Meidän ihana, valoisa olohuoneemme on vihdoin saanut arvoisensa paikan televisiolle – ihan oman rimaseinän ja TV-tason! Tämä kaunotar on suoraan Insinöörin tarkoista käpälistä syntynyt, autotallimme uumenissa, vauvan monien päiväunien hinnalla, minun ruoanlaittovuoroillani.
Ei vaan haluan sanoa että hirveän kiitollinen olen! Ja iloinen että se on nyt valmis. Ainakin melkein, TV-taso vielä odottelee vetimiä.
Olohuoneeseen kaunis TV-taso ja rimaseinä
Tuo tilaa jakava rimaseinä on kyllä oikeasti mieletön taidon- ja insinöörityönnäyte. Se on suora, tukeva ja kaunis. Sopii upeasti paikalleen ja kerää ansaitusti katseilta jokaiselta vieraalta.
Lukemattomia kertoja olen Instagramissa luvannut tälle ohjeet, joten tässä ne vihdoin tulevat. Koska Insinööri teki ohjeet, ne(kin) ovat tarkat, yksityiskohtaiset ja kattavat. Kilometrin mittaiset siis. Löydät sen koko reseptiikan tämän tekstin lopusta lyhentämättömänä, työvaihekuvineen ja vinkkeineen.
Ensin kuitenkin nopeaa katselua palveleva kahdeksan kohdan ohje.
Olohuoneen muodonmuutos etenee! Meille saapui viikkojen odotuksen jälkeen uusien mattojen kaveriksi sohva, Kuusilinnan Ilma-sohva kulmaversiona. Vitsi että jännitti muuten tuon saapuminen! Kun tiesi tilanneensa ison ja värikkään sohvan eikä ihan muistanut enää minkä värinen se olikaan, oli vähän pala kurkussa.
Uskalla valita värikäs sohva
Mulle sohva edustaa sellaista pitkään harkittua, pitkään pidettävää ostosta jota ei saa kevein mielin tehdä. Suhtaudun isojen huonekalujen hankintaan ehkä jopa turhan nahkeasti, kun pelkään niin paljon tekeväni väärän ratkaisun jota sitten pitää katsella kymmenen vuotta (ainakin). Vaikka tiedostan että kaikki matkan varrella tekemämme “rohkeat” ratkaisut ovat olleet niitä ihan lemppareita, harvoin uskallamme muuta kuin perusharmaata valita.
Tätä sohvaa valitessa kävin suuren identiteettikriisin itseni kanssa. Minäkö harkitsemassa värikästä sohvaa? Pähkäilimme värinäytteiden kanssa piiiiiitkään. Lopulta kuulin itseni sanovan että haluaisin olla sellainen rohkea joka valitsee tästä tämän turkoosin ja sen myötä uskalsin. Jos kerran haluan olla rohkea niin ei se oo kuin itsestä kii, ollaan sitten rohkeita.
Kun sain vielä kannustusta sisustussuunnittelijaltamme Dejligiltä, Dekon kannesta löytyi saman kankaan oranssi versio ja Insinöörikin alkoi tykätä väristä, uskalsimme päättää. Vain kerran tilauksen jälkeen kävimme uudestaan Kuusilinnan liikkeessä miettimässä pitäisikö sittenkin ihan vaihtaa suuntaa, hah.
Väriin ja sohvaan on kestänyt tottua hetken, ja pidän sitä hyvänä merkkinä. Ei tosiaan tullut tehtyä turvallista valintaa. Välillä katson sohvaa että apua, tuo on ihan minun lapsuuteni värinen ja näköinen, tai ehkä hammastahnan? Sitten hetken päästä katson sitä eri valossa ja sydämiä leiskuu silmistäni. Se aiheuttaa siis vahvoja tunteita, mitä muuta voi toivoa vuosikymmenen kumppanilta!
Kuusilinnan Ilma-sohva muuntuu moneen
Värin lisäksi venkoilimme toki monen muun päätöksen kanssa ikuisesti. Päätös ostaa juuri Kuusilinnan Ilma-sohva oli aika nopea. Olin ihaillut sitä jo aiemmin mm. Mintun olkkarissa ja pidin kovasti sen ajattomasta mutta kuitenkin luonteikkaasta ilmeestä. Laatu vaikutti hyvältä (utelin Mintulta), sohva tuntui erinomaiselta muutamalla koeistumisella ja muunneltavuus sohvan koossa ja muodossa teki vaikutuksen.
Kuusilinnan kivijalkaliikkeen Sonja jaksoi kärsivällisesti auttaa meitä kun mallinsimme meille sopivaa kokoa. Rakensimme sohvasta Dejligin tekemän suunnitelman pohjalta niin ison kuin pystyimme: yli kolmemetrinen istuinosa jossa kaksi metriä leveä kulmapala. Kulmapalan päädystä jätimme viimeisen käsinojan pois, jotta ilme on keveämpi ja myös sohvan viimeistä päätyä voi käyttää istuimena. Tämä oli tosi hyvä ratkaisu!
Lapsiperheen sohvaan helppo kangas, ei pellavaa
Kangasvalinta oli nopea. Vaikka pellava on aivan älyttömän kaunis ja sen saatavilla olevat sävyt olivat pakahduttavan hienoja (se roosa ja laventeli, oih), emme uskaltaneet valita kangasta joka vaatii erityishuomiota. Halusimme niin mattoon kuin sohvaankin sellaisen kankaan jolle saa tulla suklaata, kuolaa ja kahvia ilman että se aiheuttaa sydämentykytystä. Jännästi kaikkia noita kolmea onkin jo siivottu pois – ja juuri nyt tätä kirjoittaessa muistan että edellinen tahranpoistoni jäi kesken, saakeli! Onneksi tuo Yedi-kangas tämänkin säädön kestää, pellava olisi jo heittänyt lusikan nurkkaan.
Noita Ilma-sohvan tunnusmerkkejä, tyynyjen saumoja – tereitä – mietimme pitkään. Sohvan saa myös ilman niitä, jolloin sen nimi on Tuuli. Tereet tekevät sohvalle sen oman ilmeensä ja tuovat tanskalaisen designin tuulahdusta kotiin mutta kyllästymmekö niihin? Tai menettävätkö tyynyt muotonsa ja sitten tereet paljastavat totuuden, jättävät lököpyllyjemme jäljet istuintyynyihin?
No, jos kyllästymme, voimme vaihtaa uudet kankaat. Istuintyynyjen löystymistä ennakoimme laittamalla hiukan lisätäytettä tyynyihin mutta jos ne silti näyttäisivätkin lörpähtävän, ne oikenevat kun niitä vähän pöyhii. Sekä istuimissa että selkätyynyissä on täytteenä myös höyhentä, joka tarvitsee joka tapauksessa ajoittaista hellää moukarointia. Loputtomiin sohvaa ei edes voi komennella, sillä kuten Kuusilinnan Jari mulle monesti lopulta sanoi: tietty boheemius kuuluu tähän sohvaan. Sen ei pidä olla napakasti aina samassa asennossaan. Näissä kuvissa sohvamme on vielä ihan yli-innokkaan terhakka ja napakka, kohta se muovaantuu pehmeämmäksi.
Ensimmäisiä kokemuksia Ilma-sohvasta
Olihan se taas yksi vaikea päätös muiden joukossa mutta iloinen olen tuloksesta. Otimme riskin, rakastuimme ilmekkääseen. Toistaiseksi sohva on tuntunut todella, todella hyvältä istua – ja loikoilla ja torkkua ja imettää ja painia ja kiipeillä. Tyynyt ovat pehmeitä mutta jämäköitä, runko kehon alla raskaan tukeva mutta kokonaisuus keveä ilmeeltään. Kaiken kaikkiaan hienoa suomalaista käsityötä.
Olkkarissa on vielä rimaseinä / telkkaritaso kesken, sohvapöytä puuttuu, koristetyynyt ovat mitä sattuu ja kukat ovat edelleen kuolleita sekä väärässä paikassa mutta pikkuhiljaa tämä tästä rakentuu ja paranee. Sohva oli isompia muutoksia ja nyt se on tehty. Turkoosi jättiläisemme on vihdoin osa perhettä, joka kasvoi hieman yllättäen yli vanhasta sohvasta. Satsaus oli tosi iso mutta uskon että tämä kaveri on meidän ilonamme vielä pitkään.
Loppuun vielä sneak peak rimaseinästä, joka on sekä törkeän hieno että erittäin paikallista käsityötä (Insinöörin tekemä!). Ohjeet tulee pian jakoon teillekin!
Katsokaa! Meillä on olohuoneen matto! Meillä on muitakin mattoja!
Eikä mennyt kuin kaksi vuotta!
Mehän olemme tehneet hartaasti olohuoneen sisustamista ja saaneet tänä keväänä vihdoin päätöksiäkin aikaan. Uusi sohva on tulossa piakkoin (jolloin teen siitä oman juttunsa!) ja olohuoneen matonkin valitsimme jo silloin sohvan yhteydessä. Valitsimme upean villamaton, pörröisen ja monisävyisen, pehmeän ja ylellisen – myös hintansa puolesta. Matto maksoi puolet sohvasta, mutta rakastuin siihen liikaa ja päätin unohtaa kustannuksen.
Villamatto lapsiperheeseen?
Sitten aloin saada vinkkiä että kyseinen matto ei ole ehkä lapsiystävällisin ja parhaimmillaankin vähän työläs. Väärin kohdeltuna se alkaa mahdollisesti huovuttua ja villaakin siitä irtoaa aika lailla. Väärin kohtelemiseen tarvittiin kuulemma kosteutta ja hinkkaamista. Katsoin vauvaani joka kuolasi desin, asetti sitten kantapäänsä juuri syntyneeseen lätäkköön ja seistä pyöriskeli siinä tovin. Että mitä sanoitkaan kosteudesta ja hinkkaamisesta?
Palasin takaisin suunnitelmaan A jota ehdotti sekä Modernisti kodikkaan Kerttu (tosin sekin yli kaksi vuotta sitten, Kerttu tuskin edes muistaa enää) ja sisustussuunnittelijanamme toiminut Dejlig: kotimaiseen VM Carpetiin.
VM Carpet (VM = Viita-ahon mattokutomo, kuinka liikkistä!) on 47-vuotias suomalainen perheyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja myy mattoja edelleen siellä Lappajärvellä. Valikoimissa on sekä luonnonmateriaalista valmistettuja mattoja että keinokuituisia, kaikissa väreissä ja melkein missä koossa vain. Jos haluat liikaa valinnanvaraa, mene joskus käymään Vantaan outlet-myymälässä!
Me tilasimme samalla henkäyksellä kaiken: meidän makkariin unelmaisen pehmeän Silkkitien, lasten huoneisiin heidän valitsemissaan väreissä ”blogimaton” eli Hattaran ja olohuoneeseen pitkän pohdinnan jälkeen Kide-maton. Se on ihan erilainen kuin se ensin valittu villamatto: yksivärinen, rauhallinen, matalanukkainen.
VM Carpetin Kide on eleetön mutta ei tylsä
Jännitti onko matto liian tylsä ensimmäisen valintamme jälkeen mutta heti kun se rullattiin paikalleen tajusin, että se on juuri täydellinen pari pian taloon muuttavalle sohvalle. Matto on kaunis itsekin ja nukan karvojen suunnanmuutokset tuovat siihen tekstuuria, mutta ennen kaikkea se jättää tilaa kaikelle muulle ympärillään, nostaa tähden rooliin sohvan, ikkunat, kasvit. Ainakin uskon niin, vielä pitää jännittää miltä lopullinen sohva tämän kanssa näyttää! (EDIT: täällä kuvat sohvan kanssa toiminnassa, aivan loistavasti sopivat yhteen!)
Kide-matto on köllöttelyyn riittävän pehmeä mutta ei kuitenkaan niin upottava että uisi pölyssä ja ruoantähteissä. Se on skarppi mutta luonteikas ja pysyy erittäin hyvin paikoillaan taustan materiaalin ansiosta. Mattomme on sävyltään 174 (nettikaupassa ”vaaleanharmaa”) ja se on siis valkoinen, taittaa kylmään harmaaseen. Harkitsimme tähän pitkään Hattaraa, mutta minusta Hattaran vaalein sävy taittaa enemmän kermaiseen eikä siksi sopinut ihan yhtä hyvin.
Kide on tilattu meidän omiin mittoihin eli valmiiksi uuden sohvan kokoiseksi (200 x 324cm) niin että se menee reilusti sohvan etujalkojen alle ja kehystää siten olkkarin omaksi kokonaisuudekseen. Hinta jäi silti alle 700€ eli aika kaukana ollaan siitä villamatosta.
Maton koon päättäminen
Pöllin tämän ja kaikkien muidenkin mattojen koot suoraan Kertun postauksen vinkeistä ja tilasin siksi myös aikuisten makuuhuoneen maton tosi isona (200x300cm). Nyt matto menee sängyn puoliväliin asti pituussuunnassa ja tulee reilusti yli laitojen. Tähän on muuten hieman hienoa aamulla nousta sängystä ja tassutella vaatekaapille!
Makuuhuoneen Silkkitie on väriltään valkoinen, se taittaa selvästi enemmän kermaan kuin olkkarin Kide.
Lasten huoneissa* on pienemmät matot (133x200cm) heidän itsensä valitsemissa sävyissä Rosa ja Sininen, joiden pelkäsin olevan hiukka äklöt mutta ne toimivatkin hienosti! Taas tuo nukan muuttuva tekstuuri tekee paljon. Sininen erityisesti on hauska kun se vaihtaa väriään päivän aikana melko täysin ja on tosi kaunis eri sävyissään.
Matalanukkainen matto on helppo puhdistaa
Nyt on sitten koko talossa (melkein) matot ja se tuntuu tosi luonnolliselta. Vaikka rakastan meidän lattiaa sekä ulkonäöltään että tuntumaltaan, kyllä se tekee paljon sekä akustiikalle että jalkapohjille kun välissä on pehmeää pintaa.
Ja muuten: ensimmäisten vuorokausien aikana matoilta on pesty suklaata, sipsejä ja ”jotain mustaa”. Kaikki lähtivät nopeasti täysin kadoksiin pienellä suihkautuksella matoille tarkoitettua pesuainetta. Vauva on kuolannut ihan jokaisella matolla pari desiä ja tarrannut karvoihin pienillä limaisilla nyrkeillään. Lastenhuoneissa on rullattu tuoleilla mattojen yli ja kuolattu, sielläkin. Niin että luojan kiitos nämä kaikki ovat kestävää matskua eivätkä ole herkkiä villamattoja, joita ehkä osaisin hoitaa tai sitten en.
Ainoa huono puoli jonka keksin on mattojen tuntuma jos niillä seisoo pidempään paljailla jaloilla. Ihan kuin hiostaisi hieman – ja tämän ajattelen johtuvan keinokuidusta – mutta voi se olla vain lämpöäkin jota jalkani eivät ole hetkeen tunteneet, heh.
Tekisi mieleni lopettaa sanomalla että ostetaan ne villamatot ehkä sitten joskus kun lapset ovat isompia, mutta jos rehellisiä ollaan itseäni minä niiden kanssa eniten pelkäsin. Nyt on ihana fiilis kun ei tarvitse käskyttää ketään äkkiä pois matolta noiden käsien kanssa tai haukkoa henkeä kun itse kohellan jonkun punaviinilasin kanssa.
* Kuten ehkä kuvista huomaa, ”lastenhuoneet” ovat tällä hetkellä yhtä kuin kouluhuone ja nukkumishuone. Vauva laitettiin omaan yksinäisyyteeseensä Ykkösen huoneeseen ja isot jakavat nyt yhden makkarin öisin, sekä toisen kouluhommissaan päivisin!
Aina kun vilautan stoorissa olohuonetta, saan vähintään yhden kerran tämän kysymyksen: “miksi teillä on telkkari lattialla?”. Nolo vastaus on: emme ole saaneet olkkaria vielä sisustettua ja TV-tasoa hankittua. Sisustuksen osalta ollaan edelleen ikään kuin muuton jälkeisessä tilassa.
Uusi matto saatiin melkein ostettua viime kesän pesimisvimmassa juuri ennen Kolmosta. Löysimme aivan upean vintagematon hohtavan pinkissä kreisivärissä ja maltillisemman harmaan villamaton. Sitten tulin ajatelleeksi että meille on tosiaan juuri tulossa vauva, eikä ehkä oikea hetki panostaa tonnikaupalla rahaa johonkin, josta ei edes ole ihan ihan varma.
Niinpä tässä komeilee 2008 ostettu karvamatto josta sanoin muuttaessa että tämä ei sitten saa enää koskaan olla meillä missään lattialla. Oh well.
Sen sijaan ostin kerran aivan hetken mielijohteesta tuon kukkalaatikon ja kukkia Plantagenista ja se onkin osoittautunut parhaaksi sisustusteokseni täällä. Pieni apupöytä niiden vieressä on sekin Vepsäläisen outletista hetken mielijohteesta ostetttu – se taitaa olla meidän ainoa tapa sisustaa. Myös Insinöörin Fidasta bongaama (ja teidän vinkeillä puhtaaksi putsattu!) lasipullo on ollut aivan ihana, vaikka vastustelin että mihin se muka laitetaan.
Vanha lehtiteline ja kello toimii tuolla hyvin, vaikka niitäkin aluksi kipuilin (sen sijaan niiden alla majaileva sekalainen joukko vanhaa kamaa saisi jo uudistua). Samoin jo vanhaan asuntoon tätä taloa varten ajateltu Hakolan sohva on nyt sitten tuohon jumahtanut, vaikka ensin ajattelin sen olevan vähän turhan pieni. Kaunis ja hyvälaatuinen se on edelleen, joten tällä mennään.
Entäs sitten se telkkari? No, helpolla olisi päässyt jos oltaisiin vaan ostettu se jo kerran löydetty 300€ maksava TV-taso. Se oli hieno ja täydellisesti tohon tilaan sopiva.
Valitettavasti helppo ei kuvaa tapaani tehdä sisustuspäätöksiä ja tämä tapaus on ihan erityislaatuisen vaikea. Katsokaas kun televisio avaa matopurkin nimeltä koko keskikerroksen sisustus. Olemme miettineet todella paljon kuinka tämä tila tulisi sisustaa.
Tilahan on tosi iso, ihanan tilava, mutta toisaalta vähän hassu. Yhdellä sivulla on pelkkää ikkunaa, toisella ovi terassille, kolmannella kulku sinne ovelle + hylly ja neljäs hätyyttelee jo ruokatilaa. Meillä on myös valmius takkaan tuossa kirjahyllyn kohdalla (valkoinen seinämä on myös hormi) tai sitten terassin oven vieressä.
Haaveissa olisi (sisustettu olohuone ja) enemmän sohvatilaa. Siis kysymys kuuluu: ostaako iso kulmasohva vai kaksi erillistä; mahtuvatko ne tuohon ylipäänsä ja miten päin? Tuleeko televisio nurkkaan, keskelle kerrosta tilaa jakamaan vai heijastetaanko se valkokankaalle tuossa nykyisessä kohdassaan? Näihin kaikkiin on valmius. Sohva on ollut jossain kohtaa toisinkin päin ja sekin oli kiva!
Telkkari voisi myös olla muualla mutta kyllä se toistaiseksi on tässä kätevin. Takana oleva työhuone on sohvatilaksi juuri liian nafti, alakerta tuntuisi vähän hoopolta. Ja jos tässä ei olisi telkkaria, tämä olisi vain showroom, ihmeellinen kestitystila eli lähinnä katseita varten. Tässä me kuitenkin tosi paljon perheenä ollaan, joskus myös telkkarin kanssa.
Tämä sama sisustusdilemma on ollut ratkomatta jo ihan talon suunnittelupöydältä asti. Odotan hyviä oivalluksia saapuvan ihan päivänä minä hyvänsä!
Samanlainen pähkinä on keittiön niemekkeen “sähköseinä”. Se on käytännöllinen ja tärkeä mutta ruma kuin fan. Mitä sen eteen voisi laittaa? Joku laatikko, johon johdot piilotetaan vai valtava huonekasvi niin kuin juuri bongasin Musta ovi:n instagramista?
Tätä kirjoittaessani Insinööri soitti Facetime-puhelun Plantagenista. Ja niin meillä on nyt tämä täällä:
Rakastan tota kasvia jo nyt vaikka se ei ole vielä edes istutettu (eikä melkein kuollut) – vaikka eihän se sitä alkuperäistä ongelmaan ratkaissut.
Niin ja sitten meidän olkkarissa on nykyään myös tämä sisustusesine, sitäkin rakastan vaikka sekään ei todellakaan mitään sisustusongelmia ratko:
Koska en jaksa ratkoa näitä ongelmia, annan silmäni tottua. Ja niin vain meillä on telkkari lattialla varmaan vielä vuoden päästä.
Ps. tämän tekstin kirjoitin sillä kamalalla matolla istuen. Että kuka tässä mitään sohvatilaa kaipaa kun on lattia.
Minulta pyydettiin lasten huoneiden esittelyä. Nauroin ja ajattelin etten todellakaan esittele, koska niitä ei ole mitenkään laitettu. Sitten tajusin että sepä on juuri se esittelyn aihe!
Olen nähkääs tehnyt kaksi isoa linjausta taloon muuttaessamme: en sisusta enkä siivoa lasten huoneita. Ensinnäkin, kummatkin tehtävät ovat mahdottomia, kuten jo vuonna 2016 olen huomannut. Toisekseen, lapset alkavat olla niin isoja että oikeasti haluan heidän jo ottavan itse vastuuta käyttötavaroiden säilyttämisestä fiksusti.
Kolmanneksi ”käyttötavarat” ovat hyvin erilaisia minun mielestä ja lasten mielestä. Kun minä näen kasan ruokakauppakuljetuksen pahvilaatikoita, jotka pitäisi litistää ja viedä pois, Ykkönen näki kaksi nukkekokoista kerrossänkyä. Ne olivat vuoden hänen lattiallaan. Kunnes vaihtuivat nuken rattaisiin – kertaa neljä.
Miten sisustat huonetta, jonka oleellisena osana on neljä pahvilaatikkoa tai kauko-ohjattavan auton kuva? Et mitenkään, niin. Hoitakoon sen siis itse. Huoneissa on tarkoituksella kauniit ovet, joilla suljen kaiken niiden takana olevan kauheuden pois omista silmistäni.
Päätöstä ehkä lujitti se hetki kun Insinööri antoi lasten itse päättää minkä väriset pöydät heille tehdään ja Kakkonen valitsi kirkkaan turkoosin. Sitten oli vielä se episodi kun osallistin lapset julisteiden valintaan ja Ykkösen seinälle päätyi vesibongimainos.
Tässä siis suuressa ensiesittelyssä lastemme huoneet! Ensin Ykkösen huone, jossa tärkeimpänä elementtinä on nuket:
Työpöytä on itse tehty Ikea-hack: pöytälevynä on sävyyn vahattua vaneria suoraan rautakaupasta ja jalkoina Ikean laatikosto sekä pukkijalka. Hylly on vanha Lundia, joka siirtyi pois työhuoneesta ja kaappien ovet kummassakin huoneessa myös Ikeasta.
Korkkioviin ajattelin lasten voivan kiinnittää omia julisteitaan, mutta ovi on kyllä niin kovaa kamaa että pitää vielä kokeilla meneekö perinteinen korkkitaulunuppi siitä edes läpi.
Mattoja ei kummallakaan ole, koko talon läpi jatkuva Timberwisen lattia on niin kaunis (ja mukava) ettei ole tarvittu. Sänkyinä on käytettynä ostetut Muuramen Jollat ja verhoina Ikean pimennysverhot. Julisteet Deseniolta (saatu), ja todella ihan ite he ne valitsivat.
Ykkösen huoneessa peilit ja legosäkit etsivät vielä paikkaansa, nukkekamat neiti on itse asettanut leikkeihin sopivilla tavoilla. Sopivia hyllyyn meneviä säilytyslaatikoita löytyi Claes Ohlsonilta.
Kakkosen huone on oikeastaan vain nukkumapaikka. Siinä missä Ykkönen sentään joskus omassaan leikkii kavereiden kanssa (tai lukee kuten ihan naurettavan idyllisesti näissä kuvissa, mikä tuuri!), Kakkonen ei vietä aikaa huoneessaan juuri ollenkaan. Poikkeuksena hetket, jolloin menossa on monen päivän Lego Boost -rakennusurakka. Silloin huoneessa kävely on omien jalkapohjien vastuulla.
Kakkosen huoneessa on paljon enemmän pientä, epämääräistä ja mihinkään kuulumatonta sälää kuin Ykkösellä, mikä varmaan tekeekin huoneesta vähän epäviihtyisän. Tosin hän kirjoitti ahkerasti erilaisia otsikoita koko huoneen täyteen Dymolla kun muutimme taloon: tarroitettuna löytyy ”kauppa leikit”, ”hauskat leikit”, ”brio juna rata” ja ”hatchimalsit ja muut”.
Kakkosen huoneessa minun on vielä joskus pyörrettävä päätökseni ja siivottava se kertaalleen kunnolla. Teen sen heti kun herraa itseään alkaa kiinnostaa tavaroiden järjestely samalla tavalla kuin siskoaan.
Yksi asia, joka meiltä jäi talonrakennuksen aikana budjettisyistä pois oli lastenhuoneiden parvet. Niille on varattu kattorakenteisiin jo kiinnikepaikat, ja portaidenkin paikat on mietitty. Tähän seuraavassa kuvassa näkyvään koloon vaatekaappien päälle saa kummallekin puolelle halutessaan tehtyä aika leveänkin nukkumaparven.
Lapset haikailevat kovasti parviensa perään, mutta emme ehkä ole vieläkään valmiita toteuttamaan niitä. Niistä tulisi kyllä varmaan tosi hienot ja ihan toimivatkin, mutta kyllä ne tuolla tosi ylhäällä nukkuisi. Ehkä en halua vielä ihan näin pieniä kapuamaan pystysuoria tikkaita melkein kolmen metrin korkeuteen?
Luulen että aloitamme irtokalusteilla. Olemme sopineet että se joka suostuu ottamaan Kolmosen huonekaverikseen sitten joskus, saa parven.
Niin, Kolmosellehan ei varsinaisesti ole huonetta talossa. Hupsista.
Alkuun hän saa nukkua meidän makkarissa vieressämme ja myöhemmin siirtynee tuohon yläkerran aulaan nukkumaan. Mutta sitten ensi kesänä pitää jo miettiä miten homma hoidetaan niin ettei valo ja äänet herätä pientä jatkuvasti. Jotenkin näen kuinka ensi kesänä shoppaamme kahta eri parvisänkyä lastenhuoneisiin.
Ja niitä sänkyjä lapset muuten eivät saa ihan itse valita.
Talon rakennuttaminen ei ole sitä mitä moni ehkä ajattelee. Se ei missään nimessä tarkoita, että nyt saat juuri sellaisen kodin mitä olet aina halunnut vaan se tarkoittaa että saat itse valita kompromissisi – palkinto sekin! Tietysti jos sinulla on loputon budjetti rakentamiseen, rajattomasti tilaa tontilla ja vapaus rakennusalueen kaavassa voit saadakin melkein sen mitä haluat.
Mutta silti sellaisenkin lottovoittajan eteen tulee päätöksiä, jotka ovat jo valmiiksi rajattuja jonkun aiemmin tehdyn päätöksen takia. Kaikissa tapauksissa edessä on kymmeniä tuhansia päätöksiä ja sitä myöten lähes saman verran kompromisseja.
Valitset yhden, menetät toisen.
Kuulostaa nyt kamalan tuskaiselta, mutta yritän itse asiassa pohjustaa tällä positiivista asiaa! Sitä, että kaikki tekemäsi päätökset ovat lopulta hyviä ja juuri niitä joita pystyit siinä hetkessä tekemään niin kuin appiukkoni kerran viisaasti sanoi. Jokin saamatta jäänyt asia ei harmita yhtään niin paljon kun tietää, että siihen ei nyt tällä tontilla ollut mahdollisuutta, tai että se jätettiin pois jotta saatiin jotain vielä hienompaa.
Huomaan että tämä kompromissivalinta-asia tekee minusta tyytyväisemmän taloon. Mua ei harmita ettei meillä ole jättimäistä tasaista pihaa, koska rakastan kallioitamme. En valita kolmesta kerroksesta, koska ilman niitä tämä talo olisi todella pieni (kaava määräsi talon mitat ja tontti loppuisi kesken myös, sen sijaan saimme loistavan sijainnin!). En haikaile ylös avoimen olohuoneen perään koska saimme upean yläaulan ja isot makkarit.
Näytän myös olevan pohjimmiltani aika optimistinen tyyppi. Nyt on näin ja se on just hyvä tuntuu olevan asenteeni moneen juttuun.
Nämä pohjustukset mielessä kohti viimeksi lupaamaani yksityiskohtien listausta – täysin ilman punaista lankaa ja satunnaisessa järjestyksessä! Mikä on talossa tosi hyvää, minkä olisi voinut tehdä toisin, onko jokin yllättänyt?
Kokemuksia omassa talossa asumisesta
Kolmen kerroksen välillä ramppaaminen ei ole niin ärsyttävää kuin luulin. Alhaalla on luonnostaan vain sisääntulo ja sitten siellä ei yleensä enää tarvitse käydä. Alas tiputellaan portaan leveästä kuilusta kamaa jos sinne jotain asiaa olisikin ollut. Rappusiin kerääntyy toki juuri sen verran “menossa eri kerrokseen” -schaibaa kuin odotinkin. Se häiritsee vähemmän kuin luulin. Ostettiin tähän myös oma säkkinsä – katseen kestävä kangaskassi, johon keräilen tavaroita yläkertaan meneväksi!
Kaikki viisi vessaa ovat aktiivisessa käytössä. Tämä yllätti mut. Olin vahvasti piharakennuksen vessaa vastaan (koska hei kamoon miten överiä että on viisi vessaa) mutta ihan jokainen vessa on jatkuvasti käytössä. Näiden peseminen hoituu muuten upeasti lapsityövoimalla: Ykkösen going rate on 2€ / vessa.
Saunarakennus on aivan mahtava! Yksi parhaita päätöksiä oli jättää sauna pois sisältä ja tehdä pihasauna. Se on aivan ihana oma kokonaisuutensa, joka ilahduttaa myös visuaalisesti tuossa talon vieressä söpönä pikkusiskona. Saunan höyryt ja lämmöt eivät koskaan tule sisälle ja sinne siirtyminen terassia pitkin tassutellen on ihana oma riittinsä. Erityisen maagista talvella! En tule koskaan unohtamaan sitä aatonaaton hetkeä kun hipsittiin pihan pimeässä kahdeksan asteen pakkasessa lumi crocsien alla narskuen kohti ensimmäisiä löylyjä.
Takapihan pohjoisterassi on iso bonus, joka melkein jäi tekemättä. Aluksi ajattelimme että kuka nyt täällä takana haluaisi olla, tehdään vain mahdollisimman kapea käynti “oikealle terassille” tästä. Onneksi päädyimme viime hetkessä pyytämään tähän laajennusta ja tehtiin niin iso kuin vain mahtui. Tämä terassi on aivan paras. Suojassa katseelta, tuulelta ja auringolta pahimpina porotustunteina. Ilta-aurinko tulee tähän ihanasti ja tähän me sitten ostimme myös ruokapöydän. Pihan käytetyin osa, joka meinasi ensin jäädä kokonaan hyödyntämättä!
Työhuone sen sijaan on kerta kaikkiaan turha. Ei täällä kukaan koskaan mitään töitä tee, tätäkin tekstiä nakutan ulkona sillä terassilla (ja jatkoin tekstin kirjoittamista sohvalla sekä saarekkeen äärellä). Yleensä kirjoitan kaiken sohvalla tai ihanan ison ruokapöytämme päällä. On toki kiva että kaikille papereille ja toimistotarvikkeille on nyt jokin paikka, mutta olisi tämän tilan ehkä voinut paremminkin käyttää. Ja toki voikin myöhemmin, ehkä tästä muokkaantuu jotenkin se yksi puuttuva lastenhuone?
Tästä tuli mieleen, että pohjamme on kivan mukautuva vaikka tarkkaan mietitty onkin. Väljyys tekee sen että monessa kohdassa voidaan vielä tarvittaessa tiivistää ja rakentaa lisää. Lasten huoneisiin voi tehdä parvet kaappien ylle, työhuoneen voi sulkea omakseen ja kellarin kokonaisuus on jo nyt kuin oma yksiönsä. Myös piharakennukseen on tehtävissä oma pieni keittiönurkkaus, jolloin siitä tulisi ihan oikea asunto.
Ah keittiö! Keittiö toimii kaikkinensa todella hyvin. On ihanaa että tilaa on väljästi ja tänne mahtuu hyvin puuhailemaan useampi kerralla. Säilytystilaa ei ole liikaa ja moni kaappi on toooodella korkealla, mutta toistaiseksi kaikki toimii tosi hyvin. Neljän laatikon roskissysteemi oli hyvä veto. Keittiöstä lisää juttua täällä! (alla olevat kaksi kuvaa (c) Blau)
Kahden kodinhoitohuoneen malli on yllättävän ok, eli se sisältä poistettu sauna josta tulikin vieraskylppäri / kodinhoitohuone. Täällä hoidetaan silittäminen ja lastenkamojen kausikaaos, kenkien huollot jne. Ylhäällä lasten kylppärissä pyörii arjen pyykki mainiosti. Tänne teetetty oma pyykkikori (tason alla kaksi syvää koria yhden oven takana) toimii tosi hyvin.
(Insinööri vastustaa hieman edellistä kappaletta, koska hän haluaisi kaiken huoltotoiminnon samaan tilaan lähelle makkareita. Mm. silityksen (Jonka olen ratkaissut niin etten sitä tee! Tadaa!) Tottahan toki se olisi optimi mutta nyt on näin. Sanoinhan että olen positiivinen perusluonne.)
Ylhäällä kahden arkikylppärin malli on paras. Viime hetken päätös tämäkin, jossa jaoimme yläkerran kylppärin kahteen. Yksi ”luksus” (= ei likapyykkiä lattioilla ja tahnaroiskeita peilissä) kylppäri vain meille aikuisille ja yksi ”arjen kaaos” lapsille plus pyykille. Kylpyamme oli myös loistava päätös! Halpa lisä (ostimme ammeen Tori.fi:stä 500 eurolla) josta on ollut iso ilo.
Ylipäänsä talon pohja on onnistunut, tämä kokonaisuus palvelee meidän perheen tarpeita superhyvin. Vaikka toiseen kerrokseen asti avattu olkkari oli Insinöörin haaveissa, en usko että sekään sitä enää haikailee. Yläkerrassa nukutaan, keskikerroksessa eletään, alhaalta liikutaan.
11 kapeahkon ikkunan rivi olohuoneessa on talon ehdoton kruunu. Ne luovat talolle sen ilmettä, antavat valtavasti valoa ja tekevät koko keskikerroksesta kuin lasitetun terassin, jossa ollaan mukavasti lähellä luontoa.
Kuten edeltävästä voi päätellä, ne samat ikkunat kuumentavat juuri niin pahasti kuin suunnitellessa pelkäsimme. Keväästä syksyyn tila kuumenee todella paljon läpi päivän paahtavasta auringosta. Tätä ratkotaan ohuilla verhoilla sekä ilmalämpöpumpulla, kombo joka tuntuu toimivan ihan ok. Mutta: meillä on todella valoisaa ja ihanat näkymät joka suuntaan ympäri vuoden. Tekisin siis ihan samat ratkaisut uudestaan, vain ilmalämpöpumpun asentaisin samantien (ja aurinkopaneelit, joihin varaus olemassa).
Äänieristettyihin oviin ja makkareiden äänieristykseen kannatti panostaa. Taas sellainen melko pienen lisäbudjetin juttu jota mietittiin paljon. Meillä on makkareissa ylimääräiset vaimentimet ilmastoinnissa (joka huoneessa oma tulo- ja poistoilma), ekstrakovat väliseinät ja akustiset ovet. Kaikki tämä tekee sen että jokainen makkari on oikeasti tosi hiljainen ja se on ollut i h a n a a. Viime kesänä kellarissa nukkunut kahden lapsen perhe pääsi lähtemään kotiinsa Sveitsiin ilman että me yläkerrassa edes huomattiin (oletan, että ääntä kuitenkin tuli aamuviiden herätyksestä). Todellakin satsauksen arvoinen juttu!
Lattiaan kannatti myös panostaa. Sekä sen ulkonäköön että laatuun. Meidän Timberwise lattia (lattian valinnasta lisää täällä) on ensinnäkin edelleen joka päivä mielestäni uskomattoman kaunis, ja kestää todella hyvin meidän käyttöä eli sotkuja. Jopa ilmalämpöpumpun aiheuttama pieni kosteusvaurio (liittyi asennukseen ja oli osin omaa syytä) tuntuu menneen aika pienillä damageilla.
Puusepän tekemien rappusten toteutunut kustannus vaivaa mua välillä vieläkin, vaikka ne onkin ihan super kauniit. Haluaisin ajatella joka kerta niitä pitkin mennessäni “onpa nämä kauniit” mutta useammin ajattelen “saatana miten kalliit nämä oli”. Vaikka se on jo uponnut kustannus, se on niin iso että tässä kohtaa miettisin ehkä uudestaan olisiko jossain kuitenkin voinut säästää.
Sen sijaan piharakennukseen upotetut ylimääräiset eurot (täysilmastointi, juokseva vesi, lattialämmitys. Tästä piti aluksi tulla vain kantovesisauna) eivät harmita enää yhtään. Piharakennus on yksi talomme helmiä!
Yksityiskohta piharakennuksesta, josta olen erityisen ylpeä, on suunnittelemamme naked area. Sisäänveto löylyhuoneen edessä on alue jossa voi oikeasti vilvoitella alasti kenenkään ulkopuolisen näkemättä ja samalla siitä näkee koko tontin hienoimmat maisemat: kallioisen rinteen, haapapuut ja iltaisin auringonlaskun. Aika harvinaista voida asua näin keskustassa pääkaupungissa ja vilvoitella nakuna rauhassa!
Pistorasioita on liikaa – ja yhdessä paikassa liian vähän. Sähkösuunnitelma oli yksi vaikeimmista tehdä. Päätettiin mennä varman päälle ja ottaa erilaisia pistorasioita paljon. On lattiaa, kattoa ja seinää! Sen seurauksena saarekkeen päällä on jättimäinen 8 rasian rivi (ei ole meillä käytössä kun emme käytä hirveästi keittiökoneita) joka ei ole kaikista kaunein katsella. Sen sijaan se ainoa paikka johon telkkari on asettunut on se missä ei ole liitäntöjä telkkarille. Sähkön osalta kannattaa siis oikeasti miettiä jo koko sisustus ennen kuin niitä rasioita alkaa lätkiä. Vaivalloista mutta kannattaa!
Tavaran määrä ahdistaa. Siis se miten paljon tänne “piti” ostaa uutta. On pitänyt hankkia lumilapiota, kukkaruukkuja, pihakalusteita, lipastoja, kaappeja paljon enemmän kuin ekologinen sieluni haluaisi. Iso talo, isosti materiaa, iso jalanjälki. Siitä ei pääse ja se stressaa mua. Onneksi talomme on tosi energiaystävällinen ja voimme tulevaisuudessa sitä entisestään parantaa mm. aurinkopaneeleilla.
Yksi pitkään ratkomatta ollut asia, siivouskomero, on edelleen ratkomatta. Siivouskomero on, mutta se on kellarissa, eli siivoukseen ryhtyminen on kahta vastenmielisempää. Vessojen pesuaineet kulkeutuu yleensä yläkertaan jossa on kaksi eniten käytettyä kylppäriä, ja imuri jää usein keskikerrokseen jossa sotkujakin eniten on. Ideaali olisi että keskikerroksessa olisi jokin “huoltokaappi” jossa kaikki siivoustekniset kamat ja esim kukkahoidolliset asiat sijaitsisi. Nyt niistä on osa myös keittiön kaapissa, mikä sinänsä toimii ihan ok.
Asuminen omakotitalossa kerrostalon jälkeen
Vastoin odotuksiani, mua ei pelota täällä yksin iltaisin tai öisin. Hyvät valvontajärjestelmät, ovien älylukot ja tutut naapurit tekevät olosta turvallisen. Lapsuudenkodissani olin aina aivan kauhusta jäykkänä jos jouduin olemaan talossa yksin.
Lapset ei ulkoile itsekseen yhtään enempää kuin ennenkään. Ylläri. Ei ne itsekseen tuohon kadulle hakeudu, eikä meidän (ihanalla! upealla! kauniilla!) kallioisella rinnepihalla noin vain potkita palloa. Kerrostalojen etuna on kyllä leikkialueet ja ihan läheltä löytyvät puistot! Onneksi ympärillä on paljon samanikäisiä lapsia, joita voi käyttää houkuttimina – ja joiden kanssa sinne puistoihin voi lähteä.
Naapureita muuten näkee yllättävän vähän, erityisesti talvella. Keväällä auringon tullessa myös naapurusto kömpii koloistaan ja saavutetaan se idylli jossa hengaamme täällä vähän missä sattuu ja juomme bisset milloin kenenkin pihalla. Mutta talvella, hah. Meni monta kuukautta ilman että näin ketään muuta kuin korkeintaan autojen takavalojen verran.
Oma (ja gallupin jälkeen myös muun perheen) lempipaikkani talossa on olohuoneen sohva. Siitä istuen näkee olohuoneen jättimäisestä ikkunarivistä kaikkialle. Valo osuu tilaan joka tunti eri tavalla ja tilassa on paljon happea hengittää mutta kuitenkin kodikasta. Tästä näkee kauniin ruokapöydän, upean piharakennuksen ja takapihan metsän ja tuulessa heiluvat haavat.
Vaikka sekin oli kallis tehdä ja lämmittää taloa vähän turhaa, kyllä tämä erikoinen ikkunarivi on kuitenkin talon yksiä parhaita puolia, uniikki asia jota ei aina muista arvostaa ihan täysillä.
Mitä tekisin nyt siis toisin? En edelleenkään mitään, uskon. Kaikki lähtee pohjasta, josta tuli hyvä. Jos sen kanssa olisi tehty muita valintoja käyttöullakosta lähtien, kaikki muutkin valinnat menisivät uusiksi. Tähän valintojen joukkoon olen ja olemme vain ihan kertakaikkisen tyytyväisiä.
Olemme asuneet tässä itse rakennuttamassamme talossa nyt vuoden ajan. On nähty neljä vuodenaikaa ja kaikki vuorokaudenajat, lomalle lähdöt ja sairastelut, työstressit ja arkiruokakriisit, yövieraat ja krapulat. On hyvä hetki miettiä, minkälaista talossa eläminen on ollut. Oliko tämä nyt sitten sen kaiken arvoista?
Lyhyesti: Oli. Tämä on paras koti jossa olen koskaan asunut. Ominaisuuksiensa, visuaalisen olemuksensa, tunnelmansa, miljöönsä ja naapuruston osalta. Laina ei tunnu kuristavan suurelta (asia joka muuttunee hoitovapaan aikana), välimatka “kaikkialle” ei ole liian pitkä eikä työn määrä kotona ole jättimäisesti lisääntynyt (mitä nyt siivoukseen menee 4h mutta se on ratkennut ihan vain sillä että sitä ei tehdä! Tadaa!).
Talo on hyvin suunniteltu ja rakennettu. Rakentamista valvoi tiukkaakin tiukemmin oma supervalvojamme, Insinööri. Hän käytännössä tsekkasi joka ikisen työvaiheen ja vaati tarkkuutta millilleen. Tappeli Kastellin kanssa ja muurasi itse saunan piipun (en saa suklaata, ellen mainitse tätä aina kun mahdollista. On hieno piippu). Näin hyvää kokemusta ei ihan kaikilla ole ollut ja olen siitä kiitollinen. Meillä ei yhtäkkiä vuotanut putket kaappien sisään tai käyttövesi jäänyt kylmäksi, niin kuin joillain tutuilla.
Suunnittelu meni talon osalta nappiin. Tietysti arkkitehdillemme Evelle menee iso kiitos tosi monesta asiasta! Talon ilmeestä ja luonteesta, portaiden muodosta, tinkimättömästä “kotelottomuuden” vaateesta, visuaalisesta silmästä ja vielä meitäkin vaativammasta otteesta yksityiskohtien suhteen. Hän piti kiinni väljyydestä, joka on talon yksiä parhaita puolia. Yksikään huone ei ole liian pieni, missään ei tunnu että on tungettu liikaa samaan tilaan.
Paljolti on kuitenkin kiitettävä myös meitä itseämme, sillä teimme ison duunin miettimällä mitä me tarvitsemme omaan taloomme. Palvelumuotoilimme tämän homman kuoliaaksi! Mietimme yli vuoden ajan tulevaa elämäämme talossa. Miten tulemme kotiin, mihin ruokakassit lasketaan, kuinka lapsia puetaan, missä pyykit pestään, kuinka käymme saunassa ja miten jätteet lajitellaan – ihan joka helvetin yksityiskohtaa pohdittiin. Se oli todella tuskaista ja todella arvokasta.
Näiden seurauksena meille ei ole tullut yhtäkään isompaa “nyt jälkikäteen mietittynä tämä olisi kannattanut tehdä näin” pohdetta, jota monella muulla juuri rakentaneella on. Jotain hyötyä oli toki siitäkin että talo suunniteltiin sataan tuhanteen kertaan meistä riippumattomista syistä (ks. ensimmäisen tontin saaga toukokuusta 2016 taaksepäin). Me myös panostettiin ihan överipaljon jokaisen yksityiskohdan miettimiseen. Se oli mulle koko projektin rankin asia (en ole yksityiskohtien ihminen ja asioiden pitäisi e d e t ä ), Insinöörille luontaista.
Näistä tuskaisen pitkistä päätöksistä kaikki ovat olleet niihin käytetyn ajan arvoisia.
Seistiin esimerkiksi yhtenä iltana pitkään piharakennuksen perustuksilla ja mietittiin, miten päin pesuhuoneen oven pitäisi aueta. Aivan miniasia, jonka kohdalla parahdin jo pari kertaa ihan sama, en jaksa miettiä. Nyt kun vuosi myöhemmin saunottiin valmiissa saunassa juhlien ollessa käynnissä, Ykkönen huomasi: “onpa hyvä että tämä ovi aukeaa tähän suuntaan niin kukaan ei nähnyt mua nakuna vaikka tuosta juuri joku lähti ulos” – juuri niin kuin silloin kylmässä ja pimeässä illassa suunnittelimme.
Muistatte ehkä myös kylppärisaagan, jossa jäätävä materiaalien pohtiminen päätyi sittenkin vääriin valintoihin? No, sekin korjattiin pähkimällä uudestaan perinpohjaisesti ja tekemällä uusia päätöksiä. Laatat vaihtui, saumat toimi. Kaikki muut materiaali- ja värivalinnat ovatkin sitten olleet ihan oikein. Mustalla on helppo pelata. Ja jos jokin onkin ollut vähän vinossa valmiina (“ei toi sauman väri nyt ihan täydellinen olekaan / mikä on tuo rako joka makkarin kattoon silti väkisin tuli”) niin siihen on kuitenkin tottunut. Mitään sellaista ei ole jäänyt, joka oikeasti harmittaisi.
Tämän kokemuksen perusteella en voisi koskaan ostaa valmista talopakettia, jossa päätökset lyödään lukkoon kerralla kauan ennen rakentamisen aloittamista. Näitä päätöksiä on lähes mahdoton tehdä pelkästään paperilla ja moni asia vaatii juttujen livenä näkemistä ennen kuin voi oikeasti päättää. Vaikka se loputon päätösten suo tuntuu rakennusvaiheessa ihan tuskaiselta, se kannattaa jaksaa pähkiä läpi.
Oma talo pitää “palvelumuotoilla” huolella, jotta siitä tulee oikeasti tosi hyvä. Väitän myös että se suurin ero on juuri siellä yksitykohdissa. Valmiit pakettitalot ovat aivan tosi hyviä myös, mutta näin vaativille asiakkaille sieltä jää aina jotain yksityiskohtaa “väärin”, jotain sellaista joka harmittaisi.
Vastauksena kysymykseen ”Onko jotain mitä tekisit nyt toisin?” voin siis vastata ”en oikeastaan” itse talon osalta, mutta tutustuisin kyllä enemmän talon tekniikkaan ja teknisten ratkaisujen reunaehtoihin, ettei Insinööri olisi joutunut olla niiden päätösten kanssa niin yksin. Olisin ottanut tuekseni sisustussuunnittelijan, antamaan perussuuntaviivat joiden varaan nojata itse. Olisin käyttänyt jopa ehkä vielä enemmän aikaa suunnitteluun ja valintoihin, vaikka se kamalaa olikin ja lopputulos oli hyvä.
Sillä olisiko siitä tullut vielä parempi jos jotain juttua olisi hinkattu vielä pidempään?
Vaikka pieni naapurikateus saa välillä vallan – toisilla on mieletön metsänäkymä, joillain kokonainen futiskenttä takapihalla, yhdellä CLT-talo – kokonaisuutena olemme vankasti sitä mieltä että olemme rakennuttaneet itsellemme täydellisen talon. Jonkin verran Insinööri yrittää sanoa että “siinä seuraavassa talossa sitten..” Mutta ei se sitä tarkoita. Koska silloin se sanoisi “tulevan uuden vaimoni kanssa me sitten” ja sitähän se ei halua.
Tästä jutusta tuli jo näillä pohteilla jättipitkä, joten jätän seuraavaan kertaan yksityiskohtia havainnoista talon suhteen. Luvassa mm. vessan lukumäärien pohdintaa (onko viisi liikaa vai juuri hyvä?), pohjoisterassin analysointia ja talon pohjan pohdintaa.
Esittelyssä elämämme ensimmäinen Ikea-hack! Meidän talon Pinterest-osastolla on ollut jo pari vuotta taulu nimeltä “eteinen”, jonka keskiössä on penkki. Sellainen kaunis puinen, jossa olisi paljon tilaa pukea kenkiä ja säilyttääkin niitä. Tilaa on: eteisemme on avara ja siitä aukeaa hienosti näkymä rappusia ylös. Tämä oli muuten sellainen asia, josta olimme aluksi aivan varmoja – toisella tavalla. Että meidän eteinen sitten aukeaa suoraan olohuoneeseen niin että vieraat näkevät suoraan koko talon. Ei ainakaan kellariin eteistä!
Käytännössä rinnetontti pakotti eteisen kellariin ja olen tosi iloinen että niin kävi. Nyt eteinen on sujuva osa autotallia sekä takana häämöttävää kodinhoitohuonetta. Nämä kaikki tilat ovat toisiinsa yhteydessä ovin ja rajua menoa kestävällä betonilattialla. Suomeksi: voimme mellestää kaikkine kurinemme, pyörinemme ja ostoksinemme rauhassa tässä kerroksessa ja vasta kun vaatteet on saatu tapeltua pois päältä nousemme rauhassa kauniiseen olohuonekerrokseen. Menneisyyden minä oli siis tässä asiassa totaalisen väärässä.
Siitä penkistä siis. Visio oli alusta asti selvä joten pyysimme rappusia toteuttaneen puusepän tarjoamaan myös sen tekemisen. Valitettavasti kustannus karkasi aivan käsistä. Pelkkä penkki olisi maksanut reilusti pari tonnia ja kun budjetti oli jo nelinkertaistunut rappusissa, jätimme sen väliin. Tämä masensi koko eteisen suunnittelun pitkäksi aikaa ja rahapulassamme ostimme vain tilaan Ikean kaapistot ajatuksella että ovet sitten joskus.
Elimme siis tämän näyn kanssa ensimmäisen vuoden ajan:
Eikö ole upeat, autenttiset kuvat! Tässä heti vuosi muutosta saatiin aikaiseksi tehdä eteinen valmiiksi ja voin näyttää kauniimpaa eteistä.
Penkiksi tehtiin hieno Ikea-hack. Ostimme Bestå-sarjan tv-tason ilman ovia (yksi etupaneeli otettiin malliksi), nahkaiset vetimet ja rautakaupasta mittojemme mukaan sahattua 21mm paksua vaneria. Vaneri ruuvattiin koottuun tasoon sisältäpäin. Koko penkki käsiteltiin Osmo Colorilla (sävy koivu) ja alle tilattiin lyhyet jalat jolla penkki saadaan “leijumaan” lähelle seinää lattialistan yläpuolelle. Vetimet kiinni ja se oli siinä! Urakkaan meni kahden reippaan miehen voimin muutama ilta. Kakkonen kokosi tason ja Insinööri ruuvasi vanerin. Kustannus koko penkille taisi olla noin 250€ ja hyvin toimii.
Ikean PAX x Doorien ovet
Ison eteiskaapiston oviksi valitsimme suomalaisen Doorien ovet, jotka sovimme saavamme maksutta tätä bloginäkyvyyttä vastaan.
Olisimme toki voineet vain ottaa ja ostaa perus kaapinovet Ikeasta, ne olisivat olleet ihan ok. Mutta yksikään Ikean ovista ei miellytä silmääni, ne eivät tule alas asti sokkelia peittäen ja ne ovat sävyiltään hieman eri kuin toivoimme.
Me tiesimme haluavamme jotain klassisen herkkää sävyä, vaaleaa harmaata tai vaaleaa roosaa. Koska eteisen kaapisto on vähän joka suunnasta esillä, oli lisäksi tärkeää saada se “paketoitua” kunnolla, siis laittaa myös sivu- ja yläpeitteet. Tähän kaikkeen löytyi Doorielta suoraan tuotteet valikoimissa ja tykkäsin siitä että värimaailma oli rajattu. Hyviä, kauniita sävyjä oli valittu meille etukäteen. Saimme kotiin muutaman näytepalan, joista valitsimme Cloud-sävyn, sillä Musta ovi -blogissakin nähty ihana Mud oli yllättävän lähellä lattiamme sävyä.
Tilaaminen oli Doorien kautta helppoa. Valitset Ikean ovimallin, mitan ja värin ja tilaat. Jos valmiit tuotteet eivät ole sinulle sopivia, kannattaa kysyä mahdollisuuksia erikoistoimitukseen ottamalla aspaan eli Doorien takaa löytyvään Satuun yhteyttä. Me haaveilimme hetken vaaleasta roosasta (tulossa valikoimaan jatkuvaksi väriksi syksyllä), mutta päädyimme kuitenkin tähän klassikkosävyyn. Cloud on muuten juuri nyt -25% alennuksessa! Tuomme eteiseen väriä vaihtuvilla kasveilla (koska edelliset kuolevat meillä aina alle kuukaudessa. Hortensiat ovat maailman suurin huijaus) ja asetelmilla penkin yläpuolella.
Jos ihan rehellisiä ollaan, tuomme eteiseen väriä vaatekaaoksella joka tässä erityisesti talvisaikaan oikeasti tulee olemaan. Nyt sen siivoaminen on kuitenkin aika helppoa jo – penkin laatikot auki ja kengät sisään, toiselta puolelta vaatekaappi auki ja vaatteet lasten omiin nauloihin, pipot ja hanskat isoihin vetolaatikoihin. Tilaa on!
Ensimmäisenä asetelmana seinään pääsi viimein edelliskesän jenkkireissulta tuotu taideteos sekä Ikean peili ja pienet kukkahyllyt. Niihin vaihdan ehkä jossain kohtaa jotkut valuvat muratit, nyt siihen iskettiin kiireessä ennen juhlia pienet kasvit Iittalan Kastehelmi tuikkukipoissa – sekin toimii yllättävän kivasti!
Doorien ovet vs. Ikean ovet vs. itse tehdyt
Rahapulassamme mietin pitkään miten eteisen ovet ratkaistaan. Otetaanko vain jotkin Ikeasta, tehdäänkö itse vanerista vai tilataanko valmiit? Vaihtoehtoja on nykyään tosi paljon.
Doorien ovet maksavat suunnilleen 165€ per ovi (50x236cm). Vastaavasti esimerkiksi meidän lastenhuoneisiin asennetut Ikean Kirkenes ovet (50x229cm) maksavat 100€ kappale. Hintaero ei siis ole kovin suuri.
Kuten penkistämme näkee, Ikean kaappeihin voi toki myös askarrella itse ovia haluamastaan materiaalista. On kuitenkin merkittävästi isompi vaiva mittailla sopivia saranakohtia, varmistaa millintarkka reuna ja laskea kestääkö oven paksuus sekä mahdollinen maalipinta käyttöä. Valmiit tuotteet ostaessa ovet menevät kerralla suoraan eivätkä vähän sinne päin – kuten tuossa omassa hackissamme hieman kävi (kuulemma johtuu Ikean kaapin vinoudesta, säätövaraa ei Beståssa ole).
Kaiken kaikkiaan olen ihan supertyytyväinen meidän eteiseen. Siitä tuli ihana! Huolimatta siitä että kolme iltaa ennen juhlia itkin supistelevan mahani kanssa että kun en minä saatana osaa tämmöstä sommittelua ja tästäkin tulee ihan paska. No ei tullut.
Nyt voisi olla käsillä se hetki että julistan piharakennuksen valmiiksi!
Johan sitä saunaa on pari kuukautta käytetty, mutta nyt on kaikki ilmanvaihtoa ja listoja myöten myös tuvan puolella valmiina. Ja miten hieno siitä tulikaan!
Tupaan laitettiin sormipaneelia, joka ensinäkemältä tuntui hieman liian kiiltävältä, mutta toimii sittenkin tosi hyvin. Sen kaverina on betonilattia, joka on ”käsitelty uretaaniöljyllä johon on sekoitettu hieman sävyä betoni” (arvaatteko minkä lauseen Insinööri kirjoitti?).
Tuvan ja saunan välissä on Insinöörin omin käsin muuraama upea piippu, joka on jo saanut vähän uskottavaa nokea pintaansa (tapaukseen liittyy: väärään aikaan käynnistetty huippuimuri). Tuvan puolelle on siis mahdollisuus tehdä joskus myös takka jos siltä tuntuu. Jos mietit vastaavaa omaan taloon, voin kertoa että jo nyt harmittaa se säästö, joka tehtiin kun ei hoidettu saman tien takkaakin.
Toisaalta se ei harmita kun taas ensi kuussa kaivelemme olemattomista säästöistä viimeisiä tonneja maksettavaksi. Eteenpäin!
Tuvassa on kolme ikkunaa ja lasinen ovi, jotka päästävät sinne kivasti valoa sekä vino katto, joka tuo sinne hauskan ilmeen ja mukavan tunnelman. Sellainen minitalo tämä. Tuvan pääsääntöinen tarkoitus on olla saunomisen tukipiste, paikka jossa riisutaan ja puetaan ja juodaan ehkä parit kaljat.
Sen takan äärellä, joka ei nyt olekaan siellä. Saatana.
Eteenpäin!
Tuvan on tarkoitus toimia moneen muuhunkin tarkoitukseen hengailupaikkana, piilopirttinä, vierashuoneena, työpisteenä ja ehkä joskus jopa AirBnB- tai vuokrakämppänä. Sitä varten sinne vedettiin omat vedet ja jätettiin mahis ihan minimaaliselle keittonurkkaukselle.
Täyden palvelun periaatteella saunan puolelle kuitenkin tehtiin lopulta myös se talon viides vessa. Se sentään oli tosi hyvä päätös. Vessa on jo nyt ahkerassa käytössä, eikä se nyt niiiiin sylissä siinä suihkutellessa lopulta ole. Samoin pieni lavuaari on yllättävän kiva kun voi juoda vähän vettä jos omat juomat unohtui päätalolle.
Mahdollisille yövieraille on nyt myös tarjota koko setti vessasta veteen, niin ettei tarvitse yöllä hädässä päätalolle hipsiä.
Saunan puolella on lauteet lämpökäsitellystä männystä, jotka ovat vähän tummemmat kuin ajateltiin (lue: kuin jotka olivat ajatuksissani joita en ikinä sanonut ääneen kun en jaksanut enää suunnitella ja ehkä saatoin vähän sanoa ”ihan sama mulle, nyt vaan tehdään sinne jotain”) ja kokonaisuudessaan nämä koko pesutilaan käytetyt paneelit on liian tummat ehkä mun makuun kuitenkin.
Toisaalta saunasta ei haluttu vaalean modernia vaan enemmän mökkitunnelma ja siinä kyllä onnistuttiin! Erään kouluikäisen vieraan mukaan ”tämä sauna on paljon saunempi kuin meidän sauna.” Saunempi it is!
Mutta on se kieltämättä aika tosi mökkimäinen. Eikä raskaana oleva arvostanut liian tukevaa tervan tuoksua, joka saunaa vaivasi ensimmäiset kymmenisen käyttökertaa.
Kiukaana on suomalaisen Veto:n puukiuas VETO1, joka on ollut ihan mainio. Se on tarkkaa suomalaista saunaosaamista, jonka kyllä huomaa. Kiukaan rakenne on sellainen, että ilma kiertää pesässä hyvin. Valmistajan mukaan tulipesän yläosaan ohjataan hapekasta ilmaa josta syntyy jälkipoltin. Sen seurauksena tuli palaa todella kuumana ja puhtaasti eli sauna lämpiää paremmalla puusuhteella ja pienhiukkasia syntyy hivenen vähemmän. Kiukaan kivien takana on vesiallas ilman kostutusta varten, jonka täyttäminen tuo löylyihin lisää pehmeyttä.
Kiuas on sitäpaitsi aivan super nätti. Sellainen kiukaan näköinen, eikä mikään avaruusolio.
Kylppärin puolella on about halvimmat laatat mitä löydettiin sekä kaksi päätalon puolella hyväksi havaittua suihkua. Oven vieressä on tilaa pienelle penkille ja koukkuja tullaan laittamaan reilusti seinälle tavaroita varten. Saunan eteen terassille suunniteltiin hieno vilvoittelualue, johon ei muualta kuin päätalosta näe. Siinä voi nakuilla rauhassa ja osallistua edelleen saunassa istuneiden keskusteluihin.
Tai sitten voi vilvoitella niin kuin menneen viikonlopun porukka – juoksemalla kiljuen terasseja pitkin päätalolle olohuoneen eteen ja näyttämällä pyllyä olohuoneessa seuraavaa vuoroa odottaville.
Sivumennen sanottuna, saunaan mahtuu hienosti seitsemän lasta ja kolme naista samaan aikaan! Kiitos ekstrasyvien (8ocm) lauteiden, ensimmäistä kertaa koskaan etupylly/takapylly on ihan todellinen vaihtoehto.
Seuraavaksi on tarkoitus sisustaa! Tupaan pitäisi saada varmaankin istumapaikkoja tai ehkä vuodesohvaa, ja tämän hetken johtoajatuksena on laittaa meidän parisängyn vanhat runkopatjat sohvahommiin. Päälle tulisi uudet, paksut petarit (tai pienet patjat) ja koko homma verhoiltaisiin enemmän sohvan näköiseksi. Mitä luulette, onko kuolleena syntynyt ajatus?
Meidän ihana, valoisa olohuoneemme on vihdoin saanut arvoisensa paikan televisiolle – ihan oman rimaseinän ja TV-tason! Tämä kaunotar on suoraan Insinöörin tarkoista käpälistä syntynyt, autotallimme uumenissa, vauvan monien päiväunien hinnalla, minun ruoanlaittovuoroillani.
Lasten huoneissa* on pienemmät matot (133x200cm) heidän itsensä valitsemissa sävyissä Rosa ja Sininen, joiden pelkäsin olevan hiukka äklöt mutta ne toimivatkin hienosti! Taas tuo nukan muuttuva tekstuuri tekee paljon. Sininen erityisesti on hauska kun se vaihtaa väriään päivän aikana melko täysin ja on tosi kaunis eri sävyissään.
11 kapeahkon ikkunan rivi olohuoneessa on talon ehdoton kruunu. Ne luovat talolle sen ilmettä, antavat valtavasti valoa ja tekevät koko keskikerroksesta kuin lasitetun terassin, jossa ollaan mukavasti lähellä luontoa.
Lyhyesti: Oli. Tämä on paras koti jossa olen koskaan asunut. Ominaisuuksiensa, visuaalisen olemuksensa, tunnelmansa, miljöönsä ja naapuruston osalta. Laina ei tunnu kuristavan suurelta (asia joka muuttunee hoitovapaan aikana), välimatka “kaikkialle” ei ole liian pitkä eikä työn määrä kotona ole jättimäisesti lisääntynyt (mitä nyt siivoukseen menee 4h mutta se on ratkennut ihan vain sillä että sitä ei tehdä! Tadaa!).
Suunnittelu meni talon osalta nappiin. Tietysti 
Tämän kokemuksen perusteella en voisi koskaan ostaa valmista talopakettia, jossa päätökset lyödään lukkoon kerralla kauan ennen rakentamisen aloittamista. Näitä päätöksiä on lähes mahdoton tehdä pelkästään paperilla ja moni asia vaatii juttujen livenä näkemistä ennen kuin voi oikeasti päättää. Vaikka se loputon päätösten suo tuntuu rakennusvaiheessa ihan tuskaiselta, se kannattaa jaksaa pähkiä läpi.
Vastauksena kysymykseen ”Onko jotain mitä tekisit nyt toisin?” voin siis vastata ”en oikeastaan” itse talon osalta, mutta tutustuisin kyllä enemmän talon tekniikkaan ja teknisten ratkaisujen reunaehtoihin, ettei Insinööri olisi joutunut olla niiden päätösten kanssa niin yksin. Olisin ottanut tuekseni sisustussuunnittelijan, antamaan perussuuntaviivat joiden varaan nojata itse. Olisin käyttänyt jopa ehkä vielä enemmän aikaa suunnitteluun ja valintoihin, vaikka se kamalaa olikin ja lopputulos oli hyvä.
Vaikka pieni naapurikateus saa välillä vallan – toisilla on mieletön metsänäkymä, joillain kokonainen futiskenttä takapihalla, yhdellä CLT-talo – kokonaisuutena olemme vankasti sitä mieltä että olemme rakennuttaneet itsellemme täydellisen talon. Jonkin verran Insinööri yrittää sanoa että “siinä seuraavassa talossa sitten..” Mutta ei se sitä tarkoita. Koska silloin se sanoisi “tulevan uuden vaimoni kanssa me sitten” ja sitähän se ei halua.
