Talon rakennuttaminen ei ole sitä mitä moni ehkä ajattelee. Se ei missään nimessä tarkoita, että nyt saat juuri sellaisen kodin mitä olet aina halunnut vaan se tarkoittaa että saat itse valita kompromissisi – palkinto sekin! Tietysti jos sinulla on loputon budjetti rakentamiseen, rajattomasti tilaa tontilla ja vapaus rakennusalueen kaavassa voit saadakin melkein sen mitä haluat.

Mutta silti sellaisenkin lottovoittajan eteen tulee päätöksiä, jotka ovat jo valmiiksi rajattuja jonkun aiemmin tehdyn päätöksen takia. Kaikissa tapauksissa edessä on kymmeniä tuhansia päätöksiä ja sitä myöten lähes saman verran kompromisseja.

Valitset yhden, menetät toisen.

Kuulostaa nyt kamalan tuskaiselta, mutta yritän itse asiassa pohjustaa tällä positiivista asiaa! Sitä, että kaikki tekemäsi päätökset ovat lopulta hyviä ja juuri niitä joita pystyit siinä hetkessä tekemään niin kuin appiukkoni kerran viisaasti sanoi. Jokin saamatta jäänyt asia ei harmita yhtään niin paljon kun tietää, että siihen ei nyt tällä tontilla ollut mahdollisuutta, tai että se jätettiin pois jotta saatiin jotain vielä hienompaa.

Huomaan että tämä kompromissivalinta-asia tekee minusta tyytyväisemmän taloon. Mua ei harmita ettei meillä ole jättimäistä tasaista pihaa, koska rakastan kallioitamme. En valita kolmesta kerroksesta, koska ilman niitä tämä talo olisi todella pieni (kaava määräsi talon mitat ja tontti loppuisi kesken myös, sen sijaan saimme loistavan sijainnin!). En haikaile ylös avoimen olohuoneen perään koska saimme upean yläaulan ja isot makkarit.

Näytän myös olevan pohjimmiltani aika optimistinen tyyppi. Nyt on näin ja se on just hyvä tuntuu olevan asenteeni moneen juttuun.

Nämä pohjustukset mielessä kohti viimeksi lupaamaani yksityiskohtien listausta – täysin ilman punaista lankaa ja satunnaisessa järjestyksessä! Mikä on talossa tosi hyvää, minkä olisi voinut tehdä toisin, onko jokin yllättänyt?

Kokemuksia omassa talossa asumisesta

Kolmen kerroksen välillä ramppaaminen ei ole niin ärsyttävää kuin luulin. Alhaalla on luonnostaan vain sisääntulo ja sitten siellä ei yleensä enää tarvitse käydä. Alas tiputellaan portaan leveästä kuilusta kamaa jos sinne jotain asiaa olisikin ollut. Rappusiin kerääntyy toki juuri sen verran “menossa eri kerrokseen” -schaibaa kuin odotinkin. Se häiritsee vähemmän kuin luulin. Ostettiin tähän myös oma säkkinsä – katseen kestävä kangaskassi, johon keräilen tavaroita yläkertaan meneväksi!

Kaikki viisi vessaa ovat aktiivisessa käytössä. Tämä yllätti mut. Olin vahvasti piharakennuksen vessaa vastaan (koska hei kamoon miten överiä että on viisi vessaa) mutta ihan jokainen vessa on jatkuvasti käytössä. Näiden peseminen hoituu muuten upeasti lapsityövoimalla: Ykkösen going rate on 2€ / vessa.

Saunarakennus on aivan mahtava! Yksi parhaita päätöksiä oli jättää sauna pois sisältä ja tehdä pihasauna. Se on aivan ihana oma kokonaisuutensa, joka ilahduttaa myös visuaalisesti tuossa talon vieressä söpönä pikkusiskona. Saunan höyryt ja lämmöt eivät koskaan tule sisälle ja sinne siirtyminen terassia pitkin tassutellen on ihana oma riittinsä. Erityisen maagista talvella! En tule koskaan unohtamaan sitä aatonaaton hetkeä kun hipsittiin pihan pimeässä kahdeksan asteen pakkasessa lumi crocsien alla narskuen kohti ensimmäisiä löylyjä.

Takapihan pohjoisterassi on iso bonus, joka melkein jäi tekemättä. Aluksi ajattelimme että kuka nyt täällä takana haluaisi olla, tehdään vain mahdollisimman kapea käynti “oikealle terassille” tästä. Onneksi päädyimme viime hetkessä pyytämään tähän laajennusta ja tehtiin niin iso kuin vain mahtui. Tämä terassi on aivan paras. Suojassa katseelta, tuulelta ja auringolta pahimpina porotustunteina. Ilta-aurinko tulee tähän ihanasti ja tähän me sitten ostimme myös ruokapöydän. Pihan käytetyin osa, joka meinasi ensin jäädä kokonaan hyödyntämättä!

Työhuone sen sijaan on kerta kaikkiaan turha. Ei täällä kukaan koskaan mitään töitä tee, tätäkin tekstiä nakutan ulkona sillä terassilla (ja jatkoin tekstin kirjoittamista sohvalla sekä saarekkeen äärellä). Yleensä kirjoitan kaiken sohvalla tai ihanan ison ruokapöytämme päällä. On toki kiva että kaikille papereille ja toimistotarvikkeille on nyt jokin paikka, mutta olisi tämän tilan ehkä voinut paremminkin käyttää. Ja toki voikin myöhemmin, ehkä tästä muokkaantuu jotenkin se yksi puuttuva lastenhuone?

Tästä tuli mieleen, että pohjamme on kivan mukautuva vaikka tarkkaan mietitty onkin. Väljyys tekee sen että monessa kohdassa voidaan vielä tarvittaessa tiivistää ja rakentaa lisää. Lasten huoneisiin voi tehdä parvet kaappien ylle, työhuoneen voi sulkea omakseen ja kellarin kokonaisuus on jo nyt kuin oma yksiönsä. Myös piharakennukseen on tehtävissä oma pieni keittiönurkkaus, jolloin siitä tulisi ihan oikea asunto.

Ah keittiö! Keittiö toimii kaikkinensa todella hyvin. On ihanaa että tilaa on väljästi ja tänne mahtuu hyvin puuhailemaan useampi kerralla. Säilytystilaa ei ole liikaa ja moni kaappi on toooodella korkealla, mutta toistaiseksi kaikki toimii tosi hyvin. Neljän laatikon roskissysteemi oli hyvä veto. Keittiöstä lisää juttua täällä! (alla olevat kaksi kuvaa (c) Blau)

Kahden kodinhoitohuoneen malli on yllättävän ok, eli se sisältä poistettu sauna josta tulikin vieraskylppäri / kodinhoitohuone. Täällä hoidetaan silittäminen ja lastenkamojen kausikaaos, kenkien huollot jne. Ylhäällä lasten kylppärissä pyörii arjen pyykki mainiosti. Tänne teetetty oma pyykkikori (tason alla kaksi syvää koria yhden oven takana) toimii tosi hyvin.

(Insinööri vastustaa hieman edellistä kappaletta, koska hän haluaisi kaiken huoltotoiminnon samaan tilaan lähelle makkareita. Mm. silityksen (Jonka olen ratkaissut niin etten sitä tee! Tadaa!) Tottahan toki se olisi optimi mutta nyt on näin. Sanoinhan että olen positiivinen perusluonne.)

Ylhäällä kahden arkikylppärin malli on paras. Viime hetken päätös tämäkin, jossa jaoimme yläkerran kylppärin kahteen. Yksi ”luksus” (= ei likapyykkiä lattioilla ja tahnaroiskeita peilissä) kylppäri vain meille aikuisille ja yksi ”arjen kaaos” lapsille plus pyykille. Kylpyamme oli myös loistava päätös! Halpa lisä (ostimme ammeen Tori.fi:stä 500 eurolla) josta on ollut iso ilo.

Sisäänkäynti kellarista on parempi kuin luulin. Tästä lisää vastikään kirjoittamassani eteisjutussa.

Ylipäänsä talon pohja on onnistunut, tämä kokonaisuus palvelee meidän perheen tarpeita superhyvin. Vaikka toiseen kerrokseen asti avattu olkkari oli Insinöörin haaveissa, en usko että sekään sitä enää haikailee. Yläkerrassa nukutaan, keskikerroksessa eletään, alhaalta liikutaan.

11 kapeahkon ikkunan rivi olohuoneessa on talon ehdoton kruunu. Ne luovat talolle sen ilmettä, antavat valtavasti valoa ja tekevät koko keskikerroksesta kuin lasitetun terassin, jossa ollaan mukavasti lähellä luontoa.

Kuten edeltävästä voi päätellä, ne samat ikkunat kuumentavat juuri niin pahasti kuin suunnitellessa pelkäsimme. Keväästä syksyyn tila kuumenee todella paljon läpi päivän paahtavasta auringosta. Tätä ratkotaan ohuilla verhoilla sekä ilmalämpöpumpulla, kombo joka tuntuu toimivan ihan ok. Mutta: meillä on todella valoisaa ja ihanat näkymät joka suuntaan ympäri vuoden. Tekisin siis ihan samat ratkaisut uudestaan, vain ilmalämpöpumpun asentaisin samantien (ja aurinkopaneelit, joihin varaus olemassa).

Äänieristettyihin oviin ja makkareiden äänieristykseen kannatti panostaa. Taas sellainen melko pienen lisäbudjetin juttu jota mietittiin paljon. Meillä on makkareissa ylimääräiset vaimentimet ilmastoinnissa (joka huoneessa oma tulo- ja poistoilma), ekstrakovat väliseinät ja akustiset ovet. Kaikki tämä tekee sen että jokainen makkari on oikeasti tosi hiljainen ja se on ollut i h a n a a. Viime kesänä kellarissa nukkunut kahden lapsen perhe pääsi lähtemään kotiinsa Sveitsiin ilman että me yläkerrassa edes huomattiin (oletan, että ääntä kuitenkin tuli aamuviiden herätyksestä). Todellakin satsauksen arvoinen juttu!

Lattiaan kannatti myös panostaa. Sekä sen ulkonäköön että laatuun. Meidän Timberwise lattia (lattian valinnasta lisää täällä) on ensinnäkin edelleen joka päivä mielestäni uskomattoman kaunis, ja kestää todella hyvin meidän käyttöä eli sotkuja. Jopa ilmalämpöpumpun aiheuttama pieni kosteusvaurio (liittyi asennukseen ja oli osin omaa syytä) tuntuu menneen aika pienillä damageilla.

Puusepän tekemien rappusten toteutunut kustannus vaivaa mua välillä vieläkin, vaikka ne onkin ihan super kauniit. Haluaisin ajatella joka kerta niitä pitkin mennessäni “onpa nämä kauniit” mutta useammin ajattelen “saatana miten kalliit nämä oli”. Vaikka se on jo uponnut kustannus, se on niin iso että tässä kohtaa miettisin ehkä uudestaan olisiko jossain kuitenkin voinut säästää.

Sen sijaan piharakennukseen upotetut ylimääräiset eurot (täysilmastointi, juokseva vesi, lattialämmitys. Tästä piti aluksi tulla vain kantovesisauna) eivät harmita enää yhtään. Piharakennus on yksi talomme helmiä!

Yksityiskohta piharakennuksesta, josta olen erityisen ylpeä, on suunnittelemamme naked area. Sisäänveto löylyhuoneen edessä on alue jossa voi oikeasti vilvoitella alasti kenenkään ulkopuolisen näkemättä ja samalla siitä näkee koko tontin hienoimmat maisemat: kallioisen rinteen, haapapuut ja iltaisin auringonlaskun. Aika harvinaista voida asua näin keskustassa pääkaupungissa ja vilvoitella nakuna rauhassa!

Pistorasioita on liikaa – ja yhdessä paikassa liian vähän. Sähkösuunnitelma oli yksi vaikeimmista tehdä. Päätettiin mennä varman päälle ja ottaa erilaisia pistorasioita paljon. On lattiaa, kattoa ja seinää! Sen seurauksena saarekkeen päällä on jättimäinen 8 rasian rivi (ei ole meillä käytössä kun emme käytä hirveästi keittiökoneita) joka ei ole kaikista kaunein katsella. Sen sijaan se ainoa paikka johon telkkari on asettunut on se missä ei ole liitäntöjä telkkarille. Sähkön osalta kannattaa siis oikeasti miettiä jo koko sisustus ennen kuin niitä rasioita alkaa lätkiä. Vaivalloista mutta kannattaa!

Tavaran määrä ahdistaa. Siis se miten paljon tänne “piti” ostaa uutta. On pitänyt hankkia lumilapiota, kukkaruukkuja, pihakalusteita, lipastoja, kaappeja paljon enemmän kuin ekologinen sieluni haluaisi. Iso talo, isosti materiaa, iso jalanjälki. Siitä ei pääse ja se stressaa mua. Onneksi talomme on tosi energiaystävällinen ja voimme tulevaisuudessa sitä entisestään parantaa mm. aurinkopaneeleilla.

Yksi pitkään ratkomatta ollut asia, siivouskomero, on edelleen ratkomatta. Siivouskomero on, mutta se on kellarissa, eli siivoukseen ryhtyminen on kahta vastenmielisempää. Vessojen pesuaineet kulkeutuu yleensä yläkertaan jossa on kaksi eniten käytettyä kylppäriä, ja imuri jää usein keskikerrokseen jossa sotkujakin eniten on. Ideaali olisi että keskikerroksessa olisi jokin “huoltokaappi” jossa kaikki siivoustekniset kamat ja esim kukkahoidolliset asiat sijaitsisi. Nyt niistä on osa myös keittiön kaapissa, mikä sinänsä toimii ihan ok.

Asuminen omakotitalossa kerrostalon jälkeen

Vastoin odotuksiani, mua ei pelota täällä yksin iltaisin tai öisin. Hyvät valvontajärjestelmät, ovien älylukot ja tutut naapurit tekevät olosta turvallisen. Lapsuudenkodissani olin aina aivan kauhusta jäykkänä jos jouduin olemaan talossa yksin.

Lapset ei ulkoile itsekseen yhtään enempää kuin ennenkään. Ylläri. Ei ne itsekseen tuohon kadulle hakeudu, eikä meidän (ihanalla! upealla! kauniilla!) kallioisella rinnepihalla noin vain potkita palloa. Kerrostalojen etuna on kyllä leikkialueet ja ihan läheltä löytyvät puistot! Onneksi ympärillä on paljon samanikäisiä lapsia, joita voi käyttää houkuttimina – ja joiden kanssa sinne puistoihin voi lähteä.

Naapureita muuten näkee yllättävän vähän, erityisesti talvella. Keväällä auringon tullessa myös naapurusto kömpii koloistaan ja saavutetaan se idylli jossa hengaamme täällä vähän missä sattuu ja juomme bisset milloin kenenkin pihalla. Mutta talvella, hah. Meni monta kuukautta ilman että näin ketään muuta kuin korkeintaan autojen takavalojen verran.

Oma (ja gallupin jälkeen myös muun perheen) lempipaikkani talossa on olohuoneen sohva. Siitä istuen näkee olohuoneen jättimäisestä ikkunarivistä kaikkialle. Valo osuu tilaan joka tunti eri tavalla ja tilassa on paljon happea hengittää mutta kuitenkin kodikasta. Tästä näkee kauniin ruokapöydän, upean piharakennuksen ja takapihan metsän ja tuulessa heiluvat haavat.

Vaikka sekin oli kallis tehdä ja lämmittää taloa vähän turhaa, kyllä tämä erikoinen ikkunarivi on kuitenkin talon yksiä parhaita puolia, uniikki asia jota ei aina muista arvostaa ihan täysillä.

Mitä tekisin nyt siis toisin? En edelleenkään mitään, uskon. Kaikki lähtee pohjasta, josta tuli hyvä. Jos sen kanssa olisi tehty muita valintoja käyttöullakosta lähtien, kaikki muutkin valinnat menisivät uusiksi. Tähän valintojen joukkoon olen ja olemme vain ihan kertakaikkisen tyytyväisiä.

(Se seuraava talo sitten toisaalta…)

Lue myös: 

• Vuosi uudessa talossa – oliko tämä kaiken arvoista?
• Kaikki keittiöstämme!
• Eteisen muodonmuutos: Tee-se-itse vaneripenkki (Ikea-hack) ja uudet ovet!
• Talon lopulliset suunnitelmat
• Talon suunnitelmat muuttuu, osa 322

Eteisen

Olemme asuneet tässä itse rakennuttamassamme talossa nyt vuoden ajan. On nähty neljä vuodenaikaa ja kaikki vuorokaudenajat, lomalle lähdöt ja sairastelut, työstressit ja arkiruokakriisit, yövieraat ja krapulat. On hyvä hetki miettiä, minkälaista talossa eläminen on ollut. Oliko tämä nyt sitten sen kaiken arvoista?

Lyhyesti: Oli. Tämä on paras koti jossa olen koskaan asunut. Ominaisuuksiensa, visuaalisen olemuksensa, tunnelmansa, miljöönsä ja naapuruston osalta. Laina ei tunnu kuristavan suurelta (asia joka muuttunee hoitovapaan aikana), välimatka “kaikkialle” ei ole liian pitkä eikä työn määrä kotona ole jättimäisesti lisääntynyt (mitä nyt siivoukseen menee 4h mutta se on ratkennut ihan vain sillä että sitä ei tehdä! Tadaa!).

Talo on hyvin suunniteltu ja rakennettu. Rakentamista valvoi tiukkaakin tiukemmin oma supervalvojamme, Insinööri. Hän käytännössä tsekkasi joka ikisen työvaiheen ja vaati tarkkuutta millilleen. Tappeli Kastellin kanssa ja muurasi itse saunan piipun (en saa suklaata, ellen mainitse tätä aina kun mahdollista. On hieno piippu). Näin hyvää kokemusta ei ihan kaikilla ole ollut ja olen siitä kiitollinen. Meillä ei yhtäkkiä vuotanut putket kaappien sisään tai käyttövesi jäänyt kylmäksi, niin kuin joillain tutuilla.

Suunnittelu meni talon osalta nappiin. Tietysti arkkitehdillemme Evelle menee iso kiitos tosi monesta asiasta! Talon ilmeestä ja luonteesta, portaiden muodosta, tinkimättömästä “kotelottomuuden” vaateesta, visuaalisesta silmästä ja vielä meitäkin vaativammasta otteesta yksityiskohtien suhteen. Hän piti kiinni väljyydestä, joka on talon yksiä parhaita puolia. Yksikään huone ei ole liian pieni, missään ei tunnu että on tungettu liikaa samaan tilaan.

Paljolti on kuitenkin kiitettävä myös meitä itseämme, sillä teimme ison duunin miettimällä mitä me tarvitsemme omaan taloomme. Palvelumuotoilimme tämän homman kuoliaaksi! Mietimme yli vuoden ajan tulevaa elämäämme talossa. Miten tulemme kotiin, mihin ruokakassit lasketaan, kuinka lapsia puetaan, missä pyykit pestään, kuinka käymme saunassa ja miten jätteet lajitellaan – ihan joka helvetin yksityiskohtaa pohdittiin. Se oli todella tuskaista ja todella arvokasta.

Näiden seurauksena meille ei ole tullut yhtäkään isompaa “nyt jälkikäteen mietittynä tämä olisi kannattanut tehdä näin” pohdetta, jota monella muulla juuri rakentaneella on. Jotain hyötyä oli toki siitäkin että talo suunniteltiin sataan tuhanteen kertaan meistä riippumattomista syistä (ks. ensimmäisen tontin saaga toukokuusta 2016 taaksepäin). Me myös panostettiin ihan överipaljon jokaisen yksityiskohdan miettimiseen. Se oli mulle koko projektin rankin asia (en ole yksityiskohtien ihminen ja asioiden pitäisi e d e t ä ), Insinöörille luontaista.

Näistä tuskaisen pitkistä päätöksistä kaikki ovat olleet niihin käytetyn ajan arvoisia.

Seistiin esimerkiksi yhtenä iltana pitkään piharakennuksen perustuksilla ja mietittiin, miten päin pesuhuoneen oven pitäisi aueta. Aivan miniasia, jonka kohdalla parahdin jo pari kertaa ihan sama, en jaksa miettiä. Nyt kun vuosi myöhemmin saunottiin valmiissa saunassa juhlien ollessa käynnissä, Ykkönen huomasi: “onpa hyvä että tämä ovi aukeaa tähän suuntaan niin kukaan ei nähnyt mua nakuna vaikka tuosta juuri joku lähti ulos” – juuri niin kuin silloin kylmässä ja pimeässä illassa suunnittelimme.

Muistatte ehkä myös kylppärisaagan, jossa jäätävä materiaalien pohtiminen päätyi sittenkin vääriin valintoihin? No, sekin korjattiin pähkimällä uudestaan perinpohjaisesti ja tekemällä uusia päätöksiä. Laatat vaihtui, saumat toimi. Kaikki muut materiaali- ja värivalinnat ovatkin sitten olleet ihan oikein. Mustalla on helppo pelata. Ja jos jokin onkin ollut vähän vinossa valmiina (“ei toi sauman väri nyt ihan täydellinen olekaan / mikä on tuo rako joka makkarin kattoon silti väkisin tuli”) niin siihen on kuitenkin tottunut. Mitään sellaista ei ole jäänyt, joka oikeasti harmittaisi.

Tämän kokemuksen perusteella en voisi koskaan ostaa valmista talopakettia, jossa päätökset lyödään lukkoon kerralla kauan ennen rakentamisen aloittamista. Näitä päätöksiä on lähes mahdoton tehdä pelkästään paperilla ja moni asia vaatii juttujen livenä näkemistä ennen kuin voi oikeasti päättää. Vaikka se loputon päätösten suo tuntuu rakennusvaiheessa ihan tuskaiselta, se kannattaa jaksaa pähkiä läpi.

Oma talo pitää “palvelumuotoilla” huolella, jotta siitä tulee oikeasti tosi hyvä. Väitän myös että se suurin ero on juuri siellä yksitykohdissa. Valmiit pakettitalot ovat aivan tosi hyviä myös, mutta näin vaativille asiakkaille sieltä jää aina jotain yksityiskohtaa “väärin”, jotain sellaista joka harmittaisi.

Vastauksena kysymykseen ”Onko jotain mitä tekisit nyt toisin?” voin siis vastata ”en oikeastaan” itse talon osalta, mutta tutustuisin kyllä enemmän talon tekniikkaan ja teknisten ratkaisujen reunaehtoihin, ettei Insinööri olisi joutunut olla niiden päätösten kanssa niin yksin. Olisin ottanut tuekseni sisustussuunnittelijan, antamaan perussuuntaviivat joiden varaan nojata itse. Olisin käyttänyt jopa ehkä vielä enemmän aikaa suunnitteluun ja valintoihin, vaikka se kamalaa olikin ja lopputulos oli hyvä.

Sillä olisiko siitä tullut vielä parempi jos jotain juttua olisi hinkattu vielä pidempään?

Vaikka pieni naapurikateus saa välillä vallan – toisilla on mieletön metsänäkymä, joillain kokonainen futiskenttä takapihalla, yhdellä CLT-talo – kokonaisuutena olemme vankasti sitä mieltä että olemme rakennuttaneet itsellemme täydellisen talon. Jonkin verran Insinööri yrittää sanoa että “siinä seuraavassa talossa sitten..” Mutta ei se sitä tarkoita. Koska silloin se sanoisi “tulevan uuden vaimoni kanssa me sitten” ja sitähän se ei halua.

Tästä jutusta tuli jo näillä pohteilla jättipitkä, joten jätän seuraavaan kertaan yksityiskohtia havainnoista talon suhteen. Luvassa mm. vessan lukumäärien pohdintaa (onko viisi liikaa vai juuri hyvä?), pohjoisterassin analysointia ja talon pohjan pohdintaa.

Tulossa aivan pian!