enkä sinua purkkeinesi. On helpompaa kirjoittaa syviä tuntoja jos ei kuvittele sitä yleisöä konkreettisena massana kuuntelemassa.

Teitä on siellä oikeasti tuhansia, mutta minähän ajattelen aina vain yhtä. Itseäni nyt toki noin niin kuin yleisesti, mutta myös lukijana. Herkästi ajattelen että minä kirjoitan juttuja jollekulle toiselle joka on aivan niin kuin minä. Tuntuu aina yhtä hassulta ajatella että mun jutut voisi mitenkään kiinnostaa sellaista joka elää ihan toisenlaista elämää – vaikka toki tiedän faktana teitäkin olevan.

Kymmeniin tuhansiin mahtuu aika paljon erilaisia elämiä.

Saan silloin tällöin vilkaisun sinun puolellesi kun kommentoit. Aavistan rivien välistä tilannettasi tai ehkä jopa kerrot sen. Mutta harvoin saa näin kokonaisvaltaista tirkistelyä elämän eri osa-alueisiin kuin ihan hetken mielijohteesta tapahtuneesta kohtaamisesta Instan puolella.

Kysyin teiltä Storyn puolella “mitä sulle kuuluu?” enkä ajatellut kenenkään vastaavan, ainakaan mitään kovin kummoista. Ihanaa miten väärässä olin.

Minulle annettiin jugurttipurkki käteen ja pääsin kurkistamaan kymmenien nauhojen toiseen päähän. Jaoitte mahtavia pieniä hetkiä arjesta, valtavia menetyksiä ja suurimpia salaisuuksia.

Kuinkahan monen plussausuutisen kuulin, jota ei oltu vielä kellekään muulle kerrottu?

Opin vakavasti sairastuneesta äidistä, sain palan tentteihin lukemisen tuskaa ja 15-vuotiaan pohdintoja tulevasta äitiydestään. Itkin mukanasi kun kerroit surevasi muutama kuukausi sitten menehtynyttä lastasi. Olitte enkelisi kanssa mielessäni koko loppupäivän.

Kolmen rivin kuulumisiasi lukiessani mietin, minkälaista olisi odottaa uutta munuaista, selviytyä erosta tai saada elämänsä ensimmäinen (kesä)työpaikka.

Masennuksen ja lapselle hermostumiset tunnenkin jo valitettavan hyvin itsekin.

Yhdessä päivässä keskenmenoja, vakavasti sairaita lapsia, rintasyöpäepäilyjä mutta myös opiskeluja, uusia virkoja, vapaapäivä, huoltajuuskiistojen voittoa ja suurta toivoa kaiken keskellä, iloa pienistä asioista ja valoisaa tulevaisuutta.

Niin kuin teistä yksi totesi jakamiani vastauksia lukiessaan:

“Wow kyllä ihmisillä on elämää. Eihän tälläisia asioita kuule kuin yleensä ihan lähimmiltä ystävilltä ja lähipiiriltään. Kiva itsekin lukea minkälaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, tässä sun “yhteisössä”. ”

Ihan ilman lainausmerkkejä se yhteisö tässä kyllä on, sen vain aina välillä unohtaa kun jugurttipurkit on piilossa. Mutta on ihana aina nähdä ja muistaa että te olette siellä, mukana elämässä vaikka meillä kaikilla on ihan eri tilanne.

Kiitos siis tuhannesti teille kaikille että jaoitte. Tunnen äärimmäisen suurta kiitollisuutta ja nöyryyttä sitä kohtaan että haluatte jakaa tuntemattoman tyypin kanssa näin isoja asioita, että avasitte omaa elämäänne vuorostanne.

Ihanaa kun olette siellä.

3 No tags Permalink

Yhden perheen vinkit Kalifornian lomalle

Minulta kysytään usein vinkkejä Kaliforniaan. Mutta kun ei mulla oikein ole! Me asutaan aina suvun luona Aliso Viejo nimisessä kaupungissa, lähiössä. Kuljemme autolla perheen tutuille paikoille, melko kaukana turismista. Tuskin kukaan samaa settiä tulee tekemään.

Mutta ehkä sinäkin saavut joskus eteläiseen Kaliforniaan, tai jopa Lagunaan, ja ehkä osaan kertoa niistä kuitenkin jotain?

Osaan kertoa että In-n-out:ssa on parhaat burgerit, Trader Joe’s on loistava ruokakauppa ja outlet-hinnoilla toimiva Nordström Rack takuuvarma shoppailukohde, samoin kuin ”Premium Fashion Outlet” kylät, joita löytyy vähän joka paikasta.

Rannoista Laguna on kiva ja tunnelmallinen ”kaupunkibiitsi” jossa on paljon (kalliita) palveluita, Newport beach ikoninen ja siinä on hyvä, pitkään loiva ranta mutta se on myös usein tosi täynnä ja siellä tuulee joskus kovasti. San Onofre sekä Dana Point on surffareille hyviä ja Doheny paras yhdistelmä kaikkea – kauniit maisemat, hyvät palvelut ja kelpo surffi.

Ilman autoa on tosi hankala matkustaa täällä, mutta jos autoilu maistuu sillä saa paljon lisää nähtävää! Ykköstie on todella kaunis ja menee legendaaristen Santa Monican ja Malibun kautta joten Losiin lentävän kannattaa ehdottomasti ajella ykköstä ylös San Franciscoon ja olla siellä muutama päivä. (Tässä vinkkejä SanFraniin – huomaa että vain juntit sanoo nykyään ”Frisco”!)

Etelään San Diegoon ja Lagunaan päin ajettaessa Ykköstien varrella on toisaalta paljon todella kauniita paikkoja ja rantoja, pysähdy ainakin Carmel-By-the-Seassa ja Santa Cruzissa. Näillä suunnilla on myös jättimäisten punapuiden kaunis luonnonpuisto Sequoia Park. Toisaalta sieltä pohjoisesta, sisämaasta löytyy Yosemite. Kaikki käynnin arvoisia.

Harkitse myös matkaa itään! Sieltä löytyy uskomaton Grand Canyon, Palm Springs, Zion ja Vegas. Meidän reissun koko tarina vinkkeineen tästä.

Huvipuistoista Disneyland on kuulemma kiva, ja Six Flags kuulemma todella kova, nämä molemmat enemmän isojen lasten kanssa tehtäviä juttuja, joten en osaan niistä enempää sanoa. Sen voin sanoa että Kalifornian Legoland ei missään nimessä ole hintansa arvoinen. Se oli laiskasti suunniteltu, ja siellä oli liian vähän kivaa tekemistä yhtään isommille lapsille.

Eläintarhoista San Diego ja Los Angeles Zoo on todella kivoja ja niihin kannattaa varata päivä tai jopa kaksi (erityisesti San Diego). Losin suunnalla Hollywood on ainakin kerran nähtävä, samoin kuin Venice Beach. Oma suosikkini on Universal Studios, joka palvelee sekä telkkarifania että huvipuistonnälkäistä. Vien omat lapset sinne vasta jossain 10v tienoilla.

Ketjuruokapaikoista kivoja ovat burgereiden ohella Chili’s ja Chipotle, kummatkin meksikolaista.

Palvelut ovat Suomea halvempia, joten kynnet voi laittaa loman kunniaksi (minä ja Ykkönen koko hoito + geelit mulle sormiin 75$) – mutta muista laskea mukaan aina verot ja tipit. Veroja ei yleensä ilmoiteta hinnoissa vaan ne tulevat päälle vasta kassalla, ja tippi on noin 20% loppusummasta vielä päälle.

Käteistä tarvitaan vähemmän kuin joskus ennen mutta kannattaa sitä mukana pitää. Usein tipit maksetaan käteisellä.

Reissubudjetin on oltava melko tuhti. Päivittäiseen syömiseen saa perusperhe äkkiä 150$ kulumaan, majoitukset ovat tyypillisesti vähintään saman verran per yö (Grand Canyon et al 300!) ja auto usein myös alkaen satasen per päivä.

Ostoksissa keskityn itse yleensä urheiluun. Outleteistä kengät ja Lulu Lemonista tai Athletasta vaatteet. Victoria’s Secretin kamat ovat hintansa arvoisia. Elektroniikka on täällä halvempaa mutta muista ettei vehkeet välttämättä toimi Suomen verkossa (tarvitset jykevän muuntajan) ja esim konsolipelit ovat maarajoitettuja.

Siinä se! Muista hymyillä, tervehtiä ja kysyä aina ”how are you” kaikilta, käyttää aurinkorasvaa (vähintään 50), myös pilvisellä säällä ja ottaa paljon kuvia. Ihan heti ei ole ehkä seuraavaan reissuun varaa mutta on se sen arvoista!

Lue myös: 

Raskausviikko 31: Käännöskriisejä ja maitoa

Vauva kääntyy toisinpäin?

Viime viime raskausviikon puolella neuvolassa vauva oli selvästi edelleen poikittain. Sitten jotain tapahtui ja nyt en tiedä enää mistään mitään.

Torstaina lounaalla olo alkoi tuntua…ahtaalta. Tuntui hankalalta istua eikä ruoka olisi mahtunut sekaan. (Söin toki vielä vähän jälkkäriä). Palasin toimistolle ja totesin että nyt pitää olla hetki seisten koneen äärellä. Paitsi etten mahtunut edes seisten mitenkään olemaan. Venyttelin itseäni outoon kylkyvenytykseen kun tuntui että tyyppi oli jossain tuossa vasemman kylkiluun alla päänsä kanssa, jalat hakien vauhtia sieltä kohdunsuulta.

Sama ongelma vaivasikin jo edellisenä iltana kun kihomatojen parissa touhotin. Mutta nyt se meni niin pahaksi että päätin lähteä kotiin. Ähkin koko ajomatkan ihan kamalaa oloa. En osaa kuvailla sitä millään muulla kuin että ”ihan kuin se potkisi jotain sisäelimiä vasten”.

Koko ilta meneekin sitten vasemmalla kyljellä, koska kaikki muut asennot saivat aikaan sen oudon tunteen, tavallaan kuin olisi vatsatauti ilman pahaa oloa. Hengittäminen on hankalaa ja kaikin puolin meininki on sellainen rv31 feels like 43.

Seuraavana päivänä olo hiukan helpottaa. Samaa painetta ja sisäelinpotkua tuntuu edelleen, mutta nyt ei enää tunnu siltä etten itse mahdu kroppaani. Vatsakin on ehkä erimuotoinen. Toivon, että tämä kaikki tarkoitti että vauva kääntyi vihdoin poikittaisesta asennostaan järkevästi pitkittäin. Toivon myös että se tapahtui pää edellä eikä pylly edellä. Mutta en osaa sanoa.

Onnistun kehittämään tästä valtavan ongelman itselleni. Tuntuu, että nyt pitää tietää miten päin se siellä on ja sitten jos väärinpäin niin alkaa tehdä ihan hulluna jotain spinning baby harjoituksia. Yhden hyvin nukutun yön jälkeen muistan kuitenkin olevani vasta raskausviikolla 31. Sehän pyörii siellä vielä monta viikkoa ihan miten sattuu! Katsotaan (ja stressataan) asiaa uudestaan siellä 34-36 välillä.

Kiitoksena rentouden löytämisestä tämän asian suhteen saan seuraavana päivänä ensimmäiset kipeät supistukset. Että siitä sitten sitä seuraavaa olotilaa tarkasti tutkailemaan.

Maitoa jo raskauden aikana

Sitten asiaan, jonka arvaan huolettavan joskus muita naisia sekä TMI varoitus, aion puhua tisseistäni. Niistä nimittäin on tihkunut maitoa melko lailla kaikki nämä vuodet Ykkösen raskaudesta lähtien. Tosi vähän, mutta niin että sitä aina välillä kuivuneena näkee. Se on käsittääkseni ihan normaalia eikä aina edes vaadi raskautta. Eli jos joku siellä huolehtii että tisseistä tulee jotain epämääräistä, se voi olla ihan sitä itseään. (Toki kannattaa omilta lääketieteellisiltä neuvonantajilta asiasta kysäistä eikä luottaa johonkin random perhebloggaajaan).

Löysin vanhasta raskauspäiväkirjasta merkinnän että Ykkösen raskaudessa tässä kohtaa oli alkanut tulla rinnoista maitoa. Pakkohan sitä oli kokeilla tulisiko tuoretta kamaa ja kyllä vain – vanha meijeri osoittaa ilahduttavan virkeitä elon merkkejä, kummaltakin puolelta! Olen ihan suunnattoman kiitollinen tästä löydöstä. Vaikka se ei vielä tietenkään tarkoita että imetys tulisi varmasti onnistumaan, se antaa isosti toivoa siitä että tälläkin kierroksella mulla toimii maidontuotanto hyvin.

On aina yhtä hauskan kummallista, että multa tulee maitoa. Ihmeellistä, ainutlaatuista ja suurta kiitollisuutta aiheuttavaa. Että sitä voi ruokkia sen uuden ihmisen, pitää sen hengissä ja saada sille kaiken tarvittavan. Toivon että niin käy taas!

Näillä viikoilla olen alkanut muutenkin miettiä että naisen vartalo on kyllä ihan kreisi. Se venyy ja paukkuu noin vain, antaa omista sisäelimistään tilaa vauvalle tai useammallekin. Osaa puskea sen sisäisen alienin turvallisesti ulos ja sitten vielä ruokkiakin sen.

Raskaus on vieläkin hullumpi juttu, se vauvan ja äidin symbioosi. Siis ihan fyysinen sellainen. Luin jostain (en muista mistä enkä siksi voi linkata, joten joudumme vain olettamaan että muistan suunnilleen oikein) että jos äidillä on raskauden aikana sydämessä ongelmia, vauva lähettää kantasoluja (?) napanuoraa pitkin korjausaineeksi. Miten h u l l u a.

Yritän muistaa tämän sitten kun hän herättää mut viidennen kerran samana yönä viidettä kuukautta putkeen. Että ok nyt vähän väsyttää mut toi tyyppi olis korjannu mun sydämen tarvittaessa. Annetaan anteeksi.

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut: